Stranger Things, kausi 5 (2025) - sarja-arvostelu

STRANGER THINGS - KAUSI 5

Luojat: Matt Duffer ja Ross Duffer

Näyttelijät: Millie Bobby Brown, Finn Wolfhard, David Harbour, Noah Schnapp, Gaten Matarazzo, Caleb McLaughlin, Winona Ryder, Natalia Dyer, Joe Keery, Charlie Heaton, Maya Hawke, Nell Fisher, Sadie Sink, Cara Buono, Brett Gelman, Priah Ferguson, Linda Hamilton, Jake Connelly, Jamie Campbell Bower, Linnea Berthelsen, Joe Chrest ja Randy Havens

Genre: fantasia, scifi, jännitys

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 57 minuuttia - 2 tuntia 8 minuuttia - Yhteiskesto: noin 10 tuntia 21 minuuttia

Ikäraja: 16

Dufferin veljesten luoma sarja Stranger Things nousi valtavaan suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä heinäkuussa 2016, joten jatkoa oli luvassa. Toinen, kolmas ja neljäs kausi vain kasvattivat suosiota ja jo ennen neljännen kauden ilmestymistä Dufferit ilmoittivat, että vielä olisi tulossa yksi kausi, joka veisi pääsarjan loppuunsa. Vuoden 2023 Hollywoodin lakot kuitenkin viivästyttivät tuotannon käynnistymistä. Kuvaukset alkoivat vihdoin tammikuussa 2024 ja nyt Stranger Thingsin viides ja samalla viimeinen tuotantokausi on julkaistu viimeistä jaksoa myöten. Itse hyppäsin mukaan sarjaan vasta pari kuukautta sen käynnistymisen jälkeen ja alun epäröinnin jälkeen huomasin lopulta innostuvani siitä jakso jaksolta enemmän. Yhtä jaksoa lukuun ottamatta pidin paljon kakkoskaudesta, kun taas kolmoskausi oli pienoinen pettymys. Neljäs kausi oli taas erinomainen ja nosti odotukseni korkealle finaalikautta kohtaan. Katsoinkin Stranger Thingsin viidennen kauden uudet jaksot heti niiden julkaisupäivinä.

On kulunut puolitoista vuotta siitä, kun Hawkinsin kaupunki repeytyi Vecnan tekojen takia ja armeija on ottanut kaupungin haltuunsa. Eleven ja muut valmistautuvat viimeiseen taisteluun Vecnaa vastaan, kukistaakseen tämän ja tuhotakseen Ylösalaisen maailman lopullisesti.

Stranger Thingsin tutut hahmot tekevät paluun vielä kerran. Eleven (Millie Bobby Brown) valmistautuu lopulliseen taistoon, ylisuojelevan Hopperin (David Harbour) kauhuksi. Joyce (Winona Ryder) ja hänen poikansa Will (Noah Schnapp) ja Jonathan (Charlie Heaton) ovat muuttaneet asumaan Wheelerien luokse, mikä on onni Willin parhaalle ystävälle Mikelle (Finn Wolfhard) ja Jonathanin tyttöystävälle Nancylle (Natalia Dyer). Dustin (Gaten Matarazzo) ei ole päässyt yli Eddien kuolemasta, kun taas Lucas (Caleb McLaughlin) viettää päivänsä sairaalassa, toivoen että Max (Sadie Sink) heräisi koomastaan. Robinista (Maya Hawke) on tullut paikallisen radio-ohjelman juontaja, apunaan Steve (Joe Keery). Eläessään näennäisesti normaalia elämää, hahmot tekevät taktisia etsintäretkiä Ylösalaiseen maailmaan, paikallistaakseen Vecnan (Jamie Campbell Bower) ja pistääkseen tämän päiviltä. Finaalikautta katsoessani tajusin todella, kuinka tärkeitä näistä hahmoista onkaan minulle muodostunut. Harry Potter -elokuvien (2001-2011) tapaan on ollut ilo seurata niin näiden nuorien hahmojen kuin heidän näyttelijöidensä kasvua aikuisiksi vuosien varrella. Hahmot ovat läpikotaisin mahtavia ja kaikki saavat omat tähtihetkensä. Vecnasta saadaan irti enemmän ja hänestä muodostui lopulta erinomainen antagonisti tälle saagalle. Näyttelijöiden työ on kuitenkin ailahtelevaa. Siinä, missä aikuisnäyttelijät, kuten etenkin Harbour ja hyytäväksi muuttuva Bower hoitavat tonttinsa vakuuttavasti, osa lapsista, kuten Brown ja Schnapp takeltelevat toisinaan replikointinsa kanssa. Brown jää harmillisen yksi-ilmeiseksi Eleveninä, kun taas Schnapp ajautuu useasti aikamoisen ylisuorittamisen puolelle. Matarazzo taas onnistuu hienosti tuomaan Dustiniin synkempiä sävyjä, tämän syyllistäessä niin maailmaa kuin itseään Eddien kohtalosta.

Ja niin, lähes vuosikymmenen jälkeen Stranger Things on saanut päätöksensä. Kun kyseessä on ollut viime vuosien suurin sarjatapaus ympäri maailman, ovat sille kasaantuneet paineet toki aikamoiset - etenkin kun edellisen kauden ilmestymisestä ehti vierähtää jopa kolme vuotta erinäisten syiden takia. Odotellessaan katsojat ovat ehtineet luoda ties mitä teorioita, huhuja ja omia visioitaan siitä, kuinka tarina tulisi viedä päätökseen ja olikin jo etukäteen selvää, ettei viides kausi tulisi miellyttämään kaikkia faneja. 

Omasta mielestäni finaalikausi on sarjan epätasaisin. Heikoimmillaan se on hitusen kömpelösti kerrottu, luottaen aivan liikaa hahmojen selittämiseen, seasta löytyy turhauttavankin pitkiksi venytettyjä nyyhkykeskusteluja ja näyttelijätyö on tosiaan vaihtelevan tasoista. Parhaimmillaan kyseessä on kuitenkin ihon kananlihalle nostattava, suun auki loksauttava, erittäin jännittävä, yllättävän hauska, pirun mukaansatempaava, aidosti koskettava ja jollain tapaa jopa kaunis huipennus. Heti avausjakso muistuttaa siitä, mikä sarjassa niin viehättää ja Hawkinsin menoon jää taas kerran täysillä koukkuun. Vaikka jaksot ovatkin pitkiä (viimeinen jakso kestää jopa yli kaksi tuntia), ne kulkevat pääasiassa kuin hujauksessa. Kausi julkaistiin kolmessa osassa ja oli suorastaan tuskaisaa odottaa seuraavia jaksoja. Etenkin viimeisen jakson odottelu oli lähes hermoja raastavaa, enkä muista milloin viimeksi sydämeni olisi hakannut tällä lailla jännityksestä, kun ryhdyin katsomaan televisiosarjan jaksoa.

Pidin päätöskaudella siitä, että se nostaa jopa hieman yllättäviä hahmoja keskiöönsä ja onkin kiinnostavaa saada vielä jotain irti näistäkin, aiemmin aika pieniin rooleihin tyytyneistä tyypeistä. Myös jotkut aiemmin vähäpätöisemmiltä tuntuneet jutut saavat tässä lisää lihaa luidensa ympärille ja se yksi kakkoskauden oudoista sivujuonijaksoistakin saa vitoskauden myötä uutta merkitystä. Kauden varrella varsinaisen yhteenottoon valmistautumisen aikana eri hahmot saavat aikansa loistaa ja pidinkin valtavasti siitä, kuinka kausi vie näiden tyyppien kertomukset päätökseensä. Vaikka osa kauden välijaksoista herättivät minussa pientä huolta, olin äärettömän huojentunut siitä, että pitkä finaalijakso osoittautui odotuksen arvoiseksi. Se jätti minulle oikealla tavalla tyhjän olon - sen tunteen, minkä saa aikaiseksi vain onnistunut päätös vahvalle tarinalle, johon on uppoutunut jo useiden vuosien ajan. 

Epätasaisuuksistaankin huolimatta viimeinen kausi sementoi Stranger Thingsin paikan suosikkisarjojeni joukosta. Tästä huolimatta en haluaisi, että tästäkin tehdään pakotettu megafranchise. Ensimmäinen lisäosasarja, animoitu Stranger Things: Tales from '85 (2026-) ilmestyy jo tänä vuonna ja erään tutun hahmon omasta sarjasta on ollut huhua. Voi kunpa hyvät asiat osattaisiin oikeasti lopettaa. Odotukseni Stranger Thingsin lisärahastuksia kohtaan ovat olemattomat, mutta en malta odottaa, että jossain kohtaa löydän aikaa katsoa uudelleen koko viiden tuotantokauden sarjan alusta loppuun. Kiitos tästä kuluneesta vuosikymmenestä, Stranger Things.

Sarjan luoneet Dufferin veljekset ovat myös ohjanneet päätöskauden, yhdessä pitkään mukana olleen Shawn Levyn, sekä Frank Darabontin kanssa, joista jälkimmäinen fanittaa sarjaa niin paljon, että hän palasi eläkkeeltä työskennelläkseen sen parissa. Ohjaus on onnistunutta ja Dufferit vetelevät tunnepuolella juuri oikeista naruista. Käsikirjoitusten puolesta veljesten työ on hapuilevampaa, mutta he vievät kuitenkin tarinan kunnialla maaliin. Teknisesti Stranger Thingsin päätöskausi on näyttävä - eipä juuri muuta voikaan odottaa, jos siihen on ihan oikeasti satsattu liki puoli miljardia dollaria. Kausi on taitavasti kuvattu ja hyvin leikattu. Lavasteet ovat komeat ja puvustus tyylikästä. Tietokonetehosteet ovat pääasiassa hienot ja efektejä ja maskeerausta yhdistelemällä luotu Vecna on jälleen upea karmivuudessaan. Äänimaailma on kanssa hyvin rakennettu Michael Steinin ja Kyle Dixonin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Stranger Things, 2016-2025, Yhdysvallat, Netflix, Monkey Massacre, 21 Laps Entertainment

Arvostelu: Terminator: Dark Fate (2019)

TERMINATOR: DARK FATE

Ohjaus: Tim Miller
Pääosissa: Mackenzie Davis, Linda Hamilton, Natalia Reyes, Gabriel Luna, Arnold Schwarzenegger, Diego Boneta, Enrique Arche ja Alicia Borrachero
Genre: toiminta, scifi, jännitys
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 16

James Cameronin scifiä, toimintaa ja kauhua yhdistelevä elokuva Terminator - tuhoaja (The Terminator - 1984) oli iso hitti, joka keräsi nopeasti vannoutuneen fanikuntansa ympärilleen. Seitsemän vuotta myöhemmin ilmestynyttä suuren budjetin Terminator 2 - Tuomion päivää (Terminator 2: Judgment Day - 1991) pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista jatko-osista sekä toimintaelokuvista. Cameron ei saanut pidettyä elokuvan oikeuksia itsellään, vaan ne päätyivät uudelle yhtiölle, joka teki Terminator 3: Koneiden kapinan (Terminator 3: Rise of the Machines - 2003), mikä oli kyllä taloudellinen hitti, mutta mikä sai aika kehnoa palautetta niin kriitikoilta kuin faneilta. Alamäki ei kuitenkaan loppunut, sillä Terminator - Pelastus (Terminator Salvation - 2009) ei ollut toivottu suurhitti, eikä sekään lämmittänyt katsojia. Sarjan oikeudet lähtivät jälleen kiertoon ja ne päätyivät Annapurna Picturesille, joka teki leffan Terminator Genisys (2015). Se sai paljon murskaavaa palautetta, eikä leffa yltänyt studion toiveisiin tuottojen määrässä. Skydance-yhtiön johtaja David Ellison otti yhteyttä Cameroniin ja pyysi tätä tuottamaan sarjan seuraavan osan. Cameron suostui sillä ehdolla, että terminaattorin roolista tunnettu Arnold Schwarzenegger olisi mukana ja jos hän voisi tehdä suoran jatkon Terminator 2 - Tuomion päivälle, mikä ei huomioisi lainkaan muita jatko-osia. Kuvaukset alkoivat kesäkuussa 2018 ja nyt Terminator: Dark Fateksi nimetty elokuva saa ensi-iltansa. Itse tutustuin Terminator-sarjaan lapsena, kun näin Terminator 2:n. Pidin sitä aivan mahtavana teoksena ja katsoin innoissani ensimmäisen Terminatorin. Lapsena pidin myös Terminator 3:sta, mutta jokaisen uusintakatselun jälkeen olen pitänyt siitä yhä vähemmän. Terminator - Pelastus oli mielestäni kelpo leffa ja minua harmittikin, ettei sen tarinaa jatkettu Terminator Genisyksessä. Genisyksestä en pitänyt ja aloin olla varma, ettemme enää näkisi aidosti hyvää Terminator-leffaa. Olinkin todella skeptinen, kun Dark Fatesta ilmoitettiin, eivätkä edes tylsät trailerit saaneet minua vakuutettua. Kävinkin katsomassa leffan hyvin alhaisin odotuksin Filmikela-arvostelusivua pyörittävän ystäväni kanssa.

Yli 20 vuotta Skynetin tuhoamisen jälkeen Sarah Connor ja kyberneettisesti paranneltu Grace joutuvat suojelemaan nuorta Dania uudenlaiselta tuhoajalta.

Linda Hamilton palaa Sarah Connorin rooliin jo lähes 30 vuoden tauon jälkeen. Ja ai että, Hamilton tekee paluunsa hienosti! Hamiltonilla on ikää jo yli 60 vuotta, mutta hän astelee ruutuun sellaisella teräksisellä vimmalla ja karismalla, että voisi luulla pahimmankin tuhoajan karkaavan takaisin aikakoneeseen. Sarah Connor on yksi kaikkien aikojen parhaista naissankarihahmoista ja on todella hienoa, että hänen kanssa on onnistuttu jälleen - etenkin kun Emilia Clarke ei harmi vain vakuuttanut roolissa Terminator Genisyksessä. Hamilton on treenannut itsensä aikamoiseen kuntoon ja hän on täysin luonteva pidellessään yhä vain isompaa tykkiä taisteluasennossa. On mielenkiintoista nähdä, mitä Sarahille on tapahtunut vuosien varrella. Hamiltonin paluu Sarahin rooliin on ehdottomasti filmin parasta antia. Arnold Schwarzeneggerkin on tietty mukana, mutten lähde avaamaan hänen rooliaan leffassa sen enempää...

Uusina hahmoina taas esitellään nuori nainen Dani (Natalia Reyes) ja tämän perässä olevat Grace (Mackenzie Davis) ja uusi tuhoaja Rev-9 (Gabriel Luna). Paperilla Danille on onnistuttu kirjoittamaan kehityskaarta läpi leffan, mutta valitettavasti hahmo ei ole kovin kiinnostava, eikä Reyes ole kaksinen roolissa. Dani jää aika tylsäksi tapaukseksi, eikä katsoja välttämättä piittaa hänen suojeluoperaatiostaan. Grace on sen sijaan kiinnostava lisäys ja häneltä löytyy niin mainiot vahvuudet kuin heikkoutensakin. Davis vieläpä hyppää toimintaan mukaan taidokkaasti. Lunan Rev-9 sen sijaan jättää hieman kylmäksi. Tuhoajan uudenlaiset kyvyt ovat kiehtovia ja hahmolla luodaan välillä toimivaa uhkaavuutta, mutta hahmossa ei päästä lähellekään Terminator 2 - Tuomion päivän T-1000:a, mihin siinä selvästi pyritään. Luna on kenties hieman liian kiltin näköinen pääpahikseksi.

Terminator: Dark Faten nimi liikkuu aikamoisella meta-tasolla, sillä Terminator-sarjan on selvästi kohdannut synkkä kohtalo. On nimittäin hyvin todennäköistä, että emme tule enää näkemään aidosti hyvää ja hienoa Terminator-filmiä, mitä kaksi ensimmäistä osaa olivat. Vaikka Dark Fate on selvä parannus Terminator Genisykseen verrattuna ja laadukkaampi jatko-osa Tuomion päivälle kuin Koneiden kapina, ei tämä silti kovin kummoinen elokuva ole. Leffa kierrättää paljon jo nähtyjä kikkoja, eikä se onnistu tarjoamaan mitään vau-elämyksiä, joita kaksi ensimmäistä teosta olivat pullollaan. Terminator - Pelastus antoi toivoa, että sarjaa vietäisiin vihdoin eteenpäin kaavamaiseksi muodostuvasta aikamatkustustarinasta, mutta ei tätä sarjaa voi näköjään millään muulla juonella jatkaa. Tarinaltaan tämä on aika pitkälti sitä samaa kuin kolme ensimmäistä osaa ja mukaan on tuotu vain pari pientä käännettä sekoittamaan pakkaa. Näistä käänteistä huolimatta Dark Fate on todella ennalta-arvattava.

.

Elokuvan nimi myös viittaa hyvin sen synkkyyteen. Dark Fateen on yritetty rakentaa mahdollisimman epätoivoista tunnelmaa, eikä siitä löydy samaa myötähäpeällistä huumoria kuin Terminator Genisyksestä. Elokuva ei myöskään ole yhtä siloteltu ja kiiltävä kuin Genisys, vaan filmin maailmasta on pyritty tekemään rosoisempi ja eletympi. Leffa myös panostaa toimintaansa paremmin kuin muutama edeltäjänsä ja paikoitellen takaa-ajot ja taistelut käyvät jopa jännittävän puolella. Alkupäässä nähtävä autotakaa-ajo on tarpeeksi vakuuttava ja lopputaistosta löytyy paljon hyvää, vaikka se kestääkin lopulta aivan liian kauan. Vaikkei Gabriel Luna täysin vakuuta uutena pahistuhoajana, hahmon sinnikkyys ja kyky löytää sankarit kaikkialta pitävät koko ajan yllä tunteen lähestyvästä vaarasta. Valitettavasti elokuvan draamayritykset toimintakohtausten välissä jäävät aika latteiksi ja niissä huomaa, ettei uusista hahmoista oikeasti erityisemmin jaksa välittää. Välillä leffa käy hieman pitkäveteisen puolella, eikä Dark Fate koskaan tarjoa mitään erityisempää. Elokuvan unohtaa helposti ja onkin surullista, että sarjan taso on laskenut siihen pisteeseen, että se lasketaan positiiviseksi, jos uudesta Terminatorista voi sanoa "olihan tuo ihan katsottava".

Elokuvan on ohjannut ensimmäisen Deadpoolin (2016) ohjaaja Tim Miller, jonka työpanosta ei harmillisesti edes näe. James Cameron on tainnut vedeillä naruista läpi tuotannon, muttei tarpeeksi intensiivisesti, jotta hänen osaamisensa oikeasti näkyisi filmistä. Cameronin kädet ovat täynnä Avatarin (2009) kolmen tai neljän jatko-osan kanssa, eikä hänen uransa tosissaan aloittaneeseen tarinaan palaaminen taida häntä enää aidosti kiinnostaa. David S. Goyerin, Justin Rhodesin ja Billy Rayn työstämä käsikirjoitus sisältää hyviä puolia, mutta paikoitellen he eivät saa aikaiseksi mielenkiintoista dialogia. Heidän tekstinsä kulkee vähän liiankin orjallisesti tuttuja reittejä. Alussa leffa repäisee maton katsojan jalkojen alta, muttei edes yritä tehdä tätä enää toistamiseen. Lisäksi kolmikon tekstistä löytyy aikamatkustusfilmeille tyypillisiä juoniaukkoja. Terminator: Dark Fate on kuitenkin pääasiassa taidokkaasti kuvattu. Mukana on joitain todella näyttäviä kuvia ja usein leikkauskin on onnistunutta. Toiminnan aikana editointi käy välillä silppuamisen puolella, muttei onneksi liian pahasti. Maskeeraukset, lavasteet ja asut ovat tyylikkäät, mutta efektien taso vaihtelee pitkin elokuvaa. Välillä tehosteet ovat hienoja ja välillä ne taas huokuvat digitaalisuutta. Etenkin parissa toimintakohtauksessa on selvää, milloin näyttelijä vaihtuu digi-ihmiseen. Äänimaailma on kuitenkin taidolla rakennettu ja Junkie XL tekee kelpo työtä toistellessaan tuttuja musiikkeja ja tuoden niihin hieman jotain omaansa.

Yhteenveto: Terminator: Dark Fate on ihan katsottava toimintarymistely. Se on parempi kuin sarjan edellinen osa, Terminator Genisys ja se on parempi jatko-osa Terminator 2 - Tuomion päivälle kuin Terminator 3: Koneiden kapina. Ei se silti kovin kaksinen tekele ole. Filmin juoni on lähes täysin sitä samaa kuin ennenkin ja paikoitellen elokuvan ennalta-arvattavuus tekee siitä pitkäveteisen. Tähän vaikuttavat myös kömpelöt draaman yritykset. Suojeltavasta Danista ei oikein jaksa välittää, eikä häntä esittävä Natalia Reyes vakuuta näyttelijänä. Gabriel Lunakaan ei täysin toimi uhkaavana tuhoajana, mutta Mackenzie Davis hyppää taidolla toimintasankarin osaan. Näyttelijöistä paras on kuitenkin ehdottomasti Linda Hamilton, joka palaa Sarah Connorin rooliin upeasti. Toimintakohtaukset ovat paikoitellen onnistuneita ja alkupään takaa-ajoon on saatu hyvää jännitettä. Loppuskabailu kuitenkin kestää aivan liian kauan. Jos muutama aiempi Terminator-filmi on iskenyt lujaa, saatat luultavasti pitää myös Terminator: Dark Fatesta. Jos taas olet sitä mieltä, että sarja olisi pitänyt lopettaa Tuomion päivään ja haluaisit lähettää oman tuhokoneesi menneisyyteen varmistamaan tämän, ei Dark Fate tule muuttamaan mieltäsi. Dark Fate on tarkoitettu uuden Terminator-trilogian ensimmäiseksi osaksi ja siinä jätetäänkin joitain juttuja auki. Mutta kun ottaa huomioon, kuinka Terminator - Pelastukselle ja Terminator Genisyksellekään ei koskaan tehty jatkoa, voi olla, että tämäkin jää tähän ja sarja yritetään epätoivoisesti uudelleenkäynnistää joidenkin vuosien päästä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Terminator: Dark Fate, 2019, Paramount Pictures, Twentieth Century Fox, Skydance Media, Tencent Pictures, Lightstorm Entertainment, Film Victoria, Government of Australia, The New South Wales Government

Arvostelu: Terminator 2 - Tuomion päivä (Terminator 2: Judgment Day - 1991)

TERMINATOR 2 - TUOMION PÄIVÄ

TERMINATOR 2: JUDGMENT DAY

Ohjaus: James Cameron
Pääosissa: Arnold Schwarzenegger, Edward Furlong, Linda Hamilton, Robert Patrick, Joe Morton, Earl Boen, Jenette Goldstein, Xander Berkeley, S. Epatha Merkerson ja Cástulo Guerra
Genre: toiminta
Kesto: 2 tuntia 17 minuuttia / Special Edition: 2 tuntia 33 minuuttia
Ikäraja: 16

James Cameronin Terminator - tuhoaja (The Terminator - 1984) oli menestyselokuva, josta kriitikot ja kansa pitivät, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Toisen osan suunnittelu alkoi nopeasti alkuperäisen leffan ilmestyttyä, mutta koska tämä vaati tehosteita, joita ei moni vielä niihin aikoihin uskonut mahdollisiksi, elokuvan teko venyi, mitä aiheutti myös elokuvan oikeudet omistava yhtiö, joka yritti estää teoksen tuotannon. Lopulta lakiasiat saatiin kuitenkin kuntoon ja jatko-osan teko lähti käyntiin. Vaikeisiin efekteihin löydettiin ratkaisut ja kesällä 1991 Terminator 2: Judgment Day - eli suomeksi Terminator 2 - Tuomion päivä - näki päivänvalon. Elokuva oli aikanaan kaikkein kallein tuotanto, mutta se tienasi budjettinsa kevyesti takaisin, sekä niin paljon siihen päälle, että Terminator 2 oli ilmestymisvuotensa menestynein filmi! Kriitikot ylistivät myös tätä teosta, se voitti mm. neljä Oscar-palkintoa ja se on jäänyt elämään monille yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista toimintaelokuvista. Hassua kyllä, itse näin Terminator 2 - Tuomion päivän ennen Terminator - tuhoajaa, sillä ala-asteella serkkuni olivat kylässä ja he halusivat katsoa sen. Minä sain katsoa teoksen siinä samalla ja vaikka mukana oli kohtia, joita en ymmärtänyt, pysyin kuitenkin kärryillä koko ajan. Vuosien varrella olen nähnyt filmin useasti uudestaan ja pitänyt siitä joka kerralla hieman enemmän. Tammikuussa pidin äänestyksen, jossa lukijat saivat äänestää neljän sarjan joukosta, minkä elokuvasarjan osat arvostelisin tälle kesälle ja Terminator-sarja oli voittaja. Niinpä katsoinkin alkukesästä sarjan aloitusosan ja vähän yli viikkoa myöhemmin Tuomion päivän.

Vuonna 2029 Skynet lähettää uuden huipputehokkaan Terminaattorinsa tappamaan vastarintaliikkeen johtaja John Connorin, kun tämä on vasta lapsi, jolloin vastarintaliike lähettää oman tuhoajansa suojelemaan nuorta Johnia.

Arnold Schwarzenegger palaa ikoniseen rooliinsa Terminaattoriksi, eli T-800 malli 101:ksi ja hoitaa hommansa jälleen täydellisesti. Vaikka Schwarzeneggerin täytyy lähinnä pitää naamansa peruslukemilla ja näyttää tyylikkäältä, eikä hänen tarvitse erityisen huikeaa roolityötä suorittaa, ei kukaan muu voisi olla parempi roolissa. Läpi elokuvan T-800 on - ihan sama kuinka hölmöltä kuulostaa - aivan mielettömän siisti tyyppi, jota kannustaa jo sen takia, että hän saa kaikki kovikset näyttämään nössöiltä ihan vain kävelemällä samaan huoneeseen. Elokuvassa on saatu saman näyttelijän esittämä tunteeton robotti hienosti erilaiseksi, sillä tällä kertaa Arskan näyttelemä tuhoaja onkin hyvien puolella. Hän pääsee jälleen sanomaan tutun lauseen "I'll be back", minkä lisäksi leffassa kuullaan hyvinkin tunnetuksi muodostunut "Hasta la vista, baby".
     Sarjassa esitellään vihdoin John Connor, josta puhuttiin paljon edellisessä osassa. Johnina nähdään Edward Furlong, jolle tämä oli ihkaensimmäinen leffarooli, minkä myös huomaa. Furlong toimii kyllä roolissaan, eikä hän ole millään lailla ärsyttävä, kuten lapsinäyttelijöiden kohdalla tuppaa usein käymään. Ei hän silti kovin hyvä näyttelijä ole ja jotkut vakavammat kohdat eivät häneltä ihan luonnistu. Johnia kuitenkin seuraa todella mielellään, sillä heti ensiesiintymisestään asti katsojalle herää kysymyksiä siitä, mitä vuosien varrella on oikein tapahtunut? John on nimittäin nuorisorikollinen, joka asuu sijaisperheessä.
     Linda Hamiltonin näyttelemä Johnin äiti Sarah Connor on kyllä mukana ja hän on selvästi valmis koneiden ylösnousemukseen. Sarah on kouluttanut itsensä tappajaksi ja yrittää opettaa poikaansa suureksi johtajaksi. Hän on treenannut itsensä aikamoiseen kuntoon, jotta tuhoajakyborgit luikkisivat heti häntä koipiensa välissä takaisin tulevaisuuteen. Hamilton on läpi elokuvan äärimmäisen rautainen nainen ja katsojana pystyy saman tien päättelemään, miten hän on päätynyt siihen tilanteeseen, jossa hän on teoksen alussa.
     Uutena tuhoajakoneena, eli T-1000:na nähdään Robert Patrick. T-1000 on paljon normaalia T-800:aa parempi, sillä se on sulaa metallia, joka pystyy muuttumaan miksi tai keneksi tahansa. Näin alkaa pähkäillä, että miten ihmeessä hahmon voisi tappaa? Tavallisen Terminaattorin pystyi räjäyttämään ja liiskaamaan tarpeeksi tehokkailla masiinoilla, mutta T-1000 on kykyjensä ansiosta voittamattomalta tuntuva ja siten erittäin uhkaava. Lisäksi Patrick on erinomainen roolissaan.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat edellisestä elokuvasta tuttu tohtori Silberman (Earl Boen), Johnin sijaisvanhemmat Janelle (Jenette Goldstein) ja Todd (Xander Berkeley), sekä Cyberdyne Systemsillä työskentelevä Miles Dyson (Joe Morton) ja tämän vaimo Tarissa (S. Epatha Merkerson).

Joku voisi sanoa, että Terminator 2 - Tuomion päivän juoni on lähestulkoon kopio Terminator - tuhoajan juonesta, sillä poikkeuksella, että nyt jahdataankin itse Johnia. Pakko myöntää, että tämä joku ei olisi ihan väärässä. Elokuva alkaakin samalla tavalla: ensin tulevaisuudesta saapuu kaksi tyyppiä, jotka alkavat tutkia, miten voisivat löytää kohteensa. Sitten esitellään Connor-hahmo ja vauhdikas takaa-ajo lähtee käyntiin. Samanlaiset lähtökohdat eivät kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi pelkkä kopio tai ettei tämä voisi olla ihan yhtä kelpo teos kuin alkuperäinen, ellei jopa parempi. Siinä, missä ensimmäinen Terminator yhdisteli toimintaa ja scifiä, lisäämällä lajityypit kauhuun, Tuomion päivä on puhdasverinen toimintaelokuva. Ja aivan käsittämättömän, uskomattoman loistava sellainen! Elokuva nappaa heti alussa mukaansa futuristisella scifitaistelulla Terminaattoreita vastaan ja heittää katsojan sitten sellaisen vuoristorata-ajelun kyytiin, että sydän takoo hullua vauhtia kaiken aikaa. Hahmojen esittelyyn maltetaan onneksi käyttää erinomaisesti aikaa ja tunnelmaa rakennellaan vähitellen, mutta kun erilaiset tuhoajat vihdoin löytävät Johnin samanaikaisesti, alkaa sellainen toimintapläjäys, että tämä kyllä hakee vertaistaan. Itselleni tämä saattaa jopa olla kaikista kovin toimintateos ja lähelle pääsevät mielestäni vain The Matrix (1999), Die Hard - vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard - 1988) ja Casino Royale (2006). Elokuva tarjoaa useita ikimuistoisia toimintakohtauksia, oli kyse sitten hengästyttävistä takaa-ajoista, aseiden laulattamisesta tai Terminaattoreiden välisistä kohtaamisista, jolloin seinätkin murskaantuvat turpaanvedon tuoksinnassa. Sankareiden puolesta pelkää koko ajan, eikä Terminator 2 - Tuomion päivä todellakaan suostu päästämään otteestaan.

Toiminnan lisääminen ei missään nimessä tee leffasta pelkkää aivotonta mäiskettä, vaan siinä onnistutaan pitämään edellisen osan tiivis tunnelma, minkä lisäksi elokuva osaa muuttua myös yllättävänkin syvälliseksi teemojensa kanssa. Pohjimmiltaan leffassa tuntuukin olevan kyse koneen inhimmillisyydestä ja hyvin kummallisesta isä-poika -suhteesta. Kyle Reesen kuoltua edellisen osan loppuhuipennuksessa, ei John saanut koskaan tilaisuutta tavata isäänsä, eikä hänelle mikään nyhverö-Todd kelpaa. Niinpä karskin tappajakoneen saapuessa hänen elämäänsä ja suojellessa häntä ikuisesti, alkaa pojan ja tuhoajan välille muodostumaan erikoinen ystävyys, jonka jossain kohtaa tajuaakin olevan juonikuvio pojasta ja tämän uudesta (äärimmäisen erikoisesta) isähahmosta. Huikeiden toimintakohtausten välissä on kiehtovaa päästä seuraamaan, kuinka John yrittää opettaa T-800:aa käyttäytymään enemmän kuin ihminen, sekä moraaleja oikeasta ja väärästä. Yhtäkkiä huomaakin, että tunteeton metallimies taitaakin omistaa jonkinlaisen sielun. Johnin ja Terminaattorin luja ystävyys nostaa todella näyttävän toimintapläjäyksen uudelle paremmuusasteikolle, jolloin kyseessä on oikeasti täydellinen teos.

Koskettavan isä-poika -kertomuksen lisäksi mukana on myös tietty maailmanlopun tunnelmaa, Sarahin nähdessä painajaisia tulevasta tuomion päivästä, jolloin koneet tuhoavat puolet ihmiskunnasta. Tämä uhka on vahvasti läsnä läpi leffan, sekä hiljaisemmissa hetkissä että isoissa toimintakohtauksissa. Panokset tuntuvat huomattavasti isommilta kuin ensimmäisessä osassa ja vaikka yleensä olen sitä mieltä, ettei isompi ja enempi tarkoita parempaa, Terminator 2:n kohdalla näin vaan tuntuu käyvän ja omasta mielestäni kyseessä on edeltäjäänsä vahvempi teos - viemättä kuitenkaan mitään pois ensimmäisen osan mestarillisuudesta. Mukaan on saatu myös huumoria, etenkin kun T-800 seuraa ihmisten elämää ja näkee asioita täysin uudella tavalla. Näissä kohdissa Schwarzenegger pääsee todella loistamaan, varsinkin kun hänen minimalistiset ilmeensä vaihtuvat silmänräpäyksessä takaisin tylyyn katseeseen. Kaikki elokuvan upeat hetket saavat katsojan olemaan välittämättä siitä, että tarinan peruspohja on lähes sama kuin edeltäjän. Pientä epäloogisuutta tarinaan syntyy siitä, kun Cyberdyne Systemsillä rakennetaan Skynetiä edellisen Terminator-leffan finaalissa tuhoutuneen kyborgin teknologialla, jolloin herää kysymys, miten ihmeessä yhtiö alunperin edes rakensi Skynetin? Aikamatkustuselokuvissa paradoksit ovat todella yleisiä, muttei tämä outous millään tavalla pilaa filmiä.

James Cameron onnistui siinä, mistä monet elokuvantekijät vain haaveilevat: hän teki jatko-osan, mikä lunastaa huikean avausosan luomat paineet ja saa fanit yhä tänä päivänä kiistelemään, kumpi on parempi, Terminator - tuhoaja vai Terminator 2 - Tuomion päivä? Cameron lainailee alkuperäisestä leffasta vain tarvittavan määrän ja rakentaa ympärille hienon uuden tarinan. Hänen ohjauksensa on fantastista ja hän on jälleen luonut tunnelman hienosti. Terminator 2 on kuvattu upeasti, etenkin toimintakohtauksien kohdalla. Leikkaus on suorastaan täydellistä ja varsinkin alkupään siirtymät henkilöistä toiseen on esimerkillistä tarinankerrontaa. Maskeeraus toimii hienosti ja jos ensimmäisen elokuvan visuaaliset tehosteet olivat paikoitellen nähneet parhaat päivänsä, tämän leffan efektit häikäisevät nykypäivänäkin. Esimerkiksi T-1000:n nestemäinen metallimuoto on onnistuneesti toteutettu ja ihmetyttää edelleen, miten 1991 saatiin tuollaista aikaiseksi? Ääniefektit ovat maagiset, minkä lisäksi Brad Fiedel on jälleen säveltänyt erinomaista musiikkia - jopa parempaa kuin edellisessä elokuvassa. Vaikka tunnusmusiikki on hyvin samanlainen, on siinä rautaisempi ja rouheampi tunne, joka nostattaa tunnelman heti alkutekstien aikana.

Elokuvasta on olemassa noin vartin pidempi Special Edition, mikä sisältää uusia, pidennettyjä, sekä hieman muuteltuja kohtauksia. Special Edition tuo lisäsisältöä Johnin ja Terminaattorin ystävyyteen ja Miles Dysonin elämään. Mukana on myös kohtaus, jossa nähdään edellisestä elokuvasta tuttu Kyle Reese (Michael Biehn). Itse olen aina nähnyt tämän pidennetyn version ja suosittelen muitakin tekemään niin, jo pelkästään Terminaattorin hölmön hymyn takia.

Blu-rayn kuvanlaatu on oikein mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on interaktiivisia toimintoja, joiden kautta leffan aikana voi lukea käsikirjoitusta ja tietoiskuja, katsella kuvakäsikirjoituksia, sekä leffan teosta kertovia pätkiä ja pelata triviapelejä. Valitettavasti nämä toiminnot ovat hankalia, eikä niitä voi vaihtaa helposti. Mukana on myös pari poistettua kohtausta ja trailereita.

Yhteenveto: Terminator 2 - Tuomion päivä on täydellinen toimintaelokuva. Toimintakohtaukset ovat näyttäviä ja vauhdikkaita, jolloin pelkää päähenkilöiden puolesta, etenkin kun Robert Patrick on todella uhkaava pahis. Toiminta on myös muistettavaa, eikä pelkkää aivotonta höttöä, joka viihdyttää leffan aikana, mutta mistä ei jää mitään mieleen. Mukana on paljon jännitystä, mutta edeltäjän kauhutunnelmiin ei kuitenkaan päädytä. Sielun filmiin luo sen erikoinen isä-poika -tarina, kun Johnin ja Terminaattorin välille muodostuu käsinkosketeltavan aito ystävyys. Rauhallisten hetkien aikana pääsee näkemään yllättävänkin koskettavia kohtia, sekä hauskoja juttuja, Johnin yrittäessä opettaa Terminaattoria. Arnold Schwarzenegger on yhä täydellinen tuhoajakyborgin roolissa ja Linda Hamilton on muuttunut kovaksi taistelijaksi Sarah Connorina. Johnia esittävä Edward Furlong ei näyttelijänä ole mitä parhain, mutta toimii silti loistavasti tässä osassa. Elokuva on täynnä mitä upeimpia hetkiä ja pitkä loppuhuipennus naulaa katsojan penkkiin, kun jännitys tiivistyy kunnolla. Leffan efektit ovat yhä uskomattoman tyylikkäitä ja Brad Fiedelin musiikki toimii oivallisesti. Suosittelen kaikkia katsomaan Terminator 2 - Tuomion päivän, sillä se todella kuuluu genrensä parhaimmistoon. Siitä löytyy myös sydäntä ja syvällisyyksiä, mitkä nostavat tasoa entisestään. Vaikka alkuperäinen Terminator - tuhoaja onkin jo mestarillinen taidonnäyte James Cameronilta, onnistui hän mielestäni jotenkin ihmeen kaupalla tässä jatko-osassa vieläkin paremmin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2017 - Muokattu 28.3.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.originalprop.com
Terminator 2: Judgment Day, 1991, Carolco Pictures, Pacific Western, Lightstorm Entertainment, Canal +, T2 Productions

Arvostelu: Terminator - tuhoaja (The Terminator - 1984)

TERMINATOR - TUHOAJA

THE TERMINATOR

Ohjaus: James Cameron
Pääosissa: Linda Hamilton, Michael Biehn, Arnold Schwarzenegger, Paul Winfield, Lance Henriksen, Bess Motta ja Earl Boen
Genre: kauhu, scifi, toiminta
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 16

Terminator - tuhoaja perustuu ohjaaja James Cameronin uneen, jonka hän näki julkaistuaan elokuvansa Piranha II - Lentävät tappajat (Piranha II: The Spawning - 1981). Unensa pohjalta hän alkoi kehittelemään omaa versiotaan John Carpenterin Halloween - naamioiden yön (Halloween - 1978) aloittamasta slasherkauhusta. Elokuvan suunnittelu lähti liikkeelle ja kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 1984. Kuitenkin leffan levittäjä Orion Pictures pelkäsi teoksen olevan sekä rahallinen pettymys, että kriitikoiden haukkuma pätkä, eikä uskonut sen olevan menestys. Toisin kävikin ja Terminator - tuhoaja oli sekä kriitikoiden ylistämä, että parin viikon ajan Yhdysvaltojen katsotuin elokuva. Vuosien varrella filmi on kerännyt paljon mainetta ja se on noussut erittäin ylistetyksi teokseksi. Maailmassa on monia, joiden mielestä Terminator - tuhoaja on jopa kaikista paras elokuva! Itse näin elokuvan ala-asteen lopulla, mutta se ei kuitenkaan ollut ensikosketukseni tarinaan, sillä vuotta tai kahta aiemmin olin jo nähnyt leffan jatko-osan Terminator 2 - Tuomion päivä (Terminator 2: Judgment Day - 1991), kun serkkuni halusivat katsoa sen, ollessaan kylässä meillä. Pidin siitä ja kysyin muutamaan kertaan, saisinko katsoa ykkösosan, mutta isäni ei halunnut näyttää sitä, koska se oli aikoinaan K18. Lopulta hän kuitenkin myöntyi ja katsoimme sen yhdessä. En ollut elokuvasta yhtä innoissani kuin toisesta osasta, mutta olen silti katsonut sen muutaman kerran uudestaan, viimeksi kesällä 2015, valmistautumisena sarjan viidenteen osaan Terminator Genisys (2015). Tammikuussa pidin äänestyksen, jossa Elokuvan taikaa -sivun lukijat saivat äänestää yhden elokuvasarjan arvostelut kesälle 2017 ja Terminator-sarja voitti ylivoimaisesti. Kesän alussa olikin vihdoin aika aloittaa sarjasta kirjoittaminen ja katsoin Terminator - tuhoajan kesälomani toisella viikolla.

Vuodesta 2029 lähetetään menneisyyteen yksi kyborgi ja yksi mies. Toisen tehtävänä on suojella erästä Sarah Connoria ja toisen tehtävä on tuhota hänet.

Sarah Connoria näyttelee Linda Hamilton, joka tuo hienosti tunnetta rooliinsa. Sarah työskentelee pienessä kuppilassa, hänellä ei oikein ole ystäviä kämppiksensä lisäksi ja kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut hänestä. Kun hänelle alkaa valjeta, että joku jahtaa häntä erittäin pahoissa aikeissa, Sarah ei voi yhtään käsittää miksi. Sarahin kehitys on mainiosti luotu läpi tarinan ja katsojana kannustaa häntä selviämään leffan alusta lähtien, sillä vaikka hän ei omasta mielestään ole kukaan, on hänessä katsojille silti jotain.
     Michael Biehn esittää Kyle Reeseä, miestä, joka on saapunut auttamaan Sarahia. Vuonna 2029 Kyle on vastarinnan taistelija, joka yrittää päihittää lähestulkoon voittamattomat kyborgit, eli Terminaattorit. Hän ei tiedä mitään muuta maailmaa kuin sodan ja pahuuden, joten vuosi 1984 on hänelle suuri hämmennys, kun moni asia on niin paljon helpompaa. Kyle näkee usein painajaisia tulevaisuudesta, jolloin katsojat pääsevät näkemään vilauksia siitä karun lohduttomasta elämästä, jota hahmo on joutunut kokemaan syntymästään asti. Biehn on muuten erinomainen roolissaan ja uskottava tulevaisuuden sotilas, mutta usein hänen tapansa puhua asioista on hieman yliampuvan aggressiivista, vaikkakin tavallaan se myös sopii siihen, kun hän yrittää vakuuttaa muille, ettei ole hullu.
     Itse elokuvan nimikkohahmona, eli Terminaattorina nähdään entinen kehonrakentaja Arnold Schwarzenegger. Terminaattori on robotti, joka on päällystetty ihmiskudoksella, jotta se voisi soluttautua väkijoukkoihin ja olla näin tehokkaampi tappaja. Terminaattorista on saatu luotua hyytävän karmiva tappokone, jota ei vain voi pysäyttää, ihan sama kuinka monta kertaa sitä yrittää ampua kumoon. Koneena se ei koe tunteita, jolloin se voi kylmästi vetäistä aseensa esiin ja ampua sinut hengiltä ilman, että sen ilme värähtääkään. Aina kun Terminaattori ilmestyy ruutuun, katsojalle syntyy todella painostavan uhkaava tunnelma, sillä ei ole yhtään varma, mitä se voi tehdä seuraavaksi. Schwarzenegger ei välttämättä ole Oscar-luokan näyttelijä, mutta Terminaattorina hän on täydellinen. Hänen täytyy lähinnä pitää ilmeensä tosikkona ja käyttää kehoaan hyväkseen ollakseen uhkaava. Schwarzenegger pistää kaikkensa rooliin, eikä kukaan muu voisi hoitaa hommaa yhtä hienosti kuin hän.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Sarahin kämppis Ginger (Bess Motta), mystisiä kuolemia tutkivat poliisit Traxler (Paul Winfield) ja Vukovich (Lance Henriksen), sekä rikospsykologi tohtori Silberman (Earl Boen). Elokuvassa nähdään myös Bill Paxton pienessä roolissa nuorena punkkarina.

Nykyään Terminator - tuhoaja on parhaiten tunnettu toiminnastaan, etenkin jatko-osien ollessa puhtaita toimintaelokuvia. Tämä alkuperäinen teos muistuttaa kuitenkin enemmän kauhuelokuvia, joissa murhaaja jahtaa pelokkaita uhrejaan lähiöissä tai leirintäalueilla. Suuri muutos on tietty, että tämä murhaaja on huipputeknologinen robotti, joka vaikuttaisi olevan pysäyttämätön. Alkupään lyhyiden, mutta napakoiden esittelyjen jälkeen alkaa tiivistunnelmainen takaa-ajo, jonka aikana saa kokea vain muutamia hengähdystaukoja, kunnes Terminaattori saapuu jälleen paikalle, jolloin pitää taas jännittää Sarahin ja Kylen puolesta, jotka yrittävät kaikkensa selvitäkseen hengissä. Elokuva on läpikotaisin jännittävä ja siinä vain kasvatetaan tunnelmaa suuremmaksi ja suuremmaksi, kunnes kauhu päästetään tosissaan valloilleen piinaavassa loppuhuipennuksessa. Leffa herättää hyvin nopeasti katsojan mielenkiinnon ja pitää kiinnostuksen yllä, kun on aivan pakko saada tietää, mitä hahmoille tulee käymään? Toinen, mitä haluaa tietää, on syy sille, miksi Sarahia edes jahdataan? Tämä luo onnistuneesti mystisyyttä ja lisäjännitettä, ja onkin hienoa, ettei syytä paljasteta pitkään aikaan.

Elokuvassa on yhdistelty erilaisia lajityyppejä, mikä on tehty fantastisesti. Kylen kautta tosiaan nähdään unia synkästä scifi-tulevaisuudesta, mikä voi tuntua yhä todella futuristiselta laserpyssyjensä kera, mutta samalla se saattaa olla jopa pelottavampi tänä päivänä, kun teknologia on oikeasti kehittynyt siihen pisteeseen asti, että koneet voisivat nousta ihmisten yläpuolelle. Tulevaisuuskohtaukset ovat myös karmivia ja niistä huokuva epätoivo todella saa katsojan kannustamaan pääkaksikkoa päihittämään perässään vainoavan robotin. Hienointa vuoden 2029-kohtauksissa on se, etteivät ne sisällä lähes lainkaan repliikkejä, eivätkä edes Kylen kertojaääntä (onneksi), joka selittäisi tapahtumia, vaan katsojat vain heitetään tylysti näiden hirveiden tapahtumien keskelle, jolloin joutuu hetkeksi aikaa todella elämään filmin maalailemassa synkässä tulevaisuudenkuvassa. Toimintaakin on tosiaan mukana ja esimerkiksi taisto poliisiasemalla on täynnä ampumista. Lisäksi leffasta löytyy myös romantiikkaa, mutta se ei tunnu millään tavalla pakotetulta, vaan sillä on päivänselvä paikkansa tarinassa. Tunnelma muuttuu paikoitellen myös haikeaksi ja surumieliseksi, karun tulevaisuuden muuttuessa yhä todellisemmaksi Sarahin silmissä. Terminator - tuhoajan vahvuudet ovatkin erilaisten lajityyppien yhdisteleminen, sekä mestarillisesti luotu "murhaajahahmo", joka ei aio ikinä lopettaa jahtiaan. Tiivis tunnelma pysyy loppuun saakka ja vasta lopputekstien alkaessa voi huokaista helpotuksesta.

Ohjaaja James Cameron on onnistunut täydellisesti tunnelman luomisessa ja osoittaa pystyvänsä tekemään erilaisia elokuvia jo yhden leffan aikana. Cameron pitää pakettia upeasti kasassa, eikä elokuvan rautainen ote hellitä katsojasta. Hänen ja Gale Anne Hurdin työstämä käsikirjoitus on erinomainen ja itse tarinahan on aivan mieletön. Kun kyseessä on aikamatkustustarina, leffasta löytyy tietty pientä epäloogisuutta, mutta sen katsoo helposti sormien läpi, kun kaikki ympärillä on niin mahtavaa. Toinen asia, minkä katsoo läpi sormien, on parit hetket, joissa Schwarzeneggerin pää on selvästi korvattu nukella, mikä nykypäivänä pistää silmään todella voimakkaasti. Myös itse mekaanisen Terminaattorin liike leffan lopussa on paikoitellen kömpelöä, mutta nämä ovat pikkuseikkoja, kun tarina ja tunnelma koukuttavat niin täysillä. Elokuva on tosissaan kestänyt hienosti ajan hammasta, kun tänä päivänä tietyt vanhentuneet efektit eivät pilaa kokemusta. Terminator - tuhoajasta löytyy paljon upeitakin tehosteita ja monissa kuvissa pelottavan luurankomainen Terminaattori näyttää aivan tajuttoman hyvältä. Lisäksi elokuva on taidokkaasti kuvattu ja nerokkaasti leikattu. Turhat on karsittu pois ja jäljelle jää pelkkää asiaa, jolloin aika ei voi käydä pitkäksi. Lavastajat, puvustajat ja maskeeraajat ovat hoitaneet hommansa tyylillä. Tulevaisuuteen sijoittuvissa kohtauksissa lavastajat päästetään vauhtiin ja heidän luomansa maailma on heti leffan ensimmäisestä kuvasta alkaen ahdistava. Ääniefektit ovat pääasiassa toimivia ja säveltäjä Brad Fiedel on tehnyt todella hyvää työtä musiikkien parissa.

Blu-rayn kuvanlaatu on oikein mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja, tai siis "tuhottuja" kohtauksia, keskustelu ohjaaja James Cameronin ja Arnold Schwarzeneggerin välillä, sekä lyhyt pätkä elokuvan erikoistehosteista.

Yhteenveto: Terminator - tuhoaja on mestarillinen scifitoimintajännäri, joka menee usein puhtaan kauhun puolelle tunnelmassaan. Elokuvassa yhdistellään hienosti erilaisia lajityyppejä ja ne on saatu kulkemaan onnistuneesti yhdessä. Linda Hamilton on loistava pääosassa Sarah Connorina ja Michael Biehn on pienesti yliampuvaa aggressiivisuuttaan lukuunottamatta erittäin toimiva sankaritapaus. Arnold Schwarzenegger on täydellinen Terminaattori ja hän tuo piinaavaa uhkaavuutta rooliinsa. Elokuva on alusta loppuun jännittävä ja koukuttava, ja siinä on mukana toimivaa mysteerisyyttä, kun kestää kauan, ennen kuin paljastetaan, miksi Sarah on kohteena. Loppuhuipennus on todella pysäyttävä ja katsoja voi hengähtää vasta, kun lopputekstit rullaavat. Visuaaliset tehosteet ovat paikoitellen nähneet parhaat päivänsä, mutta kun muu elokuva siinä ympärillä huokuu täydellisyyttä, voi esimerkiksi Schwarzeneggerin nukkenaaman antaa anteeksi. Terminator - tuhoaja on aika lailla täydellinen teos, mikä kannattaa ehdottomasti katsoa, pitää sitten toiminnasta, kauhusta, scifistä tai niistä kaikista, sillä ohjaaja James Cameron on saanut yhdisteltyä ne huikeasti samaan pätkään. Elokuva oli parempi kuin muistin, eikä ihme, että se on jäänyt elämään ihmisten suosiossa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.6.2017 - Muokattu 27.3.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Terminator, 1984, Hemdale, Pacific Western, Euro Film Funding, Cinema '84/Greenberg Brothers Partnership