Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matt Lucas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matt Lucas. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Arvostelu: Vonkka (Wonka - 2023)

VONKKA

WONKA



Ohjaus: Paul King
Pääosissa: Timothée Chalamet, Calah Lane, Keegan-Michael Key, Olivia Colman, Paterson Joseph, Matt Lucas, Mathew Baynton, Tom Davis, Jim Carter, Natasha Rothwell, Rich Fulcher, Rakhee Thakrar, Hugh Grant, Rowan Atkinson ja Sally Hawkins
Genre: komedia, seikkailu, jännitys
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 7

Wonka, eli suomalaisittain Vonkka pohjautuu Roald Dahlin lastenkirjaan Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory - 1964). Kirjan pohjalta oli tehty jo kaksi suoraa adaptaatiota, Gene Wilderin tähdittämä Jali ja suklaatehdas (Willy Wonka & the Chocolate Factory - 1971) ja Johnny Deppin tähdittämä Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory - 2005). Vuonna 2016 Warner Bros. -yhtiö alkoi suunnitella esiosaleffaa suklaatehtaan omistajan, Villi Vonkan nuoruudesta. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2021 ja nyt Vonkka on saapunut elokuvateattereihin. Itse en pahemmin odottanut elokuvan näkemistä. Pidän sekä Wilderin, että Deppin leffoista, mutten kokenut tarvetta jälleen uudelle elokuvalle Vonkasta. Elokuvan trailerit eivät vakuuttaneet minua, mutta kun elokuva alkoikin yhtäkkiä kerätä kehuja maailmalta, kiinnostukseni heräsi hieman. Kävinkin katsomassa Vonkka-elokuvan sen ennakkonäytöksessä IMAXissa.

Nuori Villi Vonkka saapuu suklaasta tunnettuun kaupunkiin, haaveenaan avata oma suklaapuotinsa. Homma ei ole kuitenkaan niin helppo kuin Vonkka oli ajatellut, sillä kaupunkia pyörittävät suklaakartelli ei ole valmis luopumaan korkeasta asemastaan nuorukaisen tieltä.




Pääroolissa nuorena Villi Vonkkana, taikurina, keksijänä ja suklaatekijänä nähdään muun muassa uusista Dyyni-elokuvista (Dune - 2021-2024) tuttu Timothée Chalamet. Rooliin oli aluksi ehdolla Ryan Gosling, Tom Holland, Donald Glover ja Ezra Miller, mutta kun Paul King valittiin elokuvan ohjaajaksi, hän oli jo päättänyt, että Chalamet tultaisiin näkemään roolissa. Yleensä synkkäsävyisempiä ja draamapainotteisempia elokuvia tekevä Chalamet pääsee vihdoin irrottelemaan oikein kunnolla nuoren Vonkan osassa, näyttäen näyttelijätaitojensa moninaisuutta. Chalamet istuu todella hyvin vekkulin, haaveilevan ja hieman sinisilmäisen suklaatekijän rooliin ja saa katsojan tykästymään tästä uudesta Vonkka-tulkinnasta saman tien. Vaikka Dahlin kirjan lukeneet ja aiemmat elokuvasovitukset nähneet tietävätkin, kuinka hahmolle käy, tämän puolesta silti jännittää ja tätä kannustaa, kun Vonkka yrittää saada omaa, erikoista suklaapuotiaan avattua.
     Elokuvassa nähdään myös Paterson Joseph, Matt Lucas ja Mathew Baynton kaupunkia johtavana suklaakartellina, Nuljaskana, Kyyläsenä ja Filunkisena, Keegan-Michael Key kaupungin poliisipäällikkönä, Olivia Colman ja Tom Davis hämärää majataloa pyörittävinä rouva Putsiksena ja herra Kliinisenä, Calah Lane ja Jim Carter majatalossa työskentelevinä Nettana ja Albert Matikkana, Rowan Atkinson paikallisena kirkkoherra Juliuksena, sekä Hugh Grant pienenä oranssina miehenä, Oompa Loompana. Näyttelijäkaarti irrottelee läpikotaisin lystikkäästi ja poppoon herkullisimman roolityön tarjoaa Colman, joka todella näyttää, että hän voi venyä ties millaisiksi hahmoiksi. Grantin ruutuaika Oompa Loompana jää yllättävänkin pieneksi. Toisaalta Grant on kuivan huumorinsa kanssa niin lystikäs, että häntä haluaisi nähdä lisää, mutta Oompa Loompan tietokonetehostetoteutus on niin keskeneräisen näköinen, että hahmo pistää tökerösti silmään aina, kun hän on ruudulla.




Menin tosiaan katsomaan Vonkkaa varsin skeptisin ennakko-odotuksin, mutta ilokseni voin sanoa, että poistuin teatterista positiivisesti yllättyneenä. Kyseessä on erittäin mainio koko perheen satuelokuva, jota suosittelen oikein lämpimästi käymään katsomassa nyt joulun aikaan. Se on myös osoitus siitä, että jokin leffa voi olla täysin selvä rahastusyritys studiolta, mutta kun siihen pestaa oikeat tekijät ohjaksiin, voi lopputulos olla silti rakkaudella ja lämmöllä tehty. Mitäpä muuta voikaan odottaa Paul Kingiltä, mieheltä, joka ohjasi mahtavan Paddingtonin (2014) ja vielä paremman Paddington 2:n (2017)? Vaikkei Vonkka ylläkään niiden loistokkaalle tasolle, King osoittaa jälleen, että hän on viimeisen vuosikymmenen taidokkain koko perheen elokuvien tekijä.

Siinä, missä monet muut viimeaikaiset koko perheen leffat ovat muuttuneet ylivauhdikkaaksi meuhkaamiseksi ja koheltamiseksi, Vonkasta löytyy sydäntä ja sielua. Seassa on omat vauhdikkaat ja ilahduttavan pöljät hetkensä, mutta elokuva ei koskaan aliarvioi lapsikatsojia, kuten monet muut vastaavat viime vuosilta. Elokuva ei koe tarvetta viskata jatkuvia visuaalisia ärsykkeitä ruudulle, vaan se etenee rauhassa omalla painollaan, mutta silti toimivan reippaasti eteenpäin. Nuoren Vonkan tarinaa ryhtyy seuraamaan yllättävänkin kiinnostuneena ja hänen matkansa on täynnä erilaisia mutkia ja töyssyjä, joilla rakennetaan menevää draamaa ja jännitettä. Huumoria on mukana runsaasti ja leffan aikana niin lapset kuin aikuisetkin pääsevät nauramaan useasti ääneen. Teemat unelmien jahtaamisesta ovat tärkeitä ja elokuvasta jää erittäin miellyttävä ja hyvä fiilis.




Kingin rakentama ilmapiiri on läpikotaisin ilahduttava ja hän saa aikaiseksi vauhdikkaita kohtauksia ilman, että ne muuttuvat rasittavaksi sekoiluksi. Hänen ja Simon Farnabyn käsikirjoitus on myös oivallinen, joskin kaksikko olisi voinut kirjoittaa mukaan jotain viitettä siitä, miten Vonkkasta muovautuu myöhemmin erakko ja aikamoinen sekopää, jota ei paljoa kiinnosta ahneiden lasten karut kohtalot suklaatehtaassaan. Lukuun ottamatta kömpelösti toteutettua Oompa Loompaa, elokuva on teknisiltä ansioiltaan mainio. Se on hyvin kuvattu, leikattu ja ajoittain todella tyylikkäästi valaistu. Lavasteet ovat upeat, puvut hienot ja maskeeraukset oivat. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Joby Talbotin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla. Neil Hannonin työstämät laulut eivät jää erityisemmin mieleen, mutta musikaalinumerot ovat silti hyvin toteutettuja. Uusista kappaleista paras on pesubiisi Scrub, Scrub, mutta lopulta päähän jää tietty soimaan klassinen Oompa Loompa -hyräily. Kaiken kaikkiaan Vonkka tuntuu, näyttää ja kuulostaa ihastuttavasti vanhemmalta elokuvalta kuin se onkaan, eikä leffaa lähes missään kohtaa vaivaa se muovisuus, mistä monet nykypäivän leffat kärsivät.

Yhteenveto: Vonkka on yllättävän mainio koko perheen elokuva, josta jää hyvä ja lämmin tunne. Timothée Chalamet hyppää ilahduttavasti eksentrisen suklaatekijän saappaisiin ja muukin näyttelijäkaarti suoriutuu pätevästi hänen ympärillään - etenkin niljakkaalla hahmollaan riemastuttavasti herkutteleva Olivia Colman. Hugh Grant esittää Oompa Loompaa hupaisasti, mutta hahmon visuaalinen toteutus jättää toivomisen varaa. Elokuvan tarina nappaa kivasti mukaansa ja siitä löytyy paljon oivaa huumoria ja ihan kelpo jännitettäkin, vaikka Dahlin tarinan tuntevat tietävätkin, miten hommassa käy. Leffan ilmapiiri on erittäin miellyttävä ja siitä löytyy sellaista vanhanaikaista satumaisuutta, mikä nykypäivän muovisista koko perheen rainoista on jäänyt uupumaan. Lavasteet ja asut ovat upeat ja musikaalinumerot veikeästi toteutetut, vaikka laulut eivät pahemmin jääkään mieleen. Jos siis etsit oikeasti hyvää elokuvaa koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen, Vonkka sopii tarkoitukseen täydellisesti. Voin kuvitella, että tulevaisuudessa leffa istuu erittäin hyvin myös kotona katsottavaksi talvella. Pakkanen ei haittaa, kun vetää villasukat jalkaan ja kääriytyy peiton alle kaakaokupin kanssa katselemaan Vonkan suklaantäyteistä seikkailua.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.12.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Wonka, 2023, Warner Bros., Heyday Films, Village Roadshow Pictures


keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Arvostelu: Morsiusneidot (Bridesmaids - 2011)

MORSIUSNEIDOT

BRIDESMAIDS



Ohjaus: Paul Feig
Pääosissa: Kristen Wiig, Maya Rudolph, Rose Byrne, Melissa McCarthy, Wendi McLendon-Covey, Ellie Kemper, Chris O'Dowd, Rebel Wilson, Jill Clayburgh, Matt Lucas, Jon Hamm ja Terry Crews
Genre: komedia, romantiikka
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 12

Bridesmaids, eli suomalaisittain Morsiusneidot on Paul Feigin ohjaama komediaelokuva. Leffa lähti liikkeelle Kristen Wiigin ja Annie Mumolon ideoimasta tarinasta, minkä he keksivät 2000-luvun alussa esiintyessään yhdessä losangelesilaisessa improvisaatioryhmässä. Kun Wiig näytteli Judd Apatow'n komediassa Paksuna (Knocked Up - 2007), ohjaaja vakuuttui hänen lahjoistaan ja kysyi, onko tällä omia leffaideoita. Wiig kertoi hänen ja Mumolon tarinasta, mikä kulki siihen aikaan nimellä "Maid of Honor" ja Apatow kiinnostui. Wiig ja Mumolo alkoivat tosissaan työstämään käsikirjoitusta ja kuvaukset lähtivät käyntiin kesällä 2010. Lopulta Morsiusneidot sai maailmanensi-iltansa 28. huhtikuuta 2011 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli suuri menestys ja se sai paljon kehuja kriitikoilta. Elokuva jopa sai kaksi Oscar-ehdokkuutta (paras naissivuosa ja paras käsikirjoitus), sekä kaksi Golden Globe -ehdokkuutta (paras komediaelokuva ja paras naispääosa). Itse näin Morsiusneidot pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja pidin sitä kelpo leffana. En ole katsonut elokuvaa toistamiseen, mutta nyt kun se täyttää kymmenen vuotta, päätin juhlistaa tätä katsomalla ja arvostelemalla filmin.

Rakkauselämässä kehnosti menestyvän Annien paras ystävä Lillian on menossa naimisiin ja nimittää Annien kaasokseen. Annien yritykset suunnitella juhlia ja polttareita ystävälleen eivät suju ongelmitta, kun pakkaa saapuu sekoittamaan Lillianin uusi kaveri Helen, jota Annie ei voi sietää.

Kristen Wiig oli noussut vuodesta 2005 eteenpäin tunnetuksi työllään Saturday Night Live -ohjelmassa (1975-), mutta todellisen läpimurtonsa hän teki vasta vuonna 2011 Morsiusneidoilla. Sen lisäksi, että hän toimii toisena käsikirjoittajana, hän myös näyttelee Annieta, joka yrittää saada järjestettyä parhaat mahdolliset häät ystävälleen. Samalla hän myös yrittää korjailla oman elämänsä asioita, kuten hankalaa asumistapaansa ärsyttävien kämppisten (Matt Lucas ja Rebel Wilson ensimmäisessä roolissaan amerikkalaisleffassa) ja hänestä pelkkää seksiä haluavan miehen (Jon Hamm) kanssa. Wiig onkin mainio pääroolissa, tulkiten oivallisesti hahmon sekavaa elämää ja kuinka Annien stressi- ja ärsyyntymistasot vain nousevat pitkin leffaa.




Annien parasta ystävää, juuri kihlautunutta Lilliania taas näyttelee Maya Rudolph, joka oli myös noussut kuuluisuuteen Saturday Night Liven kautta. Rudolphin taitoja ei kuitenkaan päästä näkemään yhtä paljon kuin toivoisi, elokuvan keskittyessä enemmän häitä ja muita juhlia järjestäviin morsiusneitoihin itse morsiamen sijaan. Muutamassa kohtaa Rudolph pääsee kyllä loistamaan, mutta usein katsojaa lähinnä ärsyttää, kuinka Lillian ei tunnu tajuavan, kuinka kurjaksi hänen ystävänsä olo muuttuu Lillianin uuden kaverin, Rose Byrnen esittämän Helenin takia. Byrne on nappivalinta seurapiirineidiksi, joka näpäyttää jatkuvasti muita sillä, kuinka hän on heidän yläpuolellaan. Byrne oikein herkuttelee inhottavalla hahmollaan.
     Lisäksi elokuvassa nähdään myös mm. Melissa McCarthy, Wendi McLendon-Covey ja Ellie Kemper morsiusneitoina Meganina, Ritana ja Beccana, sekä Chris O'Dowd konstaapeli Rhodesina. O'Dowd sopii hyvin mukavan poliisin rooliin, joka ihmettelee Annien elämää. McLendon-Covey ja Kemper eivät erityisemmin pääse esille Ritana ja Beccana, mutta McCarthy todella varastaa show'n kaikissa kohtauksissaan. Wiigin tavoin myös McCarthy teki läpimurtonsa tässä leffassa, eikä mikään ihme. Hän on räävittömän hauska ja hyppää osaansa täysillä. McCarthy sai jopa Oscar- ja BAFTA-ehdokkuudet roolisuorituksestaan tässä filmissä.




Morsiusneitojen juoni ei sinänsä ole mitään erityistä tai uutta ja elokuva kulkee usein samoja polkuja, mitä monet muutkin komediat. Samanlaisia leffoja nähneenä katsoja voikin helposti aavistaa monet tulevat tapahtumat ennalta. Itsesäälissä kieriskely juuri ennen loppuhuipennusta on kai pakko olla aina mukana. Elokuva hyötyykin siis paljon siitä, kuinka hauska se on ja kuinka hilpeää näiden näyttelijöiden seuraaminen on. Monet naisten tähdittämät komediat tuntuvan olevan erittäin kilttejä ja hempeitä, mutta Morsiusneidot pistää ronskin vaihteen päälle ja näyttää, etteivät vain miehet osaa porsastella. Yhdessä kohtaa nähdään armottoman pitkäksi venytetty kuvottava kohtaus, missä morsiusneidot saavat ruokamyrkytyksen ja yrittävät helpottaa oloaan, mutta heillä on käytössään vain yksi ainoa vessanpönttö. Kohtaus on kuitenkin hoidettu ammattitasoisella tyylillä ja valtava myötähäpeä on täysin tarkoituksellista.

Muutenkaan kiusallisilta tilanteilta ei vältytä. Kihlajaisjuhlissa on hulvaton hetki, kun Annie ja Helen yrittävät molemmat olla puheen huipentuma. Toinen aloittaa uudestaan aina, kun toinen on lopettanut. Kyseessä on niitä kohtauksia, jotka voisivat helposti lässähtää kesken kaiken, mutta tämä onnistuu olemaan yhä vain hauskempi, mitä pidemmälle se etenee. Pitkässä lentokonekohtauksessa tilanne eskaloituu pikkuhiljaa ja kärsivällisen katsojan odotus palkitaan kohtauksen lopussa. Vaikka elokuvassa osataan tehdä pitkiä kohtauksia, mitkä pitävät kutinsa loppuun saakka, on elokuva kokonaisuutena kuitenkin turhan pitkä. Yli kahden tunnin kestoa voisi tiivistää helposti ainakin vartilla, sillä etenkin itsesääliosio vain junnaa paikoillaan. Tekijät osaavat venyttää joitakin kohtauksia niin, että ne vain paranevat, mutta eivät täysin osaa tiivistää silloin, kun kokonaisuus venyy liikaa.




Ohjaaja Paul Feig onnistuu pitämään usein tunnelmaa korkealla, mutta hän ei tunnu hoksaavan, kuinka elokuva alkaa venymään liian pitkäksi. Wiig ja Mumolo ovat muuten tehneet hyvää työtä käsikirjoituksen kanssa, mutta jo he olisivat voineet tiivistää tekstiään. Viimeistään leikkauksessa liikapituus olisi pitänyt huomata. Morsiusneidot on kuitenkin oivallisesti kuvattu. Lavasteet, asut ja maskeerauksetkin ovat mainiot. Äänimaailma rakennetaan kelvollisesti. Michael Andrewsin säveltämät musiikit eivät koskaan nouse kunnolla esille ja katsoja huomaa lähinnä leffassa käytetyt, muiden artistien ja yhtyeiden jo aiemmin olemassa olevat kappaleet.

Yhteenveto: Morsiusneidot on erittäin mainio komediaelokuva, mikä kuitenkin kärsii hieman liian pitkästä kestosta ja loppupään tylsästä itsesäälissä rypemisestä. Muuten filmi on parhaimmillaan jopa hulvaton ja monien vitsien kohdalla tekijät onnistuvat venyttämään niitä pitkiksi ilman, että hauskuus katoaa. Jotkut pitkät huumoriosiot vain paranevat edetessään. Meno on usein ronskia, eikä hilpeältä kiusallisuudelta ja jokseenkin hyvällä maulla tehdyiltä kuvottavuuksilta vältytä. Näyttelijät ovat nappivalintoja. Kristen Wiig vakuuttaa pääroolissa samaistuttavana Anniena ja Rose Byrne oikein nauttii inhottavan Helenin esittämisestä. Show'n varastaa kuitenkin vähän väliä Melissa McCarthy morsiusneito-Meganina, joka onnistuu olemaan hysteerisenkin hauska. Jos leffaa oltaisiin älytty tiivistää reippaasti alle kahteen tuntiin, toimisi se entistä paremmin. Jo tällaisenaan Morsiusneidot on erittäin lystikäs elokuva.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.6.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Bridesmaids, 2011, Universal Pictures, Relativity Media, Apatow Productions


lauantai 6. kesäkuuta 2020

Arvostelu: Huippujengi Himalajalla (Missing Link - 2019)

HUIPPUJENGI HIMALAJALLA

MISSING LINK



Ohjaus: Chris Butler
Pääosissa: Hugh Jackman, Zach Galifianakis, Zoe Saldana, Stephen Fry, Timothy Olyphant, Matt Lucas, Amrita Acharia, Ching Valdez-Aran ja Emma Thompson
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 7

Missing Link, eli suomalaisittain Huippujengi Himalajalla on Laika-yhtiön animaatioelokuva. Laika ilmoitti työstävänsä uutta animaatioleffaa alkuvuodesta 2018. Sitä animoitiin läpi kesän, kymmenien animaattoreiden kera, jotka rakensivat elokuvaan yli sata erilaista lavastetta. Rahaa meni jopa 100 miljoonan dollarin edestä, mikä kostautui, kun Huippujengi Himalajalla saapui teattereihin keväällä 2019 ja onnistui tienaamaan vaivaiset 26 miljoonaa dollaria. Elokuva sai paljon kehuja niin kriitikoilta kuin vähäisiltä katsojiltaan, sekä se voitti parhaan animaatioelokuvan Golden Globe -palkinnon, mutta siinä kohtaa oli jo liian myöhäistä ja filmi oli todettava massiiviseksi flopiksi lippuluukuilla. Itse joudun harmikseni toteamaan, että olen osasyyllinen elokuvan heikkoon menestykseen, sillä en käynyt katsomassa Huippujengiä Himalajalla, kun se saapui Suomen teattereihin. Syy tähän oli se, että elokuvasta oli nähtävillä vain suomenkielinen dubbaus, joita suostun katsomaan vain äärimmäisenä hätäratkaisuna. Ja koska elokuvan ääninäyttelijäjoukko sisälsi Hugh Jackmanin, Zach Galifianakiksen, Zoe Saldanan, Stephen Fryn ja Emma Thompsonin kaltaisia tähtiä, päätin odottaa, että saisin leffan katsottavaksi alkuperäisellä englanninkielellä. Leffa kuitenkin julkaistiin myyntiin ja vuokrallekin vain suomidubbauksella ja jonkin aikaa ehdin jo pelätä, että elokuva jää minulta näkemättä, jos en suostu katsomaan sitä dubbauksen kanssa. Onneksi Viaplay saapui luokseni pelastavana enkelinä ja suureksi ilokseni huomasin, että palvelu sisälsi elokuvan englanniksi puhuttuna. Katsoinkin Huippujengin Himalajalla aika lailla heti.

Myyttisiä olentoja etsivä ja tutkiva sir Lionel Frost päätyy auttamaan yksinäistä isojalkaa, joka haluaa päästä Yhdysvalloista Himalajalle, missä hän uskoo lajitoveriensa jetien asustavan.




Sir Lionel Frost (äänenä Hugh Jackman) on hieman veijarimainen tutkimusmatkailija, jota kiehtovat myyttiset olennot. Välillä sir Lionel saattaa vaikuttaa todella itsekeskeiseltä, mutta samalla häntä ymmärtää, sillä tutkimusmatkailijoiden yhdistys pitää häntä pilkkanaan, koska nämä eivät usko olentojen olemassaoloon. Hahmon täytyykin tehdä päätös, auttaako hän isojalkaa, vai viekö tämän yhdistyksen tutkittavaksi, osoittaakseen taitavuutensa. Alusta alkaen katsoja on valmis lähtemään tutkimusmatkalle sir Lionelin kanssa ja hahmo muuttuu yhä vain pidettävämmäksi elokuvan kulkiessa eteenpäin.
     Sir Lionelin löytämä isojalka (äänenä Zach Galifianakis) on mitä sympaattisin karvajätti, jonka sir Lionel nimeää herra Linkiksi, tarkoittaen puuttuvaa linkkiä nykyihmisen ja alkuaikojen ihmisolennon välillä. Herra Link on sympaattisuutensa lisäksi todella huvittava, ottaessaan kaiken aivan liian kirjaimellisesti.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat yhdistyksen johtaja, lordi Piggot-Dunceby (Stephen Fry), sir Lionelia ja herra Linkiä jahtavaa palkkionmetsästäjä Willard Stenk (Timothy Olyphant), sekä pääkaksikkoa auttava Adelina (Zoe Saldana), jolla on menneisyys sir Lionelin kanssa. Adelinaan kestää jonkin aikaa tottua, sillä hän tulee mukaan tarinaan vasta noin puolessavälissä. Willard sen sijaan on oivallisen häijy roisto. Lordi Piggot-Duncebykään ei ole erityisen pidettävä tapaus, halveksuessaan sir Lionelia. Ääninäyttelijät sopivat erittäin hyvin rooleihinsa, joskin Fry on lähes tunnistamaton hienostopuheensa kanssa. Galifianakiksen pehmeä ääni on tärkeä osa herra Linkiä.




Minun ei tarvinnut katsoa kauaa Huippujengiä Himalajalla, kun minua alkoi jo tosissaan harmittamaan ja ärsyttämään, että minulta jäi leffan teatterikierros väliin. Vielä enemmän minua alkoi harmittamaan, että elokuva oli niin suuri taloudellinen pettymys. Eivät Laika-yhtiön aiemmatkaan teokset ole mitään megahittejä olleet ja olisikin todella surullista ja suorastaan väärin, jos yhtiö joutuisi konkurssiin - etenkin kun Huippujengi Himalajalla on jälleen yksi oikein mainio animaatioelokuva yhtiön filmografiassa. Jo alun vauhdikas kohtaaminen Loch Nessin hirviön kanssa nappaa mukaansa ja loppuelokuvan parissa viihtyy erittäin hyvin. Seikkailuhenki on vahvasti läsnä ja matkan varrella tapahtuu kaikenlaista, mikä tarjoaa niin iloa kuin jännitettä koko perheelle.

Etenkin huumoripuolella elokuva onnistuu. Herra Linkin tapa ottaa kaikki kirjaimellisesti johtaa hulvattomiin hetkiin. Kohellus ei muutu täysin päättömäksi, vaan naurattaa makeasti. Mukana on myös paljon piilotettuja rivoja vitsejä aikuisille. Katsoin elokuvan isäni kanssa ja koko talo taisi kuulla, kun repesimme kovaan nauruun yhdessä kohtaa leffan alkupäässä. Kohtaamiset palkkionmetsästäjän kanssa tuovat mukaan jännitystä etenkin perheen pienemmille katsojille, mutta nekin hetket ovat tehty tavalla tai toisella kieli poskessa, jottei meno äidy liian hurjaksi. Leffan aikana onnistutaan myös tuomaan hieman syvällisyyttä ja liikuttavuuttakin. Elokuvan loppuhuipennus jättää kuitenkin vähän toivomisen varaan ja huipennuksesta löytyy jokseenkin kyseenalainen ratkaisu erään hahmon kohtaloon liittyen. Usein kuitenkin sanotaan, että matka on tärkeämpi kuin määränpää ja se päteekin tässä elokuvassa.




Elokuvan animaatiojäljessä ei kuitenkaan ole mitään moitittavaa. Hyvät hyssykät, kuinka upealta Huippujengi Himalajalla näyttääkään! Hahmojen liikkeet ovat todella sulavat ja taustat sisältävät valtavasti hienoja yksityiskohtia. Kun kyseessä on nukkeanimaatio, voi katsojalle tuottaa vaikeuksia tajuta, mitä kaikkea elokuvan kulisseissa onkaan tapahtunut. Lopputekstien aikana nähtävä lyhyt pätkä näyttääkin hyvin, kuinka valtavia lavasteita elokuvaan on rakennettu ja kuinka paljon työtä hyvin yksinkertaisiltakin vaikuttavat asiat vaativat. Tiettyjä juttuja on toki tehostettu tietokoneen avulla, mutta se on tehty saumattomasti. Olisikin suuri sääli, jos elokuvan floppaamisen takia Laika joutuisi tosissaan taloudellisiin ongelmiin. Nykyään lähes kaikki yhtiöt suosivat digianimaatioita ja vaikkei minulla ole mitään sitä tyyliä vastaan, olisi sääli, jos muut tekotavat hiipuisivat unholaan. Tämä taiteenlaji on katoamassa maailmasta ja se on todella surullista. Äänimaailmakin on erinomaisesti rakennettu ja Carter Burwellin musiikit säestävät seikkailua mainiosti.

Yhteenveto: Huippujengi Himalajalla on oikein mainio animaatioseikkailu koko perheen yhteiseen elokuvailtaan. Leffa tarjoaa paljon hauskoja hetkiä kaikenikäisille ja veikeä seikkailu nappaa heti mukaansa. Pientä jännitystäkin on luvassa, eikä koskettavuudeltakaan vältytä. Itse loppuhuipennus jättää pienesti kylmäksi, mutta sitä ennen nähty matka on viihdyttänyt niin oivallisesti, ettei se ihan hirveästi haittaa. Hahmot ovat lystikkäät ja hupsu herra Link on todella sympaattinen tapaus. Animaatiojälki on kaikin puolin upeaa. Suu loksahtaa kerta toisensa jälkeen auki, sillä animaattorit tarjoavat niin paljon ihailtavaa häikäisevästi toteutetun nukkeanimaationsa kanssa. Todella toivon, ettei Laika joudu liian pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin, vaan pystyisi jatkamaan näiden laatuleffojen tekoa. Suosittelenkin lämpimästi katsomaan Huippujengin Himalajalla ja kehotan tutustumaan muihinkin yhtiön töihin. Vaikkei kyseessä ole yhtä mahtava teos kuin Coraline ja toinen todellisuus (Coraline - 2009) tai ParaNorman (2012), on tämäkin erittäin hyvä leffa ja pitää studion linjan korkealla!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.5.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Missing Link, 2019, Laika Entertainment, Annapurna Pictures