Näyttelijät: Anne Hathaway, Meryl Streep, Stanley Tucci, Emily Blunt, Justin Theroux, Kenneth Branagh, Simone Ashley, Patrick Brammall, B. J. Novak, Caleb Hearon, Helen J. Shen, Tracie Thoms, Tibor Feldman, Lucy Liu ja Lady Gaga
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 7
Lauren Weisbergerin kirjaan perustuva elokuva Paholainen pukeutuu Pradaan(The Devil Wears Prada - 2006) oli taloudellinen jättihitti, joka voitti parhaan naispääosan Golden Globe -palkinnon. Kun Weisberger julkaisi vuonna 2013 jatko-osakirjan Revenge Wears Prada: The Devil Returns, alkoivat heti pohdinnat senkin kääntämisestä elokuvan muotoon. Aluksi päätähdet Anne Hathaway ja Meryl Streep kuitenkin totesivat, etteivät olleet halukkaita palaamaan rooleihinsa. Kun Disney-yhtiö osti ensimmäisen Paholainen pukeutuu Pradaan -leffan tehneen 20th Century Foxin, yhtiö aloitti jatko-osan suunnittelun uudelleen. Hathaway ja Streep saatiin lopulta suostuteltua takaisin ja kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2025. Nyt Paholainen pukeutuu Pradaan 2 on saapunut elokuvateattereihin, mutta itse en ole juuri odottanut sen näkemistä. Pidän alkuperäisestä elokuvasta aika paljonkin, mutta jatko-osa vaikutti todella turhalta rahastukselta, etenkin kun päätähdet eivät alun perin edes halunneet tehdä sitä. Kävinkin skeptisenä katsomassa Paholainen pukeutuu Pradaan 2:n Finnkinon järjestämässä After Work -ennakkonäytöksessä.
Kun Runway-lehti joutuu kohun keskelle, journalisti Andy Sachs palkataan pelastamaan yrityksen maine.
Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvan päänelikko, eli Anne Hathawayn näyttelemä Andy Sachs, Meryl Streepin näyttelemä Runway-muotilehden päätoimittaja Miranda Priestly, Stanley Tuccin esittämä Mirandan oikea käsi Nigel Kipling ja Emily Bluntin esittämä Emily Charlton tekevät paluun. Osa hahmoista ovat pysyneet aika lailla ennallaan, kun taas toiset heistä ovat kokeneet muutoksia. Miranda ei ole enää ihan samanlainen ihmishirviö kuin ennen, nykypäivän HR:n puututtua peliin, mutta Nigel on enemmän tai vähemmän samassa asemassa kuin viimeksi. Andy on sen sijaan viimeisten 20 vuoden aikana luonut uraa varteenotettavana journalistina, kun taas Emily on siirtynyt töihin tärkeään asemaan Diorilla. Hathaway ja Blunt ovat toistamiseen hyviä rooleissaan, Tuccin ollessa täysin elementissään Nigelina. Mutta totta kai tälläkin kertaa show'n varastaa Streep, joka on täydellinen Mirandana, kertoen paljon jo pelkillä katseillaan.
Uusina tuttavuuksina jatko-osa esittelee Mirandan uuden miehen Stuartin (Kenneth Branagh), Emilyn rikkaan poikaystävän Benjin (Justin Theroux), Runwayn omistavan Irvin (Tibor Feldman) ja hänen poikansa Jayn (B. J. Novak), Mirandan uuden assistentin Amarin (Simone Ashley), asuntoja esittelevän Peterin (Patrick Brammall), sekä omiin oloihinsa vetäytyneen Sashan (Lucy Liu). Uudet näyttelijät hyppäävät toimivasti menoon mukaan, vaikka Therouxin ja Novakin esiintymiset jäävätkin hieman karikatyyrimäisiksi. Uusista hahmoista Peter ja hänen mukanaan tuomansa romanttinen kuvio ovat täysin tarpeetonta täytettä.
Kuten etukäteen ounastelin, Paholainen pukeutuu Pradaan 2 on aika turha ja selvästi pelkkien helppojen rahojen perässä tehty jatko-osa, jolla Disney pyrkii ottamaan kaiken hyödyn irti Fox-kaupoistaan. Ei se kuitenkaan vielä tarkoita, että leffa olisi automaattisesti huono. Ei, kakkososassa on omat hetkensä ja Streepiä jaksaisi mielellään katsoa Miranda Priestlynä enemmänkin. Jatko-osa jää ihan kivaksi, mutta olettaisin sen miellyttävän alkuperäisen elokuvan kovimpia faneja, jotka ovat kuumeisesti jo kaksi vuosikymmentä toivoneet jatkoa.
Itseäni elokuvassa jäi eniten häiritsemään, kuinka helpoimman kautta Aline Brosh McKennan käsikirjoitus kulkee, nojaten liikaa nostalgiapisteiden kalasteluun. Ei se vielä mitään, että etenkin alkupää käytetään vanhojen muisteluun, mutta minua turhautti, että kerronnallisestikin elokuva kulkee liian tuttuja latuja. On toisaalta hupaisaa, että Miranda on kahden vuosikymmenen aikana unohtanut Andyn olemassaolon, mutta se toki vain johtaa siihen, että iso osa kestosta käytetään taas siihen, että Andyn pitää yrittää voittaa Mirandan hyväksyntä, samalla kun hän saa kuulla kommentteja Nigelilta ja Emilylta muotitiedottomuudestaan. Myös leffan loppusuoran vaikeudet hoidetaan liian samaan malliin, vaikka tietty käänne elokuvassa antaisi McKennalle mahdollisuuden revitellä mojovammin. Mukaan on saatu ihan hyvää kommentaaria siitä, miten nyky-yhteiskunnassa helposti kulutettava sisältö vie voiton huolellisesti kirjoitetusta journalismista, mikä onkin asettanut Runwayn taloudelliseen ahdinkoon. Mutta sitten taas juuri nyt on hitusen kiusallista katsoa Disneyn levittämää elokuvaa, jossa taistellaan rahanahnetta ja häpeilemättömiä budjettileikkauksia tekevää suurkorporaatiota vastaan, kun Disney vastikään ilmoitti omista reippaista säästösuunnitelmistaan, mihin kuuluu tietty ties kuinka monen ihmisen potkut, alkaen Marvelin visuaalisesta tiimistä.
Elokuvan ohjauksesta vastaa alkuperäisen leffan tapaan David Frankel, joka pitää kivan kepeää ilmapiiriä sujuvasti yllä, sekä saa päätähdet irrottelemaan jälleen hyvin. Teknisesti Paholainen pukeutuu Pradaan 2 on oivallinen. Kameratyöskentely on pätevää, lavasteet ovat hienot ja puvustus tietty todella tyylikästä. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Theodore Shapiron säveltämät musiikit tunnelmoivat kelvollisesti taustalla. Lady Gagan faneille on luvassa herkkua, sillä artisti on tehnyt elokuvaa varten jopa kolme uutta laulua ja käypä myös esiintymässä parissa kohtauksessa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.4.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Devil Wears Prada 2, Yhdysvallat, 2026, 20th Century Studios, Wendy Finerman Productions, Sunswept Entertainment
Pääosissa: Joaquin Phoenix, Lady Gaga, Brendan Gleeson, Catherine Keener, Harry Lawtey, Steve Coogan, Bill Smitrovich, Leigh Gill ja Zazie Beetz
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia
Ikäraja: 16
DC-sarjakuviin perustuva elokuva Joker(2019) oli taloudellinen jättimenestys, joka kahmi palkintoja ja ehdokkuuksia, sekä sai positiivista palautetta kriitikoilta, joten elokuvalle päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Päätähti Joaquin Phoenix sai unestaan ideoita jatkotarinaa varten, jotka hän kertoi ohjaaja-käsikirjoittaja Todd Phillipsille. Aluksi kaksikko pohti työstävänsä näytelmän elokuvan sijaan, mutta koronaviruspandemian alkaessa keväällä 2020, he päättivätkin pysyä elokuvaformaatissa. Vuonna 2022 ilmoitettiin, että Lady Gaga oli pestattu Harley Quinnin rooliin ja kuvaukset käynnistyivät saman vuoden joulukuussa. Nyt Joker: Folie à Deux saapuu elokuvateattereihin ja itse odotin leffaa ristiriitaisin fiiliksin, pääasiassa sen takia, että koin, ettei Joker olisi tarvinnut jatkoa. Kävin uteliaana, mutta silti hieman varautuneena katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.
Arthur Fleck on virunut Arkhamin vankimielisairaalassa kaksi vuotta, kun hän kohtaa Lee Quinnin ja nämä kaksi mielenvikaista rakastuvat.
Viime aikoina kohuissa ryvennyt Joaquin Phoenix on tehnyt jotain uralleen poikkeavaa ja palaa vanhaan rooliinsa Arthur Fleckinä, eli Jokerina, joka lähestulkoon syöksi Gothamin kaupungin kaaoksen valtaan, tapettuaan muun muassa metrohuligaanit ja televisiojuontaja Murray Franklinin (Robert De Niro). Arthur jäi kiinni ja nyt hän on istunut tuomiotaan Arkhamin vankimielisairaalassa jo toista vuotta. Kahden vuoden aikana Jokeri-puoli on palannut horrokseen ja heiveröinen Arthur on noussut takaisin esille. Phoenix suoriutuu osastaan toistamiseen mainiosti, tulkiten taidokkaasti niin hiljaista hissukkaa kuin myös revittelevää ja teatraalista alter egoa.
Lady Gaga taas valittiin esittämään Harleen Quinzelinä, eli Jokerin mielitiettynä tunnettua Harley Quinnia tai kuten hänet leffassa tunnetaan nimellä Lee. Toisin kuin hahmon alkuperä yleensä tiedetään, kyseessä ei ole yksi mielisairaalan hoitajista, vaan yksi potilaista. Kun Lee kohtaa Arthurin Arkhamissa, päästään vinksahtaneet muodostavat nopeasti vahvan yhteyden ja pikkuhiljaa heidän rakkautensa muuttuu tietty ongelmaksi. Gagakin on oiva valinta osaansa ja häneltä ja Phoenixilta löytyy väkevää kemiaa.
Elokuvassa nähdään lisäksi Brendan Gleeson Arkhamin vanginvartijana Jackiena, Catherine Keener Arthurin puolustusasianajajana Stewartina, Steve Coogan toimittaja Paddy Meyersinä, sekä Harry Lawtey Gothamin apulaissyyttäjänä Harvey Dentinä. Sivunäyttelijöistä etenkin Gleeson suoriutuu osastaan mainiosti työhönsä turhautuneena ja vankien kiusaamisella itselleen hupia tuottavana vartijana.
Onpa hyvä, että olin onnistunut madaltamaan odotuksiani viimeisen parin kuukauden aikana ja etten katsonut ensimmäistä Joker-elokuvaa uudestaan juuri ennen jatko-osan näkemistä, sillä muuten pettymykseni olisi ollut vielä suurempi. Joker: Folie à Deux on nimittäin huomattavasti edeltäjäänsä heikompi esitys, jonka lopputekstien pyörähtäessä käyntiin toivoin, ettei koko elokuvaa olisi tehty. Lähtökohtaisesti leffassa olisi runsaasti potentiaalia. Phoenix on tosiaan yhä hyvä roolissaan ja Gaga on oiva valinta tämän rinnalle Harley Quinniksi. Siinä, missä ensimmäinen elokuva kertoi siitä, miten yhteiskunta luo omat hirviönsä, jatko-osaa voisi miettiä niin, että yhteiskunta herättää vanhat hirviönsä takaisin henkiin. Kun Arthur kahden vuoden jälkeen nostetaan taas mediahuomion keskelle ja häntä riepotellaan psykiatrisista arvioinneista oikeussaliin, vanha Jokeri-puoli alkaa toki nostella päätään, mitä ei yhtään auta Lee, joka ruokkii Arthurin vinksahtanutta puolta.
Ainekset ovat lupaavat, mutta niistä on pyöritelty kasaan hämmentävän pitkäveteinen leffa, joka tuntuu olevan olemassa vain siksi, että ensimmäinen elokuva menestyi niin hyvin. Kun ykkösleffa oli raskasta katseltavaa synkän maailmankuvansa, vaikeiden aiheidensa ja epämukavan ilmapiirin kanssa, kakkonen on raskasta katseltavaa ihan muista syistä. Arthurin ja Leen rakkaustarina ei oikein lähde käyntiin ja oikeussalidraama menettää otteensä vähän väliä. Etukäteen paljon kohistut musikaalinumerotkin ovat pääasiassa latteita. Arthurin päässä tapahtuvat, teatraaliset ja Hollywoodin kulta-aikaa mukailevat laulukohtaukset ovat mainiot, mutta pääasiassa kohtaukset koostuvat Arthurin ja Leen toinen toistaan samalta kuulostavien lepertelykappaleiden hyräilystä toisilleen. Varsinkin loppuhuipennus lässähtää turhauttavasti.
Ohjauksesta vastaa tälläkin kertaa Todd Phillips, jonka ei nähtävästi kannattaisi tehdä jatko-osia - senhän hän osoitti jo Kauhean kankkusen (The Hangover - 2009) turhilla jatko-osilla. On siis onni, että mies on jo ilmoittanut, ettei aio tehdä kolmatta Jokeria. Phillipsin lisäksi käsikirjoitusta on työstänyt ykkösosan tapaan Scott Silver ja nyt kun kaksikko ei voi vain kähveltää tekstiään erinomaisista Martin Scorsese -elokuvista, he ovat jääneet hieman tyhjän päälle, mikä todella näkyy lopputuloksesta. Tarina, teemat ja jopa hahmotkin jäävät hieman ohkaisiksi, eivätkä he lopulta tunnu tietävän, haluavatko he esittää Arthurin väärinymmärrettynä ja sympaattisena, vai kahleistaan vapaaksi pyrkivänä totaalina sekopäänä. Teknisiltä ansioiltaan leffa on kuitenkin pääasiassa laadukas, vaikka eräs digiräjähdys ei vakuutakaan. Kameratyöskentely on tyylikästä, lavasteet hienot, puvustus mainiota ja maskeeraus oivallista. Äänityöskentely on myös pätevää, joskin Hildur Guðnadóttirin säveltämät, synkästi maalailevat musiikit tuntuvat vain kierrätykseltä ykkösosasta, ilman mitään uutta ja mielenkiintoista heitettynä sekaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.10.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Joker: Folie à Deux, 2024, Warner Bros., DC Entertainment, Joint Effort, Village Roadshow Pictures
Pääosissa: Lady Gaga, Adam Driver, Jared Leto, Al Pacino, Jeremy Irons, Salma Hayek, Jack Huston, Reeve Carney, Camille Cottin, Vincent Riotta ja Youssef Kerkour
Genre: draama, rikos
Kesto: 2 tuntia 38 minuuttia
Ikäraja: 12
House of Gucci perustuu Sara Gay Fordenin kirjaan The House of Gucci: A Sensational Story of Murder, Madness, Glamour and Greed (2001), joka taas pohjautuu tositapahtumiin muotiteollisuuden huipulla olleesta Gucci-perheestä. Ridley Scott kiinnostui jo 2000-luvun alussa tekemään elokuvan kirjan pohjalta, mutta projekti ei edennyt ja hänen tyttärensä Jordan Scott otti hetkellisesti ohjakset. Vuonna 2019 isä-Scott palasi takaisin elokuvan ohjaajaksi ja sen työstäminen lähti tosissaan liikkeelle. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa ja jo nyt, vain puolitoista kuukautta Scottin edellisen elokuvan, The Last Duelin (2021) ilmestymisen jälkeen House of Gucci saa ensi-iltansa myös Suomessa. Onnistuin yllättämään itseni, kun hoksasin näistä kahdesta Scottin filmistä odottavani juurikin House of Guccia enemmän. Odotukseni ehtivät hieman laskea The Last Duelin osoittauduttua odottamaani heikommaksi ja kun paljastui, että House of Gucci kestäisi lähes kolme tuntia. Kävinkin hieman pelokkain mielin katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.
Vuonna 1978 nuori Patrizia Reggiani tapaa varakkaasta Guccin suvusta tulevan Maurizion. Huolimatta miehen isän negatiivisuudesta suhdetta kohtaan pari menee naimisiin ja Patrizia innostuu uudesta asemastaan rikkaiden keskellä... kenties jopa liikaakin.
Lady Gaga näyttelee Patriziaa, vähävaraisemmasta Reggianin perheestä tulevaa italialaisnaista, joka tapaa eräissä juhlissa Maurizio Guccin, jota esittää Adam Driver. Patrizian ja Maurizion välille syttyy palava rakkaus, vaikka Maurizion isä Rodolfo (aina karismaattinen Jeremy Irons) varoittelee poikaansa, että Patrizia on pelkän maineen ja mammonan perässä. Ja eipä Rodolfo välttämättä täysin väärässä ole... Aluksi hupsuilta kuulostavista aksenteistaan huolimatta Gaga ja Driver tekevät todella vakuuttavaa työtä pariskuntana, joka alkaa vähitellen uppoutumaan enemmän Gucci-perheen bisneksiin, mikä alkaa vaikuttamaan todella voimakkaasti kumpaankin. Näyttelijäduo tulkitsee hienosti hahmojen muovautumista filmin edetessä.
Elokuvassa nähdään myös Al Pacino Rodolfon veljenä, eli Maurizion setänä Aldo Guccina, joka on ottanut isoimman vastuun firman pyörittämisestä, Jared Leto Aldon eksentrisenä poikana Paolona, Jack Huston Maurizion neuvonantajana Domenicona, Reeve Carney muotisuunnittelija Tom Fordina ja Salma Hayek meedio Pinana. Ironsin tavoin Pacinostakin huokuu arvokkuus roolissaan - heidän hahmonsa vain ovat hyvin erilaiset. Huston, Carney ja Hayek suoriutuvat pätevästi osistaan, mutta Jared Leton roolityöstä on vaikea sanoa, että mitä mieltä siitä olisi. Leto ampuu isosti yli erikoisen Paolon roolissa ja jatkuvasti tuntuu siltä kuin hän esiintyisi ihan eri leffassa kuin kollegansa. Samalla Leto tuo suurta viihdearvoa useisiin kohtauksiin ja huumoria kaiken sekaan - oli se sitten hänen tarkoituksensa tai ei.
Jared Leton kummallisen roolisuorituksen lisäksi House of Guccista löytyy muitakin vikoja, eikä Leton esiintyminen jää ainoaksi asiaksi, josta katsoja pohtii, että oliko tämä tarkoituksella koomista vai vahingossa. Etukäteen kauhistelin elokuvan pitkää, yli kahden ja puolen tunnin kestoa ja harmillisesti leffa ei onnistunut ihan perustelemaan pituuttaan. Siinä on välillä hetkiä, joita voisi tiivistää tai leikata kokonaan pois. Tai jättää Blu-raylle pidennettyyn versioon, jonka Ridley Scott on jo sanonut olevan tulossa. Silti tiettyine heikkouksineen ja epätasaisuuksineen pidin yllättävänkin paljon House of Guccista. Jopa liian pitkänä se oli mielestäni mukaansatempaavampi kuin vastikään ilmestynyt The Last Duel.
En tiennyt etukäteen Guccin perheestä mitään muuta kuin että heidän firmansa tekee hurjan kalliita vaatteita, laukkuja ja muita, joihin minulla ei taida unissanikaan olla varaa. Sen takia olinkin varsin yllättynyt ja kiehtoutunut, kun elokuva kulkee eteenpäin ja perheen sisäiset konfliktit ja skandaalit alkavat nousta esille. Ja nämä konfliktit ja skandaalit muuttuvat näin katsojan ja tarinankerronnallisesta näkökulmasta kaiken aikaa vain herkullisemmiksi. Yli kahden ja puolen tunnin kestoon mahtuu jos jonkinlaista petosta, huijausta ja selkäänpuukotusta. Jotkut juonittelevat yhdessä muita vastaan, samalla kun he juonittelevat yksinään toisiaan vastaan. Hahmojen valta-asemat vaihtelevat pitkin leffaa ja koska en tiennyt homman lopputulosta, jännitin lopputeksteihin asti, minne tapahtumaketju eskaloituu.
Ridley Scottin pitäisi siirtyä pois historiallisista eeposelokuvista ja keskittyä enemmän näihin lähimenneisyyden tositapauksiin, sillä House of Gucci ja muutaman vuoden takainen All the Money in the World (2017) ovat huomattavasti parempia kuin The Last Duel tai vaikkapa raamatullinen Exodus: Gods and Kings (2014). Scott ei saa täysin pidettyä tunnelmaa tasaisena ja on hieman hämmentävää, kuinka vapaasti hän on antanut Leton... öh, ilmaista itseään... mutta silti hän näyttää läpi elokuvan lahjansa. House of Gucci tietty näyttää todella hyvältä. Sen lisäksi, että näyttelijät puetaan toinen toistaan tyylikkäämpiin asuihin, on filmi myös upeasti kuvattu. Kuvasommittelu, kamera-ajot ja vieläpä värien tarkasti harkittu käyttö tekevät elokuvasta mielenkiintoisen silloinkin, kun tarina junnailee paikoillaan. Lavasteet ovat näyttävät, Leton maskeeraukset vakuuttavat ja äänimaailmakin laadukas. Harry Gregson-Williamsin säveltämät musiikit kuitenkin hukkuvat leffassa vähän väliä soivien, jo olemassa olleiden kappaleiden alle.
Yhteenveto:House of Gucci on liian pitkästä kestostaan huolimatta erittäin mainio ja mielenkiintoinen elokuva. Leffan tasoa laskee hieman pieni epätasaisuus tarinankerronnan ja tunnelman puolesta, minkä lisäksi osaa katsojista varmasti häiritsee suuresti Jared Leton eksentrinen roolityö. Vieläkään en osaa sanoa, oliko hän aivan kamala vai aivan mahtava. Lady Gaga sen sijaan todella on mahtava roolissaan Patriziana. Adam Driver, Jeremy Irons ja Al Pacinokin tekevät vahvaa työtä ja vaikka näyttelijöiden hassut aksentit saattavat särähtää korvaan, ei voi kuin ihailla esiintyjien eläytymistä. Guccin vaikeat perhekuviot muuttuvat kaiken aikaa mielenkiintoisemmiksi ja loppupäästä alkaa löytyä ihan tosissaan jännitettä, että mihin asti tämä kiista voikaan eskaloitua? Vaikka elokuvaa voisi tiivistää ja siitä löytyy juttuja, joiden koomisuuden tarkoituksellisuutta ei voi kuin pohtia, House of Gucci on silti oikein hyvä tositapahtumaleffa. Vaikkei muotimaailmasta olisikaan kiinnostunut, on se jo rikolliseksi muuttuvan perhedraamansa kanssa tarina, johon itse kukin voi hypätä mukaan - vielä kun se on teknisesti taiturimaisesti tehty.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.11.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
House of Gucci, 2021, BRON Studios, Scott Free Productions, Metro-Goldwyn-Mayer
Ohjaus: Bradley Cooper Pääosissa: Bradley Cooper, Lady Gaga, Sam Elliott, Andrew Dice Clay, Rafi Gavron, Anthony Ramos, Dave Chappelle, Shangela Laquifa Wadley, William Belli ja Greg Grunberg Genre: draama, musiikki Kesto: 2 tuntia 16 minuuttia Ikäraja: 12
A Star Is Born on uudelleenfilmatisointi vuoden 1976 elokuvasta Tähti on syttynyt (A Star Is Born), joka on uudelleenfilmatisointi vuoden 1954 elokuvasta Tähti on syntynyt (A Star Is Born), joka taas on uudelleenfilmatisointi vuoden 1937 elokuvasta Tapahtuipa Hollywoodissa (A Star Is Born). Vuonna 2011 Clint Eastwood kiinnostui klassisen tarinan kertomisesta uudestaan ja hänen oli tarkoitus ohjata elokuva, mitä olisi tähdittänyt Beyoncé, mutta Beyoncén tullessa raskaaksi, projekti jäi jumiin. Vuonna 2015 ilmoitettiin, että Bradley Cooper on kiinnitetty uuden filmatisoinnin pääosaan ja että hän myös ohjaisi elokuvan. 2016 laulaja Lady Gaga roolitettiin naispääosaan ja huhtikuussa 2017 alkoivat kuvaukset. Lopulta A Star Is Born sai ensi-iltansa elokuussa Venetsian elokuvajuhlilla, missä se sai paljon arvostusta ja nyt vihdoin elokuva on saapunut myös Suomeen. Itse kiinnostuin leffasta, kun kuulin siitä ensimmäisen kerran kesällä, mutta aloin odottamaan sen näkemistä vasta, kun aloin kuulla, kuinka paljon sitä on ylistetty maailmalla. Meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan elokuvaa yhdessä tätini kanssa ja poistuin lähes sanattomana, sillä olin niin vaikuttunut kokemastani. A Star Is Born ei ole vain yksi vuoden parhaimmista elokuvista, vaan yksi parhaimmista elokuvista, minkä olen koskaan nähnyt. Bradley Cooper on esikoisohjauksellaan luonut mestariteoksen.
Muusikko Jackson Maine tapaa yöklubilla nuoren Ally-neidon ja kuullessaan tämän laulavan, Jackson haluaa Allyn esiintyvän hänen kanssaan. Mutta kestääkö Jackson, kun Ally alkaa saada enemmän mainetta kuin hän...
Bradley Cooper tekee uransa parhaan roolisuorituksen Jackson Mainena. Tämä elokuva tuntuu kaikin puolin Cooperin intohimoprojektilta ja hän antaakin kaikkensa muuttuessaan muusikoksi, joka vaikuttaa lavalla maailman huipulla olevalta staralta, mutta joka todellisuudessa kärsii vakavasta päihderiippuvuudesta. Cooper on täysin uskottava roolissaan ja hän todella uhrautuu hahmon vietäväksi. Hän ei koskaan tunnu näyttelevän, vaan katsojana saattaa kauhistella, mihin kuntoon Cooper on itsensä pistänyt. Paikoitellen on vaikea sanoa, onko Jackson pidettävä heppu vai ei, sillä kännissä hän saattaa olla totaalisen hirveä kusipää muille. Hahmolle kirjoitettu kaari on erinomainen ja on inhottavaa seurata sivusta, kun alkoholismi tuhoaa Jacksonia pikkuhiljaa. Samalla katsoja on onnessaan nähdessään Jacksonin tämän hyvinä päivinä. Toivon todella, että Bradley Cooper voittaa roolityöstään parhaan miespääosan Oscar-palkinnon ja on huutava vääryys, jos hän ei saa edes ehdokkuutta! Huikeiden näyttelijänlahjojen lisäksi Cooper osoittaa tässä leffassa olevansa myös erinomainen laulaja. Stefani Joanne Angelina Germanotta, eli Lady Gaga näyttelee nuorta Allya, joka työskentelee päivisin paikassa, mitä hän inhoaa ja öisin hän laulaa homobaarissa. Ally tietää sisimmässään olevansa lahjakas, mutta hänen uskoa itseensä on vuosien ajan lytätty niin pahasti, ettei hän tiedä, pystyykö hän lähtemään Jacksonin mukaan. Jacksonin maailma sekä pelottaa että kiehtoo häntä, ja katsojana kannustaa Allya koko ajan todistamaan muille kykynsä. Minun täytyy tunnustaa, etten ole koskaan erityisemmin välittänyt Lady Gagan musiikista, mutta tässä elokuvassa hän todisti olevansa sekä upea laulaja, että todella lupaava näyttelijä. Yhtä lailla kuin olin hämmästynyt siitä, että Cooper on loistava laulaja, olen hämilläni siitä, kuinka hienon roolityön Lady Gaga tekee Allyna. Olen aina pitänyt erikoisesti pukeutuvaa Gagaa jokseenkin teennäisenä ja siksi olikin hienoa nähdä hänet näin aitona ja inhimmillisenä koko maailman edessä. Hän sopii osaansa täydellisesti, minkä lisäksi hänen ja Cooperin väliltä löytyvä kemia on käsinkosketeltavan todellista. Kaksikon rakkaus ei tunnu näyttelemiseltä, vaan täysin oikealta. Ensimmäisestä kohtaamisestaan lähtien heidän välillä vaikuttaa olevan jotain aitoa, lumoavaa, syvää ja koskettavaa.
Elokuvassa nähdään myös useita sivuhahmoja, jotka eivät tee erityistä vaikutusta, mutta ajavat kuitenkin hyvin asiansa. Allyn isä (Andrew Dice Clay) ja tämän kaverit, Jacksonin kuski (Greg Grunberg) ja homobaarin emäntä (Shangela Laquifa Wadley) tarjoavat oivaa huumoria mukaan, minkä lisäksi Rafi Gavron sopii hyvin menestyksekkääksi manageriksi. Sivunäyttelijöistä ainoa oikeasti mainitsemisen arvoinen on Sam Elliott, joka näyttelee Jacksonin isoveljeä Bobbya. Bobby toimii Jacksonin managerina ja yrittää pitää päihteisiin vajoavaa pikkuveljeään tolpillaan, mikä johtaa hyvin liikuttaviin hetkiin. Elliott on tuttuun tapaansa huikea ja hän pystyy tuomaan esille paljon tunteita pienillä ilmeillä ja eleillä. Hänen hahmonsa ei saa kovin isosti ruutuaikaa, mutta Elliott käyttää kaiken sen ajan parhaalla mahdollisella tavalla.
Minulta on joitain kertoja kysytty, miksi annan elokuville niin harvoin täysiä pisteitä. Joillekin riittää, että kyseessä on vain todella hyvä leffa, jotta he voivat antaa sille täydet pisteet, mutta itse haluan säästää täysiä pisteitä sellaisille elokuville, joita oikeasti pidän täydellisinä mestariteoksina. Ja A Star Is Born on mielestäni täydellinen. En keksi siitä mitään pahaa sanottavaa, virhettä tai ongelmaa, minkä vuoksi minun täytyisi viedä siltä pisteitä. Bradley Cooper ylitti kaikki odotukseni käsikirjoittaessaan, ohjatessaan ja näytellessään (unohtamatta laulamista - jumaliste hänellä on hieno ääni!) tässä leffassa. Kyseessä on Cooperin esikoisohjaus ja hän onnistui mahdottomassa. Hän, Eric Roth ja Will Fetters ovat tehneet erinomaista työtä käsikirjoituksen kanssa ja he ovat löytäneet parhaimmat hetket, jolloin näyttelijä voi kertoa paljon ihan vain eleillä ja ilmeillä. Tämän upean tekstin pohjalta Cooper on intohimoisesti ohjannut jokaisen kohtauksen mahdollisimman täydelliseksi. Tämä ei kuitenkaan tunnu liialta yrittämiseltä, vaan Cooper saa täysin luontevasti jokaikisestä kohtauksesta huikean. Cooper on löytänyt elokuvalleen täydellisen rytmityksen ja kuljettaa filmiä mestarillisesti alusta loppuun.
Elokuva nappaa mukaansa heti ensimmäisessä kohtauksessa, Jackson Mainen ja hänen bändinsä esiintyessä ison yleisön edessä. Heti alussa hämmästyin Cooperin taitoja niin laulajana kuin ohjaajana, eikä hämmästelyni loppunut siihen. Alusta alkaen pääsin katsomaan erinomaisia kohtauksia toisensa perään. Jossain kohtaa aloin pelätä, että taso tipahtaisi, sillä leffa tuntui olevan liiankin hyvä ollakseen totta, mutta olin äärimmäisen onnellinen, kun niin ei ikinä käynyt. A Star Is Born teki minuun vaikutuksen kerta toisensa perään, oli kyse sitten Lady Gagan näyttelijälahjoista tai aivan fantastisesti toteutetuista konserttikohtauksista. Katsojana oikeasti tuntuu siltä kuin olisi päässyt keikan backstagelle seuraamaan, kun kaksi äärimmäisen lahjakasta henkilöä antavat kaikkensa. Cooper ja Gaga todella antavat kaikkensa, niin lavalla kuin muissakin kohtauksissa. Kuten jo sanoin, heidän kemiansa on niin vahva, että hahmojen välinen rakkaus tuntuu täysin todelliselta. Tätä aitoutta vain vahvistavat heille kirjoitetut repliikit. Kyseessä ei todellakaan ole mikään puhtoinen hempeilyromanssi, vaan siitä löytyy paljon ongelmiakin. Hahmojen riidat tuntuvat todellisilta ja koska heidän rakkautensa vaikuttaa niin aidolta, ovat riidat entistäkin koskettavampia katsojalle. A Star Is Born on muutenkin äärimmäisen koskettava ja kaunis teos, joten suosittelen ottamaan nenäliinoja mukaan teatteriin, sillä ainakin minun näytöksessäni suuri osa katsojista itki.
A Star Is Bornista löytyy myös kiehtovia teemoja muusikon uraan liittyen. Elokuvassa pohdiskellaan, voiko laulajalla olla enää omaa ääntä ja sanottavaa, kun heidät tuotteellistetaan ja laitetaan ulos yleisön kulutettaviksi. Ally miettii, haluaako kukaan kuulla, mitä hänellä on kerrottavanaan musiikillisesti, kun taas Jackson yrittää taistella paikastaan, muun musiikkimaailman mennessä hänestä pikkuhiljaa ohi. Parin rakkaus vain vahvistuu, kun he toimivat toistensa muusana. Onkin hienoa, kuinka hyvin oman äänen sanoma on tuotu mukaan elokuvaan, joka on jo neljäs versio samasta tarinasta.
Tietysti minun täytyy kehua myös A Star Is Bornin musiikkia ja lauluja, sillä ne todella ovat kehumisen arvoiset. Aivan mahtavasta avausbiisi "Black Eyesista", Edith Piaf -coverin kautta erilaisiin soolo- ja duettoesityksiin, elokuvan kappaleet ovat loistavia ja jokaiseen lauluun on panostettu taidokkaasti. Gaga ja Cooper itse työstivät biisejä yhdessä muutamien muusikoiden kanssa, mikä sai minut pitämään heitä entistäkin lahjakkaampina. Filmin tähtihetkenä toimii Allyn ja Jacksonin ensimmäinen yhteislaulu "Shallow", mikä on aivan mielettömän hyvä. Laulu aiheuttaa minulle kylmiä väreitä joka kerta, kun kuulen sen ja voin rehellisesti todeta kuunnelleeni sen muutamakymmentä kertaa elokuvan näkemisen jälkeen. Kappale kertoo hienosti tarinan päähenkilöistä ja osoittaa upeasti, mihin Lady Gaga pystyy äänellään. Jos "Shallow" ei voita Oscaria parhaana alkuperäiskappaleena, suutun todella paljon!
Kyseessä on teknisestikin aivan huikea leffa.A Star Is Born on kuvattu häkellyttävän hienosti. Elokuva on täynnä mitä täydellisimpiä ja kauneimpia otoksia, joissa todella hyödynnetään värejä ja valaisua. Valaisu on tietty isossa osassa konserttikohtauksissa, jotka näyttävät fantastisilta. Kuten jo sanoin, keikkakohtaukset eivät tunnu siltä kuin katsoisi konserttitaltiointia televisiosta tai tietokoneelta, vaan katsojasta todella tuntuu siltä kuin olisi paikan päällä fanina backstagella tai soittajana katselemassa pääparin yhteislaulua. Spottivaloja hyödynnetään loistokkaasti ja niillä luodaan kuvastoa, minkä haluaisi kehystää julisteeksi ja ripustaa seinälle. Leikkaus on juuri niin kuin pitää ja elokuva kulkee eteenpäin erinomaisella rytmityksellä. Puvustajat ovat päässeet keksimään kaikenlaista hauskaa leffan loppupäässä, minkä lisäksi lavastajat ovat tehneet hyvää työtä. Konserttikohtauksissa on vaikea sanoa, onko suuri osa yleisöstä luotu tietokoneella, vai saivatko tekijät houkuteltua tuhansia ihmisiä katsomaan, sanomalla että Lady Gaga esiintyy ilmaiseksi?
Yhteenveto:A Star Is Born on mestariteos ja yksi vuoden parhaista elokuvista. Itse asiassa kyseessä on yksi parhaista elokuvista, minkä olen koskaan nähnyt! Bradley Cooper osoittaa häikäisevät lahjansa niin näyttelijänä kuin ohjaajana ja laulajana. Hän on uppoutunut filmiin suurella intohimolla ja antaa kaikkensa jokaisella osa-alueella. Hänen ohjauksensa on mestarillista, hän näyttää että pärjäisi loistavasti muusikkonakin ja tarjoaa uransa parhaan roolisuorituksen. Myös Lady Gaga osoittaa huikeat lahjansa laulajana ja tekee erinomaisen roolisuorituksen naispääosassa. Toivottavasti häntä nähdään tulevaisuudessakin leffoissa. Sam Elliottkin tekee loistotyötä omassa osassaan. Elokuvan tarina kulkee täydellisesti eteenpäin ja jokainen kohtaus on upea. Konserttikohtaukset ovat aivan huikeaa seurattavaa, etenkin kun niissä esitetyt laulut ovat näin mahtavia. Filmistä löytyy paljon tunnetta, jolloin siinä saa nauraa ja iloita, mutta myös itkeä liikuttavissa hetkissä. Teknisesti elokuva on todella upea; kuvaus on aivan fantastista. Cooper saa kaikki palaset loksahtamaan paikoilleen juuri oikein, luoden täydellisen kokonaisuuden. En pysty ylistämään tätä filmiä tarpeeksi. Jos se ei tullut vielä selväksi, niin suosittelen A Star Is Bornia kaikille. Toivon todella, että filmi voittaa parhaan elokuvan ja parhaan miespääosan Oscar-palkinnot ja suutun, jos edes ihana "Shallow"-kappale ei vie pystiä. Cooper voisi myös saada ainakin ehdokkuuden ohjauksestaan, minkä lisäksi Gaga, Elliott, kuvaus, leikkaus ja äänipuoli ansaitsevat ehdokkuudet. Ihan oikeasti, käykää katsomassa tämä elokuva.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.10.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
A Star Is Born, 2018, Live Nation Productions, Metro-Goldwyn-Mayer, Peters Entertainment, Gerber Pictures, Joint Effort, Malpaso Productions, Thunder Road Pictures
