Pääosissa: Sam Rockwell, Craig Robinson, Marc Maron, Awkwafina, Anthony Ramos, Zazie Beetz, Danielle Brooks, Natasha Lyonne, Maria Bakalova, Alex Borstein, Richard Ayoade, Lilly Singh ja Omid Djalili
Genre: animaatio, rikos, komedia
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 7
Aaron Blabeyn lastenkirjoihin perustuva DreamWorksin animaatioelokuva Hurja jengi(The Bad Guys - 2022) oli kriitikoiden kehuma taloudellinen menestys, joten jatkoa oli tietty tulossa. Ääninäyttelijät nauhoittivat uudet repliikit ja animaattorit kävivät töihin, samalla kuin toinen tiimi työsti Netflixiin jouluteemaisen lyhytelokuvan Hurja jengi: Hurjaa joulua!(The Bad Guys: A Very Bad Holiday - 2023) ja halloweenteemaisen lyhytelokuvan Hurja jengi: Kummituskeikka(The Bad Guys: Haunted Heist - 2024). Nyt Hurja jengi 2 on saapunut elokuvateattereihin ja itse odotin sen näkemistä ihan positiivisin mielin. Pidin niin ensimmäisestä elokuvasta kuin myös Netflix-lyhäreistä ja kävinkin katsomassa Hurja jengi 2:n heti sen ensi-iltapäivänä.
Lain kaidalle tielle siirtynyt Hurja jengi yrittää aloittaa uuden, rehellisen elämän, mutta heidän rikollinen taustansa palaa kummittelemaan, kun joku lavastaa heidät ryöstövyyhdistä.
Hurjan jengin tuttu rosvoviisikko herra Susi (äänenä Sam Rockwell), herra Hai (Craig Robinson), herra Käärme (Marc Maron), herra Piraija (Anthony Ramos) ja neiti Tarantella (Awkwafina) tekevät paluun, joskin he eivät ole enää rosvoja. Ykkösleffan päätteeksi hahmot päättivät nimittäin jättää rikollisen elämän taakseen ja aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä. Tämä koituu kuitenkin odotettua haastavammaksi, kun esimerkiksi mikään paikka ei suostu palkkaamaan heitä töihin, heidän ryöstettyä kyseisen paikan joskus aiemmin. Hahmot ovat pääasiassa tutut mainiot itsensä, uudesta suunnastaan huolimatta. Susi yrittää pitää pakkaa kasassa, Tarantella hoitaa tekniset hommat edelleen, samalla kun Hai ja Piraija tarjoavat hyvää komediaa sekaan. Vain herra Käärme on muuttunut kummalliseksi, aloitettuaan ties mitä uusia harrastuksia, joita entinen herra Käärme olisi inhonnut.
Myös Suden ihastuksenkohde Diana (Zazie Beetz) on jättänyt murtovarkaudet taakseen ja hän on onnistunut nousemaan kuvernööriksi. Poliisipäällikkö Luggins (Alex Bornstein) taas on saanut ylennyksen poliisikomentajaksi. Mutta eipä leffassa juuri tarinaa olisi, jos kaikki olisivat hyviksiä ja niinpä sekaan heitetään uusi konnakolmikko, johon kuuluvat lumileopardi Kitty Kat (Danielle Brooks), korppi Kuolo (Natasha Lyonne) ja villisika Saparo (Maria Bakalova), jotka lavastavat Suden, Hain, Käärmeen, Piraijan ja Tarantellan uuden rikosaallon aiheuttajiksi. Diana ja Luggins pysyvät oivallisina hahmoina ja uusina tuttavuuksina esiteltävä trio toimii myös mainiosti.
Hurja jengi 2 on jälleen osoitus siitä, että tässä on DreamWorksin se tämänhetkinen franchise, johon yhtiön kannattaa panostaa tosissaan ja unohtaa vaikkapa kehnot Trolls-rainat (2016-2023), Kung Fu Panda -sarjan (2008-) uudelleenlämmittelyn, sekä erityisesti Näin koulutat lohikäärmeesi -leffojen (How to Train Your Dragon - 2010-2019) tekemisen näyteltyinä versioina. Mielestäni Hurja jengi 2 on vielä edeltäjäänsä lystikkäämpi koko perheen elokuva, joka onnistuu tarjoamaan runsaasti vauhdikasta menoa ja meininkiä, ilman että homma muuttuu missään kohtaa aivottomaksi koheltamiseksi ja melskaamiseksi, mitä vastikään ilmestynyt ärsyttäväSmurffit-elokuva (Smurfs - 2025) edusti. Vitsejä tarjotaan kaikenikäisille, oli kyse sitten visuaalisista hauskuutteluista tai hilpeistä repliikeistä. Tai yllättävänkin huvittavasta pieruepisodista. Itse elokuvaihmisenä hykertelin kuitenkin eniten sitä, että hahmojen jahtaama "MacGuffin" oli kirjaimellisesti nimetty macguffiniitiksi.
On kiinnostavaa seurata, kuinka Susi, Hai, Käärme, Piraija ja Tarantella yrittävät päästä tavalliseen työelämään ja kuinka maailma ei ole valmis antamaan viisikolle anteeksi näiden aiempia tekoja. Kun heidät lavastetaan rikoksista, leffa lähtee vielä paremmin käyntiin, tarjoten monenmoista tapahtumaketjua, joista pari (alun takaa-ajo Kairossa ja myöhemmin karkumatka naurettavan yliampuvaksi äityvältä väkijoukolta) ovat todella mukaansatempaavaa seurattavaa. Loppuhuipennus paisuu todella lennokkaaksi ja sitä seuratessa kannattaa olla miettimättä, minkä villien asioiden toteutuminen olisi todellisuudessa täyttä mahdottomuutta. Loppupää vielä vihjailee kolmosleffasta, joka on jo työn alla ja minä sanon vain, että "antakaa palaa". Käyn mielelläni katsomassa Hurja jengi 3:n, kun sellainen saapuu teattereihin.
Visuaalisesti Hurja jengi 2 tarjoaa aikamoista silmäkarkkia, vaikka nykypäivälle ominainen "papu-suu" -tyyli vaivaa osaa ihmishahmoista. Eläinhahmot näyttävät kuitenkin hyviltä ja liikkuvat sulavasti. Taustat ovat pullollaan yksityiskohtia ja tosissaan animaattorit pääsevät valloilleen suurten toimintakohtausten aikana. Ykkösosan tapaan leffa myös yhdistelee hieman kaksi- ja kolmiulotteisuutta, mikä luo elokuvasarjalle kivan ulkoasun. Värien, valojen ja varjojen käyttö on myös tyylikästä. Lisäksi äänityöskentely on oivaa ja Daniel Pembertonin musiikit säestävät menoa toimivasti.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.7.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Bad Guys 2, 2025, DreamWorks Animation, Scholastic Entertainment, Universal Pictures
Pääosissa: Joaquin Phoenix, Lady Gaga, Brendan Gleeson, Catherine Keener, Harry Lawtey, Steve Coogan, Bill Smitrovich, Leigh Gill ja Zazie Beetz
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia
Ikäraja: 16
DC-sarjakuviin perustuva elokuva Joker(2019) oli taloudellinen jättimenestys, joka kahmi palkintoja ja ehdokkuuksia, sekä sai positiivista palautetta kriitikoilta, joten elokuvalle päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Päätähti Joaquin Phoenix sai unestaan ideoita jatkotarinaa varten, jotka hän kertoi ohjaaja-käsikirjoittaja Todd Phillipsille. Aluksi kaksikko pohti työstävänsä näytelmän elokuvan sijaan, mutta koronaviruspandemian alkaessa keväällä 2020, he päättivätkin pysyä elokuvaformaatissa. Vuonna 2022 ilmoitettiin, että Lady Gaga oli pestattu Harley Quinnin rooliin ja kuvaukset käynnistyivät saman vuoden joulukuussa. Nyt Joker: Folie à Deux saapuu elokuvateattereihin ja itse odotin leffaa ristiriitaisin fiiliksin, pääasiassa sen takia, että koin, ettei Joker olisi tarvinnut jatkoa. Kävin uteliaana, mutta silti hieman varautuneena katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.
Arthur Fleck on virunut Arkhamin vankimielisairaalassa kaksi vuotta, kun hän kohtaa Lee Quinnin ja nämä kaksi mielenvikaista rakastuvat.
Viime aikoina kohuissa ryvennyt Joaquin Phoenix on tehnyt jotain uralleen poikkeavaa ja palaa vanhaan rooliinsa Arthur Fleckinä, eli Jokerina, joka lähestulkoon syöksi Gothamin kaupungin kaaoksen valtaan, tapettuaan muun muassa metrohuligaanit ja televisiojuontaja Murray Franklinin (Robert De Niro). Arthur jäi kiinni ja nyt hän on istunut tuomiotaan Arkhamin vankimielisairaalassa jo toista vuotta. Kahden vuoden aikana Jokeri-puoli on palannut horrokseen ja heiveröinen Arthur on noussut takaisin esille. Phoenix suoriutuu osastaan toistamiseen mainiosti, tulkiten taidokkaasti niin hiljaista hissukkaa kuin myös revittelevää ja teatraalista alter egoa.
Lady Gaga taas valittiin esittämään Harleen Quinzelinä, eli Jokerin mielitiettynä tunnettua Harley Quinnia tai kuten hänet leffassa tunnetaan nimellä Lee. Toisin kuin hahmon alkuperä yleensä tiedetään, kyseessä ei ole yksi mielisairaalan hoitajista, vaan yksi potilaista. Kun Lee kohtaa Arthurin Arkhamissa, päästään vinksahtaneet muodostavat nopeasti vahvan yhteyden ja pikkuhiljaa heidän rakkautensa muuttuu tietty ongelmaksi. Gagakin on oiva valinta osaansa ja häneltä ja Phoenixilta löytyy väkevää kemiaa.
Elokuvassa nähdään lisäksi Brendan Gleeson Arkhamin vanginvartijana Jackiena, Catherine Keener Arthurin puolustusasianajajana Stewartina, Steve Coogan toimittaja Paddy Meyersinä, sekä Harry Lawtey Gothamin apulaissyyttäjänä Harvey Dentinä. Sivunäyttelijöistä etenkin Gleeson suoriutuu osastaan mainiosti työhönsä turhautuneena ja vankien kiusaamisella itselleen hupia tuottavana vartijana.
Onpa hyvä, että olin onnistunut madaltamaan odotuksiani viimeisen parin kuukauden aikana ja etten katsonut ensimmäistä Joker-elokuvaa uudestaan juuri ennen jatko-osan näkemistä, sillä muuten pettymykseni olisi ollut vielä suurempi. Joker: Folie à Deux on nimittäin huomattavasti edeltäjäänsä heikompi esitys, jonka lopputekstien pyörähtäessä käyntiin toivoin, ettei koko elokuvaa olisi tehty. Lähtökohtaisesti leffassa olisi runsaasti potentiaalia. Phoenix on tosiaan yhä hyvä roolissaan ja Gaga on oiva valinta tämän rinnalle Harley Quinniksi. Siinä, missä ensimmäinen elokuva kertoi siitä, miten yhteiskunta luo omat hirviönsä, jatko-osaa voisi miettiä niin, että yhteiskunta herättää vanhat hirviönsä takaisin henkiin. Kun Arthur kahden vuoden jälkeen nostetaan taas mediahuomion keskelle ja häntä riepotellaan psykiatrisista arvioinneista oikeussaliin, vanha Jokeri-puoli alkaa toki nostella päätään, mitä ei yhtään auta Lee, joka ruokkii Arthurin vinksahtanutta puolta.
Ainekset ovat lupaavat, mutta niistä on pyöritelty kasaan hämmentävän pitkäveteinen leffa, joka tuntuu olevan olemassa vain siksi, että ensimmäinen elokuva menestyi niin hyvin. Kun ykkösleffa oli raskasta katseltavaa synkän maailmankuvansa, vaikeiden aiheidensa ja epämukavan ilmapiirin kanssa, kakkonen on raskasta katseltavaa ihan muista syistä. Arthurin ja Leen rakkaustarina ei oikein lähde käyntiin ja oikeussalidraama menettää otteensä vähän väliä. Etukäteen paljon kohistut musikaalinumerotkin ovat pääasiassa latteita. Arthurin päässä tapahtuvat, teatraaliset ja Hollywoodin kulta-aikaa mukailevat laulukohtaukset ovat mainiot, mutta pääasiassa kohtaukset koostuvat Arthurin ja Leen toinen toistaan samalta kuulostavien lepertelykappaleiden hyräilystä toisilleen. Varsinkin loppuhuipennus lässähtää turhauttavasti.
Ohjauksesta vastaa tälläkin kertaa Todd Phillips, jonka ei nähtävästi kannattaisi tehdä jatko-osia - senhän hän osoitti jo Kauhean kankkusen (The Hangover - 2009) turhilla jatko-osilla. On siis onni, että mies on jo ilmoittanut, ettei aio tehdä kolmatta Jokeria. Phillipsin lisäksi käsikirjoitusta on työstänyt ykkösosan tapaan Scott Silver ja nyt kun kaksikko ei voi vain kähveltää tekstiään erinomaisista Martin Scorsese -elokuvista, he ovat jääneet hieman tyhjän päälle, mikä todella näkyy lopputuloksesta. Tarina, teemat ja jopa hahmotkin jäävät hieman ohkaisiksi, eivätkä he lopulta tunnu tietävän, haluavatko he esittää Arthurin väärinymmärrettynä ja sympaattisena, vai kahleistaan vapaaksi pyrkivänä totaalina sekopäänä. Teknisiltä ansioiltaan leffa on kuitenkin pääasiassa laadukas, vaikka eräs digiräjähdys ei vakuutakaan. Kameratyöskentely on tyylikästä, lavasteet hienot, puvustus mainiota ja maskeeraus oivallista. Äänityöskentely on myös pätevää, joskin Hildur Guðnadóttirin säveltämät, synkästi maalailevat musiikit tuntuvat vain kierrätykseltä ykkösosasta, ilman mitään uutta ja mielenkiintoista heitettynä sekaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.10.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Joker: Folie à Deux, 2024, Warner Bros., DC Entertainment, Joint Effort, Village Roadshow Pictures
Pääosissa: Brad Pitt, Brian Tyree Henry, Aaron Taylor-Johnson, Andrew Koji, Joey King, Hiroyuki Sanada, Bad Bunny, Zazie Beetz, Logan Lerman, Michael Shannon, Karen Fukuhara, Sandra Bullock ja Channing Tatum
Genre: toiminta, komedia, jännitys
Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia
Ikäraja: 16
Bullet Train perustuu Kōtarō Isakan kirjaan Maria Beetle (マリアビートル) vuodelta 2010. Alun perin elokuvasovitusta ryhtyi työstämään Antoine Fuqua, mutta projekti muovautui ja hänen tilalle palkattiin Deadpool 2:n (2018) ohjaaja David Leitch, Fuquan siirtyessä pelkän tuottajan hommiin. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2020 tiukkojen koronarajoitusten alla ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo aiemmin tänä vuonna, mutta sen ensi-iltaa on jouduttu siirtämään. Nyt Bullet Train saapuu Suomen elokuvateattereihin ja itse odotin leffaa innoissani. Sen traileri vaikutti erittäin vekkulimaiselta ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä noin viikkoa ennen ensi-iltaa.
Leppäkerttu, Isä, Sitruuna, Mandariini, Prinssi, Susi ja Herhiläinen nousevat Tokiossa luotijunan kyytiin. Jokaisen tavoitteena on junassa lojuva matkalaukku, sekä yritys päästä lähelle vaikutusvaltaista rikollispomoa, Valkoista surmaa.
Bullet Train pitää sisällään aikamoisen näyttelijäkaartin. Brad Pitt näyttelee Leppäkerttua, rikoskeikkoja tekevää miestä, joka ei enää halua suorittaa tappohommia, vaan hoitaa konfliktit rauhanomaisin keinoin. Andrew Koji nähdään Isänä, jonka poika makaa sairaalassa henkihieverissä ja syypää löytyy junasta. Aaron Taylor-Johnson ja Brian Tyree Henry esittävät salamurhaajakaksikkoa Mandariinia ja Sitruunaa, joilla on tärkeä tehtävä rikollispomo Valkoisen surman pojan (Logan Lerman) kanssa. Joey King näyttelee Prinssiä, ovelaa rikollista, joka hyödyntää nuorta tyttömäisyyttään hoitaakseen katalat suunnitelmansa. Rap-artisti Bad Bunny esittää Susi-tappajaa, joka on Isän tavoin junassa kosto mielessään. Lisäksi elokuvassa nähdään mm. alkuperäisestä Ringu-kauhuelokuvasta (リング - 1998) tuttu Hiroyuki Sanada, Amazon Prime Videon The Boys -sarjasta (2019-) tuttu Karen Fukuhara, sekä Zazie Beetz, Michael Shannon, Sandra Bullock ja pari yllätysnimeä eri rooleissa, jotka liittyvät jotenkin tähän isoon juonien verkostoon, jotka linkittyvät junassa toisiinsa tavalla tai toisella. Lähes koko näyttelijäkaarti hoitaa hommansa vakuuttavasti. Oikeastaan vain Shannon tuottaa pienoisen pettymyksen epätasaisen aksenttinsa kanssa. Pitt on lystikäs rauhantahtoisena rikollisena, Koji hoitaa dramaattisemman kuvion hyvin ja King herkuttelee hyvin osallaan. Elokuvan vetonauloina toimivat kuitenkin Taylor-Johnson ja Henry salamurhaajaduona, joiden kemia toimii täydellisesti ja joiden välinen sanailu on läpikotaisin lystikästä.
Bullet Train osoittautui odotusteni arvoiseksi toimintakomediaksi, joka nappaa heti mukaansa vauhdikkaaseen ja viihdyttävään kyytiinsä. Hahmot ovat lähes kaikki oivallisia ja hupaisia tapauksia ja niinpä heidän koettelemuksiaan ryhtyy seuraamaan mielellään. Erilaiset juonikuviot ovat kaikki kiinnostavia ja ne vain paranevat, kun leffa ryhtyy vähitellen linkittämään jokaista hahmoa toisiinsa. Kaikki ovat lopulta pelkkiä nappuloita isommassa pelissä. Silloin tällöin leffa vaatisi hieman tiivistämistä ja pienesti päälle parin tunnin kesto alkaa loppupäässä tuntua liialliselta, mutta muuten Bullet Train on onnistuneen sähäkkä teos.
Ohjaaja David Leitch ja käsikirjoittaja Zak Olkewicz ovat selvästi katsoneet Quentin Tarantinon filmejä tätä tehdessään, sillä mukana on vahvan tarantinomaisia piirteitä toisilleen kettuilevista rikolliskavereista yllättäviin väkivallan purskahduksiin ja epälineaariseen tarinankerrontaan. Vaikka esikuva paistaakin läpi leffasta, ei Tarantino-kopiointi pahemmin häirinnyt itseäni, sillä meno toimii. Hahmojen väliset kohtaamiset ovat toinen toistaan lystikkäämpiä ja johtavat usein napakoihin ja brutaaleihin toimintakohtauksiin. Taisteluistakin löytyy huumoria, oli kyse sitten vaikka mahdollisimman vähä-äänisestä kamppailusta junan hiljaisessa vaunussa tai baarin kaluston hyödyntämisestä käsirysyssä.
Elokuvan veikeä tarinankerronta sai minut myhäilemään tyytyväisenä. Vaikka leffa kaipaakin hieman tiivistämistä, pääasiassa junan tapahtumat ovat tehokkaasti ja vangitsevasti kerrotut. Kaikkien motiiveja ja taustoja esitellään hyvin mukaan ujutetuilla takaumilla ja leffassa palataankin vähän väliä näyttämään jokin tilanne uudestaan eri hahmon vinkkelistä. Kaikenlainen kikkailu hoidetaan tyylikkäästi. Lopputaistelu ampuu välillä hieman väärällä tavalla yli, mutta silti Bullet Train toimii hyvin viime minuuteilleen asti.
Leffa on myös teknisiltä ansioiltaan pätevästi tehty. Se on erittäin taidokkaasti kuvattu ja useat kohtaukset on leikattu hyvällä rytmillä. Valaisua ja värejä hyödynnetään oivallisesti. Junan lavasteet, hahmojen erilaiset asut ja tylyt maskeeraukset ovat hyvin toteutetut. Erikoistehosteet eivät kuitenkaan aina vakuuta ja varsinkin loppuhuipennuksesta löytyy joitain viimeistelemättömiltä näyttäviä tietokone-efektejä. Äänimaailma jumputtaa oikein mainiosti läpi filmin ja Dominic Lewisin säveltämien musiikkien lisäksi hyvin toimivat japaniksi lauletut sovitukset Bee Geesin Stayin' Alivesta ja Bonnie Tylerin Holding Out for a Herosta.
Yhteenveto:Bullet Train on erittäin mainio toimintakomedia, joka viihdyttää täysillä läpi kestonsa, vaikka pientä tiivistämisen varaa jääkin. Loppuhuipennus on myös pienoinen pettymys, eikä Michael Shannon pahemmin vakuuta osassaan, mutta muuten homma toimii vakuuttavasti. Lahjakas näyttelijäkaarti hoitaa hommansa taidokkaasti. Brad Pitt on lystikäs Leppäkerttuna, mutta show'n varastavat Aaron Taylor-Johnson ja Brian Tyree Henry Mandariinina ja Sitruunana. Ohjaaja David Leitch on selvästi ottanut paljon vaikutteita Tarantinolta, sillä mukana on hyvin samanlaisia kikkailuja epälineaarisesta tarinankerronnasta nasevaan dialogiin. Hahmojen väliset keskustelut ilahduttavat sanailullaan ja veikeästi työstetty tarina riemastuttaa. Toimintakohtaukset ovat mainion brutaaleja ja huumori saa myhäilemään tyytyväisenä. Hieman keskeneräisiltä näyttävistä tehosteista huolimatta filmi on todella tyylikäs visuaalisesti. Bullet Train kaipaisi pientä viilaamista, mutta muuten se on todella oivallista toimintaviihdettä, jonka tekisi mieli käydä katsomassa pian uudelleenkin. Monikerroksisesta leffasta varmasti avautuu lisää juttuja ja yksityiskohtia uusintakatselulla.
Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.7.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Bullet Train, 2022, Sony Pictures Entertainment, 87North, CTB Inc., Hill District Media
Pääosissa: Sam Rockwell, Marc Maron, Craig Robinson, Awkwafina, Anthony Ramos, Richard Ayoade, Zazie Beetz, Alex Borstein ja Lilly Singh
Genre: animaatio, komedia, rikos
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 7
The Bad Guys, eli suomalaisittain Hurja jengi perustuu Aaron Blabeyn samannimiseen kirjasarjaan (2015-). Pian ensimmäisten kirjojen ilmestyttyä useampi studio alkoi kilpailla kirjojen elokuvaoikeuksien saamisesta ja lopulta DreamWorks nappasi ne itselleen. Näyttelijät äänittivät repliikkinsä, animointi alkoi ja nyt Hurja jengi on saapunut elokuvateattereihin. Itselleni Blabeyn kirjat eivät ole tuttuja, mutta odotin silti elokuvaa positiivisin mielin - tosin lähinnä siksi, että halusin pitkästä aikaa katsoa DreamWorksilta leffan, joka ei ollut jatkoa jollekin studion aiemmalle teokselle, kuten studion neljä viimeisintä elokuvaa, Trolls: Maailmankiertue(Trolls World Tour - 2020), Croodit: Uusi aika(The Croods: A New Age - 2020), Spirit - Kesyttämätön(Spirit Untamed - 2021) ja The Boss Baby: Perhebisnes(The Boss Baby: Family Business - 2021) ovat olleet. Kävinkin katsomassa Hurjan jengin heti ensi-iltapäivän ensimmäisessä näytöksessä yhdessä Episodi-lehteen kirjoittavan ystäväni kanssa.
Hurjaksi jengiksi kutsuttu rosvoviisikko on vastuussa kaupungin suurimmista ryöstöistä ja huijauksista. Kun professori Marmeladi on saamassa arvostetun Kultaisen delfiinin hyväntekijäpalkinnon, Hurja jengi päättää varastaa pystin isoimpana keikkanaan ikinä.
Rikollisia puuhia tekevään Hurjaan jengiin kuuluvat mestaritaskuvaras herra Susi (äänenä Sam Rockwell), paikkoihin helposti luikerteleva herra Käärme (Marc Maron), naamioituja herra Hai (Craig Robinson), tekniikkavelho neiti Tarantella (Awkwafina) ja äkkipikainen herra Piraija (Anthony Ramos). Hahmot ovat veikeät rosvot, jotka toimivat hyvin niin yksilöinä kuin tiiminä. Persoonat ovat onnistuneen erilaiset ja siten hahmot tukevat toisiaan ja heidän keskusteluistaan on saatu hilpeitä. Viisikon kemiat osuvat yhteen ja Hurjan jengin katalia tekoja ryhtyy seuraamaan mielellään.
Muita hahmoja elokuvassa ovat kettukuvernööri Diane (Zazie Beetz), hyvää tekevä marsuprofessori Marmeladi (Richard Ayoade), sekä poliisipäällikkö Luggins (Alex Borstein) ja uutisreportteri Tiffany (Lilly Singh), joista kaksi jälkimmäistä ovat ihmisiä, eivätkä puhuvia eläimiä. Onkin hieman hassua, että vain Hurjan jengin rosvoviisikko, kuvernööri ja professori ovat eläimiä, mutta kaikki muut leffan hahmot ovat ihmisiä. On mukana eräs kissa, mutta se vaikuttaisi olevan ihan tavallinen maukuja. Ihmisten kieltä puhuvia ja ihmisten vaatteisiin pukeutuvia eläimiä ei kummastella lainkaan leffassa. Noh, ihmisiä taikka eläimiä, myös sivuhahmotkin toimivat oivallisesti. Hurjaa jengiä vuosi jahdannut poliisipäällikkö on varsinkin lystikäs tapaus.
Neljän peräkkäisen jatko-osan jälkeen DreamWorks on tosiaan vihdoin palannut uusien projektien pariin - tosin ei hätää ykkösosien kammoksujat, Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus (Puss in Boots: The Last Wish - 2022) on tulossa loppuvuodesta! Hurja jengi on oikein mainio lisäys studion filmografiaan ja yksi studion parhaista teoksista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Elokuva nappaa heti ensiminuuteilla mukaansa aikuiskatsojiakin kosiskelevalla, hieman Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta -filmin(Pulp Fiction - 1994) alkua muistuttavalla kohtauksella ja viihdyttää passelisti läpi kestonsa. Tarina tarjoaa toimivia käänteitä, joista kaikenikäiset voivat nauttia - joskin elokuvan ison twistin moni aikuiskatsoja arvaa varmaan jo leffan alkupäässä.
Hurja jengi tarjoaa tietty kosolti hauskoja hetkiä ja vitsejä. Naamioitumisen mestari herra Hai oli itselleni kenties koko joukon koomisin tapaus, mutta itse kukin rosvoviisikosta pääsee jossain kohtaa nauttimaan parrasvaloista huumorin saralla. Vauhtia ja vaaratilanteitakaan ei puutu ja perheen pienimmille katsojille erityisesti loppuhuipennus voi olla varsin jännittävää seurattavaa. Ryöstökohtaukset taas pitävät sopivan tiukasti ihan jokaisesta kiinni, saaden jännittämään, onnistuvatko rosvot operaatiossaan. Ja vaikka päähenkilöt ovatkin roistoja, vanhempien ei tarvitse huolestua, sillä elokuvassa kyllä tulee useamminkin selväksi, ettei rikollisuus kannata.
Elokuva on visuaalisesti todella tyylikkään näköinen. Se on tietokoneanimoitu, mutta kolmiulotteista animaatiota on tehostettu yksityiskohdilla, jotka näyttävät päälle käsin piirretyiltä, mikä luo leffalle veikeän ilmeen. Hahmot liikkuvat sulavasti ja taustat ovat pullollaan yksityiskohtia. Elokuva on miellyttävän värikäs ja siinä hyödynnetään valaisua ja varjoja onnistuneesti. Äänimaailma on myös hyvin rakennettu Daniel Pembertonin musiikkeja myöten, joskin lopulta jäi ihmetyttämään, että englanninkielisestä nimestä huolimatta Billie Eilishin bad guy -kappaletta ei ole hoksattu käyttämään leffassa. Ensikertalaisohjaaja Pierre Perifelin työ on energistä ja Etan Cohenin työstämä käsikirjoitus on oivallinen, joskin ei niin oivaltava kuin Cohen taitaa luulla.
Yhteenveto:Hurja jengi on mainio animaatiokomedia, jonka parissa kaikenikäiset voivat viihtyä. Ryöstötarina nappaa heti alussa hyvin mukaansa ja hauskuuttaa loppuun asti. Rosvot, herrat Susi, Käärme, Hai ja Piraija, sekä neiti Tarantella muodostavat veikeän viisikon, jonka puolesta jännittää, onnistuvatko he tavoitteissaan. Leffan opetuksena kuitenkin toki on, ettei rikos kannata. Tarina toimii varsin passelisti ja voi yllättää perheen pienemmät katsojat, mutta aikuiset luultavasti hoksaavat käänteet hyvissä ajoin etukäteen. Huumoria on vähän jokaiseen makuun ja elokuvan aikana saa naureskella useaan otteeseen. Itselleni pientä lisähupia tuotti pahasti araknofobisen ystäväni kiemurtelu penkissään lähes aina, kun neiti Tarantella oli ruudulla. Visuaalisesti filmi on tyylikäs, yhdistellessään hieman käsin piirrettyä jälkeä kolmiulotteiseen tietokoneanimaatioon. Jos haluat nähdä koko perheelle sopivan animaatioleffan ja olet toivonut viimeiset pari vuotta DreamWorksilta jotain uutta jatko-osien sijaan, Hurja jengi on tehty sinulle. Vaikka juuri kritisoinkin studion jatko-osien tulvaa, täytyy myöntää, ettei minua haittaisi, jos Hurja jengi saisi joku päivä jatkoa...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.4.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Bad Guys, 2022, DreamWorks Animation, Universal Pictures
Ohjaus: Dean Devlin Pääosissa: Gerard Butler, Jim Sturgess, Abbie Cornish, Zazie Beetz, Alexandra Maria Lara, Robert Sheehan, Andy Garcia, Ed Harris, Eugenio Derbez, Talitha Bateman ja Daniel Wu Genre: scifi, jännitys Kesto: 1 tunti 49 minuuttia Ikäraja: 12
Katastrofielokuvat eivät ole erityisen suosittuja tai arvostettuja teoksia. Vaikka esimerkiksi ohjaaja Roland Emmerich on onnistunut tekemään ison budjetin filmejä, kutenIndependence Day - maailmojen sota (Independence Day - 1996), The Day After Tomorrow (2004) ja 2012 (2009), ovat katastrofileffat lähinnä suoraan televisioon tehtyjä, pienen luokan tekeleitä. Ei siis ole ihme, ettei parin vuoden takainen Geostormkaan ollut kovin suosittu elokuva. Sen suunnittelu alkoi jo 2010-luvun alussa ja se kuvattiin loppuvuodesta 2014, mutta kun testiyleisöt eivät pitäneetkään siitä, elokuvaan kirjoitettiin uusia kohtauksia ja sitä kuvattiin uudestaan eri ohjaajan kanssa. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo maaliskuussa 2016, mutta uusintakuvausten takia se ilmestyi vasta syksyllä 2017. Geostorm oli tuntuva floppi Yhdysvalloissa, mutta tuotti maailmanlaajuisesti tarpeeksi rahaa, jotta yhtiöt saivat budjetin takaisin. Ympäri maailman kriitikot haukkuivat filmin lyttyyn, minkä takia sitä ei näytetty lainkaan lehdistölle Suomessa. Niinpä en päässyt katsomaan sitä kun se ilmestyi, enkä kehnojen arvioiden takia halunnut maksaa leffalipusta. Päätin odottaa, että elokuva tulee vuokrattavaksi ja kun huomasin, että Geostorm on vihdoin saatavilla, päätin katsoa leffan heti.
Lähitulevaisuudessa maapallo on rajujen myrskyjen kourissa, jolloin avaruuteen rakennetaan säätä hallitseva Dutchboy-satelliittijärjestelmä. Dutchboyssa ilmenee kuitenkin jokin ongelma, mikä täytyy korjata, ennen kuin se tuhoaa koko planeetan massiivisella geomyrskyllä. Gerard Butler näyttelee Geostormin päähenkilöä, Jake Lawsonia, joka suunnitteli Dutchboyn, eli hän on yksi maailman viisaimmista henkilöistä. Jos tämä ei kuulosta vakuuttavalta, niin ei ihme. Butler on totuttu näkemään toimintaelokuvissa, kuten 300(2006) ja Olympos on valloitettu (Olympus Has Fallen - 2013), joten häntä on vaikea kuvitella nerokkaana tiedemiehenä. Silti äijämäinen Butler toimii päätähtenä ja hänestä löytyy selvästi enemmän karismaa kuin vastanäyttelijöistään, jolloin hän sopii osaansa ihan hyvin. Jim Sturgess taas esittää Jaken veljeä Maxia, joka työskentelee hallitukselle ja tottelee sääntöjä paljon enemmän kuin veljensä. Tämä tekee Maxista heti tylsemmän hahmon, mitä ei helpota yhtään se, ettei Sturgess ole kovin hyvä osassaan. Hahmo käy paikoitellen jopa rasittavaksi, jolloin ei voi muuta kuin ihmetellä, miksi vähän väliä näytetään Maxin elämää Maassa, kun voisi mieluummin viettää aikaa avaruudessa Jaken kanssa. Leffan budjetti varmaan loppui kesken, mutta siihen päästään vasta myöhemmin... Muita tärkeitä hahmoja filmissä ovat Maxin agenttityttöystävä Sarah (Abbie Cornish), joka on paljon kiinnostavampi hahmo kuin miehensä; Maxin hakkeriystävä Dana (Zazie Beetz), joka on myös kiinnostavampi kuin Max; Jaken nuori tytär Hannah (Talitha Bateman), joka toimii hieman myötähäpeällisenä kertojaäänenä, selittäessään isänsä urotöistä; Dutchboyn komentaja Ute Fassbinder (Alexandra Maria Lara), joka tuntuu uusintakuvauksiin lisätyltä hahmolta; ja hongkongilainen tutkija Cheng (Daniel Wu), joka tutkii kummallisia sääilmiöitä. Heidän lisäksi elokuvassa nähdään myös pienemmissä rooleissa Andy Garcia Yhdysvaltain presidenttinä, Ed Harris ulkoministerinä, Julia Denton Jaken ex-vaimona, sekä Robert Sheehan, Eugenio Derbez, Adepero Oduye ja Amr Waked Dutchboyn ongelmia etsivänä tiiminä. Hahmoja elokuvassa on ihan liikaa. Ennen kuin yhdenkään persoonaa on ehtinyt ymmärtää, seuraava henkilö jo esitellään. Kehnon testiyleisövastaanoton jälkeen filmin ongelmia ajateltiin korjata lisäämällä mukaan hahmoja, mutta se on vain lisännyt oman ongelmansa.
Geostorm ei todellakaan ole hyvä elokuva, sen tiesin jo ennen filmin katsomista. Leffan idea on erittäin hölmö, kuten on myös sen toteutuskin, joten riippuu ihan vain katsojasta, kuinka paljon siitä hölmöydestä voi nauttia. Itse toivoin viihtyväni elokuvan parissa ja toivoin näkeväni tyylikkäästi toteutettuja katastrofikohtauksia. Vaikka sellaiset tilanteet, missä pyörremyrskyt riehuvat kylissä tai hyökyaallot peittävät kaupunkeja, ovat tosielämässä kauheita tragedioita, leffassa ne voivat toimia mitä parhaimpana viihteenä. Eihän esimerkiksi 2012 ole kovin hyvä elokuva, mutta upeasti toteutettu katastrofikohtaus, jossa päähenkilöt yrittävät selvitä ympärillä tuhoutuvasta kaupungista, on niin tiivistunnelmainen, nokkela ja kekseliäs, että se kohtaus yksinään ansaitsee täyskympin. Toivoin, että Geostorm onnistuisi tarjoamaan jotain tällaista, mutta ei. Ainoa asia, missä Geostorm voisi loistaa, tuottaa pettymyksen. Katastrofihetkiä on todella vähän, eikä niissä ole saatu mitään tunnetta peliin. Ainoa jännittävä hetki on Hongkongissa tapahtuva tuhoutuminen. Se saa katsojan vielä ajattelemaan, että kyseessä voisi olla viihdyttävä tekele. Ja vaikka mukana onkin hauskoja hetkiä, kuten että jäätyneet linnut putoavat taivaalta ihmisten niskaan, ei elokuva loppujen lopuksi tarjoa sitä, mitä se lupailee.
Suurimmaksi osaksi leffa keskittyy nimittäin salaliittoteoriaan, että joku olisi sabotoinut Dutchboyta ja siihen etsitään syyllistä. Hahmoja on paljon ja heidän välilleen yritetään luoda suhteita, jotta katsojana välittäisi heistä, mutta näyttelijöiden kemiat eivät kohtaa, eikä heille kirjoitetut repliikit toimi, jolloin katsojana lähinnä toivoo, ettei geomyrskyä ehditä pysäyttää ajoissa. Jaken ja Maxin hankalasta velisuhteesta yritetään löytää jotain koskettavaa, mutta siinä epäonnistutaan pahasti. Toisaalta heidän videopuhelunsa tarjoavat yhden hauskimmista hetkistä, mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Kyseessä on salakoodin purkaminen ja se on aivan mahtavalla tavalla typerää. Sellaisia hetkiä kun elokuvassa olisi enemmän, Geostormin viihdearvo nousisi huomattavasti. Niin ja niitä katastrofikohtauksiakin pitäisi olla paljon enemmän. Ei ole mikään ihme, ettei tästä elokuvasta ole pidetty. On erikoista, että tämä on edes saanut kunnon rahoituksen, sillä kuten jo sanoin, yleensä tällaiset leffat päätyvät suoraan televisioon.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Dean Devlin, joka toimi tätä ennen Roland Emmerichin katastrofileffojen tuottajana. Devlin on tuottanut mm. Independence Dayn ja sen jatko-osan Independence Day: Uuden uhkan (Independence Day: Resurgence - 2016), joten ei ole toisaalta ihme, että myös hänen esikoisohjauksensa on katastrofileffa. Devlin ei ole kuitenkaan löytänyt samaa magiaa kaikesta siitä tuhosta, minkä Emmerich luo filmeihinsä. On myös hieman epäselvää, kuinka paljon Devlin oikeasti ohjasi leffasta, sillä pitkät uusintakuvaukset ohjasi Danny Cannon. Devlinin ja Paul Guyotin työstämä käsikirjoitus ei todellakaan ole hyvä. Sen repliikit ovat usein kehnoja, minkä lisäksi leffa on todella ennalta-arvattava. Leikkaus on paikoitellen liian nopeatempoista, mutta kuvaus on sujuvaa. Valaisu-, puvustus- ja lavastustiimit ovat tehneet hyvää työtä, etenkin jälkimmäinen Dutchboyn lavasteiden kanssa. Äänimaailma on oivallinen, mutta Lorne Balfen säveltämät musiikit eivät jää mitenkään mieleen. Ja vihdoin päästään siihen, että Geostormin budjetti taisi loppua kesken. Avaruuskohtauksissa ja leffan alkupäässä tehosteet ovat ihan tyylikkäät. Harmillisesti mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä huonommiksi sen efektit muuttuvat. Useat kohdat, kuten NASA:n rakettien laukaisupaikat, suuri hyökyaalto, jäätyvä hiekkaranta ja riehuvat pyörremyrskyt näyttävät todella digitaalisilta. Videopelissä ne voisivat näyttää hyviltä, muttei elokuvassa. 2012:ssakin on paremmat efektit ja se leffa ilmestyi lähes kymmenen vuotta sitten.
Yhteenveto:Geostorm on kehno katastrofitekele, joka keskittyy kaikkeen muuhun kuin olennaiseen, eli niihin katastrofeihin. Leffassa on ihan liikaa hahmoja, heidän suhteensa eivät toimi, eivätkä heidän näyttelijänsä ole kummoisia. Gerard Butler on kummallinen valinta maailman fiksuimmaksi mieheksi, mutta hänen äijähenkensä sopii päärooliin ja hän hoitaa hommansa vastanäyttelijöitään paremmin. Dutchboyn ongelmien selvittäminen ei ole kovin mielenkiintoista, eikä leffa onnistu koskaan yllättämään. Filmin budjetti taisi loppua kesken, sillä katastrofikohtauksia on paljon toivottua vähemmän, eivätkä niiden tehosteet ole kummoiset. Katastrofihetket onnistuvat tuomaan pientä viihdearvoa muuten surkeaan leffaan, muttei elokuvaa silti voi kovin viihdyttäväksi kutsua. Ohjaaja Dean Devlin on selvästi seurannut katastrofinero Roland Emmerichin puuhia, muttei ole osannut kopioida niitä omaan filmiinsä. Geostormia on vaikea suositella kenellekään. Jos aivottomia katastrofileffoja ei tykkää katsoa, niin ei tästäkään voi tykätä. Elokuva ei kuitenkaan tarjoa tarpeeksi katastrofihetkiä, jotta tällaisia teoksia fanittavat voisivat olla tyytyväisiä. Kyseessä on siis aikamoinen (hehe) katastrofi.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Geostorm, 2017, Warner Bros. Pictures, Electric Entertainment, RatPac-Dune Entertainment, Skydance Media, Stereo D, Twisted Media
Ohjaus: David Leitch Pääosissa: Ryan Reynolds, Josh Brolin, Julian Dennison, Zazie Beetz, T. J. Miller, Karan Soni, Leslie Uggams, Stefan Kapičić, Brianna Hildebrand, Morena Baccarin, Rob Delaney, Bill Skarsgård, Terry Crews, Lewis Tan, Shioli Kutsuna ja Eddie Marsan Genre: toiminta, komedia Kesto: 1 tunti 59 minuuttia Ikäraja: 16
Marvelin sarjakuviin perustuva supersankarielokuva Deadpool(2016) oli kriitikoiden kehuma jättimenestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Jo ensimmäisen osan lopussa vihjailtiin jatkosta ja siitä ilmoitettiinkin vähän elokuvan ilmestymisen jälkeen. Toisen osan työstämisessä ilmeni kuitenkin ongelmia, kun päätähti Ryan Reynoldsilla ja ohjaaja Tim Millerillä tuli esiin selkeitä mielipide-eroja siitä, miten tarinaa pitäisi jatkaa, jolloin Miller erosi projektista. Uudeksi ohjaajaksi valittiin David Leitch ja kuvaukset alkoivat. Itse pidin Deadpoolia yhtenä vuoden 2016 parhaista elokuvista, joten en tietenkään malttanut odottaa sen jatkoa. Innostukseni on kuitenkin valitettavasti laskenut, sillä en pitänyt Leitchin edellisestä ohjaustyöstä Atomic Blondesta (2017) ja ihmettelin, miten hän voisi sopia tällaisen filmin tekijäksi. Sen lisäksi huomasin ikäväkseni, etten oikeastaan nauranut lainkaan trailereiden aikana, jolloin aloin tosissaan jännittämään, millainen lopputulos sitten olisi. Pelon sekaisin tuntein meninkin katsomaan Deadpool 2:n yhdessä tyttöystäväni kanssa heti ensi-iltapäivän aamuna.
HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Deadpool!
Kun kyborgimutantti Cable saapuu tulevaisuudesta murhaamaan nuoren mutanttipoika Russellin, Deadpoolin täytyy muodostaa oma supertiiminsä suojellakseen poikaa.
Ryan Reynolds tekee paluun Wade Wilsonin eli Deadpoolin rooliin ja osoittaa jälleen kerran olevansa täydellinen valinta. Reynoldsista huokuva energia ja innostus hahmoa kohtaan välittyvät katsojalle leffan alusta loppuun, minkä lisäksi hänellä kyllä riittää vitsejä. Deadpool itsessään ei kuitenkaan ole yhtä menevä hahmo kuin edellisessä elokuvassaan. Tällä kertaa hahmon draamapuolta on nimittäin kasvatettu ja hän alkaa enemmän pohtimaan tekojensa moraalista puolta. Tuttu veijari viime filmistä on onneksi yhä tallella, mutta välillä hahmo muuttuu hieman liian pehmoksi. Deadpool myös viettää harmillisen paljon aikaa ilman asuaan, esitellen Waden epämuodostunutta naamaa kameralle. Tuttuun tapaansa hahmo tietty rikkoo neljättä seinää, eli kääntyy usein puhumaan kameralle ja tiedostaa olevansa elokuvassa. Vaikka homma toimii, tapahtuu tätä hieman liian usein, jolloin jossain kohtaa se lakkaa olemasta hauskaa ja muuttuu vain ylimääräiseksi tehokeinoksi. Paluun tekevät myös monet muut edellisestä osasta tutut hahmot. Taksikuski Dopinder (huvittava Karan Soni) on siirtynyt kuljettamaan ainoastaan Deadpoolia, jota hän ihannoi yli kaiken. Sokea Al (Leslie Uggams) on yhä sama kärttyinen mummeli. Baarimikko Weasel (T. J. Miller) pysyy aikamoisena pelkurina, mutta hieman laiskasta olemuksestaan huolimatta onnistuu tarjoamaan useat naurut. Waden tyttöystävä Vanessa (Morena Baccarin) on pehmentynyt huomattavasti, eikä ole täysin innoissaan miehensä supersankarihommista. Myös X-Menin jäsenet metallinen Kolossi (Stefan Kapičić) ja tympeä teini Negasonic Teenage Warhead (Brianna Hildebrand) ovat mukana, mutta harmillisen pienissä rooleissa. Kolossi pysyy aika lailla samanlaisena sääntöjennoudattajana kuin viime osassa, mutta Negasonic Teenage Warheadiin on sentään tuotu jotain supersankarileffoja mullistavaa. Tällä sankarittarella on nimittäin tyttöystävä, Shioli Kutsunan esittämä Yukio. Tärkeimpänä uutuushahmona elokuvassa esitellään Josh Brolinin näyttelemä aikamatkaajakyborgi Cable. Brolin nähtiin jo aiemmin tänä vuonna supersankarileffan vihollishahmona, Avengers: Infinity Warin (2018) pahana Thanos-titaanina, mutta Cable on niin erilainen tyyppi, ettei katsojana ala vertailemaan hahmoja. Brolin osaa selkeästi valita roolinsa, sillä hän on tässäkin leffassa erinomainen ja hänen tyly Cablensa luo hyvän vastakohdan törkyturpaiselle Deadpoolille. Hahmo on kirjoitettu niinkin hyvin, että katsojana voi täysin ymmärtää, miksi hän matkaa menneisyyteen jahtaamaan nuorta Russellia.
Russellina taas nähdään Hunt for the Wilderpeoplesta (2016) tuttu Julian Dennison, joka suoriutuu yllättävän moniulotteisesta roolistaan hienosti. Hahmosta itsestään on vaikea puhua paljastamatta filmin juonikuvioita, mutta sen sanon, että katsojana pääsee hienosti Russellin pään sisälle, mikä on tärkeää koko leffan onnistumisen kannalta. Yksi Deadpool 2:n parhaista asioista on, kuinka siitä löytyvä hyvän ja pahan taisto ei ole niin mustavalkoista kuin monissa supersankarifilmeissä, vaan katsoja onnistutaan haastamaan useaan otteeseen. Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Deadpoolin perustaman sankaritiimi X-Forcen jäsenet, eli onnekas Domino (naisvoimaa mukaan tuova Zazie Beetz), sähköihin vaikuttava Bedlam (Terry Crews), happoa oksentava Zeitgeist (Se-kauhuleffasta, It - 2017, tuttu Bill "Pennywise" Skarsgård), miekkoja heilutteleva Shatterstar (Lewis Tan), sekä Peter (Rob Delaney), joka saa pari hulvatonta tähtihetkeä. Leffassa nähdään myös yllättäviä cameorooleja, joten kannattaa pysyä tarkkana koko elokuvan ajan!
Noh, onnistuiko Deadpool 2 yllättämään minut ennakkoluuloistani huolimatta ja nousemaan edeltäjänsä tasolle? Sen voin kyllä myöntää, että elokuva onnistuu yllättämään useassa kohtaa, mutta valitettavasti minun täytyy sanoa, ettei filmi yllä millään ensimmäisen Deadpool-leffan tasolle. Parhaimmillaan elokuva pääsee lähelle sitä tasoa, mutta pääasiassa kyseessä on aika selkeä pettymys. Itselleni Deadpool 2:sta tuli nopeasti mieleen Kick-Ass 2 (2013) ja Kingsman: Kultainen kehä (Kingsman: The Golden Circle - 2017): kaikki kolme ovat jatkoa niin yllättävän mahtaville toimintakomedioille, etteivät jatko-osat voineet mitenkään ylittää niitä. Filmistä kyllä huomaa, että ohjaaja Tim Miller on vaihtunut, eikä valitettavasti parempaan suuntaan. Ihan sama, vaikka Reynoldsilla ja Millerillä olisikin tullut kiistaa kuvauksissa, itse jäin kaipaamaan Millerin luomaa henkeä, mikä edellisestä osasta löytyi. Uusi ohjaaja David Leitch on parhaansa mukaan yrittänyt kopioida sitä ja lopputulos tuntuukin vain siltä kopiolta. Leitch on myös tehnyt leffaa ajatuksella "isompi on parempi", mikä on useissa jatko-osissa ongelmana. Hän ei ole ymmärtänyt, mikä ensimmäisessä osassa oli niin mahtavaa, vaan on kierrättänyt tuttuja juttuja uudestaan heikommassa paketissa.
Tämän lisäksi Leitchillä ei tunnelma tunnu pysyvän käsissä. Siinä missä Miller yhdisteli mestarillisesti huumoria, synkkyyttä, draamaa, toimintaa ja jopa koskettavuutta, Leitch ei saa niitä toimimaan yhdessä. Onkin harmillista, että suurimmaksi osaksi ajasta Deadpool 2 on paljon edeltäjäänsä synkempi ja siitä löytyy enemmän draamaa kuin komediaa. Ensimmäisen tunnin ajan filmi vain etsii ja etsii suuntaansa, eikä onnistu nappaamaan katsojaa mukaansa siinä samalla. Olin todella yllättynyt, kuinka pitkäveteinen elokuvan alkupuolisko on, ottaen huomioon, kuinka viihdyttävä ja nopeatempoinen edellinen osa oli. Tarpeettoman synkkää vankilaosiota katsoessani aloin jo pelätä, että elokuva ei koskaan löytäisi hakemaansa.
Sitten jotain onneksi tapahtuu. En tiedä mitä, mutta kun puolessa välissä leffaa Deadpool alkaa tosissaan kasaamaan itselleen omaa supersankariryhmäänsä, elokuva vihdoin käynnistyy ja sitten sitä vasta mennäänkin. Nupit väännetään kaakkoon ja samalla leffan taso nousee huomattavasti. Muutamaa laskua lukuunottamatta elokuva onnistuu pitämään korkean tasonsa lähes loppuun saakka. Vasta loppuhuipennuksessa leffa vajoaa juurikin siihen "isompi parempi" -ajatusmaailmaan, mikä ei mielestäni sovi Deadpooliin. Finaalia on myös venytetty ihan liian pitkäksi, jolloin aloin jossain kohtaa miettimään, että lopputekstit voisi jo pistää pyörimään. Onneksi sitä edeltävät kolme varttia ovat kuitenkin niin päheää menoa ja meininkiä, että filmi onnistuu nousemaan plussan puolelle. On vain suuri sääli, että leffalla kestää lähes tunti löytää itsensä.
Sen lisäksi, ettei ohjaaja Leitch osaa yhdistellä eri lajityyppejä toimivaksi paketiksi, ei hän myöskään hallitse sitä Deadpoolin tärkeintä, eli komediaa. Useaan otteeseen hän ei vain osaa ajoittaa vitsejä oikein, jolloin ne menettävät tehonsa. Varsinkin synkkään vankilaosioon kirjoitetut vitsit on aseteltu hyvin omituisesti, jolloin harva niistä onnistuu tarjoamaan muuta kuin hymähdyksen. Edellisen osan tavoin myös tässä filmissä monet vitsit koostuvat nopeista viittauksista muihin elokuviin, mutta jotkut niistäkin epäonnistuvat, sillä ne ovat liian nopeita. Esimerkiksi erään toimintakohtauksen aikana Deadpool päätyy keittiöön, jossa lapsi on syömässä muroja. Deadpool päättää hyvittää rikkomansa asiat ja kirjoittaa nopeasti nimikirjoituksensa muropakettiin. Tai itse asiassa hän kirjoittaa näyttelijä Ryan Reynoldsin nimen, joka olisi yksinään toimiva vitsi, mutta kun vielä itse muropaketista löytyy Hugh Jackmanin naama, niin vitsejä löytyy liikaa noin sekunnin kestävään kuvaan. Katsoja ehtii huomaamaan nämä kaksi asiaa, mutta tarina liikkuu liian nopeasti eteenpäin, jolloin tajuaminen ei ehdi muuttua naurahdukseksi. Monet vitsit on myös kierrätetty edellisestä osasta, mikä on lähinnä aika tylsää. Vaikka bondmainen alkutekstijakso onkin tyylikäs, oli sen vitsi ehtinyt jo käydä vanhaksi. Parhaimmillaan elokuva saa kyllä nauramaan ihan kunnolla ääneen, mutta heikoimmillaan se saa toivomaan, että kyseinen vitsi olisi jätetty pois. Kun ottaa huomioon, miten yleisö ulvoi naurusta ensimmäisen Deadpoolin aikana, on aikamoinen pettymys, kun sen jatko-osa tarjoaa lähinnä pieniä hekotteluja.
Se, missä Leitch lopulta onnistuu, on toiminta. Tämä ei tosin ole ihme, sillä vaikken pitänytkään Atomic Blondesta, en kiellä, etteikö Leitch osaisi ohjata tyylikkäitä toimintakohtauksia. Taistelut ovat brutaaleja ja ne näyttävät usein siltä, että hahmoja oikeasti sattuu. Harmillisesti toimintakohtauksia latistaa hieman liian nopeatempoinen leikkaus, jolloin niistä on välillä vaikea saada selvää. Atomic Blonden jälkeen olin varma, että Deadpoolissa nähtäisiin edes yksi todella näyttävä, muka yhdellä otolla kuvattu taisto, mutta ei. Leffa on kyllä kuvattu oivallisesti, mutta sitä pitkää otosta jäin kaipaamaan. Visuaaliset tehosteet eivät valitettavasti ole mitä parhaimmasta päästä. Ottaen huomioon, millainen megamenestys ensimmäinen osa oli, voisi luulla, että efekteihin olisi käytetty enemmän rahaa. Vaikka puolen välin pitkä takaa-ajo onkin filmin parasta antia, on digitaalisuus siinä hyvin silmiinpistävää. Tämän lisäksi minun täytyy myös sanoa, että mielestäni Deadpoolin silmät olivat kehnommin toteutetut kuin viimeksi. En tiedä muista katsojista, mutta itseäni tämä häiritsi. Ne eivät välillä näyttäneet täysin viimeistellyiltä. Puvustus Deadpoolilla on kuitenkin kunnossa, kuten on myös muilla hahmoilla. Äänimaailma on muuten erinomaisesti luotu, mutta valitettavasti Tyler Batesin säveltämät musiikit eivät jää mieleen.
Yhteenveto: Deadpool 2 on loppujen lopuksi erittäin mainio supersankarihömpötys, vaikka sillä kestääkin noin tunti käynnistyä. Ensimmäisen puoliskon ajan filmi vain hakee suuntaansa, jolloin vaarana on menettää katsojat. Ohjaaja David Leitch pyrkii matkimaan edellisen osan tunnelmaa, mutta taidon puutteen takia vitsit eivät kolahda, eikä oikeaa henkeä löydy. Elokuva painottuu usein täysin turhan synkkyyden ja pitkäveteisen draamailun puolelle, ja unohtaa, mikä edellisessä Deadpoolissa oli niin mahtavaa ja viehättävää. Puolessa välissä Leitch onneksi löytää otteen hommasta ja pistää haisemaan oikein kunnolla. X-Forcen esittelystä aina loppuhuipennukseen asti filmi onnistuu olemaan loistava, mutta harmillisesti ihan viime metreillä Leitch menettää jälleen otteensa, tehdessään liian massiivisesti ja pitkittäessään loppua liikaa. Onneksi silloin, kun Leitch hapuilee, näyttelijäkaksikko Ryan Reynolds ja Josh Brolin vievät katsojaa mukanaan vahvojen suoritustensa ansiosta. Näyttelijätyö on muutenkin mainiota. Toimintakohtaukset ovat tyylikkäitä, mutta suuri osa vitseistä ei oikein toimi. Nauraa kyllä saa, mutta paljon vähemmän kuin olin toivonut. Ainoa parannus edelliseen osaan verrattuna on se, ettei filmissä ole täysin selkeää hyvän ja pahan vastakkainasettelua, vaan se on paljon moniulotteisempaa. Muuten Deadpool 2 jää pahasti edeltäjänsä jalkoihin. Onneksi mukana on tarpeeksi hienoja juttuja, jolloin elokuva onnistuu nousemaan oikein viihdyttäväksi teokseksi. Jos siis piditte ensimmäisestä Deadpoolista, niin tämäkin luultavasti uppoaa. Jos taas ette voineet sietää Deadpoolia, niin jättäkää myös jatko-osa suosiolla väliin. Sitä törkyilyä, raakuuksilla mässäilyä ja hölmöilyä on nimittäin ihan yhtä paljon, ellei jopa enemmän. Vaikken pitänyt leffasta niin paljon kuin olisin halunnut, toivon silti, että hahmo saisi vielä ainakin yhden sooloelokuvan... kunhan mukana ei ole David Leitchiä. Lopputekstien aikana nähdään vielä aivan hulvaton kohtaus, joten muistakaa jäädä katsomaan se!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.5.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.marvel.wikia.com
Deadpool 2, 2018, Twentieth Century Fox, Marvel Entertainment, Kinberg Genre, Donner's Company
