Arvostelu: The Girl with All the Gifts (2016)

THE GIRL WITH ALL THE GIFTS (2016)

Ohjaus: Colm McCarthy
Pääosissa: Sennia Nanua, Gemma Arterton, Glenn Close, Paddy Considine ja Fisayo Akinade
Genre: draama, jännitys
Kesto: 1 tunti 51 minuuttia
Ikäraja: 16

En ollut kuullut mitään The Girl with All the Giftsistä, ennen kuin minulta kysyttiin, haluanko mennä katsomaan sen yli kuukauden etuajassa. Nimi ei sanonut mitään, joten piti tehdä hieman taustatutkimusta, jotta sain selville, mistä on kyse. Luin, että kyseessä olisi jonkinlainen zombielokuva, joka perustuisi samannimiseen Mike Careyn kirjaan vuodelta 2014 ja siinä nähtäisiin mm. Gemma Arterton ja Glenn Close. Kun huomasin, että arvosteluja alkoi ilmestyä maailmalta, niin yllätyin paljon, sillä tämä zombielokuva oli saanut monesta paikkaa täydet pisteet. Mielenkiintoni nousi ja odotin jollain tapaa näkeväni elokuvan. Valitettavasti sitä tietenkin pettyy, kun odottaa näkevänsä "parhaan zombielokuvan ikinä"...

Ryhmä selviytyjiä lähtee etsimään turvapaikkaa ja yrittävät vältellä "nälkäisiä", jotka syövät ihmisiä. Ryhmään kuuluu Melanie-niminen tyttö, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi "nälkäinen".

Melanien rooliin on valittu Sennia Nanua ja tämä on ensimmäinen kokoillan elokuva, jossa Nanua esiintyy. Tätä ei voi huomata tytön suorituksesta mitenkään, sillä hän on todella hyvä pääroolissa. Yhdessä kohtauksessa hänen heittäytymisensä menee hieman oudoksi, mutta sen voi katsoa sormien läpi, kun muuten hänen näyttelemisensä toimii huikeasti. Melaniessa kiehtovinta on, että hän on puoliksi "tavallinen lapsi" ja puoliksi "nälkäinen", eli zombin kaltainen, aivokuollut olento, joka syö ihmisiä. Katsojana miettii, onko oikein olla hahmon puolella, joka syö muita ihmisiä? Melanie käyttää elokuvan aikana maskia, josta tulee helposti mieleen Hannibal Lecterin käyttämä naamio elokuvassa The Silence of the Lambs (1991).
     Tuntuu kuin en olisi nähnyt Gemma Artertonia vähään aikaan missään elokuvassa, joten oli kivaa vaihtelua nähdä hänet valkokankaalla. Aiemmin en ole pitänyt Artertonia kovin erikoisena näyttelijänä, mutta tässä hän on yllättävän mainio. Arterton näyttelee Helen Justineauta, joka opettaa laitoksessa Melanien kaltaisille lapsille asioita ja lukee heille paljon tarinoita.
     Glenn Close esittää tohtori Caldwellia, joka on elokuvan pakollinen "yrittää luoda vasta-ainetta zombivirukseen" -hahmo. Caldwell tarvitsee Melanieta voidakseen viimeistellä aineen, mikä ei sovi muille hahmoille, sillä operaatioon kuuluisi Melanien leikkely paloiksi. Close on hölmöstä roolistaan huolimatta hyvä ja välillä hänen hieman ilkeältäkin kuulostava suunnitelmansa ihmiskunnan pelastamiseksi tuntuu perustellulta.
     Kersantti Parks on elokuvan pakollinen sotilashahmo ja häntä näyttelee Paddy Considine. Aluksi hahmo ärsyttää erittäin paljon, mutta häneen kuitenkin tottuu, kun tarina kulkee eteenpäin. Considinen suoritus paranee myös, mutta se voi johtua lähinnä siitä, että loppupuolella hänen hahmonsa ei enää ärsytä samalla lailla. Selviytyjien ryhmään kuuluu myös kaksi muuta sotilasta, Gallagher (Fisayo Akinade) ja Dillon (Anthony Welsh), mutta heidän hahmonsa tuntuvat olevan mukana vain, jotta he voisivat toimia uhreina zombeille, jolloin katsojat pääsisivät näkemään verta.

Elokuvan alussa katsoja ei vielä saa kunnollista käsitystä, mistä oikein on kyse. Lapset sidotaan joka aamu pyörätuoleihin ja viedään luokkahuoneeseen, jossa heitä opetetaan. Yönsä lapset viettävät selleissä. Jotain hämärää on pakko olla tekeillä, sillä sotilaat pelkäävät lapsia ja heillä on aseet esillä aina, kun hakevat lapsia aamuisin. Selviää, että ihmisen haistaessaan, lasten päässä niksahtaa jokin ja he alkavat käyttäytyä kuin "nälkäiset" ja yrittävät purra ihmisiä. Melanielle selviää, että hän on asunut koko ikänsä tutkimuslaitoksessa, jossa lapsia yritetään tutkia. Kun "nälkäiset" tunkeutuvat porttien läpi laitokseen, lähtevät Melanie, Justineau, tohtori Caldwell, kersantti Parks, Gallagher ja Dillon pakomatkalle ja yrittävät päästää toiseen tukikohtaan suojaan. Matka vie heidät läpi kaupungin täynnä "nälkäisiä", jolloin syömiseksi joutumisen riski on todella suuri.

Mielestäni on hienoa, että elokuvan pääosassa nähdään zombihahmo. Yleensä zombit ovat tämän lajityypin elokuvissa "pahiksia", mutta tässä sellaista pitäisi kannustaa voittoon (tottakai muut zombit ovat uhka päähenkilöille). Hahmo on myös puoliksi ihminen, mutta pidän silti erilaisesta ratkaisusta. Pidän siitä, että alkupuoli paljastaa asioita vain vähän kerrallaan, eikä heti kerro olevansa zombielokuva. Hienoa oli myös, ettei elokuvan jännitys pohjaudu vain äkillisiin, koviin äännähdyksiin, joihin monet kauhupätkät sortuvat. Toisaalta kyseessä ei olekaan kauhuleffa. Vaikka mukana on jännitystä, niin The Girl with All the Gifts on lähinnä draamaelokuva. Se ei erityisemmin pelota katsojaa, paitsi jos on erittäin herkkä. Jännittävin kohtaus oli, kun ryhmä joutuu kulkemaan zombilauman läpi, joka tuntuu olevan vain horroksessa, mutta koskaan ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan. Alkupuolella kun "nälkäiset" pääsevät läpi laitokseen, pääsee katsoja näkemään todella vaikuttavasti toteutettua kaaosta, kun sotilaat juoksevat ympäriinsä ammuskelemassa, eivätkä silti pääse pakoon lihanahneita zombeja. Niissä kahdessa kohtauksessa oli todella onnistunut ilmapiiri ja ne lupailivat mainiota elokuvaa.

Muttei kuitenkaan... Muuten elokuva lässähtelee useaan otteeseen, laahaa aivan liian hitaasti eteenpäin, eikä kykene pitämään katsojan mielenkiintoa kunnolla yllä. Se on suuri harmi, sillä elokuvalla olisi voinut olla potentiaalia olla enemmänkin. Hyvät näyttelijät ja muutama hyvä kohtaus eivät saa pelastettua kokonaisuutta, jolloin se ei pääse "ihan kivaa" paremmaksi. Se ei ole mielestäni todellakaan niin hieno kuin maailmalla hehkutetaan tai sitten en vain ymmärrä hyvän päälle. Toisaalta en pidä yhtään 28 Days Laterista (2002), jota monet kehuvat. Minun pitäisi varmaan vain palata katsomaan Shaun of the Deadia (2004), sillä siinä on omasta mielestäni hieno zombielokuva. Taisin eksyä aiheesta... Se pitää vielä sanoa tarinasta, että vaikka lopetuksessa oli oma hyvä juttunsa, niin se tuntui silti hieman hölmöltä ja mielestäni elokuvan viimeiset pari minuuttia olisi pitänyt leikata kokonaan pois.

The Girl with All the Giftsin on ohjannut Colm McCarthy, jolle tämä on hänen toinen kokoillan elokuvansa. McCarthy osaa selkeästi näyttelijäohjauksen, mutta sitten taas tämänkaltaisen paketin kasassa pitäminen ei tunnu sujuvan yhtä luontevasti häneltä. Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Mike Carey, joka kirjoitti myös kirjan, johon elokuva perustuu. Tavallaan se on hyvä juttu, että kirja on saatu muutettua itse kirjailijan työstämänä elokuvaksi, mutta toisaalta se on huono, sillä silloin muut tekijät eivät välttämättä ole saaneet luoda omia näkemyksiään. Sinänsä sen ymmärtää, sillä oma kirja voi tuntua kuin omalta lapselta, jolloin siihen ei halua kenenkään muun koskevan. Elokuva on kuvattu ihan taidokkaasti, mutta leikkauspöydällä olisi voinut tehdä hieman tiivistämistä. Zombien äänimaailma on hyvin luotu, kuten myös niiden maskeeraukset. Visuaalisesti elokuvasta valitettavasti näkee usein, ettei budjetti ole ollut mitä huimin. Digitaalisesti tehdyt valtavat taustat näyttävät usein liiankin digitaalisilta. Onneksi raunioituneet kadunpätkät ovat paremmin tehtyjä. Todella paljon minua ärsytti, ettei veren roiskumista oltu tehty tekoveripanoksilla, vaan digitaalisesti, minkä näkee erittäin selvästi. Musiikki on aika apaattista ja siitä vastaa Cristobal Tapia de Veer.

Yhteenveto: The Girl with All the Gifts on ihan hyvä zombielokuva, muttei ihan niin erityinen kuin maailmalla väitetään. Erilainen lähestymistapa tuo siihen uutta tuntua, mutta monet asiat ovat aika lailla samankaltaisia kuin muissakin zombipätkissä. Oli hienoa, että elokuva kykeni olemaan jännittävä ilman, että se turvautui kaiken aikaa yllätyssäikäytyksiin, joita kauhuelokuvat ovat nykyään täynnä. Kovin pelottava leffa ei ole kuitenkaan kyseessä, mikä oli aika sääli. Kohtaus, jossa ryhmä kävelee zombilauman keskellä on kyllä jännittävä, kun ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kaaos laitoksen pihalla on hienosti toteutettu. Sennia Nanua on mainio löytö pääosaan. Aluksi hänen Hannibal-maskinsa hieman kummastutti, mutta toisaalta syyhän niille on tavallaan sama kuin Hannibal Lecterillä. Harmi vain, että useassa kohtaa elokuva puuduttaa ja laahaa liiankin hitaasti eteenpäin. Lopetus on hieman erilainen, mutta osittain tyhmä. Itse en erityisemmin vakuuttunut ja tuntui, että kokonaisuudesta puuttui vielä paljon. On se onneksi erilainen kuin monet muut lajityyppinsä edustajat. Jos olet kyllästynyt perinteisiin kauhuelokuviin ja kaipaisit niihin jotain tuoretta, niin käy katsomassa tämä, mutta muista, ettei tämä ole kauhuelokuva. The Girl with All the Gifts on nimittäin draama, jossa on mukana zombeja.

Kirjoittanut: Joonatan, 4.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.screenrant.com
The Girl with All the Gifts, 2016, Poison Chef, BFI Film Fund, Altitude Film Sales, Altitude Film Entertainment

Arvostelu: Kung Fu Panda 3 (2016)

KUNG FU PANDA 3

Ohjaus: Alessandro Carloni ja Jennifer Yuh Nelson
Pääosissa: Jack Black, Bryan Cranston, Angelina Jolie, Dustin Hoffman, J.K. Simmons, James Hong, Seth Rogen, David Cross, Jackie Chan, Lucy Liu, Kate Hudson ja Randall Duk Kim
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 7

En jostain syystä mennyt katsomaan Kung Fu Panda 3:a, kun se ilmestyi alkukeväästä elokuvateattereihin. Olisin tietty halunnut mennä katsomaan sen, sillä pidän kahdesta aiemmasta osasta ja useista DreamWorks-yhtiön muista animaatioelokuvista. Silti elokuvakäynti jäi väliin ja odotin sitä, että elokuva ilmestyisi vuokrattavaksi. Kun tilaisuus siihen viimein tuli, kävin Makuunissa vuokraamassa Kung Fu Panda 3:n ja katsoin sen ensimmäistä kertaa, toivoen, että kahden ensimmäisen osan taso säilyisi samana.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Kung Fu Panda (2008) ja Kung Fu Panda 2 (2011)!

Po lähtee oikean isänsä Li Shanin kanssa salaiseen pandakylään oppimaan chin taidon, voidakseen päihittää pahan Kain, joka aikoo kerätä itseensä kaikkien kungfumestareiden chi-voimat.

Jack Blackin ääninäyttelemä Po-panda on jälleen hieman taitavampi, mutta ihan yhtä höhlä hahmo kuin ennenkin. Black sopii yhä hahmon rooliin, mutta hahmo ei toimi valitettavasti yhtä hyvin kuin kahdessa aiemmassa osassa. Pon menneisyyttä avataan vielä lisää ja hänen täytyy löytää paikkansa maailmassa. Edellisessä osassa Pon täytyi oppia hallitsemaan sisäistä rauhaa ja tässä hänen täytyy oppia hallitsemaan chin voima. Chi on kaikessa elävässä virtaava energia, jota voi hyödyntää kuin taikuutta. Lähinnä Po vain haluaisi elvistellä taidoillaan ja olla kylänsä sankari tekemättä paljoa.

Vihdoin tavataan Pon oikea isä, Li Shan, jonka äänenä kuullaan Breaking Bad -sarjasta (2008-2013) tuttu Bryan Cranston. Cranstonilla on hyvin tunnistettava karhea ääni ja toimiikin tässä Pon isän äänenä. Harmi vain, ettei hahmo muuten oikeastaan innosta. Pon hanhi-isä Ping (James Hong) on tietysti mukana ja isommassa roolissa kuin aiemmin. Ping pääsee jopa taistelemaan, eikä ole onneksi enää lainkaan ärsyttävä. Katsojana kokee hieman sääliä Pingiä kohtaan, sillä tämä alkaa menettämään isä-poika-suhdettaan Pohon, kun Li Shan ilmestyy kuvioihin. 
     Hurja viisikko on tietty mukana, kuten myös mestari Shifu (Dustin Hoffman), jolla on onneksi enemmän tekemistä kuin edellisessä osassa. Viisikon Kurki (David Cross), Kyy (Lucy Liu), Mantis (Seth Rogen) ja Apina (Jackie Chan) jäävät todella pieneen osaan elokuvassa, eikä Tiikerittärelläkään (Angelina Jolie) ole oikeastaan paljoa tekemistä. Tiikeritär on taas kylmästi - mutta jokseenkin ystävällisesti - tuuppimassa Pota oikeaan suuntaan.
     Tässä elokuvassa on Kung Fu Panda -sarjan heikoin pahis, eli J.K. Simmonsin ääninäyttelemä Kai, joka himoitsee lisää voimaa ja valtaa. Simmons on oiva näyttelijä ja hänen äänensä sopii hyvin hahmolle, mutta hahmo itsessään ei ole erityisen mielenkiintoinen. Kai tekee kungfumestareista itselleen jonkin sortin zombiarmeijaa, eli kuten heitä tässä kutsutaan "jambiarmeijaksi". Kai imee chivoiman vastustajistaan, jolloin hän pystyy ohjaamaan heitä mielensä mukaan. Muuten... ensimmäisessä elokuvassa pahiksena oli TAI Lung ja tässä on KAI... onkohan seuraavassa sitten Vai?
     Elokuvassa kuullaan myös Kate Hudson Mei Mei -pandana, joka iskee silmänsä Pohon. Ensimmäisessä elokuvassa nähty mestari Oogway -kilpikonna (Randall Duk Kim) nähdään jälleen.

Elokuva tuntuu jatkavan tarinaa aika suoraan siitä, mihin Kung Fu Panda 2 päättyi. Li Shan saapuu kylään etsiäkseen poikaansa Pota, jonka mestari Shifu on asettanut jatkamaan hänen työtään opettajana. Kun selviää, että Kai on palannut henkimaailmasta kuolevaisten maailmaan, Po lähtee Li Shanin kanssa pandakylään, oppiakseen chi-energian käyttämisen taidon, sillä vain sen avulla Kain voi päihittää. Ping, joka pelkää menettävänsä Pon, lähtee pandojen mukaan, kun taas Hurja viisikko ja mestari Shifu jäävät kylään, jotta voisivat pidätellä Kaita.

Erittäin mainio taso ei ihan ole säilynyt kahdesta edellisestä osasta. Vaikka kyseessä on hyvä elokuva, Kung Fu Panda 3 tuntuu paikoitellen hieman hätäisesti mietityltä, jolloin lopputulos ei ole niin onnistunut kuin voisi toivoa. Vitsit ovat hieman epätasaisempia. Välillä saa nauraa makeasti, mutta sitten taas kohellushuumori Jadepalatsissa on aika myötähäpeällistä katsottavaa. Pandakylän kohtaukset ovat välillä hieman laahaavia, eikä pandamaailma ole kovin innostava. Toimintakohtaukset ovat hieman sekavasti toteutettuja, eikä niissä ole samaa kungfumeininkiä enää. Maaginen voima chi on hyvä lisäys tarinaan ja laajentaa elokuvien maailmaa. Yleisesti mukana on tuttu, hyvä tunnelma ja etenkin loppuhuipennus on onnistunut. Toivon kuitenkin, että tämä olisi sarjan viimeinen osa ja Kung Fu Panda -sarja jäisi trilogiaksi. Nykypäivänä tällainen toive on kuitenkin aika turha, sillä jos elokuva tienaa, niin pitäähän sille jatkoa vääntää.

Edellisen elokuvan ohjanneen Jennifer Yuh Nelsonin lisäksi ohjaajan paikalla on myös Alessandro Carloni, jolle Kung Fu Panda 3 on toinen ohjaustyö, ensimmäisen ollessa vain lyhytelokuva. Käsikirjoituksesta vastaavat samat henkilöt (Jonathan Aibel ja Glenn Berger) kuin aiemmin, mutta välillä tuntuu, että duolta ei täysin ehjää teosta ole tullut kirjoitettua. Elokuva on onneksi animoitu mainiosti ja teknologia on selvästi taas kehittynyt. Taustat ovat paikoitellen hienompia kuin edellisissä osissa nähdyt. Elokuva on mukavan värikäs, mistä pidin itse ja leffaa on kivaa katsoa jo pelkästään sen visuaalisen puolen takia. Äänimaailma on taidokkaasti luotu. Sävellyksistä vastaa Hans Zimmer, joka ei tällä kertaa ole valitettavasti tehnyt kovin ihmeellistä musiikkia. Useista kohdista puuttuu mahtipontisuus, jolloin oikeaan tunnelmaan ei pääse musiikin kautta. Elokuvassa kuullaan uusi, The Vampsin esittämä versio Carl Douglasin kappaleesta Kung Fu Fighting.

Yhteenveto: Kung Fu Panda 3 on hyvä elokuva, mutta selkeästi sarjan heikoin osa. Hurjaa viisikkoa ei ole käytetty kovin onnistuneesti hyödyksi, mutta onneksi mestari Shifu ja Ping-isä saavat hieman enemmän tekemistä. Animointijälki on hyvin toteutettua. Käsikirjoitusta olisi voitu vielä hioa lisää, jotta kokonaisuus toimisi paremmin. Jos pidit kahdesta edellisestä osasta, niin kannattaahan tämäkin vilkaista. Ei se todellakaan ole huono, mutta jää silti kahden todella hyvän edeltäjänsä varjoon. Ala-asteikäisille tämä luultavasti toimii parhaiten ja perheen yhteiseen elokuvailtaan tämä on ihan hyvä valinta. Voitte vaikka perheen kesken pitää Kung Fu Panda -päivän ja katsoa kaikki sarjan osat läpi. Toivottavasti tämä kuitenkin jää sarjan viimeiseksi osaksi, eikä juttua aleta venyttää liikaa. Kung Fu Panda -trilogia kuulostaakin jo nimenä paremmalta kuin pelkkä Kung Fu Panda -sarja.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.screenrant.com
Kung Fu Panda 3, 2016, China Film Co, DreamWorks Animation, Oriental DreamWorks, Twentieth Century Fox Film Corporation

Arvostelu: Kung Fu Panda 2 (2011)

KUNG FU PANDA 2

Ohjaus: Jennifer Yuh Nelson

Pääosissa: Jack Black, Angelina Jolie, Gary Oldman, Jackie Chan, Seth Rogen, David Cross, Lucy Liu, Dustin Hoffman, James Hong, Michelle Yeoh, Danny McBride, Dennis Haysbert ja Jean-Claude Van Damme

Genre: animaatio, seikkailu

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 7

Kung Fu Panda (2008) oli hittianimaatio, joten sille täytyi tietty tehdä jatkoa. Kung Fu Panda 2 ilmestyikin Suomessa kesällä 2011, mutta ensimmäisen elokuvan tapaan en jostain syystä mennyt katsomaan sitä silloin. Kung Fu Panda on yksi suosikeistani DreamWorks -yhtiöltä, joten minua tottakai kiinnosti nähdä sen jatko-osa. Näin Kung Fu Panda 2:n ensimmäisen kerran kesällä 2012, jolloin se ei oikeastaan vakuuttanut minua, enkä ollut katsonut sitä uudestaan sen jälkeen. Nyt kun sarjan uusin osa, Kung Fu Panda 3 (2016), on ilmestynyt myyntiin ja vuokrattavaksi, täytyi minun tietysti katsoa kaksi aiempaa osaa uudestaan ja arvostella koko sarja läpi. Yritin katsoa tämän elokuvan mahdollisimman avoimin mielin uudestaan. Minua auttoi se, etten oikeastaan muistanut elokuvasta mitään.

Lohikäärmesoturi Pon ja Hurjan viisikon täytyy suojella Gongmenin kaupunkia pahalta riikinkukko lordi Sheniltä, joka aikoo tuhota kungfun tulen voimalla.

Jack Black kuullaan jälleen Po-pandan äänenä ja sopii rooliin edelleen todella hyvin. Po on alkanut viisastua ja hän on oppinut paljon uusia voimia, mutta hänestä löytyy silti tuttua huumoria, sekä loputon nälkä. Välillä vitsit ja kungfutaidot eivät täysin toimi käsi kädessä, mutta ainakin hahmo on moniulotteinen, mikä on aina plussaa. Elokuvassa avataan enemmän Pon taustoja, joita edellisessä osassa katsojana miettikin, mikä tekee Posta kiinnostavamman hahmon.

     Hurjan viisikon Kyy (Lucy Liu) pääsee enemmän esille kuin edellisessä osassa, kun taas rukoilijasirkka Mantis (Seth Rogen). Kurki (David Cross) ja Apina (Jackie Chan) ovat hieman taka-alalla, vaikka pääsevätkin taisteluihin mukaan ja pyörivät mukana koko elokuvan ajan. Isoimmassa roolissa Viisikosta on jälleen Angelina Jolien ääninäyttelemä Tiikeritär, joka tuntuu yhä aika tunteettomalta hahmolta, mutta josta löytyy pehmeämpiäkin puolia. Hurjaa viisikkoa ja Pota kouluttava mestari Shifu (Dustin Hoffman) ei kovin paljoa tee elokuvassa ja onkin mukana vain alussa ja lopussa.

     Elokuvan pahis on tosiaan lordi Shen, jonka äänenä kuullaan Gary Oldman, joka tuttuun tapaansa toimii todella hyvin pahiksena. Lordi Shen osaa olla välillä uhkaava, mutta paikoitellen hänestä löytyy heikommatkin osuudet. Lordi Shen haluaa olla voimakkaampi kuin muut ja kerätä lisää valtaa. Hänen aikomuksenaan on käyttää räjähteiden voimaa ja tuhota kungfu ikuisiksi ajoiksi.

Pon hanhi-isä Ping (James Hong) on paikoitellen hieman ärsyttävä hahmo, mutta hänellä on silti sydän paikallaan. Varmasti suurena "yllätyksenä" kaikille tulee, ettei Ping-hanhi olekaan Po-pandan oikea isä, vaan tämä on adoptoinut Pon, kun tämä oli vasta vauva. Ping välittää ottopojastaan erittäin paljon, mutta jaksaa silti myös hössöttää kaiken aikaa iänikuisista nuudeleistaan.

     Muina hahmoina elokuvassa nähdään mm. Michelle Yeohin ääninäyttelemä Ennustaja, jota lordi Shen pitää vankinaan, Danny McBriden esittämä susiarmeijan johtaja, sekä Dennis Haysbertin ja Jean-Claude Van Dammen esittämät kungfumestarit Härkä ja Kroko.

Elokuvan alussa katsojille kerrotaan lordi Shenin lähtökohdista, jonka jälkeen päästään kunnolla itse tarinaan. Pon koulutus Jadepalatsissa jatkuu ja yhdessä Hurjan viisikon kanssa hän suojelee kylää vaaroilta. Kun selviää, että lordi Shen on ottanut Gongmenin kaupungin haltuunsa ja aikoo käyttää uutta tuhoasettaan, mestari Shifu lähettää Pon ja Viisikon Gongmeniin päihittämään Shenin, sekä pelastamaan kyläläiset ja kungfun. Samalla Po alkaa muistamaan omaa menneisyyttään.

Kung Fu Panda 2 on selkeää jatkumoa edelliselle osalle. Erityisemmin ei käy selväksi, kuinka kauan aikaa on mennyt elokuvien välissä. Pota juhlitaan suurena sankarina, mikä tuntuu välillä nousevan hänen päähänsä. Omasta mielestäni on mainio ratkaisu, että Po toimii yhä kuten tavallinen tallustaja, vaikka alkaakin olla kungfutaituri. Hänen menneisyytensä availu vasta alkaa tässä elokuvassa ja se jätetään selkeästi vielä hämärän peittoon tulevaa osaa varten. Onkin hienoa, että tässä kyetään hienovaraisesti tuomaan mahdollista tarinaa sarjan kolmososalle, mutta elokuva onnistuu silti keskittymään omaan tarinaansa. Toimintaa ja huumoria jälleen riittää. Alkupuolen taistelupätkä on erittäin viihdyttävää katseltavaa ja siitä voi välillä tulla helposti mieleen The Matrixin (1999) huimat koreografiat. Hauskoja hetkiä löytyy tästäkin, mutta elokuvan aikana ei saa nauraa yhtä usein kuin ensimmäisessä elokuvassa. Lapsille vitsit toimivat luultavasti parhaiten. Viisauksia ei löydy myöskään yhtä paljoa, mutta onneksi tarina on toimiva. Kyseessä on mainio seikkailupätkä, josta ala-asteikäiset nauttivat varmasti ja Kung Fu Panda 2 voi myös helposti viihdyttää vanhempiakin katsojia. Elokuva on parempi kuin muistin, mutta jää silti ensimmäisen osan varjoon. 

Kung Fu Panda -sarjan ohjaus on vaihtunut Jennifer Yuh Nelsonille, joka on yksin pystynyt hoitamaan ohjaustyön tyylillä. Käsikirjoituksesta vastaa yhä sama kaksikko, eli Jonathan Aibel ja Glenn Berger. Animointi on todella hyvin toteutettua. Hahmot ovat sarjakuvamaisia, kuten animaatioissa kuuluukin olla ja useat taustat ovat yksinkertaistettuja. Taustoista löytyy enemmän yksityiskohtia kuin ensimmäisessä elokuvassa ja eläinhahmojen turkit ovat vakuuttavammin toteutetut. Taisteluosuudet ja liekit ovat erittäin hienon näköisiä. Pidän siitä, kuinka värikäs elokuva on. Äänitehosteilla on jälleen korostettu etenkin toimintaa, mutta tuotu muutenkin lisäsisältöä elokuvan maailmaan. Musiikista vastaavat yhä John Powell ja Hans Zimmer, jotka ovat tuoneet tunnelmaa mukaan sävellyksillä, joista kuulee vaikutteita itämaisesta musiikista, mikä sopii elokuvan henkeen täydellisesti.

Yhteenveto: Kung Fu Panda 2 on erittäin viihdyttävä seikkailuelokuva ja toimivaa jatkoa, mutta jää silti ensimmäisen osan jalkoihin. Se on parempi kuin muistin, mistä olin huojentunut. Ääninäyttely on jälleen hyvää ja Gary Oldman on nappivalinta pahikseksi. Mestari Shifua jäin hieman kaipaamaan, sillä hahmo on mielestäni mainio. Elokuvassa pohjustetaan mahdollista tulevaisuutta sarjalle, mutta se onnistuu silti keskittymään omaan tarinaansa. Tätäkin osaa suosittelen erityisesti perheen yhteiseen elokuvailtaan ja ensimmäisen osan tapaan tämä toimii parhaiten ala-asteikäisille. Joidenkin hurjien kohtien takia tämä ei ihan perheen pienimmille sovellu. Vanhemmille tämä voi toimia myös, vaikka huumori ei välttämättä täysin iskekään. Toimintaosuudet ovat yllättävän hienoja ja The Matrixista pitävät voivat helposti innostua niistä. Loppu jätetään hieman auki, joten jatko-osaa saattoi odottaa jo, kun tämä elokuva ilmestyi. Nyt onkin aika pistää Kung Fu Panda 3 pyörimään ja toivon, että taso pysyisi yhä samana.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.11.2016

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.borongaja.com

Kung Fu Panda 2, 2011, DreamWorks Animation

Arvostelu: Kung Fu Panda (2008)

KUNG FU PANDA

Ohjaus: Mark Osborne ja John Stevenson
Pääosissa: Jack Black, Dustin Hoffman, Angelina Jolie, Ian McShane, Seth Rogen, Jackie Chan, Lucy Liu, David Cross, Randall Duk Kim ja James Hong
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 7

En nähnyt Kung Fu Pandaa elokuvateattereissa, kun se ilmestyi, vaan näin sen vasta jälkikäteen vuokralta, varmaankin noin vuosi ilmestymisen jälkeen. Nauroin ensimmäisellä katselukerralla lähes koko ajan ja olenkin katsonut elokuvan useasti uudestaan. Koskaan en ole sitä kuitenkaan omistanut, vaan olen nähnyt sen aina joko vuokralta, televisiosta tai Netflixistä. Kyseessä on DreamWorksin elokuva ja mielestäni yksi yhtiön parhaista. DreamWorks ei ole samalla tasolla kuin Disney tai Pixar, mutta yhtiöltä tulee aina silloin tällöin oikein viihdyttäviä elokuvia. Nyt kun sarjan uusin osa, Kung Fu Panda 3 (2016), on ilmestynyt myyntiin ja vuokralle, oli aika katsoa kaksi aiempaa osaa uudestaan ja arvostella koko sarja läpi.

Muinaisessa Kiinassa valitaan Lohikäärmesoturi taistelemaan vaarallista Tai Sungia vastaan. Vastoin kaikkia odotuksia Lohikäärmesoturiksi valitaan pullea panda nimeltä Po.

Pääosassa Po-pandan äänenä kuullaan Jack Black. Tuntuu että tämä rooli olisi kuin luotu Blackille ja hän toimii erittäin hyvin pääroolissa. Po haaveilee kungfu-soturiudesta, muttei ruumiinrakenteensa vuoksi usko pystyvänsä sellaiseen puuhaan oikeasti. Tietysti hahmo alkaa elokuvan aikana löytämään uusia puolia ja voimia itsestään ja kehityskaari on hyvin luotu. Erikoista kyllä, mutta Po ei syö kertaakaan bambua elokuvan aikana, vaikka onkin panda.

Po ihailee suuresti Hurjaa viisikkoa, eli Tiikeritärtä (Angelina Jolie), Apinaa (Jackie Chan), rukoilijasirkka Mantisia (Seth Rogen), Kyytä (Lucy Liu) ja Kurkea (David Cross), jotka ovat erittäin hyvin koulutettuja kungfumestareita. Tiikeritär on hieman narsistinen tapaus, joka kokee, että hänen kuuluisi olla Lohikäärmemestari, eikä siksi pidä Posta. En erityisemmin välitä Angelina Joliesta näyttelijänä, mutta tähän hän sopii. Muut neljä eivät ole yhtä isossa roolissa, eikä heillä ole oikein muuta persoonallisuutta kuin että he ovat taitavia sotureita. Eläinhahmojen liikkumisia on hyödynnetty jokaisen taistelutyyleihin, jotka tekevät jokaisesta hieman erilaisen. Seth Rogenin äänen tunnistaa helposti.

     Dustin Hoffman ääninäyttelee mestari Shifua, joka koulutti Hurjan viisikon ja joutuu vasten tahtoaan kouluttamaan Pon. Shifu on välillä arvokas mestari, välillä tympeä yrmyilijä ja välillä ihan hauska veikkonen. On oikein viihdyttävää katsoa, kun pienikokoinen Shifu mätkii itseään paljon isompia vastuksia kumoon. Hoffmanin ääni sopii hahmolle hyvin.

Shifua ylempi mestari on kilpikonna Oogway. Hahmo on aika perinteinen vanha tietäjä, eikä ole mikään yllätys, että eläimeksi on valittu kilpikonna, sillä nämä voivat elää pitkään ja niiden hitaalla liikkumisella voidaan viitata vanhojen ihmisten liikkumistapaan. Oogwayta esittää Randall Duk Kim.
     Pahiksena elokuvassa tosiaan on lumileopardi Tai Lung, jonka äänenä kuullaan Ian McShane. Tai Lung on erinomainen pahis, joka osaa olla erittäin uhkaava ja häneltä löytyy paljon taitoa, joten lähes kenestäkään ei ole hänelle vastusta. McShanen ääni on yllättävän pehmeä Lungille, tuoden tiettyä hienostuneisuutta hurjaan pahikseen.
     Elokuvassa nähdään myös Pon hanhi-isä Ping (James Hong), joka haluaa, että Po kokkaa nuudeleita koko loppuelämänsä, kuten hänen sukunsa muutkin jäsenet ovat tehneet, sekä viestinviejä Zeng (Dan Fogler) ja vartijasarvikuono Vachir (Michael Clarke Duncan).

Po haaveilee olevansa legendojen legendaarinen kungfusoturi, jonka kaikki teot ovat legendaarisia ja mahtavia. Todellisuudessa hän auttaa Ping-isäänsä nuudeliravintolassa, mistä hän ei pidä yhtään. Mestari Oogway saa näyn, että paha Tai Lung tekisi paluun ja tietää, että on aika valita Lohikäärmesoturi taistelemaan Lungia vastaan. Po saa kuulla tästä ja lähtee Jadepalatsille katsomaan tilaisuutta, jossa Soturi valitaan. Kömmähdyksen kautta Po päätyy valituksi ja hänet otetaan koulutettavaksi. Mestari Shifu ja Hurja viisikko eivät hyväksy Pota joukkoonsa, mutta Oogway on varma, että Posta tulee suuri soturi, vaikka panda itsekään ei siihen kykene uskomaan.

Elokuva on edelleen todella hauska, suorastaan hulvaton. Läpi elokuvan huumori pohjautuu lähinnä Pon kömpelöyteen, sekä hassuihin repliikkeihin. Välillä Kung Fu Panda on selkeä lastenelokuva, mutta paikoitellen siinä on synkempiäkin osuuksia, jotka tuovat oman lisänsä pakettiin. Kokonaisuus toimii mainiosti ja siihen on saatu hyvin yhdistettyä jännitystä, toimintaa, huumoria ja sekoilua, jolloin siitä voi löytyä jokaiselle jotain. Toimintakohtaukset ovat erittäin viihdyttäviä ja kungfukoreografiat ovat tyylikkäästi toteutettuja. Pon koulutusosio on erittäin vekkulimainen, erityisesti kohtauksessa jossa hyödynnetään syömäpuikkoja. Elokuvan mahtava tunne ei lopahda missään kohtaa ja se kulkee hyvin selkeästi ja napakalla rytmillä eteenpäin. Kaikin puolin kyseessä on vauhdikas ja toimiva animaatioseikkailu, jonka jaksaa katsoa useasti uudelleenkin. Vauhdin keskeltä löytyy myös yllättävänkin iskeviä viisauksia, jotka nostavat kokonaisuutta vielä korkeammalle. Olen aina pitänyt mestari Oogwayn sanonnasta "Yesterday is history, tomorrow is a mystery, but today is a gift. That's why it's called 'the present'."

Kung Fu Panda on hyvin animoitu. Hahmot ovat tyylitelty joko pyöreä- tai kulmikasreunaisiksi ja useat lokaatiot ovat aika sarjakuvamaisia, mutta tyyli toimii todella hyvin. Kiinalainen kulttuuri tuodaan hienosti esille taustoissa ja hahmojen vaatteissa. Leffa on myös miellyttävän värikäs. Elokuvan ovat ohjanneet Mark Osborne ja John Stevenson, joista Osbornella on entuudestaan kokemusta elokuvan ohjaamisesta. Kumpikin kuullaan myös pienissä äänirooleissa. Äänitehosteilla on tuotu lisäsisältöä maailmaan ja etenkin taistelukohtauksiin. Musiikin ovat säveltäneet John Powell ja Hans Zimmer, jotka ovat tehneet mainiota työtä sävellysten parissa. Sävellyksissä on paljon upeita vaikutteita itämaisista musiikeista. Lopputeksteissä kuullaan nokkelasti käytetty Carl Douglasin kappale Kung Fu Fighting Cee Lo Greenin ja Jack Blackin esittämänä.

Yhteenveto: Kung Fu Panda on aivan mahtava animaatioseikkailu, jossa on hyvin yhdistetty hulvatonta huumoria ja vauhdikasta toimintaa oikeasti hyviin viisauksiin. Perheen pienimmille leffa voi olla vähän liian hurja, joten siksi sen ikäraja onkin 7. Toimintakohtaukset ovat erittäin tyylikkäitä ja hauskuutta löytyy läpi elokuvan. Monissa komedioissa huumori hiipuu loppusuoralla, mutta tämä naurattaa ihan lopputeksteihin asti. Pon koulutusosuus on mielenkiintoista katsottavaa. Ääninäytteleminen toimii läpi elokuvan ja Jack Black on kuin luotu pääosaan. Animointi on todella mainiota. Suosittelen tätä erityisesti ala-asteikäisille, mutta sitä vanhemmatkin voivat tästä innostua. Perheen yhteiseen elokuvailtaan Kung Fu Panda sopii erinomaisesti. 

Älkää muuten pistäkö elokuvaa heti pois, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.movie-poster-artwork-finder.com
Kung Fu Panda, 2008, DreamWorks Animation, Pacific Data Images

Arvostelu: Don't Breathe (2016)

DON'T BREATHE (2016)

Ohjaus: Fede Alvarez
Pääosissa: Jane Levy, Dylan Minnette, Daniel Zovatto ja Stephen Lang
Genre: kauhu, trilleri
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 16

Olin kuullut Don't Breathesta jo aiemmin, mutta olin lähes kokonaan unohtanut koko elokuvan. Silloin mietin, saapuisiko elokuva Suomeenkin. Sen ensimmäinen esitys maailmalla oli jo maaliskuussa ja ensi-ilta useissa maissa oli elokuussa. Suomeen se saapuisi vasta marraskuussa. Kun näin ilmoituksen elokuvan lehdistönäytöksestä, muistin taas, mistä oli kyse ja kiinnostukseni heräsi uudestaan. Idea vaikutti hyvältä ja Don't Breathea oli kehuttu, joten pakkohan se oli käydä katsomassa, kun kerran oli mahdollisuus siihen.

Kolme nuorta murtautuu sokean vanhan miehen kotiin, mutta sokea mies ei olekaan niin vaaraton kuin voisi luulla ja alkaakin puolustaa kotiaan.

Elokuvan pääosassa on Jane Levyn näyttelemä Rocky-niminen nuori nainen. Rockyn motiivit ryöstelyille ovat jokseenkin selvät, sillä hänellä on kotona todella hankalaa. Hän unelmoi siitä, että pääsisi pikkusiskonsa (Emma Bercovici) kanssa muuttamaan pois juoppoäitinsä luota. Varastamillaan tavaroilla hän saisi lopulta tarpeeksi rahaa tarjotakseen itselleen ja rakkaalle siskolleen paremman elämän. Jane Levy on ihan hyvä roolissaan ja näyttää etenkin kauhun tunteet hyvin ilmeillään ja eleillään läpi elokuvan.
     Dylan Minnette näyttelee Alexia, joka tuntuu olevan hieman ihastunut Rockyyn. Alexin isä työskentelee turvayhtiössä, joten isällä on avaimet nuorten ryöstökohteisiin, sekä tarvittavat varusteet hiljentää hälyttimet. Minnette suoriutuu myös hyvin roolistaan. Hänen motiivinsa tuntuu olevan, että hänen täytyy ryöstellä, koska hänen ihastuksensakin tekee niin.
     Daniel Zovatto esittää Rockyn poikaystävä Moneya, jonka taustoja ei oikein selitellä ja hän tuntuu vain olevan sellainen kuin on. Money on kavereitaan pahemmin mukana rikollisissa hommissa, minkä lisäksi ärsyttävä hahmo, joten hänestä ei oikeastaan välitä ollenkaan.
     Sokeana miehenä nähdään mm. Avatarista (2009) tuttu Stephen Lang. Lang osaa olla oudonkin uhkaava läpi elokuvan, mutta välillä hän myös näyttää tunteellisemman puolen hahmostaan. Lang on uskottava vanhan sotaveteraanin roolissa, joka on erakoitunut kotiinsa traumojen takia.

Elokuvan alussa esitellään ryöstelijäkolmikko. He murtautuvat rikkaiden koteihin, käyttäen Alexin isän avaimia ja varastelevat arvoesineitä, jotka he kauppaavat eteenpäin. Money saa vihjeen yksin asuvasta miehestä, jolla olisi huhujen mukaan kolmesataatuhatta dollaria kotonaan. Kun käy ilmi, että kyseessä on harmittomalta vaikuttava sokea vanhus, kolmikko päättää suorittaa ryöstön heti samaisena yönä. Aluksi kaikki näyttäisi sujuvan hyvin, mutta sokea mies herääkin ja lukitsee koko porukan talonsa sisälle ja aiheuttaa nuorille heidän hirveimmän yönsä koskaan.

Joko ennen elokuvaa, sen aikana tai sen jälkeen katsoja miettii, miksi hänen pitäisi kannustaa päähenkilöitä, sillä hehän murtautuvat jonkun asuntoon, aikeenaan ryöstää arvoesineitä. Kuka ei haluaisi puolustaa omaa taloaan ja tavaroitaan tunkeilijoilta? Silti Don't Breathe kykenee saamaan katsojan kannustamaan pääkolmikkoa, jotta nämä selviäisivät hengissä ulos talosta. Tietysti voi olla niitäkin katsojia, jotka vain toivovat, että sokea mies tappaisi nuoret ja jatkaisi eloaan rauhassa. Murha on kuitenkin pahempi kuin pelkkä varastaminen, joten katsojana on niiden puolella, jotka tekevät "pienemmän rikoksen". Olisi hauskaa, jos elokuvan ideasta tehtäisiin versio, joka kertoo sokean miehen tarinan, jonka taloon tunkeudutaan ja ryöstäjät esitettäisiin pahiksina. Alkupuolella ei vielä osaa päättää, kenen puolella on, mutta kun hahmoista alkaa selvitä uusia asioita, katsoja voi helposti ottaa puolensa.

Elokuvassa on hyvin yksinkertaisesti, mutta taidokkaasti käytetty kauhuelementtejä. Läpi elokuvan kulkee jännittävä tunnelma, etenkin kohtauksessa, jossa sokea mies pistää valot pois ja nuoret joutuvat kokemaan "hänen maailmansa". Koska mies on todellinen ihminen, eikä yliluonnollinen olento, hänet voi kokea erittäin uhkaavana tapauksena. Hahmojen ahdistus on hienosti tuotu esille ja itse ei voi muuta kuin pidättää omaa hengitystään. Välillä hieman häiritsi, että nuoret puhuivat lähes normaalilla äänenvoimakkuudella pelottavissa tilanteissa, eivätkä kuiskaten, kuten kuka tahansa tekisi, jos kyseinen tilanne tulisi vastaan. Harmi, että elokuvan traileri paljastaa hieman liikaa ja että jo ensimmäiset kuvat kertovat, mitä loppupuolella tulee tapahtumaan. Onneksi elokuva jaksaa silti viihdyttää ja jännittää alusta loppuun. Lähes joka kerta, kun asiat näyttävät sujuvan paremmin, jotain pahaa tapahtuu taas.

Elokuvan on ohjannut Fede Alvarez, joka on toiminut myös toisena käsikirjoittajana ja tuottajana. Don't Breathe on Alvarezin toinen täyspitkän elokuvan ohjaustyö ja tätä ennen hän on ohjannut vain uuden Evil Deadin (2013). Tämän perusteella Alvarezilla on silmää kauhuelokuviin ja toivon, että häneltä tullaan jatkossa näkemään lisää - kunhan ei väkisin väännettyä "Don't Breathe 2":a. Elokuva on kuvattu yllättävän hyvin. Jo ensimmäinen kuva on todella hieno, mutta kaikista upein on pitkä otos sokean miehen talon sisällä, kun nuoret tunkeutuvat sinne. Leikkaus on sujuvaa ja äänitehosteilla korostetaan pelottavia hetkiä. Onneksi elokuvassa on hyödynnetty muutakin kuin äkillisiä pelotuskohtia ja siihen on löydetty oiva tunnelma. Harmi vain, ettei tarina täysin kuitenkaan ole yhtä oiva. En usko, että minun tarvitsisi kovin useasti tätä katsoa uudestaan.

Yhteenveto: Don't Breathe on erittäin toimiva jännityselokuva, jossa on omat "karmivat" kohtansa. Koko elokuvan ajan jännittynyt ilmapiiri leijuu katsojan ympärillä, mistä pidin paljon. Aina, kun tuntuu siltä, että asiat alkavat sujua, jotain pahaa tapahtuu jälleen ja katsojana ei voi muuta kuin olla jähmettyneenä tuolissaan. Jossain kohtaa katsojana alkaa miettiä, miksi pitäisi kannustaa pääkolmikkoa, sillä hehän ovat rikollisia. Silti elokuva onnistuu jollain tapaa saamaan katsojat välittämään päähahmoista ja toivomaan, että he selviävät ehjin nahoin ulos talosta. Yksi parhaista osuuksista elokuvassa on, kun valot sammutetaan ja hahmot joutuvat selviytymään pimeydessä. Kyseessä on yllättävän onnistuneesti kuvattu elokuva ja etenkin pitkä kuva talon sisällä on huikeasti toteutettu. Erityisen pelottava elokuva ei ole, vaikkakin herkimmille tämä voi olla piinaava. Kauhun ystäviä suosittelen katsomaan tämän, kuten myös niitä joita Don't Breathe kiinnostaa. Lopetuksen tekijät olisivat voineet miettiä uudestaan, sillä tällaisena se on aika hölmö.

Kirjoittanut: Joonatan, 6.11.2016 - Muokattu 23.4.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
Don't Breathe, 2016, Screen Gems, Stage 6 Films, Ghost House Pictures, Blind Man Productions, Good Universe

Arvostelu: The Accountant (2016)

THE ACCOUNTANT (2016)

Ohjaus: Gavin O'Connor
Pääosissa: Ben Affleck, Anna Kendrick, Cynthia Addai-Robinson, Jon Bernthal, J.K. Simmons, Jeffrey Tambor ja John Lithgow
Genre: trilleri
Kesto: 2 tuntia 8 minuuttia
Ikäraja: 16

"Solomon Grundy syntyi maanantaina, kastettiin tiistaina, vihittiin keskiviikkona, sairastui torstaina, perjantaina paheni, kuoli lauantaina, haudattiin sunnuntaina..."

En tiennyt kovin paljoa The Accountantista, kun menin katsomaan sen. Tiesin kyllä, että elokuvassa nähtäisiin Ben Affleck, J.K. Simmons, Jon Bernthal ja Anna Kendrick, mutta juonesta minulla ei ollut kummemmin tietoa. Näin kuitenkin elokuvan trailerin, kun kävin katsomassa Jack Reacher: Never Go Backin (2016), mutta se ei erityisemmin tuntunut vielä paljastavan mitään. Mielenkiinnolla menin katsomaan elokuvan, toivoen, että kyseessä olisi viihdyttävä toimintatrilleri. Hauskinta minusta oli, että elokuvassa nähtäisiin uusi Batman (Affleck) ja uusi komisario Gordon (Simmons) yhdessä, vuosi ennen Justice Leaguea (2017), jossa hahmot esiintyvät. Elokuvassa esiintyisi myös Daredevil-sarjan (2015-) toiselta kaudelta tuttu Punisher (Bernthal), joten elokuvassa olisi supersankaripätkien näyttelijöitä. Vielä hauskempaa on, että Affleck esitti pääroolia vuoden 2003 elokuvassa Daredevil ja Simmons esiintyi Sam Raimin Spider-Man -trilogiassa (2002-2007). Nyt kyllä eksyin vähän aiheesta... palataanpa The Accountantiin:

Autisti kirjanpitäjä Christian Wolff tutkii Living Robotsin tilejä ja löytää sieltä yhdessä Dana Cummingsin kanssa jotain hämärää, jolloin heidät yritetään tappaa. Wolff päättää listiä tappajat ensin.

Pääosassa Chris Wolffina nähdään Ben Affleck, joka suoriutuu roolistaan mallikkaasti. Wolff on autisti, mikä tuodaan esille läpi elokuvan. Sosiaaliset tilanteet koituvat hieman hankaliksi Wolffille ja hänellä on pakkomielle järjestellä asioita. Esimerkiksi kotonaan hänellä on ruokailuvälineinä keittiön laatikossa vain yksi haarukka, yksi lusikka ja yksi veitsi, jotka ovat siististi vierekkäin, kaikki samalla etäisyydellä toisistaan. Wolff yrittää totutella ärsytyksiin säännöllisesti jumputtamalla musiikkia kovalla, samalla kun strobovalo vilkkuu nurkassa. Affleckilta tulee luonnostaan vaivaantuneisuus ja hänestä näkee, kuinka ikävältä Wolffista tuntuu tietyissä tilanteissa. Wolffilla on myös todella hyvä muisti ja erinomainen numeropää, joten kirjanpitäjän työ on hänelle mitä osuvin. Jostain kumman syystä hän on myös erittäin taitava tarkka-ampuja. Läpi elokuvan hän hokee "Solomon Grundy" -lorua; luultavasti pitääkseen itsensä rauhallisena ja keskittyneenä. Nuorena Wolffina nähdään Seth Lee.
     Anna Kendrick esittää Dana Cummingsia, joka joutuu myös kohteeksi, sillä hän alkoi epäillä tilivirheitä. En oikein osaa sanoa, onko Kendrick mielestäni kovin kummoinen näyttelijä. Olen nähnyt häneltä ihan hyviä suorituksia, kuten myös selkeästi heikompia. Tässä hän on ihan hyvä, muttei kovin ihmeellinen.
     Samaan aikaan, kun tappajat jahtaavat Wolffia, J.K. Simmonsin esittämä Raymond King ja Cynthia Addai-Robinsonin näyttelemä Marybeth Medina yrittävät selvittää, kuka on elokuvan nimen "Accountant". Simmons esiintyy yllättävän vähän elokuvassa, mutta hänellä on yksi todella hyvä kohtaus, jossa hänen lahjansa pääsevät esille. Addai-Robinson on ihan hyvä, mutta hänen hahmostaan ei alun jälkeen saa kunnon käsitystä.
     Elokuvassa nähdään myös Jon Bernthal kylmäverisenä, mutta jokseenkin hauskana tappajahahmona, jonka henkilöllisyys on tosin aika ennalta-arvattava tapaus. Bernthal on alkanut nousta isommaksi tähdeksi ja tällaisiin rooleihin hän sopii erittäin hyvin. Hänen lisäkseen Jeffrey Tambor nähdään Wolffin entisenä sellikaverina, Francis Silverberginä ja John Lithgow nähdään Living Robotsin johtajana, Lamar Blackina.

Elokuvan alussa esitellään Christopher Wolff ja näytetään, millainen persoona hän on. Kerrotaan hieman, mitä hän tekee työkseen ja tarina lähtee käyntiin, kun hän alkaa tutkia Living Robotsin tilitietoja, joista löytyy virheitä ja selkeitä valheita. Samaan aikaan Raymond King pistää Medinan tutkimaan juttua salaperäisestä "Accountantista", joka paljastuu Wolffiksi. Kun tilisalaisuus paljastuu Wolffille ja häntä auttavalle Danalle, heidän peräänsä tulee ihmisiä, jotka haluavat heidät hengiltä.

Pakko heti sanoa, että The Accountant on erittäin keskinkertainen elokuva. Tarina on paikoitellen hieman sekava, eikä se oikeastaan nappaa mukaansa. Affleckia seuraa oikein mielellään, mutta hänen tekemisensä voisivat olla vähän mielenkiintoisempia. Läpi elokuvan näytetään pätkiä Wolffin menneisyydestä, joissa olisi ainesta omalle elokuvalleen, mutta sen sijaan meille on tarjottu tällainen ylipitkä, paikoitellen todella puuduttava teos. Toivoin näkeväni trillerin, mutta siihen tämä ei ihan täysin pääse, vaikka siinä on selkeitä elementtejä kyseisestä lajityypistä. Toimintaa on yllättävän vähän, mutta onneksi toimintakohtaukset ovat hyviä ja viihdyttäviä, mikä piristää elokuvaa latteudestaan. Ei se silti toimi tarpeeksi, jotta se olisi oikeasti hyvä elokuva. Toisille se saattaa tietenkin toimia paremmin, mutta itse odotin jotain enemmän, vaikken erityisemmin mitään odottanutkaan. Mukana on myös jonkinlainen juonenkäänne, jonka katsoja voi arvata jo elokuvan alkupuolella. Lopputaistelu on sentään tyylikästä katseltavaa. Oli sääli, etteivät Affleck ja Simmons ole kertaakaan kunnolla samaan aikaan ruudulla. Noh, heitä pääsee näkemään yhdessä ensi vuonna hieman erilaisen elokuvan merkeissä...

Elokuvan on ohjannut Gavin O'Connor, joka selvästi osaa näyttelijäohjauksen ja hänellä tuntuu olevan visiota, mutta Bill Dubuquen heikko käsikirjoitus ei tarjoa tarpeeksi parempaan kokonaisuuteen. Kuvaus on välillä epätasaista ja jotkut kuvista ovat epätarkkoja. Leikkauspöydällä olisi elokuvasta voinut karsia sieltätäältä pois pätkiä, jolloin tämä olisi tiiviimpi paketti. Wolffin kiväärin laukaukset olivat toimivasti korostettuja äänitehosteilla. Musiikin sävellyksestä vastaa Mark Isham, mutta eipä musiikki jää mitenkään mieleen.

Yhteenveto: The Accountant on aika keskinkertainen trilleri, jossa on pituutta parisenkymmentä minuuttia liikaa. Ben Affleck on kyllä mainio pääosassa autistisena tarkka-ampujakirjanpitäjänä, mutta muuten elokuva ei hirveästi osaa napata mukaansa. On siinä hyvät hetkensä, mutta se jää silti arvosanaan "heikko". Elokuvan tarina ei oikeastaan kiinnosta, mutta toimintakohtaukset ovat viihdyttävää katsottavaa. Wolffin hokema "Solomon Grundy" -loru voi helposti jäädä päähän tai ainakin katsoja voi jälkikäteen kokea pakkomiellettä opetella loru ulkoa. Paikoitellen Wolffin näyt menneisyydestä ovat mielenkiintoisempia kuin elokuvan oikea tarina. Jos The Accountant kiinnostaa, niin eipä siinä menetä mitään, jos sen vilkaisee, mutta suosittelisin odottelemaan vuokrausmahdollisuutta, sillä elokuva ei ole leffalipun hinnan arvoinen. Muistakaa nukkua edellisyö hyvin, sillä on mahdollista, että tylsien osuuksien aikana melkein nukahtaa.

Kirjoittanut: Joonatan, 27.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
The Accountant, 2016, Warner Bros, Electric City Entertainment, RatPac-Dune Entertainment, Zero Gravity Management

Arvostelu: Midnight Special (2016)

MIDNIGHT SPECIAL (2016)

Ohjaus: Jeff Nichols
Pääosissa: Michael Shannon, Joel Edgerton, Jaeden Lieberher, Kirsten Dunst, Adam Driver ja Sam Shepard
Genre: draama, scifi
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 12

Kiinnostuin Midnight Specialista sen julisteen takia. Sinisinä hohtavat silmät viestivät heti jonkinlaisesta scifileffasta ja halusin tietää, mistä oli kyse. Elokuva sai pääasiassa hyviä arvosteluja, vaikka jotkut myös haukkuivat sitä. Jossain luki, että kyseessä olisi vuoden scifitapaus, joten pakkohan se olisi nähdä. Midnight Special sai vain lyhyen teatterilevityksen Suomessa - lähes puoli vuotta myöhässä - ja sitä näytettiin ilman tekstitystä, enkä siis mennyt katsomaan sitä, vaikka ymmärränkin sujuvasti englantia. Kovin moni muukaan ei käynyt katsomassa elokuvaa ja se olikin taloudellisesti ikävä isku tuotantoyhtiöille, jotka olivat sen rahoittaneet. Käydessäni Makuunissa lauantaina, huomasin elokuvan olevan jo vuokralla, joten päätin lainata, katsoa ja arvostella sen.

Uskonnollinen lahko yrittää löytää erikoisia kykyjä omaavan kahdeksanvuotiaan Alton-pojan, jota tämän isä Roy yrittää piilotella lahkolta.

Pääroolissa nähdään Altonin isä Roy Tomlin, jota näyttelee Michael Shannon. Olin aiemmin nähnyt Shannonin lähinnä pahisten rooleissa, joten oli mukavaa vaihtelua nähdä hänet pääosassa "sankarina". Roysta näkee isän huolen lastaan kohtaan, mutta muuten hahmo on hieman eloton. Energia puuttui roolityöstä useassa kohtaa kokonaan. Aluksi en tiennyt, johtuiko se Shannonin esiintymisestä, vai eikö ohjaaja vain saanut näyttelijää oikeaan tunnelmaan, kunnes huomasin, että energia puuttuu lähes jokaisesta näyttelijästä, jolloin aloin kallistua siihen vaihtoehtoon, että syy on ohjaajassa ja/tai hänen hakemassaan tyylissä.
     Jaeden Lieberher esittää Altonia ja hän tuntuu edes yrittävän tuoda jotain tunnetta mukaan hahmoonsa. Lieberher ei kuitenkaan täysin kykene hallitsemaan rooliaan, eikä ole joissain kohdissa uskottava, joissa Alton tekee jotain outoa voimillaan. Tämä on Lieberherin neljäs elokuvarooli. Ensi vuonna hänet tullaan näkemään klovnikauhuelokuvassa It (2017).
     Royn ja Altonin mukana pyörii Joel Edgertonin näyttelemä Lucas, joka ei tiedä kunnolla, mitä Alton kykenee tekemään. Edgerton on välillä ihan hyvä, mutta myös hänestä puuttui energiaa. Lucasin hahmo tuntuu yleisestikin ottaen aika ontolta ja tuntuu kuin hän nyt vain sattuisi olemaan mukana jutussa.
     Kaikkein eniten energiaa puuttuu Altonin äidistä Sarahista, jota esittää Kirsten Dunst. En ole pitkään aikaan nähnyt Dunstia elokuvissa, joten oli tavallaan kiva nähdä hänet vaihteeksi ruudulla. Harmi vain, että hänen suorituksensa on todella eloton ja ontto, kuten myös hänen hahmonsakin tuntuu olevan.
     Star Wars: The Force Awakensista (2015) Kylo Ren -pahiksena tuttu Adam Driver esittää NSA:n tietoliikenteessä töissä olevaa Paul Sevieriä, joka tutkii Altonin tapausta. Driverista löytyy eloa, mutta hahmo itsessään tuntuu tyhjältä, eikä hahmoon pääse katsojana kiinni. Mukana on myös Sam Shepardin näyttelemä lahkonjohtaja Calvin, joka kasvatti Altonin.

Aluksi annetaan ymmärtää, että Roy ja Lucas olisivat kidnapanneet Altonin. Todellisuudessa he yrittävät suojella häntä lahkolta, joka yrittää hyödyntää häntä. FBI kiinnostuu lahkosta ja Altonin tapauksesta, sillä Alton on saanut selville useita salattuja asioita. Samalla kolmikko pakenee ja välillä Alton tekee jotain kummallista; esimerkiksi joskus hänen silmänsä hehkuvat sinisinä. Näyttelijäsuoritukset ovat pääosin onttoja, mutta siltä myös itse elokuva tuntuu. Se on hidastempoinen, mikä menee jopa tylsyyteen asti. Itse jouduin pitämään parikin taukoa elokuvan aikana, sillä en jaksanut katsoa sitä kerralla loppuun asti. Harmittaa, että hyvistä lähtökohdista on jouduttu tällaiseen lopputulokseen. Silti siitä on pidetty maailmalla, joten jonkin siinä on pakko olla jotain todella erityistä. Varmaankin se, että siinä pyritään olemaan niin vähän massascifielokuvaa kuin vain voidaan. Tuntuu kuin tekijät olisivat pakolla halunneet tehdä jotain täysin erilaista, jolloin he eivät ole enää edes lopulta tienneet, mitä ovat tekemässä.

Sekä ohjauksesta, että käsikirjoituksesta vastaa Jeff Nichols, jolla on ollut hyvä idea, mutta joka ei ole osannut viedä sitä oikeaan suuntaan. Onneksi tarinasta löytää välillä hyviäkin puolia, eikä se ole sinänsä huono elokuva. Heikko se kyllä on, mikä on todella sääli, sillä halusin tietenkin pitää elokuvasta. Altonin kummallisuuksia olisi voinut olla enemmän ja ne olisivat voineet olla sisällöllisesti jotain enemmän. Joissain kohdissa jäin mielenkiinnolla katsomaan elokuvaa, mutta joissain kohdissa täytyi taistella, jotta pysyn hereillä. Lopussa on yritetty tehdä jotain todella mullistavaa, mikä saisi katsojat hämilleen, mutta siitä tulee vain lähinnä mieleen yhdistelmä Steven Spielbergin elokuvia Close Encounters of the Third Kind (1977) ja E.T. - The Extra-Terrestrial (1982), heikolla lopputuloksella. Tehosteet eivät ole kovin päätähuimaavat ja vaikka kohtaus, jossa Alton saa satelliitin putoamaan palasina huoltoaseman eteen, on kohtauksena ihan toimiva, tehosteet siinä ovat aika kökköjä. Äänitehosteilla on tuotu hieman lisäystä mukaan, mutta David Wingon säveltämä musiikki ei tarjoa mitään. Kuvaus on sujuvaa, mutta leikkauspöydällä olisi elokuvaa voitu tiivistää.

Yhteenveto: Paras sana kuvaamaan Midnight Specialia on "tylsä". Siitä puuttuu energiaa ja eloa sekä näyttelijöistä että tarinasta. Jotkut pätkät ovat ihan hyviä ja alku vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kuitenkin mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä puuduttavammaksi se käy. Tehosteet eivät ole kovin hyvin toteutettuja. Altonin kummallisuuksia olisi voinut olla enemmän. Ei tästä erityisemmin loppujen lopuksi ole sanottavaa. Loppu on aika hämärä, mikä voi aiheuttaa joissain "vau"-efektin, mutta itseäni se ei hätkäyttänyt. Tämä elokuva on saanut useasta paikasta hyviä arvosteluja, joten ehkä en vain ymmärtänyt hyvän päälle. Itselleni tämä ei toiminut, mutta jollekin toiselle se voi toimia. Jos hidastempoinen scifi toimii ja kaipaat jotain erilaista, tavallisista tehostescifileffoista poikkeavaa, niin Midnight Special voi olla kuin sinulle tehty.

Kirjoittanut: Joonatan, 6.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Midnight Special, 2016, Warner Bros. Pictures, Faliro House Productions, RatPac-Dune Entertainment, Tri-State Pictures