Scary Movie (2026) - elokuva-arvostelu

SCARY MOVIE

Ohjaus: Michael Tiddes

Näyttelijät: Anna Faris, Marlon Wayans, Regina Hall, Shawn Wayans, Olivia Rose Keegan, Cameron Scott Roberts, Savannah Lee Nassif, Dave Sheridan, Cheri Oteri, Gregg Wayans, Ruby Snowber, Sydney Park, Benny Zielke, Lochlyn Munro, Kim Wayans, Chris Elliott, Jon Abrahams, Damon Wayans Jr., Heidi Gardner, Kenan Thompson, Teyana Taylor, Deon Cole, Carmen Electra, Kai Cenat, Anthony Anderson ja Shaquille O'Neal

Genre: komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 16

Kauhuparodia Scary Movie (2000) oli kriitikoiden vaisusta vastaanotosta huolimatta taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Ensimmäisestä elokuvasta vastanneet Wayansin veljekset pakotettiin kiirehtimään Scary Movie 2 (2001) elokuvateattereihin ja veljekset olivat lopulta niin tyytymättömiä kohteluunsa, että jättivät väliin Scary Movie 3:n (2004), Scary Movie 4:n (2006) ja Scary Movie 5:n (2013). Elokuvasarjan luultiin olevan jo ohi, samalla kun parodialeffojen suosio kuoli vuosikymmenen vaihtuessa. Kuitenkin vuonna 2024 Miramax-yhtiö ilmoitti kuudennen Scary Movien olevan tekeillä ja että Wayansin veljekset palaisivat tekemään leffan. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2025 ja siihen tehtiin lisäkuvauksia vielä tämän vuoden huhtikuussa, lisäämään sketsejä tuoreemmista elokuvista. Nyt yksinkertaisesti nimetty Scary Movie on saapunut elokuvateattereihin ja itse olin jopa aika innostunut leffan näkemisestä. Pidän alkuperäisestä elokuvasta ja miellän vitosta lukuun ottamatta jatko-osatkin hauskoiksi. Traileri näytti hupaisalta ja kävinkin positiivisin mielin katsomassa uuden Scary Movien heti sen ensi-iltaviikonloppuna.

Kun uusi Ghostface-murhaaja hyökkää Cindy Campbellin tyttären kimppuun, Cindyn täytyy lyöttäytyä yhteen vanhojen ystäviensä ja uusien tuttavuuksien kanssa, selvitäkseen elossa.

Alkuperäisen Scary Movie -elokuvan vanha jengi on taas kasassa. Anna Faris nähdään Cindy Campbellina, joka selviytyi teininä Ghostfaceksi pukeutuneiden murhaajien kynsistä ja onkin unohtanut jopa omat lapsensa, Saran (Olivia Rose Keegan) ja Wednes... ei kun siis Tuesdayn (Savannah Lee Nassif), valmistautuessaan murhaajan vääjäämättömään paluuseen. Brenda (Regina Hall) selvittelee keski-iänkriisiään hengailemalla koulujen pihoilla ja haluaa, että kaikki kutsuisivat häntä nimellä "Ma". Ray (Shawn Wayans) yrittää vakuutella heterouttaan, vaikka miehen homous puskee läpi kaiken aikaa, kun taas Shorty (Marlon Wayans) on sama vanha pilviveikko kuin ennenkin. Myös sheriffi Doofy (Dave Sheridan), reportteri Gail (Cheri Oteri), Greg (Lochlyn Munro) ja Scary Movie 2:sta tuttu Shorthandkin (Chris Elliott) ovat menossa mukana. Vanhat tutut palaavat selvästi innokkaina rooleihinsa ja etenkin Wayanseilla näyttäisi olevan pitkästä aikaa todella hauskaa.

     Cindyn tyttärien lisäksi uusina hahmoina elokuvassa tavataan Saran ei-yhtään-epäilyttävä poikaystävä Jack (Cameron Scott Roberts), Brendan lapset Dei (Sydney Park) ja Brad (Gregg Wayans), Bradin tyttöystävä Val (Ruby Snowber), sekä Gregin lapsi Jess (Benny Zielke). Uudet hahmot eivät vähemmän yllättäen ole läheskään yhtä hauskoja kuin alkuperäinen poppoo, mutta heistäkin löytyy hetkensä ja näyttelijät ajavat asiansa.

Uusi Scary Movie oli minulle aika ristiriitainen katselukokemus. Toisaalta minulla oli hauskaa elokuvan parissa, ajoittain jopa todella hauskaa, mutta toisinaan leffa sai minut pudistelemaan päätäni ja pyörittelemään silmiäni. Kun elokuva on selvä parodia vuoden 2022 Scream-elokuvasta, se toimii passelisti. Leffa vitsailee muutenkin hyvin vastaavien kauhuleffasarjojen kustannuksella, jotka sekoittavat vanhoja ja uusia hahmoja, kalastellen sekä alkuperäisiä faneja että uusia katsojia teattereihin. Tästä syystä elokuva on myös nimetty ytimekkäästi pelkästään Scary Movieksi, unohtaen numeroinnin nimen perästä. Tosin tällä tekijät selvästi myös vihjaavat, että ainakin Scary Movie 5 kannattaisi unohtaa kokonaan.

Elokuvan osittaiseksi ongelmaksi kuitenkin koituu se, että Scary Movie 5:stä on ehtinyt vierähtää jo 13 vuotta ja niiden vuosien aikana on kerennyt ilmestyä ties kuinka paljon kauhuleffoja, joista ammentaa parodiaan. Tässä tekijät ovat ahmaisseet hieman liian ison palan kakkua. Screamin lisäksi leffa nimittäin parodioi muun muassa Get Outia (2017), Halloweenia (2018), Smilea (2022), M3GAN:ia (2022), Longlegsiä (2024), The Substancea (2024), Terrifier 3:a (2024), Sinnersiä (2025) ja Weaponsia (2025) ja tuossa olivat vain ne parodiat, jotka voi bongata jo trailerista. Siinä, missä alkupään Scary Movie -leffat onnistuivat sulavasti yhdistelemään eri kauhuleffoja yhdeksi narratiiviksi, uusi elokuva tuntuu liiankin usein irrallisten sketsien kokoelmalta. Osa näistä sketseistä naurattaa makeasti, osa näistä tuntuu jo nyt vanhentuneilta ja osasta taas paistaa läpi, että ne kuvattiin hätäisesti mukaan vielä tänä keväänä, juuri ennen julkaisua. Keskelle leffaa ympätty Michaelin (2026) traileriparodia on malliesimerkki tästä.

Enemmän tai vähemmän irralliset kauhuleffoja parodioivat sketsit voi kuitenkin vielä katsoa sormien läpi. Tällaista aivot narikkaan -höpsöttelyä osasinkin elokuvalta odottaa; toivoin kohtausten vain muodostavan astetta koherentimman kokonaisuuden. Sen sijaan minut jätti aika kylmäksi elokuvan kömpelö yritys poliittisen huumorin kanssa. Leffa pyrkii tökkimään samaan aikaan mehiläispesää ja nukkuvaa karhua. Vitsiä heitetään niin Amerikan oikeistosta että vasemmistosta, mutta hyvin epätasaisesti. Jotkut jutut naurattavat, jotkut taas saavat toivomaan, että leffa osaisi jo siirtyä takaisin niihin kauhusketseihin. Elokuva pyrkii myös vähän väliä tekemään kannanottoja mustien kohtelusta, minkä lisäksi leffa on puuduttavuuteen asti täynnä pössyttelyläppää. Kuinka monta kymmentä kertaa sama "Olen tosi pilvessä!" -heitto voi ihan oikeasti naurattaa?

Vaikka lopputulos jättikin mielestäni parannettavan varaa, oli uusi Scary Movie silti mielestäni tarpeeksi hauska ja viihdyttävä, etten pistäisi vastaan, vaikka seitsemäskin osa tehtäisiin. Ja eiköhän sellainen tehdä, koska elokuva meni heti avausviikonloppunaan tienaamaan yli sata miljoonaa dollaria maailmalla. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Scary Movie 5 tienasi koko teatterikierroksellaan vain 78 miljoonaa taalaa. Toivon vain, että seuraavassa osassa unohdettaisiin väsyneet poliittiset läpät ja panostettaisiin enemmän eheämpään tarinalliseen kokonaisuuteen, sen sijaan että leffa rakennettaisiin muistilappujen varaan tyylillä "nämä kaikki leffat on saatava sullottua mukaan". Eipä tekijöiltä parodioinnin aiheet lopu. Pelkästään nyt kuukauden sisään ilmestyneet Obsession (2025) ja Backrooms (2026) antaisivat täydelliset raamit seitsemännelle Scary Movielle.

Teknisesti uusi Scary Movie ajaa passelisti asiansa, vaikka monia kohtauksia olisikin voinut tiivistää ja tekijät olisivat voineet julkaista tämän leikkauksen myöhemmin jonain pidennettynä versiona kotijulkaisujen yhteydessä. Leffa on ihan hyvin kuvattu, lavasteet ovat mainiot ja puvustus- ja maskeeraustiimit ovat saaneet aikaan tunnistettavia, mutta silti vekkuleita kopioita tutuista kauhuhahmoista. Efektit ovat tarkoituksellisen pöljät ja äänimaailma on ihan menevästi rakennettu Haim Mazarin säveltämiä musiikkeja myöten.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lisäsketsejä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.6.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scary Movie, Yhdysvallat, 2026, Paramount Pictures, Miramax, Original Film, Ugly Baby Productions, Wayans Brothers

Freddy vs. Jason (2003) - elokuva-arvostelu

FREDDY VS. JASON

Ohjaus: Ronny Yu

Näyttelijät: Monica Keena, Robert Englund, Ken Kirzinger, Jason Ritter, Kelly Rowland, Katharine Isabelle, Chris Marquette, Lochlyn Munro, Brendan Fletcher, Kyle Labine, David Kopp, Jesse Hutch, Tom Butler, Jack Ward, Garry Chalk ja Paula Shaw

Genre: kauhu, toiminta

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 18

Vuonna 1980 ilmestynyt kauhuelokuva Perjantai 13. (Friday the 13th) ja vuonna 1984 ilmestynyt Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street) olivat menestyksiä, jotka saivat useita jatko-osia, sekä vannoutuneet fanikuntansa. Jo 1980-luvulla fanit alkoivat toivoa elokuvaa, jossa Perjantai 13. päivä -leffasarjan murhaaja Jason Voorhees kohtaisi Elm Street -elokuvien murhaajan Freddy Kruegerin. Elokuvasarjojen oikeudet omistavat Paramount Pictures ja New Line Cinema ryhtyivät jo vuonna 1987 suunnittelemaan elokuvaa näiden tappajien yhteentörmäyksestä, mutta kun yhtiöt eivät päässeet yhteisymmärrykseen raha-asioista, projekti kaatui. Kun Perjantai 13. päivä VIII: Jason Manhattanilla (Friday the 13th Part VIII: Jason Takes Manhattan - 1989) epäonnistui taloudellisesti, Paramount suostui myymään elokuvasarjan New Line Cinemalle. Yhtiön ensimmäinen oma Perjantai 13. päivä -elokuva Jason Goes to Hell: The Final Friday (1993) vihjaili lopussa Jasonin ja Freddyn yhteiselokuvasta, mutta kun alkuperäisen Painainen Elm Streetillä -leffan ohjaaja Wes Craven päätti tehdä Uuden painajaisen (Wes Craven's New Nightmare - 1994), suunnitelmat yhteisleffasta viivästyivät jälleen ja Perjantai 13. päivä -sarja jatkui elokuvalla Jason X (2001). 2000-luvun alussa New Line Cinema ryhtyi tosissaan työstämään Jasonin ja Freddyn yhteiselokuvaa. Vuosien varrella pelkkään leffan käsikirjoitukseen oli palanut muutama miljoona, koska uutta kirjoittajaa pestattiin kerta toisensa perään, mutta studio oli tyytymätön lukemaansa. Mark Swift ja Damian Shannon saivat lopulta tekstinsä läpi vuonna 2002 ja Ronny Yu palkattiin ohjaajaksi pitkän taivuttelun jälkeen. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syyskuussa ja lopulta Freddy vs. Jason sai ensi-iltansa elokuussa 2003. Elokuva oli taloudellinen hitti, menestyen paremmin kuin yksikään hahmojen soololeffoista, mutta kriitikoilta se sai nuivan vastaanoton. Itse olen katsonut Freddy vs. Jasonin kerran aiemmin, mutten juuri piitannut siitä. Kuitenkin kun ryhdyin arvostelemaan Painajainen Elm Streetillä -elokuvia läpi, arvosteltuani Perjantai 13. päivä -elokuvat jo aiemmin, päätin katsoa Freddy vs. Jasonin uusiksi ja arvostella sen nyt, perjantai 13. päivän kunniaksi.

Unimurhaaja Freddy Krueger on menettänyt voimansa, kun kukaan ei enää muista tai pelkää häntä. Freddy manipuloi Jason Voorheesin matkaamaan Crystal Lakelta Elm Streetille ja aiheuttamaan kauhua, jotta paikalliset nuoret luulisivat Freddyn palanneen.

Robert Englund palasi kahdeksatta ja näillä näkymin viimeistä kertaa Freddy Kruegeriksi, lasten tappajaksi, joka murhattiin suuttuneiden vanhempien toimesta, mutta joka palasi nuorten uniin, pystyen tappamaan heidät sitä kautta. Valitettavasti Kane Hodder ei kuitenkaan saanut jatkaa Jason Voorheesinä, joka lapsena hukkui Crystal Lakella ja palasi sitten tappamaan kaikki, jotka kehtasivat saapua retkeilemään järvellä. Ohjaaja Ronny Yulla oli oma visionsa Jasonista, eikä Hodder sopinut siihen, jolloin hänet korvattiin Ken Kirzingerillä, joka oli tehnyt stuntteja Jason Manhattanilla -elokuvaan. Englund on tietty kuin kotonaan Freddynä, varastaen show'n eksentrisen persoonansa kanssa hitaasti köntystävältä ja mykältä järkäleeltä Jasonilta. Freddyn räikeä persoona ja Jasonin persoonattomuus tekevätkin näistä kahdesta ikonista täydelliset vastaparit toisilleen, eikä siis ihme, että juuri heidät haluttiin nähdä ottamassa miehestä mittaa.

     Elokuvassa nähdään myös toki pakollinen joukko teinejä, jotka joutuvat näiden kahden tappajan välienselvittelyn keskelle. On pariskunta Lori (Monica Keena) ja Blake (David Kopp), pariskunta Gibb (Katharine Isabelle) ja Trey (Jesse Hutch), heidän ystävänsä Kia (Kelly Rowland), pelokas Linderman (Chris Marquette), pössyttelijä Freeburg (Kyle Labine), sekä uniongelmien takia mielisairaalassa olevat Will (Jason Ritter) ja Mark (Brendan Fletcher). Kuten arvata saattaa, nämä teinit ovat toinen toistaan tylsempiä tyyppejä, joista monen haluaakin nähdä kuolevan jommankumman kauhuikonin terästä. Näyttelijöiden työ on lähinnä huvittavaa, useiden ylinäytellessä tiensä läpi leffan.

Sanotaan se nyt suoraan: Freddy vs. Jason on aika kehno elokuva. Jo paperilla sen tarina, jolla nämä kaksi kauhulegendaa yritetään pistää napit vastakkain, on suorastaan pöljä. Freddy Krueger on unohdettu, minkä seurauksena kukaan ei osaa pelätä miestä, minkä seurauksena taas Freddy on menettänyt voimansa tappaa teinejä näiden unissa. Mutta miehessä on silti tarpeeksi virtaa tunkeutua Jason Voorheesin uneen ja tämän äitiä esittämällä komentaa Jason marssimaan Elm Streetille tappamaan nuoria - mutta niin huomaamattomasti, että ihmiset luulisivat Freddyn tehneen paluun. Jason pääsee kuitenkin tappamisen makuun, pilaten Freddyn suunnitelmat ja niinpä unien herra ottaa tämän matojen syömän elävänkuolleen kohteekseen. Niin ja siinä samalla Elm Streetin teinit yrittävät saada selville paikallista mysteeriä.

On jotenkin jopa älytöntä, että vuosia kestäneen käsikirjoittajien torjumisen jälkeen tämä on se teksti, johon New Line Cinemalla oltiin tyytyväisiä. Käsikirjoitus on todella höttöinen ja hölmö, mutta eipä tässä leffassa olekaan pointtina mikään kunnon tarina. Tärkeintähän on toki päästä näkemään Freddy Krueger ja Jason Voorhees samassa elokuvassa ja vaikka leffan laatutaso onkin mitä on, täytyy myöntää, että kun näiden kahden mittely alkaa, en voinut olla viihtymättä. Vähäinenkin kauhu katoaa kokonaan ja hahmot menettävät paljon uhkaavuudestaan, kun he vuoronperään riepottelevat toisiaan kuin räsynukkeja. Freddy vs. Jason on huono elokuva, mutta sentään se on niin huono, että sen huonous tekee siitä hauskan. Se on vekkuli osa kummankin kauhuikonin valkokangashistoriaa, sekä muutenkin omanlaisensa merkkitapaus kauhugenressä. Kun kerää kaverit kasaan tämän leffan pariin, nämä (onneksi vain puolitoistatuntiset) tukkanuottaset viihdyttävät passelisti.

Pitkän taivuttelun jälkeen ohjaajan pestin otti vastaan hongkongilainen Ronny Yu, joka oli aiemmin tehnyt Chuckyn morsiamen (Bride of Chucky - 1998). Yun yritykset rakentaa jännitettä ovat latteita ja hän pääseekin vauhtiin vasta loppusuoralla, kun hän pääsee vihdoin pistämään Freddyn ja Jasonin mätkimään toisiaan turpaan ja vetääkin homman sopivasti yli. Teknisiltä ansioiltaan Freddy vs. Jason on ailahteleva. Kameratyöskentely on tarpeeksi kelvollista ja leikkaus paikoin kömpelöä (yhdessä kohtaa Freddy on Jasonin riepoteltavana, mutta ilmestyykin yhtäkkiä juoksemaan teinien perässä, selittämättä miten hän pääsi itse karkuun). Lavasteet ovat mainiot ja niin Freddyn kuin Jasonin asut ja maskeeraukset hienot. Tietokonetehosteet ovat naurettavan huonot ja äänimaailma luottaa liikaa koviin böö-pelotteluihin. Graeme Revellin sävellykset yhdistelevät ihanasti kummankin hahmon tunnusmusiikkeja, mutta lähinnä leffasta jää mieleen 2000-luvun alulle ominaiset nu-metal-rymistelyt, joita elokuva käyttää muka-coolisti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.6.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Freddy vs. Jason, 2003, New Line Cinema, Avery Pix, British Columbia Hydro Authority, Crystal Lake Entertainment, Sean S. Cunningham Films, WTC Productions, Yannix Technology Corporation

Scary Movie (2000) - elokuva-arvostelu

SCARY MOVIE

Ohjaus: Keenen Ivory Wayans

Pääosissa: Anna Faris, Jon Abrahams, Regina Hall, Shannon Elizabeth, Shawn Wayans, Marlon Wayans, Lochlyn Munro, Dave Sheridan, Cheri Oteri, Rick Ducommun, Kurt Fuller, David L. Lander, Dan Joffre, Jayne Trcka ja Carmen Electra

Genre: komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: 16

Scary Movie on kauhuparodiaelokuva. Miramax-yhtiö työsti parodiaa Scream-elokuvasta (1996) Jason Friedbergin ja Aaron Seltzerin kanssa ja samaan aikaan myös Wayansin veljekset Shawn ja Marlon työstivät omaa kauhuparodiaideaansa Buddy Johnsonin ja Phil Beaumanin kanssa. Miramax innostui enemmän Wayansien tekstistä ja vaikka Friedbergin ja Seltzerin työpanoksesta ei näkynyt lopullisessa leffassa mitään, he saivat silti nimensä lopputeksteihin Writer's Guild of American päätöksestä. Kuvaukset käynnistyivät työnimellä "Scream If You Still Know What I Did Last Halloween" ja lopulta Scary Movie sai ensi-iltansa heinäkuussa 2000. Elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta, mutta se oli pieneen budjettiinsa verrattuna jättihitti, joka synnytti kokonaisen elokuvasarjan. Itse katsoin Scary Movien jo lapsena, ennen kuin olin nähnyt yhtäkään kauhuleffaa, joita se parodioi. Tuolloin pidin leffasta valtavasti ja olen nähnyt sen useasti uudestaan. Nyt kun elokuvasarja on saamassa jo kuudennen osansa, päätin odotellessa katsoa ja arvostella aiemmat Scary Moviet uudestaan.

Kun Ghostfaceksi pukeutunut murhaaja tappaa Drew Deckerin, paikallisen high schoolin opiskelijat pelkäävät, että joku on saanut selville heidän synkän salaisuutensa, johon liittyy auto-onnettomuudessa kuollut mies.

Scary Movie keskittyy kuuden nuoren kaveriporukkaan, jotka alkavat pelätä henkensä edestä, kun heidän luokkatoverinsa Drew Decker (Carmen Electra) murhataan halloweenyönä. On kiltti tyttö Sidney, ei kun siis Cindy (Anna Faris) ja hänen seksuaalisesti turhautunut poikaystävänsä Bobby (Jon Abrahams), äänekäs Regina (Brenda Meeks) ja hänen urheilijapoikaystävänsä Ray (Shawn Wayans), sekä koulun suosituin tyttö Buffy (Shannon Elizabeth) ja hänen tympeä poikaystävänsä Greg (Lochlyn Munro). Kuusikko salailee karmeaa tapahtumaa, jossa he olivat osallisia tasan vuotta aiemmin ja uskovatkin, että Ghostface jahtaa heitä, tietäessään totuuden. Näyttelijät ovat hyvässä vedossa, vaikkei kukaan heistä tarjoa varsinaisesti hyvää roolisuoritusta. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja ampuvat sopivasti yli.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Marlon Wayans Reginan pilviveikkoveljenä Shortynä, Dave Sheridan Buffyn täystolloveljenä, apukonstaapeli Doofynä, Cheri Otera uutisreportteri Gail Hailstormina, Kurt Fuller seriffi Burkena ja Rick Ducommun Cindyn isänä. Wayans on lystikäs jatkuvasti päihtyneenä Shortynä, mutta show'n varastaa Sheridan Doofynä, jonka älykkyysosamäärä ei ole vain yksinumeroinen, vaan siellä ihan nollan tuntumissa.

Voi olla, että kyse on vain nostalgiasta, mutta mielestäni tämä ensimmäinen Scary Movie on vielä aidosti hupaisa parodialeffa, joka kestää yhä katselukerran toisensa perään. Ei se ole järin laadukas tai läheskään niin nokkela kuin parodiaelokuvista parhaimmista, leffoista Hei, me lennetään! (Airplane! - 1980) ja Mies ja alaston ase (The Naked Gun: From the Files of Police Squad! - 1988) vastanneiden Zucker-Abrahams-Zucker -kolmikon työt. Kyseessä on todella pöljä leffa, joka tarkemmin tarkasteltuna sisältää useitakin epäkohtia. Miksi kaverikuusikko luulee heti, että Ghostface on heidän perässään synkän salaisuuden takia, kun siinä kohtaa murhaajan ainoa uhri Drew ei liittynyt vuotta aiemmin tapahtuneeseen mitenkään? Miksi eräs hahmo ei myöhemmin leffassa usko Cindyn tarinaa murhaajasta, vaikka aiemmin hän näki omin silmin, kun murhaaja tappoi hänen rakkaansa? En tiedä, eikä juuri kiinnosta, leffa viihdyttää silti mukavasti.

Kuten onkin jo voinut päätellä, Scary Movie on parodia ysärin hittislashereista Scream (joka oli jo itsessään satiiri slashereista) ja Tiedän mitä teit viime kesänä (I Know What You Did Last Summer - 1997) - jotka hupaisasti ovat muuten molemmat Kevin Williamsonin käsialaa. Scary Movien tekijät ovat taitavasti punoneet nämä kaksi leffaa yhteen, tarjoten tasaisesti tunnistettavia kohtauksia molemmista. Näiden kahden lisäksi leffassa on veikeitä viittauksia Hohtoon (The Shining - 1980), Kuudenteen aistiin (The Sixth Sense - 1999) ja The Blair Witch Projectiin (1999), mutta myös muihinkin elokuviin, kuten Epäiltyihin (The Usual Suspects - 1995) ja Titaniciin (1997) ja onpa lopputaistelu suoraan The Matrixista (1999) revitty. "Whazzuuuup?!" -kohtaus on jo ansainnut asemansa ikonisena ja mielestäni yksi loppupään kohtauksista elokuvateatterissa on täysin ymmärrettävä reaktio idiooteille, jotka haluavat pilata leffakokemuksen muilta käytöksellään.

Elokuvan ohjauksesta vastasi Rayta ja Shortyä näyttelevien Shawn ja Marlon Wayansin isoveli Keenen Ivory Wayans, joka pitää hölmöä ilmapiiriä kelvollisesti yllä. Wayansin veljesten ja Buddy Johnsonin ja Phil Beaumanin käsikirjoitus rakentuu aika tyhmien vitsien varaan, mutta se myös leikittelee kauhukliseillä paikoitellen ihan nokkelasti, esimerkiksi Halloween - naamioiden yötä (Halloween - 1978) parodioivassa kohtauksessa, jossa Cindy bongaa koulun pihalla seisovan Ghostfacen ja katsoessaan muualle, näemme kerrankin, kun murhaaja pinkoo nopeasti pois näkyvistä, ennen kuin tyttö ehtii kääntää katseensa takaisin. Tiedän mitä teit viime kesänä -leffan ikoninen "What are you waiting for?" -huuto taas kääntyy elokuvan synkimmäksi vitsiksi. Scary Movie on kelvollisesti kuvattu ja leikattu. Lavasteet ovat oivat ja puvustuskin menevää. Erikoistehosteet ovat tarkoituksella köykäiset, lisäten leffan huumoria. David Kitayn säveltämistä musiikeista ei jää juuri mitään mieleen.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.9.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Scary Movie, Yhdysvallat, 2000, Dimension Films, Wayans Bros. Entertainment, Gold/Miller Productions, Brad Grey Pictures

Arvostelu: Totally Killer (2023)

TOTALLY KILLER

Ohjaus: Nahnatchka Khan

Pääosissa: Kiernan Shipka, Olivia Holt, Troy Leigh-Anne Johnson, Charlie Gillespie, Liana Liberato, Stephi Chin-Salvo, Anna Diaz, Kelcey Mawema, Jeremy Monn-Djasgnar, Jonathan Potts, Lochlyn Munro, Julie Bowen, Kimberly Huie, Patti Kim, Randall Park, Nicholas Lloyd, Conrad Coates, Ella Choi, Nathaniel Appiah, Tommy Europe, Zach Gibson

Genre: kauhu, komedia, scifi

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 16

Totally Killer on Kiernan Shipkan tähdittämä kauhukomediaelokuva. David Matalon ja Sasha Perl-Raver kehittelivät elokuvan idean ja kirjoittivat sen pohjalta käsikirjoituksen yhdessä Jen D'Angelon kanssa, johon Amazon Studios ja Blumhouse-yhtiö tarttuivat. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2022 ja nyt Totally Killer on julkaistu Amazonin Prime Video -suoratoistopalvelussa. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun kuulin sen premissistä ja katsoinkin Totally Killerin heti sen julkaisuviikonloppuna.

Teinityttö Jamie Hughes matkustaa ajassa 35 vuotta menneisyyteen, pelastaakseen äitinsä ja tämän kaverit sarjamurhaajalta.

Netflixin Sabrina: Pimeällä puolella -sarjasta (Chilling Adventures of Sabrina - 2018-2020) tuttu Kiernan Shipka näyttelee Jamie Hughesia, teinityttöä, joka päätyy matkustamaan ajassa taaksepäin vuoteen 1987, estääkseen Sweet Sixteen Killer -nimistä sarjamurhaajaa (tappaja saanut nimensä iskettyään jokaista uhriaan tasan kuusitoista kertaa veitsellä) tappamasta Jamien äitiä ja tämän kavereita. Shipka on oiva valinta päärooliin ja sinnikkään hahmon aikamatkalle hyppää mielellään mukaan. Jamien äitinä Pamina nähdään nykyajassa Modernista perheestä (Modern Family - 2009-2020) tuttu Julie Bowen ja teini-ikäisenä vuodessa 1987 Olivia Holt, kun taas Jamien isää Blakea esittävät nykyajassa Lochlyn Munro ja menneisyydessä Charlie Gillespie. Nämäkin näyttelijät hoitavat tonttinsa mainiosti ja vaikka Jamien järkytykseksi hänen vanhempansa olivat täysin erilaiset persooniltaan nuorina, Bowen ja Holt, ja Munro ja Gillespie saavat hahmonsa tuntumaan selkeiltä jatkumoilta toisistaan.

     Elokuvassa nähdään myös Kelcey Mawema Jamien ystävänä Ameliana ja Kimberly Huie ja Troy Leigh-Anne Johnson tämän äitinä Laurenina, Liana Liberato, Stephi Chin-Salvo ja Anna Diaz Pamin kavereina Tiffanyna, Marisana ja Heatherina, Patti Kim ja Ella Choi Karana, joka työskentelee aikuisena isänsä (Randall Park) jalanjäljissä paikallisena seriffinä, Conrad Coates ja Nathaniel Appiah Dougina, joka toimii aikuisena Jamien koulun rehtorina, Tommy Europe ja Jeremy Monn-Djasgnar Randyna, joka taas toimii aikuisena koulun liikunnanopettajana, sekä Jonathan Potts ja Nicholas Lloyd Dubusagena, joka pitää aikuisena podcastia Sweet Sixteen Killeristä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin rooleistaan. Hahmot toimivat tarpeeksi menevästi, joskin he ovat pääasiassa vain potentiaalisia murhattavia tai murhaajia.

Blumhouse-yhtiö on nähtävästi luonut kauhukomedioiden sarjan, joissa yhdistetään joku vanhempi komediaklassikko sarjamurhaajiin. Ensin ilmestyi Päiväni murmelina -elokuvan (Groundhog Day - 1993) ideaa samaa päivää elävästä henkilöstä hyödyntävä Happy Death Day (2017), sitten Perjantai on pahin -elokuvien (Freaky Friday - 1976, 1995 ja 2003) ideaa vartaloita vaihtavista hahmoista hyödyntävä Freaky (2020) ja nyt on sitten luvassa Paluu tulevaisuuteen -leffan (Back to the Future - 1985) aikamatkustuskonseptilla ja omien vanhempiensa nuorempien versioiden tapaamisella leikittelevä Totally Killer. Jollain ilveellä yhdistelmäidea toimii tälläkin kertaa ja Totally Killer osoittautui varsin meneväksi kauhukomediaksi. Enpä muista, että olisin aiemmin nähnyt elokuvan, jossa päähenkilö matkustaa ajassa taaksepäin, yrittääkseen pelastaa vanhempansa sarjamurhaajan kourista.

Elokuva ei ole ihan niin hauska kuin sillä olisi varmasti potentiaalia olla, eikä se myöskään ole erityisen jännittävä, mutta leffa pitää silti mukavasti mukanaan läpi kestonsa ja toimii takuulla, jos etsii näin halloweenin aikaan katseltavaksi jotain, jossa on kauhuvivahteita, mutta jonka aikana ei haluaisi nostella sormia silmien eteen. Sormien läpi tarvitsee oikeastaan katsoa vain itse aikakone, joka on mukana varsin hupsuin perustein. On kiinnostavaa seurata Jamien yrityksiä saada ihmiset uskomaan hänen tarinaansa sarjamurhaajasta ja estää murhaajaa vahingoittamasta hänen äitiään ja tämän kavereita. Mukana on tietty mysteeri murhaajan henkilöllisyydestä, joka pääsi jopa yllättämään minut paljastuksillaan. Jotain jää silti uupumaan, eikä lopputulos tunnu niin nokkelalta ja vekkulilta kuin voisi toivoa. Totally Killer on jo tällaisenaan toimiva, mutta siitä löytyisi kyllä ainekset räväkämpään ja muistettavampaan leffaan.

Elokuvan on ohjannut Nahnatchka Khan, joka on tätä ennen ohjannut vain yhden täyspitkän leffan, romanttisen komedian Always Be My Mayben (2019). Khan onnistuukin paremmin kevyessä hömppäpuolessa ja kauhuosasto jää hieman laimeaksi. David Matalonin, Sasha Perl-Raverin ja Jen D'Angelon käsikirjoitus on idealtaan veikeä, eikä kolmikko piilottele tekstissään lainkaan selviä lainailuja Paluusta tulevaisuuteen. Käsikirjoitus vaatisi kuitenkin hieman lisää potkua ja etenkin loppuhuipennus laski silmissäni leffan pisteitä hieman. Lukuun ottamatta erästä, todennäköisesti 360-asteisella kameralla otettua varsin rumaa otosta Totally Killer on hyvin kuvattu. Lavastajat ja puvustajat tekevät oivaa työtä kasarin kanssa, mutta itse murhaaja on aika laimea ilmestys. Maskin kanssa on selvästi otettu vaikutteita Halloween-kauhuleffojen (1978-2022) Michael Myersista, mutta lopputulos ei ole yhtään niin hyytävä. Tietokonetehosteet eivät ole järin vakuuttavat, eivätkä Michael Andrewsin säveltämät musiikit erotu koskaan edukseen, mutta muuten äänimaailma on kelvollisesti rakennettu.

Yhteenveto: Totally Killer on kelpo kauhukomedia, joka jättää kuitenkin tunteen, että vekkulissa konseptissa olisi ollut aineksia parempaankin lopputulokseen. Aikamatkustustarinan yhdistäminen sarjamurhaajakertomukseen on hauska idea ja aikamatkalle hyppää mielellään mukaan. On kiinnostavaa seurata Jamien yrityksiä pelastaa äitinsä ja tämän kaverit, sekä saada kaikki vakuuttuneiksi murhaajasta. On myös koukuttavaa arvailla, kuka maskin takaa paljastuu murhaajaksi ja mikä häntä motivoi? Elokuva ei ole kuitenkaan niin hauska kuin se luulee olevansa, eikä se ole myöskään erityisen jännittävä. Lähtökohdat leffalle ovat todella mainiot, mutta jotain jää uupumaan, jotta lopputulos vastaisi premissin potentiaalia. Näyttelijät ovat rooleissaan toimivia, mutta visuaalinen anti jättää hieman toivomisen varaa. Heikkouksineenkin Totally Killer jatkaa toimivasti Happy Death Dayn ja Freakyn jalanjäljissä yhdistämällä jonkin komediaklassikon veikeän idean sarjamurhaajaan ja jos pidit noista kahdesta muusta leffasta, kannattaa Totally Killerkin katsoa. Mikäköhän komediaklassikko saa seuraavaksi saman käsittelyn? Big - isoksi yhdessä yössä (Big - 1988)? Tai ehkä Valehtelija, valehtelija (Liar Liar - 1997)?

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.10.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Totally Killer, 2023, Blumhouse Television, Divide/Conquer