Arvostelu: Megalopolis (2024)

MEGALOPOLIS

Ohjaus: Francis Ford Coppola

Pääosissa: Adam Driver, Nathalie Emmanuel, Giancarlo Esposito, Aubrey Plaza, Shia LaBeouf, Jon Voight, Laurence Fishburne, Kathryn Hunter, Jason Schwartzman, Grace VanderWaal, Dustin Hoffman, D. B. Sweeney ja Talia Shire 

Genre: scifi, draama, jännitys, romantiikka

Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia

Ikäraja: 16

Megalopolis on Francis Ford Coppolan uutuuselokuva. Coppola sai idean elokuvaan jo vuonna 1977, tehdessään sotaelokuvaansa Ilmestyskirja. Nyt (Apocalypse Now - 1979). Scifiklassikoista ja Antiikin Rooman tarustoista kiehtoutunut Coppola ryhtyi kynäilemään tarinaa, mutta vuosikymmenten varrella yksikään studio ei halunnut tarttua projektiin. Coppola työsti tekstiään uudelleen ja uudelleen, ja oli vähän väliä lähellä saadakseen työryhmän kasaan ja aloittaakseen kuvaukset. Vaihtaessaan 2000-luvulla elokuvanteon viinibisnekseen, Coppola sai tienattua niin paljon rahaa, että vuonna 2019 hän ilmoitti rahoittavansa itse suurelokuvansa. Hän sai vihdoin näyttelijäkaartin ja työryhmän ympärilleen, mutta sitten koronaviruspandemia viivästytti kuvausten alkua. Lopulta kuvaukset pyörähtivät käyntiin marraskuussa 2022 ja nyt, usean vuosikymmenen odotuksen jälkeen Megalopolis on saapunut elokuvateattereihin. Itse odotin erittäin suurella mielenkiinnolla elokuvaa, kun kuulin Coppolan tekevän yli vuosikymmenen tauon jälkeen uuden filmin. Ensimmäinen traileri näytti kiehtovalta, mutta sitten elokuva muuttui täysin eri tavalla kiinnostavaksi tapaukseksi. Useampi nainen kuvaili Coppolan käytöstä kuvauksissa ahdistavaksi ja epäsopivaksi, minkä lisäksi leffa alkoi saada todella ristiriitaista palautetta maailmalta, joista osa kutsui elokuvaa visionääriseksi mestariteokseksi ja toiset järkyttäväksi katastrofiksi. Uteliain mielin kävin katsomassa ehkä vuoden kohutuimman elokuvan, Megalopolisin sen ennakkonäytöksessä IMAX-salissa.

Suurkaupunki New Rome on tuhon partaalla. Pormestari Franklyn Cicero haluaa pitää asiat ennallaan, kun taas visionäärinen arkkitehti Cesar Catilina suunnittelee korvaavansa kaupungin utopistisella Megalopolisilla.

Megalopolis sisältää yhden vuoden kovimmista näyttelijäkaarteista. Adam Driver nähdään pääroolissa Cesar Catilinana, arkkitehtinä, jolla on visio uudenlaisesta kaupungista, Megalopolisista, sekä erikoinen kyky pysäyttää aika. Nykyään suunnilleen joka toisessa Hollywood-leffassa esiintyvä Giancarlo Esposito taas esittää New Yorkin, ei kun siis New Romen pormestaria, Franklyn Ciceroa, joka haluaa pitää asiat ennallaan ja itsensä sinnikkäästi vallassa. Nathalie Emmanuel näyttelee pormestarin tytärtä, Juliaa, joka rakastuu Cesariin ja vahvistaa siten miesten välistä konfliktia. Jon Voight esittää Cesarin setää, varakasta pankkiiri Hamilton Crassus III:a, Shia LaBeoufin näytellessä tämän rietastelevaa lapsenlasta Clodiota. Aubrey Plaza nähdään uutisreportteri Wow Platinumina, Dustin Hoffman Franklyniä auttavana Nush Bermanina, sekä Laurence Fishburne Cesarin palvelijana ja kuskina, sekä elokuvan kertojana Fundi Romainena. Ohjaaja Coppolan sukulaiset, kuten hänen siskonsa Talia Shire ja tämän poika David Schwartzman esiintyvät myös Cesarin äitinä ja pormestarin assistenttina. Näyttelijäkattaus on lupaava, mutta heidän työnsä on hämmentävän epätasaista. Driverin esiintyminen leffan keulakuvana on ailahtelevaa ja LaBeoufin teatraalisuus eksentrisenä Clodiona menee myötähäpeän puolelle. Esposito istuu täydellisesti pormestarin osaan ja Emmanuel suoriutuu passelisti tämän tyttärenä, joka ei tiedä, kumman miehen puolelle kilpailussa asettuisi. Plaza revittelee menevästi rahaa himoitsevana reportterina ja Fishburnen matala ääni sopii toki erinomaisesti kertojaksi. Fishburnen roolitus tuntuu ympyrän sulkeutumiselta, sillä hänen näyttelijäuransa käynnistyi Coppolan Ilmestyskirja. Nyt -elokuvassa ja nyt hän esiintyy Coppolan kenties viimeiseksi jäävässä filmissä.

Noh, millainen on lopulta Coppolan mammuttielokuva, jota mies työsti vuosikymmenten ajan ja joka ei päässyt teattereihin ilman kohun jos toisenkin saattelua? Onko kyseessä visionäärinen mestariteos vanhalta konkarilta, vai suuruudenhullu, mutta sitäkin vaivaannuttavampi katastrofi ennen niin lahjakkaalta elokuvantekijältä? Omasta mielestäni Megalopolis on näyttelijäsuoritustensa tapaan aika epätasainen paketti, josta löytyy kehumisen ja ihailemisen aihetta, mutta myös runsaasti moitittavaa. Se on hämmentävä teos, joka ei todellakaan tee sellaista vaikutusta kuin Coppola varmasti odottaa, mutta joka kieltämättä jää mieleen pyörimään ja jättää valtavasti pureskeltavaa. Voi olla, että todellisen mielipiteen Megalopolisista pystyy muodostamaan vasta vuosien päästä ja muutaman katselukerran jälkeen. Enpä ihmettelisi, jos parinkymmenen vuoden päästä kirjoitettaisiin analyysejä siitä, miten Megalopolis olikin todellisuudessa aikaansa edellä ja väärinymmärretty.

Jos jotain Megalopolisilta ja Coppolalta ei voi riistää tai kieltää, niin sitä, että projekti on totta vie yksi vuoden kunnianhimoisimmista. Studioiden torjuttua miehen, Coppola ei luovuttanut, vaan päätti lopulta rahoittaa elokuvan itse ja pistikin peliin yli sata miljoonaa dollaria omasta lompakostaan. Suuri osa elokuvantekijöistä voi vain haaveilla, että heillä olisi joskus mahdollisuus rahoittaa ja hallita täysin itse omaa hullunkurista visiotaan. Ihailtavaa on myös Coppolan hälläväliä-asenne siitä, ottavatko ihmiset elokuvaa hyvin vastaan tai tienaako se budjettiaan takaisin. Idea Megalopolisista oli syöpynyt niin vimmaisesti Coppolan takaraivoon, että hänen oli pakko saada se puskettua ulos, keinolla millä hyvänsä ja oli reaktio lopputulokseen mikä tahansa.

Megalopolis on myös sisällöltään äärimmäisen kunnianhimoinen. Kuten julisteessakin seisoo, se pyrkii olemaan faabeli, vertauskuvallinen tarina modernin Yhdysvaltojen ja Antiikin Rooman välillä. Coppola on täyttänyt elokuvan metaforilla, joissa hän vertailee näitä kahta aikakautta toisiinsa, haluten selvästi sanoa, että jos historian virheistä ei opita mitään, historia ainoastaan toistaa itseään. Osittain vertailu toimii. New Rome on visuaalisesti kiehtova paikka; yhdistelmä tuttua New Yorkia ja Antiikin Rooman vivahteita. Parhaiten tämä kaikki toimii ensimmäisen tunnin huipentavassa suurjuhlassa, jossa oletettavasti Madison Square Garden muuttuu Ben-Hurin (1959) mieleen tuovaksi kilpa-areenaksi. Toisinaan taas vertailu on ontuvaa ja pari kohtausta näyttävät siltä, että ne olisi hätäisesti kuvattu melkein minkä tahansa Helsingin talon rappukäytävässä. Coppola on selvästi halunnut käsitellä useita aiheita, kuten turmelevaa valtaa, rikkaiden ja köyhien välistä kuilua, sekä edelleen konservatiivien outoa intoa neitseellisiä nuoria naisia kohtaan. Coppolalla ei kuitenkaan ole juuri paljoa sanottavaa näistä aiheista tai sitten jutut jäävät puolitiehen. Ja kun lukee juhlakohtauksissa esiintyneiden naisten kommentteja Coppolan ikävästä käytöksestä, vesittävät ne joitain leffan sanomisista vanhojen ukkojen vallan väärinkäytöstä.

Coppola ei ole myöskään halunnut lokeroida elokuvaa ja Megalopolisista löytyykin niin scifiä kuin fantasiaa, romantiikkaa, erotiikkaa, komediaa, poliittista juonittelua, noir-dekkaria ja unenomaisia näkyjä. Tällä saralla elokuva on kenties sotkuisin. Mammuttimainen filmi rönsyilee ja natisee liitoksissaan, läikkyen usein yli kupista. Visio on epätasainen ja tämäkin näkyy aiemmin mainitsemassani areenakohtauksessa, joka yrittää olla liian montaa asiaa samaan aikaan. Tämä johtaa toisinaan erittäin kiusallisiin tilanteisiin ja nauruihin, joista ei tiedä, olivatko ne Coppolan toivottu reaktio vai ei.

Tarinankerronnaltaankin Megalopolis on kömpelö. Se yrittää matkia vuosituhansia sitten kirjoitettuja runoelmia, ajoittain ihan dialogia myöten ja tällä saralla on taattua, että moni katsoja luovuttaa leffan suhteen, pitäen sitä tekotaiteellisena turhamaisuusprojektina (näytöksestäni lähti neljä ihmistä kesken elokuvan, eivätkä he koskaan palanneet). Elokuva yrittää olla kuin suurooppera, näytöksiin jaettuna ja suurta tarinaa kertoen. Kahden tunnin ja vartin kesto tuntuu kuitenkin hieman liian lyhyeltä ja osa asioista tapahtuu ilman sen kummempaa kypsyttelyä. Toisaalta elokuva voisi kestää ihan hyvinkin päälle kolme tuntia, mutta jo nyt se on usein turhan raskasta katsottavaa. Filmi myös tuntuu siltä kuin siihen kuuluisi väliaika.

Elokuvan audiovisuaalinenkin toteutus on ontuva. Megalopolis on pääasiassa hyvin kuvattu ja mukaan mahtuu useita näyttäviä otoksia. Lavastus on suurimmaksi osaksi erinomaista, lavastajien leikitellessä New Yorkin ja Antiikin Rooman yhdistelmillä. Puvustus ja maskeerauskin ovat lähinnä taidokasta jälkeä. Tietokonetehosteet ovat kuitenkin ajoittain pöyristyttävän huonot. Kohtaukset, jotka rakentuvat digiefektien varaan, ovat jopa hieman kiusallista seurattavaa ja etenkin itse Megalopolis on kaiken kypsyttelyn jälkeen todellinen pettymys viimeistelemättömien tietokonetehosteidensa kera. Äänimaailma on kuitenkin kunnossa Osvaldo Golijovin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kuten tästä tekstistä on voinut päätellä, Megalopolis oli itselleni vuoden ristiriitaisin elokuvakokemus. Se ei ole mielestäni mikään totaali katastrofi, mutta se on myös kaukana mestariteoksesta ja saa kyllä ihmettelemään, että mitä aiemmin suurklassikoita, kuten Kummisetä-trilogian (The Godfather - 1972-1990) ohjanneelle Francis Ford Coppolalle on oikein tapahtunut vanhoilla päivillä. Kyseessä on samaan aikaan yksi vuoden kiinnostavimmista elokuvista, jonka suuruudenhulluutta on vaikea olla ihailematta. Enköhän vielä tulevaisuudessa palaa Megalopolisin pariin ja odotan suurella mielenkiinnolla, miten leffaan suhtaudutaan vuosien päästä...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.9.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Megalopolis, 2024, American Zoetrope, Caesar Film

Arvostelu: Fast & Furious 9 (F9 - 2021)

FAST & FURIOUS 9

F9

Ohjaus: Justin Lin
Pääosissa: Vin Diesel, Michelle Rodriguez, Tyrese Gibson, Chris "Ludacris" Bridges, Nathalie Emmanuel, Jordana Brewster, John Cena, Sung Kang, Thue Ersted Rasmussen, Charlize Theron, Anna Sawai, Michael Rooker, Vinnie Bennett, Finn Cole, Lucas Black, Bow Wow, Jason Tobin, Kurt Russell, Helen Mirren, Cardi B ja Jason Statham
Genre: toiminta
Kesto: 2 tuntia 25 minuuttia
Ikäraja: 12

Vin Dieselin tähdittämä kaahailuelokuva Hurjapäät (The Fast and the Furious - 2001) oli menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. 2 Fast 2 Furious (2003) oli vielä hitti, mutta Hurjapäät: Tokio Drift (The Fast and the Furious: Tokyo Drift - 2006) ei menestynyt toivotulla tavalla teattereissa. Elokuvasarjaa päätettiin viedä uuteen suuntaan vuoden 2009 Fast & Furiousissa, joka nousi siinä kohtaa sarjan isoimmaksi hitiksi. Sen jatko-osat Fast & Furious 5 (Fast Five - 2011), Fast & Furious 6 (2013) ja Fast & Furious 7 (2015) olivat kaikki toinen toistaan valtavampia megamenestyksiä lippuluukuilla. Seitsemännen osan jälkeen tekijät ilmoittivat, että olisi tulossa ainakin kolme elokuvaa lisää. Vuonna 2017 ilmestyi Fast & Furious 8 (The Fate of the Furious - 2017), jota seurasi elokuvasarjan tähtien välille riidan aiheuttanut Fast & Furious: Hobbs & Shaw (2019). Yhdeksännen elokuvan kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2019 ja sen oli tarkoitus ilmestyä keväällä 2020, mutta koronaviruspandemian alettua, sen ensi-iltaa jouduttiin siirtämään. Nyt Fast & Furious 9 (tai kuten se tunnetaan monissa maissa yksinkertaisesti nimellä F9) saa vihdoin ensi-iltansa ja minun täytyy todeta, etten odottanut leffaa kovinkaan paljon. Vaikka olen pitänyt sarjan muutamasta osasta, on sen taso lähtenyt hiipumaan parin viime filmin myötä. Fast & Furious 9:n hölmöltä näyttävät trailerit saivat minut epäileväksi ja meninkin todella varautunein mielin katsomaan elokuvaa sen lehdistönäytökseen päivää ennen ensi-iltaa.

Dominic Toretto on elänyt elämäänsä neljännesmaili kerrallaan. Nyt hänen täytyy kuitenkin lähteä (jälleen) viimeiselle ajelulleen perheensä vuoksi - sillä tällä kertaa Dom ja hänen kumppaninsa saavat vastaansa Domin veljen Jakobin, joka aikoo käyttää vaarallista Aries-asetta pahoihin tarkoituksiin.

Tuttu hahmokaarti edellisistä osista tekee paluun - poislukien Dwayne Johnsonin näyttelemä Hobbs, Johnsonin ja Dominic Torettoa näyttelevän Vin Dieselin ajauduttua riitoihin Fast & Furious 8:a tehdessä. Johnsonin lihaspullistelua ei ehdi tulla ikävä, sillä Diesel hoitaa hommaa kahdenkin edestä. Dieselillä on sama tympeä murjotusilme jälleen kasvoillaan ja hän vetää roolinsa turhankin vakavasti, ottaen huomioon, kuinka paljon kaikenlaista pöljää hänen ympärillä tapahtuu. Dom on yrittänyt siirtyä hiljaiseloon Lettyn (Michelle Rodriguez) ja lapsensa Brianin kanssa, mutta kun huvitteleva Roman (Tyrese Gibson), automekaanikkona aikoinaan toiminut Tej (Chris "Ludacris" Bridges), hakkeri Ramsey (Nathalie Emmanuel), sekä paluun sarjaan tekevä Mia-sisko (Jordana Brewster) tulevat kyselemään mukaan uuteen tehtävään, on parin painettava taas kaasu pohjaan... ja nähtävästi jätettävä lapsi ainakin joksikin aikaa oman onnensa nojaan. Rodriguez pääsee paremmin esille kuin aiemmin, uhattuaan kahdeksannen leffan jälkeen jättävänsä sarjan, jos Letty ei saa isompaa roolia. Gibson ja Ludacris tarjoavat taas muutamat ihan hilpeät hetket ja Emmanuelkin pääsee tekemään enemmän kuin ennen. Brewsterin näkeminen Miana pitkästä aikaa on ihan mukavaa, mutta paluu taitaa johtua enemmän siitä, ettei Brewsterille ole sen kummemmin auennut uraa Fast & Furiousin ulkopuolella.

     Vastaansa tiimi saa tällä kertaa Domin veljen, Jakob Toretton, jota näyttelee showpainijasta näyttelijäksi siirtynyt John "you can't see me" Cena. Cena sopii hyvin machoäijäksi, jonka kanssa Diesel voi ottaa äijämäistä tuijotuskisaa lihasten pullistuessa ja verisuonten pulpahdellessa näkyviin hauiksista ja ohimoista. Jakobille ja Domille on kirjoitettu tietty vaikea menneisyys, minkä takia he ovat ajautuneet erilleen ja millä voidaan selittää se, että kuulemme koko veljestä vasta nyt. 

Nuoria Domia ja Jakobia esittävät Vinnie Bennett ja Finn Cole, jotka onnistuvat tulkitsemaan samaa tuimaa pullistelua, mutta joista on paikoitellen vaikea uskoa, että heistä kasvaisi isona Diesel ja Cena. Heidän lisäksi elokuvassa nähdään mm. Thue Ersted Rasmussen Jakobia auttavana Ottona, Michael Rooker Domin lapsuudentuttuna Buddyna, kehnoa työtä tekevä Charlize Theron edellisestä osasta tuttuna pahis-Cipherina, Kurt Russell salaista järjestöään pyörittävänä herra Nobodyna, Helen Mirren Shaw-veljesten äitinä Queeniena, sekä kenties muutamia muitakin...

Siitä huolimatta, että olen tiedostanut Fast & Furious -elokuvasarjan kasvavan hölmöyden ja olen kokenut jotkut osat sarjasta selvästi heikommiksi, olen tähän asti pysynyt edes jotenkin sarjan puolella. Se taisi kuitenkin loppua nyt tähän. Kehno Hurjapäät: Tokio Drift pitää mielestäni yhä sijaa sarjan heikoimpana elokuvana, mutta ei Fast & Furious 9 siitä kauas jää. Hölmön sijaan kyseessä on jo lähes täysin aivoton sekoilu, josta on vaikea enää löytää järjen hiventäkään. Sarjassa on nähty jo monia urpouksia, mutta tässä mennään sellaisiin idioottimaisuuksiin, ettei voi muuta kuin miettiä, onko tätä käsikirjoitettu selvinpäin. Tunnustan, että nopeatempoiset kaahailut jaksoivat pariin otteeseen viihdyttää ja seasta löytyy muutamia ihan veikeitä autostuntteja, mutta jotkut hetket menevät jo myötähäpeän puolelle. Sankareita runnotaan taas joka suunnasta ja hyvä, että he saavat edes naarmua. Yhdessä kohtaa filmi yrittää olla itseironinen ja pistää hahmot keskustelemaan siitä, että mitä jos he ovatkin jotain supersankareita tai jumalia. Meno on jo sen mukaista, että jos Dom lähtisi viitta heiluen lentämään ja ampuisi lasersäteitä silmistään, en enää yllättyisi.

Nyt varmaan joku teistä ajattelee, että olen liian tyly elokuvalle, jonka on tarkoituskin olla pöljää popcorn-viihdettä. Niin ajattelisin itsekin, jos Fast & Furious 9 ei yrittäisi puolet ajasta olla vakavasti otettaa perhedraamaa. Voi kiesus, kuinka melodramaattista murjottamista leffasta löytyykään! Aina kun hahmot poistuvat autoistaan, leffa tuntuu painavan jarrua kaasun sijaan. Useassa kohtaa tylsistyin ja vain odotin, että elokuva tajuaisi taas lähteä hölmöilemään. Draamapuoli on todella kökköä, enkä voinut olla pyörittelemättä silmiäni joillekin kohdille. Katsoisin fysiikan lakien rikkomista sun muuta sormien läpi, jos elokuva tajuaisi olla vain sitä kieli poskessa tehtyä urpoilua. Mutta jostain syystä filmi yrittää aina joka toimintakohtauksen välissä olla jotain vakavaa ja syvällistä. Jatkuvasti tuntuu siltä kuin mukana olisi ollut kaksi ohjaajaa tekemässä täysin erilaisia elokuvia ja ne on päätetty liittää yhteen. Lopputulos on aikamoinen sillisalaatti, mitä ei todellakaan auta liki kahden ja puolen tunnin kesto.

Useammankin Fast & Furiousin tehnyt Justin Lin tekee paluun ohjaajan paikalle, muttei löydä lainkaan yhtenäistä visiota uudelle rainalle. Lin, tuottajana toimiva Diesel ja käsikirjoittaja Daniel Casey taitavat olla jo epätoivoisia, yrittäessään keksiä uusia, entistäkin päättömämpiä stuntteja, joilla saada katsojan silmät suurenemaan ihmetyksestä. Linin ja Caseyn teksti on suoraan sanottuna huono. Kaksikko repii takapuolistaan täysin typeriä ideoita ja käänteitä, joita he sekoittavat mukaan, koska miksipä ei. Ei Fast & Furiousilta mitään Shakespearea voikaan odottaa, mutta on tämä jo oman sarjansa mittarilla rimanalitus. Käsikirjoitus on vieläpä aivan liian pitkä ja viimeistään leikkauksessa sitä olisi pitänyt älytä tiivistää reippaasti. Sentään elokuva on taidokkaasti kuvattu ja siinä on onnistuneita lavasteita ja asuja. Erikoistehosteet ovat näyttävät ja äänimaailma pärisee oivallisen tykittelevästi, mutta Brian Tylerin musiikit hukkuvat täysin jatkuvasti jumputtavien rap- ja hiphop-kappaleiden alle.

Yhteenveto: Fast & Furious 9 on todella heikko ja käsittämättömän ylipitkä toimintasekoilu. Ohjaaja Justin Lin ei tunnu tietävän, haluaako tehdä elokuvasta vakavasti otettavaa perhedraamaa vai täysin aivotonta rymistelyä ja yrittää sekoittaa molempia todella epätasaiseksi paketiksi. Kaahailut saavat välillä kaikessa hölmöydessäänkin katsojan viihtymään ja autojen ruttaamista on ihan veikeää seurata. Kuitenkin lähes kaikki kohtaukset näiden kaahailujen välissä ovat toinen toistaan tylsempää ja tympeämpää melodraamaa, joka meinaa saada nukahtamaan. Käsikirjoitus on jo oman leffasarjansa puitteissa oikeasti kehno, etenkin kun kaikenlaista vanhaa ja uutta tuodaan mukaan erittäin löyhin perusteluin. Gibson ja Ludacris saavat naurahtamaan muutamaan otteeseen jutuillaan, mutta Dieselin ja Cenan machopullistelu alkaa kyllästyttää nopeasti. Sentään filmi on visuaalisesti menevä ja elokuvateatterissa kunnon äänentoistolla sen rymistely tehoaa mukavasti. Osan elokuvasta voi katsoa typeryyksineenkin kelpo popcorn-viihteenä, mutta kahden ja puolen tunnin kestoon mahtuu kaikenlaista muuta ja täysin turhaa, minkä vuoksi itse menetin viimeisetkin kiinnostuksen rippeet elokuvasarjaa kohtaan. Ja tätä olisi kuulemma tulossa vielä ainakin kaksi lisää...

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.6.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
F9, 2020, Universal Pictures, Original Film, Perfect Storm Entertainment, Roth/Kirschenbaum Films

Arvostelu: Labyrintti - Aavikkokokeet (Maze Runner: The Scorch Trials - 2015)

LABYRINTTI - AAVIKKOKOKEET

MAZE RUNNER: THE SCORCH TRIALS

Ohjaus: Wes Ball
Pääosissa: Dylan O'Brien, Thomas Brodie-Sangster, Ki Hong Lee, Kaya Scodelario, Dexter Darden, Aidan Gillen, Jacob Lofland, Rosa Salazar, Giancarlo Esposito, Alexander Flores, Patricia Clarkson Nathalie Emmanuel ja Alan Tudyk
Genre: scifi, toiminta, jännitys
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 12

James Dashnerin kirjaan perustuva elokuva Labyrintti (The Maze Runner - 2014) oli menestys, joten se sai tietysti heti jatkoa. Jatko-osan kehittely alkoi itse asiassa jo vuotta ennen kuin ensimmäinen leffa edes ilmestyi. 20th Century Fox oli ostanut elokuvaoikeudet koko kirjasarjaan ja yhtiö uskoi menestykseen niin vahvasti, että aloitti Dashnerin toisen kirjan, "Poltetun maan" ("The Scorch Trials" - 2010) filmatisoinnin suunnittelun jo 2013. Heti kun ensimmäinen leffa todettiin hitiksi, jatko-osan kuvaukset alkoivat. Labyrintti - Aavikkokokeet ilmestyi syyskuun alussa 2015, eli alle vuosi ensimmäisen osan ilmestymisen jälkeen! Tämäkin elokuva oli menestys, muttei ihan yhtä suuri verrattuna edeltäjänsä tuottoihin. Leffa ei ollut kovin pidetty kriitikoiden keskuudessa, mutta fanit pitivät siitä paljon. Itse en käynyt katsomassa elokuvaa teatterissa, kun se ilmestyi, sillä en erityisemmin välittänyt edellisestä osasta. Katsoinkin sen vasta keväällä 2016 ystäväni kanssa vuokralta. Filmi ei ollut mielestäni kovin kummoinen, joten olin jo ehtinyt melkein unohtaa koko sarjan olemassaolon. Kuitenkin nyt kun Labyrintti -trilogia on vihdoin saamassa päätöksensä, Labyrintti - Tappava lääke (Maze Runner: The Death Cure - 2018) kautta, oli jälleen aika katsoa kaksi ensimmäistä osaa uudestaan muistin virkistämiseksi ja samalla päätin arvostella ne.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Labyrintti!

Thomas ja kumppanit pakenevat ilkeän PAHA-järjestön tukikohdasta ja yrittävät löytää vastarintaliike Oikean käden. Matka aavikon halki on pitkä ja sitä vaikeuttaa viruksesta seonneet ihmiset.

Thomasia näyttelee toistamiseen Dylan O'Brien, joka yrittää jälleen parhaansa. O'Brien ei ole tälläkään kertaa huono, vaan hänen hahmoansa ei vain ole kirjoitettu kovin kummoiseksi. Thomas lähinnä ihmettelee taas kaikkea, minkä lisäksi hänen on aivan pakko järjestää itsensä jatkuvasti hankaluuksiin. Parissa kohtaa Thomasista tuodaan esille sankaruus, mutta suurimmaksi osaksi hän vain kulkee muiden mukana ja kummastelee kaikkea, mitä ympärillä tapahtuu.
     Thomasin lisäksi elokuvassa nähdään muitakin edellisestä osasta tuttuja nuoria. Teresasta (Kaya Scodelario) puhutaan jatkuvasti sillä lailla kuin hän olisi jotenkin äärimmäisen tärkeä henkilö, mutta hahmona hän on yhä vain todella tylsä, mitä ei helpota yhtään Scodelarion jatkuva yksi-ilmeisyys. Teresa vain roikkuu mukana, minkä takia onkin jopa ärsyttävää, että hänet tuodaan jatkuvasti esille aivan kuin hän olisi todella merkittävä. Minho (Ki Hong Lee) ja Newt (Thomas Brodie-Sangster) roikkuvat myös mukana, mutta he jäävät täysin persoonattomiksi. Kaksikkoa näytetään vähän väliä, jottei katsoja unohda heidän olevan mukana, muttei heistäkään mitään hyötyä ole. Paikoitellen voi myös huomata Leestä ja Brodie-Sangsterista, että heillä on varmaan ollut aika tylsää kuvaustilanteissa, kun ei ole mitään merkittävää tekemistä tai sanottavaa. Mukana ovat myös todella unohdettavat Frypan (Dexter Darden) ja Winston (Alexander Flores), sekä uusi nuorukainen Aris (Jacob Lofland), joka on ihan mielenkiintoinen tapaus, mutta joka unohtuu vähän väliä hiljaisuutensa takia.
     Ariksen lisäksi muita uusia hahmoja ovat jonkinlaisen oman jenginsä johtaja Jorge (Giancarlo Esposito) ja hänen lähin avustajansa Brenda (Rosa Salazar), kummallinen bilehile Marcus (Alan Tudyk hukkaan heitettyjen lahjojensa kanssa), sekä PAHA-järjestölle työskentelevä herra Janson (Game of Thrones -sarjasta, 2011-, tuttu Aidan Gillen). Jorge on tavallaan ihan toimiva lisäys, mutta hänkin on aika unohdettava. Brendasta ei taas oikein osaa sanoa, että pitääkö hänestä vai ei? Herra Jansonista ei pidä, eikä häneen luota siitä hetkestä lähtien, kun hän saapuu tarinaan, sillä Gillen saa hahmon tuntumaan heti PAHAlta (heh heh). Valitettavasti hahmona herra Janson on aika mitäänsanomaton, kuten on myös edellisessä osassa nähty PAHAn johtaja Paige (Patricia Clarkson), joka käy lähinnä vain pistäytymässä.

Labyrintin lopussa paljastui, että labyrintin ulkopuolinen maailma on aavikoitunut auringon takia. Viimeksi vain nopeasti nähtyä ulkomaailmaa päästään tutkimaan paljon enemmän tämän leffan aikana, ja on hienoa, kuinka karuksi maailma on uskallettu pistää. Isojen kaupunkien korkeat talot nousevat vain puoliksi esiin hiekan alta ja jotkut taloista ovat kaatuneet toisten talojen päälle. Leffan tarjoama maailmanlopun kuvasto on äärimmäisen tyylikästä ja se herättää kiinnostuksen, kun seikkailu lähtee vihdoin käyntiin hieman laahaavan alkuvartin jälkeen. Toinen asia mikä edellisessä osassa paljastui, on se että maailmaan on levinnyt virus, joka muuttaa ihmiset ns. "kahjoiksi"... eli periaatteessa zombeiksi. "Kahjot" ovat eläviäkuolleita ihmisiä, jotka jahtaavat ihmisiä ja hyökkäävät kimppuun, ja jos ne purevat, itsekin muuttuu samanlaiseksi. Eli zombeja. Parissa toimintapätkässä "kahjoja" ja aavikoitunutta maailmaa hyödynnetään erittäin hyvin, vaikka ensimmäinen pätkä tapahtuukin ärsyttävästi pimeässä, jolloin on vaikea erottaa, kuka on sankarinuori ja kuka sekopäinen zombi. Toinen pätkä on kuitenkin selvästi filmin parasta antia, sillä siitä on saatu aikaiseksi aidosti karmiva ja jännittävä, jolloin katsojana huomaa jähmettyneensä paikoilleen ja pelkäävänsä hahmojen puolesta. Valitettavasti se onkin sitten ainoa kerta, kun hahmojen kohtalosta välittää...

Maailmanlopputeema ja zombit ovat mahtava lisäys, mutta ne eivät harmillisesti pelasta laimeaa kokonaisuutta. Kuten tuli jo varmaan selväksi, leffan henkilöt ovat pääasiassa tylsiä, unohdettavia ja täysin vailla persoonaa, jolloin heistä ei jaksa välittää. Siksi onkin täysin naurettavaa, kun mukaan on lisätty pari kuolemaa, jotka eivät liikuta varmaan edes herkimpää katsojaa, koska en usko kenenkään vollottavan hahmon perään, jonka nimeä ei muista ja jonka olemassaolon unohtaa jatkuvasti. Ja kun hahmoista ei välitä, eivät heidän tekemisensäkään jaksa kiinnostaa. Niinpä Labyrintti - Aavikkokokeet on yllättävän pitkästyttävä elokuva. Vaikka aavikoitunut maailma on aluksi upea, jossain kohtaa siihen kyllästyy, kun hahmot vain kävelevät siellä, eivätkä edes näytä siltä, että matka olisi jollain tapaa tuskallinen. Jos toimintakohtausten välissä olevaa aikaa hyödynnettäisiin hahmojen syventämiseen, olisi filmi kiinnostavampi, mutta sitä ei ole jaksettu tehdä. Aiemmin mainitsemani todella mainion toimintapätkän jälkeen elokuva ei enää herätä mielenkiintoa, jolloin lähinnä toivoin viimeisten kolmen vartin ajan, että leffa päättyisi vihdoin. Edes jokseenkin tyylikäs lopputaistelu ei jaksa herättää tunteita. Elokuva on myös usein niin ennalta-arvattavan kliseinen, ettei se onnistu tarjoamaan muita yllätyksiä maailman karuuden lisäksi.

Tuhoutunut maailma ja zombit menevät valitettavasti pilalle myös sen takia, etteivät päähenkilöt vaikuta olevan yhtään kiinnostuneita, mitä heidän ympärillä on tapahtunut. He eivät kertaakaan välitä siitä, että miljardit ihmiset ovat kuolleet tai muuttuneet "kahjoiksi". He vain haluavat päästä turvaan, jolloin alkaa helposti itse sanomaan leffassa useasti toisteltua lausetta "PAHA on hyvä". Nimestään huolimatta PAHA-järjestö ainakin vaikuttaa etsivän ratkaisua viruksen pysäyttämiseen. Okei, he ovat valmiita uhraamaan jopa satoja nuoria, mutta he voisivat pelastaa siten miljoonia. On sekin parempi kuin päähenkilöiden "ei vois vähempää kiinnostaa" -asenne. Kokonaisuudessaan Labyrintti - Aavikkokokeet on vain heikko ja jokseenkin turhalta tuntuva trilogian väliosa. Siinä esitellään uusia hahmoja ja kiinnostava maailma, mutta tarinallisesti sillä ei ole oikeastaan mitään tarjottavaa. Loppukohtaukseen on tietysti pistetty puhe, jonka olisi tarkoitus saada katsoja innostumaan päätösosasta, mutta kun tämä leffa ei saanut välittämään, niin miksi seuraavankaan pitäisi? Ihan niin kuin katsoisi jakson The Walking Dead -sarjasta (2010-): aluksi tapahtuu jotain kiinnostavaa, sitten on 40 minuuttia, joissa ei tapahdu oikeastaan mitään mielenkiintoista, mutta loppuun on tungettu jokin äärimmäisen vaikea tilanne, joka jää kesken, jolloin on pakko katsoa myös seuraava jakso. Sitä sarjaa jaksoin seurata neljännen kauden loppuun asti, kunnes kyllästyin täysin tuohon tyyliin. Onkin siis onni, että tämän leffasarjan seuraava osa on jo huipennus, ettei homma muutu täysin tuollaiseksi.

En tiedä, onko "Poltettu maa" -kirjakin tällaista tyhjäkäyntiä, vai tehtiinkö elokuva vain liian kiireellä, jolloin tärkeät hetket unohtuivat? Joka tapauksessa käsikirjoittaja T. S. Nowlin on tehnyt harmillisen laiskaa työtä tarinan kanssa. Viimeistään leikkaamossa olisi pitänyt ymmärtää tiivistää joitain kohtia, jotta jonkinlainen viihdearvo kasvaisi. Toimintakohtauksissa leikkaus on hieman liian nopeatempoista, jolloin ei pysty täysin seuraamaan, mitä ruudulla tapahtuu. Valaisussa on toistamiseen päätetty pistää toimintahetket tapahtumaan pimeydessä, jolloin karmivia zombeja ei pääse kunnolla näkemään. Ohjaaja Wes Ball on onnistunut esittelemään tyylikkään maailman, mutta hän ei ole osannut täyttää sitä kunnon sisällöllä. Elokuva ei ole erityisen ihmeellisesti kuvattu, mutta lavastustiimi on tehnyt oivaa työtä, kuten myös maskeeraajat ja puvustajat. Visuaaliset tehosteet ovat paremmat kuin edellisessä osassa, minkä selittää tuplabudjetti. Äänimaailma on oikein mainio, mutta valitettavasti säveltäjä John Paesano ei tarjoa vieläkään mitään muistettavaa musiikkien puolella.

Yhteenveto: Labyrintti - Aavikkokokeet on pitkäveteisen laimea jatko-osa. Elokuva herättää katsojan mielenkiinnon karun maailmansa ja yllättävän karmivien zombiensa ansiosta, mutta kadottaa katsojansa muuten. Hahmoista ei ole kirjoitettu kiinnostavia, jolloin heidän seikkailunsakaan ei kiinnosta. Näyttelijät yrittävät parhaansa sen kanssa, mitä heille on tarjottu, mutteivät onnistu kannattelemaan hahmoja ilman kunnon ohjausta. Ohjaaja Wes Ball ei vaikuta tietävän, mitä hänen olisi pitänyt tehdä leffalla, jolloin filmi tuntuu lähinnä tarpeettomalta väliosalta. Uusia hahmoja esitellään, muttei heillä ole mitään väliä, sillä heihin ei ole jaksettu panostaa. Pari aidosti oikeasti mainiota toimintakohtausta nostavat hieman elokuvan viihdearvoa, mutta muuten kyseessä on ylipitkä ja lattea tusinahömppä. Visuaalisestikaan elokuva ei tarjoa kovin paljoa, joten ei tätä erityisen mielellään jaksa katsoa. Kirjojen ja edellisen osan faneille, sekä teinidystopiaelokuvien ystäville Labyrintti - Aavikkokokeet mitä luultavimmin toimii, mutta muut se jättää aika varmasti kylmäksi. Sen lisäksi, ettei leffa onnistu olemaan omilla jaloillaan seisova toimintaseikkailu, ei se saa myöskään kiinnostumaan trilogian huipennuksesta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.blackfilm.com
Maze Runner: The Scorch Trials, 2015, Gotham Group, TSG Entertainment, Temple Hill Entertainment

Arvostelu: Fast & Furious 8 (The Fate of the Furious - 2017)

FAST & FURIOUS 8

THE FATE OF THE FURIOUS

Ohjaus: F. Gary Gray
Pääosissa: Vin Diesel, Dwayne Johnson, Jason Statham, Michelle Rodriguez, Tyrese Gibson, Ludacris, Nathalie Emmanuel, Charlize Theron, Kurt Russell, Scott Eastwood, Kristofer Hivju ja Elsa Pataky
Genre: toiminta
Kesto: 2 tuntia 16 minuuttia
Ikäraja: 12

Vaikka vuonna 2001 ilmestynyt kaahailuleffa Hurjapäät (The Fast and the Furious) oli hitti, ei kukaan voinut uskoa, että jonain päivänä ilmestyisi sarjan KAHDEKSAS osa. Näin kuitenkin on tapahtunut ja The Fate of the Furious - tai kuten se Eurooppaan saapui tylsällä nimellä Fast & Furious 8 - sai juuri ensi-iltansa. Lehdistönäytökseen en mennyt, sillä kun katsoin aiemmat sarjan osat läpi, tyttöystäväni katsoi ne kanssani ja koska hänen kiinnostuksensa sarjaa kohtaan heräsi, sovimme menevämme katsomaan uuden elokuvan yhdessä. Fast & Furious 8 ei kuulunut minun Vuoden 2017 odotetuimmat elokuvat -listalle, mutta olen kuitenkin jollain lailla odottanut sitä aina siitä hetkestä, kun kävin katsomassa Fast & Furious 7:n (Furious 7 - 2015). Eniten minua tietenkin kiinnosti tietää, miten yhden sarjan tärkeimmän hahmon näyttelijän, Paul Walkerin, kuolema käsiteltäisiin tässä osassa? Olisiko hahmo mukana leffassa ja jos on, niin kuinka isossa roolissa ja kuka häntä esittää? Toiseksi halusin tietää, kuinka edellisen teoksen älyvapaat stuntit ja toimintapätkät ylitettäisiin tässä? Kun ensimmäinen trailer ilmestyi, en ollut erityisen innoissani, vaikka monet kohdat näyttivät ihan hyviltä. En oikein pitänyt siitä, mikä leffan juoni tuntui trailerin perusteella olevan. Positiivisin mielin menin kuitenkin katsomaan Fast & Furious 8:n, toivoen lähinnä näkeväni tyylikkään toimintaelokuvan.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Hurjapäät, 2 Fast 2 Furious (2003), Hurjapäät: Tokio Drift (The Fast and the Furious: Tokyo Drift - 2006), Fast & Furious (2009), Fast & Furious 5 (Fast Five - 2011), Fast & Furious 6 (2013) ja Fast & Furious 7!

Dominic Torettoa kiristetään kääntämään selkänsä tiimilleen ja tekemään hommia kyberterroristi Cipherille. Tiimi ei kuitenkaan hyväksy tätä, vaan yrittää kaikkensa estääkseen Cipherin pahat aikomukset ja ennen kaikkea saadakseen Domin takaisin.

Vin Dieselin näyttelemä Dom Toretto nähdään tosiaan lähes koko elokuvan ajan pahisten puolella, vaikkei hän mikään pahis olekaan. Ennen leffan näkemistä en pitänyt ideasta, että Dom kääntyisi tiimiään vastaan, joka on Domille kuin perhe ja perhehän on Domille maailman tärkein asia, joten leffan juoni sotisi kokonaan Domin ajatusmaailmaa vastaan. Kuitenkin elokuvassa on annettu todella hyvä syy siihen, miksi Domin täytyy tehdä, miten hän tekee. Leffan aikana hahmo pääsee näyttämään useaan otteeseen, miksi hän on ollut aikoinaan katuajojen kingi, mitä hän on tietenkin edelleen. Dieselin roolisuoritus on mainio, eikä kukaan voisi vetää roolia paremmin kuin hän.
     Dwayne Johnsonin esittämän agentti Hobbsin roolia on kasvatettu huomattavasti, etenkin jos miettii, että hän vietti lähes koko edellisen leffan sairaalassa. Fast & Furious 5:ssä Hobbs oli toimiva hahmo, sillä hän tuntui ensimmäiseltä kunnon vastukselta Domille, mutta kun hahmo liittoutui Domin tiimin kanssa Fast & Furious 6:ssa, hänestä tuli hieman tylsä. Onkin siis yllättävää, että Hobbs on yksi parhaimmista asioista leffassa. Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että Johnson oikeasti nauttii olostaan sarjassa, eikä Hobbs ole sama yrmyilijä kuin aiemmin, vaan tuntuu kuuluvan tiimiin siinä missä muutkin.

Kaikkein yllättävintä on kuitenkin, että leffan (ehkä) parhaaksi hahmoksi nousee Fast & Furious 7:n pahis, eli Jason Stathamin näyttelemä Deckard Shaw. Edellisessä osassa hahmo kulki tylyn pärstänsä kanssa eteenpäin, eikä hahmona oikein jäänyt mieleen. Vaikka hahmon tyly ilme on edelleen mukana, hahmosta on tehty paljon hauskempi, jolloin hän voittaa katsojan useassa kohtauksessa puolelleen. Parhaat naurut leffan aikana saa Hobbsin ja Deckardin yhteisistä kohtauksista, joissa he jatkuvasti uhoavat toisilleen. Deckardilla on aivan loistavia soolokohtia loppupäässä leffaa. Hahmon roolia on muutettu huomattavasti, sillä hän liittoutuu tiimin kanssa etsimään Domia ja minun puolestani hän voi pysyä tiimissä, jos hahmo pysyy samanlaisena.
     Edellisistä osista tuttu Domin tiimi, eli Letty (Michelle Rodriguez), Roman (Tyrese Gibson) ja Tej (Ludacris) ovat tietty mukana ja outoa kyllä, myös Fast & Furious 7:ssä esitelty hakkerihahmo Ramsey (Nathalie Emmanuel) on otettu tiimiin mukaan. Välillä Ramseysta on hyötyä, mutta hahmona hän ei ole kovin kiinnostava ja katsojana toivoisi, että Tej olisi ryhmän ainoa nörtti. Letty pääsee useasti toimintaan ja osoittaa olevansa kova mimmi, jos tarve vaatii - mitä tapahtuu leffassa usein. Roman on sama vanha moottoriturpa. Välillä hän ärsyttää, sillä hän huutaa paljon, mutta onneksi häneltä löytyy paljon hauskoja hetkiä.
     Elokuvan pahiksena, eli Cipherina nähdään Charlize Theron. Kun kuulin, että Theron on valittu Fast & Furious 8:n pahikseksi, mieleeni tuli hänen roolinsa hurjasteluelokuvassa Mad Max: Fury Road (2015) ja ajattelin, että juttu voisi toimia. Valitettavasti näin ei kuitenkaan tapahdu. Theron ei ole erityisen uskottava tai uhkaava pahis, vaan pysyy aika tylsänä tapauksena. Cipherille ei tietenkään luoda oikein mitään taustaa ja hän on tottakai niitä pahiksia, jotka haluavat hallita koko maailmaa jollain monimutkaisella juonella.
     Fast & Furious 7:ssa esiintynyt herra Nobody (Kurt Russell) tekee paluun ja pistää tiimin jahtaamaan Cipheria ja Domia. Uutena hahmona esitellään Little Nobodyksi ristitty hahmo, jota esittää Clint Eastwoodin hieman mitäänsanomaton poika Scott Eastwood. Toivon todella, että Little Nobody ei tule esiintymään tulevissa elokuvissa, sillä hän ei ole kovin kummoinen hahmo. Hän on tylsä ja ainoa, mikä hänessä on hyvää, ovat hauskat vitsit, joita muut heittävät hänestä. Eastwood ei ole vielä osoittanut olevansa kovin kummoinen näyttelijä, eikä hän tee sitä tässäkään.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Fast & Furious 5:stä tuttu Elena (Elsa Pataky) ja Cipherin kätyri Rhodes (Kristofer Hivju), minkä lisäksi Oscar-voittaja Helen Mirren nähdään pienessä roolissa.

Heti elokuvan alussa nähdään hieno - ja aika yliampuva - autokisa, jotta katsojat varmasti tietävät tulleensa katsomaan Fast & Furious -leffaa. Ei kestä kauaa, kun Dom lähtee Cipherin matkaan ja muu tiimi jää ihmettelemään, että mitäs nyt? Nopeasti päästään jo ensimmäisiin toimintakohtauksiin, joissa on onnistuneesti pidetty älyvapaa-taso ennallaan. Katsojana pääsee jälleen nauramaan, kuinka hölmöjä, mutta silti todella kekseliäitä juttuja ruudulla näkyy. Milloin kauko-ohjaillaan autoja kaahailemaan toisiaan päin tai syöksymään parkkipaikalta alas kadulle ja milloin ajetaan jäätiköllä karkuun suurta sukellusvenettä - tyylikkyyttä kyllä löytyy. Leffassa on mukana jopa autoja heiluen tuhoava, jättimäinen murskauspallo, josta Miley Cyrus voi vain unelmoida tekevänsä uuden hittibiisin. Älyttömyydet kuuluvat tähän leffasarjaan ja siksi onkin kiehtovaa katsoa, mitä uutta on keksitty ja mielenkiinnolla jää odottamaan, mitä seuraavissa osissa tulee tapahtumaan. Itsessään kaahailu voisi käydä tylsäksi ja putkeen katsottuna nämä leffat varmasti tuntuisivat toistavan itseään, mutta kun mukana on niin paljon erilaisia temppuja ja lokaatioita, elokuva tuntuu kaiken aikaa tarjoavan jotain uutta, jolloin aika ei käy pitkäksi kertaakaan. Tämän lisäksi leffassa saa nauraa ja vieläpä paljon, jonka ansiosta aika tuntuu kuluvan entistäkin nopeammin.

Fast & Furious 8 onkin selvästi sarjan hauskin osa. Etenkin Hobbsin ja Deckardin yhteiset kohtaukset ovat todella hauskoja, minkä lisäksi kummallekin pääsee nauramaan, kun he ovat yksinään ruudulla. Ja Roman tietty heittää läppää jatkuvasti. Elokuvassa saa nauraa usein, oli kyseessä sitten hölmöt stuntit tai vitsit itse. Välillä vakavoidutaan, jotta saadaan mukaan lisäsyvyyttä, mutta sitten taas mennään eikä meinata. Paul Walkerin esittämää Brian O'Conneria muistellaan mainiosti parissa kohtaa, mutta leffa ei erityisemmin tuo esille O'Connerin poissaoloa, eikä häntä yllättäen jää kaipaamaan. Olisihan hän voinut toimivan lisäyksen tehdä tarinaan, mutta homma toimii näinkin. Vaikka elokuva pitääkin hienosti otteessaan koko kestonsa ajan ja se hoitaa hommansa yliampuvana toimintaseikkailuna tyylikkäästi, ei sille silti voi antaa arvosanaksi "todella hyvä". Elokuvassa on nimittäin yksi iso aukko juonessa, jota ei koskaan selitetä. Pienet aukot menevät helposti sormien läpi katsottuna, mutta kun kyseessä on tarinan lopputulokseen vaikuttava asia, niin katsojana jää hämilleen. Tämän lisäksi kehno pahis häiritsee usein. Jos pahis olisi vaikuttavampi ja uhkaavampi, olisi leffassa enemmän tuntua. Mukana on onneksi monta yllätystä, jotka ovat aina hyvä lisä elokuvaan. Fast & Furious 8 on todella lähellä ollakseen todella hyvä (lajityypissään tietty mestariteos) ja pienillä hiomisilla se onnistuisikin. Valitettavasti näitä hiomisia ei ole lopputuloksessa, jolloin yksi piste putoaa pois.

Sarjan ohjaus on taas vaihtunut ja tällä kertaa hommasta vastaa F. Gary Gray, joka on aiemmin tehnyt mm. arvostetun Straight Outta Comptonin (2015). Gray ei erityisemmin tuo uutta tyyliä, jos ei lasketa huumorin lisäämistä ja leffassa nähdäänkin asioita, jotka edellinen ohjaaja, James Wan toi mukaan sarjaan. Parissa toimintakohtauksessa nähdään esimerkiksi kamerakikka, jossa hahmo pakotetaan kääntymään ylösalaisin ja kamera kääntyy hahmon mukana. Alussa esiintyy myös musiikin tahtiin tehtyä leikkausta ja eeppisimmät toimintakuvat lopussa näytetään tietenkin hidastuksina. Pääasiassa elokuva on kuvattu hyvin, mutta mukana on myös heiluvia kuvia, joiden katselukokemusta ei paranna paikoitellen tapahtuva hätäinen leikkaus. Stuntit ovat jälleen tyylikkäitä, mutta tässä on selvästi käytetty enemmän digiefektejä. Visuaaliset tehosteet ovat hienoja ja äänitehosteilla tuodaan lisätunnelmaa hurjasteluun. Musiikista vastaa Brian Tyler, mutta eivätpä tämänkään Fast & Furiousin musiikit jää mieleen.

Yhteenveto: Fast & Furious 8 on lähellä ollakseen todella hyvä leffakesän lämmittelijä. Siitä löytyy tyylikkäitä ja älyvapaita toimintakohtauksia, sekä erittäin paljon huumoria, jolloin leffan parissa viihtyy helposti koko kahden tunnin ajan, eikä se edes tunnu kovin pitkältä. Vin Diesel on sama äijä kuin aiemmissa osissa, mutta show'n varastavat kaiken aikaa Dwayne Johnson ja Jason Statham, joista etenkin jälkimmäiselle on saatu paljon hauskoja kohtia mukaan. Valitettavasti elokuvan pahis ei erityisemmin vakuuta, eikä Charlize Theron ole roolissaan kovin hyvä. Elokuva tarjoaa toimivia yllätyksiä ja tarpeen vaatiessa siinä osataan muuttua vakaviksi. Stuntit ovat jälleen tyylikkäitä, kuten myös visuaaliset efektit. Jos olet pitänyt aiemmista Fast & Furious -sarjan elokuvista - etenkin kolmesta viimeisimmästä - niin kannattaa tämä vilkaista. Jos taas kuulut niihin, jotka eivät voi sietää sarjan leffoja joko ollenkaan tai parin ensimmäisen jälkeen ilmestyneitä teoksia, niin kannattaa jättää tämä väliin. Olen lukenut netissä monia kommentteja siitä, että joidenkin mielestä uudet Fast & Furious -leffat ovat huonoja, koska niissä ei enää ole keskiössä katuajot. Nämä henkilöt eivät varmaan ole ymmärtäneet, että koko sarjan keskiössä on aina ollut perhe. Ja eikö se ole hienoa, että sarjaan tuodaan jatkuvasti uusia puolia, jolloin sarja ei vain toista itseään, vaikka kaahailu pysyy aina mukana? Omasta mielestäni ainakin Fast & Furious 8 kuuluu selkeästi sarjan parhaimmistoon ja jään innolla odottamaan seuraavaa elokuvaa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
The Fate of the Furious, 2017, Universal Pictures, One Race Films, Original Film