THE GREATEST SHOWMAN
Ohjaus: Michael Gracey
Pääosissa: Hugh Jackman, Michelle Williams, Zac Efron, Rebecca Ferguson, Zendaya, Keala Settle, Austyn Johnson, Cameron Seely, Sam Humphrey, Paul Sparks, Yahya Abdul-Mateen II, Eric Anderson, Luciano Acuna Jr., Fredric Lehne ja Gayle Rankin
Genre: musikaali, draama
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 7
The Greatest Showman pohjautuu tositapahtumiin liikemies P. T. Barnumin elämästä. Elokuvan teosta ilmoitettiin jo vuonna 2009 ja se on muodostunut vuosien varrella päänäyttelijä Hugh Jackmanin unelmatyöksi. Filmin työstäminen ei kuitenkaan lähtenyt kovin helposti liikkeelle, sillä 20th Century Fox -yhtiö ei ollut täysin varma, onko nykyään kannattavaa tehdä täysin alkuperäinen musikaalielokuva. Lopulta kuvaukset saivat alkunsa syksyllä 2016. Yhtiöllä oli silti huolia leffan onnistumisesta, minkä takia he toivat vuoden 2017 aikana toisen ohjaajan, James Mangoldin valvomaan uusintakuvauksia ja jälkitöitä. The Greatest Showman sai ensi-iltansa monissa maissa joulukuussa 2017, mutta Suomeen se saapui vasta nyt tammikuussa. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun näin sen trailerin. Tulin siitä jotenkin hyvälle tuulelle, minkä takia ajattelin, että itse filminkin katsominen olisi positiivinen kokemus. Olin kuitenkin hieman epäileväinen, sillä elokuva ei ollut voittanut kriitikoita puolelleen, mutta tavalliset katsojat vaikuttivat suorastaan rakastavan sitä. Hieman negatiivisista arvioista huolimatta The Greatest Showman oli ehdolla kolmesta Golden Globe -palkinnosta; parhaimmasta alkuperäiskappaleesta, parhaimmasta miespääosasta ja parhaasta musikaali- tai komediaelokuvasta, mistä olin todella yllättynyt. Edelleen kiinnostuneena, mutta hieman varautuneena menin katsomaan The Greatest Showmanin sen Suomen ensi-iltapäivänä yhdessä tyttöystäväni kanssa. Olin positiivisesti yllättynyt, sillä kyseessä on todella mainio elokuva!
P. T. Barnum keksii tavan rikastua ja luo show'n, jonka esiintyjät koostuvat erilaisista ja ennen kaikkea erikoisista ihmisistä. Köyhien mielestä kyseessä on huikea spektaakkeli, mutta Barnum tarvitsee jotain muutakin kuin "friikkisirkuksen" voittaakseen rikkaiden sydämet puolelleen.
Hugh Jackman on erittäin mainio innokkaan P. T. Barnumin roolissa. Barnum tulee köyhästä perheestä, minkä takia rikastuminen ja muille näyttäminen on hänelle äärimmäisen tärkeää. Onkin todella mielenkiintoista seurata Barnumin yritystä toteuttaa unelmansa ja jännityksellä pohtii, osaako hän lopettaa, kun on vielä voitolla? Jackman esittää hahmoa suurella antaumuksella ja läpi leffan voi nähdä, kuinka hän suorastaan nauttii elokuvan teosta. Nuorta Barnumia esittää Ellis Rubin.
Michelle Williams näyttelee Barnumin Charity-vaimoa, joka syntyi varakkaaseen perheeseen, mutta syvän rakkauden takia hän lähti räätälin pojan matkaan. Williams on oiva valinta rooliin ja hän tuo hyvin esille, kuinka Charity haluaa nähdä Barnumin saavuttavan unelmansa, vaikka samalla häntäkin jännittää, pystyykö hänen miehensä pitämään show'n hyvän maun rajoissa. Barnumilla ja Charitylla on kaksi tytärtä; Caroline (Austyn Johnson) ja Helen (Cameron Seely), jotka ovat innoissaan isänsä erikoisesta työstä. Johnson ja Seely sopivat osiinsa, vaikkeivät erityisemmin nousekaan esille näyttelijöinä.
Barnumin "friikkisirkukseen" kuuluvia erikoisia ihmisiä ovat mm. parrakas nainen Lettie (Keala Settle), lyhytkasvuinen Charles (Sam Humphrey), trapetsitaiteilijasisarukset Anne (laulaja Zendaya) ja W. D. (Yahya Abdul-Mateen II), maailman lihavin mies (Daniel Everidge), sekä päästä varpaisiin karvainen Koirapoika (Luciano Acuna Jr.). Erikoisista henkilöistä esille pääsevät parhaiten parrakas nainen, josta on oivasti tehty "friikkien" johtaja, ja trapetsitaiteilija Anne. Spider-Man: Homecomingissa (2017) elokuvadebyyttinsä tehnyt Zendaya vakuuttaa näyttelijänä paljon paremmin tässä filmissä. Vaikka monet näistä hahmoista näkyvät usein, eivät he jää mieleen muuten kuin erikoisuuksiensa kautta. Heidän esittäjänsä eivät tee ihmeellistä työtä näyttelijöinä, mutta toimivat hyvin musikaalinumeroissa tanssijoina.
Muita hahmoja elokuvassa ovat Zac Efronin näyttelemä Barnumin yhteistyökumppani Phillip Carlyle, Rebecca Fergusonin näyttelemä ruotsalaislaulaja Jenny Lind, Paul Sparksin esittämä Barnumin show'ta tylyttävä kriitikko Bennett, Gayle Rankinin näyttelemä Britannian kuningatar Viktoria, sekä Fredric Lehnen ja Kathryn Meislen esittämät Charityn vanhemmat, jotka eivät hyväksy köyhästä perheestä tulevaa Barnumia tyttärensä mieheksi. Yllättäen Zac Efron tekee ehkä parhaimman roolisuorituksen, mitä olen häneltä nähnyt, sillä hän ei ole vain esittelemässä itseään, vaan oikeasti yrittää vakuuttaa taidoillaan. Ferguson on erinomainen valinta arvokkaan Jenny Lindin rooliin. Hän ei kuitenkaan oikeasti laula, vaan sen homman hoitaa hienon äänen omaava Loren Allred.
The Greatest Showman on yksi vuoden 2017 yllätyselokuvista, ainakin itselleni. Vaikka olin pitänyt trailerista, voimakas mielipide-ero kriitikoiden ja kansan välillä jännitti minua paljon, jolloin en tiennyt, mitä odottaa elokuvalta. Uskoisin nyt olevani jossain siinä kriitikoiden ja tavallisten katsojien mielipiteiden välissä. Ymmärrän, mikä leffassa on häirinnyt kriitikoita, mutta ymmärrän myös, minkä takia jotkut suorastaan rakastavat filmiä ja veikkaan kummankin johtuvan siitä, että kyseessä on täysin puhdasta viihdettä. Elokuvan ei ole tarkoitus olla mitään erityisen syvällistä, vaan se on nimensä tavoin mahdollisimman hieno show. Mainostaessaan leffaa, näyttelijät ovat sanoneet, että The Greatest Showmanin on tarkoitus olla kuin Broadway-musikaali, mutta elokuvan muodossa ja sitä se todella on. Kaikkea korostetaan todella näyttävästi ja useista kohtauksista on luotu spektaakkeleja, jotta katsojat hurraisivat ja laulaisivat hahmojen kanssa. Siinä se onnistuu mielestäni erinomaisesti. Elokuvan tunnelma on loistokkaasti rakennettu. Se nostaa hymyn jatkuvasti huulille ja saa katsojan iloisen tunteen valtaan. Koskettaviakin kohtauksia leffasta löytyy ja ne toimivat yllättävän hyvin. Itse en yleensä itke leffojen aikana - enkä tosin itkenyt tämänkään aikana - mutta ymmärrän kyllä, jos monet muut itkevät surullisten hetkien aikana ja tiedänkin niin tapahtuvan.
Monet kriitikoista ovat kritisoineet elokuvaa sen takia, ettei se näytä P. T. Barnumin tarinaa niin kuin se oikeasti tapahtui. Itse en tiedä, mitä kaikkea sirkuksessa todella tapahtui, mutta olen ymmärtänyt, ettei se ollut läheskään yhtä hilpeää kuin millaisena tämä filmi touhun esittää. Mutta se ei kuitenkaan haittaa. Ei vain sen takia, etten tiennyt todellisuudesta, vaan koska elokuva ei koskaan väitä olevansa tarkka kuvaus historiallisista tapahtumista. Etenkin musikaaleihin tarvitaan paljon juurikin sitä "elokuvan taikaa" ja tästä sitä todella löytyy. The Greatest Showman on esitys, joka imaisee mukaansa ja saa iloitsemaan mukanaan ja suremaan mukanaan. Kliseet kuuluvat asiaan. Tapahtumien kaunistelu kuuluu asiaan. Sanoma erilaisuuden hyväksymisestä on niin korostettu, että se oikein tungetaan naamalle. Mutta se kuuluu asiaan! Ja olin iloinen, kuinka hienosti kaunistelu ja korostaminen sopi show'hun. Eniten iloitsin kuitenkin siitä, että edes kerran tällainen elokuva on tehty. En tiedä, milloin olen viimeksi nähnyt sellaisen teoksen kuin The Greatest Showman. En välttämättä koskaan. Vuosi sitten ilmestyi La La Land (2016), muttei se ollut samalla lailla show. Ei tämä elokuva erityisemmin tärisyttänyt maailmaani, mutta olen iloinen, miten positiivisesti se vaikuttaa muihin ihmisiin. Enkä edes muista, milloin olisin viimeksi ollut yhtä hilpeällä tuulella poistuessani leffateatterista.
Kyseessä tosiaan on musikaali, joten filmissä lauletaan paljon. Vaikka laulut eivät ole mitä muistettavimpia, toimivat ne todella hyvin leffan aikana. Pientä kritiikkiä annan siitä, että kappaleet olivat hieman liian moderneja elokuvaan, joka tapahtuu 1800-luvulla, mutta toisaalta viihdyin musikaalinumeroiden aikana niin paljon, etten voi kovin paljoa kritisoida ratkaisua. Aloituskappale "The Greatest Show" nappaa taidokkaasti katsojan mukaansa, mutta harmillisesti hahmojen esittelylaulu "A Million Dreams" kestää liian kauan, mitä pahentaa se, että kappaleesta kuullaan pätkä uudestaan lähes heti, kun se on vihdoin päättynyt. Showlaulu "Come Alive", ja Barnumin ja Phillipin yhteislaulu "The Other Side" toimivat leffaa katsoessa, mutta unohtuvat nopeasti, kun ne ovat päättyneet. Jenny Lindin esittämä "Never Enough" on vaikuttava ja hempeilybiisi "Rewrite the Stars" sisältää mukavan tunteen. Charityn "Tightrope" on kenties unohdettavin kappale, eikä toisaalta hengennostatushoilotus "From Now On" ole sen ihmeellisempi. Paras ja muistettavin laulu on Golden Globe -voittaja "This Is Me", jonka olen kuunnellut muutamaan otteeseen tätä arviota kirjoittaessani. Vaikka biisit eivät olleet pääasiassa mitä ihmeellisimpiä, olivat ne musikaalinumeroina tyylikkäitä (etenkin tanssien aikana) ja tarpeeksi vaikuttavia, jotta ihoni nousi pariin otteeseen kananlihalle ja sain kylmiä väristyksiä.
Musikaalin on ohjannut ensikertalainen Michael Gracey, joka on aiemmin tehnyt pienempiä töitä elokuvien puolella. Gracey osoittaa ensiyrityksellään taitavan mainion tunnelman luomisen ja hänellä on silmää tyylikkäälle filmille. The Greatest Showmanin käsikirjoituksesta vastaavat Jenny Bicks ja uuden Beauty and the Beast - Kaunottaren ja Hirviön (Beauty and the Beast - 2017) ohjaaja Bill Condon, jotka ovat tehneet pääasiassa hyvää työtä, vaikkakin parissa kohtaa tarina voisi kulkea eteenpäin hieman rauhallisemmin. Elokuva on kuitenkin kuvattu hienosti ja leikattu erinomaisesti. Tapahtumapaikat muuttuvat usein täydellisen sulavasti erilaisiksi, etenkin musikaalinumeroissa. Lavastajat ja puvustajat ovat tehneet loistotyötä läpi leffan, mutta maskeeraajat olisivat voineet nähdä hieman enemmän vaivaa. Parrakkaan naisen parta näyttää nimittäin joissain lähikuvissa todella epäaidolta. Valitettavasti tyylikästä visuaalista ilmettä latistavat todella digitaalisen näköiset elefantit, jotka ilmestyvät mukaan parissa kohtaa. Äänimaailma on kuitenkin upeasti luotu, ja John Debneyn ja Joseph Trapanesen säveltämät musiikit toimivat leffan taustalla.
Yhteenveto: The Greatest Showman tarjoaa mahtavan show'n, joka jättää hyvän mielen vielä pitkäksi aikaa elokuvan päätyttyä. Leffan tunnelma on erinomaisesti luotu, jolloin se saa iloitsemaan ja liikuttumaan oikeissa kohdissa. Parissa kohtaa tarinaa voisi kuljettaa eteenpäin hieman rauhallisemmin, mutta pääasiassa filmi on oivallisesti rytmitetty. Musikaalinumerot ovat suurimmaksi osaksi loistokkaita, vaikkakin niiden laulut eivät ole mitä muistettavimmat ja hieman liian modernit 1800-luvulla tapahtuvaan elokuvaan. Myös niiden tunnelma on kuitenkin niin taidokkaasti luotu, etteivät niiden ongelmat oikeastaan häirinneet leffaa katsoessa. Näyttelijät ovat mainioita osissaan; etenkin iloa pursuava Hugh Jackman, jonka näkee nauttivan täysillä esiintymisestä. Visuaalinen puoli on erittäin tyylikäs, jos diginorsuja ei lasketa mukaan. Ensikertalaiseksi ohjaaja Michael Gracey on tehnyt yllättävän mainiota työtä ja saa katsojan kiinnostumaan hänen tulevista projekteistaan. On upeaa, että tällainen elokuva on voitu tehdä, sillä näin innokkaita musikaaleja ei oikeastaan näe enää. Suosittelenkin The Greatest Showmania kaikille musikaalien ystäville. Se on valloittanut jo useiden sydämet ympäri maailman ja uskon sen vain jatkavan samaa rataa. Jos odotat tarkkaa kuvausta siitä, mitä P. T. Barnumin sirkuksessa oikeasti tapahtui, niin petyt varmasti, sillä elokuvaa ei ole tehty historiallinen tarkkuus mielessä. Nimensä mukaisesti kyseessä on viihdeshow ja hyvä niin.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Greatest Showman, 2017, Twentieth Century Fox, TSG Entertainment, Chernin Entertainment
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti