TITAANIEN TAISTELU
CLASH OF THE TITANS
Ohjaus: Louis Leterrier
Pääosissa: Sam Worthington, Liam Neeson, Ralph Fiennes, Gemma Arterton, Mads Mikkelsen, Liam Cunningham, Nicholas Hoult, Hans Matheson, Jason Flemyng, Tine Stapelfeldt, Ian Whyte, Pete Postlethwaite, Vincent Regan, Polly Walker, Luke Evans ja Danny Huston
Genre: fantasia, toiminta, seikkailu
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 12
Clash of the Titans, eli suomalaisittain Titaanien taistelu on uudelleenfilmatisointi elokuvasta Jumalten taistelu (Clash of the Titans) vuodelta 1981. Vuonna 2002 tuottaja Adam Schroeder ja käsikirjoittajat John Glenn ja Travis Wright kiinnostuivat tekemään uuden version elokuvasta. Projekti ei kuitenkaan edennyt heidän käsissään, vaan vuonna 2007 se päätyi tuottaja Basil Iwanykille, joka pisti parinkin eri kirjoittajan kautta tarinan uusiksi ja hankki Stephen Norringtonin ohjaajaksi. Norrington ei kuitenkaan ollut mielestään tarpeeksi tietoinen alkuperäisestä filmistä ja hänet korvattiin Louis Leterrierillä. Käsikirjoitusta pistettiin taas uusiksi ja lopulta kuvaukset alkoivat huhtikuussa 2009. Jälkituotannossa syntyi kuitenkin ongelmia, kun studio pakotti tekijöitä muokkaamaan filmistä 3D-version, mitä ohjaaja Leterrier itse on jälkikäteen julkisesti haukkunut. Titaanien taistelu sai maailmanensi-iltansa vihdoin 26. maaliskuuta 2010 - tasan 10 vuotta sitten - ja se oli hitti lippuluukuilla, vaikkei voittanut kriitikoita puolelleen. Itsekin kävin katsomassa filmin, kun se saapui Suomeen ja kyseessä oli itse asiassa ensimmäinen 3D-leffa, minkä näin. Olin kuitenkin hyvin pettynyt elokuvaan ja mielestäni leffan trailerit olivat parempia kuin itse filmi. Vuonna 2015 päätin antaa leffalle uuden mahdollisuuden ja pidin siitä hieman enemmän kuin aiemmin, muttei se silti ollut mielestäni hyvä. Nyt kun Titaanien taistelu täyttää 10 vuotta, päätin pistää sanonnan "kolmas kerta toden sanoo" testaukseen ja katsoin elokuvan uudelleen.
Antiikin Kreikassa ihmiset ovat päättäneet kääntää selkänsä jumalille ja siitä raivostutaan jumalvuori Olympoksella. Kuoleman jumala Haades uhkaa vapauttaa hirviömäisen Krakenin tuhoamaan ihmiset, jos nämä eivät polvistu jumalten edessä. Nuori kalastaja Perseus päätyy sotilasryhmän mukaan vaaralliselle matkalle löytämään keinon voittaa Kraken.
Pääroolissa Perseuksena nähdään Avatar (2009) -tähti Sam Worthington, joka on näyttelijäkaartin heikoin lenkki. Worthingtonin tympeät ilmehdinnät eivät oikein vakuuta, eikä hän onnistu kertaakaan välittämään kunnon sankarihenkeä suorituksellaan. Hahmonakaan Perseus ei vakuuta ja vaikka hänelle onkin kirjoitettu selkeä motiivi lähteä mukaan seikkailuun, on hän suurimmaksi osaksi aika tylsä matkalainen. Hänestä myös kehkeytyy taistelija turhankin helposti, ottaen huomioon, että hän on pelkkä kalastaja. No okei, hyvin nopeasti käy selväksi, että hän on enemmänkin, mutta se on aika laiska selitys sille, kuinka hän on niin täydellinen kaikessa.
Perseuksen mukaan seikkailuun lähtee urheiden sotilaiden joukko, jotka ovat jokainen enemmän tai vähemmän yksiulotteisia tyyppejä. Sotilaiksi on kuitenkin saatu roolitettua päteviä näyttelijöitä, kuten huikea tanskalaisihme Mads Mikkelsen joukon johtajana Dracona, nuori Nicholas Hoult epävarmana Eusebioksena, Hans Matheson jousiampuja Ixasina ja Game of Thrones -hittisarjasta (2011-2019) tuttu Liam "Davos" Cunningham tuimana Solonina. Cunningham ei ole muuten porukan ainoa Game of Thrones -näyttelijä, vaan myös Hurttaa sarjassa esittävä Rory McCann on yksi sotilaista, mutta hänen osuutensa jää todella pieneksi. Mikkelsen, Hoult ja Cunningham ovat tuttuun tapaansa mainioita, mutta Mikkelsenistä paistaa välillä läpi turhautuminen siitä, ettei käsikirjoitus tarjoa hänelle paljoa sisältöä. He ovat kuitenkin jokainen parempia rooleissaan kuin Worthington, miksi onkin hyvä, ettei Perseus matkaa yksin.
Kun Kreikan mytologiasta on kyse, on mukana tietty tunnettuja jumalia, titaaneja ja muita yliluonnollisia hirviöitä. Liam Neeson näyttelee ukkosenjumala Zeusta, kun taas hänen pahaa Haades-veljeään esittää Ralph Fiennes. Kolmas veljeksistä, merten jumala Poseidon (Danny Huston) jää kuitenkin yllättävän minimaaliseen osaan. Neesonista löytyy sopivaa arvokkuutta ja ylhäisyyttä Zeukseksi, mutta häntä on vaikea ottaa tosissaan hohtavan haarniskansa ja hieman hömelön partansa vuoksi. Yleensä loistavia pahisrooleja, kuten Schindlerin listan (Schindler's List - 1993) Amon Göth ja Harry Potter -sarjan (2001-2011) lordi Voldemort tarjoava Fiennes ei kuitenkaan toimi Haadeksena, vaikka ajatuksen tasollahan roolitus on täydellinen. Fiennes osaa yleensä hyödyntää ääntään ja eleitään mestarillisesti, mutta tässä hän tuntuu vievän ne liian pitkälle ja muuttuu lähinnä koomiseksi. Muita jumalia esittävät mm. Hobitti-trilogiasta (The Hobbit - 2012-2014) tuttu Luke Evans ja jälleen yksi Game of Thrones -näyttelijä Alexander Siddig. Hirviöolentoja ovat taas esimerkiksi sinisilmäinen djinni (Ian Whyte), karmiva Medusa (Natalia Vodianova), tietäjägraiat (Ross Mullan, Robin Berry ja Graham Hughes), sekä Haadesta palveleva rujo Kalibos (Jason Flemyng).
Leffaan on jotenkin kummasti onnistuttu ahtamaan vielä enemmänkin hahmoja, kuten Io (Gemma Arterton), jonka tehtäväksi jää lähinnä selittää kaikki myyttiset jutut hahmoille ja katsojille, Argoksen kaupungin kuningas Kefeus (Vincent Regan) ja kuningatar Kassiopeia (Polly Walker), sekä heidän tyttärensä prinsessa Andromeda (Alexa Davalos), Perseuksen kalastajaisä Spyros (Pete Postlethwaite), tämän vaimo Marmara (Elizabeth McGovern) ja hullu Prokopion (Luke Treadaway). Filmillä on paikoitellen isoja vaikeuksia käsitellä suurta hahmogalleriaansa vain hieman yli puolentoista tunnin kestossaan. Usein mainiot Arterton ja Postlethwaite kokevat siis saman ongelman kuin monet muut elokuvan näyttelijöistä, eikä heille ole keksitty tarpeeksi kunnon tehtävää.
Titaanien taistelusta on tainnut muodostua itselleni jonkin sortin guilty pleasure -elokuva. Tiedostan leffan kehnouden, mutta samalla se onnistuu jollain oudolla tapaa viihdyttämään minua joka katselukerralla enemmän. Lisäksi näin jälkikäteen 10 vuotta myöhemmin katsottuna elokuva tuntuu jopa kelpo fantasiaseikkailulta, kun sitä vertaa myöhemmin ilmestyneisiin samanhenkisiin tekeleihin, kuten Immortalsiin (2011), Herculekseen (2014) ja naurettavan typerään Gods of Egyptiin (2016). Ei tässä todellakaan mitään uutta Taru sormusten herrasta -mestariteosta (The Lord of the Rings - 2001-2003) saada aikaiseksi, eikä Titaanien taistelu yllä edes pöhkön 300-pullistelupätkän (2006) tasolle, mutta jatkuva eeppinen audiovisuaalinen mekastus pitää tarpeeksi toimivasti yllä mielenkiinnon tapahtumia kohtaan elokuvan lyhyen keston ajan. Kun mukana on hirviöitä ja jumalia, on osuvaa, ettei elokuva hillitse itseään yhtään, vaan painelee täysillä menemään, pistäen hahmot taistelemaan niin manalan demoneita kuin jättimäisiä skorpioneja vastaan. Pari vitsiäkin kaiken menon ja meiningin keskellä ehditään murjaista, mutta ne naurattavat lähinnä mauttomuudellaan.
Jos joku sanoisi (kuten varmasti sanookin), että tämä elokuva on täyttä kuraa, en ihmettelisi yhtään. Titaanien taistelu on yliampuviin sfääreihin paisuteltu fantasiaraina, minkä ohut juoni kerrotaan kömpelösti ja kiirehtien, sen hahmot ovat tylsän yksiulotteisia, eikä katsoja luultavasti muista mitään elokuvasta enää seuraavana päivänä. Jokin tässä leffassa saa minut silti palaamaan sen äärelle aina tasaisesti viiden vuoden välein ja joka kerralla huomaan nauttivani siitä jollain kierolla tavalla enemmän kuin aiemmin. Kreikan mytologia on aina kiehtonut minua, etenkin silloin kun elokuva ilmestyi ("Percy Jackson" -kirjat, 2005-, olivat kova juttu tuossa vaiheessa) ja vaikka leffa lähinnä vain lainaa tunnetuimmat oliot ja hyödyntää niitä omilla tavoillaan, jokin siinä silti viehättää minua. Esimerkiksi olen aina pitänyt Medusaa yhtenä kaikkien aikojen karmivimmista taruolennoista ja siitä syystä Titaanien taistelun kohtaus Medusan temppelissä saa jännittämään joka kerta. Harmillisesti itse suuri pohjustettu finaali tuottaa aikamoisen pettymyksen ja kaiken elokuvan rakentaman Kraken-kohun jälkeen homma ratkaistaan turhankin helposti.
Filmin ohjaajana pyörii tosiaan Louis Leterrier, joka on aiemmin tehnyt mm. supersankaripläjäys The Incredible Hulkin (2008). Tässä Leterrier vie massiivisuuden vielä isommalle tasolle ja tuntuukin, että hän on pyrkinyt lähinnä tekemään helppoa viihdettä, eikä ohjauksesta löydy edes yritystä tehdä kovinkaan varteenotettavaa filmiä. Travis Beachamin, Phil Hayn ja Matt Manfredin kyhäämästä käsikirjoituksesta voi huomata, kuinka tarina on muuttunut pitkän tekoprosessin vaiheilla moneen eri suuntaan ja siihen on jatkuvasti lisätty uusia puolia, vaikkeivät ne oikeasti mahtuisikaan mukaan. Käsikirjoitus on pöljä ja sisältää useita naurettavan huonoja repliikkejä. Titaanien taistelu on kuitenkin visuaalisesti tyylikkään näköinen, vaikka jotkut efekteistä ovatkin kärsineet vuosien varrella. Elokuvassa on yllättävänkin näyttäviä kuvia, vaikka laajat maisemakuvat sotilasjoukon matkasta tuovat vähän liiankin vahvasti mieleen Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritareiden (The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring - 2001) samanlaiset upeat otokset. Leikkaus on ihan sujuvaa kohtausten sisällä, eivätkä toimintakohtaukset ole onneksi pilkottu epäselväksi mössöksi. Lavasteet ovat todella hienosti toteutetut ja puvustustiimi on tehnyt loistotyötä hahmojen asujen kanssa. Maskeerauksetkin ovat tyylikkäästi luodut. Ääniefektit ovat mahtipontisia ja äänekkäitä, ja Ramin Djawadin säveltämät musiikit vain lisäävät eeppisyyden tuntua. Djawadi muuten sävelsi myös Game of Thronesin musiikit. Lisäksi hauskana faktana kerron, että suosikkiyhtyeeni Musen laulaja-kitaristi Matthew Bellamyn oli alunperin tarkoitus säveltää elokuvan musiikit. Kiertueen vuoksi hän joutui kuitenkin jättämään leffan.
Yhteenveto: Titaanien taistelu on todella keskinkertainen, mutta silti ihan viihdyttävä fantasiapläjäys. Elokuvalla on kestoa vain puolitoista tuntia, mihin on haluttu ahtaa mahdollisimman paljon hahmoja, tapahtumia ja hirviöitä, jolloin leffa kiirehtii minkä kerkeää, eikä siitä löydy tilaa hengittää tai syventää sen valtavaa hahmogalleriaa. Taistelukohtaukset ovat kuitenkin oikein meneviä ja on jatkuvasti mielenkiintoista nähdä, millaisen uuden mörön tekijät tuovat ruudulle. Kohtaus Medusan temppelissä on leffan ehdottomia huippuhetkiä. Hirviöt ovatkin pääasiassa tyylikkäästi toteutettuja, mutta harmillisesti elokuvan isosti pohjustama Kraken tuottaa lopulta valtavan pettymyksen. Käsikirjoitus on aika kömpelö ja siihen kirjoitetut repliikit - etenkin vitsit - ovat usein kehnoja. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan epätasaisesti. Mads Mikkelsen, Nicholas Hoult ja Liam Cunningham hoitavat hommansa oivallisesti, mutta Sam Worthington on huono pääroolissa. Yllättäen myös Liam Neeson ja Ralph Fiennes tarjoavat oudon heikot roolityöt. Titaanien taistelu ei ole hyvä elokuva, mutta jokin siinä ja etenkin Kreikan mytologiassa kiehtoo itseäni ja viihdyn tämän parissa joka kerralla hieman enemmän.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Clash of the Titans, 2010, Warner Bros., Legendary Entertainment, Thunder Road Pictures, The Zanuck Company, Moving Picture Company
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti