Arvostelu: The Huntsman: Winter's War / Metsästäjä ja talvinen taistelu (2016)

THE HUNTSMAN: WINTER'S WAR (2016)

METSÄSTÄJÄ JA TALVINEN TAISTELU

Ohjaus: Cedric Nicolas-Troyan
Pääosissa: Chris Hemsworth, Jessica Chastain, Emily Blunt, Nick Frost, Sophie Cookson, Rob Brydon, Sam Claflin ja Charlize Theron
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 54 minuuttia
Ikäraja: 12

Päädyin The Huntsman: Winter's Warin lehdistönäytökseen aika ristiriitaisin tuntein. Elokuva oli käsittääkseni jonkinlainen spin off -osa vuoden 2012 Snow White and the Huntsmanille, jolle annan tässä nopeasti lyhyen arvion: erittäin huono - 2/10. Mainoksista ei ottanut oikein selvää, että onko The Huntsman esiosa vai jatkoa Snow White and the Huntsmanille. Plussaa oli ehdottomasti, ettei Kristen "yhden-ilmeen-ihme" Stewartia nähtäisi tässä uudessa pätkässä. Silti mietitytti, että miten on mahdollista tehdä Lumikki-elokuva ilman Lumikkia? Sehän selvisi vain katsomalla The Huntsmanin.

Aikaa ennen Snow White and the Huntsmania, pahan kuningattaren Ravennan sisko Freya rakastuu. Tapaturman sattuessa Freya menettää rakkautensa lähtee pohjoiseen hallitsemaan omaa maataan. Hänen metsästäjä-joukkonsa varastavat kylistä lapsia ja kouluttavat heistä uusia metsästäjiä. Kaksi lapsista, Eric ja Sara, tapaavat ja heillä on tiedossa paljon suurempi tulevaisuus kuin kumpikaan voi kuvitella.

Pääosassa metsästäjä-Ericinä nähdään Thor. Tai siis Thor-elokuvista (2011-) tuttu Chris Hemsworth. Hemsworth sopisi muuten osaan, jos hänen kirveen tilalle ei koko ajan kuvittelisi Mjölnir-vasaraa. Ja hänen aksenttinsa elokuvassa on aivan naurettavan kauhea. Muuten hän sopisi hahmoksi oikein hyvin.
     Jessica Chastainilla on sama ongelma väkinäisen aksenttinsa kanssa. Interstellarista (2014) minulle tutuksi tullut Chastain osaa kyllä näytellä, mutta tässä tuntuu paikoitellen, että hän ei edes yritä. Chastainin hahmo Sara on todella ennalta-arvattava ja melkein kaikki mitä hänelle tapahtuu ja miten hän toimii osaa jo arvata elokuvan alkuminuuteilla.
     Emily Blunt on ehkä parasta antia näyttelijöiden osalta. Edge of Tomorrowissa (2014) huomioni herättänyt Blunt esittää tässä elokuvan pääpahista Freyaa. Blunt ei sovi Frozenin (2013) Elsaa muistuttavaksi jääkuningatarhahmoksi ollenkaan, mutta se tekeekin roolituksesta jotenkin todella mielenkiintoisen. Blunt vetää useassa kohtaa yli, mikä toimii oudon hyvin. Freyalla on käytössä pöllömaski, jonka kautta hän pystyy vakoilemaan alamaisiaan jääpöllön avulla. Joka kerta, kun jääpöllö näkyy ruudulla, niin hymähtää yleisössä miettien, että kuinka kirjoittajilta loppuivat hyvät ideat niin nopeasti. Varsinkin pöllömaski on todella hölmön näköinen.
     Charlize Theron näytti viime vuonna Mad Max: Fury Roadissa (2015), että hän kykenee vetämään rautaisen mimmin roolin päheässä toimintarymistelyssä. Olin unohtanut kuinka huono hän oli Snow White and the Huntsmanissa ja tuntuu, että hän on tässä vielä huonompi. Pelkistä julisteista saa selville, ettei hahmo kuollut edellisessä osassa kokonaan, joten se ei ole kummoinen spoiler. Theronin Ravenna-pahiskuningatarhahmo on raivostuttava. Parasta hänessä on yhtäkkinen ilkeä nauru, joka toimisi Disney-piirretyssä, mutta tässä se on vain koominen.
     Nick Frost ja Rob Brydon esittävät kääpiöitä Nionia ja Gryffiä, jotka ovat elokuvan vitsihahmot. Hahmot eivät kuitenkaan tunnu hauskoilta ja toivoisi, että heidät olisi jätetty pois. Muuten huvittavassa elokuvassa nämä hahmot tuntuvat väkinäisiltä. Toki kääpiöt silti kuuluvat Lumikin tarinaan, mutta toisaalta Lumikki-pätkässä, josta Lumikki on jätetty pois, niin miksei kääpiöitäkin olisi voitu poistaa?
     Sam Claflinin prinssi William käväisee elokuvassa noin viisi minuuttia ja häipyy sitten. Olin kokonaan unohtanut hahmon mukanaolon, kunnes yhtenä päivänä yritin miettiä, että kuka esittikään The Hunger Games -elokuvissa (2012-2015) Finnickiä ja selasin Internet Movie Databasesta näyttelijän muita elokuvia ja The Huntsman tuli vastaan. Kesti hetken ennen kuin muistin, ketä hän edes esitti tässä elokuvassa.
     Lumikki-elokuva ilman Lumikkia toimii. Kristen Stewartia ei jää kaipaamaan ja intron muutamaa kuvaa Stewartista Lumikkina lukuunottamatta hahmo nähdään vain väläyksessä, missä hän on taikapeilin luona.
     Kertojana läpi elokuvan toimii itse Liam Neeson, joka tuntuu nykyään suostuvan mihin tahansa. Neesonin ääni sopii erittäin hyvin kertojalle.

No onko tämä siis esiosa vai jatko-osa? Elokuva alkaa kauan ennen Snow White and the Huntsmania, mutta ensimmäisen noin puolen tunnin jälkeen hypätään ajassa seitsemän vuotta eteenpäin ja sitten elokuva muuttuu jatko-osaksi. Elokuvan ensimmäinen puolituntinen on siis lähinnä vain tarinan pohjustamista, sillä tämän elokuvan pitäisi jatkaa edellisen osan juonta, mutta siihen on tungettu vähän kaikkea muutakin lisää, jotta tämä olisi oma tarinansa. Onneksi The Huntsman on paljon mukaantempaavampi elokuva kuin edeltäjänsä, vaikka elokuva alkaa todella hitaasti. Sitten kun elokuva lähtee käyntiin, niin jokainen uusi toimintakohtaus yrittää olla jollain lailla hienompi kuin edellinen.

Parasta elokuvassa ovatkin toimintakohtaukset. Suurimmaksi osaksi kun juonta - tai siis juonia - yritetään mussuttaa mukaan, niin kiinnostus alkaa herpaantua, mutta huvittavat ja ihan päheän näköiset toimintakohtaukset nostavat elokuvan tason kehnosta turhuudesta katsottavaksi hömpäksi. Lopputaistelu etenkin on oikein viihdyttävää popcorn-rouskutus-mäiskettä.

Syy Kristen Stewartin lähtöön ja ohjaajan vaihtumiseen on aika varmaan Stewartin ja Snow White and the Huntsmanin ohjaajan Rupert Sandersin salasuhde, mistä kohuttiin paljon vuonna 2012. Voihan olla, että yksi syy Stewartin lähtemiseen on neidin näyttelijäntaidot(tomuus). Tilalle on tullut ohjaamaan herra Cedric Nicolas-Troyan. Jos Nicolas-Troyanin nimi ei sano mitään niin ei ihme, sillä hän on aiemmin tehnyt pääasiassa vain tehosteita ja toiminut apulaisohjaajana. Hän teki kumpaakin Snow White and the Huntsmanissa, joten sitä kautta hän on kai saanut pestin ohjata jatko-osa. Tai sitten hän oli ainoa, jota edes kiinnosti tehdä jatkoa.

The Huntsman on kuvattu ihan hyvin. Toimintakohtauksista ei saa kuitenkaan välillä oikein mitään tolkkua kameran heiluessa. Värimaailmaltaan elokuva on aika ankea. Alun Universal Picturesin logossa oleva maapallo muuttuu kultaiseksi. Tämä taitaa olla myös ensimmäinen kerta, kun näen "Universal"-tekstin jatkavan matkaa takaisin planeetan taakse. Visuaalisesti elokuva on ihan hyvin toteutettu. Peikot (tai jotkut örkkimörököllit), mitä vastaan yhdessä kohtaa taistellaan, ovat aika kehnosti toteutettu ja aiheuttavat katsojalle enemmänkin huvittuneen ilmeen kauhistuneen sijaan. Musiikki elokuvassa on aika mitäänsanomatonta, mutta jumputus toimii sujuvasti elokuvan pyöriessä eteenpäin. Jos kuulisin soundtrackin erikseen, niin en osaisi yhdistää sitä tähän elokuvaan.

Näin elokuvan 3D-versiona. Kuten tavallista, niin kakkuloilla katsominen ei muuttanut kokemusta oikein millään lailla. Pari kertaa jotain tuli hieman "lähemmäs" katsomoa, mutta siihen se jäikin.

Yhteenveto: Vaikka tuntuu, että hirveästi kritisoin elokuvaa, niin pakko sanoa silti, että The Huntsman: Winter's War on ihan kiva seikkailuelokuva. Siinä on kelpo toimintakohtauksia, mutta tarinallisesti se jää todella vaisuksi. Se on ehdottomasti parempi elokuva kuin Snow White and the Huntsman, mutta on silti aika tarpeeton spin-off -elokuva. Elokuva on myös todella ennalta-arvattava. Näyttelijäntyö ei ole kovin kaksista ja huumori on huonoa. Hauskinta elokuvassa ovat tahattoman koomiset asiat, mitkä pitäisi ottaa vakavasti, kuten Freyan pöllönaamio. Muutenkin monet elokuvan asiat ovat joko hölmöjä tai epäloogisia. Kannattaako sitä raahautua elokuviin katsomaan? Ei. Säästäkää rahanne. Jos elokuviin tekee mieli mennä, niin käykää vilkaisemassa uusi The Jungle Book (2016) tai odottakaa Captain America: Civil Waria (2016). Tietty, jos pidit edeltävästä osasta, niin toimii tämäkin luultavasti. Jos tämä tulee televisiosta, eikä parempaa ole tarjolla, niin katsokaa vain tai jos se ilmestyy vaikka Netflixiin. Jotta tälle ei tehdä lisää jatkoa, niin älkää käykö leffassa katsomassa - mutta jos The Huntsman kiinnostaa, niin perjantaina 22.4. se sitten ilmestyy elokuvateattereihin.

Kirjoittanut: Joonatan, 18.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comicbookmovie.com
The Huntsman: Winter's War, 2016, Universal Pictures, Roth Films

Arvostelu: Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluu (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983)

TÄHTIEN SOTA: EPISODI VI - JEDIN PALUU

STAR WARS: EPISODE VI - RETURN OF THE JEDI

Ohjaus: Richard Marquand
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher, Anthony Daniels, Kenny Baker, Peter Mayhew, Billy Dee Williams, Alec Guinness, Frank Oz, Ian McDiarmid, Warwick Davis ja James Earl Jones
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia
Ikäraja: 7

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Kahden jättimäisen hitin jälkeen paineet Tähtien sota -saagan päätösosalle kasvoivat. Ihmiset olivat häkeltyneitä edellisen elokuvan lopetuksesta. Onko Darth Vader muka oikeasti Luken isä? Koska Tähtien sota oli muodostunut niin isoksi jutuksi, trilogian päätösosa täytyi kuvata valenimi "Blue Harvestin" alla. Alunperin elokuvan nimeksi piti tulla "Jedin kosto", mutta se muutettiin Jedin paluuksi juuri viime hetkellä, sillä sarjan luojan George Lucasin mukaan kosto ei kuulu jedeille. Joskus vuosia sitten, kun olin paljon nuorempi, niin Jedin paluu oli suosikkini Tähtien sota -elokuvien joukosta. Nykypäivänä mielipiteeni on kuitenkin eri...

Luke Skywalker ystävineen on palannut aavikkoplaneetalle Tatooinelle, pelastaakseen Han Solon julman Jabba the Huttin kynsistä. Samalla Luke haluaa löytää vastauksen kysymykseensä: onko Darth Vader oikeasti hänen isänsä? Imperiumi valmistelee uutta Kuolemantähteä, joilla heidän on aikomus tuhota kapinalliset lopullisesti.

Mark Hamillin Luke Skywalker on noussut vihdoin täydelliseksi sankariksi. Hän tietää, että hänen täytyy kohdata Vader ja Keisari, eikä enää samalla lailla kamppaile kohtaloaan vastaan. Hamill on vanhentunut hirveästi edellisen osan ja tämän välissä, mikä on hieman hämmentävää, sillä vuosia ei ollut montaa elokuvien teon välissä. Huumeet saattoivat myös vaikuttaa asiaan, eli pysykäähän poissa päihteistä! Perinteisen sinisen valomiekan sijaan Lukella nähdään tässä vihreä valomiekka.
     Harrison Fordin Han Solo-hahmon oli tarkoitus kuolla näyttelijän toiveesta, mutta hänet pidettiin kuitenkin hengissä ja hänkin nousee suuremmaksi sankariksi, eikä ole enää rahan perässä.
     Prinsessa Leiaa näyttelee edelleen Carrie Fisher, joka pääsee vielä enemmän mukaan toimintakohtauksiin. Leia tekee Endorin metsäkuussa uuden tuttavuuden; ewokin nimeltä Wicket, jota esittää Warwick Davis, joka on nykyään tunnettu erityisesti Harry Potter -sarjasta (2001-2011). Fisher vetää uskottavasti sankarittaren roolin, eikä ole enää edes sarjan (melkein) ainoa naishahmo.

Sankareiden mukana ovat yhä droidit R2-D2 (Kenny Baker) ja C-3PO (Anthony Daniels), sekä wookiee Chewbacca (Peter Mayhew). C-3PO ei ole enää yhtä ärsyttävä hahmo kuin kahdessa edellisessä osassa.
     Billy Dee Williamsin Lando Calrissian -hahmo jatkaa edellisestä osasta ja pääseekin taistoon elokuvan loppupuolella. Billy Dee Williams vetää hyvin roolinsa, eikä ärsytä samalla lailla kuin edellisessä elokuvassa.
     Frank Ozin esittämä Yoda on valitettavasti todella pienessä roolissa tässä elokuvassa. Vihreä nukkeolio on yhä uskottavan oloinen ja toivoisi, että hän pääsisi enemmän esille.
     Esille toivoisi pääsevän myös palkkionmetsästäjä Boba Fettin, joka on erittäin alikäytetty hahmo elokuvassa. Niin alikäytetty, että ärsyttää. Boba Fettiä esittää Jeremy Bulloch.
     David Prowsen esittämä ja James Earl Jonesin ääninäyttelemä Darth Vader on yhä yksi elokuvahistorian parhaimmista pahishahmoista. Darth Vaderin roolissa ovat myös Sebastian Shaw, kun Vaderilla ei ole naamiota ja Bob Anderson esitti hahmoa toimintakohtauksissa. Kun on selvillä, että kyseessä on Luken isä, niin Vader muuttuu inhimmillisemmäksi hahmoksi, mikä tekee hänestä lähestyttävämmän, sillä hän ei olekaan paha vain, koska pahuus nyt sattuu olemaan cool.
     Ian McDiarmid Keisari taas on niitä, jotka ovat pahiksia sen takia, että se on coolia, mikä tekee hahmosta vähemmän mielenkiintoisen ja jopa hieman tylsän. Parasta hahmossa on ääni ja hänen kykynsä ampua sähköä käsistään. Keisarin motivaatio pahikseksi on hieman epäselvä.

Jabba the Hutt kävi pikavisiitillä Tähtien sota: Episodi IV - Uudessa toivossa (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977), mutta on tässä elokuvassa enemmän esillä. Isokokoinen gangsteriolento on erittäin hyvin tehty. Vaikka Jabbankin motivaatio pahiksena on epäselvä, niin tässä tapauksessa ratkaisu on jokseenkin toimiva, sillä Jabba on pääasiassa rikollinen, eikä mikään maailmankaikkeuden hallitsija.
     Mukana on tietenkin myös amiraali Ackbar, jonka äänenä toimii Tim Rose. "It's a trap!" -lause on noussut lähes yhtä tunnetuksi kuin "I am your father."

Jedin paluu tuntuu jatkavan tarinaa lähes suoraan siitä, mihin Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980) päättyi. Elokuva on selkeä trilogian päätösosa, sillä elokuvan juoni on pääosin vain nostattaa tunnelmaa lopputaisteluun asti. Alkutekstien mukaan Imperiumilla olisi uusi ja mahtavampi ase kuin Kuolemantähti, mikä on hieman outoa, sillä tässä oleva Kuolemantähti tuntuu olevan paljon pienempi ja se tuhoaa vain yhden aluksen kokonaisen planeetan sijaan. Ei tunnu siis kovinkaan "mahtavammalta". Vaikka elokuva alkaa Han Solon pelastamisella, niin se ei todellakaan ole koko elokuvan juoni, vaan pikemminkin ensimmäisen neljänneksen osuus, mistä päästään kunnolla jatkamaan tarinaa.

Jedin paluu on paljon lapsellisempi elokuva kuin kaksi edellistä. Sen aiheuttavat lähinnä ewokit, pienet nallekarhut Endor-metsäkuulla, joiden kanssa trilogian sankarit ystävystyvät. Monet tuomitsevat Tähtien sota: Episodi I - Pimeän uhkan (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999) Jar Jar Binks -hahmon ärsyttävimmäksi hahmoksi Tähtien sodissa, mutta omasta mielestäni kimeä-ääniset pikku halinallet ovat varmaan ihan yhtä rasittavia. Monet katsovatkin ewokkeja sormien läpi, koska ne kuitenkin kuuluvat alkuperäistrilogiaan, eikä niitä siksi voi haukkua. Edellinen elokuva oli varmaan liian synkkä joidenkin mielestä, minkä takia tästä on tehty hieman pirteämpi pätkä.

Elokuva tietysti laajentaa Tähtien sodan maailmaa. Endor-kuun lisäksi ollaan jälleen aavikkoplaneetta Tatooinella, missä näytetään vihdoin hieman enemmän Jabba the Huttia. Jabban palatsissa meininki on kuin kunnon mafialuolassa. Jabban possuja muistuttavat gamorrean-vartijat ovat vähän jopa koominen lisäys sarjaan. Tatooinella esitellään myös kaksi uutta hirviötä; rancor ja Sarlacc. Rancor on jättikokoinen petolaji, jonka yhtä edustajista vastaan Luke joutuu taistelemaan Jabban palatsissa. Rancor näyttää paikoitellen köykäiseltä nukelta, mutta suurimmaksi osaksi se näyttää silti ihan hyvältä. Sarlacc-hirviö asustaa Karkoonin kuopassa, jonne Luke ystävineen aiotaan uhrata. Sarlaccia ei kuitenkaan näytetä kummemmin. Legendaarinen Wilhelm-huuto on bongattavissa tässä kohtauksessa, kun yksi Jabban sotilaista putoaa Sarlaccin kitaan. Ewokkeja ehdinkin jo haukkua, vaikka pakko sanoa, ettei ensimmäinen ruudulla näkyvä ewok - eli Warwick Davisin näyttelemä Wicket - ole vielä kovin ärsyttävä. Lopputaistelussa ewokit ovat jo aika myötähäpeällisiä ja on vaikea oikeasti kuvitella, että Imperiumin stormtrooperit todellisuudessa häviäisivät nallukoille, jotka vain heittelevät kiviä. Tällä on luultavasti haettu symboliikkaa luonnon ja koneiden taistelun välille, mutta omasta mielestäni tämä vain vesittää muuten mahtavaa elokuvaa.

Ja taas on vaihdettu ohjaajaa. Lucas oli alunperin kaavailemassa ohjaajaksi Steven Spielbergiä, mutta Directors Guild of American kanssa olevien ongelmien takia se ei onnistunut ja ohjaajaksi tuli lopulta Richard Marquand. Elokuva olisi varmaan edellisten osien veroinen mestariteos, jos sen olisi ohjannut Spielberg. Lucas ei käsittääkseni tullut toimeen Marquandinkaan kanssa. Ehkä Lucasin olisi itse pitänyt ohjata trilogian päätös.

Elokuva on kuvattu hyvin, mutta kuva on välillä hieman epätarkka. Kenties paras kuva on Lukesta osittain pimeydessä, viitaten hänen sisäiseen taisteluunsa pimeän puolen kanssa. Hölmöjä siirtymäleikkauksia on tietty käytetty, kuten Tähtien sodassa kuuluukin. Äänimaailma on edelleen todella hyvin mietitty. Endorin bunkkerissa askeleiden äänet kuulostavat kuitenkin niin saman ajan elokuvista repäistyiltä kuin vain voi, mutta muuten äänet kuulostavat hyviltä. Äänet kuulostavat vielä paremmilta yhdistettynä John Williamsin huikeaan musiikkiin. Vaikka ewokeista en välitäkään, niin paras uutuus musiikillisesti on Endorissa soivat sävellykset. Keisarin tunnusmusiikkimölinäkin on toimivaa.

Jedin paluun tehosteet ovat alkaneet jo nähdä aikaa. Etenkin green screen -efektit Tatooinella ja Endorilla ovat kököt. Lopputaistelu avaruudessa on kuitenkin visuualisesti yhä uskomattoman hienon näköinen. Maskeeraus on myös upeaa, varsinkin Keisarilla. Lavasteet ja pienoismallit ovat yhtä taiturimaisesti tehtyjä kuin edellisissä osissa. Hologrammit ovat köykäisesti tehtyjä ja ottaen huomioon kaikki lisäykset, mitä trilogiaan on tehty, luulisi, että niitä olisi voitu parannella.

Tähtien sota -saagaan on tehty vuosien varrella paljon lisäyksiä, etenkin alkuperäiseen trilogiaan. Blu-ray -julkaisun lisäyksiä ovat muunmuassa: Pimeän uhkan Sebulbaa muistuttava dug-olento käppäilee Jabban palatsissa pikaisesti. Ewokkien silmiin on tehty tietokoneella silmäluomet, jotta ewokit näyttäisivät välillä räpyttelevän silmiään. SPOILER: Kun Keisari kiduttaa Lukea sähköllä, niin Darth Vader sanoo "Ei." ja huutaa samaa, nostaessaan Keisarin ilmaan. Hirvein lisäys kuitenkin on jo vanhempaan versioon tehty, missä kaksi digialienia laulaa Jabban palatsissa. Ehkä hirveintä ikinä Tähtien sodassa. Jos ette tienneet, niin heidän laulamansa kappale on nimeltään "Jedi Rocks".

Jedin paluu on "epäloogisin" elokuva alkuperäisestä trilogiasta. Tässä muutamia outouksia - SPOILER-varoituksella:
- Miksei Darth Vader aistinut aiemmin, että hänellä on tytär - tai miksei hän aistinut Leian seurassa tämän olevan hänen tyttärensä?
- Leia sanoo tietäneensä aina, että Luke on hänen veljensä, joten miksi hän pussaili Luken kanssa edellisessä osassa? Muutenkin Leian ja Luken sisaruus on hieman hölmö lisäys sarjaan.
-  Yodan sanojen mukaan Luke ei ollut edellisessä elokuvassa vielä valmis kohtaamaan Vaderia, mutta tässä elokuvassa hän muka olisi. Miten, sillä eihän Luke ole saanut jedikoulutusta Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluun välissä. Yodan luona hän ei ainakaan käynyt, sillä Luke lupasi edellisessä osassa, että hän palaa Yodan luokse ja tässä elokuvassa hän sanoo, että hänen täytyy pitää lupauksensa, joten repliikkien perusteella hän kävi Yodan luona vain kahdesti - Episodi V:ssä ja Episodi VI:ssa.
- Miksi Yoda on yhtäkkiä kuolemassa, kun hän vielä edellisessä osassa tuntui niin reippaalta ja vetreältä?
- Ja kuten aiemmin jo sanoin, niin miten oikeasti Imperiumin joukot häviäisivät joillekin nallekarhuille?

Blu-rayn kuvanlaatu on ihan hyvä, mutta heikoin trilogiasta. Varsinkin Endorin kohtauksissa tuntuu usein, kuin katsoisi DVD:tä. Edellisten osien tapaan 9-levyisellä Blu-ray -julkaisulla Jedin paluun lisämateriaali sijaitsee levyllä kahdeksan. Itse elokuva on levyllä kuusi. Lisämateriaalina on poistettuja kohtauksia, gallerioita, haastatteluita ja hieman muutakin, jotka on jaettu kolmeen osaan. Osien nimet ovat "Tatooine", "Endor" ja "Death Star II Space Battle". Lisämateriaali ei sisällä suomenkielistä tekstitystä.

 
Tähtien sodan alkuperäistrilogia on mahtava kokonaisuus, vaikkakin heikkenee loppua kohti. Varsinkin Jedin paluun ewokit saavat sarjan tunnelman katoamaan hieman ja se tuntuu enemmän Disney-leffalta (mitä se nykyään tavallaan onkin). Uusi toivo on erinomaisen mestarillinen aloitus sarjalle, joka muutti maailmaa. Imperiumin vastaisku on vähintään yhtä upea, ellei jopa parempi. Harmi vain, että trilogian huipennus on myös sen heikoin osa. Trilogiassa hahmot käyvät läpi suuren kaaren ja muuttuvat paljon lähtökohdistaan.

Yhteenveto: Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluu on erittäin hyvä elokuva, mutta jää selkeästi edellisten osien jalkoihin - lähinnä koska Uusi toivo ja Imperiumin vastaisku ovat mestariteoksia. Se on mahtava päätös trilogialle, vaikkakin ewokit yrittävät kovasti pilata leffan. Lopputaistelu avaruudessa on jännittävä ja hienosti toteutettu. Luken ja Darth Vaderin valomiekkataistelu on ihan upea, mutta liian lyhyt. Lapsellisuus ei täysin sovi elokuvaan, mutta ehkä sen takia se toimi minulle paremmin skidinä. Tietyin muutoksin kyseessä voisi olla yhtä mestarillinen teos kuin kaksi aiempaa osaa. Omana seikkailuelokuvana Jedin paluu on todella mainio. Ensi viikolla palaan Star Warsien pariin esiosa-trilogian, eli Episodi I - Pimeän uhkan, Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäyksen (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002) ja Tähtien sota: Episodi III - Sithin koston (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005) kanssa. Siihen asti olkoon Voima kanssanne!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.starwars.wikia.com
Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi, 1983, Lucasfilm Ltd

Arvostelu: Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980)

TÄHTIEN SOTA: EPISODI V - IMPERIUMIN VASTAISKU

STAR WARS: EPISODE V - THE EMPIRE STRIKES BACK

Ohjaus: Irvin Kershner
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher, Anthony Daniels, Kenny Baker, Peter Mayhew, Frank Oz, Billy Dee Williams, Alec Guinness, Ian McDiarmid ja James Earl Jones
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) oli hitti - siis aivan järjetön hitti - joten tietenkin George Lucasille tuli mahdollisuus jatkaa saagaansa. Lucas oli saanut hermoromahduksen edellistä osaa tehdessä, joten hän ei palannut ohjaamaan jatkoa, vaan tilalle tuli Irvin Kershner. Lucas oli silti tietenkin taustalla katsomassa, että elokuvasta tulee sellainen, kuin hän haluaa. Vuonna 1980 ilmestynyt Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku räjäytti jälleen kaikkien tajunnat. Etenkin elokuvan suuri käänne ja "cliffhanger"-loppu tuntui olevan maailmaa muuttava. Tähtien sota on yksi niistä sarjoista, joita olen nähnyt niin pienenä, etten edes muista ensimmäistä näkemiskertaa. 22.4. kauppoihin tulevaa Star Wars: The Force Awakensia (2015) varten pitää tietenkin valmistautua ja käydä läpi koko aiempi saaga. Se pitää tietysti tehdä siinä järjestyksessä, missä elokuvat ovat alunperin ilmestyneet.

Kuolemantähden tuhouduttua kapinalliset ovat lähteneet pakosalle kylmälle Hoth-planeetalle. Samaan aikaan mahtava Imperiumi, johtajanaan Darth Vader, jahtaa kapinallisia ympäri galaksia. Luke Skywalker jatkaa koulutustaan, kun Obi-Wanin henki lähettää hänet vanhan jedimestarinsa Yodan luokse.

Mark Hamillin esittämä Luke Skywalker alkaa muuttua kunnolla elokuvan sankariksi ja on kiehtovaa seurata hänen matkaansa Voiman polulla. Hamill vetää jälleen erittäin hyvän suorituksen, eikä hahmo ole enää lainkaan ärsyttävä kuten edellisen filmin alussa.
     Harrison Fordin Han Solo pysyy ylimielisenä ääliönä, joka kuitenkin näyttää elokuvan kuluessa aitoja tunteita, jotka tuovat hahmoon lisää sisältöä.

Carrie Fisherin näyttelemä prinsessa Leia pääsee paremmin esille tässä osassa. Hahmo pääsee myös toimintaan ja käyttämään aseita, joten hän ei ole enää perinteikkäämpi "neito pulassa" -hahmo. Hassua kyllä, että hän on ainoa naishahmo koko elokuvassa (jos ei siis laske mukaan taustalla Cloud Cityssä esiintyviä nimettömiä ja repliikittömiä naisavustajia). Hanin ja Leian yhteiset kohtaukset ovat hyviä ja omalla tavallaan jopa koomisia. Heidän kemiansa on uskottavaa. Tällä kertaa kaikki hahmot osaavat lausua Leian nimen oikein.
     Tietenkin mukana ovat droidit C-3PO ja R2-D2. Hahmot joutuvat erilleen elokuvassa, mikä on hyvä ratkaisu, sillä edellisessä osassa hahmot olivat kuin paita ja peppu. R2-D2 päätyy Luken mukana Dagobahille, kun taas C-3PO matkaa Hanin, Leian ja Chewbaccan kanssa. C-3PO:n ainoa tehtävä elokuvassa tuntuu olevan kertoa muille, mitkä ovat onnistumisen mahdollisuudet ja kritisoida kaikkien toimintaa, mikä tekee hahmosta hyvin nopeasti ärsyttävän. Edellisen osan tapaan C-3PO:ta esittää Anthony Daniels ja R2-D2:n sisällä toimii Kenny Baker.
     Jälleen kerran Han Solon mukana on wookiee Chewbacca. Peter Mayhew jatkaa karvaturrihahmon roolissa. Chewbaccakin pääsee hieman enemmän esille, mutta hahmo tuntuu silti oikeastaan vain roikkuvan mukana.
     Ensimmäisenä ja parhaimpana lisäyksenä hahmogalleriaan on jedimestari Yoda. Yoda on vihreä, pienikokoinen, suippokorvainen ja oudoin lauserakentein puhuva olento, joka on asunut suoplaneetalla vuosikausia. Tässä elokuvassa ei paljasteta, miksi hahmo asuu Dagobahilla. Yoda on nukke, jonka äänenä ja liikuttajana toimii Frank Oz. Yoda on erittäin hyvin luotu hahmo ja suurimmaksi osaksi ruutuajastaan Yoda tuntuu edelleen todelliselta. Kyseessä on luultavimmin parhaiten tehtyä nukkeanimaatiota live action -elokuvassa, mitä olen nähnyt.
     Toisena merkittävänä uutena hahmona on Billy Dee Williamsin näyttelemä Lando Calrissian. Lando on myös hyvä lisäys sarjaan, vaikka aluksi hahmo hieman ärsyttääkin, kun ei ole oikein varma, että kenen puolella hän on.

Kolmas uutuus on palkkionmetsästäjä Boba Fett. Bobaa esittää Jeremy Bulloch, mutta hänen ääneksi on uudemmissa versioissa vaihdettu Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäyksessä (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002) Jango Fettina tuttu Temuera Morrison. Harmi, ettei hahmo pääse paljoa toimimaan, sillä hän on todella mielenkiintoinen uusi pahis.
     Darth Vader jatkaa olemistaan elokuvahistorian yhtenä parhaimmista pahishahmoista. Hahmo on tuotu isompaan rooliin, mikä varmasti miellyttää kaikkia. Jos Imperiumissa haluaa saada ylennyksen, niin kannattaa vain toivoa, että oma pomo möhlii, sillä Vader pitää huolta, että pomon paikka vapautuu hetkessä. Vaderin hengitys on edelleen hahmon täydellistävä tekijä. Hänen olemuksensa ja liikkeensä tuntuvat tarkemmin mietityiltä kuin edellisessä osassa, mikä on hyvä. Darth Vaderia näyttelee yhä David Prowse ja äänenä jatkaa James Earl Jones, jonka jo Uuden toivon arvostelussani kehuin melkein maasta taivaisiin - tai toisiin galakseihin... Elokuvan lopetus tuo hahmoon sisältöä lisää, mikä muuttaa katsojan käsitystä hahmosta. Vaderin oma "pomo", eli Keisari näytetään myös elokuvassa pikaisesti. Keisaria esittää Ian McDiarmid (siis uudemmissa versioissa elokuvasta).
     Alec Guinnessin Obi-Wan Kenobi on mukana, vaikka hahmo kuolikin edellisessä osassa. Obi-Wanin haamu tai jokin Voima-kummitus ohjeistaa Luken Yodan luo ja antaa yleisestikin käytännöllisiä neuvojaan.

Imperiumin vastaisku on erittäin esimerkillinen trilogian toinen osa. Edellinen elokuva loppui hyvisten voittoon, joten tämä elokuva taas menee sillä lailla, että hyvikset ovat kaiken aikaa alakynnessä. Vaikka edellisessä osassa Imperiumilla oli käytössään Kuolemantähti, niin tuntuu, että Imperiumi on tässä elokuvassa uhkaavampi ja he vaikuttavatkin ylivoimaisilta läpi elokuvan. Trilogian toinen osa jää tietenkin pahasti kesken, jotta katsojat janoaisivat lisää ja jotta kolmas osa saavuttaisi samat, ellei jopa korkeammatkin katsojaluvut.

Fanien kesken on yleinen kysymys, joka minultakin on muutamaan otteeseen kysytty: "Kumpi on parempi; Uusi toivo vai Imperiumin vastaisku?" Itse en oikein tiedä, kummasta pidän enemmän. Molemmat ovat mestariteoksia ja viiden tähden klassikoita. Suunnilleen joka katselukerralla mielipiteeni vaihtuu siitä, kumpaa suosin, joten itse sanoisin, että molemmat ovat yhtä hyviä.

Imperiumin vastaisku laajentaa Tähtien sodan maailmaa. Jäinen Hoth on hyvä kontrasti kuumalle aavikkoplaneetta Tatooinelle, joka aloitti edellisen osan. Hyinen planeetta, sen otukset ja siellä käytävä taistelu ovat erittäin hyvä tapa aloittaa jatko-osa. Dagobah-planeetta, jolla Yoda asustaa, on myös toimiva uutuus, ollessaan kokonaan suon peitossa. Sumuinen, ötököitä ja matelioita pursuava suoplaneetta on saatu hyvin todellisen oloiseksi ja se on ehdottomasti paikka, missä ei tekisi mieli käydä koskaan visiitillä. Myös planeetta Bespin on hyvä lisäys, sillä siellä ei näytetä maankamaraa ollenkaan, vaan tapahtumat sijoittuvat pilvissä leijuvaan Cloud Cityyn. Lavasteet ovat erittäin onnistuneet, vaikkakin Cloud Cityn taustat näyttävät välillä liikaa maalauksilta.

Tässä elokuvassa on toimivia taisteluita. Heti alussa käydään taistoa Hothilla, mihin on yhdistetty onnistuneesti maan päällä ja ilmassa käytävää taistelua. Takaa-ajo asteroidikentän läpi on erittäin hieno toimintaosuus ja se näyttää nykypäivän kriteereillä yhä hyvältä. Parasta antia taisteluiden osalta on kuitenkin lopun valomiekkaskabailu. Edellisen elokuvan "Obi-Wan vastaan Darth Vader" tuntui enemmän vain nololta, hahmojen heiluttaessa miekkojaan kömpelösti. Tässä valomiekkataisteluun on saatu vauhtia ja enemmän liikettä. Taistelu myös etenee paikasta toiseen, eikä vain tapahdu yhdellä käytävällä.

Kuten jo alussa sanoin, niin Lucasin hermoromahduksen jälkeen Irvin Kershner tuli ohjaamaan jatko-osan. Kershnerin muita tunnettuja elokuvaohjauksia ovat esimerkiksi epävirallinen James Bond -elokuva Älä kieltäydy kahdesti (Never Say Never Again - 1983) ja RoboCop 2 (1990). Kershner ja Lucas eivät olleet käsittääkseni aivan yhteisymmärryksessä elokuvasta, sillä Lucas halusi vain luoda spektaakkelin, kun taas Kershner halusi keskittyä tarinaan. Lopputulos oli kuitenkin onnistunut ja Imperiumin vastaiskusta tuli toimiva tarinaan perustuva elokuva, joka kuitenkin tuntuu spektaakkelilta. Suuria kohtauksia riittää, sekä eeppisyyttä, mutta suurimmassa roolissa ovat silti hahmot ja niiden koettelemukset elokuvan kulkiessa eteenpäin.

Imperiumin vastaisku on hyvin kuvattu elokuva. Suurimmaksi osaksi kuva pysyy tarkkana ja tämäkin saagan osa sisältää hölmöjä siirtymäleikkauksia. Kuten tavallista, myös tähän Star Warsiin on tehty jälkikäteen lisäyksiä. Blu-ray -versioon (jonka itse katsoin arvostelua varten) tehdyt muutokset ovat hyvin pieniä ja enemmänkin hienosäätöjä. Esimerkiksi kun Luke ja R2-D2 ovat matkalla Dagobahiin, niin R2-D2:n siniset paneelit olivat aiemmin mustia kohtauksessa, mutta nyt ne on korjattu sinisiksi. Äänimaailma on todella kiehtova elokuvassa ja hyvin samanlainen kuin Uudessa toivossa.

Kuten tavallista, niin Tähtien sodan musiikista vastaa John Williams. Williams on jälleen pistänyt parastaan säveltäessään Imperiumin vastaiskun musiikkia. Toimintakohtausten rallatukset tuovat kunnon tuntuman kohtauksiin. Mukana on myös hieman "hempeämpää", eli niin sanottua rakkausteemamusiikkia. Parasta antia on kuitenkin mahtipontinen/eeppinen/täydellinen "The Imperial March", eli se mistä monet puhuvat Darth Vaderin teemamusiikkina.

Elokuvan tehosteet ovat suurimmaksi osaksi kestäneet aikaa. Jotkut green screen -kohdat, etenkin Hothin taistelussa, näkyvät selvästi, muttei liian häritsevästi. Heikointa tehosteiltaan on tauntaun-ratsun nukketoteutus. Tauntaun näyttää laajakuvissa todella epäaidolta ja siitä näkee selvästi, että kyseessä on nukke. Lähikuvissa toteutus ei ole niin häiritsevää. Aiemmin mainittu asteroidikentän läpi kulkeva takaa-ajo näyttää yhä todella hyvältä. Hologrammit näyttävät hieman kömpelöiltä.

Kuten jo aiemmin sanoin, lopun cliffhanger tuntui muuttavan maailmaa. Tämä kappale tulee sisältämään SPOILEREITA koko elokuvasta, joten jos et ole nähnyt Imperiumin vastaiskua, niin hyppää suoraan Blu-ray -osioon. Han Solo pistetään jäihin (vaikka Harrison Ford itse toivoi hahmon kuolevan) ja Luke menettää kätensä. Isoin juttu lopussa on kuitenkin Darth Vaderin suuri paljastus Lukelle: "Olen isäsi." Onneksi elokuva ilmestyi 80-luvulla, sillä nykypäivänä asia olisi samantien paljastettu internetissä. Lause on muuttunut legendaariseksi ja yhdeksi tunnetuimmista repliikeistä elokuvahistoriassa. Tämä paljastus pidettiin myös työryhmältä salassa, mikä on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ratkaisu, joka tietenkin tarjosi työryhmänkin jäsenille tilaisuuden kokea odottamattoman lopetuksen. Paljastus on täydellinen tapa päättää elokuva, sillä se lisää katsojan kysymyksiä ja halua nähdä jatkoa. Nykypäivänä tällaiset suuret paljastukset ovatkin niin muotia, etteivät ne tunnu enää niin isoilta asioilta.

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen, etenkin kun ottaa huomioon, että kyseessä on elokuva vuodelta 1980. 9-levyisellä Blu-ray -julkaisulla Imperiumin vastaisku on levyllä viisi ja elokuvan lisämateriaalit ovat levyllä kahdeksan. Samalla levyllä ovat myös Episodi IV - Uuden toivon ja Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluun (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) extrat. Lisämateriaalina on neljään osioon jaettuja poistettuja kohtauksia, haastatteluita, gallerioita ja yleiskatsauksia. Nämä neljä osiota ovat nimeltään "Hoth", "Dagobah", "Pursued by the Imperial Fleet" ja "Cloud City". Lisämateriaali ei sisällä suomenkielistä tekstitystä.

Yhteenveto: Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku on aivan mestarillinen elokuva. Se on yhtä hyvä, ellei jopa parempi kuin edeltäjänsä ja nousee yhdeksi parhaista jatko-osista ikinä. Se syventää Tähtien sodan maailmaa ja hahmoja, ja tuo mukaan uutta. Se on synkempi, mutta mukana on myös huumoria. Etenkin Yoda on aluksi todella huvittava veitikka. Elokuva oli valittu yleisöäänestyksellä Empire Magazinessa joskus kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi. Se kertoo jo paljon elokuvan vaikutuksesta maailmaan. Vaikka tiedän, miten elokuva päättyy, sen lopetus saa minut silti haluamaan nähdä, miten trilogia päättyy (vaikka tiedän toki senkin). Suosittelen Imperiumin vastaiskua todella paljon kaikille. Jonkin sortin Tähtien sota -nörttinä katsoin elokuvan Darth Vader -pipo päässäni. Palataan huomenna asiaan trilogian päätösosan, Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluun kanssa. Olkoon Voima kanssanne!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.4.2016 - Muokattu 1.4.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.starwars.wikia.com
Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back, 1980, Lucasfilm Ltd

Arvostelu: Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977)

TÄHTIEN SOTA: EPISODI IV - UUSI TOIVO

STAR WARS: EPISODE IV - A NEW HOPE

Ohjaus: George Lucas
Pääosissa: Mark Hamill, Harrison Ford, Carrie Fisher, Alec Guinness, Anthony Daniels, Kenny Baker, Peter Mayhew, Peter Cushing ja James Earl Jones
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 7

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Star Wars: Episode IV - A New Hope, eli suomalaisittain Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo - tai kuten monet tämän elokuvan yhä mieltävät pelkkänä Star Warsina tai Tähtien sotana - on elokuvahistorian merkkiteos, jota ilman nykypäivän scifileffoja ei olisi. Se mullisti maailmaa, ei vain elokuvana, vaan se loi järjettömän kokoisen fanikulttuurin, jolle tämä sarja on kaikki kaikessa. Eikä vain tämä elokuvasaaga, vaan koko maailma niiden elokuvien ympärillä. Pelit, televisiosarjat, animaatiot, lelut, jne. mitä Tähtien sodan (1977-) pohjalta on tehty saisivat helposti kovemman luokan fanittajan nopeasti vararikkoon. Esimerkiksi pelkästään alkuperäisten action figureiden hinnat ovat tänä päivänä erittäin korkeita. Ei tainnut sarjan luoja George Lucas edes päiväunissaan aavistaa, millaisen vaikutuksen Luke Skywalkerin ja kumppaneiden seikkailut tekisivät ihmisissä. En tiedä montaa, joka ei olisi nähnyt yhtäkään Tähtien sotaa, enkä tiedä ketään, joka ei olisi kuullutkaan koko jutusta. Tähtien sota on jäänyt elämään maailmassa todella vahvasti monella tapaa. Sarjan uusin teos, Star Wars: The Force Awakens (2015), ilmestyy ensi viikolla Blu-raylle ja jotta sen voi arvostella, niin pitää tietenkin käydä läpi koko aiempi saaga. Ja sehän pitää tehdä ainoassa oikeassa järjestyksessä, eli siinä missä järjestyksessä ne ilmestyivät, joten luonnollisesti aloitamme Episodi IV - Uudella toivolla.

Kapinalliset ovat varastaneet suuren Imperiumin uuden aseen, Kuolemantähden, piirustukset. Imperiumin jahdatessa kapinallisia, yksi kapinallisista, prinsessa Leia, kätkee piirustukset droidi R2-D2:n sisään ja lähettää tämän pakokapselissa salaiselle tehtävälle droidi C-3PO:n kanssa. Droidit ajautuvat aavikkoplaneetta Tatooinelle, jossa he päätyvät maalaispoika Luke Skywalkerin käsiin. Tämä johtaa Luken uskomattomalle seikkailulle läpi galaksin.

Pääosassa Luke Skywalkerina nähdään Mark Hamill. Luke on orpo maalaispoika, joka asuu Owen-setänsä ja Beru-tätinsä luona aavikkoplaneetta Tatooinella. Luken isä taisteli aikoinaan kloonisodissa jediritarina, mutta Luken äidistä ei paljasteta tässä mitään. Eipä Luke kyllä kertaakaan edes kysele äitinsä perään... Mark Hamill on oiva löytö elokuvan pääosaan. Luke käy läpi melkoisen muutoksen elokuvan edetessä. Alussa hän lähinnä valittaa korkealla äänellä kaikesta, mutta hän muuttuu onneksi koko ajan siedettävämmäksi.

Myös Indiana Joneseista (1981-) tuttu Harrison Ford vetää mahtavan suorituksen Han Solona, rahanhimoisena pelkurina, joka välttelee pomoaan Jabba the Huttia samalla lailla kuin Imperiumia. Myös Solo kokee muutoksen elokuvan kuluessa ja hänkin on hieman ärsyttävä, kun näkyy ensimmäistä kertaa ruudulla. Han Solon mukana on tietenkin uskollinen wookiee Chewbacca, jota esittää Peter Mayhew. Chewbacca on omalla tavallaan hassu ja suloinen hahmo, mutten ryhtyisi pelaamaan mitään hänen kanssaan.
     Naissankarina elokuvassa on Carrie Fisherin näyttelemä prinsessa Leia. Leia tulee kunnolla mukaan vasta puolessa välissä elokuvaa, jota ennen hänet nähdään vain lyhyissä kohtauksissa. Fisherin suoritus on toimiva ja hän on uskottava roolissaan. Huvittavaa, että suurin osa elokuvan hahmoista ei osaa sanoa Leian nimeä oikein.
     Sankareiden mukana ovat droidit R2-D2 ja C-3PO. R2-D2 ei puhu mitään, vaan päästelee satunnaisia korkeita ääniä. R2:n puhetta tulkkaa C-3PO, joka voi tuntua hieman ärsyttävältä tiukkapipohahmolta, mutta onkin ihan hauska hetkittäin. R2-D2:n kuoren sisällä on Kenny Baker, joka liikuttelee droidin päätä, ja C-3PO:n puvussa liikkuu Anthony Daniels, joka on myös hahmon äänenä. Voin vain kuvitella Bakerin ja Danielsin tuskan, kun on kuvattu aavikkokohtauksia ja he joutuvat olemaan peltiasujensa sisällä pitkät ajat.
     Vanhaa viisasta Obi-Wan "Ben" Kenobia näyttelee vanha viisas Alec Guinness. Jo edesmennyt veteraaninäyttelijä Guinness on hyvä valinta viisaan tietäjän rooliin. Ben Kenobi on kovia kokenut jediritari, joka on erakoitunut Tatooinella vuosikausia.
     Toinen edesmennyt veteraaninäyttelijä on Peter Cushing, joka esittää Grand Moff Tarkinia, yhtä Imperiumin johtajista Kuolemantähdellä. Kyseessä on oikein hyvä pahishahmo, jonka ei tarvitse tehdä itse paljoa vaikuttaakseen jo uhkaavalta. Hahmo jää pahiksena kuitenkin yhden toisen jalkoihin...

Darth Vader on yksi kaikkien aikojen parhaimmista pahishahmoista. Uhkaava mustiin pukeutuva astmaatikkokyborgi aiheuttaa pelkoa niissä, jotka vastaan tulevat. Vader näyttää aina tyylikkäältä - kävellessään viitta heiluen Kuolemantähden käytävillä, lentäessään TIE-Fighteria tai ihan vain patsastellessaan kapinallisruumiiden keskellä. Puvussa on isokokoinen David Prowse, mutta äänessä on legendaarinen James Earl Jones. Alussa Earl Jonesin puhe kuulostaa hieman oudolta, mutta muuttuu alkukohtauksen jälkeen hahmolle tutun kuuloiseksi ääneksi. Vaikea kuvitella ketään muuta tekemään hahmon ääneä kuin herra Earl Jones. Hän ei itse kuitenkaan alkuperäisessä teatteriversiossa halunnut tulla listatuksi lopputeksteihin, kun ei kokenut tekevänsä tarpeeksi elokuvan eteen, mutta myöhemmissä versioissa hänet on lisätty mukaan. Hahmon täydellistää Darth Vaderin hengitys, joka tuo hahmoon lisää uhkaavuutta. Harmi, ettei Vader ole kuitenkaan kovin isossa roolissa tässä elokuvassa.

Elokuvassa on paljon muitakin hahmoja, jotka ovat suurimmaksi osaksi erilaisia avaruusmörköjä. Maskeeraukset ja puvustukset elokuvassa ovat erittäin hyviä ja suurin osa olioista näyttää tyylikkäiltä yhä nykypäivän kriteereillä. Tatooinen jawoille ja tuskeneille on luotu hyvin omat kulttuurinsa ja niitä näytetään ja kerrotaan hieman elokuvan aikana. Mos Eisleyn kanttiinakohtauksessa näkee jos minkälaisia avaruuden olentoja. Kanttiinabändin jäsenet ovat lajiltaan bithejä ja heidän bändinsä nimi on "Figrin D'an and the Modal Nodes". Tiesittekö sitä? Imperiumin joukkoina ovat stormtrooperit, joilla on kaiken aikaa kasvot peittävät kypärät, kun taas kapinallisilla näkyvät kasvot kypärien alta. Sekä stormtroopereilla, että kapinallisilla on kuitenkin saman väriset, mustavalkoiset kypärät.

Episodi IV - Uusi toivo on vasta esittelyä Tähtien sodan maailmalle. Elokuvassa käydään vain yhdellä planeetalla, Tatooinella ja yhdellä kuulla, Yavin 4:llä. Vaikka Alderaan-planeetta näytetään, ei sielläkään käydä kertaakaan elokuvan aikana. Taisteluasema Kuolemantähti on hyvin synkkä ja todella pelkistetty paikka. Mustille käytäville tuo valoa seinissä olevat aukot, jotka tuovat mukaan pahaenteisyyttä. Lavasteet ja pienoismallit elokuvassa ovat uskomattomia. Avaruusalukset ovat hienosti tehtyjä ja suurimmaksi osaksi lentävät alukset näyttävät yhä uskottavilta.

Elokuva on tarinallisesti aika perinteinen prinsessan pelastus -satu. Poikkeavaa on juurikin se, että se tapahtuu avaruudessa. Taustalla pyörii galaksissa riehuva sisällissota, josta ei oikein paljasteta tarkemmin, että mistä se alkoi ja miten. Elokuvassa viitataan moniin asioihin, kuten jedeihin ja kloonisotiin, mutta ne ovat lähinnä vain termejä, eikä niitä aleta selittelemään kummemmin. Voimastakin, joka on yksi keskeisimpiä asioita saagassa, kerrotaan vain hieman. Monet asiat jätetään katsojan tulkinnan varaan ja se on varmasti yksi syy sarjan suosioon, kun ihmiset ovat halunneet tietää yhä vain enemmän tästä maailmasta.

Kuten jo aiemmin sanoin, Tähtien sodalla on suuri merkitys moniin ihmisiin. Joillekin tämä sarja on kaikki kaikessa ja juurikin alkuperäiset kolme elokuvaa ovat parasta ikinä. Minulle henkilökohtaisesti Tähtien sodan maailma on isompi juttu kuin itse yksittäiset elokuvat. Yksittäinen elokuva kuitenkin kertoo vain yhden lyhyen tarinan, kun taas kaikki tarinat eri peleistä, kirjoista jne yhdistettynä luovat suuremman kokonaisuuden. Episodi IV - Uusi toivo on kuitenkin täydellinen avausosa, joka esittelee maailmaa jo hieman katsojalle ja nappaa saman tien mukaansa.

Elokuvan alku on yksi parhaimmista ikinä. Alun teksti "Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa..." saa joka kerta innostumaan ja jännittämään. Sen jälkeen lähtee soimaan eeppinen tunnusmusiikki, Tähtien sota -logon kiitäessä avaruuden poikki, katsojasta pois päin. Alussa tuleva esittelyteksti, joka rullaa ylöspäin, on tullut luettua niin monta kertaa, etten keskity enää siihen katsoessani elokuvaa, vaan nostatan tunnelmaa keskittymällä musiikkiin. Parasta on kuitenkin ensimmäinen kuva, jossa rauhallisessa maisemassa lentää yhtäkkiä pieni Tantive IV -alus, perässään todella suuri Imperiumin hävittäjäalus. Tämä yksi kuva tuo katsojalle hyvin selväksi lähtötilanteen. Hyvikset ovat pakomatkalla, eikä heillä selkeästi ole mitään toivoa, kun takana on paljon massiivisempi pahisten alus. Voin vain kuvitella, miten hienoa oli nähdä tämä aloitus isolta kankaalta, kun elokuva alunperin ilmestyi ja samanlaista ei oltu koskaan aiemmin nähty.

Ohjaaja George Lucas on tehnyt erittäin hienoa työtä luodessaan elokuvan maailmaa. Pitkään työn alla olevalla elokuvalla oli paljon vaikeuksia prosessin aikana, eikä siitä meinannut mitään tulla, mutta odotus lopulta palkittiin ja lopputulos miellytti katsojia ympäri maailman. Lucas otti todella ison palan tehtäväkseen, mutta se oli kaiken vaivan arvoinen. Harmi, että tämän seurauksena Lucasilla taisi nousta virtsa hieman liiankin paljon kalloon.

Elokuva on kuvattu oikein hyvin, vaikka välillä kuva on hieman epätarkka. Leikkaus on myös erittäin toimivaa. Kohtauksesta toiseen siirrytään usein hölmön siirtymän kautta, jossa toinen kuva liukuu tavalla tai toisella aiemman kuvan päälle. Yleisesti kikka olisi erittäin hirveä, mutta sen käyttö on noussut niin selkeäksi Tähtien sodassa, että sen käyttöä odottaakin. Ensimmäistä kertaa elokuvan näkevä voi kuitenkin varmaan kummastella tätä tekniikkaa. Värimaailma on hyvin hailakka ja paikoitellen elokuva on synkkä. Äänimaisema on todella kiehtova ja vaikka monet äänitehosteet, kuten lyönnit, kuulostavat täysin muista 70- ja 80-luvun elokuvista otetuilta, niin elokuvaan luotujen olioiden, alusten, valomiekkojen, laseraseiden ja muiden äänet ovat jääneet elämään nykypäivään saakka.

Tähtien sodan musiikista vastaa John Williams, joka on tehnyt upeaa työtä. Koko elokuvasarjan tunnusmusiikki on erittäin mahtipontinen ja yksi parhaista tunnareista, mitä on koskaan tehty. Elokuvan soundtrack on läpikotaisin todella hyvä. Parhaat palat ovat Cantina Bandin musiikit, TIE Fightereiden hyökkäys, Yavinin taistelu ja lopputekstimusiikki. Ja kyllä, kuuntelin elokuvan soundtrackin läpi, kirjoittaessani tätä arvostelua.

Elokuvan tehosteet ovat suurimmaksi osaksi kestäneet aikaa hyvin. Aiemmin sanoinkin, että puvustus ja maskeeraus avaruusolioilla ovat hyvin toteutettuja, kuten myös lavasteet ja pienoismallit. Hirveintä tehostepuolelta on oikeastaan myöhemmin lisätyt digimöröt, joihin kiinnittää helposti huomion. Digimörkö vie yhdessä kohtaa jopa koko ruudun tilan, mikä ainakin itseäni katsojana ärsyttää erittäin paljon. Tietokoneella toteutetut otukset eivät tunnu oikein kuuluvan mukaan elokuvaan. Useasti, kun valomiekka sytytetään tai sammutetaan, niin näkee, että kuva jää paikoilleen ja ainoa, mikä liikkuu, on valomiekan terä.

Hauskoja pikku yksityiskohtia elokuvasta, joihin kannattaa kiinnittää huomiota seuraavalla katsomiskerralla:
- Stormtroopereiden saapuessa huoneeseen Kuolemantähdellä, jossa C-3PO ja R2-D2 ovat piilossa, yksi stormtroopereista lyö päänsä oviaukon ylälaitaan. Aiemmin se saattoi olla heikommin bongattavissa, mutta nykyään sen huomaa selkeästi, kun siihen on lisätty kunnon kolahdusääni.
- Legendaarinen Wilhelm-huuto kuuluu, kun Luke ja Leia ovat jumissa Kuolemantähdellä, stormtroopereiden ampuessa heitä ylemmältä tasolta.
- Lopussa ennen kuin Luke ja Leia halaavat, Luke huutaa Leian nimen tilalla tämän näyttelijän nimen: "Carrie!"

Tähtien sotia muokataan jollain tapaa aina, kun ne julkaistaan uudestaan. En ole koskaan nähnyt alkuperäisiä versioita trilogiasta, mutta toivon joku päivä ne näkeväni. Koska tätä arvostelua varten katsoin Blu-ray -version elokuvasta, niin käyn läpi sen muutoksia. Kun Ben Kenobi tulee mukaan elokuvaan, niin hänen säikyttelyhuutonsa on muutettu (joka kuulostaa aivan hirveältä). Piiloutuneen R2-D2:n eteen on lisätty digikiviä, ja Hanin ja Greedon ampumiskuvaa on muutettu hieman. Kuten jo aiemmin sanoin, niin entuudestaan elokuvaan on lisätty mm. digitaalisia olentoja, joiden tarkoitus on kai tuoda maailma paremmin esille. Vaikka näitä elokuvia muokataan koko ajan erilaisiksi, niin silti aiempia muokkauksia ei paranneta, millä digioliot saisi ehkä jopa näyttämään hyviltä.

Blu-ran kuvanlaatu on erinomainen, ottaen huomioon, että kyseessä on 1970-luvun lopulla tehty elokuva. Blu-ray korostaa heikkoja tehosteita, mikä on tietenkin harmi, mutta mieluumminhan sitä katsoo parhaalla mahdollisella laadulla. Yhdeksänlevyisellä Blu-ray -julkaisulla Uusi toivo -elokuva on levyllä neljä ja elokuvan lisämateriaalit ovat levyllä kahdeksan. Samalla levyllä ovat myös Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaiskun (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980) ja Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluun (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) lisämateriaalit. Uuden toivon lisämateriaali on jaettu kolmeen osioon, jotka ovat "Tatooine", "Aboard the Death Star" ja "The Battle of Yavin". Näissä osioissa on poistettuja kohtauksia, haastatteluita, varhaisia luonnospiirustuksia ja muuta, joissa selitetään jokaisesta osiosta hieman. Lisämateriaali ei sisällä suomenkielistä tekstitystä.

Yhteenveto: Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo on aivan mielettömän hieno elokuva ja huikea aloitus Tähtien sota -saagalle. Jos et ole aiemmin nähnyt yhtäkään saagan elokuvista, tämä on oikea elokuva, mistä aloittaa. En ole itse mikään kova Tähtien sota -fani - en ole lukenut samaan maailmaan sijoittuvia kirjoja, pelannut pelejä, enkä kerää huonettani täyteen fanikamaa. Tiedän kuitenkin omasta mielestäni paljon elokuvasta, joten voin kai laskea itseni jollain tapaa "Tähtien sota -nörtiksi". Sen verran nörtti ainakin olen, että katsoin elokuvan Darth Vader -pipo päässä. Ja fanikrääsänä omistan enimmäkseen vain Tähtien sota -legoja. Jossain kohtaa tämän elokuvan tehosteet näyttävät täysin aikansa eläneeltä, mutta niistä voi onneksi nauttia vielä pitkään sellaisina, kun ne ovat. Halusi sitä tai ei, Tähtien sota tuli jäädäkseen - etenkin nyt, kun Disney on päässyt tekemään sillä rahaa. Olin niin pieni, kun näin alkuperäisen trilogian ensimmäistä kertaa, etten muista siitä kokemuksesta mitään. Tähtien sota on kuulunut minun elämääni todella kauan ja tulee kuulumaan elämäni loppuun saakka. Suosittelen ehdottomasti kaikille ja olkoon Voima kanssanne!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2016 - Muokattu 1.4.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.starwars.wikia.com
Star Wars: Episode IV - A New Hope, 1977, Lucasfilm Ltd

Arvostelu: The Jungle Book / Viidakkokirja (2016)

THE JUNGLE BOOK (2016)

VIIDAKKOKIRJA

Ohjaus: Jon Favreau
Pääosissa: Bill Murray, Ben Kingsley, Idris Elba, Lupita Nyong'o, Scarlett Johansson, Giancarlo Esposito, Christopher Walken ja Neel Sethi
Genre: seikkailu
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 12

The Jungle Book - eli suomalaisittain Viidakkokirja - on tarinakokoelma, joka ilmestyi kirjana 1894. Rudyard Kiplingin kirjasta on tehty monia sovituksia, joista varmaan tunnetuin on Walt Disneyn animaatioklassikko The Jungle Book (1967). Monien kulmakarvat kohoilivat, kun ilmoitettiin, että Disneyllä tehtäisiin uutta, näyteltyä Viidakkokirja-elokuvaa. Hieman ristiriitaisissa tunnelmissa olin itsekin ennen elokuvan näkemistä. Hyvä näyttelijäkaarti voisi toimia, mutta he toimisivat vain ääninä ja pääosassa olisi joku täysin nobody kakara. Mainosten perusteella elokuvassa ei olisi melkein mitään todellista, vaan lähes kaikki olisi tehty tietokoneella. Minulla oli kunnia päästä Viidakkokirjan lehdistönäytökseen, jonne menin katsomaan elokuvan miettien, että mitäköhän tästäkin tulee...

Viidakon syvyyksissä asuu susien kasvattama Mowgli-niminen ihmispoika. Tiikeri Shere Khan ei hyväksy Mowglia viidakkoon ja aikoo tappaa pojan. Pantteri Bagheera päättää pelastaa Mowglin ja johdattaa tämän ihmisten kylään, jossa hän olisi turvassa. Matkalla vastaan tulee pyton Kaa, karhu Baloo ja orankikuningas Louie.

Elokuvan pääosassa Mowglina nähdään uusi tulokas Neel Sethi. Aluksi Sethin suoritus tuntuu hieman heikolta, mutta paranee elokuvan mennessä eteenpäin. Sethi saa lisäpisteitä myös siitä, että hän pystyy toimimaan uskottavasti, vaikka hänellä ei ole varmaan ollutkaan paljoa vastanäyttelijöitä. Sethi myös näyttää aivan Mowglilta.
     Bill Murray on mahtava Baloo-karhun äänenä. Baloo näyttää uskottavalta ja hänen hahmonsa on lystikäs veikkonen, vaikka aluksi hieman itsekäs. Hahmo näyttää kuitenkin omistavansa suuren sydämen ja hänestä tulee aikamoinen halinalle.
     Ben Kingsleyn esittämä Bagheera-pantteri tuntui elokuvan alussa hieman kököltä, mutta parani jo ensimmäisen viiden minuutin aikana. Läpi elokuvan kuullaan Bagheeran kertojaääntä, mikä toimii oikein hyvin.
     Idris Elban ääninäyttelemä tiikeri Shere Khan on todella uhkaava hahmo. Pelkkä Elban matala ääni tekee Shere Khanista loistavan pahishahmon. Tiikerin koko olemus on jännittävä ja välillä on vaikea aavistaa, mitä hahmo seuraavaksi tekee.
     Viime vuonna Star Wars: The Force Awakensista (2015) tietoisuuteeni tullut Lupita Nyong'o on oiva valinta Mowglin susiäidiksi, Rakshaksi. Rooliin olisi kai voinut valita oikeastaan kenet vain ja muuten erittäin tunnettujen nimien listalla Nyong'o saattaa tulla unohdetuksi, mutta hänen lempeä äänensä toimii hyvin huolehtivalle äidille.
     Christopher Walken on heikoin lenkki näyttelijöiden joukosta. Hassun hidastelevasti puhuva Walken on hieman jopa koominen orankikuningas Louiena. Etenkin Louien alkaessa laulaa legendaarista "I Wan'na Be Like You" -kappaletta, niin katsojana jotenkin vajoaa tuoliinsa nolostuneena. Walken olisi voinut edes antaa laulamishommat jollekin toiselle.
     Scarlett Johanssonin pyton-hahmo Kaa jää todella pieneen rooliin elokuvassa. Kaa esiintyy vain yhdessä kohtauksessa. Juonittelevaa hahmoa olisi voinut katsoa pidempäänkin, sillä käärmeelle olisi voinut keksiä vaikka mitä. Lyhyen roolinsa takia hahmon unohtaa helposti.
     Elokuvassa on lisäksi monia muita äänirooleja. Jopa elokuvan ohjaaja Jon Favreau on äänessä, kuten myös hänen lapsensa Max ja Madeleine Favreau. Myös ohjaaja Sam Raimin ääni kuullaan elokuvassa.

Viime kerrasta, kun näin Walt Disney -klassikko Viidakkokirjan, on kulunut aikaa todella kauan, joten tarina ei ollut minulla kovinkaan tuoreessa muistissa. Muistin suurin piirtein idean ja hahmot, mutta kokonaisuutta en. Ajattelin keskiviikkoiltana vuokrata animaatio-Viidakkokirjan valmistautuakseni uusintaversioon, mutta päädyin lopulta siihen päätökseen, että menen katsomaan uuden version ilman, että vertaisin sitä kaiken aikaa animaatioon. Tämän takia minun on hieman vaikea sanoa, tarjoaako uusi Viidakkokirja mitään uutta, vai onko se vain näyteltynä tehty sama elokuva. Sen osaan ainakin sanoa, että tämä uusi versio on paljon synkempi ja jännittävämpi, eikä se sovi perheen pienimmille.

Viidakkokirja on erittäin toimiva seikkailuelokuva. Kohtaukset menevät sujuvasti eteenpäin ja tylsiä kohtia elokuvassa ei tule. Kun yksi hahmo on esiintynyt tarpeeksi kauan, niin uusi tuodaan mukaan. Elokuvan alussa tulee tyylillisesti hieman erilainen Disney-linna, josta kuva siirtyy suoraan viidakkoon ja ensimmäisen minuutin aikana The Jungle Book -logo on jo näkyvillä. Logoon ei tule minkäänlaisia häivytyksiä, joten on varmaan oikein olettaa, että logo on kaiken aikaa viidakossa näkyvillä. Tämä vitsi aukeaa varmaan vasta, kun on itse nähnyt elokuvan alun...

Viidakkokirja on ollut hyvissä käsissä Iron Man (2008) -ohjaaja Jon Favreaun kanssa. Elokuvasta näkee sen, että siinä on tiedetty mitä haetaan. Disneyn aiemmat kokeilut muuttaa animaatioklassikoitaan live action -elokuviksi (Alice in Wonderland - 2010 ja Maleficent - 2014) olivat aika heikkoja yrityksiä, mutta Viidakkokirja näyttää, että näyteltyjen versioiden tekeminen voikin olla kannattavaa. Tämä elokuva tuo toivoa esimerkiksi ensi vuonna ilmestyvälle Beauty and the Beast -elokuvalle (2017).

On vaikea sanoa elokuvan kuvauksesta mitään, sillä koko Viidakkokirja on mitä luultavimmin kuvattu vihreää kangasta vasten studiolla ja metsä ym. on luotu jälkikäteen. Sen sijaan on siis helppo sanoa, että tehosteet ovat erittäin toimivia. Digitaalimetsä näyttää visuaalisesti uskomattoman upealta. Puhuvat eläimet tuntuivat alussa vähän oudoilta, mutta joko niihin tottui nopeasti tai sitten animointi parani ensimmäisten minuuttien aikana. Eläimet ovat huikeasti toteutettuja. Elokuva on todella värikäs, mutta jotkut kohdat, kuten lopputaistelu, tapahtuvat aivan liian pimeässä ja niistä on vaikeaa saada selvää. Muuten elokuvan visuaalisesta puolesta ei ole mitään huonoa sanottavaa. Neel Sethin suoritus tuntuu paremmalta, kun ajattelee, että hänen täytyi kuvitella varmaan lähes kaikki, joiden kanssa hän oli tekemisissä kuvissa.

Näin elokuvan 3D:nä ja tapansa mukaan tehoste ei tuonut elokuvaan oikein mitään erityistä. Jotkut asiat tulivat "lähemmäs" katsojaa, mutta muuten kolmiulotteisuuteen ei kiinnittänyt pahemmin huomiota.

Vuoden 1967 Viidakkokirja on musikaali, joten tietenkin myös tässä versiossa on lauluja. Tämä Viidakkokirja ei kuitenkaan ole musikaali, vaan sen ainoat laulut ovat Baloon ja Mowglin laulama "The Bare Necessities" ja kuningas Louien laulama "I Wan'na Be Like You". "Trust in Me" kuullaan lopputeksteissä Scarlett Johanssonin laulamana. Lopputekstien aikana tulevat visuaaliset asiat tuntuvat hieman hölmöiltä ja ne olisi voitu ratkaista jotenkin toisin. Baloon ja Mowglin laulu toimii erittäin hyvin, mutta kuten jo aiemmin sanoin, "I Wan'na Be Like You" Walkenin laulamana ei oikeastaan toimi ollenkaan. Muuten musiikki toimii hyvin läpi elokuvan.

Tähän tulee ajan kanssa osio Blu-ray -julkaisusta - Viidakkokirja oli mielestäni niin hyvä elokuva, että se ansaitsee jossain kohtaa paikan hyllystäni!

Yhteenveto: Viidakkokirja on oikein hyvä seikkailuelokuva. Se oli parempi kuin odotin ja katson sen erittäin mielelläni uudestaan. Lapsille se voi olla hieman liian hurja, mutta jo pari vuotta koulussa olleet pystyvät aika varmasti katsomaan elokuvan. Vaikka tämä oli onnistunut leffa, niin toivon, ettei tälle väännetä turhaan jatkoa. Tämän jälkeen tekisi mieli katsoa vuoden 1967 Viidakkokirja uudestaan. Sen jälkeen osaisin paremmin sanoa, että mikä näiden kahden elokuvan välillä on erilaista. Suosittelen tätä seikkailuelokuvien ystäville, etenkin jos pidätte tästä tarinana. Jos vähänkin kiinnostaa, niin kannattaa se katsoa, kun se julkaistaan Suomen elokuvalevitykseen keskiviikkona 13. huhtikuuta.

Kirjoittanut: Joonatan, 10.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
The Jungle Book, 2016, Walt Disney Pictures

Arvostelu: The Divergent Series: Allegiant / Outolintu-sarja: Uskollinen (2016)

THE DIVERGENT SERIES: ALLEGIANT (2016)

OUTOLINTU-SARJA: USKOLLINEN

Ohjaus: Robert Schwentke
Pääosissa: Shailene Woodley, Theo James, Miles Teller, Ansel Elgort, Naomi Watts, Octavia Spencer, Jeff Daniels ja Maggie Q
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 12

Kirjasarjafilmatisointien trendiksi on tullut jakaa viimeinen teos kahteen osaan. Lähes tuhatsivuisessa Harry Potter ja kuoleman varjelukset -kirjassa (2007) jakaminen tuntui järkevältä ajatukselta, mutta Twilight-sarjan neljännen osan; Aamunkoin (2008) ja Nälkäpeli: Matkijanärhen (2010) jakamiset tuntuivat hieman pakotetuilta ratkaisuilta. Divergent-kirjasarja (2011-2013) on vain trilogia, mutta tietysti elokuvia tulisi neljä (Noh, on olemassa sarjaan liittyvä neljäs kirja Four - 2014, mutta Divergent itsessään on trilogia). Onneksi kyseessä ei ole kuitenkaan "Allegiant - Part 1" ja "Allegiant - Part 2", vaan neljännen elokuvan nimi vaihdettiin Ascendantiksi (2017). Silti pelkäsin hieman, että Allegiantissa (2016) olisi kyse vain turhasta väliosasta, joka ainoastaan pohjustaa loppuskabailua. Kahden edellisen osan uudelleenkatsomisen jälkeen koin olevani valmis näkemään sarjan kolmannen osan ja tänään kävin katsomassa sen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia, Divergent (2014) ja Insurgent (2015).

Jeanine on kuollut ja osastojärjestelmä on rikki. Oikeudenkäyntien alkaessa kansa jakaantuu kahteen ryhmään: Johannan uskollisiin ja Evelynin joukkoihin, jotka aloittavat taistelun Chicagon hallinnasta. Samaan aikaan Tris ja Four kumppaneineen päättävät lähteä etsimään kaupunkia ympäröivän aidan toiselta puolelta osastojärjestelmän perustajia.

Shailene Woodley ei pääse kunnolla esille tässä elokuvassa. Hänen hahmonsa Tris on muuttunut yhtäkkiä kansalaisten haluamaksi johtajaksi, mutta hän kuitenkin vetäytyy pois asemasta, ennen kuin hänelle sitä ehditään antaa. Suurimman osan elokuvan alusta Tris on kädet puuskassa ja katsoo maailmansa meininkiä tympeä ilme kasvoillaan. Vasta loppupuolella Tris pääsee jälleen olemaan tarinan päähenkilö.
     Allegiant on nimittäin pääasiassa Fourin show. Kahdessa edellisessä elokuvassa kylmäksi jättänyt Theo James vetää yhtäkkiä hyvin ja hänen hahmonsa mielenkiintoisuustaso nousee koko elokuvan ajan. Four on myös aika äijä vetäessään porukkaa turpaan läpi elokuvan. Toivottavasti seuraavassa elokuvassa Trisin ja Fourin asemat saadaan tasaisiksi, eikä katsojana jää miettimään, että kuka tässä olikaan päähahmo?
     Miles Teller... Miles v*tun Teller. Ihan oikeasti, jos hänen Peter-hahmonsa ei kuole seuraavassa osassa, niin haluan rahat takaisin.
     Ansel Elgortin hahmo Caleb pääsee vihdoin edes jotenkin vauhtiin, eikä enää tarvitse miettiä, miksi hahmo on tungettu mukaan sarjaan.
     Naomi Wattsin Evelyn-hahmo on vain korvike Kate Winsletin Jeanine-hahmolle, mutta se on varmaan tarkoituskin. Evelyn halusi ajaa Jeaninen alas hallitsijan paikalta, sillä hän ei usko siihen, mitä Jeanine edustaa... vain päätyäkseen kopioksi henkilöstä, jota hän niin vihasi.
     Octavia Spencerin Johanna-hahmo pääsee vihdoin hieman enemmän esille tässä elokuvassa. Spencer on oikein hyvä näyttelijä ja toimii tässä yhtä hyvin kuin kaikissa muissa rooleissa, jotka olen häneltä nähnyt. Hyvä Octavia!
     Isoimpana uutena hahmona on Jeff Danielsin esittämä David, joka johtaa Geneettisen hyvinvoinnin virastoa (tai jotain siihen suuntaan) aidan toisella puolella. Danielsin hahmo on todella ennalta-arvattava ja hänen roolituksensa on hyvin kyseenalainen. Itse ainakin mietin, kun hän ilmestyi ruudulle, että "älä ajattele Nuija ja tosinuijaa... älä ajattele Nuija ja tosinuijaa..." Sitä kun näkee jonkun hölmöilemässä Jim Carreyn kanssa (Dumb & Dumber - 1994), niin on häntä vaikea  ottaa tosissaan missään vakavammassa pätkässä.

Edellinen elokuva, eli Insurgent, jäi niin ikään The Maze Runnerin (2014) kaltaiseen cliffhangeriin, jossa jätettiin asiat pahasti kesken. Kaikki mitä Chicagossa tapahtui, osastojärjestelmä jne, olivat vain koe. Insurgentissa ratkaisu ärsytti, mutta onneksi Allegiant tekee siitä loogista ja tuo mukaan hyvää tarinaa, joka tekee koko Divergentin ideasta mielenkiintoisemman.

Allegiant vie muutenkin Divergentin tarinan uudelle tasolle. Elokuva on teemoiltaan paljon synkempi kuin edelliset osat. Alun julmat oikeudenkäynnit näyttävät, etteivät hyviksetkään ole täysin puhtoisia ja pääosien esittäjät näyttävät hyvin kasvoillaan, että heidän mielestään muiden toiminta heidän ympärillään on väärin. Elokuvassa näytetään, mitä on kaupunkia ympäröivän aidan takana ja kerrotaan koko jutun lähtökohdista tarkemmin. Tuntuu, että vasta nykyään elokuvien jatko-osissa käsitellään edellisen osan jättämiä jälkiä kunnolla. Ainoa ongelma jatkumolle on, että muuten tuntuu kuin Allegiant tapahtuisi vain hetken Insurgentin tapahtumien jälkeen, mutta Tris on yhtäkkiä omaksunut sankariroolin, mikä oli vielä hakusessa edellisen osan lopussa. Muuten ei ole alkupuolesta valitettavaa. Ongelmat tulevat vasta loppupuolella, mutta ne katsoja saa huomata itse.

Ohjaaja Robert Schwentke ja yhtiö Summit Entertainment ovat selkeästi vihdoin tietäneet, mitä haluavat The Divergent Seriesiltä ja varman otteen myös näkee. Harmi, että Schwentke ei ohjaa sarjan päätösosaa, kun hänellä on hyvä meno päällä ja harmi, että nyt kun varma ote on löytynyt niin sarja on jo loppumassa. Elokuva on kuvattu taidokkaasti, kuten myös leikattu. Musiikki on toimivaa, muttei jää mieleen. Tehosteet ovat myös sarjan parhaimmat, vaikka lentävät alukset näyttävät välillä hieman liian CGI-tehosteilta. Visuaalisesti maailma näyttää vihdoin siltä, miltä toivoisi. Harmi, ettei elokuva menestynyt kunnolla ja seuraavan osan budjettia on leikattu, jotta se toisi omansa takaisin ja yhtiö jäisi voitolle, eli samanlaisia efektejä ei ole varmaan odotettavissa.

Yhteenveto: The Divergent Series: Allegiant on sarjan paras osa. Muutamia heikkoja asioita on mukana, muttei samalla lailla kuin edellisissä. Jos pidit edellisistä osista, niin tämä toimii varmasti. Toimintaa on vihdoin kunnolla - lähitaistelu- ja ampumiskohtaukset toimivat erittäin hyvin, etenkin kun on kyseessä teinihömppäleffa. Vaikka se on vain puolikas viimeisestä osasta, niin se tuntuu siltä, kuin se olisi oma kirjansa alunperin. Ymmärtääkseni elokuvan käsikirjoitus ottaa vapauksia kirjasta, juurikin jotta Allegiant tuntuisi kokonaisemmalta elokuvalta, eikä vain viimeisen osan mainokselta. Elokuva jää silti tietenkin kesken ja isoin taistelu on vielä edessä. Kesää 2017 ja Ascendantia odotellessa...

Kirjoittanut: Joonatan, 8.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.fashiongonerogue.com
The Divergent Series: Allegiant, 2016, Summit Entertainment

Arvostelu: The Divergent Series: Insurgent / Outolintu-sarja: Kapinallinen (2015)

THE DIVERGENT SERIES: INSURGENT (2015)

OUTOLINTU-SARJA: KAPINALLINEN

Ohjaus: Robert Schwentke
Pääosissa: Shailene Woodley, Theo James, Jai Courtney, Kate Winslet, Miles Teller, Ansel Elgort, Zoë Kravitz, Octavia Spencer, Maggie Q ja Naomi Watts
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 12

Kun Divergent ilmestyi vuonna 2014, niin koko juttu ei oikein kiinnostanut minua, mutta silloin kun jatko-osa Insurgentin (2015) trailereita alkoi näkyä elokuvateattereissa, niin mietin, että näyttääpäs ihan viihdyttävältä teinitoimintahömpältä. Syy, miksi edes katsoin Divergentin oli, että voisin katsoa Insurgentin, ymmärtäenkin siitä jotain. Divergent oli mielestäni ihan kiva ja Insurgentin menin elokuvateattereihin asti katsomaan. Nyt ennen kolmannen osan, Allegiantin (2016), näkemistä, oli tietenkin hyvä virkistää muistia ja katsoa aikaisemmat osat.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa: Divergent.

Tris Prior, Four, Caleb ja Peter pakenevat divergenttejä jahtaavia Jeaninen joukkoja. Samaan aikaan Jeanine löytää osastojärjestelmän perustajien viestin, mutta sen voi avata vain divergentti ja hänen kohteenaan on tietenkin Tris.

Shailene Woodley on edelleen paras näyttelijä elokuvasarjassa. Valitettavasti suurimmaksi osaksi hänen hahmonsa (päähenkilö Tris) vain itkee, eikä pääse oikeuksiinsa elokuvassa. Itkemisen ymmärrän - Trishän menetti vanhempansa edellisessä elokuvassa, kuten myös ampui yhden ystävistään (mitä en edes muistanut, vaikka edellisen osan näkemisestä on kulunut vasta viikko), mutta olisi hahmo voinut tehdä enemmänkin ja muuallakin kuin vain simulaatiossa.
     Theo James on yhtä pöhkö Fourina kuin edellisessä elokuvassa. Hahmon tehtävänä on pääasiassa pelastaa Tris vaaratilanteista ja yrittää estää Trisiä leikkimästä sankaria.
     Jai Courtneyn Eric on yhä todella ärsyttävä hahmo. Tai sitten Courtney on vaan erittäin sietämätön näyttelijä. Ei näyttelijä, eikä myöskään hänen esittämänsä hahmo toimi minulle.
     Myös Miles Tellerin Peter-hahmo pysyy ärsyttävänä. Alussa toivoisi, että Tris oikeasti tappaisi hänet veitsellään ja katsojana pettyy, kun ei näekään k*sipään kuolevan. Myös hahmon tarkoitus elokuvassa on hieman epäselvä, sillä hän vaihtaa puolta kaiken aikaa ja itse ainakin pidin outona, että kukaan ylipäätään haluaa tehdä mitään hänen kanssaan.
     Ansel Elgortin hahmo Caleb tuntuu vielä turhemmalta ja kun hän poistuu yhdessä kohtaa elokuvasta, niin hänen mukanaolonsa unohtaa, kunnes hänet näkee taas seuraavan kerran.
     Mutta kaikkein turhin "tärkeä" hahmo on Kate Winsletin esittämä Jeanine. Suurimmaksi osaksi elokuvaa hahmo on tablettinsa takana, eikä häntä voi mitenkään ottaa uhkaavana. Asiat, joita hän pistää joukkonsa tekemään, tuntuvat kauheilta, mutta hahmo käskyjen takana tuntuu nopeasti luodulta.
     Uutena tuttavuutena on Naomi Watts, jonka hahmolla on jonkinlainen menneisyys Fourin kanssa... Tuolla lailla kirjoitettuna kuulostaa siltä, että kyseessä olisi suhde, mikä tulee Trisille yllätyksenä, mutta voin sen verran paljastaa, että siitä ei (onneksi) ole kyse.

Koko Divergent-sarja tuntuu siltä, että kirjailija Veronica Roth (jonka kirjoja en ole siis lukenut) näki The Matrixin (1999) ja The Hunger Gamesin (2012), ja päätti yhdistää ne. Joku fani voi rauhassa mussuttaa siitä, kuinka Divergent-kirja tuli ennen ensimmäistä Nälkäpeli-elokuvaa - kyseessä on nyt siitä, että miltä konsepti tuntuu minusta. Mukana on samanhenkisiä mielimanipulaatioita, teknologisia härpäkkeitä ja simulaatioita kuin Matrix-sarjassa (1999-2003) ja se on laitettu mukaan teiniseikkailuun, jossa on vahva naispääosa, vierellään huonosti näyttelevä "pretty boy". Vähän niin kuin Nälkäpeleissä. Hyvä puoli Divergentissa on, ettei siinä ole turhaa kolmiodraamaa, vaan rakkaustarina on hyvin selkeä, eikä onneksi ole liian painotettu elokuvassa. Divergent ei kuitenkaan toimi yhtä hyvin kuin Nälkäpelit (2012-2015), vaan on enemmänkin samaa tasoa Maze Runnereiden (2014-) kanssa.

Insurgent jatkuu siitä, mihin Divergent päättyi. Jatkumo on selkeä ja toimiva, vaikka en muistanut, että Peter olisi lähtenyt Trisin ja Fourin mukaan. Ehkä en vain kiinnittänyt tarpeeksi huomiota. Insurgent on toimivampi elokuva kuin Divergent, vaikka sen juoni onkin perinteinen väliosa-tarina. Asiat jatkuvat edellisestä osasta, mutta ne jätetään vielä pahemmin auki, jotta ne voi ratkoa seuraavassa. Tuntuu, ettei tarinassa ole ollut tarpeeksi sisältöä ja siksi mukaan on täytynyt tunkea turhia asioita, kuten Trisin hiustenleikkuu. Sille ei anneta kunnolla mitään selitystä - kunhan nyt vaan oli kiva muuttaa tyyliä. Elokuvaan oli varmasti tehty muitakin turhia asioita, mutta ne ovat onneksi jääneet leikkauspöydällä pois valmiista tuotoksesta ja löytyvät varmaan poistetuista kohtauksista. Voin tietenkin olla väärässä. Aiemmin mainitsemiani simulaatioita on elokuvassa jälleen todella paljon. Ne eivät ärsyttäisi samalla lailla, jos lähes jokaisessa ei yritettäisi vedättää katsojaa.

Elokuvasarjan ohjaus vaihtui Neil Burgerilta Robert Schwentkelle, joka ohjasi myös sarjan kolmannen osan. Schwente ei nimenä ole varmaan kovin tuttu, mutta hän on ohjannut elokuvia, kuten Flightplan (2005), RED (2010) ja R.I.P.D. - Rest In Peace Department (2013). Ohjaajan vaihdos ei tunnu kovin merkittävältä elokuvassa ja elokuvan tyylin on varmaan päättänyt tuotantoyhtiö. Tai sitten Schwentke on pystynyt kunnolla jäljittelemään Burgerin työtä. Elokuva on kuvattu hyvin, kuten myös leikattu. Tehosteet eivät ole kovin päätähuimaavia, vaikka Insurgent näyttää ja tuntuu isomman luokan elokuvalta kuin edellinen osa. Musiikki soi taustalla toimivasti, muttei jää mieleen.

Yhteenveto: The Divergent Series: Insurgent on hieman parempi elokuva kuin edeltäjänsä, mutta silti vain "ihan kiva". Mukana on turhia juttuja, mutta paketti on toimivampi ja viihdyttävämpi kuin Divergent. Ehkä yksi syy siihen, että elokuva menee nopeammin eteenpäin on, että maailmaa ei tarvitse selittää alussa. Elokuva on noin 20 minuuttia lyhyempi kuin ensimmäinen osa ja sen myös huomaa, sillä tuntuu kuin elokuva loppuisi juuri, kun sitä on alkanut kunnolla katsomaan. Näyttelijäntyö ei ole erityistä - Woodley varastaa jälleen shown. Elokuvassa on myös paljon hyviä kohtauksia, esimerkiksi kaiken toiminnan ohessa oleva kohtaus, jossa Trisiin ja Fouriin käytetään totuusseerumia, mitä on todella mielenkiintoista katsoa. Loppu jättää hieman kylmäksi, mutta ehkä sitä selvennetään enemmän kolmannessa osassa.

Kirjoittanut: Joonatan, 7.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.screencrush.com
The Divergent Series: Insurgent, 2015, Summit Entertainment