perjantai 3. marraskuuta 2017

Arvostelu: Thor: Ragnarok / Thor: Ragnarök (2017)

THOR: RAGNAROK (2017)

THOR: RAGNARÖK



Ohjaus: Taika Waititi
Pääosissa: Chris Hemsworth, Tom Hiddleston, Mark Ruffalo, Tessa Thompson, Cate Blanchett, Karl Urban, Jeff Goldblum, Idris Elba, Taika Waititi, Anthony Hopkins ja Benedict Cumberbatch
Genre: scifi, komedia, toiminta, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 12

Sen lisäksi, että Thor: Ragnarok - eli suomeksi Thor: Ragnarök - on jatkoa elokuville Thor (2011) ja Thor: The Dark World (2013), on se osa paljon suurempaa kokonaisuutta, Marvel Cinematic Universea. Tämä Marvelin sarjakuvahahmoihin perustuva elokuvauniversumi alkoi vuonna 2008, kun Iron Man ilmestyi. Sen jälkeen universumin leffoja on ilmestynyt jopa viisitoista kappaletta ja nyt ilmestyvä Thor: Ragnarok on MCU:n SEITSEMÄSTOISTA elokuva. Filmin suunnittelu alkoi nopeasti sen jälkeen, kun Thor: The Dark World ilmestyi ja sen oli alunperin tarkoitus ilmestyä jo kesällä 2017. Ensi-ilta kuitenkin viivästyi toisen MCU-elokuvan, Spider-Man: Homecomingin (2017) takia. Nyt elokuva on vihdoin saamassa ensi-iltansa - tosin monissa muissa Euroopan maissa se on jo ilmestynyt. Kun kolmas Thor-elokuva ilmoitettiin, en ollut kovin innoissani. Vaikka The Dark World on mielestäni oikein mainio filmi, on ensimmäinen Thor mielestäni MCU:n heikoin teos. Thor ei ole edes hahmona minua koskaan erityisemmin kiinnostanut, joten kiinnostuinkin leffasta vasta, kun kuulin sen sisältävän vihreän jättiläisen Hulkin. Pieni kiinnostukseni elokuvaa kohtaan katosi, kun sen logo muuttui synkästä värikkääksi videopelilogoksi, joka oli mielestäni todella ruma. Kun ensimmäinen trailer ilmestyi, en oikein tiennyt, mitä ajatella ja pelkäsin, että kyseessä olisi vuoden heikoin supersankarielokuva. Vasta muutaman viime viikon aikana kiinnostukseni filmiä kohtaan on oikeasti kasvanut, sillä se alkoi saamaan todella ylistäviä ensireaktioita maailmalta. Kun jatkuvasti näin internetissä jotain uutta positiivista sanottavaa elokuvasta, aloin jopa innolla odottamaan sen näkemistä. Meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan Thor: Ragnarokin ja olin todella täpinöissäni siitä, että se näytettiin meille Finnkinon isossa Scape-salissa.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien MCU:n edellisiä osia Thor, Thor: The Dark WorldAvengers: Age of Ultron (2015) ja Doctor Strange (2016)!

Ukkosenjumala Thorin täytyy löytää isänsä Odin, taistella vanhaa ystäväänsä Hulkia vastaan gladiaattoriareenalla ja päästä pakoon Sakaar-planeetalta pelastaakseen Asgardin pahan kuoleman jumalatar Helan kynsistä.

Thorin roolissa nähdään tietysti jälleen Chris Hemsworth, joka tekee parhaimman suorituksensa hahmona. Thor on edelleen mahtipontinen tyyppi, mutta häneen on tuotu huumoria lisää, jolloin hän muuttuu hieman lähestyttävämmäksi tapaukseksi. Hahmosta löydetään oivallisesti uusia puolia elokuvassa ja on kiinnostavaa nähdä, kuinka hän pärjää ilman rakasta Mjolnir-vasaraansa. Silti Thorista tuntuu puuttuvan jotain merkittävää henkisellä tasolla. Hänestä ei tunnu löytyvän minkäänlaista sisäistä kamppailua, vaan hän vain haluaa sankarina pelastaa kotinsa tuholta.
     Tom Hiddlestonin esittämä Thorin velipuoli Loki on useiden suosikkihahmo, mutta omasta mielestäni hän on todella yliarvostettu. Tässä hän tuntuu olevan mukana lähinnä sen takia, että hänen on pakko olla mukana Thor-leffoissa. Hänen hahmoonsa ei tuoda lähes mitään uutta, vaan hän vain pohtii jälleen kerran, ollako hyvä vai paha? Hiddleston on yhä toimiva roolissa, muttei kovin kummoinen. Vitsikohtauksissa Hiddleston onnistuu näyttelijöistä huonoiten, eikä hänestä löydy komedianäyttelijän puolta.
     Mark Ruffalon näyttelemä tohtori Bruce Banner, eli raivoisa jättiläinen Hulk on erittäin hyvä lisäys. Hulkista on saatu luotua selkeästi erilainen hahmo kuin aiemmin, sillä hän on ollut Avengers: Age of Ultronin tapahtumista lähtien hirviömuodossaan, mikä tietty muuttaa ihmistä voimakkaasti. Hahmon fanit voivat olla innoissaan, sillä Ruffalo nähdään pääasiassa Hulkina eikä Bannerina, vaikkakin hän pääsee toimintaan myös ihmismuodossaan. Ruffalo on tuttuun tapaansa hyvä ja häneltä luonnistuu huumoripuolikin.
     Filmin pahis on tosiaan kuoleman jumalatar Hela, jota näyttelee erinomainen Cate Blanchett. Blanchett on tuttuun tyyliinsä todella hyvä, ja loistovalinta viholliseksi, mutta harmillisesti hänen roolihahmonsa kärsii samasta kuin monet muutkin Marvel-pahikset. Hahmolle on luotu toimiva taustatarina, jota Hela vähän väliä selittää muille hahmoille ja katsojille, mutta muuten hän ei jää erityisemmin mieleen. Hela on tottakai äärimmäisen voimakas vastus, jota katsoessa herää jälleen kysymys siitä, miten läpi MCU:n pohjustettu Thanos-pahis voisi koskaan olla niin paha, että tähän mennessä kaikki muut sarjassa esiintyneet voimakkaat pahikset eivät tuntuisi miltään häneen verrattuna?
     Uutena tärkeänä hahmona esitellään Tessa Thompsonin esittämä Scrapper 142, josta on saatu luotua todella väkevä naissankari. Hän on erittäin kiinnostava henkilö, jolle on saatu luotua selkeä sivujuoni, joka kulkee läpi filmin. Hahmon tausta kerrotaan hyvin ja se saa katsojan innostumaan hieman erilaisesta tapauksesta. Omasta mielestäni kyseessä on kenties jopa Marvel-leffojen paras naissankari tähän mennessä, joka peittoaa jopa Scarlett Johanssonin näyttelemän Black Widowin ja Zoe Saldanan esittämän Gamoran Guardians of the Galaxy -elokuvista (2014-). Thompson on todella hyvä roolissaan. Hän ei koskaan jää muiden jalkoihin, muttei myöskään yritä liikaa, jolloin hahmo ei muutu yliampuvaksi.
     Muita uusia hahmoja Helan ja Scrapper 142:n lisäksi ovat Sakaar-planeettaa johtava hauska Suurmestari (Jeff Goldblum esittämässä aika lailla itseään), Asgardin uusi vartija Skurge (ihan huvittava Karl Urban), sekä gladiaattoriareenalla taisteleva kivimörkö Korg (elokuvan ohjaaja Taika Waititi). Vanhoina tuttuina sarjaan palaavat Asgardin vanha vartija Heimdall (Idris Elba) ja Thorin isä Odin (pahasti alikäytetty Anthony Hopkins). Elokuvassa nähdään myös aika mitättömän pienessä roolissa Benedict Cumberbatchin näyttelemä Doctor Strange. Jos on nähnyt Doctor Strange -leffan, asia ei tule minään yllätyksenä, mutta jos filmi on näkemättä, eikä hahmo ole tuttu, hänen ilmestymisensä tuntuu luultavasti vain todella kummalliselta. Stan Lee tekee tietty tapansa mukaan pienen cameon.

Vaikka kaikki Marvel Cinematic Universen elokuvat ovat olleet huumorivetoisia, edustaa Thor: Ragnarok sitä kaikkein komediallisinta päätä Guardians of the Galaxyn (2014) ja Ant-Manin (2015) kanssa. Sen huomaa heti Thorin "Mietitte kai, kuinka päädyin tällaiseen hankalaan tilanteeseen?" -aloituspuheesta, joka on yleistä komediafilmeissä. Tämä ei kuitenkaan haittaa lainkaan, sillä elokuva todella on hauska. Muutama heikompi vitsi on päässyt livahtamaan mukaan, jotka aiheuttavat lähinnä myötähäpeää katsojassa siitä, että ne on päätetty jättää lopputulokseen, mutta muuten läpi elokuvan saa nauraa - paikoitellen jopa ihan kunnolla. Etenkin filmin ensimmäiset 15-20 minuuttia ovat hulvatonta katsottavaa ja parin aloituskohtauksen jälkeen mietinkin, että tämähän saattaa oikeasti olla yksi Marvelin parhaista teoksista! Harmillisesti nerokkaan alun jälkeen elokuva lässähtää hieman, suunnilleen yhtä pitkäksi ajaksi kuin alun loistava osuus kesti. Mutta sitten leffa kulkee jälleen vitsikkäänä eteenpäin ja voi nauttia näkemästään. Elokuva onkin selvästi parhaimmillaan, kun se on selkeä komedia.

Valitettavasti aina vakavammissa kohdissa huomaa, ettei kyseessä olekaan niin erityisen hieno teos kuin Thor: Ragnarok pistää usein kuvittelemaan. Se on kyllä hyvä elokuva, mutta jos siitä poistaisi suuren osan vitseistä, olisi se itse asiassa aika unohdettava. Kaiken vitsailun taustalla kulkeva tarina ei nimittäin ole erityisen mukaansatempaava. Siitä löytyy hienoja hetkiä - etenkin Thorin ja Hulkin välinen taistelu gladiaattoriareenalla on mahtavaa nähtävää - mutta kokonaisuus ei täysin pysy kasassa. Filmi ei osaa yhdistää huumoria ja vakavuutta kunnolla toisiinsa, jolloin tunnelman muutos on niin raju, ettei elokuva tunnu enää samalta kuin alle minuutti sitten. Elokuvan vakavat kohdat eivät harmillisesti ole kovin onnistuneita. Esimerkiksi yksi koskettavaksi tarkoittu hetki ei herättänyt lainkaan tunteita. Kyseessä on vieläpä tärkeä hetki, joten minua lähinnä harmitti, kuinka kömpelösti se oli toteutettu.

Thor: Ragnarok onnistuu onneksi yllättämään useasti, mutta lähinnä vitsiensä avulla, jotka ovat parhaimmillaan aivan loistavia. Loppua kohti tunnelma tietenkin muuttuu vakavammaksi, kuten komedioille yleensä käykin, mutta tässä tapauksessa se on erittäin harmillista, sillä vakavat osuudet eivät tosiaan onnistu kovin hyvin. Loppuhuipennuksessa on hyvät hetkensä, mutta se on hieman liian pitkä ja sen kliimaksi on suuri pettymys. Myös itse elokuvan nimessä mainittu Ragnarok tuotti minulle suuren pettymyksen. Kehno huipennus jätti tavallaan niinkin pahan jälkimaun, että lopputekstien alkaessa en ollut täysin varma, oliko kyseessä oikeasti todella hyvä leffa, vai ihan kiva seikkailupätkä. Vasta kirjoittaessani arviota tulin siihen tulokseen, että Thor: Ragnarok on yhdistelmä molempia, jolloin se on kelpo kokonaisuus. Kaiken ennakkoylistyksen jälkeen se tuotti minulle kuitenkin pettymyksen ja edustaa tämän vuoden heikompaa puolta supersankarielokuvissa. Thor-filmeistä se on tosin paras.

Elokuvan ohjaaja Taika Waititi on tehnyt tätä ennen pienen luokan indie-elokuvia ja sen kyllä huomaa. Waititi osaa asiansa komedian puolella ja pienemmissä kohtauksissa, mutta isojen ja eeppisten hetkien aikana homma ei häneltä täysin luonnistu. Lopputaistelun aikana tuntui hieman jopa siltä, ettei ohjaaja olisi edes halunnut sellaista mukaan ja siksi se jää niin latteaksi. Eric Pearsonin työstämään käsikirjoitukseen olisi kaivannut jotain selkeästi enemmän, mutta on hyvä, ettei elokuva pohjusta kovin paljoa tulevia leffoja, vaan keskittyy omaan tarinaansa. Thor: Ragnarok on mainiosti kuvattu leffa. Leikkaus on muuten sujuvaa, mutta pari vitsiä olisi voinut jättää leikkausvaiheessa pois ja Doctor Strangen kohtaus on pilkottu oudon silpuksi. Leffa on ihanan värikäs ja mukavan valoisa. Visuaaliset tehosteet ovat pääasiassa näyttäviä, mutta muutamat jutut näyttävät hieman kehnoilta, kuten tulinen Surtur-mörkö (Clancy Brown). Maskeeraus on hienosti toteutettu ja etenkin Cate Blanchettin goottihenkiset Hela-meikit näyttävät tyylikkäiltä. Ääniefektit ovat oivallisia ja musiikit säveltänyt Mark Mothersbaugh on saanut aikaiseksi hauskan videopelimäistä musiikkia. Tuttuja teemoja edellisistä Thoreista on mukana ja trailereissa käytetty Led Zeppelinin "Immigrant Song" kuullaan jopa pari kertaa.

Yhteenveto: Thor: Ragnarok on todella hauska, muttei muuten kovin mukaansatempaava elokuva. Vitsejä on paljon ja suurimmaksi osaksi ne toimivat, mutta vakavammat hetket jättävät hieman kylmäksi. Yksi liikuttavaksi tarkoitettu hetki ei tuntunut miltään ja totinen lopputaistelu on aika laimea. Mukana on oivallisia yllätyksiä ja loistavia kohtia, mutta taustalla kulkeva tarina on vain ihan kivaa avaruusseikkailua. Suurimmaksi osaksi elokuva näyttää kyllä hienolta, mutta tunnetasolla se ei oikein vakuuta. Chris Hemsworth on jälleen mainio Thorina ja Mark Ruffalo on hyvä Hulkina. Cate Blanchett osoittaa olevansa toimiva pahis, mutta hänen hahmonsa ei valitettavasti ole mitä ihmeellisin. Pääasiassa näyttelijät ovat hyviä, mutta Anthony Hopkins on todella alikäytetty, eikä Tom Hiddlestonilta vitsailu luonnistu. Ohjaaja Taika Waititi taitaa huumoripuolen loistokkaasti, mutta isoja kohtauksia hän ei kykene pitämään kasassa. Erittäin hauskana komediana Thor: Ragnarokin katsookin oikein mielellään. Silti siihen toivoisi jotain enemmän. Marvelin ja ennen kaikkea Thorin faneille suosittelen elokuvan näkemistä lämpimästi, sillä kyseessä on Thor-leffoista paras filmi. Marvelin tuttuun tapaan lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Thor: Ragnarok, 2017, Marvel Studios, Walt Disney Pictures, Marvel Entertainment

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti