Pääosissa: Daniel Craig, Josh O'Connor, Glenn Close, Josh Brolin, Jeremy Renner, Kerry Washington, Andrew Scott, Daryl McCormack, Cailee Spaeny, Thomas Haden Church, Mila Kunis, Jeffrey Wright ja Annie Hamilton
Genre: rikos, mysteeri
Kesto: 2 tuntia 24 minuuttia
Ikäraja: 16
Rian Johnsonin ohjaama ja käsikirjoittama, sekä Daniel Craigin tähdittämä murhamysteerielokuva Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjä(Knives Out - 2019) oli kriitikoiden kehuma menestys, joten Johnson ryhtyi tekemään lisää elokuvia Craigin etsivähahmosta. Vuonna 2021 Johnson solmi Netflixin kanssa diilin kahdesta Veitset esiin -leffasta. Niistä ensimmäinen, Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri(Glass Onion: A Knives Out Mystery) julkaistiin Netflixissä joulukuussa 2022 ja seuraavan elokuvan kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2024. Nyt Wake Up Dead Man: Veitset esiin -mysteeri on saapunut Netflixiin ja itse odotin sen näkemistä positiivisin mielin, tykättyäni sarjan kahdesta edellisestä osasta. Katsoinkin leffan pian sen ilmestyttyä.
Kun joku löytyy puukotettuna kesken pikkukaupungin pitkäperjantain jumalanpalveluksen, etsivä Benoit Blanc saapuu tutkimaan murhaa.
Daniel Craig nähdään jo kolmatta kertaa omalaatuisena etsivä Benoit Blancina, joka päätyy jälleen uuden tapauksen äärelle. Tässä kohtaa rooli alkaa olla jo tuttuakin tutumpi Craigille ja hän on selvästi palannut hahmoksi ilomielin. Tutut maneerit ja vekkuli puhetapa ovat tallella ja tuodaanpa Blanciin hieman syvyyttä tämän uskontoon liittyvien pohdintojen kautta, elokuvan tapahtuessa pääasiassa kirkossa ja sen pihamailla. Blanc on yhä mainio hahmo ja ilahduttavaa vaihtelua satatuhatta kertaa nähdyille Sherlock Holmesille ja Hercule Poirotille. Toivonkin, ettei Craig kyllästy tähän rooliin samalla tavalla kuin James Bondin esittämiseen, sillä Blancia näkisi mielellään lisääkin.
Kiinnostavampaa on kuitenkin tavata elokuvan tarjoamat uudet tuttavuudet, eli toki murhaepäillyt. Josh Brolin näyttelee pikkukaupungin kirkon monsignorea Wicksiä, joka pitää saarnansa varsin rajulla otteella, kun taas Josh O'Connor esittää kirkkoon vähän aikaa sitten siirtynyttä isä Judia, joka uskoo enemmän ihmisten kuuntelemiseen ja heidän auttamiseen hengellisyyden kautta. Kirkossa työskentelevät myös monitoiminen Martha (Glenn Close) ja puutarhuri Samson (Thomas Haden Church). Monsignoren johtamaan seurakuntaan taas kuuluvat uskolliset tohtori Nat (Jeremy Renner), juristi Vera (Kerry Washington) ja hänen influensseripoikansa Cy (Daryl McCormack), kirjailija Lee (Andrew Scott) ja sellisti Simone (Cailee Spaeny). Lisäksi elokuvassa nähdään Jeffrey Wright piispa Langstromina ja Mila Kunis poliisipäällikkö Scottina. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin mainiossa vedossa. O'Connor tuo paljon syvyyttä hahmoonsa, mutta kieltämättä show'n varastavat Brolin ja Close varsin eksentrisinä hahmoinaan.
Veitset esiin -elokuvasarja ei petä vieläkään! Vaikkei Wake Up Dead Man ylläkään alkuperäisen Benoit Blanc -murhamysteerin tasolle, pidin siitä hieman enemmän kuin edellisestä leffasta, Glass Onionista. Kyseessä on taas kerran erittäin koukuttava ja mielenkiintoinen tapaus, joka kypsyttelee skenaariota ja hahmojaan onnistuneesti niin, että kun murha tapahtuu, on katsojana täysillä mukana selvittämässä, mistä onkaan oikein kyse. Syyllistävä sormi osoittelee vähän joka suuntaan, samalla kun erilaiset teoriat valtaavat niin katsojan kuin Blancin mielen. Motiiveja löytyisi monia, mutta kuka päätti lopulta suorittaa itse teon?
Lähes kahden ja puolen tunnin kesto pitää pääasiassa tehokkaasti otteessaan, vaikka parissa kohtaa koinkin pituuden hieman liiallisena. Mukana on kuitenkin joitain niin tehokkaan tiivistunnelmaisia kohtauksia, sekä tehokkaita koukkuja ja käänteitä, että usein aika kulkee kuin hujauksessa. Jännitettä pidetään hyvin yllä, vaikka sekaan on ripoteltu myös oivaa huumoria. Vitsienkin kera sanoisin Wake Up Dead Manin olevan tähän mennessä synkin Veitset esiin -mysteeri. Tämänkertaista mysteeriä rikastuttaa elokuvan hengelliset teemat. Vaikken itse olekaan uskonnollinen, pidin siitä, kuinka hahmojen erilaisia uskoja käsitellään läpi leffan. Elokuva myös piikittelee onnistuneesti niille, jotka väärinkäyttävät ihmisten uskoa omiin tarkoituksiinsa.
Rian Johnson on selvästi löytänyt hyvän otteen tästä leffasarjasta, enkä pistäisi yhtään pahitteeksi, vaikka hän tekisikin lisää Veitset esiin -elokuvia aina muutaman vuoden välein. Enkä pistäisi todellakaan vastaan, jos joku päivä Benoit Blanc tekisi yhteistyötä Johnsonin luoman Poker Face -sarjan (2023-2025) päähenkilö Charlie Calen kanssa. Johnsonilla on periaatteessa toimivaksi todettu kaava, mutta hän onnistuu silti tarjoamaan jokaisen mysteerinsä raikkaalla otteella. Lisäksi Wake Up Dead Man on teknisesti taitavasti tehty. Elokuva on osaavasti kuvattu ja kohtauksessa, jossa Blanc puhuu isä Judin kanssa uskonnosta, hänen ateistista näkemystään visualisoidaan pilvisyydellä ja harmaalla, mutta kun isä Jud tarjoaa oman vinkkelinsä hengellisyyteen ja sen tuomaan turvaan, aurinko paistaa taas. Lavasteet ovat komeat, puvustus tyylikästä ja äänityöskentelykin on pätevää Nathan Johnsonin säveltämiä musiikkeja myöten.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.12.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Wake Up Dead Man: A Knives Out Mystery, 2025, Netflix, Ram Bergman Productions, T-Street
Pääosissa: Daniel Craig, Edward Norton, Janelle Monáe, Kathryn Hahn, Leslie Odom Jr., Kate Hudson, Dave Bautista, Jessica Henwick, Madelyn Cline, Noah Segan, Jackie Hoffman, Dallas Roberts, Ethan Hawke ja Hugh Grant
Genre: rikos, mysteeri, jännitys
Kesto: 2 tuntia 19 minuuttia
Ikäraja: 16
Rian Johnsonin ohjaama ja Daniel Craigin tähdittämä murhamysteeri Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjä(Knives Out - 2019) oli kriitikoiden ja katsojien kehuma menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Kuitenkin koronaviruspandemian alkaessa keväällä 2020 ja elokuvateattereiden sulkeutuessa, tekijät kokivat, että leffa olisi fiksumpi julkaista suoratoistopalvelussa perinteisen teatterikierroksen sijaan. Netflix, Amazon ja Apple kisasivat kiivaasti elokuvan oikeuksista, mutta lopulta homman voitti Netflix korkeimman tarjouksen myötä. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2021 ja lopulta nimen Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri saanut elokuva julkaistiin Netflixissä jouluaatonaattona. Itse pidin todella paljon ensimmäisestä Veitset esiin -elokuvasta ja odotinkin positiivisin mielin sen jatko-osaa. Minua harmitti, että elokuva päätettiin pistää suoraan striimipalveluun, sillä olisin ehdottomasti halunnut nähdä sen leffateatterissa, mutta päätin silti tietty katsoa Glass Onion: Veitset esiin -mysteerin heti sen julkaisupäivänä.
Yksityisetsivä Benoit Blanc päätyy tutkimaan uutta murhaa, saatuaan salaperäisen kutsun teknologiayhtiö Alphan johtajan saarelle Kreikkaan.
Daniel Craig palaa rooliinsa vekkulimaisesti puhuvaksi yksityisetsivä Benoit Blanciksi ja jatkaa ykkösleffasta tutuksi tulleella ilahduttavalla tyylillään. Poistuttuaan James Bond -elokuvasarjasta (1962-), Craig tarvitsee uuden hittiroolin esitettäväkseen ja Benoit Blanc vaikuttaisi olevan herralle mitä mieluisin valinta. Craig on niin lupsakka roolissaan, että hänen hahmonsa tutkimuksiin uppoutuu toistamiseen aivan täysin. Yksityisetsivä pääsee vielä viime kertaa paremmin esille ja hahmon taustoja ja omaa elämää avataan enemmän.
Craigia lukuun ottamatta näyttelijäkaarti on pistetty kokonaan uusiksi. Edward Norton näyttelee Miles Bronia, ökyrikasta teknologiayhtiö Alphan johtajaa, joka kutsuu Blancin lisäksi vanhoja ystäviään kreikkalaissaarelleen viikonlopun viettoon. Mukana ovat Kathryn Hahnin näyttelemä kuvernööri Claire, Leslie Odom Jr:n esittämä tutkija Toussaint, Kate Hudsonin esittämä muotisuunnittelija Birdie ja hänen assistenttinsa Peg (Jessica Henwick), Dave Bautistan näyttelemä nettiaktivisti Duke ja hänen tyttöystävä Whiskey (Madelyn Cline), sekä Janelle Monáen näyttelemä Milesin entinen yhteistyökumppani ja Alpha-yhtiön toinen perustaja Andi. Hahmoista avautuu puolia elokuvan edetessä ja murhamysteerin käynnistyessä. Näyttelijät suoriutuvat kaikki mainiosti osistaan ja erityisesti Norton ja Monáe istuvat hyvin rooleihinsa omahyväiseksi CEO:ksi ja tämän vanhoille teoille katkeroituneeksi naiseksi.
Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjä oli erittäin piristävä ja nokkela tapaus hieman ummehtuneessa murhamysteerigenressä. Jäinkin mielenkiinnolla odottamaan, pystyisivätkö ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnson ja päätähti Daniel Craig toistamaan ihmeensä. Noh, joo ja ei. Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri on erittäin mainio uusi murhatutkimus, jonka pariin niin Benoit Blanc kuin katsojatkin uppoutuvat täysillä, mutta ihan ykkösosan oveluuksiin asti ei ylletä. Se, mistä pidin elokuvassa erityisen paljon, on, ettei Johnson lähtenyt tekemään samaa elokuvaa uudestaan. Vaikka mukana onkin joitain samanlaisia juttuja kuin ensimmäisessä Veitset esiin -leffassa, on Johnson selvästi halunnut ottaa eroa siihen ja pohtinut uudenlaista lähestymistapaa, kuinka voisi kirjoittaa Benoit Blancin ympärille uuden mysteerin. Siinä, missä ensimmäinen elokuva piti sisällään hyvin tavanomaisia ja vanhanaikaisia murhamysteeriaspekteja aina hulppeasta kartanosta lähtien, Glass Onionista on tehty modernimman tuntuinen.
Vaikkei jatko-osa olekaan ihan edeltäjänsä veroinen oveluudessaan, Johnson on silti saanut rakennettua nokkelan tapauksen, jonka avautuminen saa innostuneen katsojan myhäilemään tyytyväisenä. Kertomus vie niin hyvin mennessään, että vajaa kahden ja puolen tunnin kesto kulkee kuin hujauksessa. Johnson johdattelee katsojaa sopivasti harhaan ja paljastaa vähän väliä puolitotuuksia, jotka täydentyvät myöhemmässä vaiheessa. Hän hyödyntää pätevästi takaumia mysteerin avaamiseksi ja palaa näyttämään kohtauksia joko pidennettyinä tai eri vinkkeleistä, jolloin kohtausten merkitys muuttuu täysin. Johnson myös asettaa selviä johtolankoja täysin näkyville, viitaten hyvin elokuvan nimeen. Elokuvasta löytyy kyllä konkreettinen lasisipuli, mutta kuten Blanc toteaa, lasisipulia on turha lähteä kuorimaan, koska käytetyn materiaalin takia katsoja voi nähdä suoraan sipulin sisälle - jos siis osaa ja ymmärtää katsoa. Loppuhuipennus on pienoinen pettymys tehokkaan rakentelun jälkeen, mutta silti varsin tyydyttävä finaali tarinalle.
Kekseliään tarinankuljetuksen lisäksi Johnsonin käsikirjoitus sisältää myös paljon hyvää ja hilpeää dialogia. Koin erikoiseksi ratkaisuksi, että elokuvaan on sisällytetty koronaviruspandemia mukaan ja varsinkin leffan alkupäässä hahmot nähdään maskit naamoillaan. Ohjaajana Johnson onnistuu hyvin tunnelman luomisessa. Ajoittain Glass Onion on kepeä ja veijarimainen, toisinaan taas sopivan jännittävä. Myös teknisiltä ansioiltaan filmi on toimiva. Se on visuaalisesti tyylikäs kameratyöskentelyä ja valaistusta myöten, joskin muutamat erikoistehosteet pistävät silmään digitaalisuudessaan. Leikkaus on sulavaa ja pitää pitkää leffaa reippaana. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja äänimaailmakin on pätevästi työstetty. Rianin serkku Nathan Johnson vastaa tälläkin kertaa musiikeista ja vaikkei hän saakaan aikaiseksi yhtä hyviä melodiallisia maalailuja kuin viimeksi, hän tehostaa hyvin tunnelmaa.
Yhteenveto:Glass Onion: Veitset esiin -mysteeri on mainio uusi murhamysteeri Rian Johnsonilta, vaikka hän ei onnistukaan toistamaan ensimmäisen elokuvan nerokkuutta. Johnsonin käsikirjoitus on silti varsin kekseliäs ja näppärä. Hän pyörittelee kertomusta ovelasti ja yrittää kivasti johdattaa harhaan. Kertomuksen rakenne on veikeä ja on hyvä veto tarjota katsojalle aluksi puolitotuuksia ja täyttää ne kokonaisiksi myöhemmin. Samoja kohtauksia nähdään uusista vinkkeleistä ja pidennettyinä, jolloin niiden merkitykset muuttuvat. Lähes kahden ja puolen tunnin kesto kulkee pääasiassa vauhdilla ja vaikka loppuhuipennus tuottaakin pienoisen pettymyksen, on kokonaisuus silti oikein oivallinen. Näyttelijät ovat hyvässä vedossa leffassa. Daniel Craig on toistamiseen mahtava yksityisetsivä Benoit Blancina, jonka seikkailuja haluaisi nähdä mielellään lisääkin. Kolmas Veitset esiin -elokuva on jo suunnitteilla ja toivon, että sen pariin päästäisiin jo parin vuoden päästä.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.12.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Glass Onion: A Knives Out Mystery, 2022, Lionsgate, T-Street
Ohjaus: Rian Johnson Pääosissa: Joseph Gordon-Levitt, Bruce Willis, Emily Blunt, Noah Segan, Jeff Daniels, Pierce Gagnon, Piper Perabo, Summer Qing, Garret Dillahunt ja Paul Dano Genre: scifi, toiminta, jännitys Kesto: 1 tunti 53 minuuttia Ikäraja: 16
Looper on Rian Johnsonin ohjaama ja käsikirjoittama scifielokuva. Johnson sai ideansa 2000-luvun alkupäässä ja alkoi puhua siitä tuottajaystävälleen Ram Bergmanille. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2019 ja lopulta Looper sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla 6. syyskuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Kriitikot kehuivat elokuvaa ja se oli myös taloudellinen menestys. Itse näin leffan vasta vuotta myöhemmin, luokkakaverini kehuttua sitä minulle useaan otteeseen. Pidin elokuvasta ja olen nähnyt sen parikin kertaa uudestaan. Viime kerrasta on tosin tainnut vierähtää jo kuusi tai seitsemänkin vuotta. Kun huomasin Looperin täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin vihdoin katsoa sen uudestaan ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.
Vuonna 2044 Joe-nimisen looppaajan hommana on tappaa tulevaisuudesta aikakoneella lähetetyt kohteet ja hankkiutua ruumiista eroon. Eräänä päivänä hänen tappokohde onkin hän itse, 30 vuotta vanhempana ja Joen täytyy tehdä päätös, tappaako hän vanhan itsensä vai päästääkö tämän karkuun ja joutuu itsekin jahdatuksi?
Joseph Gordon-Levitt näyttelee Joeta, nuorta looppaajaa, jonka työ on tappaa tulevaisuudesta hänen aikaansa lähetettyjä kohteita. Joe on erinomainen työssään ja tehnyt kovaa tiliä keikoillaan. Mutta miten käy, kun hänelle lähetetty kohde onkin hän itse? Tulevaisuuden iäkästä Joeta esittää Bruce Willis, kenties viimeisessä roolissaan, jota seuratessa tuntuu jopa siltä, että Willis on ollut kiinnostunut siitä, mitä tekee. 2000-luvulla Willisistä taisi hiipua kaikki into näyttelemistä kohtaan, eikä ihme, että hän vajosi tekemään täyttä tusinaskeidaa, joka ei saa edes leffateatterilevitystä. Looperissa taisi selvästi olla jotain erityistä Willisinkin mielestä, sillä hän on täysillä mukana - ja niin on myös Gordon-Levitt, joka on yritetty maskeerata näyttämään nuorelta Willisiltä. Jos on nähnyt Willisin filmejä yli 30 vuoden takaa, voi sanoa, että ei Gordon-Levitt maskienkaan kera näytä samalta, mutta eipä hän toisaalta näytä yhtään itseltään. Leffan parin ensimmäisen kohtauksen aikana sitä saattaa pohtia, että näyttääpä Gordon-Levitt elokuvassa kummalliselta ja kun hän on ensi kertaa samassa kohtauksessa Willisin kanssa, katsojana yrittää löytää yhtäläisyyksiä heidän kasvoistaan, mutta muuten filmi vie niin hyvin mukanaan, ettei tähän enää tartu. Gordon-Levitt ja Willis onnistuvat esittämään Joeta taidokkaan yhteneväisesti, jolloin tuntuu siltä, että he ovat sama henkilö 30 vuoden ikäerolla.
Heidän lisäksi elokuvassa nähdään myös Jeff Daniels looppaajien pomona Abena, Noah Segan ja Paul Dano looppaajakollegoina Kid Bluena ja Sethinä, sekä Emily Blunt maatilalla asuvana Sarana ja Pierce Gagnon hänen poikanaan Cidinä. Nuijasta ja tosinuijasta (Dumb and Dumber - 1994) tuttu Daniels sopii yllättävänkin hyvin tylyn rikollispomon rooliin ja Blunt on tuttuun tapaansa karismaattinen omassa osassaan. Segan ja Dano ovat myös oivallisia ja lapsinäyttelijä Gagnon tekee yllättävänkin hyvää työtä vaativan hahmonsa kanssa.
Yhä kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen Looper tuntuu äärimmäisen raikkaalta aikamatkustuselokuvalta omassa lajityypissään. Lukuun ottamatta vanhan Joen siirtymistä tulevaisuudesta menneisyyteen, leffassa ei kuitenkaan kovinkaan paljoa matkusteta ajassa. Elokuva hyödyntääkin tätä konseptia eri keinoin - pääasiassa suorastaan nerokkaasti! Koska Willisin esittämä Joe on vanha versio Gordon-Levittin esittämästä Joesta, nuoren Joen teoilla on vaikutusta vanhaan Joeen. Mitä kauemmin vanha Joe viettää aikaa nuoren Joen ajassa, sitä enemmän nuoren Joen elämä lähtee kulkemaan eri suuntaan kuin vanhan Joen elämä nuorena. Tällä on vaikutusta vanhaan Joeen mielen tasolla, sillä vanhalla Joella on omat muistonsa elämästään, mitä nuori Joe ei ole vielä kokenut. Mutta jos nuori Joe lähtee kulkemaan eri suuntaan, vanhan Joen muistot alkavat hiipua sitä mukaa, mitä epätodennäköisemmäksi käy, että nuoren Joen elämä tulee kulkemaan samalla lailla kuin vanhan kulki. Samalla myös fyysiset asiat vaikuttavat. Takaa-ajon aikana nuoren Joen korva saa osumaa ja se vuotaa loppuleffan ajan verta. Jos katsoo tarkkaan, tämän osuman jälkeen vanhan Joen korvasta on lähtenyt pieniä palasia, mutta hänen haavansa ovat jo arpeutuneet, sillä vanhan Joen vinkkelistä hänellä on ollut tämä haava jo kymmeniä vuosia. Nerokasta!
Rian Johnsonin käsikirjoituksen hienoudet eivät lopu vain siihen, kuinka tätä aikamatkustusta hyödynnetään filmissä. Ylipäätään tarina on vahvasti rakennettu, minkä pohjalta Johnsonin ohjauskin pääsee loistamaan. Looper on todella koukuttava elokuva, jonka jatkuva takaa-ajo pitää jännitettä hyvin yllä läpi leffan. Takaumia (tai siis visioita mahdollisesta tulevaisuudesta) hyödynnetään erinomaisesti ja välillä Johnson tekee todella luovia ratkaisuja siinä, kuinka hän siirtyy kohtauksesta toiseen ja kuinka hän näyttää asioita tai jättää näyttämättä. Elokuvasta löytyy oivaa pohdiskelua mm. siitä, voiko ihminen olla kykeneväinen tappamaan vanhemman itsensä, kuten myös siitä, onko tämän kaiken tarkoitus olla ikuisesti kehää kiertävä looppi, vai voiko sen murtaa ja muovata tulevaisuuden täysin? Kaikki johtaa todella väkevään loppuhuipennukseen, mikä vie filmin kunnialla finaaliin.
Teknisiltä ansioiltaankin Looper on onnistunut teos. Se on erittäin tyylikkäästi kuvattu ja mukana on joitain todella erityisiä kameratyöskentelyitä. Esimerkiksi yhdessä kohtaa eräs hahmo putoaa korkealta ja kamera putoaa hänen mukanaan, kääntyen samalla ilmassa. Kuvausta vain tukee mainio valaisu. Lavasteet ovat oivalliset ja pidän erityisesti siitä, kuinka maltillinen filmin kuvaus vuodesta 2044 lopulta on. Lähinnä silmiin pistävät autot tökeröiden piuhojensa kera. Gordon-Levittin maskeeraukset eivät tosiaan saa häntä näyttämään Bruce Willisiltä nuorena, mutta on hienoa, että tekijät lähtivät yrittämään jotain käytännön metodein. Jos elokuva olisi ilmestynyt muutamia vuosia myöhemmin, Disneyn aloitettua kokeilemaan vanhempien näyttelijöiden digitaalisella nuorennuksella, voi olla, että olisimme joutuneet katsomaan todella häiritsevää digi-Willisiä maskeeratun Gordon-Levittin sijaan. Efektejä Looperissa hyödynnetään hyvinä tehokeinoina ja vain pari taustakankaan käyttöä viestivät pienestä budjetista. Äänitehosteet toimivat myös ja ohjaaja Rianin serkun Nathan Johnsonin säveltämät musiikit lisäävät tunnelmaa.
Yhteenveto:Looper on mahtava scifijännäri, joka pitää tiukasti koukussaan niin toimivan tarinansa kuin syvemmän pohdiskelunsa kanssa. Aikamatkustusta hyödynnetään todella veikeästi, jopa suorastaan nerokkaasti. On hienoa, kuinka nuoren Joen teot muovaavat vanhassa Joessa niin hänen muistojaan kuin ulkonäköään. Samalla tästä löytyy hyvää pohdintaa, voisiko ihminen tehdä mitään tulevaisuuden itselleen? Onko aika pelkkä ennalta määrätty kierre, vai voiko asioita muovata tahtonsa mukaan? Pohdiskelujen päälle leffa tarjoaa tiivistunnelmaisen ja mukaansatempaavan takaa-ajotarinan, jossa pääsee vähän väliä jännittämään jommankumman Joen puolesta. Rian Johnson hoitaa työnsä niin ohjaajana kuin käsikirjoittajana lahjakkaasti. Näyttelijät suoriutuvat oivallisesti osistaan ja tekninenkin puoli elokuvasta on onnistunut. Kaikin puolin Looper on loistokas tieteiselokuva, jonka katsomista suositellen lämpimästi, erityisesti näin kymmenvuotisjuhlan kunniaksi.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.6.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Looper, 2012, TriStar Pictures, FilmDistrict, Endgame Entertainment, DMG Entertainment, FilmNation Entertainment, Ram Bergman Productions
Ohjaus: Rian Johnson Pääosissa: Daniel Craig, Ana de Armas, Toni Collette, Jamie Lee Curtis, Chris Evans, Don Johnson, Katherine Langford, Michael Shannon, Lakeith Stanfield, Noah Segan, Riki Lindhome, Jaeden Martell, K Callan ja Christopher Plummer Genre: rikos, draama, komedia Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia Ikäraja: 12
Knives Out, eli Suomessa hassun pitkällä nimellä kulkeva Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjäon Rian Johnsonin ohjaama ja käsikirjoittama murhamysteeri. Johnson on jo vuosia halunnut tehdä oman Agatha Christien jännäreitä muistuttavan tarinansa. Hänen oli tarkoitus tehdä se scifielokuvansa Looperin (2012) jälkeen, mutta hän saikin pestin Star Wars: The Last Jedin (2017) ohjaajana. Samanaikaisesti hän kuitenkin kirjoitti omaa mysteeritekstiään ja vuonna 2018 hän ilmoitti vihdoin tekevänsä sen elokuvaksi. Kuvaukset alkoivat samaisen vuoden lokakuussa ja nyt Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjä saapuu teattereihin. Itse kiinnostuin filmistä heti, kun kuulin siitä. Murhamysteerit ovat mielestäni aina kiehtovia jo ideansa tasolla ja kun näin, ketä kaikkia elokuvaan oli roolitettu, innostuinkin jopa. Lisäksi pidän Rian Johnsonista ohjaajana - kyllä, pidän jopa The Last Jedistä - ja minua kiinnosti nähdä, mitä hän saa tällaisella tarinalla aikaiseksi. Meninkin erittäin kiinnostunein ja positiivisin mielin katsomaan Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjä sen lehdistönäytökseen.
Erittäin menestynyt rikoskirjailija Harlan Thrombey kutsuu sukunsa juhlimaan 85-vuotissyntymäpäiväänsä. Juhlien jälkeisenä aamuna Harlan löydetään murhattuna ja paikalle saapuu yksityisetsivä Benoit Blanc tutkimaan murhatapausta.
Nykyinen James Bond -tähti Daniel Craig suorastaan ilahduttaa kummallisesti puhuvan yksityisetsivä Benoit Blancin roolissa. Craigia harvemmin näkee nykyään muissa rooleissa kuin maailman tunnetuimpana agenttina ja onkin piristävää nähdä häneltä jotain muuta - ja Spectren(2015) jälkeen vieläpä jotain, mistä hän itse selvästi nauttii. Hahmona Benoit jää aika tyhjentäväksi siinä mielessä, ettei hänen taustojaan avata lähes lainkaan, eikä hänellä ole erityistä kehityskaarta filmin aikana, mutta Craig on niin mahtava roolissa, että Benoitin tutkimuksia olisi voinut katsoa vielä pidemmänkin aikaa. Avukseen tutkimuksiin Benoit saa kaksi poliisia, Elliotin (Lakeith Stanfield) ja Wagnerin (Noah Segan). Parivaljakko ovat toisistaan toimivan erilaiset ja heidän näyttelijänsä ovat oivallisia rooleissaan.
Epäiltyjen listalla vasta hyviä näyttelijöitä onkin. Edesmenneen hittikirjailija Harlan Thrombeyn (aina yhtä arvokas ja karismaattinen Christopher Plummer) sukuun kuuluvat hänen tyttärensä Linda (Jamie Lee Curtis) ja tämän mies Richard (Don Johnson), heidän poikansa Ransom (Chris Evans), toinen poika Walt (Michael Shannon), tämän vaimo Donna (Riki Lindhome) ja heidän lapsensa Jacob (Jaeden Martell, entinen Lieberher), Lindan ja Richardin edesmenneen pojan vaimo Joni (Toni Collette), tämän tytär Meg (Katherine Langford), sekä suvun vanhin, Harlanin seniili äiti (K Callan). Epäilyttäviä ovat myös palvelijat Marta (Ana de Armas) ja Fran (Edi Patterson). On upeaa nähdä tällainen näyttelijäkaarti kasalla ja vieläpä esittämässä pääasiassa saman suvun jäseniä. Yhdessä ollessaan he tosissaan muovautuvat suureksi suvuksi, jolla on kiistoja vuosienkin takaa. Lee Curtis, Johnson, Evans, Shannon ja Collette ovat kaikki tuttuun tapaansa erittäin mainiota, mutta myös nouseva tähti Ana de Armas onnistuu omassa osassaan. Suurimmaksi osaksi suvun jäsenet jäävät yksiulotteisiksi hahmoiksi, mikä ei toisaalta haittaa, sillä jokainen on niin vahva persoona, ettei siihen kannata sotkea muuta, eikä leffalla edes olisi aikaa syventää heitä. Se tosin harmittaa, että joitakin hahmoja ja/tai heidän näyttelijöitään käytetään liian vähän.
Vanhanaikaisia murhamysteerejä, missä etsivä kokoaa epäillyt yhteen ja alkaa selvittämään alibeja, motiiveja ja muita kiehtovia yksityiskohtia, ilmestyy yhä vain harvemmin. Viimeisin, mikä nousee mieleeni, on parin vuoden takainen, Agatha Christien klassikkokirjaan perustunut Idän pikajunan arvoitus (Murder on the Orient Express - 2017). Siinäkin on mielenkiintoinen asetelma ja vahva näyttelijäkaarti, mutta toisin kuin se, Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjä ei hukkaa potentiaaliaan, vaan tarjoaa aidosti mukaansatempaavan, mielenkiintoisen ja yllättävänkin viihdyttävän kertomuksen. Craigin tavoin leffalla on jatkuvasti tietty pilke silmäkulmassaan. Ei kyseessä ole mikään selvä komedia, muttei elokuva erityisen vakavakaan ole. Oikeissa hetkissä filmi osaa muuttua totiseksi, mutta on selvää, että ohjaaja-käsikirjoittaja Johnson on halunnut lähinnä pitää hauskaa kertomuksensa kanssa. Sama tunne välittyy myös katsojaan ja elokuvaa on oikein miellyttävää seurata.
Johnsonin työssä tässä pidän eritoten siitä, kuinka hän yhdistää vanhanaikaisen Hercule Poirot -henkisen murhamysteerin ja modernimman otteen, tehden kokonaisuudesta veikeän ja omanlaisensa. Johnson on lainaillut selkeitä niksejä esikuviltaan, mutta tuo joihinkin juttuihin omaa vahvaa visiotaan ja twistiään, mikä sekoittaa perinteistä pakkaa ja tekee elokuvasta astetta omaperäisemmän. Mukana on rohkeita käänteitä ja ihailen montaa asiaa Johnsonin työssä, mutta harmikseni minun täytyy sanoa, ettei hänen tekstinsä ole ihan niin nokkela kuin hän on varmaan ajatellut. Tämä tosin on täysin katsojakohtainen juttu. Jotkut arvaavat murhaajan heti ensimmäisistä vihjeistä, toiset taas saavat sen selville vasta, kun iso paljastus tapahtuu ja se räjäyttää heidän tajuntansa. Filmi pitää sisällään nokkelia vihjeitä, mutta kenties jopa liiankin isoja, minkä vuoksi arvasin tekijän aika pian. Elokuvasta onneksi löytyi yllättäviäkin puolia, mitkä pitivät minut kiinnostuneena ihan loppuun saakka. Tietyllä hiomisella Johnson vain olisi saanut tästä vieläkin paremman. Jo nyt Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjä oli mielestäni erittäin mainio murhamysteeri.
Lisäksi elokuva on teknisesti todella tyylikkäästi toteutettu. Johnsonilla on tarkkaa silmää visuaalisuudelle ja hänen aiempien töiden tavoin Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjä näyttää erittäin hyvältä. Thrombeyn suvun kartano on upea näky ja se on erinomaisesti lavastettu. Puvustustiimi on tehnyt oivaa työtä hahmojen asujen kanssa. Lavastuksella ja puvustuksella yhdistellään hienosti modernia ja vanhanaikaista. Kartanossa itsessään on jotain taianomaista ja modernimmassa lokaatiossa leffasta varmasti katoaisi paljon sen mystisyydestä. Elokuva on näyttävästi kuvattu. Kuvasommittelu on tarkkaa ja mukana on hienovaraista, mutta tyylikästä kamerakikkailua. Leikkaus on myös iskevää ja etenkin alkupään kuulusteluissa ja takaumissa on erittäin sähäkkää editointia. Valaisu ansaitsee myös kehut, kuten äänimaailmakin - niin äänitehosteista Rian Johnsonin Nathan-serkun säveltämiin, oivallisesti tunnelmaa rakentaviin musiikkeihin.
Yhteenveto:Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjä on erittäin mukaansatempaava, kiehtova ja viihdyttävä murhamysteeri. Tarkkaavaisimmat katsojat voivat hoksata ratkaisun nopeasti, mutta leffa tarjoaa loppuun asti paljon mainiota menoa, jolloin kiinnostus pysyy yllä kaiken aikaa. Monille katsojille ratkaisu tulee olemaan aikamoinen yllätys. Elokuvaa ei ole kovin vakavin mielin tehty, vaan siinä on vahvaa lystikkyyttä ilmassa. Rian Johnsonin rakentama tunnelma on veikeä ja hänen tapansa kertoa tarinaa on koukuttava. Johnson on ottanut paljon vaikutteita samanlaisista teoksista, mutta onnistuu tuomaan mukaan jotain omaansa. Leffassa yhdistellään taidokkaasti moderniutta vanhanaikaiseen henkeen. Näyttelijäkaarti on mahtava, vaikka harmikseni kaikkia ei hyödynnetä niin hyvin kuin voisi. Daniel Craig pääsee kuitenkin valloilleen mahtavana yksityisetsivänä ja on ilo nähdä hänen nauttivan näyttelemisestäjälleen. Käsikirjoituksen pienillä muokkauksilla elokuvasta voisi saada vielä paremman ja nokkelamman, mutta jo tällaisenaan Veitset esiin - Kaikki ovat epäiltyjä on loistoleffa, jonka katsomista suosittelen kaikille murhamysteereistä nauttiville.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.11.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Knives Out, 2019, FilmNation Entertainment, Media Rights Capital, Ram Bergman Productions
Ohjaus: Rian Johnson Pääosissa: Daisy Ridley, Mark Hamill, Adam Driver, Oscar Isaac, John Boyega, Carrie Fisher, Andy Serkis, Kelly Marie Tran, Laura Dern, Benicio del Toro, Domhnall Gleeson, Joonas Suotamo, Anthony Daniels, Gwendoline Christie ja Lupita Nyong'o Genre: scifi, seikkailu, toiminta Kesto: 2 tuntia 32 minuuttia Ikäraja: 12
Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...
Star Wars on yksi kaikkien aikojen isoimmista ilmiöistä. Näin ei ollut kuitenkaan vielä alkuperäistä elokuvaa tehdessä. Lähes kaikki - jopa elokuvan tekijät - eivät uskoneet filmin onnistumiseen. Kuitenkin kun Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) sai ensi-iltansa, se nousi heti ilmestymisvuotensa isoimmaksi hitiksi, johon sekä kriitikot että tavalliset katsojat lapsista isovanhempiin rakastuivat. Leffa sai jatkoa seuraavien vuosien aikana elokuvilla Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaisku (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980) ja Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluu (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983), joista ensimmäistä kehutaan yhä sarjan parhaaksi. Vasta yli kymmenen vuoden jälkeen leffasarjaa jatkettiin kolmella esiosalla, Tähtien sota: Episodi I - Pimeällä uhkalla (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999), Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäyksellä (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002) ja STähtien sota: Episodi III - Sithin kostolla (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005), jotka olivat menestyksiä, mutteivät muuten kovin pidettyjä. Kolmikosta viimeisen ilmestyessä elokuvaa mainostettiin koko sarjan viimeisenä, mutta kun Star Warseja tekevä Lucasfilm myytiin Walt Disneylle, ilmoitettiin heti että uusia filmejä oli tulossa. Star Wars: The Force Awakens (2015) jatkoi ensimmäisen trilogian tarinaa, kun taas Rogue One: A Star Wars Story (2016) kertoi tapahtumista juuri ennen alkuperäisen elokuvan alkua. Nyt ilmestyvä Star Wars: The Last Jedi jatkaa The Force Awakensin tarinaa ja koska olen iso fani, ei ole varmaan yllätys, etten odottanut mitään muuta elokuvaa tältä vuodelta yhtä paljon kuin tätä. The Force Awakens kuuluu mielestäni sarjan parhaimmistoon, joten en malttanut odottaa, että sille ilmestyisi jatkoa. Innostuneena odotin uutta elokuvaa yhä vain enemmän ja enemmän, mitä lähemmäs ensi-ilta tuli. Aluksi minua jännitti hieman, olisivatko odotukseni jopa liian korkealla, mutta kun luin ylistävät ennakkoreaktiot, olin todella huojentunut. Silti minua jännitti mennessäni katsomaan elokuvaa sen ensi-iltapäivänä yhdessä tyttöystäväni kanssa.
Ensimmäisen ritarikunnan hyökätessä vastarintaliikkeen kimppuun, Rey yrittää saada Luke Skywalkerin palaamaan taisteluun.
Pääsankari Reyn roolissa nähdään toistamiseen Daisy Ridley, joka osoittaa jälleen kerran olevansa äärimmäisen lupaava uusi näyttelijä. Tässä Rey on hieman kokeneempi, joten hänestä on tietty muokattu isompi sankari kuin aiemmin. Hahmo ei täysin kuitenkaan tiedä, mitä reittiä kulkea, mikä tekee hänestä kiehtovan. Toinen erittäin kiehtova asia hahmossa on tietenkin se, ketkä hänen vanhempansa ovat...
Reyn lisäksi muutkin The Force Awakensissa esitellyt sankarit tekevät paluun. John Boyegan esittämä Finn on kunnolla jättänyt Ensimmäisen ritarikunnan taakseen, minkä lisäksi Oscar Isaacin näyttelemä Poe Dameron pääsee esittelemään lentotaitojaan pariinkin otteeseen. Finnille on luotu oma sivujuoni ja hän pääsee jälleen hauskuuttamaan. Poeltakin löytyy useita hauskoja hetkiä ja hän pääsee suurempaan johtoasemaan vastarinnassa. Isaac ja Boyega ovat yhä erittäin oivallisia, ja viimeistään tässä he ja Ridley todella muodostavat Star Wars -saagan uuden pääkolmikon, vaikkei heillä ole yhteisiä kohtauksia lähes lainkaan. Mukana kulkee tietty ihastuttava BB-8 -droidi, joka on yksi suosikkihahmoistani. Olinkin todella iloinen, että BB-8 on yhä todella paljon mukana ja hahmosta on luotu paikoitellen jopa kunnon äijä! Mark Hamill pääsee tällä kertaa tekemään Luke Skywalkerina muutakin kuin seisomaan vaivaantuneena hetken kallionkielekkeellä leffan lopussa. Luken hahmo on muuttunut upeasti vuosien varrella ja minun on pakko sanoa, että Hamill tekee tässä ehkä parhaan roolisuorituksensa jedimestarina. Hän ei ole mikään sankari enää, vaan hänen synkistelystään saa oivan kuvan siitä, miksi hän jätti kaiken taakseen ja erakoitui muinaiseen jeditemppeliin. Luken lisäksi alkuperäisestä trilogiasta paluun tekevät hänen siskonsa kenraali Leia (viime vuonna menehtynyt Carrie Fisher, jonka muistolle elokuva on omistettu), wookiee Chewbacca (suomalainen Joonas Suotamo), sekä droidit C-3PO (Anthony Daniels) ja R2-D2 (Jimmy Vee). Hamillin tavoin Fisherkin pääsee paremmin oikeuksiinsa tässä elokuvassa kuin edellisessä osassa. Aluksi teki tietty hieman pahaa nähdä Leia, sillä tämä jäi Fisherin viimeiseksi roolisuoritukseksi, mutta iloksi voin sanoa, että Fisher on todella mainio osassaan. Harmillisesti Chewbaccan osuus jää pieneksi. Häneltä löytyy pari selkeää hetkeä, mutta muuten karvaturri vain roikkuu mukana. Täydellisen BB-8:n takia C-3PO ja R2-D2 eivät enää oikein tunnu miltään. R2-D2:n osuus jää myös pieneksi, ja vaikka C-3PO on jälleen oma pöhkö itsensä, ei hänestä jää muuta mieleen kuin mihin hänen punainen kätensä katosi? Uusina vastarintaliikkeen (tai noh, kapinallisten kuten heitä leffassa pääasiassa kutsutaan) hahmoina esitellään Kelly Marie Tranin näyttelemä Rose ja Laura Dernin esittämä vara-amiraali Holdo. Rose vaikuttaa aluksi mainiolta lisäykseltä, sillä huoltohommissa toimiva hahmo ei ole tyypillinen kapinallissankari. Valitettavasti hahmon taustat luodaan liian hätäisesti, eikä hän tarjoa kovin paljoa muuta elokuvaan kuin herättää ihmisten mielenkiinnon Aasiassa. Vara-amiraali Holdo taas on lähinnä ärsyttävä tapaus, eikä Dern saa katsojaa pitämään hänestä koko elokuvan aikana.
Monet pettyivät The Force Awakensissa, kun uusi siisti pahis Kylo Ren (Adam Driver) paljastuikin hädintuskin aikuiseksi Ben Soloksi, joka ei ollut lainkaan uskottava ilman hienoa naamiotaan. Itse kuitenkin pidin todella paljon ratkaisusta, sillä hänestä tulee hieman mieleen Marvelin sarjakuvahahmo Peter Parker, joka on normaalisti epävarma ja kömpelö, mutta hän saa kerättyä henkistä voimaa pukeutuessaan Spider-Maniksi. Mielestäni oli upeaa, että mahtava paha onkin todellisuudessa epävarma nuorukainen, joka etsii paikkaansa maailmassa. Tässä ajatusta on viety vielä pidemmälle, jolloin hänestä löytyy samaa henkeä kuin Reystä, mutta eri tavalla tutkittuna. Filmissä puhutaan hyvän ja pahan tasapainosta, ja Rey ja Kylo Ren ovat juuri täydelliset esittämään tätä tasapainoa ja miten eri puolilta löytyy samanlaisuuksia. Driver parantaa roolisuoritustaan ja hän on todella väkevä läpi leffan. Hän tuo loistokkaasti esille Kylo Renin kokeman sisäisen kamppailun. Muutkin Ensimmäisen ritarikunnan pahikset tekevät paluun, mutta he ovat paljon tylsempiä kuin Kylo Ren. Kenraali Huxille (ylinäyttelevä Domhnall Gleeson) on luotu joitain ihan hauskoja hetkiä, mutta lähinnä hän vain rasittaa. Ylivaltias Snoke (Andy Serkis) nähdään vihdoin muunakin kuin hologrammina, mutta hän tuntuu vain laimealta Keisari-kopiolta. Jotenkin ihmeellisesti kapteeni Phasma (Gwendoline Christie) selvisi The Force Awakensin tapahtumista ja hänet on tuotu takaisin. Sanon kuitenkin suoraan, että on turha odottaa häneltä mitään ihmeellistä. Hänellä on ruutuaikaa ihan yhtä paljon kuin viimeksikin. Elokuvassa nähdään myös Benicio del Toro nimettömänä hakkerina, joka on Rosen tavoin tavallaan hyvä lisäys, mutta tavallaan hän ei myöskään toimi erityisen hyvin, sekä Lupita Nyong'o pienessä roolissa oranssina Maz Kanatana, jonka olisi voinut jättää kokonaan pois filmistä.
Star Wars: The Force Awakensia kritisoitiin siitä, että se on liian samanlainen kuin alkuperäinen Tähtien sota: Episodi IV - Uusi toivo. Sen takia näiden kahden vuoden ajan internetissä on vain heitetty vitsiä siitä, että Star Wars: The Last Jedi olisi kopio Imperiumin vastaiskusta. Näin ei kuitenkaan ole. Toki niistä kahdesta löytyy samankaltaisuuksia, kuten se, että vanha jedimestari kouluttaa uutta sankaria (mikä ei kuitenkaan mene lainkaan samalla tavalla, miten Yoda opetti aikoinaan Lukea) ja että kapinalliset pakenevat pahiksia avaruudessa (mistä puuttuu kokonaan asteroidikenttä). Trailereissa nähty toimintakohtaus, jossa kiiturit taistelevat jättimäisiä kävelijöitä vastaan muistuttaa kyllä visuaalisesti Imperiumin vastaiskun Hoth-taistosta, mutta siitäkin on tehty oivasti erilainen. Todellisuudessa Star Wars: The Last Jedi on itse asiassa erittäin yllättävä elokuva. Mukana on useita hetkiä, jolloin katsojana luulee tietävänsä mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta filmi onnistuukin toimimaan eri tavalla. Kun näin käy tarpeeksi usein, katsojana ei enää yritä arvella tulevia tapahtumia, vaan jää jännityksellä odottamaan, mitä muita yllätyksiä elokuvalla on tarjottavanaan. Ja voi pojat, että mukana on joitain täysin odottamattomia juttuja! Star Wars: The Last Jedi ei ole mielestäni ihan niin hyvä elokuva kuin The Force Awakens, mutta se on selvästi parempi kuin viime vuoden Rogue One: A Star Wars Story, jonka hahmojen kohtalot eivät voineet vähempää kiinnostaa. Se, miksei tämä pääse The Force Awakensin tasolle, johtuu siitä, ettei tämä ole yhtä viihdyttävä, eikä leffa nosta välitöntä halua katsoa filmiä uudestaan. Muutamien kohtausten aikana mietin kyllä, etten malta odottaa, että näen ne uudelleen, mutta kokonaisuus on harmillisesti liian pitkä. Kyseessä on sarjan pisin osa, minkä kyllä huomaa. Siitä olisi ihan hyvin voinut leikata noin vartin pois, jotta sen rytmitys pysyisi eheämpänä. Pituuden huomaa lähinnä leffan puolessa välissä, johon on tungettu oudon väkinäinen seikkailu kasinolla, joka on tavallaan mielenkiintoinen idea, mutta joka ei sovi elokuvaan yhtään. Se osio ei vain tuntunut samalta filmiltä. Kai sen on tarkoitus tuoda hieman monipuolisuutta aika simppeliin juoneen, mutta siinä se ei onnistu. Elokuva on ihan tarpeeksi monipuolinen muutenkin.
Alussa leffa nappaa tietysti heti mukaansa alkutekstien aikana (mikä on jo yksinään huomattava parannus Rogue Oneen, jonka aloituksesta en pidä yhtään), mikä johtaa yhteen tyylikkäimmistä avaruustaisteluista Star Warsin historiassa. Toimintakohtaukset ovat tietty erittäin viihdyttäviä ja tyylikkäitä, sekä oivallisen erilaisia, jolloin ne eivät käy pitkäveteisiksi. Filmiin on myös saatu onnistuneesti epätoivon tunnetta, sillä vaikuttaa todella siltä, etteivät kapinalliset pääsisi Ensimmäistä ritarikuntaa pakoon. Kaikkein kiinnostavinta on kuitenkin seurata Reyn matkaa. Läpi leffan katsojana yrittää pohtia, ketkä hänen vanhempansa voisivat olla, minkä lisäksi on mielenkiintoista nähdä, kun hän alkaa oppimaan asioita Voimasta. Kiehtovinta Reyn matkassa on hänen yhteytensä Kylo Reniin. Ne kohtaukset ovat erinomaisia ja ennen kaikkea tärkeitä, sillä ne osoittavat, mikseivät hahmot ole niin erilaisia toisistaan. Elokuvaan on luotu mahtava jännite, saako Rey käännettyä Kylo Renin hyvien puolelle, vai houkutteleeko pimeä puoli sittenkin Reyn puolelleen...
Jännittäviä hetkiä löytyy muutenkin kuten myös synkkyyttä, jolloin täydelliseksi vastapainoksi on lisätty tottakai paljon huumoria. Leffan aikana saakin nauraa useaan otteeseen. Olen todella iloinen, sillä ennakkoon ristiriitaisia tunteita herättäneet porg-linnut ovatkin todella hauskoja tapauksia, joita katsoisi mielellään lisää. Ne eivät todellakaan ole ärsyttäviä, kuten edellisen trilogian Jar Jar Binks tai Jedin paluun ewok-nallekarhut. Vaikka vitsit toimivatkin, on mukana joitain typerän naurettavia hetkiä, jolloin päässäni pyöri lähinnä Han Solon lausahdus edellisestä osasta: "Ei se Voima noin toimi!" Silti filmin erilaiset tunnelmat ovat taidokkaasti luotuja ja ne on saatu hyvin tasapainoon, mistä elokuvassa puhutaankin paljon. Tasapainon lisäksi toinen erinomainen teema on se, etteivät hyvät ja pahat ole selkeästi juuri tietynlaisia, vaan niistä löytyy erilaisia puolia. Tämä käy esimerkiksi selväksi siitä, että kummatkin osapuolet ostavat sotavarusteita samoilta laittomilta kauppiailta.
Sarjan ohjaus on vaihtunut J. J. Abramsilta Rian Johnsoniin, joka on aiemmin ohjannut esimerkiksi scifileffan Looper (2012). Sen nähneenä huomaakin, miten Johnson on tuonut hieman realismia todella epärealistiseen elokuvasarjaan. Synkkyys ja vakavuus hoituvat häneltä myös hyvin, mutta käsikirjoittajana Johnson olisi voinut hieman tiivistää tarinaa ja keksiä keinon poistaa laahaava kasino-osio pois. Leikkausvaiheessa ainakin joitain hetkiä olisi pitänyt tiivistää. Visuaalisesti kyseessä on tietysti aivan mielettömän upea kokonaisuus. Ensinnäkin leffa on kuvattu todella taidokkaasti, minkä lisäksi tehosteista ei tällä kertaa löydy moitittavaa. Avaruustaistelut ja -maisemat, sekä erilaiset olennot sun muut näyttävät todella hienoilta, ja elokuva myös kuulostaa todella hyvältä äänitehosteista John Williamsin musiikkeihin (mikä on jälleen parannus Rogue Oneen, jonka musiikit kuulostivat lähinnä laimeilta kopioilta Williamsin melodioista). Tuttuja teemoja on tietty mukana, mutta Williams on saanut luotua uusiakin sävellyksiä ja tekee tässä mielestäni parempaa työtä kuin The Force Awakensissa. Harmillisesti kasinolla soiva musiikki tuntuu ihan liikaa kömpelöltä yritykseltä luoda Uuden toivon ikoninen kanttiinakappale uudestaan muka-huomaamattomasti. Sävel on melkein sama, joten olisi voinut edes näyttää, että bändi on myös sama. Puvustus-, maskeeraus- ja lavastustiimit ovat jälleen tehneet erinomaista työtä. Toivonkin todella, että tällä kertaa Star Warsia ei unohdeta teknisen puolen Oscar-palkintoja jaettaessa.
Yhteenveto: Star Wars: The Last Jedi on erittäin hyvä, vaikkakin turhan pitkä jatko-osa saagalle. Kasino-osuuden olisi voinut kirjoittaa jollain tavalla pois elokuvasta, sillä se ei vain sovi mukaan kokonaisuuteen. Muutamia muitakin hetkiä olisi voinut tiivistää, minkä lisäksi mukaan mahtuu pari kömpelömpää ratkaisua. Muuten kyseessä on erittäin mukaansatempaava seikkailu, joka tarjoaa jännitystä, toimintaa ja oivallisen hauskaa huumoria. Etukäteen ärsyttäviksi pelätyt porg-linnut ovatkin erinomainen lisäys. Valitettavasti muuten uudet hahmot jäävät aika laimeiksi, eivätkä pärjää mitenkään edellisessä osassa esitellyille tai alkuperäisille hahmoille. Mark Hamill ja Carrie Fisher loistavat Lukena ja Leiana, minkä lisäksi myös Daisy Ridley, John Boyega, Oscar Isaac ja Adam Driver tekevät loistotyötä. Reyn ja Kylo Renin hahmoja tuodaan hienosti esille, ja heidän yhteiset hetkensä ovatkin filmin parhaimmistoa. Toimintakohtaukset ovat tietty tyylikkäitä, etenkin alun avaruustaistelu. Visuaalisesti filmi on puhdasta silmäkarkkia ja John Williamsin säveltämät musiikit ovat erinomaiset. Ohjaaja Rian Johnson on tehnyt loistotyötä, mutta silti olen tavallaan iloinen, että Abrams ohjaa trilogian päätösosan. Suosittelen Star Wars: The Last Jediä lämpimästi kaikille Star Wars -faneille. Siinä on mukana paljon tuttua, mutta myös paljon yllätyksiä. Jos aiempia osia ei ole nähnyt, niin ne kannattaa tietty vilkaista ensin. Vaikka Johnson onnistui tässä, ei elokuva saa innostumaan ilmoitetusta Star Wars -trilogiasta, jonka Johnson tulevaisuudessa ohjaa. Tämän trilogian päätösosaa jää kuitenkin todella innokkaasti odottamaan. Valitettavasti tässä välissä ilmestyy tuotantohelvetissä pyörinyt Solo: A Star Wars Story(2018), jota en odota lähes ollenkaan. Star Wars: Episode IX:n (2019) näkemiseen voisin kuitenkin jo laskea päiviä...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuva juliste www.starwars.com
Star Wars: The Last Jedi, 2017, Lucasfilm, Walt Disney Pictures, Ram Bergman Productions
