Arvostelu: Kananlento (Chicken Run - 2000)

KANANLENTO

CHICKEN RUN

Ohjaus: Peter Lord ja Nick Park
Pääosissa: Julia Sawalha, Mel Gibson, Miranda Richardson, Tony Haygarth, Jane Horrocks, Imelda Staunton, Lynn Ferguson, Benjamin Whitrow, Timothy Spall ja Phil Daniels
Genre: animaatio, seikkailu, komedia, jännitys
Kesto: 1 tunti 24 minuuttia
Ikäraja: 7

Chicken Run, eli suomalaisittain Kananlento on Aardman-animaatioyhtiön ensimmäinen täyspitkä elokuva. Yhtiö oli noussut tunnetuksi hauskoilla Wallace ja Gromit -lyhytanimaatioillaan ja 1990-luvulla yhtiö alkoi suunnittelemaan ensimmäistä kunnon elokuvaansa. 1997 Aardman yhdisti voimansa DreamWorks-yhtiön kanssa ja leffan teko pystyi viimein alkamaan. Idea elokuvaan tuli Suuri pakoretki -nimisen (The Great Escape - 1963) sotaelokuvan myötä ja siitä tekijät kehittelivät veikeän kertomuksen, jota lähdettiin animoimaan. Suuresta työjoukosta ja useasta ryhmästä huolimatta elokuvaa saatiin valmiiksi vain minuutti per viikko. Lopulta leffa kuitenkin saatiin viimeisteltyä ja Kananlento sai maailmanensi-iltansa 17. kesäkuuta 2000 - eli tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli suuri hitti (se on jopa edelleen kaikkien aikojen menestynein stop motion -tekniikalla toteutettu animaatio) ja se hurmasi niin katsojat kuin kriitikot, voittaen lukuisia palkintoja. Itse näin Kananlennon lapsena useaan otteeseen ja pidin siitä kovasti, mutta jossain kohtaa tuli tauko, etten nähnyt filmiä vuosiin. Viime vuonna hankin elokuvan vihdoin Blu-ray -muodossa ja kun huomasin, että elokuva täyttää nyt 20 vuotta, katsoin leffan pitkästä aikaa ja samalla myös arvostelin sen.

Piipun farmilla kanat suunnittelevat pakoa neuvokkaan Inkku-kanan johdolla. Pakoyritykset epäonnistuvat kerta toisensa perään, kunnes kanalaan tupsahtaa lentotaitojaan esittelevä riikinkukko Roki, joka voisi kenties olla heidän pelastajansa.

Tarinan päähenkilö on kana nimeltä Inkku (äänenä Julia Sawalha), joka ei ole mikään aivoton kotkottaja, vaan päättäväinen ja nokkela lintu, joka tekee kaikkensa saadakseen ystävänsä vapauteen. Inkku on välittömästi pidettävä hahmo, sillä hänestä huokuu rohkeus ja vahva huolenpito rakkaistaan. Hänen suunnittelemisiaan on kiehtova seurata ja hänen loppumaton sinnikkyytensä on ihailtavaa. Paikoitellen Inkun on todella vaikea pitää itsensä optimistisena, mutta hahmo tuo hyvin selväksi, että jos jotain oikeasti haluaa, sen eteen pitää tosissaan tehdä töitä.

Kanalan muut asukkaat eivät ole yhtä uhkarohkeita tapauksia kuin Inkku, eivätkä he vaikuta edes olevan täysin kartalla siitä, mitä heille on oikeasti tapahtumassa. Varsinkin Pauna (Imelda Staunton) on sitä mieltä, että kanojen kuuluu vain pitää omistajansa tyytyväisinä munimalla, eikä keskittymällä mihinkään muihin hömpötyksiin. Mäkki (Lynn Ferguson) sen sijaan auttaa Inkkua kaikessa ja porukan älykkäimpänä hän osaa kehittää veikeitä vempaimia, joilla kanat yrittävät hämätä omistajiaan. Jatkuvasti neulovaa Typyä (Jane Horrocks) taas ei ole älyn lahjoilla siunattu, eikä hän tajua lainkaan, millaisessa vaarassa kanat ovat. Kanalassa pyörii myös porukan ainoa kukko, vanha Marski (Benjamin Whitrow), joka kehuskelee jatkuvasti sotasaavutuksillaan. Inkun tavoin myös sivuhahmot ovat nopeasti pidettäviä huvittavien persoonallisuuksiensa kera ja katsojana haluaa nähdä porukan tekevän kaikkensa selvitäkseen elossa.
     Paikalle tosiaan putkahtaa riikinkukko Roki Rohkea (Mel Gibson), itseään kehuskeleva ja muiden kehuja kalasteleva muka-hurmuri, joka vahingossa lipsauttaa osaavansa lentää, minkä vuoksi Inkku pistää tämän auttamaan kanoja. Aluksi Roki vaikuttaa ärsyttävältä narsistilta, mutta mitä pidemmälle tarina kulkee, sitä pidettävämmäksi hänkin muuttuu.
     Pidettäviä hahmoja eivät kuitenkaan missään vaiheessa ole kanafarmin omistajat, herra ja rouva Piippu (Tony Haygarth ja Miranda Richardson). Herra Piippu on vielä ihan hassu tapaus kaikessa hölmöydessään, mutta ilkeässä ja jopa pelottavassa rouva Piipussa ei ole mitään hauskaa. Kanojen pelko välittyy täydellisesti katsomoon asti joka kerta, kun rouva Piippu nähdään ruudulla, sillä tällä akalla ei todellakaan ole mukavat asiat mielessään. Jopa herra Piippu näyttää usein pelkäävän vaimoaan.
     Sivuhahmoina leffassa nähdään myös kanoille varusteita munia vastaan kauppaava rottakaksikko Kehno ja Kepuli (Timothy Spall ja Phil Daniels), jotka tuovat oman toimivan lisäyksensä kertomukseen.

Vaikka Kananlento toimii upeasti niin lapsille kuin aikuisillekin, ei se sovellu kuitenkaan ihan perheen pienimmille. Elokuvan synkkä maailma saattaa pistää alahuulen vapisemaan liian nuorella katsojalla ja jo ensimmäisen kymmenen minuutin sisään nähtävä kohtaus, missä yksi kanoista viedään kirveen luoksi saa luultavasti parkumaan. Jopa aikuiskatsoja luultavasti nielaisee pienenä shokkireaktiona, että "enpäs ihan tällaista menoa odottanut". Hieman vanhemmille lapsille leffan synkkyys taas saattaa olla juurikin se toimiva tekijä - paikoitellen tämä on kuin kauhukertomus muksuille. Elokuva saa jopa aikuiskatsojat jännittämään ja kauhistelemaan, joten voin vain kuvitella, kuinka lapset reagoivat tiettyihin kohtauksiin. Selviytymistarina on äärimmäisen koukuttava ja sitä seuraa kuin vangittuna paikoilleen. Etenkin piirakkalaite-kohtauksesta on saatu yllättävänkin tehokas piinaavuutensa kanssa. Lyhyen, alle puolitoistatuntisen kestonsa ansiosta jännite ei koskaan haihdu, vaan katsojana pelkää kanojen puolesta loppuun saakka. Itse rakastan todella paljon sitä, kun animaatioelokuva ei pelkää kokeilla niin omia rajojaan kuin katsojiensakin rajoja.

Onneksi kaiken jännittävyyden ohessa leffasta löytyy myös paljon huumoria ja kun kyseessä brittielokuva, koostuu huumori nokkelasta sanailusta ja kuivista vitseistä. Lapsille on toki luvassa myös pöhköä kohellusta, kun kanat yrittävät oppia lentämään. Erityisen hulvaton teos Kananlento ei ole, mikä on hyvä, sillä huumori ei saa rikkoa tunnetta siitä, että päähahmojen elämä on kaiken aikaa vaarassa. Elokuva onnistuukin tasapainottelemaan jännityksen ja huumorin välillä mestarillisesti. Loppujen lopuksi elokuvasta on hyvin haastavaa sanoa mitään negatiivista, sillä siinä toimii kaikki huikeasti. Leffa tarjoaa hauskaa huumoria ja jännittäviä tilanteita niin lapsille kuin aikuisillekin, se ei koskaan aliarvioi katsojaansa, vaan se onnistuu jopa yllättämään älykkyydellään ja sen tarina vie täysillä mukanaan. Silti minun täytyy sanoa, että Kananlento saattaa jopa toimia paremmin aikuisille kuin lapsille - ainakin näin tapahtui omalla kohdallani. Toisin kuin lapset, aikuiset onnistuvat näkemään elokuvasta syvällisempiäkin puolia, sekä huomaamaan, kuinka paljon Piipun kanafarmi muistuttaakaan vankileiriä. Kanojen kopit ovat riveissä kuin vankiloiden ahtaat majat ja koppeja ympäröi korkea aita, jota herra Piippu kiertää häijyjen koiriensa kanssa. Taustalla näkyy jopa vahtitorni ja jos kanat eivät tee, kuten Piiput haluavat, ne joutuvat eristyskoppeihin. Tähän kun heittää vielä synkän värimaailman päälle, on aikuisen vaikea olla tajuamatta viittausta.

Kananlento on animoitu stop motion -tekniikalla, eli siinä on erilaisista aineksista, kuten vahasta ja kumista valmistetut hahmot, joita on liikutettu vähän kerrallaan rakennettujen lavasteiden edessä ja yhdistetyt kuvat näyttävät siltä kuin hahmot liikkuisivat. Elokuva on tyylillisesti taattua Aardmania hauskan näköisten hahmojensa, sulavan liikkeen ja yksityiskohtaisten taustojen kanssa. Animaatiojälki on alusta loppuun priimaa, eikä voi muuta kuin ihailla tekijöiden upeaa panosta. Äänimaailma on rakennettu hienosti tukemaan visuaalisuuksia, ja John Powellin ja Harry Gregson-Williamsin säveltämät musiikit ovat vallan mainiot. Ohjaajaduo Peter Lord ja Nick Park ovat tehneet erinomaista työtä tunnelman parissa ja saavat synkkyyden ja huumorin kulkemaan käsi kädessä. Karey Kirkpatrickin työstämä käsikirjoitus on myös loistava, täynnä kekseliäitä ja hauskoja keskusteluja.

Yhteenveto: Kananlento on erinomainen animaatioelokuva, mikä soveltuu niin koko perheen elokuvailtaan kuin myös aikuisten leffahetkeen. Ihan pienimmille lapsille elokuva ei sovellu synkän sisältönsä vuoksi, mutta vanhemmille karut viittaukset vankileireihin vain tuovat upean lisänsä. Leffa sisältää paljon tiivistunnelmaisia kohtauksia ja jännitystä pidetään hienosti kaiken aikaa yllä. Silti mukaan on tuotu onnistuneesti hyvää huumoriakin, rikkomatta jännitettä. Hauskoja hetkiä löytyy kaikenikäisille. Tarina on erittäin koukuttava ja vajaan puolentoista tunnin kesto on nopeasti ohi. Siinä ajassa leffa onnistuu kuitenkin panostamaan hahmoihinsa ja kertomukseensa täysillä. Visuaalisesti filmi on todella vaikuttava hienon stop motion -animaationsa ja tyylitellyn värimaailmansa kautta. Kananlennossa kaikki loksahtaa iskevästi paikoilleen, luoden erittäin mahtavan teoksen, mikä on yhä tänä päivänä omasta mielestäni Aardman-yhtiön paras elokuva. Jos et ole vielä nähnyt leffaa, suosittelen sen katsomista erittäin lämpimästi!

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Chicken Run, 2000, Aardman Animations, DreamWorks Animation, Pathé, Allied Filmmakers, StudioCanal