Näyttelijät: Gaten Matarazzo, Sean Giambrone, Lulu Wilson, Jack Martin, Peyton Elizabeth Lee, Marcus Scribner, Caleb Hearon, Justin Cooley, Bobby Moynihan ja Daniel Radcliffe
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 18
Pizza Movie on Brian McElhaneyn ja Nick Kocherin käsikirjoittama ja ohjaama komediaelokuva. Kaksikko sai rahoituksen idealleen ja kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2025. Maailmanensi-iltansa Pizza Movie sai maaliskuussa South by Southwest -festivaaleilla ja nyt elokuva on julkaistu Suomessa Disney+ -palvelun kautta. Itse kiinnostuin elokuvasta jo sen nimen takia ja eräänä vapaapäivänä kävinkin ostamassa pizzaa ja pistin Pizza Movien pyörimään.
Uudenlainen huume tekee kahden collegepojan pizzanhakureissusta villin seikkailun.
Stranger Things -sarjasta (2016-2025) tuttu Gaten Matarazzo ja aiemmin lähinnä äänirooleja muun muassa Netflixin Jurassic World: Liitukauden leirissä(Jurassic World: Camp Cretaceous - 2020-2022) tehnyt Sean Giambrone näyttelevät Jackia ja Montgomeryä, kahta collegepoikaa, jotka eivät todellakaan ole kampuksen suosituimpia tyyppejä. Kaksikko on jatkuvasti kiusaamisen kohteena, heitä ei kutsuta tapahtumiin ja opettajatkin vaikuttavat pitävän heitä luusereina. Kaikki kuitenkin muuttuu eräänä iltana, kun he löytävät uudenlaisia huumeita, jotka pistävät pääkopat todella sekaisin. Matarazzo ja Giambrone heittäytyvät hyvällä antaumuksella rooliensa pyöritettäväksi ja heidän kemiansa kohtaavat mainiosti, jotta he tuntuvat uskottavilta pitkäaikaisina ystävyksinä. Jack on kuitenkin määräilyssään hahmona hitusen ärsyttävä, kun taas vässykkää Montgomeryä käy lähinnä sääliksi.
Elokuvassa nähdään myös Marcus Scribner kaksikkoa kiusaavana Loganina ja Lulu Wilson hänen kanssa pyörivänä Lizzynä, Peyton Elizabeth Lee Montgomeryn ihastuksenkohteena Ashleyna, Jack Martin opiskelija-asuntolassa tiukkaa jöötä pitävänä Blakena ja Caleb Hearon vasta 30-vuotiaana collegen aloittaneena Sidneynä. Lisäksi Daniel "Harry Potter" Radcliffe kuullaan Montgomeryn Lysander-lemmikkiperhosen äänenä ja Bobby Moynihan kuljetusrobotti Snackatronina. Sivunäyttelijätkin ovat täysillä rooleissaan mukana ja vaikka yksikään ei huimaa tässä näyttelijätaidoillaan, kaikki puhaltavat sopivasti yhteen hiileen ja pitävät energiatasot korkeina.
Kuten elokuvan juonikuvauksesta tai kenties jo ihan pelkästä nimestä voi päätellä, Pizza Movie on tapaus, jota ei kannata ryhtyä katsomaan erityisen ryppyotsaisena. Muistatteko sen 21 Jump Street -elokuvan (2012) osion, jossa päähenkilöt joutuvat kokeilemaan uudenlaista huumetta ja päätyvät siitä tripille, johon kuuluu erilaisia, toinen toistaan villimpiä vaiheita? No Pizza Movie periaatteessa venyttää tuon idean kokonaiseksi leffaksi, samalla kun se on myös paljon velkaa muun muassa Superbadille (2007). Lopputuloksena on täysin pöljä komedia, joka todennäköisesti jakaa katsojiaan kahtia. Toiset mieltävät menon hauskaksi, toiset taas pitävät leffaa vain typeränä.
Itse viihdyin passelisti Pizza Movien parissa, vaikkei se olekaan esikuviensa veroinen tapaus. Tripin eri vaiheet ovat veikeän erilaisia ja mielikuvituksellisia, eikä leffasta todellakaan puutu sekopäisyyttä. Elokuva sai minut muutamankin kerran nauramaan kunnolla ääneen. Lisäksi leffa on myös sopivan pituinen, eikä tätä menoa jaksaisikaan puoltatoista tuntia kauempaa. Jo nyt elokuvan loppuhuipennus alkoi päättömyydessään jo hieman uuvuttaa, vaikka siitäkin löytyy hupaisat juttunsa. Jos siis kaipaat leffailtaan jotain täysin pöhköä hömppää, niin osta tai tee itse pizzaa ja katso Pizza Movie... jossa tosin ei nimestä huolimatta ihan hirveästi pizzoja nähdä. Odotan mielenkiinnolla näkeväni, muodostuuko leffasta vuosien varrella yksi tämän hetken nuorten suosikkikomedioista, samalla tavalla kuin esimerkiksi juuri Superbadille ja 21 Jump Streetille tapahtui minun sukupolveni kohdalla.
Elokuvan ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaavat Brian McElhaney ja Nick Kocher, jotka tunnetaan myös BriTANicK-duona. Kaksikon aiempiin töihin kuuluu lähinnä sketsivideoita muun muassa FunnyOrDielle ja CollegeHumorille. Pizza Movie on kuin isommalla rahalla tehty laajennus niille sketseille. Pääasiassa McElhaney ja Kocher suoriutuvat hyvin hommastaan ja heidän käsikirjoituksestaan löytyy joitain nokkeluuksia metatasojen kautta. Leffa on myös kelvollisesti kuvattu, lavasteet näyttävät hyviltä, puvustus on oivallista ja tehosteet ovat tarkoituksellisen käppäiset. Valoilla ja väreillä demonstroidaan hyvin huumeiden vaikutusta ja seuraavan vaiheen alkamista. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu, vaikkei Leo Birenbergin ja Zach Robinsonin säveltämistä musiikeista jääkään juuri mitään mieleen.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.4.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Pizza Movie, Yhdysvallat, 2026, All Things Comedy, American High, LD Entertainment
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Max Minghella, Joe Anderson, Juno Temple, Kelli Garner, James Remar, Kathleen Quinlan, Heather Graham, Michael Adamthwaite, Mitchell Kummen, David Morse, Dylan Schmid, Jared Ager-Foster, Sabrina Carpenter, Laine McNeal ja Eric McNamee
Genre: fantasia, jännitys
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 16
Horns perustuu Joe Hillin samannimiseen kirjaan vuodelta 2010. Ohjaaja Alexandre Aja luki Hillin kirjan ja innostui siitä suuresti, haluten tehdä siitä elokuvasovituksen. Alun perin päärooliin kaavailtiin Shia LaBeoufia, mutta hänet korvattiin lopulta Harry Potter -elokuvien (2001-2011) tähdellä, Daniel Radcliffella. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2012 ja lopulta Horns sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla 6. syyskuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva ei kuitenkaan ollut kummoinen menestys, eikä se voittanut kriitikoita puolelleen. Itse katsoin Hornsin vasta vuotta tai paria myöhemmin vuokralta, kiinnostuttuani siitä Radcliffen takia. Pidin elokuvasta ja kun huomasin tämän todella pienelle huomiolle jääneen filmin täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin juhlavuoden kunniaksi katsoa sen uudelleen ja arvostella sen.
Ig Perrishiä syytetään tyttöystävänsä Merrinin murhasta. Eräänä aamuna Igin päähän kasvaa pirulliset sarvet, jotka saavat ympärillä olevat ihmiset tunnustamaan ja toteuttamaan syntinsä. Ig hyödyntää uutta kykyään selvittääkseen murhaajan identiteetin, puhdistaakseen nimensä ja kostaakseen.
Koko maailman tuntevaa velhopoikaa kymmenen vuoden ajan esittänyt Daniel Radcliffe päätti viimeisen Potter-leffan, Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2:n (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2 - 2011) jälkeen tehdä mahdollisimman erilaisia projekteja. Yhdeksi näistä projekteista valikoitui Horns, jossa Radcliffe näyttelee Ignatius Perrishiä, kavereille ihan vain Igiä, jonka rakas tyttöystävä Merrin (Juno Temple) murhataan ja Ig joutuu välittömästi murhaepäillyksi. Elokuva ei tee erityisen kaksista työtä saadakseen katsojaa ymmärtämään, miten suunnilleen kaikki pikkukaupungin asukit ovat heti täysin varmoja Igin syyllisyydestä. Radcliffe myös suoriutuu osastaan hieman ailahtelevasti. Alkupäässä elokuvaa hän ei ihan vakuuta, yrittäessään tulkita murtunutta ja alkoholiin turvautunutta miestä. Kuitenkin kun Ig eräänä aamuna herää sarvet päässään, Radcliffen roolityö muuttuu kohtaus kohtaukselta varmemmaksi ja vahvemmaksi.
Elokuvassa nähdään myös James Remar ja Kathleen Quinlan Igin vanhempina, Joe Anderson Igin muusikkoisoveljenä Terrynä, Max Minghella Igin ystävänä Leenä, Kelli Garner baarimikko Glennana, David Morse kuolleen Merrinin isänä, sekä Michael Adamthwaite Eric-poliisina. Sivunäyttelijät toimivat oikein passelisti osissaan, revitellen mainiosti, kun Igin sarvien tuomat voimat paljastavat heidän synkät ajatuksensa ja mielitekonsa.
Horns pitää sisällään todella omaperäisen ja mielenkiintoisen premissin, eikä oikeastaan tule yllätyksenä, että lähdemateriaalina toimivan kirjan on tehnyt kauhulegenda Stephen Kingin poika. Katsojana lähtee kiinnostuneena seuraamaan Igin yritystä selvittää tyttöystävänsä murhaajan identiteetti - vaikka tekijä onkin arvattavissa jo varhaisessa vaiheessa filmiä, eikä paljastus ole kummoinenkaan yllätys, sillä oikeastaan vain yhdellä hahmolla on selvä motiivi tekoon. Ennalta-arvattavuus ei kuitenkaan estä katsojaa pitämästä näkemästään, kun Ig kiertää ympäri kaupunkia vastausten perässä, aiheuttaen kaikenlaista härdelliä uusien sarvivoimiensa kanssa. Kohtaukset, joissa Igin kohtaamat hahmot tuovat esille syntiset mielihalunsa ja ryhtyvät toteuttamaan niitä vaihtelevat koomisesta traagiseen. On onnistuneen liikuttava hetki, kun Igin vanhemmat tunnustavat synkät ajatukset pojastaan murhaepäilyn keskellä.
Vaikka elokuva yhdisteleekin oivallisesti murhamysteeriä, hempeää romantiikkaa ja synkkää fantasiaa, on lopputulos hieman ontuva paketti, joka ei ihan yllä potentiaaliinsa. Tarinankerronta on ihan sujuvaa, vaikka filmi tekeekin parissa kohtaa pidemmän ajan takaumia menneisyyteen, jotka voisivat mahdollisesti rikkoa juonenkuljetuksen sulavuutta. Elokuva kasvattaa kierroksiaan edetessään ja aika ajoin se ryhtyy ampumaan yli. Igin sarvia ja niiden tuomia voimia viedään jatkuvasti uudelle tasolle ja loppuhuipennuksessa pirullinen meno alkaa jo olla vähän liikaa. Heikkouksineenkin Hornsista löytyy paljon tykättävää, lähtien jo sen kekseliään erilaisesta kertomuksesta.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Alexandre Aja, joka sekoittelee taidokkaasti lajityyppejä toisiinsa täysin omalaatuiseksi kokonaisuudeksi. Keith Buninin käsikirjoitus vaatisi kuitenkin työstämistä esimerkiksi paisuvan finaalin ja välillä replikoinninkin osalta. Erityisesti Igin kertojaääntä hyödynnetään aika töksähtelevästi ja läpi leffan toivoin, että siitä olisi vain hankkiuduttu kokonaan eroon. Horns on taitavasti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ja asut ovat oivalliset ja Igin maskeeraukset hienot. Elokuvan erikoistehosteet eivät kuitenkaan vakuuta, mikä jo itsessään laimentaa loppuhuipennusta. Äänimaailma toimii hyvin, vaikkei Robin Coudertin musiikit erotu koskaan edukseen. Pääasiassa elokuvasta muistuu siinä pariinkin otteeseen kuultava David Bowien kappale Heroes.
Yhteenveto: Horns ei ihan saavuta lennokkaan premissinsä potentiaalia toteutuksellaan, mutta se on silti oikein kelvollinen ja kiinnostavan omalaatuinen fantasiaelokuva. Katsoja hyppää heti Igin matkaan, kun tämä päättää hyödyntää uusia pirullisia voimiaan selvittääkseen tyttöystävänsä todellisen murhaajan. Kohtaukset, joissa Igin kohtaamat henkilöt paljastavat syvimmät syntinsä ja mielihalunsa, vaihtelevat koomisista jopa traagisiin. Loppua kohti homma alkaa kuitenkin ampua yli, eikä heikkoihin efekteihin luottava finaali tunnu täysin tyydyttävältä huipennukselta. Tarinankerronta on myös ajoittain ailahtelevaa eri ajoissa hyppivän kerrontansa kanssa, eikä leffa ole lopulta niin nokkela kuin se vaikuttaisi luulevan olevansa. Oikean murhaajan identiteetti on selvä nopeasti, sillä oikeastaan vain yhdellä hahmolla löytyy motiivi tekoon. Silti kertomuksen vietäväksi uppoutuu. Näyttelijäkaarti suoriutuu pääasiassa hyvin rooleistaan, Daniel Radcliffen tehdessä hieman ailahtelevaa työtä pääosassa. Heikkouksiensakin kanssa Horns on mainion omaperäinen elokuva, jota voi suositella erilaisten fantasiakertomusten, sekä murhatutkimustarinoiden ja alakuloisten kostokertomusten ystäville. Elokuva on ilmestymisestään asti jäänyt aika pimentoon ja jos sitä ei ole aiemmin nähnyt tai sen katsomisesta on jo kulunut aikaa, kannattaa Horns vilkaista nyt sen kymmenvuotisjuhlan kunniaksi.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.10.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Horns, 2013, Red Granite Pictures, Mandalay Pictures
Pääosissa: Sandra Bullock, Channing Tatum, Daniel Radcliffe, Da'Vine Joy Randolph, Patti Harrison, Oscar Nuñez, Héctor Aníbal, Thomas Forbes-Johnson ja Brad Pitt
Genre: seikkailu, komedia, toiminta, romantiikka
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 12
The Lost City on Sandra Bullockin ja Channing Tatumin tähdittämä seikkailuelokuva. Leffa lähti liikkeelle Seth Gordonin ideasta, jota hän yritti pitkään myydä studioille. Paramount Pictures tarttui projektiin, mutta filmi pysyi silloinkin muutamia vuosia suunnitteluvaiheessa, kunnes sen kuvaukset käynnistyivät vihdoin toukokuussa 2021. Nyt The Lost City saapuu elokuvateattereihin ja itse en ollut etukäteen erityisen innoissani filmistä. Sen juliste näytti aikamoiselta Photoshop-kammotukselta, eikä trailerikaan oikein vakuuttanut. Päätin silti toki käydä katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä pari viikkoa ennen ensi-iltaa ja täytyy heti sanoa, että kyseessä on tähän asti yksi vuoden ilahduttavimmista yllättäjistä. Ja nyt ei ole kyse mistään myöhäisestä aprillipilasta, vaan ihan oikeasti tarkoitan tätä. The Lost City on erittäin viihdyttävä seikkailupläjäys.
Romanttisia seikkailukirjoja kirjoittava Loretta Sage ja hänen kirjojensa kansikuvamallina toimiva Alan päätyvät itse seikkailuun, kun Loretta siepataan auttamaan miljonääri Abigail Fairfaxia löytämään myyttisen Tulikruunun D:n kadonneesta kaupungista ja Alan lähtee pelastamaan häntä.
Sandra Bullock näyttelee Loretta Sagea, aikoinaan arkeologiasta kiinnostunutta naista, joka aviomiehensä kuoleman jälkeen päätyikin kirjoittamaan menestyksekkäitä (ja kiihkeitä) seikkailukirjoja pariskunnasta Angelasta ja Dashista, jotka päätyvät milloin mihinkin ongelmiin erilaisia aarteita etsiessään. Channing Tatum taas esittää Alania, joka toimii Lorettan kirjojen kansikuvien mallina Dashille. Kumpikaan ei ole todellisuudessa seikkailijaa nähnytkään ja niinpä onkin lystikästä seurata kaksikkoa, kun heidät vedetään väkisin mukaan aarteenmetsästysretkelle. Viime vuosien aikana isoissa leffoissa varsin vähän esiintyneet Bullock ja Tatum tekevät mainion paluun. Näyttelijöiden kemiat kohtaavat täydellisesti ja he ovat todella hilpeitä rooleissaan.
Elokuvassa nähdään myös Da'Vine Joy Randolph Lorettan kustantajana Bethinä, Patti Harrison Lorettan somepuolta hoitavana Allisonina, Daniel Radcliffe Lorettan sieppaavana miljonääri Abigail Fairfaxina, Héctor Aníbal ja Thomas Forbes-Johnson tämän kätyreinä, sekä Brad Pitt ex-soturi Jack Trainerina, joka lähtee Alanin kanssa etsimään Lorettaa. Radcliffe heittäytyy hauskasti eksentrisen miljonäärin osaan, jolle ei kelpaa "ei" vastaukseksi, jos hän jotain haluaa ja Pitt on suorastaan hulvaton todellisena toimintasankarina. Muutkin sivunäyttelijöistä suoriutuvat passelisti osistaan.
En tosiaan odottanut The Lost Citystä mitään ihmeellistä, kun menin sitä katsomaan ja voi pojat, kun elokuva onnistuikin yllättämään positiivisesti. Se on todella viihdyttävä ja hauska seikkailuleffa, joka pitää hyvin mukanaan alusta loppuun. Pääparin kommelluksia seuraa hymy huulilla, kummankin ollessa viidakossa kuin kalat kuivalla maalla. Vaikka vauhtia ei todellakaan puutu, meno ei koskaan äidy miksikään päättömäksi kohellukseksi, joka alkaisi ärsyttämään, vaan fyysinen komedia riemastuttaa kerta toisensa perään. Lisäksi hahmoille on kirjoitettu kosolti hupaisia repliikkejä ja vuoropuheluja.
Seikkailun henki on vahvasti läsnä filmissä ja vaikka ensimmäisellä puoliskolla suuri osa ajasta käytetään lähinnä pelastusoperaatioon, vähitellen myös päähahmoja alkaa kiinnostamaan legendojen Tulikruunun löytäminen ennen yhä vain häijymmäksi muuttuvaa Abigailia. Aika käy myös koko ajan vähiin, Tulikruunun ja D:n kadonneen kaupungin sijaitessa saarella, jonka tulivuori on purkautumassa minä hetkenä hyvänsä. Kunnon seikkailuelokuvien tavoin mukana on niin ikivanhojen merkintöjen tulkitsemista aarteen hautaamispaikan löytämiseksi, takaa-ajoja, viidakon keskellä rämpimistä kuin myös tietty orastelevaa romantiikkaa. Osalle loppuhuipennus voi tuottaa pettymyksen kaiken jälkeen, mutta itse pidin sitä mukavan raikkaana ratkaisuna. Leffasta löytyy kuitenkin joitain vikoja tai pikemminkin puutteita ja itse jäin kaipaamaan enemmän itse saaren tarjoamia vaaratilanteita. Nyt päähenkilöt kohtaavat lähinnä iilimatoja kliseisessä, joskin toki hauskassa kohtauksessa. Missä myrkylliset hämähäkit tai käärmeet ja ikivanhat ansat?
Elokuvan ohjauksesta vastaavat Neen veljekset Adam ja Aaron, jotka pääsevät ensi kertaa tekemään ison luokan Hollywood-filmiä tunnettujen näyttelijöiden kera. Veljekset suoriutuvat hommastaan tyylikkäästi ja pitävät lystikästä tunnelmaa yllä kaiken aikaa. Neet ovat myös työstäneet käsikirjoituksen yhdessä Oren Uzielin ja Dana Foxin kanssa. Nelikon teksti pitää hyvin mukanaan ja sisältää paljon onnistuneita vitsejä. The Lost City on myös mainiosti kuvattu ja leikattu. Viidakkoseikkailujen oivana vastapainona toimivat kaupungissa tapahtuvat kohtaukset, joissa Lorettan kustantaja Beth panikoi kirjailijan löytämisestä, samalla kun Allison julkaisee sosiaaliseen mediaan postauksia #kadoksissa. Lavasteet ja asut ovat onnistuneet ja erikoistehosteetkin näyttävät hyviltä. Äänimaailma toimii efektejä ja Pinar Toprakin musiikkeja myöten. Elokuvan jälkeen kuitenkin päähän jää soimaan lähinnä Europen todellinen korvamato The Final Countdown.
Yhteenveto:The Lost City on yllättävän ilahduttava seikkailukomedia. Alusta asti saa nauraa yhä vain enemmän ja Lorettan ja Alanin seikkailu tarjoaa runsaasti hauskoja tilanteita. Sandra Bullock ja Channing Tatum ovat nappivalinnat päärooleihin ja heidän kemiansa kohtaavat täysillä. Daniel Radcliffe on veikeä roiston osassa ja Brad Pitt varastaa show'n pelastavana sankarisoturina. Viidakkomatkan varrelle mahtuu monenlaista kommellusta, joskin itse saaren toivoisi tarjoavan enemmän vaaratilanteita. Tämän lisäksi veikkaisin monen katsojan toivovan loppuhuipennukselta hieman enemmän, mutta itse pidin tästä ratkaisusta. Seikkailu pitää hyvin mukanaan läpi keston ja elokuvan voi mielellään katsoa uudelleenkin. Enkä välttämättä panisi pahakseni, jos The Lost City saisi joskus jatkoa. Jos siis kaipaatte energistä ja hauskaa seikkailuleffaa piristämään kevättä, suosittelen erittäin lämpimästi käymään katsomassa tämän elokuvan!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.4.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Lost City, 2022, Paramount Pictures, 3dot productions, Exhibit A, Fortis Films
Ohjaus: Greg McLean Pääosissa: Daniel Radcliffe, Alex Russell, Thomas Kretschmann ja Joel Jackson Genre: draama Kesto: 1 tunti 55 minuuttia Ikäraja: 12 Jungle perustuu Yossi Ghinsbergin kirjaan "Jungle: A Harrowing True Story of Survival" (2005), joka taas perustuu kirjailijan omaan hurjaan kokemukseen. Elokuvan teko lähti liikkeelle vuonna 2014, kun Arclight Films -yhtiö osti oikeudet kirjan elokuvasovitukseen ja alkoi työstämään filmiä. Leffan kuvaukset alkoivat keväällä 2016 ja lopulta Jungle sai ensi-iltansa Melbournen elokuvajuhlilla elokuussa 2017. Sen jälkeen filmi on nähty parissa muussakin leffatapahtumassa ja se on saanut ensi-iltansa muutamassa maassa. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin siitä viime vuoden lopussa. Huomioni herätti sen päätähti Daniel Radcliffe, joka on tunnettu Harry Potter -elokuvien (2001-2011) nimikkohahmon näyttelemisestä. Harry Potter on minulle äärimmäisen tärkeä asia ja olenkin sen jälkeen seurannut, miten Radcliffen elokuvaura on muuten lähtenyt liikkeelle. Minua kiinnosti siis suuresti leffa, jossa Radcliffe yrittäisi selvitä hengissä vaarallisesta sademetsästä ja aloin odottamaan elokuvan ilmestymistä Suomen leffateattereihin... mutta sitä ei ole tapahtunut, eikä tule tapahtumaankaan, sillä se on nähtävissä vain internetissä, jossa sen voi joko vuokrata tai ostaa. Tämä harmitti minua suuresti, mutta tulin todella iloiseksi, kun sain mahdollisuuden nähdä sen internetistä (ja siis laillisesti!). Aluksi mietin, etten kirjoittaisi siitä, sillä kovin moni ei sitä luultavasti Suomessa näe, mutta lopulta päätin, että kirjoitan arvostelun juuri siksi, jotta edes joku lähtisi seikkailemaan netin ihmeelliseen maailmaan ja löytäisi paikan, josta Junglen voi laillisesti nähdä. En tosin tiedä kirjoittaisinko tätä, jos elokuva olisi ollut huono... Yossi, Kevin ja Marcus lähtevät oppaansa Karlin kanssa reissulle Amazonin sademetsään etsimään kultaa ja intiaaniheimoa. Jungle on minulle tänä vuonna jo toinen elokuva, jossa Daniel Radcliffe osoittaa, että hän todella kykenee esittämään muitakin hahmoja kuin Harry Potteria. Swiss Army Manissa (2016) hän teki aivan loistokkaan roolityön ja vaikkei hän tässä ole yhtä ihmeellinen, näyttää hän silti olevansa varteenotettava näyttelijä. Tässä Radcliffe esittää tietysti itse Yossi Ghinsbergiä, jonka kokemuksiin filmi perustuu. Yossi on israelilainen nuori mies, joka innoissaan haluaa seikkailla ympäri maailman ja käydä paikoissa, joihin monet eivät uskaltaisi mennä. Radcliffe tuo mainiosti innokkuuden esille, minkä lisäksi hän on saanut luotua uskottavan aksentin. Paikoitellen voimakas korostus katoaa, mutta vahvasta yrityksestä on silti pakko nostaa hattua. Radcliffe on muutenkin tehnyt muutosta, sillä kun hänet loppupäässä elokuvaa nähdään ilman paitaa, saa hänen todella laiha vartalonsa katsojan hämmästymään, kuinka pitkälle näyttelijä on valmis viemään itsensä roolin takia. Radcliffe kantaa helposti yksin elokuvaa kohtauksissa, joissa ei muita näyttelijöitä esiinny. Vielä muutama vuosi sitten minua hämmensi todella paljon nähdä Radcliffe muissa rooleissa kuin Potterina, mutta nyt hän on muuttunut niin vakuuttavaksi, ettei tuttua velhopoikaa enää edes tunnista - varsinkaan kun Radcliffe ei ole mikään poika enää, minkä hän osoittaa partansa avulla. Muita hahmoja Yossin lisäksi ovat tosiaan Kevin (Alex Russell) ja Marcus (Joel Jackson), sekä kolmikkoa opastava Karl (Thomas Kretschmann). Kevin on todella itsepäinen heppu, joka ei helposti myönnä olevansa väärässä, mistä on tietty harmia, kun nelikon pitäisi pystyä suunnittelemaan selviytymiskeinoja. Karl on myös taipuvainen vahvaan tahtoon, mutta katsojana luottaa enemmän hänen vaistoihinsa sademetsässä. Marcus taas on nelikon heikko lenkki, joka ei selvästi kuulu sellaiseen ympäristöön. Vaikka hahmo välillä valittaakin ärsyttävän paljon huonoista oloista, on hän silti ihan mukava tapaus. Russell, Jackson ja Kretschmann ovat kelpo valintoja rooleihinsa, mutteivät osoita taitojaan yhtä oivallisesti kuin Radcliffe. Elokuva lähtee kiinnostavasti käyntiin, mutta ensimmäinen tunti kärsii valitettavasti kehnosta rytmityksestä. Hahmojen esittelyt toimivat, mutta siinä vaiheessa, kun itse sademetsään päästään, ei leffa osaa kertoa, mitä heidän päässään todella liikkuu. Hahmot alkavat yhtäkkiä riidellä keskenään ja välillä he ovatkin taas kaveruksia. Joissakin kohtauksissa filmi tuntuu kiirehtivän, kun taas joissakin se jää jumittamaan hieman turhiin asioihin. Pari kohtausta ovat jopa sekavia kömpelön rytminsä takia. Sen lisäksi Yossin, Kevinin ja Marcuksen välille on joko tarkoituksella tai vahingossa luotu kolmiodraamaa, mikä saattaa hämmentää katsojaa. Heti alussa kyllä viitataan Yossin olevan kiinnostunut miehistä, mutta kolmiodraama on niin oudosti tuotu mukaan, eikä sitä käsitellä lähes ollenkaan, jolloin se todella saa katsojan miettimään, oliko juonikuvio tarkoituksellista vai ei?
Onneksi noin puolessa välissä filmiä - toisaalta on suuri harmi, että vasta siinä vaiheessa - tarina nappaa kunnolla mukaansa ja saa katsojan oikeasti kiinnostumaan tapahtumista. Yossin jäädessä sademetsään yksin, tunnelma muuttuu paikoitellen jopa jännittäväksi, kun hahmo yrittää selvitä vaaroista ilman mitään apua. Yossin sekoaminen on mainiosti toteutettu, minkä lisäksi hänen kokemillaan harhoilla katsoja oppii lisää hahmosta. Tunnelmaan on saatu hienoa epätoivoa mukaan, jolloin elokuva pitää erittäin hyvin otteessaan. Paikoitellen elokuva käy jopa todella hyvän tason puolella, mutta kokonaisuus ei vain ole onnistunut ensimmäisen puoliskonsa takia. Jos Daniel Radcliffella ei olisi kykyä kannatella elokuvaa yksinään, ei lopputulos olisi yhtä toimiva, eikä katsojaa välttämättä kiinnostaisi tietää, selviääkö Yossi. Toiseen puoliskoon on panostettu selvästi enemmän, jolloin lopuksi jää vain harmittamaan, ettei alkupää ollut niin hyvä.
Tuntuukin hieman siltä, ettei ohjaaja Greg McLeania täysin kiinnostanut selviytymistarinan pohjustus. Hän olisikin voinut asettaa Yossin heti aluksi sellaiseen tilanteeseen, jossa hän päätyy olemaan yksin ja hänen kokemillaan harhoilla katsojille olisi esitetty, kuinka hän joutui vaaralliseen paikkaan. Elokuva on kuvattu hyvin ja läpi leffan pääsee ihastelemaan tyylikkäitä maisemia. Leikkausta olisi voinut parannella huomattavasti ensimmäisen puoliskon aikana. Maskeeraus on tehty taidokkaasti Radcliffen kohdalla. Äänimaailma on oivallisesti toteutettu ja se pistää katsojan Radcliffen kanssa sademetsän keskelle. Johnny Klimek on myös onnistunut säveltämään hyviä viidakkomusiikkeja, jotka säestävät kohtauksia osuvasti.
Yhteenveto:Jungle on mainio ja hieman jopa jännittävä tositarina. Elokuvan ensimmäinen puolisko ei vielä ole kovin kummoinen, mutta toinen puolisko nappaa mukaansa. Daniel Radcliffe on erittäin hyvä pääroolissa Yossina, vaikka unohtaakin aksenttinsa välillä. Hän kykenee olemaan pitkiä pätkiä yksin ruudulla, ilman että katsoja tylsistyy. Epätoivoinen tunnelma on oivasti luotu ja katsoja kannustaa Yossia selviytymään. Filmin toinen puolisko on niin paljon parempi kuin sen ensimmäinen, että jälkikäteen jää hieman harmittamaan, kuinka kehnosti alku on rytmitetty. Mielestäni olisi parempi, jos Yossi olisi alusta alkaen yksin ja aiemmat tapahtumat selitettäisiin hänen näkemillään harhoilla. Alkupäähän luotu kolmiodraama miesten välille on todella kömpelösti toteutettu, ja se saa kummaksumaan, onko se tarkoituksellista. Jos pidätte Daniel Radcliffesta näyttelijänä, kannattaa Jungle vilkaista, sillä hän pääsee näyttämään siinä taitonsa. Suosittelen filmiä myös selviytymistarinoiden ystäville ja niille, jotka tykkäävät katsella luontodokumentteja televisiosta, sillä metsää siinä kyllä piisaa!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.collider.com
Jungle, 2017, Babber Films, Cutting Edge Group, Screen Australia, Screen Queensland
Ohjaus: Dan Kwan ja Daniel Scheinert Pääosissa: Paul Dano, Daniel Radcliffe ja Mary Elizabeth Winstead Genre: draama, komedia Kesto: 1 tunti 37 minuuttia Ikäraja: 12
Heti kun näin Swiss Army Manin trailerin, tiesin, että minun täytyi nähdä itse elokuva. Ensinnäkin elokuvassa olisi autiosaari, mikä vaikutti mielenkiintoiselta ja toiseksi siinä nähtäisiin Harry Potter -elokuvien (2001-2011) nimikkoroolia näytteleva Daniel Radcliffe ja halusin tietää, miten hän pärjäisi tällaisessa roolissa. Elokuvan idea oli kiinnostava ja koko juttu kuulosti hauskalta, joten halusin todella paljon nähdä elokuvan. Swiss Army Man ei kuitenkaan ilmestynyt kesällä tai syksyllä, kuten useissa maissa, jolloin ajattelin, ettei elokuva saisi ollenkaan teatterilevitystä Suomessa. Koska ajattelin toivon menneen, ei ollut mikään ihme, että päästin oikeasti riemunhuudahduksen, kun huomasin, että Swiss Army Man ilmestyy teattereihin alkuvuodesta 2017 ja että sen lehdistönäytös olisi vuoden ensimmäinen. Kävinkin innostuneena katsomassa elokuvan ja toivoin, että se olisi hyvä, kuten trailerit ja arvostelut antoivat ymmärtää.
Hank Thompson pelastuu autiolta saarelta... vain huomatakseen joutuneensa metsään keskelle ei-mitään. Ainakin hänellä on kaverinaan Manny-niminen ruumis, jota pystyy hyödyntämään hämmästyttävin tavoin.
Hank Thompsonia näyttelee mm. Prisonersista (2013) tuttu Paul Dano, joka on lähtenyt karkuun huonoa elämäänsä, mikä on johtanut hänet siihen, että hän huomaa olevansa autiosaarella yrittämässä itsemurhaa. Hank haaveilee rakkaudesta; juurikin tietystä tytöstä nimeltä Sarah (Mary Elizabeth Winstead). Hän ei kuitenkaan usko, että elämä voisi tarjota hänelle enää mitään. Olen tottunut näkemään Danon hieman säälittävien hahmojen rooleissa, joten oli hienoa nähdä hänet vihdoin pääosassa sellaisena henkilönä, jolla on kunnon kehityskaari. Dano suoriutuukin roolista mainiosti. Daniel "Harry Potter" Radcliffe vetää uransa parhaan roolisuorituksen piereskellen läpi elokuvan. Radcliffe näyttelee Manny-ruumista, eli pääasiassa hän vain makaa paikoillaan velttona ja kulkee Hankin kantamana. Jostain mystisestä syystä Manny osaa myös puhua, vaikka aluksi se tuottaakin vaikeuksia. Koska ruumis on täynnä kaasua, Manny päästelee niitä elokuvan aikana useaan otteeseen häpeilemättä. Vaikka rooli vaatiikin lähinnä vain malttia pysyä liikkumatta ja velttona, Radcliffe tekee sen tyylikkäästi ja katsojana alkaa säälittämään hänen tilanteensa. Samalla katsoja kuitenkin näkee, että Manny on onnellinen Hankin seurassa ja etenkin kohtauksissa, joissa Hank yrittää saada Mannyn muistamaan vanhan elämänsä, Radcliffe osaa olla erittäin koskettava. Hyvin hän myös pystyy pitämään yhden ilmeen kasvoillaan hölmöjenkin juttujen aikana, sekä näyttämään todella urpolta halutessaan. Radcliffe todella on hyvä näyttelijä ja mielestäni on hienoa, että hän osoittaa olevansa muutakin kuin koko maailman tuntema velhopoika.
Hank on jo menettänyt kaiken toivon siitä, että pääsisi takaisin ihmisten keskuuteen, kunnes hän löytää Mannyn, joka vaikuttaa aluksi elottomalta, mutta pian Hank huomaa, että Manny toimii kuin ihmisversio monitoimisesta linkkarista. Mannya voi nimittäin käyttää mm. veneenä, vesivarastona, partakoneena, kirveenä ja aseena. Näiden lisäksi Mannyn erektio toimii kuin kompassi, jonka avulla Hank yrittää suunnistaa kotiinsa. Koko homma kuulostaa niin hölmöltä, että se on aivan loistavaa. Ja loistava on myös elokuvakin - ainakin paikoitellen. Swiss Army Man on todella mainio leffa, josta löytyy hienoja kohtauksia, mutta valitettavasti myös vain ihan kivoja osuuksia, kuten loppuratkaisu. Yleinen tunnelma on kuitenkin toteutettu hienosti, ja Hankin ja Mannyn kohtauksia jää seuraamaan suurella mielenkiinnolla. Ne ovatkin leffan parasta antia ja onneksi lähes koko elokuva on täynnä niitä.
Hank yrittää opettaa Mannylle tärkeitä asioita elämästä, kuten rakastuminen... ja masturboiminen... ja piereskely. Elokuva saa tehtyä kahdesta jälkimmäisestäkin asiasta yllättävän filosofista mietiskelyä. Keskustelukohtaukset ovat hienosti luotuja, kuten myös montaasiosiot, joissa näytetään Hankin ja Mannyn ystävyyden muodostumista. Milloin tanssitaan puu-ukkojen ympäröimänä, hyödynnetään Mannyn outoja taitoja, haaveillaan rakastumisesta tai hyräillään Jurassic Parkin (1993) tunnusmusiikkia. Jotkut jutut ovat ällöjä, mitä elokuvassa esiintyy, mutta yleisesti ottaen Swiss Army Man on kuitenkin kaunis ja koskettava leffa. Katsojana toivoo, että hahmot pääsevät turvallisesti kotiin, mutta samalla toivoisi, että he jäisivät elämään onnellisina metsän keskelle. Ja tietenkään koko elokuvan aikana ei voi olla miettimättä, onko Manny todellinen, vai pelkkää Hankin kuvitelmaa?
Paikoitellen kyseessä on myös todella masentava elokuva. Jotkut aiheet, joita elokuva käsittelee, ovat niin surullisia, että ne voivat masentaa katsojaa. Onneksi monet masentavista jutuista on käsitelty koomisesti, jolloin leffa ei ole hirveän rankka. Kuitenkin kun itsemurhasta tehdään vitsiä, katsojana voi miettiä, onko edes oikein nauraa elokuvalle. Etenkin Hankin yksinäisyys ja Mannyn tilanne ovat tarkkaan mietittynä surullisia, mutta leffa löytää niistä hauskat puolet. Kiroilua elokuvasta löytyy paljon, kuten myös pieruhuumoria. Jos siis pierut naurattavat, niin tämä leffa on juuri sinulle! Ja varsinkin kun piereskelijä on itse Harry Potter, niin voiko valittaa? Ei todellakaan. Pakko kuitenkin myöntää, että parissa kohtaa kahden hahmon puuhastelut alkavat tuntua toistavan hieman itseään, jolloin toivoisi, että tarina kulkisi nopeammin kohti loppuratkaisua.
Elokuvan ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Dan Kwan ja Daniel Scheinert, eli yhdistettynä "Daniels", jotka ovat aiemmin ohjanneet yhdessä lyhytelokuvia. Swiss Army Man on heidän ensimmäinen koko illan elokuvansa. Kaksikko on tehnyt todella hyvää työtä elokuvan parissa ja tämä on selkeästi kaksikon huolella kasvatettu rakkauslapsi. Swiss Army Man on kuvattu hyvin - paikoitellen jopa huikeasti - vaikka heikompiakin, heiluvia kuvia on nähtävissä. Leikkaus on erittäin sujuvaa. Visuaaliset tehosteet ovat tyylikkäitä ja äänitehosteilla on tuotu hyviä lisäyksiä ... kuten pieruja! Musiikista vastaavat Andy Hull ja Robert McDowell, jotka ovat luoneet todella hyvän musiikin elokuvaan. Leffassa kuullaan useasti Paul Dano ja Daniel Radcliffe laulamassa ja hyräilemässä. Tunnuskappale "Montage" jää helposti soimaan loppupäiväksi päähän.
Yhteenveto:Swiss Army Man on samalla sekä aika masentava että kaunis elokuva. Se on myös todella hyvä ja paikoitellen jopa aivan loistava. Loppu on valitettavasti heikompi, mikä on sääli, sillä muu elokuva on niin mainio. Tarina on erittäin kekseliäs ja ohjaajakäsikirjoittajaduo "Daniels" on tehnyt hienoa työtä elokuvan parissa. Paul Dano on hyvä pääosassa, mutta show'n varastaa jatkuvasti Daniel Radcliffe huikealla roolisuorituksellaan, vaikka hän ei periaatteessa paljoa teekään. Jotkut jutut ovat ällöjä, mutta samalla oudon hienoja. Läpi elokuvan saa nauraa, vaikka leffa myös koskettaakin. Herkimmille elokuva voi tuottaa kyyneleitä valumaan poskea pitkin. Suosittelen lämpimästi katsomaan elokuvan. Se on hieman kummallinen, mutta sen hienous aukeaa varmasti. Ja jos pieruhuumori uppoaa, niin katso, sillä harvoin näkee Harry Potteria piereskelemässä. Jos "Montage" ei jää pyörimään loppupäiväksi päähän, niin taisit nukahtaa heti alkulogojen aikana.
Kirjoittanut: Joonatan, 3.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
Swiss Army Man, 2016, Blackbird, Cold Iron Pictures, Tadmor
Ohjaus: David Yates Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Ralph Fiennes, Alan Rickman, Maggie Smith, Helena Bonham Carter, Matthew Lewis, Tom Felton, Bonnie Wright, Julie Walters, David Thewlis, Ciarán Hinds, Evanna Lynch, James Phelps, Oliver Phelps, Jason Isaacs, Helen McCrory, Warwick Davis, Robbie Coltrane, Jim Broadbent, David Bradley, Emma Thompson, John Hurt ja Michael Gambon Genre: fantasia, seikkailu Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia Ikäraja: 12
Harry Potter on ehdottomasti minulle kaikista tärkein tarina. Äitini luki minulle Potter-kirjoja (1997-2007), kun olin ihan pieni ja olin nähnyt Potter-elokuvia (2001-2011) sitä mukaan, kun niitä ilmestyi kauppoihin. Sarjan taikamaailma on ollut minulle tuttu ihan lapsesta lähtien ja Tylypahka on osittain ollut minun "toinen kotini". Sinne oli helppo paeta muuta maailmaa ja oli aina niin hienoa päästä jälleen seikkailemaan Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa. Ei siis mikään ihme, että sarjalla on niin suuri arvo minulle. Muistan, kun menin katsomaan Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2:n, sen ensi-iltapäivänä kesällä 2011 ja minun vatsani oli jännityksestä sekaisin aamusta alkaen siihen asti, että elokuva oli päättynyt. Se oli tietysti minun eniten odottamani elokuva siltä vuodelta. Minua jännitti, miten sarjan lopetus oltiin saatu muutettua elokuvaksi ja olisiko se niin hieno kuin toivoin. Kun elokuva päättyi, minulle oli hyvin vaikeaa sisäistää se fakta, että tämä olisi viimeinen osa. Olen nähnyt elokuvan tietysti jälkikäteen useaan otteeseen, enkä vieläkään pysty katsomaan elokuvaa läpi ilman, että sisälläni on voimakas tunne, joka kertoo siitä, kuinka tärkeä elokuva on kyseessä. Kuitenkaan Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 ei ollut sarjan viimeinen tuotos ja tarina jatkuikin Harry Potter ja kirottu lapsi (Harry Potter and the Cursed Child - 2016) -nimisellä näytelmällä, jonka käsikirjoitus julkaistiin myös kauppoihin. Se jatkaa tarinaa siitä, mihin tämä loppuu. Sen lisäksi tänä vuonna ilmestyy myös elokuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016), joka taas kertoo ajasta pitkälti ennen Harry Potterin tapahtumia. Juuri sitä elokuvaa varten täytyi jälleen ottaa vanhat kunnon Potter-elokuvat hyllystä, katsoa ne uudestaan ties kuinka monetta kertaa ja arvostella ne.
Harry, Ron ja Hermione palaavat Tylypahkaan tuhoamaan viimeiset hirnyrkit. Valitettavasti lordi Voldemort on saanut selville heidän suunnitelmansa ja taikakoulu muuttuu sotatantereeksi.
Vaikka Daniel Radcliffe olikin useaan otteeseen humalassa kuvauksissa, hänen suorituksensa Harry Potterina tuntuu olevan vihdoin juurikin oikea. Harry on hyväksynyt paikkansa maailmassa ja hän tietää tasan tarkkaan, mitä hänen täytyy tehdä, voittaakseen Voldemortin. Hän myös tietää, ettei hänen oma tulevaisuutensa välttämättä ole kovin valoisa, mutta onkin valmis menemään niin pitkälle kuin vain voi, jotta hänelle rakkaat henkilöt olisivat turvassa. Harry nähdään tässä erittäin vakavana, eikä hänen kasvoillaan näy hymyä kovinkaan usein. Eipä hänellä oikeastaan ole mitään syytä hymyillä. Rupert Grintin näyttelemä Ron Weasley ja Emma Watsonin esittämä Hermione Granger pysyvät tietysti Harryn tukena, vaikka mikä olisi. Hahmot toimivat taistelussa enemmän kahdestaan ja he alkavat vielä enemmän lämmetä toisilleen. Sekä Grint että Watson suoriutuvat mallikkaasti rooleistaan. Matthew Lewisin näyttelemä Neville Longbottom on muuttunut kömpelöstä pojasta sankariksi, joka johtaa muita Tylypahkan oppilaita taistoon. Nevillen hahmokaari on yksi parhaista, sillä muutos on niin selkeä. Harryn tyttöystävä/Ronin sisko Ginny Weasley (Bonnie Wright) ei paljoa tee, mutta näkyy välillä taustalla taistelemassa. Luna Lovekiva (Evanna Lynch) pääsee auttamaan Harrya tehtävässä, muttei erityisemmin osallistu sotaan. Muut tutut oppilaat, kuten Seamus Finnigan (Devon Murray), Dean Thomas (Alfred Enoch), Cho Chang (Katie Leung) ja Lavender Brown (Jessie Cave) nähdään myös elokuvassa. Seamusin pyrotaidoille on vihdoin oikeatakin käyttöä.
Maggie Smithin näyttelemä Professori McGarmiwa nähdään jälleen, kuten muutkin Tylypahkan opettajat. McGarmiwa on synkempi kuin aiemmin, mutta hän tuo myös hieman huumoria mukaan ja välillä hän näyttää äidillistä huolta oppilaitaan, etenkin Harrya kohtaan. Professori Kuhnusarvio (Jim Broadbent) ei paljoa tee, mutta pääsee silti näkymään ruudulla, kuten myös professori Lipetit (Warwick Davis). Emma Thompsonin näyttelemä ennustuksen opettaja professori Punurmio nähdään taas, mutta Robbie Coltranen osuus Hagridina jää hyvin pieneksi. Vahtimestari Voro (David Bradley) käväisee elokuvassa pari kertaa ja on kaikessa yrmyilyssäänkin oikein mainio tapaus. Feeniksin killan jäsenet osallistuvat tietysti mukaan taisteluun. Remus Lupin (David Thewlis), Nymfadora Tonks (Natalia Tena) ja Kingsley Kahlesalpa (George Harris) nähdään kaikki lyhyesti. Molly ja Arthur Weasley (Julie Walters ja Mark Williams) ovat saapuneet koululle suojelemaan lapsiaan ja mukana ovat myös Fred ja George Weasley (James ja Oliver Phelps), sekä pari kertaa taustalla vilahtava Percy Weasley (Chris Rankin). Arthur Weasley ei paljoa tee elokuvan aikana, mikä oli hieman sääli. Bill Weasley (Domhnall Gleeson) ja hänen vaimonsa Fleur Delacour (Clémence Poésy) nähdään elokuvan alussa lyhyesti. Ralph Fiennesin näyttelemä lordi Voldemort tuntuu samaan aikaan sekä vaarallisemmalta, että myös heikommalta. Fiennes on edelleen täydellinen valinta pimeyden ruhtinaan rooliin, ja hänen eleensä ja ilmeensä toimivat pahiksella uskomattoman hienosti. Voldemort päästelee välillä hieman kummallisia äännähdyksiä, jotka ovat aika koomisia, mutta ne tuovat tavallaan oman lisäyksensä hahmoon. Voldemort myös näyttää ensimmäistä kertaa oikeasti pelkoa, tajutessaan, että Harrylla on todellinen mahdollisuus voittaa hänet.
Muina pahiksina nähdään tietysti Alan Rickmanin näyttelemä Severus Kalkaros, jonka taustoja avataan hieman enemmän. Kalkaros on myös yksi parhaiten kirjoitettuja hahmoja sarjassa, sillä hänestä paljastuu kaiken aikaa jotain uutta, eikä hän oikeasti ole se luihu, ilkeä mies, millaisena hänet esitettiin ensimmäisessä elokuvassa. Alan Rickman on tietysti erinomainen roolissaan. Levätköön hän rauhassa. Helena Bonham Carter sopii täydellisesti hulluksi Bellatrix Lestrangeksi. Hahmo nähdään hieman erilaisena elokuvan alussa, mutta silloin kyseessä ei olekaan oikea Bellatrix. Jason Isaacsin näyttelemä Lucius Malfoy on vielä heikommassa hapessa kuin aiemmin. Narcissa Malfoy (Helen McCrory) ei paljoa tee taistelussa. Luciuksen ja Narcissan poika Draco Malfoy (Tom Felton) on yhä vain vähemmän ja vähemmän paha, eikä enää tiedä, mitä haluaa elämältään. Sarjan alkupäässä ylimielisiltä vaikuttaneet Lucius ja Draco ovat myös muuttuneet hienosti sarjan aikana. Muita hahmoja elokuvassa on mm.Harry Potter ja viisasten kivestä tuttu maahinen Lujahaka, jota näyttelee myös Warwick Davis. Samasta elokuvasta tuttu Ollivander (John Hurt) nähdään ihan elokuvan alussa. Uutena hahmona sarjaan esitellään professori Dumbledoren veli, Aberforth Dumbledore, joka on hyvin erilainen hahmo kuin veljensä, vaikka vaikuttaakin myös arvokkaalta. Aberforthina nähdään Ciarán Hinds.
Elokuvan alussa näytetään Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1:n loppukohtaus pätkittynä, jossa lordi Voldemort löytää seljasauvan Dumbledoren haudasta. Sen enempää aiempia tapahtumia ei oikeastaan pohjusteta, vaan tarinaa jatketaan sillä oletuksella, että katsojat ovat nähneet aiemmat elokuvat. Harry, Ron, Hermione, Luna, Lujahaka ja Ollivander ovat turvassa Billin ja Fleurin luona Simpukkamökissä, mutta eivät kauaa; pääkolmikon täytyy saada tehtävänsä päätökseen. Lujahakan kautta he saavat selville, että yksi hirnyrkeistä on piilotettu Irveta-pankkiin ja Harrylle selviää myös, että yksi löytyisi Tylypahkasta. Heidän täytyy siis suorittaa mahdottomuus mahdottomuuden perään, eli murtautua pankkiin, mitä kukaan ei ole ennen pystynyt toteuttamaan ja sen jälkeen päästä salaa Tylypahkaan, jota vartioivat Voldemortin kuolonsyöjäjoukot ja ankeuttajat. Todelliset ongelmat alkavat, kun Voldemort saa selville Harryn suunnitelman ja johtaa joukkonsa kohti Tylypahkaa. Kuten jo aiemmin on saattanut arvata, Harry Potterin lopetus on massiivinen, eikä kovin monelle hahmolle käy hyvin.
Siitä hetkestä, kun Warner Brosin logo liukuu pilvien halki, kuva kulkee sen läpi ja näytetään tylyksi muuttunut, ankeuttajien ympäröimä Tylypahka, elokuva on täydellinen. Tai ainakin melkein. Muutama asia on poistettu kirjasta, jotka olisivat mielenkiintoisia sivujuonia, mutta kun muuten kokonaisuus toimii niin mielettömän hienosti, ei katsojana välttämättä edes jää kaipaamaan niitä. Henkilölle, jolle Harry Potter on erittäin tärkeä - jolle tarina on tuttu lapsuudesta lähtien, tämä elokuva pääsee koskettamaan niin voimakkaasti, ettei sitä välillä ole kovin helppoa katsoa. Elokuvasta näkee, että sen tekijät ovat tienneet sen olevan viimeinen osa. Näyttelijöistä näkee, että he tietävät tämän olevan viimeinen. Katsojat tietävät, että tähän Harryn tarina päättyy. Ja sen ei tietenkään halua päättyvän. Kun lopputaistelu lähestyy, niin itsestäni alkaa tuntua jo pahalta, sillä en halua, että tarina olisi jälleen ohi. Joka kerta, kun Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 päättyy, minulle tulee todella tyhjä olo. Kuin ankeuttaja, sarjan päättyminen vie itsestäni onnen tunteen, vaikka tiedänkin, että pystyisin katsomaan elokuvat vaikka heti uudestaan. Tai lukemaan kirjat. Kovin moni elokuva ei pysty koskettamaan minua niin syvästi kuin tämä. Minä en yleensä itke elokuvien aikana, mutta on se pakko tunnustaa, että parina kertana, kun olen tätä katsonut, niin kyynel on valunut poskea pitkin. Siinä on ehkä suurin syy, miksi tämä kuuluu suursuosikkieni joukkoon.
Silti minun on pakko myöntää, että itsenäisenä teoksena tämä ei ole kaikista parhain. Jos ei ole koskaan ennen nähnyt Harry Potter -elokuvia tai lukenut sarjan kirjoja ja katsoo tämän vaikkapa televisiosta, niin eihän tässä ole paljoa järkeä. Se ei selittele erityisemmin mitään, eikä muisteluosioihin pääse kiinni, jos tarina ei ole tuttu. Toisaalta on täysin järjetöntä miettiä tätä itsenäisenä teoksena. Nimensä mukaisesti tämä on "osa 2" ja se kuuluukin katsoa yhdessä ensimmäisen osan kanssa. Ja ne kaksi osaa kuuluu katsoa yhdessä muiden sarjan elokuvien kanssa. Jos siis joku on nyt jostain kumman syystä tehnyt sen virheen, että on aloittanut tästä elokuvasta, niin omapa on mokasi. Katso aiemmat elokuvat läpi ja palaa vasta sitten tähän osaan. Siinä kohtaa elokuvan hienous aukeaa.
Takaisin itse tarinaan: Elokuvan alku on tunnelmaltaan hyvin samanlainen kuin edellisen osan loppu. Sama seikkailuhenki on vahvasti läsnä ja Irveta-kohtaus on aivan loistava aloitus. Tavallaan elokuva tuntuu enemmän Potterilta kuin edellinen osa, sillä tässä paikat ovat tutumpia, kun taas Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1:ssä käytiin useissa paikoissa, joita ei oltu aiemmin nähty, esimerkiksi joissain metsissä ympäri Brittejä. Katsoja pääsee heti jännitykseen mukaan, eikä elokuva päästä irti otteestaan - ei edes siinä kohtaa, kun lopputekstit alkavat. Kun päästään Tylypahkaan, niin elokuva muuttuu sotaleffaksi; kivääreiden ja konetuliaseiden sijaan vain käytetään taikasauvoja ja loitsuja. Etenkin kovimmille faneille voi elokuva tuottaa helposti surua, kun näkee tuttujen hahmojen kuolevan ja rakkaan Tylypahkan tuhoutuvan taistelussa. Kun taikakoulua pitää kuin kotinaan, niin ei sellaisen paikan romuttumista ole helppoa katsoa. Eikä ole Harryllekään. Hän joutuu seuraamaan sivusta, kun hänelle rakkaat ihmiset menehtyvät ja hänen silmistään näkyy syyllisyyden tunne, sillä hän kokee olevansa taistelun aiheuttaja. Silti hän tietää, että sille kaikelle on tarkoituksensa. Hänen täytyy vain löytää itsestään voimaa, jotta voi voittaa Voldemortin.
Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 on erittäin synkkä elokuva. Ei vain teemoiltaan, vaan kuvat ovat oikeasti useasti todella pimeitä. Elokuva tapahtuu suurimmaksi osaksi yhden yön aikana, joten päiväsaikaan sitä voi olla vaikea katsoa, kun valo heijastaa ruudulta. Suosittelenkin siis jopa pimentäviä verhoja tai ihan vain katsomaan elokuvan illalla tai yöllä. Vaikka hahmoja näkee kuolevan ja kamalat tunteet, joita hahmot kokevat, välittyvät hienosti kotikatsomoonkin, niin elokuvaan on silti saatu toimivasti mukaan hieman huumoriakin, etenkin professori McGarmiwan ja vahtimestari Voron, sekä varmaan monelle tulleen yllätyksen, eli lordi Voldemortin kautta. Pidän siitä, että sarjassa on uskallettu ottaa jälleen askel synkempään suuntaan, enkä usko kovinkaan monen odottaneen, että sarja päättyisi iloisissa merkeissä. Jos on herkkä itkemään elokuvien aikana, niin annan neuvoksi kaivaa nenäliinat esiin kyyneleiden pyyhkimistä varten. Varsinkin noin puolessa välissä elokuvaa on pitkä, surullinen osuus, kunnes jälleen taistellaan. Taistelukohtaukset ovat todella hienoja ja etenkin lopputaistelu on aivan huikean upea!
Kuten jo sanoin, elokuvasta näkee, että tekijät ovat tienneet sen olevan sarjan viimeinen. Siitä syystä elokuvaan on lisätty mukaan paljon viittauksia aiempiin elokuviin. Ensinnäkin tarvehuoneessa katsoja pääsee näkemään esimerkiksi Viisasten kivestä tutut shakkinappulat, Salaisuuksien kammiosta tutut riiviöt ja possupatsaan, joka näkyi Valedron muistossa. Myös pimeyden voimilta suojautumisen luokasta tuttu lohikäärmeen luuranko näkyy vilaukselta. Sen lisäksi taistelun aikana yhdessä kohtauksessa Harry, Ron ja Hermione kohtaavat erilaisia, entuudestaan tuttuja vaaroja, jotka ilmestyvät samassa järjestyksessä kuin sarjassa: peikko, jättihämähäkit, ihmissusi ja lauma ankeuttajia. Tällaiset pienet yksityiskohdat tuovat vielä lisää eloa ja tunnetta mukaan elokuvaan ja lisäävät "nautintoa" katsojan - etenkin fanin - kokemukseen. Uusia asioita tai paikkoja ei oikeastaan esiinny elokuvassa, vaan lähes kaikki on jo tuttua. Merkittävimmät uudet jutut ovat Aberforth Dumbledore, Tylypahkan taistelevat patsaat, sekä peikot/jättiläiset, jotka ovat hyvin erilaisia kuin Viisasten kivessä esiintynyt yksilö. Sarjassa päästään myös jälleen näkemään lohikäärme, tällä kertaa vaalean harmaa, sokea "ukrainalainen rautamaha".
Kolmen edellisen osan tapaan Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2:n on ohjannut David Yates, joka on tehnyt erittäin hienoa työtä sarjan päätöksen kanssa. Steve Kloves on saanut kirjan siirrettyä upeasti elokuvakäsikirjoitukseksi. Vaikka jotkut asiat puuttuvat, joita kirjassa esiintyy, pysyy kokonaisuus silti täydellisesti kasassa. Elokuva on kuvattu erittäin hyvin ja kaikkien tyylikkäiden taistelukuvien ohella yhdet lempikuvistani elokuvassa ovat Irvetassa nähtävät, yläkulmasta otetut kuvat Hermionesta ja Ronista, jotka tuovat uhkaavaa tunnelmaa todella hienosti lisää. Leikkaus on sujuvaa. Visuaalisesti elokuva on tietysti erittäin hieno. Ainoa ongelmani on, että kohta jossa lennetään luudanvarsilla liekkien läpi, näyttää hieman heikosti toteutetulta ja siitä näkee selkeästi, että luudat heiluvat todellisuudessa vihreiden kankaiden edessä. Värikkääksi tätä ei voi oikeastaan kutsua, sillä saturaatiota on vähennetty selvästi, jolloin harmaan eri sävyt tuntuvat luovan elokuvan värimaailman. Musiikista vastaa edellisen elokuvan tavoin Alexandre Desplat ja hän on luonut erittäin kauniin ja täydellisyyttä hipovan soundtrackin sarjan päätöselokuvalle. Vaikka elokuvaa varten sävellettyä musiikkia jaksaisi kuunnella ties kuinka paljon ja se tuo tunnelmaan oman lisäkosketuksensa, niin kohdat joissa musiikkia ei esiinny lainkaan, ovat myös todella vaikuttavia. Välillä pelkkä hiljaisuus on äärimmäisen koskettavaa kuultavaa. Ilman musiikkia myös huikeasti luotu äänimaailma pääsee paremmin esille. Hienoa oli tietysti kuulla tuttu, ensimmäisten elokuvien teemamusiikki parissakin kohtaa, mikä aiheuttaa joka kerta itselleni kylmiä väreitä. Iho menee muutenkin kananlihalle useaan otteeseen elokuvan aikana. Lavastus, puvustus ja maskeeraukset ovat täydellisesti toteutettuja.
Blu-rayn kuvanlaatu on upea; se on terävä ja täysin moitteeton. Lisämateriaalina Blu-raylla on Maximum Movie Mode, jolla elokuvan voi katsoa tietoiskujen kanssa, jolloin leffa kestää hieman kauemmin. Mukana levyllä on myös pätkä Final Farewells from Cast and Crew. - Uudella kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on mukana uusia extroja, kuten Pottermoren esittelyvideo, Harry Potterin päättymisestä kertovia pätkiä, leffojen tekosalaisuuksien paljastuksia, paljon elokuvan teosta kertovia pätkiä, Daniel Radcliffen ja J.K. Rowlingin keskustelu sarjasta, sekä sekä sarjan teosta kertovan dokumentin Creating the World of Harry Potter kahdeksas, lähes tunnin kestävä osa Growing Up, jossa näyttelijät ja tekijät kertovat, millaista oli kasvaa sarjan kanssa.
Yhteenveto: Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 on täydellinen päätös elokuvasarjalle! Se nappaa katsojan mukaan heti alussa ja pitää tiukasti otteessaan loppuun saakka. Näyttelijät suoriutuvat kaikki todella hyvin rooleistaan ja on hienoa nähdä todella monen palaavan rooleihinsa, vaikka näkyisivätkin vain hetken. Hagrid olisi voinut olla isommassa roolissa. Pääkolmikon kemia toimii täydellisesti. Aberforth Dumbledore on mainio lisäys tarinaan ja avaa Albus Dumbledoren taustoja lisää. Faneille elokuvan katsominen voi olla vaikea paikka, sillä siinä on niin suuri tunnelataus mukana. Itse en vain kykene katsomaan tätä ilman, että se koskettaa minua syvästi. Kun näkee Tylypahkan tuhoutuvan ja tuttujen hahmojen kuolevan, niin eihän sitä vain kykene neutraalisti katsomaan elokuvaa läpi. Yksinäisenä teoksena Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 ei tietenkään ole niin vaikuttava, muttei sitä olekaan tarkoitus katsoa sellaisena. Jos ette ole vielä nähneet Harry Pottereita, niin tehkää itsellenne palvelus ja katsokaa ne! Minulle kyseessä on hienoin ja tärkein tarina, mitä tiedän. Kun katsoin elokuvaa, minulla oli Kuoleman varjelukset -paita päällä ja join kaakaota Potter-mukista. Saa nähdä, tekeekö Ihmeotukset ja niiden olinpaikat oikeutta näin hienolle sarjalle. "Harry Potter ja kirottu lapsi" ei nimittäin tehnyt ollenkaan. En usko, että koskaan tulee olemaan niin hienoa tarinaa kuin Harry Potter, joka vaikuttaisi yhtä monen henkilön elämään samalla tavalla. J. K. Rowling on nero. Ihan oikeasti, katsokaa nämä elokuvat ja lukekaa HarryPotter -kirjat!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.insightfulinnovations.com
Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2, 2011, Warner Bros, Heyday Films, Moving Picture Company
Ohjaus: David Yates Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Ralph Fiennes, Helena Bonham Carter, Imelda Staunton, Robbie Coltrane, Alan Rickman, Jason Isaacs, Tom Felton, Rhys Ifans, Bill Nighy, Warwick Davis ja Toby Jones Genre: fantasia, seikkailu Kesto: 2 tuntia 26 minuuttia Ikäraja: 12
J.K. Rowlingin kirjoittamat Harry Potter -kirjat (1997-2007) ja niistä tehdyt elokuvat (2001-2011) ovat tärkeä osa elämääni. Nyt kun taikamaailmaa laajennetaan uudella elokuvalla Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016), oli jälleen aika palata katsomaan aikaisemmat elokuvat ja arvostella ne. Muistan, kun "Harry Potter ja kuoleman varjelukset" -kirja julkaistiin suomeksi 2008 ja sain sen heti ensimmäisenä päivänä ja luin sen todella nopeasti alusta loppuun - sekä vielä uudestaan samana vuonna. Kun ilmoitettiin, että viimeinen kirja jaettaisiin kahteen elokuvaan, olin hieman huolestunut, sillä en ollut aiemmin nähnyt samanlaista toteutusta ja mietin, miten koko juttu toimisi. Tietenkin mietin myös, mistä kohtaa kirjaa tarina katkeaisi? Lukiessani kirjaa uudestaan, arvelin löytäneeni mahdollisen kohdan, mihin Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 päättyisi ja olinkin lopulta oikeassa. Näin elokuvan leffateatterissa sen ensi-iltapäivänä, sekä kaksi päivää myöhemmin ja vielä kolmannen kerran seuraavassa kuussa. Tuntuihan se hieman hölmöltä, että tarina jäi pahasti kesken, mutta onneksi tarinan päätöstä täytyi odottaa vain vähän yli puoli vuotta.
Harry, Ron ja Hermione lähtevät etsimään ja tuhoamaan lordi Voldemortin hirnyrkkejä, jotta he voivat lopulta tuhota itse Voldemortin.
Daniel Radcliffen suoritus Harry Potterina on suurimmaksi osaksi hyvä, vaikka jälleen heikompiakin hetkiä löytyy. Harry on nyt viimeistään hyväksynyt täysin sankarin roolinsa ja aikoo tuhota lordi Voldemortin lopullisesti. Harryssa nähdään jälleen synkempiä puolia, mutta hän näyttää myös välittävänsä tärkeistä henkilöistä elämässään. Rupert Grintin esittämä Ron Weasley vasta näyttääkin synkempiä puolia. Grint on kehittynyt sarjaa tehdessään huimasti ja tässä todistaa, että hänessä on oikeasti potentiaalia vakavasti otettavaksi näyttelijäksi, eikä "vain" Harry Potter -tähdeksi. Emma Watsonin näyttelemä Hermione Granger näyttää taas tietävänsä enemmän kuin muut ja pääsee myös taistelemaan. Watson on tuttuun tapaansa hyvä. Pääkolmikon kemia toimii elokuvassa täydellisesti ja mielestäni on hienoa, että yhdessä kohtaa yksi heistä ehdottaa jopa luovuttamista, kun tehtävä näyttää niin mahdottomalta. Usein tällaisissa tarinoissa vain mennään eikä meinata, mitä tavalliset ihmiset eivät tekisi. Harry Potter ja Feeniksin killassa hieman kylmäksi jättänyt Ralph Fiennesin näyttelemä lordi Voldemort tekee tässä karmivan paluun. Hahmo on saatu jälleen täydelliseksi ja paikoitellen Voldemort on oikeasti pelottava. Pelottavampi on kuitenkin hänen käärmeensä Nagini, jonka kanssa nähdään yksi todella jännittävä kohtaus.
Muut tutut pahikset, eli hullu Bellatrix Lestrange (Helena Bonham Carter), Matohäntä (Timothy Spall) ja Severus Kalkaros (Alan Rickman) nähdään tietty. Elokuvassa myös esitellään uusia pahiksia, kuten kaapparit, joihin kuuluvat mm. Scabior (Nick Moran) ja lyhyesti edellisessä elokuvassa esiintynyt Fenrir Harmaaselkä (edesmennyt Dave Legeno). Vaikka hahmo ei täysin pahis olekaan - ollessaan silti erittäin inhottava - niin myös Dolores Pimento esiintyy jälleen sarjassa ja häntä näyttelevä Imelda Staunton suoriutuu osasta tuttuun tapaansa hyvin.
Ensimmäistä kertaa koko Malfoyn perhe nähdään yhdessä. Tom Feltonin näyttelemästä Draco Malfoysta näkee selkeää pelkoa, sillä hän ei kuitenkaan täysin kuulu Kuolonsyöjien joukkoon, vaikka niin kuvitteli. Hänen isänsä Lucius Malfoy (Jason Isaacs) joutui viettämään vuoden Azkabanin vankilassa ja sen myös huomaa, sillä hahmo on todella riutunut. Oli hienoa nähdä, miten aiemmin niin tyylikkäästä ja mahtavasta miehestä muuttui sellainen ihmisraunio. Dracon äiti Narcissa (Helen McCrory) ei valitettavasti paljoa tee elokuvassa.
Ronin sisko/Harryn tyttöystävä Ginny Weasley (Bonnie Wright) esiintyy vain elokuvan alussa. Kaksoset Fred ja George (James ja Oliver Phelps) ovat myös mukana, eikä elämä ole enää yhtä iloista heille. Arthur (Mark Williams) ja Molly Weasley (Julie Walters) eivät paljoa tee tässä. Elokuvassa esitellään uutena hahmona Ronin isoveli Bill Weasley, jona nähdään Villisilmä Vauhkomieltä esittävän Brendan Gleesonin poika, Domhnall Gleeson. Bill Weasleyn morsiamena nähdään Harry Potter ja liekehtivästä pikarista tuttu Fleur Delacour (Clémence Poésy). Kirjoissa esiintyvää Charlie Weasleyta ei nähdä vieläkään.
Brendan Gleesonin esittämä Villisilmä Vauhkomieli pistäytyy elokuvan alussa, kuten myös Hagrid-jätti (Robbie Coltrane) lentävän moottoripyöränsä kanssa, pariskunta Remus Lupin (David Thewlis) ja Nymfadora Tonks (Natalie Tena), sekä Kingsley Kahlesalpa (George Harris). Uutena hahmona nähdään myös varasteleva Mundungus Fletcher (Andy Linden), joka jostain kumman syystä kuuluu hyvisten joukkoon. Fletcher on aika inhottava tapaus ja Linden on uskottava roolissaan.
Tuttuja oppilaita ei erityisemmin nähdä elokuvassa; ainoastaan lyhyessä kohtauksessa Tylypahkan pikajunassa. Luna Lovekiva (Evanna Lynch) on isommassa roolissa ja katsojille esitellään vihdoin hänen isänsä, Ksenofilius Lovekiva (Rhys Ifans), jolla on tärkeä rooli elokuvan juonen kannalta. Ifans on tuttuun tapaansa hyvä ja sopii täydellisesti hieman kummallisen haihattelijan rooliin. Yksi parhaista asioista elokuvassa on mielestäni Dobbyn paluu. Dobby on kenties jopa suosikkihahmoni koko sarjasta. Kuten jo sanoin Salaisuuksien kammion arvostelussani, minulla on sydämessä paikka suloisille hahmoille elokuvissa ja Dobby on yksi niistä. Dobby on todella sympaattinen ja tuo huumoria mukaan. Hänellä on yhä vaatteenaan tuttu tyynyliina, mutta on saanut jostain hommattua pienet tossut, jotka sopivat hahmolle täydellisesti. Dobby on toteutettu upeasti ja hänen äänenään kuullaan Toby Jones. Dobbyn lisäksi myös kotitonttu Oljo nähdään jälleen ja hänen äänenä toimii Simon McBurney.
Elokuvassa nähdään myös Harry Potter ja viisasten kivessä esiintyneet Lujahaka-maahinen (Warwick Davis) ja sauvakauppias Ollivander (John Hurt). Joko Hurt on maskeerattu todella voimakkaasti tai sitten hän vain on oikeasti jo niin vanha kuin mitä elokuva antaa ymmärtää. Tässä myös esitellään vielä kaksi uutta hahmoa. Elokuvassa on uusi Taikaministeri nimeltä Rufus Rymistyir, jota näyttelee todella lahjakas Bill Nighy. Hahmo ei kauaa esiinny, mutta hän pitää todella vaikuttavan puheen alussa. Taikahistorioitsija Bathilda Bagshotia esittää Hazel Douglas ja pakko sanoa, että Bagshot on ehkä karmivin mummeli, jonka olen koskaan nähnyt. Toivottavasti ei tarvitse kadulla törmätä häneen - etenkään pimeällä.
Elokuva alkaa hyvin synkissä merkeissä. Uusi taikaministeri Rufus Rymistyir pitää puhetta siitä, että kaikesta huolimatta Taikaministeriö pysyisi vahvana. Harry, Ron ja Hermione valmistautuvat tulevaan matkaansa ja heti elokuvan alussa on paljon tunnetta; Dursleyn perheen lähtiessä pois, sillä muuten he voisivat olla vaarassa ja Hermione joutuu pyyhkimään vanhempiensa muistot hänestä, suojellakseen heitä. Samalla lordi Voldemort kokoontuu Kuolonsyöjien kanssa suunnittelemaan Harryn tuhoamista. Elokuvan juoni on hyvin yksinkertaisesti sitä, että hyvä yrittää tuhota pahan, samalla kun paha yrittää tuhota hyvän. Tapa, jolla juonta kerrotaan, muuttuu läpi elokuvan. Alkupuolella se tuntuu toimintapätkältä, jonka jälkeen se muuttuu jännäriksi ja siinä on samanlaisia juttuja kuin jossain pankkiryöstöleffassa, sitten se muuttuu ahdistavaksi trilleriksi ja käy jopa kauhun puolella, kunnes muuttuu tutummaksi seikkailuelokuvaksi, jollaisena kaikki Harry Potterin tietävät.
Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 on hyvin erilainen kuin yksikään sarjan aiempi osa. Ensinnäkään siinä ei nähdä Tylypahkaa ollenkaan. Muutamat tutut oppilaat näkyvät pikaisesti, mutta pääasiassa elokuva tapahtuu ympäri Brittejä, Harryn, Ronin ja Hermionen metsästäessä hirnyrkkejä. Uhka sille, että he paljastuisivat on suuri, joten he joutuvat vaihtamaan paikkaa monta kertaa. Uhkaava tunnelma välittyy selkeästi katsojalle ja paikoitellen elokuva on todella ahdistava. Montaasi, jossa pääkolmikko kävelee hylätyissä paikoissa, samalla kun taikaradiosta kuuluu lista kadonneista henkilöistä, on todella pysäyttävä. Aiemmin Harry Pottereissa on ollut hyvänä vastapainona huumoria synkkyyden ohella, mutta tämä painottuu enimmäkseen vakavan tarinan puolelle. Elokuvassa saa nauraa vain pariin otteeseen, mutta toisaalta ei edes haittaa, että elokuva keskittyy synkempiin asioihin, sillä se pitää katsojaa rautaisessa otteessaan. Muutamia hengähdystaukoja onneksi löytyy ja välillä elokuva voi tuntua hieman hidastempoiselta. Katsojan huulille leviää hymy, kun Harry ja Hermione tanssivat hitaita teltassa Nick Caven "O Children" -kappaleen tahtiin. Loppu on jälleen erittäin surullinen ja se saa katsojalle voimakkaan tahdon nähdä sarjan päättävän elokuvan. Myös läpi elokuvan esiintyy kohtia, jotka voivat aiheuttaa surua, tuttujen hahmojen kuollessa.
Tämä voi hyvin helposti tuntua vain turhalta väliosalta ja tavallaan se on totta. Mutta vain "tavallaan". Se on selkeä lämmittely lopetukselle, mutta siinä on niin paljon tärkeitä asioita, että se ei ole turha. Erilaisen lähestymistavan vuoksi elokuva tuntuu hyvin kiehtovalta, sillä aiemmat osat katsoja on pääosin viettänyt tutussa ja turvallisessa Tylypahkan linnassa. Nyt päästään näkemään esimerkiksi Malfoyn perheen kartano, sekä Harryn syntymäpaikka Godricin notko. Toisin kuin tämän jälkeen ilmestyneissä sarjojen päätösosissa, kuten Twilight - Aamunkoi, osa 1 (The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 1 - 2011) ja Twilight - Aamunkoi, osa 2 (The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 2 - 2012), sekä Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 (The Hunger Games: Mockingjay - Part 1 - 2014) ja Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 (The Hunger Games: Mockingjay - Part 2 - 2015), tässä on täysin perusteltua jakaa päätös kahteen elokuvaan. Ensinnäkin kirja on todella pitkä ja toiseksi siinä on niin paljon sisältöä, että yhtenä elokuvana paketti tuntuisi liian kiirehtivältä. Tällä tavalla ollaan pysytty hyvin uskollisina alkuperäiselle teokselle, vaikka joitain asioita onkin muutettu. Tämä ei tunnu rahastuspätkältä ja vaikka yksinään se on hieman sekava, niin yhdessä aiempien elokuvien ja Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2:n (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2 - 2011) kanssa, tämä sopii täydellisesti kokonaisuuteen. Jos ei ole jostain syystä koskaan nähnyt Harry Pottereita tai lukenut kirjoja, niin tämä on täysin väärä osa aloittaa, sillä tällaisenaan tämä jättää helposti kylmäksi. Eihän sitä tietenkään ole tarkoitettu katsottavan ilman muita osia ja minusta onkin hienoa, etteivät elokuvat käytä turhaa aikaa selittääkseen, mitä aiemmissa osissa on tapahtunut.
Elokuvan on ohjannut David Yates, joka ohjasi myös kaksi edellistä elokuvaa. Hänellä oli niin vahva visio Harry Potter ja puoliverisestä prinssistä, että on ollut hyvä ratkaisu pitää hänet mukana loppuun asti. Elokuva on myös kuvattu ja leikattu hyvin. Äänitehosteet ovat kiehtovia ja yksi hienoimmista kohtauksista teknisesti on takaa-ajo läpi metsän, sillä siinä ei ole erityisemmin musiikkia ja se painottuu enemmän äänitehosteiden puolelle. Kohtauksen kuvaus on hieman sekavaa, mutta se painottaa hyvin kohtauksessa esiintyvää paniikkia. Tehosteet ovat tietysti huikeita ja ehkä kaikkein paras tehoste on, miten "Seitsemän Potteria" -kohtaus on luotu. Taistelut ovat myös näyttäviä, etenkin alkupuolen lentotaisto. Lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat tietysti ammattimaisesti toteutettuja. Musiikista vastaa Alexander Desplat ja hän on luonut paljon hyviä teemoja elokuvaan.
Blu-rayn kuvanlaatu on erittäin hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on Maximum Movie Mode, jonka avulla elokuvan voi katsoa tietoiskujen kanssa. Maximum Movie Mode -versio on noin kaksikymmentä minuuttia pidempi kuin itse elokuva sellaisenaan. - Uudella kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on mukana uusia extroja, kuten On the Road jossa nähdään leffan kuvauksia eri puolilla Englantia, näyttelijöiden haastatteluja, tekijöiden keskustelua siitä, miksi viimeinen kirja piti jakaa kahteen osaan, paljon elokuvan teosta kertovia pätkiä, sekä sekä sarjan teosta kertovan dokumentin Creating the World of Harry Potter seitsemäs, tunnin kestävä osa Story, jossa J.K. Rowling ja käsikirjoittaja Steve Kloves keskustelevat kirjojen muuttamisesta elokuviksi.
Yhteenveto:Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 on erittäin hyvä aloitus sarjan lopetukselle. Se kulkee eteenpäin hieman eri tyylilajeissa, jotka toimivat. Parhaimpia kohtauksia ovat mielestäni ministeriö, Godrikin notko ja juoksu metsän läpi, kuten myös montaasi, jossa kolmikko vaeltaa eri paikoissa, kuunnellen samalla radiosta kadonneiden henkilöiden listaa. Lopussa on yksi juttu, jota en anna anteeksi, mutta ymmärrän, miksi se tapahtuu. Näytteleminen on tasokasta läpi elokuvan. Grint ja Fiennes parantavat suorituksiaan ja oli hienoa nähdä Ron hieman synkempänä. Visuaalisesti elokuva on todella vaikuttava. Ohjaaja Yatesilla on vahva visio Potter-sarjan päättämisestä. Muistan, kun kävelin ulos teatterista ensimmäisen kerran nähtyäni elokuvan ja minuun iski kunnolla se tieto, että seuraava elokuva olisi sarjan viimeinen... Suosittelen Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1:ä kaikille sarjan faneille, sekä fantasiaelokuvien ystäville - kunhan olette tietty nähneet sarjan aiemmat osat. Jos aiemmat osat ovat tuntuneet synkemmiltä, niin tämä sitä vasta onkin. Enää ei voi Harry Potteria kutsua lasten seikkailusarjaksi.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.thegeekgeneration.com
Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1, 2010, Warner Bros, Heyday Films
