Pääosissa: Jonathan Groff, Ben Aldridge, Kristen Cui, Dave Bautista, Nikki Amuka-Bird, Abby Quinn, Rupert Grint ja M. Night Shyamalan
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 16
Knock at the Cabin perustuu Paul Tremblayn kirjaan The Cabin at the End of the World vuodelta 2018. Jo vuotta ennen kirjan julkaisua Tremblay teki elokuvasovitusdiilin FilmNation Entertainmentin kanssa. M. Night Shyamalan sai käsiinsä leffan alustavan käsikirjoituksen ja halusi hypätä projektiin. Hän kirjoitti tekstin uusiksi ja kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2021 ja nyt Knock at the Cabin saapuu elokuvateattereihin. Shyamalanin äärimmäisen ailahtelevan filmografian takia saan aina ristiriitaisia tuntemuksia, kun hän ilmoittaa tekevänsä uutta elokuvaa; toivoen, että hän tekisi pitkästä aikaa jotain hyvää ja samalla peläten pahinta. Elokuvan trailerit eivät vakuuttaneet minua ja meninkin skeptisin mielin katsomaan Knock at the Cabinia sen lehdistönäytökseen päivää ennen ensi-iltaa.
Homopariskunta Eric ja Andrew lomailevat mökillä adoptiotyttärensä Wenin kanssa, kun paikalle saapuu neljä muukalaista pysäyttävän julistuksen kera. Jonkun perheestä on uhrattava itsensä tai maailmanloppu koittaa.
Jonathan Groff ja Ben Aldridge näyttelevät Ericiä ja Andrew'ta, homopariskuntaa, joka päättää lomallaan viettää aikaa adoptiotyttärensä Wenin (Kristen Cui) kanssa ja matkata syrjäiselle mökille. Uimassa käymiset ja heinäsirkkojen purkittamiset kuitenkin loppuvat nopeasti, kun mökkiin tunkeilee muukalaisia, Dave Bautistan, Rupert Grintin, Nikki Amuka-Birdin ja Abby Quinnin nelipäinen joukko, jotka ilmoittavat, että maailma loppuu, elleivät Eric, Andrew ja Wen uhraa jotakuta perheestään. Näyttelijäkaarti tekee pääasiassa hyvää työtä, joskin Harry Potter -elokuvista (2001-2011) tuttua Grintiä on vaikea ottaa tosissaan ärhäkkäänä mulvistina. Groffin ja Aldridgen väliltä löytyy oivaa kemiaa ja he tulkitsevat hyvin erilaisia tapoja reagoida tähän kummaan tilanteeseen. Bautista istuu mainiosti muukalaisjoukon johtajaksi, Leonardiksi ja hän onnistuu olemaan samanaikaisesti lempeä ja pidettävä, sekä uhkaava korsto. Amuka-Bird, Quinn ja nuori Cuikin pärjäävät hyvin osissaan. Tunkeilijoista selviää hiljalleen uusia puolia ja hekin reagoivat kiinnostavasti eri tavoin erikoiseen tilanteeseen. He eivät ole niinkään uhkaavia, vaan uskovat visusti aatteeseensa ja lähes rukoillen toivovat perheen tekevän koko maailman pelastavan päätöksen. Tarkkaavaisimmat katsojat voivat myös bongata itse Shyamalanin pikaisen cameon.
Knock at the Cabin pitää sisällään kelpo idean. Kukapa ei olisi joskus pohtinut, että jos vaikka aseella uhattaisiin, niin kumman ratkaisun sitä tekisi? Tämä voi olla vaikkapa, että kumman vanhemman tai ystävän pelastaisi, jos olisi aivan pakko valita, että jommankumman on kuoltava. Asettaisiko seurustelukumppaninsa perheensä edelle tai pelastaisiko mieluummin lemmikkinsä kuin tuiki tuntemattomia? Tässä elokuvassa perheelle annetaan vaihtoehdoiksi elää itse ja antaa maailman ympärillä tuhoutua tai uhrata yksi perheenjäsen ja pelastaa sillä yli seitsemän miljardia ihmistä. Konsepti on kiinnostava ja tarjoaa hyvää moraalista pohdiskelua siitä, minkä ratkaisun itse tekisi. Toimisiko periaatteessa itsekkäästi ja pelastaisi vain rakkaimpansa, vai kuuntelisiko Spockin sanoja, että enemmistön tarpeet ylittävät harvojen tarpeet?
M. Night Shyamalanin tuttuun tapaan hänen elokuvastaan löytyy hyvä idea, joka kuitenkin pistetään toteutukseen kömpelösti. Tämänkertainen filmi perustuu kirjaan, mutta lukemani perusteella Shyamalan on ottanut reippaita vapauksia Tremblayn lähdemateriaalista tarinan edetessä. Shyamalanin, Steve Desmondin ja Michael Shermanin käsikirjoitus ei ole kaksinen, mutta on teksti sentään huomattavasti laadukkaampaa kuin Shyamalanin edellisessä leffassa, läpimädässä Oldissa(2021). Seasta löytyy logiikkaongelmia, jotka johtuvat joko tehdyistä muutoksista tai jutuista, joita ei ole mietitty loppuun asti. Shyamalan on haastattelussa kehuskellut, ettei ole kirjoittanut mitään tekstiä yhtä nopeasti kuin Knock at the Cabinia ja sen myös huomaa. Lopputulos jää raakileeksi, jossa jokainen hyvältä vaikuttava juttu, idea tai metafora lässähtää jollain tapaa leffan edetessä. Erityisen kömpelöä on elokuvan yritys käsitellä sitä, minkä takia juuri tämä homopariskunta on kohteena. Leffa yrittää linkittää perheen kohtaamia muukalaisia seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaan vaaraan, mutta tämä puoli jää ontuvaksi vertaukseksi. Elokuva ei myöskään saa katsojaansa tarpeeksi arvuuttelemaan, onko muukalaisten maalailema uhkakuva totta vai sepitystä. Shyamalanin tavaramerkkinä toimivaa suurta käännettä odottavalle elokuva tarjoaa lisää pettymyksiä.
Ohjaajana Shyamalan rakentaa aluksi jännitettä pätevästi, mutta tiivis tunnelma rakoilee leffan edetessä. Hän myös tekee elokuvaansa niin haudanvakavasti, että jossain kohtaa ylidramaattinen patsastelu muuttuu jo hieman koomiseksi. Jos jotain positiivista, niin sentään Knock at the Cabin on erittäin hyvin kuvattu elokuva. Kameratyöskentely on pääasiassa todella komeaa ja niin tarkkaan mietityt kuvasommittelut kuin mainiot kamera-ajot näyttävät hienoilta. Lavasteet ovat oivalliset ja maskeerauksetkin taidokkaasti tehdyt. Elokuvan erikoistehosteet eivät kuitenkaan vakuuta ja digiefektit näyttävät välillä erittäin halvoilta. Äänimaailma on passelisti rakennettu, joskin Herdís Stefánsdóttirin musiikit koostuvat lähinnä bassoilla jylisevästä taustamölystä.
Yhteenveto:Knock at the Cabin on mielenkiintoisesta ideastaan huolimatta aika lattea trilleri. Elokuva käynnistyy kelvollisesti ja sen moraalipohdiskelu on oivallista, mutta leffa menettää tehojaan edetessään. Ylivakava tunnelma muuttuu hiljalleen hieman koomiseksi patsasteluksi ja vähäinen jännite hiipuu loppua kohti. Vähän väliä voi huomata, kuinka turhauttavan ristiriitaiseksi ja jopa hieman keskeneräiseksi leffa jää, vaikka lupaavista lähtökohdista olisi aineksia paljoonkin. Elokuvan yritykset verrata tilannetta seksuaalivähemmistöjen kohtaamaan vainoon tuntuu myös kiusallisen kömpelöltä. Näyttelijät ovat pääasiassa hyviä rooleissaan ja tyylikäs kameratyöskentely on leffan parasta antia. M. Night Shyamalanin ohjaus ja käsikirjoitus jäävät kuitenkin harmillisen heikoiksi. Ei Knock at the Cabin hänen huonoimpia töitään ole ja se on huomattava parannus parin vuoden takaisen Old-kammotuksen jälkeen, mutta se jää kaikessa keskinkertaisuudessaan todella unohdettavaksi jännäriksi.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.2.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Knock at the Cabin, 2023, Universal Pictures, Blinding Edge Pictures, FilmNation Entertainment, Perfect World Pictures, Wishmore
Ohjaus: David Yates Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Ralph Fiennes, Alan Rickman, Maggie Smith, Helena Bonham Carter, Matthew Lewis, Tom Felton, Bonnie Wright, Julie Walters, David Thewlis, Ciarán Hinds, Evanna Lynch, James Phelps, Oliver Phelps, Jason Isaacs, Helen McCrory, Warwick Davis, Robbie Coltrane, Jim Broadbent, David Bradley, Emma Thompson, John Hurt ja Michael Gambon Genre: fantasia, seikkailu Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia Ikäraja: 12
Harry Potter on ehdottomasti minulle kaikista tärkein tarina. Äitini luki minulle Potter-kirjoja (1997-2007), kun olin ihan pieni ja olin nähnyt Potter-elokuvia (2001-2011) sitä mukaan, kun niitä ilmestyi kauppoihin. Sarjan taikamaailma on ollut minulle tuttu ihan lapsesta lähtien ja Tylypahka on osittain ollut minun "toinen kotini". Sinne oli helppo paeta muuta maailmaa ja oli aina niin hienoa päästä jälleen seikkailemaan Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa. Ei siis mikään ihme, että sarjalla on niin suuri arvo minulle. Muistan, kun menin katsomaan Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2:n, sen ensi-iltapäivänä kesällä 2011 ja minun vatsani oli jännityksestä sekaisin aamusta alkaen siihen asti, että elokuva oli päättynyt. Se oli tietysti minun eniten odottamani elokuva siltä vuodelta. Minua jännitti, miten sarjan lopetus oltiin saatu muutettua elokuvaksi ja olisiko se niin hieno kuin toivoin. Kun elokuva päättyi, minulle oli hyvin vaikeaa sisäistää se fakta, että tämä olisi viimeinen osa. Olen nähnyt elokuvan tietysti jälkikäteen useaan otteeseen, enkä vieläkään pysty katsomaan elokuvaa läpi ilman, että sisälläni on voimakas tunne, joka kertoo siitä, kuinka tärkeä elokuva on kyseessä. Kuitenkaan Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 ei ollut sarjan viimeinen tuotos ja tarina jatkuikin Harry Potter ja kirottu lapsi (Harry Potter and the Cursed Child - 2016) -nimisellä näytelmällä, jonka käsikirjoitus julkaistiin myös kauppoihin. Se jatkaa tarinaa siitä, mihin tämä loppuu. Sen lisäksi tänä vuonna ilmestyy myös elokuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016), joka taas kertoo ajasta pitkälti ennen Harry Potterin tapahtumia. Juuri sitä elokuvaa varten täytyi jälleen ottaa vanhat kunnon Potter-elokuvat hyllystä, katsoa ne uudestaan ties kuinka monetta kertaa ja arvostella ne.
Harry, Ron ja Hermione palaavat Tylypahkaan tuhoamaan viimeiset hirnyrkit. Valitettavasti lordi Voldemort on saanut selville heidän suunnitelmansa ja taikakoulu muuttuu sotatantereeksi.
Vaikka Daniel Radcliffe olikin useaan otteeseen humalassa kuvauksissa, hänen suorituksensa Harry Potterina tuntuu olevan vihdoin juurikin oikea. Harry on hyväksynyt paikkansa maailmassa ja hän tietää tasan tarkkaan, mitä hänen täytyy tehdä, voittaakseen Voldemortin. Hän myös tietää, ettei hänen oma tulevaisuutensa välttämättä ole kovin valoisa, mutta onkin valmis menemään niin pitkälle kuin vain voi, jotta hänelle rakkaat henkilöt olisivat turvassa. Harry nähdään tässä erittäin vakavana, eikä hänen kasvoillaan näy hymyä kovinkaan usein. Eipä hänellä oikeastaan ole mitään syytä hymyillä. Rupert Grintin näyttelemä Ron Weasley ja Emma Watsonin esittämä Hermione Granger pysyvät tietysti Harryn tukena, vaikka mikä olisi. Hahmot toimivat taistelussa enemmän kahdestaan ja he alkavat vielä enemmän lämmetä toisilleen. Sekä Grint että Watson suoriutuvat mallikkaasti rooleistaan. Matthew Lewisin näyttelemä Neville Longbottom on muuttunut kömpelöstä pojasta sankariksi, joka johtaa muita Tylypahkan oppilaita taistoon. Nevillen hahmokaari on yksi parhaista, sillä muutos on niin selkeä. Harryn tyttöystävä/Ronin sisko Ginny Weasley (Bonnie Wright) ei paljoa tee, mutta näkyy välillä taustalla taistelemassa. Luna Lovekiva (Evanna Lynch) pääsee auttamaan Harrya tehtävässä, muttei erityisemmin osallistu sotaan. Muut tutut oppilaat, kuten Seamus Finnigan (Devon Murray), Dean Thomas (Alfred Enoch), Cho Chang (Katie Leung) ja Lavender Brown (Jessie Cave) nähdään myös elokuvassa. Seamusin pyrotaidoille on vihdoin oikeatakin käyttöä.
Maggie Smithin näyttelemä Professori McGarmiwa nähdään jälleen, kuten muutkin Tylypahkan opettajat. McGarmiwa on synkempi kuin aiemmin, mutta hän tuo myös hieman huumoria mukaan ja välillä hän näyttää äidillistä huolta oppilaitaan, etenkin Harrya kohtaan. Professori Kuhnusarvio (Jim Broadbent) ei paljoa tee, mutta pääsee silti näkymään ruudulla, kuten myös professori Lipetit (Warwick Davis). Emma Thompsonin näyttelemä ennustuksen opettaja professori Punurmio nähdään taas, mutta Robbie Coltranen osuus Hagridina jää hyvin pieneksi. Vahtimestari Voro (David Bradley) käväisee elokuvassa pari kertaa ja on kaikessa yrmyilyssäänkin oikein mainio tapaus. Feeniksin killan jäsenet osallistuvat tietysti mukaan taisteluun. Remus Lupin (David Thewlis), Nymfadora Tonks (Natalia Tena) ja Kingsley Kahlesalpa (George Harris) nähdään kaikki lyhyesti. Molly ja Arthur Weasley (Julie Walters ja Mark Williams) ovat saapuneet koululle suojelemaan lapsiaan ja mukana ovat myös Fred ja George Weasley (James ja Oliver Phelps), sekä pari kertaa taustalla vilahtava Percy Weasley (Chris Rankin). Arthur Weasley ei paljoa tee elokuvan aikana, mikä oli hieman sääli. Bill Weasley (Domhnall Gleeson) ja hänen vaimonsa Fleur Delacour (Clémence Poésy) nähdään elokuvan alussa lyhyesti. Ralph Fiennesin näyttelemä lordi Voldemort tuntuu samaan aikaan sekä vaarallisemmalta, että myös heikommalta. Fiennes on edelleen täydellinen valinta pimeyden ruhtinaan rooliin, ja hänen eleensä ja ilmeensä toimivat pahiksella uskomattoman hienosti. Voldemort päästelee välillä hieman kummallisia äännähdyksiä, jotka ovat aika koomisia, mutta ne tuovat tavallaan oman lisäyksensä hahmoon. Voldemort myös näyttää ensimmäistä kertaa oikeasti pelkoa, tajutessaan, että Harrylla on todellinen mahdollisuus voittaa hänet.
Muina pahiksina nähdään tietysti Alan Rickmanin näyttelemä Severus Kalkaros, jonka taustoja avataan hieman enemmän. Kalkaros on myös yksi parhaiten kirjoitettuja hahmoja sarjassa, sillä hänestä paljastuu kaiken aikaa jotain uutta, eikä hän oikeasti ole se luihu, ilkeä mies, millaisena hänet esitettiin ensimmäisessä elokuvassa. Alan Rickman on tietysti erinomainen roolissaan. Levätköön hän rauhassa. Helena Bonham Carter sopii täydellisesti hulluksi Bellatrix Lestrangeksi. Hahmo nähdään hieman erilaisena elokuvan alussa, mutta silloin kyseessä ei olekaan oikea Bellatrix. Jason Isaacsin näyttelemä Lucius Malfoy on vielä heikommassa hapessa kuin aiemmin. Narcissa Malfoy (Helen McCrory) ei paljoa tee taistelussa. Luciuksen ja Narcissan poika Draco Malfoy (Tom Felton) on yhä vain vähemmän ja vähemmän paha, eikä enää tiedä, mitä haluaa elämältään. Sarjan alkupäässä ylimielisiltä vaikuttaneet Lucius ja Draco ovat myös muuttuneet hienosti sarjan aikana. Muita hahmoja elokuvassa on mm.Harry Potter ja viisasten kivestä tuttu maahinen Lujahaka, jota näyttelee myös Warwick Davis. Samasta elokuvasta tuttu Ollivander (John Hurt) nähdään ihan elokuvan alussa. Uutena hahmona sarjaan esitellään professori Dumbledoren veli, Aberforth Dumbledore, joka on hyvin erilainen hahmo kuin veljensä, vaikka vaikuttaakin myös arvokkaalta. Aberforthina nähdään Ciarán Hinds.
Elokuvan alussa näytetään Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1:n loppukohtaus pätkittynä, jossa lordi Voldemort löytää seljasauvan Dumbledoren haudasta. Sen enempää aiempia tapahtumia ei oikeastaan pohjusteta, vaan tarinaa jatketaan sillä oletuksella, että katsojat ovat nähneet aiemmat elokuvat. Harry, Ron, Hermione, Luna, Lujahaka ja Ollivander ovat turvassa Billin ja Fleurin luona Simpukkamökissä, mutta eivät kauaa; pääkolmikon täytyy saada tehtävänsä päätökseen. Lujahakan kautta he saavat selville, että yksi hirnyrkeistä on piilotettu Irveta-pankkiin ja Harrylle selviää myös, että yksi löytyisi Tylypahkasta. Heidän täytyy siis suorittaa mahdottomuus mahdottomuuden perään, eli murtautua pankkiin, mitä kukaan ei ole ennen pystynyt toteuttamaan ja sen jälkeen päästä salaa Tylypahkaan, jota vartioivat Voldemortin kuolonsyöjäjoukot ja ankeuttajat. Todelliset ongelmat alkavat, kun Voldemort saa selville Harryn suunnitelman ja johtaa joukkonsa kohti Tylypahkaa. Kuten jo aiemmin on saattanut arvata, Harry Potterin lopetus on massiivinen, eikä kovin monelle hahmolle käy hyvin.
Siitä hetkestä, kun Warner Brosin logo liukuu pilvien halki, kuva kulkee sen läpi ja näytetään tylyksi muuttunut, ankeuttajien ympäröimä Tylypahka, elokuva on täydellinen. Tai ainakin melkein. Muutama asia on poistettu kirjasta, jotka olisivat mielenkiintoisia sivujuonia, mutta kun muuten kokonaisuus toimii niin mielettömän hienosti, ei katsojana välttämättä edes jää kaipaamaan niitä. Henkilölle, jolle Harry Potter on erittäin tärkeä - jolle tarina on tuttu lapsuudesta lähtien, tämä elokuva pääsee koskettamaan niin voimakkaasti, ettei sitä välillä ole kovin helppoa katsoa. Elokuvasta näkee, että sen tekijät ovat tienneet sen olevan viimeinen osa. Näyttelijöistä näkee, että he tietävät tämän olevan viimeinen. Katsojat tietävät, että tähän Harryn tarina päättyy. Ja sen ei tietenkään halua päättyvän. Kun lopputaistelu lähestyy, niin itsestäni alkaa tuntua jo pahalta, sillä en halua, että tarina olisi jälleen ohi. Joka kerta, kun Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 päättyy, minulle tulee todella tyhjä olo. Kuin ankeuttaja, sarjan päättyminen vie itsestäni onnen tunteen, vaikka tiedänkin, että pystyisin katsomaan elokuvat vaikka heti uudestaan. Tai lukemaan kirjat. Kovin moni elokuva ei pysty koskettamaan minua niin syvästi kuin tämä. Minä en yleensä itke elokuvien aikana, mutta on se pakko tunnustaa, että parina kertana, kun olen tätä katsonut, niin kyynel on valunut poskea pitkin. Siinä on ehkä suurin syy, miksi tämä kuuluu suursuosikkieni joukkoon.
Silti minun on pakko myöntää, että itsenäisenä teoksena tämä ei ole kaikista parhain. Jos ei ole koskaan ennen nähnyt Harry Potter -elokuvia tai lukenut sarjan kirjoja ja katsoo tämän vaikkapa televisiosta, niin eihän tässä ole paljoa järkeä. Se ei selittele erityisemmin mitään, eikä muisteluosioihin pääse kiinni, jos tarina ei ole tuttu. Toisaalta on täysin järjetöntä miettiä tätä itsenäisenä teoksena. Nimensä mukaisesti tämä on "osa 2" ja se kuuluukin katsoa yhdessä ensimmäisen osan kanssa. Ja ne kaksi osaa kuuluu katsoa yhdessä muiden sarjan elokuvien kanssa. Jos siis joku on nyt jostain kumman syystä tehnyt sen virheen, että on aloittanut tästä elokuvasta, niin omapa on mokasi. Katso aiemmat elokuvat läpi ja palaa vasta sitten tähän osaan. Siinä kohtaa elokuvan hienous aukeaa.
Takaisin itse tarinaan: Elokuvan alku on tunnelmaltaan hyvin samanlainen kuin edellisen osan loppu. Sama seikkailuhenki on vahvasti läsnä ja Irveta-kohtaus on aivan loistava aloitus. Tavallaan elokuva tuntuu enemmän Potterilta kuin edellinen osa, sillä tässä paikat ovat tutumpia, kun taas Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1:ssä käytiin useissa paikoissa, joita ei oltu aiemmin nähty, esimerkiksi joissain metsissä ympäri Brittejä. Katsoja pääsee heti jännitykseen mukaan, eikä elokuva päästä irti otteestaan - ei edes siinä kohtaa, kun lopputekstit alkavat. Kun päästään Tylypahkaan, niin elokuva muuttuu sotaleffaksi; kivääreiden ja konetuliaseiden sijaan vain käytetään taikasauvoja ja loitsuja. Etenkin kovimmille faneille voi elokuva tuottaa helposti surua, kun näkee tuttujen hahmojen kuolevan ja rakkaan Tylypahkan tuhoutuvan taistelussa. Kun taikakoulua pitää kuin kotinaan, niin ei sellaisen paikan romuttumista ole helppoa katsoa. Eikä ole Harryllekään. Hän joutuu seuraamaan sivusta, kun hänelle rakkaat ihmiset menehtyvät ja hänen silmistään näkyy syyllisyyden tunne, sillä hän kokee olevansa taistelun aiheuttaja. Silti hän tietää, että sille kaikelle on tarkoituksensa. Hänen täytyy vain löytää itsestään voimaa, jotta voi voittaa Voldemortin.
Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 on erittäin synkkä elokuva. Ei vain teemoiltaan, vaan kuvat ovat oikeasti useasti todella pimeitä. Elokuva tapahtuu suurimmaksi osaksi yhden yön aikana, joten päiväsaikaan sitä voi olla vaikea katsoa, kun valo heijastaa ruudulta. Suosittelenkin siis jopa pimentäviä verhoja tai ihan vain katsomaan elokuvan illalla tai yöllä. Vaikka hahmoja näkee kuolevan ja kamalat tunteet, joita hahmot kokevat, välittyvät hienosti kotikatsomoonkin, niin elokuvaan on silti saatu toimivasti mukaan hieman huumoriakin, etenkin professori McGarmiwan ja vahtimestari Voron, sekä varmaan monelle tulleen yllätyksen, eli lordi Voldemortin kautta. Pidän siitä, että sarjassa on uskallettu ottaa jälleen askel synkempään suuntaan, enkä usko kovinkaan monen odottaneen, että sarja päättyisi iloisissa merkeissä. Jos on herkkä itkemään elokuvien aikana, niin annan neuvoksi kaivaa nenäliinat esiin kyyneleiden pyyhkimistä varten. Varsinkin noin puolessa välissä elokuvaa on pitkä, surullinen osuus, kunnes jälleen taistellaan. Taistelukohtaukset ovat todella hienoja ja etenkin lopputaistelu on aivan huikean upea!
Kuten jo sanoin, elokuvasta näkee, että tekijät ovat tienneet sen olevan sarjan viimeinen. Siitä syystä elokuvaan on lisätty mukaan paljon viittauksia aiempiin elokuviin. Ensinnäkin tarvehuoneessa katsoja pääsee näkemään esimerkiksi Viisasten kivestä tutut shakkinappulat, Salaisuuksien kammiosta tutut riiviöt ja possupatsaan, joka näkyi Valedron muistossa. Myös pimeyden voimilta suojautumisen luokasta tuttu lohikäärmeen luuranko näkyy vilaukselta. Sen lisäksi taistelun aikana yhdessä kohtauksessa Harry, Ron ja Hermione kohtaavat erilaisia, entuudestaan tuttuja vaaroja, jotka ilmestyvät samassa järjestyksessä kuin sarjassa: peikko, jättihämähäkit, ihmissusi ja lauma ankeuttajia. Tällaiset pienet yksityiskohdat tuovat vielä lisää eloa ja tunnetta mukaan elokuvaan ja lisäävät "nautintoa" katsojan - etenkin fanin - kokemukseen. Uusia asioita tai paikkoja ei oikeastaan esiinny elokuvassa, vaan lähes kaikki on jo tuttua. Merkittävimmät uudet jutut ovat Aberforth Dumbledore, Tylypahkan taistelevat patsaat, sekä peikot/jättiläiset, jotka ovat hyvin erilaisia kuin Viisasten kivessä esiintynyt yksilö. Sarjassa päästään myös jälleen näkemään lohikäärme, tällä kertaa vaalean harmaa, sokea "ukrainalainen rautamaha".
Kolmen edellisen osan tapaan Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2:n on ohjannut David Yates, joka on tehnyt erittäin hienoa työtä sarjan päätöksen kanssa. Steve Kloves on saanut kirjan siirrettyä upeasti elokuvakäsikirjoitukseksi. Vaikka jotkut asiat puuttuvat, joita kirjassa esiintyy, pysyy kokonaisuus silti täydellisesti kasassa. Elokuva on kuvattu erittäin hyvin ja kaikkien tyylikkäiden taistelukuvien ohella yhdet lempikuvistani elokuvassa ovat Irvetassa nähtävät, yläkulmasta otetut kuvat Hermionesta ja Ronista, jotka tuovat uhkaavaa tunnelmaa todella hienosti lisää. Leikkaus on sujuvaa. Visuaalisesti elokuva on tietysti erittäin hieno. Ainoa ongelmani on, että kohta jossa lennetään luudanvarsilla liekkien läpi, näyttää hieman heikosti toteutetulta ja siitä näkee selkeästi, että luudat heiluvat todellisuudessa vihreiden kankaiden edessä. Värikkääksi tätä ei voi oikeastaan kutsua, sillä saturaatiota on vähennetty selvästi, jolloin harmaan eri sävyt tuntuvat luovan elokuvan värimaailman. Musiikista vastaa edellisen elokuvan tavoin Alexandre Desplat ja hän on luonut erittäin kauniin ja täydellisyyttä hipovan soundtrackin sarjan päätöselokuvalle. Vaikka elokuvaa varten sävellettyä musiikkia jaksaisi kuunnella ties kuinka paljon ja se tuo tunnelmaan oman lisäkosketuksensa, niin kohdat joissa musiikkia ei esiinny lainkaan, ovat myös todella vaikuttavia. Välillä pelkkä hiljaisuus on äärimmäisen koskettavaa kuultavaa. Ilman musiikkia myös huikeasti luotu äänimaailma pääsee paremmin esille. Hienoa oli tietysti kuulla tuttu, ensimmäisten elokuvien teemamusiikki parissakin kohtaa, mikä aiheuttaa joka kerta itselleni kylmiä väreitä. Iho menee muutenkin kananlihalle useaan otteeseen elokuvan aikana. Lavastus, puvustus ja maskeeraukset ovat täydellisesti toteutettuja.
Blu-rayn kuvanlaatu on upea; se on terävä ja täysin moitteeton. Lisämateriaalina Blu-raylla on Maximum Movie Mode, jolla elokuvan voi katsoa tietoiskujen kanssa, jolloin leffa kestää hieman kauemmin. Mukana levyllä on myös pätkä Final Farewells from Cast and Crew. - Uudella kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on mukana uusia extroja, kuten Pottermoren esittelyvideo, Harry Potterin päättymisestä kertovia pätkiä, leffojen tekosalaisuuksien paljastuksia, paljon elokuvan teosta kertovia pätkiä, Daniel Radcliffen ja J.K. Rowlingin keskustelu sarjasta, sekä sekä sarjan teosta kertovan dokumentin Creating the World of Harry Potter kahdeksas, lähes tunnin kestävä osa Growing Up, jossa näyttelijät ja tekijät kertovat, millaista oli kasvaa sarjan kanssa.
Yhteenveto: Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 on täydellinen päätös elokuvasarjalle! Se nappaa katsojan mukaan heti alussa ja pitää tiukasti otteessaan loppuun saakka. Näyttelijät suoriutuvat kaikki todella hyvin rooleistaan ja on hienoa nähdä todella monen palaavan rooleihinsa, vaikka näkyisivätkin vain hetken. Hagrid olisi voinut olla isommassa roolissa. Pääkolmikon kemia toimii täydellisesti. Aberforth Dumbledore on mainio lisäys tarinaan ja avaa Albus Dumbledoren taustoja lisää. Faneille elokuvan katsominen voi olla vaikea paikka, sillä siinä on niin suuri tunnelataus mukana. Itse en vain kykene katsomaan tätä ilman, että se koskettaa minua syvästi. Kun näkee Tylypahkan tuhoutuvan ja tuttujen hahmojen kuolevan, niin eihän sitä vain kykene neutraalisti katsomaan elokuvaa läpi. Yksinäisenä teoksena Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 ei tietenkään ole niin vaikuttava, muttei sitä olekaan tarkoitus katsoa sellaisena. Jos ette ole vielä nähneet Harry Pottereita, niin tehkää itsellenne palvelus ja katsokaa ne! Minulle kyseessä on hienoin ja tärkein tarina, mitä tiedän. Kun katsoin elokuvaa, minulla oli Kuoleman varjelukset -paita päällä ja join kaakaota Potter-mukista. Saa nähdä, tekeekö Ihmeotukset ja niiden olinpaikat oikeutta näin hienolle sarjalle. "Harry Potter ja kirottu lapsi" ei nimittäin tehnyt ollenkaan. En usko, että koskaan tulee olemaan niin hienoa tarinaa kuin Harry Potter, joka vaikuttaisi yhtä monen henkilön elämään samalla tavalla. J. K. Rowling on nero. Ihan oikeasti, katsokaa nämä elokuvat ja lukekaa HarryPotter -kirjat!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.insightfulinnovations.com
Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2, 2011, Warner Bros, Heyday Films, Moving Picture Company
Ohjaus: David Yates Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Ralph Fiennes, Helena Bonham Carter, Imelda Staunton, Robbie Coltrane, Alan Rickman, Jason Isaacs, Tom Felton, Rhys Ifans, Bill Nighy, Warwick Davis ja Toby Jones Genre: fantasia, seikkailu Kesto: 2 tuntia 26 minuuttia Ikäraja: 12
J.K. Rowlingin kirjoittamat Harry Potter -kirjat (1997-2007) ja niistä tehdyt elokuvat (2001-2011) ovat tärkeä osa elämääni. Nyt kun taikamaailmaa laajennetaan uudella elokuvalla Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016), oli jälleen aika palata katsomaan aikaisemmat elokuvat ja arvostella ne. Muistan, kun "Harry Potter ja kuoleman varjelukset" -kirja julkaistiin suomeksi 2008 ja sain sen heti ensimmäisenä päivänä ja luin sen todella nopeasti alusta loppuun - sekä vielä uudestaan samana vuonna. Kun ilmoitettiin, että viimeinen kirja jaettaisiin kahteen elokuvaan, olin hieman huolestunut, sillä en ollut aiemmin nähnyt samanlaista toteutusta ja mietin, miten koko juttu toimisi. Tietenkin mietin myös, mistä kohtaa kirjaa tarina katkeaisi? Lukiessani kirjaa uudestaan, arvelin löytäneeni mahdollisen kohdan, mihin Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 päättyisi ja olinkin lopulta oikeassa. Näin elokuvan leffateatterissa sen ensi-iltapäivänä, sekä kaksi päivää myöhemmin ja vielä kolmannen kerran seuraavassa kuussa. Tuntuihan se hieman hölmöltä, että tarina jäi pahasti kesken, mutta onneksi tarinan päätöstä täytyi odottaa vain vähän yli puoli vuotta.
Harry, Ron ja Hermione lähtevät etsimään ja tuhoamaan lordi Voldemortin hirnyrkkejä, jotta he voivat lopulta tuhota itse Voldemortin.
Daniel Radcliffen suoritus Harry Potterina on suurimmaksi osaksi hyvä, vaikka jälleen heikompiakin hetkiä löytyy. Harry on nyt viimeistään hyväksynyt täysin sankarin roolinsa ja aikoo tuhota lordi Voldemortin lopullisesti. Harryssa nähdään jälleen synkempiä puolia, mutta hän näyttää myös välittävänsä tärkeistä henkilöistä elämässään. Rupert Grintin esittämä Ron Weasley vasta näyttääkin synkempiä puolia. Grint on kehittynyt sarjaa tehdessään huimasti ja tässä todistaa, että hänessä on oikeasti potentiaalia vakavasti otettavaksi näyttelijäksi, eikä "vain" Harry Potter -tähdeksi. Emma Watsonin näyttelemä Hermione Granger näyttää taas tietävänsä enemmän kuin muut ja pääsee myös taistelemaan. Watson on tuttuun tapaansa hyvä. Pääkolmikon kemia toimii elokuvassa täydellisesti ja mielestäni on hienoa, että yhdessä kohtaa yksi heistä ehdottaa jopa luovuttamista, kun tehtävä näyttää niin mahdottomalta. Usein tällaisissa tarinoissa vain mennään eikä meinata, mitä tavalliset ihmiset eivät tekisi. Harry Potter ja Feeniksin killassa hieman kylmäksi jättänyt Ralph Fiennesin näyttelemä lordi Voldemort tekee tässä karmivan paluun. Hahmo on saatu jälleen täydelliseksi ja paikoitellen Voldemort on oikeasti pelottava. Pelottavampi on kuitenkin hänen käärmeensä Nagini, jonka kanssa nähdään yksi todella jännittävä kohtaus.
Muut tutut pahikset, eli hullu Bellatrix Lestrange (Helena Bonham Carter), Matohäntä (Timothy Spall) ja Severus Kalkaros (Alan Rickman) nähdään tietty. Elokuvassa myös esitellään uusia pahiksia, kuten kaapparit, joihin kuuluvat mm. Scabior (Nick Moran) ja lyhyesti edellisessä elokuvassa esiintynyt Fenrir Harmaaselkä (edesmennyt Dave Legeno). Vaikka hahmo ei täysin pahis olekaan - ollessaan silti erittäin inhottava - niin myös Dolores Pimento esiintyy jälleen sarjassa ja häntä näyttelevä Imelda Staunton suoriutuu osasta tuttuun tapaansa hyvin.
Ensimmäistä kertaa koko Malfoyn perhe nähdään yhdessä. Tom Feltonin näyttelemästä Draco Malfoysta näkee selkeää pelkoa, sillä hän ei kuitenkaan täysin kuulu Kuolonsyöjien joukkoon, vaikka niin kuvitteli. Hänen isänsä Lucius Malfoy (Jason Isaacs) joutui viettämään vuoden Azkabanin vankilassa ja sen myös huomaa, sillä hahmo on todella riutunut. Oli hienoa nähdä, miten aiemmin niin tyylikkäästä ja mahtavasta miehestä muuttui sellainen ihmisraunio. Dracon äiti Narcissa (Helen McCrory) ei valitettavasti paljoa tee elokuvassa.
Ronin sisko/Harryn tyttöystävä Ginny Weasley (Bonnie Wright) esiintyy vain elokuvan alussa. Kaksoset Fred ja George (James ja Oliver Phelps) ovat myös mukana, eikä elämä ole enää yhtä iloista heille. Arthur (Mark Williams) ja Molly Weasley (Julie Walters) eivät paljoa tee tässä. Elokuvassa esitellään uutena hahmona Ronin isoveli Bill Weasley, jona nähdään Villisilmä Vauhkomieltä esittävän Brendan Gleesonin poika, Domhnall Gleeson. Bill Weasleyn morsiamena nähdään Harry Potter ja liekehtivästä pikarista tuttu Fleur Delacour (Clémence Poésy). Kirjoissa esiintyvää Charlie Weasleyta ei nähdä vieläkään.
Brendan Gleesonin esittämä Villisilmä Vauhkomieli pistäytyy elokuvan alussa, kuten myös Hagrid-jätti (Robbie Coltrane) lentävän moottoripyöränsä kanssa, pariskunta Remus Lupin (David Thewlis) ja Nymfadora Tonks (Natalie Tena), sekä Kingsley Kahlesalpa (George Harris). Uutena hahmona nähdään myös varasteleva Mundungus Fletcher (Andy Linden), joka jostain kumman syystä kuuluu hyvisten joukkoon. Fletcher on aika inhottava tapaus ja Linden on uskottava roolissaan.
Tuttuja oppilaita ei erityisemmin nähdä elokuvassa; ainoastaan lyhyessä kohtauksessa Tylypahkan pikajunassa. Luna Lovekiva (Evanna Lynch) on isommassa roolissa ja katsojille esitellään vihdoin hänen isänsä, Ksenofilius Lovekiva (Rhys Ifans), jolla on tärkeä rooli elokuvan juonen kannalta. Ifans on tuttuun tapaansa hyvä ja sopii täydellisesti hieman kummallisen haihattelijan rooliin. Yksi parhaista asioista elokuvassa on mielestäni Dobbyn paluu. Dobby on kenties jopa suosikkihahmoni koko sarjasta. Kuten jo sanoin Salaisuuksien kammion arvostelussani, minulla on sydämessä paikka suloisille hahmoille elokuvissa ja Dobby on yksi niistä. Dobby on todella sympaattinen ja tuo huumoria mukaan. Hänellä on yhä vaatteenaan tuttu tyynyliina, mutta on saanut jostain hommattua pienet tossut, jotka sopivat hahmolle täydellisesti. Dobby on toteutettu upeasti ja hänen äänenään kuullaan Toby Jones. Dobbyn lisäksi myös kotitonttu Oljo nähdään jälleen ja hänen äänenä toimii Simon McBurney.
Elokuvassa nähdään myös Harry Potter ja viisasten kivessä esiintyneet Lujahaka-maahinen (Warwick Davis) ja sauvakauppias Ollivander (John Hurt). Joko Hurt on maskeerattu todella voimakkaasti tai sitten hän vain on oikeasti jo niin vanha kuin mitä elokuva antaa ymmärtää. Tässä myös esitellään vielä kaksi uutta hahmoa. Elokuvassa on uusi Taikaministeri nimeltä Rufus Rymistyir, jota näyttelee todella lahjakas Bill Nighy. Hahmo ei kauaa esiinny, mutta hän pitää todella vaikuttavan puheen alussa. Taikahistorioitsija Bathilda Bagshotia esittää Hazel Douglas ja pakko sanoa, että Bagshot on ehkä karmivin mummeli, jonka olen koskaan nähnyt. Toivottavasti ei tarvitse kadulla törmätä häneen - etenkään pimeällä.
Elokuva alkaa hyvin synkissä merkeissä. Uusi taikaministeri Rufus Rymistyir pitää puhetta siitä, että kaikesta huolimatta Taikaministeriö pysyisi vahvana. Harry, Ron ja Hermione valmistautuvat tulevaan matkaansa ja heti elokuvan alussa on paljon tunnetta; Dursleyn perheen lähtiessä pois, sillä muuten he voisivat olla vaarassa ja Hermione joutuu pyyhkimään vanhempiensa muistot hänestä, suojellakseen heitä. Samalla lordi Voldemort kokoontuu Kuolonsyöjien kanssa suunnittelemaan Harryn tuhoamista. Elokuvan juoni on hyvin yksinkertaisesti sitä, että hyvä yrittää tuhota pahan, samalla kun paha yrittää tuhota hyvän. Tapa, jolla juonta kerrotaan, muuttuu läpi elokuvan. Alkupuolella se tuntuu toimintapätkältä, jonka jälkeen se muuttuu jännäriksi ja siinä on samanlaisia juttuja kuin jossain pankkiryöstöleffassa, sitten se muuttuu ahdistavaksi trilleriksi ja käy jopa kauhun puolella, kunnes muuttuu tutummaksi seikkailuelokuvaksi, jollaisena kaikki Harry Potterin tietävät.
Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 on hyvin erilainen kuin yksikään sarjan aiempi osa. Ensinnäkään siinä ei nähdä Tylypahkaa ollenkaan. Muutamat tutut oppilaat näkyvät pikaisesti, mutta pääasiassa elokuva tapahtuu ympäri Brittejä, Harryn, Ronin ja Hermionen metsästäessä hirnyrkkejä. Uhka sille, että he paljastuisivat on suuri, joten he joutuvat vaihtamaan paikkaa monta kertaa. Uhkaava tunnelma välittyy selkeästi katsojalle ja paikoitellen elokuva on todella ahdistava. Montaasi, jossa pääkolmikko kävelee hylätyissä paikoissa, samalla kun taikaradiosta kuuluu lista kadonneista henkilöistä, on todella pysäyttävä. Aiemmin Harry Pottereissa on ollut hyvänä vastapainona huumoria synkkyyden ohella, mutta tämä painottuu enimmäkseen vakavan tarinan puolelle. Elokuvassa saa nauraa vain pariin otteeseen, mutta toisaalta ei edes haittaa, että elokuva keskittyy synkempiin asioihin, sillä se pitää katsojaa rautaisessa otteessaan. Muutamia hengähdystaukoja onneksi löytyy ja välillä elokuva voi tuntua hieman hidastempoiselta. Katsojan huulille leviää hymy, kun Harry ja Hermione tanssivat hitaita teltassa Nick Caven "O Children" -kappaleen tahtiin. Loppu on jälleen erittäin surullinen ja se saa katsojalle voimakkaan tahdon nähdä sarjan päättävän elokuvan. Myös läpi elokuvan esiintyy kohtia, jotka voivat aiheuttaa surua, tuttujen hahmojen kuollessa.
Tämä voi hyvin helposti tuntua vain turhalta väliosalta ja tavallaan se on totta. Mutta vain "tavallaan". Se on selkeä lämmittely lopetukselle, mutta siinä on niin paljon tärkeitä asioita, että se ei ole turha. Erilaisen lähestymistavan vuoksi elokuva tuntuu hyvin kiehtovalta, sillä aiemmat osat katsoja on pääosin viettänyt tutussa ja turvallisessa Tylypahkan linnassa. Nyt päästään näkemään esimerkiksi Malfoyn perheen kartano, sekä Harryn syntymäpaikka Godricin notko. Toisin kuin tämän jälkeen ilmestyneissä sarjojen päätösosissa, kuten Twilight - Aamunkoi, osa 1 (The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 1 - 2011) ja Twilight - Aamunkoi, osa 2 (The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 2 - 2012), sekä Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1 (The Hunger Games: Mockingjay - Part 1 - 2014) ja Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 2 (The Hunger Games: Mockingjay - Part 2 - 2015), tässä on täysin perusteltua jakaa päätös kahteen elokuvaan. Ensinnäkin kirja on todella pitkä ja toiseksi siinä on niin paljon sisältöä, että yhtenä elokuvana paketti tuntuisi liian kiirehtivältä. Tällä tavalla ollaan pysytty hyvin uskollisina alkuperäiselle teokselle, vaikka joitain asioita onkin muutettu. Tämä ei tunnu rahastuspätkältä ja vaikka yksinään se on hieman sekava, niin yhdessä aiempien elokuvien ja Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2:n (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2 - 2011) kanssa, tämä sopii täydellisesti kokonaisuuteen. Jos ei ole jostain syystä koskaan nähnyt Harry Pottereita tai lukenut kirjoja, niin tämä on täysin väärä osa aloittaa, sillä tällaisenaan tämä jättää helposti kylmäksi. Eihän sitä tietenkään ole tarkoitettu katsottavan ilman muita osia ja minusta onkin hienoa, etteivät elokuvat käytä turhaa aikaa selittääkseen, mitä aiemmissa osissa on tapahtunut.
Elokuvan on ohjannut David Yates, joka ohjasi myös kaksi edellistä elokuvaa. Hänellä oli niin vahva visio Harry Potter ja puoliverisestä prinssistä, että on ollut hyvä ratkaisu pitää hänet mukana loppuun asti. Elokuva on myös kuvattu ja leikattu hyvin. Äänitehosteet ovat kiehtovia ja yksi hienoimmista kohtauksista teknisesti on takaa-ajo läpi metsän, sillä siinä ei ole erityisemmin musiikkia ja se painottuu enemmän äänitehosteiden puolelle. Kohtauksen kuvaus on hieman sekavaa, mutta se painottaa hyvin kohtauksessa esiintyvää paniikkia. Tehosteet ovat tietysti huikeita ja ehkä kaikkein paras tehoste on, miten "Seitsemän Potteria" -kohtaus on luotu. Taistelut ovat myös näyttäviä, etenkin alkupuolen lentotaisto. Lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat tietysti ammattimaisesti toteutettuja. Musiikista vastaa Alexander Desplat ja hän on luonut paljon hyviä teemoja elokuvaan.
Blu-rayn kuvanlaatu on erittäin hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on Maximum Movie Mode, jonka avulla elokuvan voi katsoa tietoiskujen kanssa. Maximum Movie Mode -versio on noin kaksikymmentä minuuttia pidempi kuin itse elokuva sellaisenaan. - Uudella kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on mukana uusia extroja, kuten On the Road jossa nähdään leffan kuvauksia eri puolilla Englantia, näyttelijöiden haastatteluja, tekijöiden keskustelua siitä, miksi viimeinen kirja piti jakaa kahteen osaan, paljon elokuvan teosta kertovia pätkiä, sekä sekä sarjan teosta kertovan dokumentin Creating the World of Harry Potter seitsemäs, tunnin kestävä osa Story, jossa J.K. Rowling ja käsikirjoittaja Steve Kloves keskustelevat kirjojen muuttamisesta elokuviksi.
Yhteenveto:Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 on erittäin hyvä aloitus sarjan lopetukselle. Se kulkee eteenpäin hieman eri tyylilajeissa, jotka toimivat. Parhaimpia kohtauksia ovat mielestäni ministeriö, Godrikin notko ja juoksu metsän läpi, kuten myös montaasi, jossa kolmikko vaeltaa eri paikoissa, kuunnellen samalla radiosta kadonneiden henkilöiden listaa. Lopussa on yksi juttu, jota en anna anteeksi, mutta ymmärrän, miksi se tapahtuu. Näytteleminen on tasokasta läpi elokuvan. Grint ja Fiennes parantavat suorituksiaan ja oli hienoa nähdä Ron hieman synkempänä. Visuaalisesti elokuva on todella vaikuttava. Ohjaaja Yatesilla on vahva visio Potter-sarjan päättämisestä. Muistan, kun kävelin ulos teatterista ensimmäisen kerran nähtyäni elokuvan ja minuun iski kunnolla se tieto, että seuraava elokuva olisi sarjan viimeinen... Suosittelen Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1:ä kaikille sarjan faneille, sekä fantasiaelokuvien ystäville - kunhan olette tietty nähneet sarjan aiemmat osat. Jos aiemmat osat ovat tuntuneet synkemmiltä, niin tämä sitä vasta onkin. Enää ei voi Harry Potteria kutsua lasten seikkailusarjaksi.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.thegeekgeneration.com
Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1, 2010, Warner Bros, Heyday Films
Ohjaus: David Yates Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Michael Gambon, Maggie Smith, Alan Rickman, Jim Broadbent, Bonnie Wright, Tom Felton, Helen McCrory, Helena Bonham Carter, Mark Williams, Julie Walters ja David Thewlis Genre: fantasia, seikkailu Kesto: 2 tuntia 33 minuuttia Ikäraja: 12
J.K. Rowlingin kirjoittamat Harry Potter -kirjat (1997-2007) ja niistä tehdyt elokuvat (2001-2011) ovat olleet iso osa lapsuuttani ja siten erittäin tärkeitä minulle. Valmistautumisena taikamaailmasta kertovaan uuteen elokuvaan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016), minun täytyi tietysti katsoa uudestaan ja arvostella koko Harry Potter -elokuvasarja. Pettymyksen aiheuttaneen Harry Potter ja Feeniksin killan (Harry Potter and the Order of the Phoenix - 2007)jälkeen olin hieman varautunut, kun menin katsomaan Harry Potter ja puoliveristä prinssiä elokuvateatteriin sen ensi-iltapäivänä heinäkuussa 2009. Muistan yhä kuinka innoissani olin, kun kävelin ulos teatterista ja pääsinkin katsomaan sen vielä uudestaan, ennen kuin sain sen DVD:nä.
Tällä kertaa Harry Potteria näyttelevän Daniel Radcliffen suoritus pysyy tasokkaana läpi elokuvan. Etenkin, kun ottaa huomioon, että Radcliffe kärsi alkoholiongelmasta elokuvaa tehdessään ja oli usein humalassa kuvauksissa. Syyt tälle ovat kuitenkin ymmärrettävät, sillä Radcliffe ei kestänyt kuuluisuuttaan ja pakeni asioita alkoholin avustuksella. Potterilla on yhä hieman liian lyhyet hiukset, mutta ne alkavat sopia hänelle, kun sekä hahmo että näyttelijä kasvavat aikuisiksi. Harrylla ovat myös tyylikkäät Converset elokuvassa. Rupert Grint antaa tässä elokuvassa parhaan suorituksensa Ron Weasleyna. Hän on selkeästi nauttinut olostaan kuvauksissa ja hänessä on erittäin paljon energiaa. Hahmo on todella hauska ja Grintin ilmeet ovat mahtavia. Tässä elokuvassa hormonit jylläävät myös Ronilla ja hän päätyykin yhteen hieman omistushaluisen Lavender Brownin (Jessie Cave) kanssa. Emma Watsonin roolisuoritus on jälleen mainio Hermione Grangerina. Hermione joutuu kestämään ällön muka-hurmuri Cormac McLaggenin (Freddie Stroma) vilkuilua. Michael Gambonin näyttelemä Albus Dumbledore alkaa käydä vanhaksi. Hänestä löytyy hauskoja kohtia, mutta näkee, ettei kaikki ole hyvin. Dumbledoren ja Harryn ystävyys alkoi jo Harry Potter ja viisasten kivessä, mutta nyt se on erittäin selkeää ja näyttelijöiltä luontevaa. Gambonin suoritus on tapansa mukaan erinomainen. Maggie Smithin suoritus on jälleen mainio professori McGarmiwana ja Smith saa lisäkunnioitusta, sillä hän pystyi suoriutumaan roolista kunnialla, vaikka taistelikin samoihin aikoihin rintasyövän kanssa, kun tätä kuvattiin. Kärsimystä ei ole nähtävissä Smithistä. Alan Rickmanin näyttelemä professori Kalkaros ei kovin paljoa esiinny elokuvassa, mutta hänellä on silti merkittävä rooli. Robbie Coltranen näyttelemää Hagridia hädin tuskin näkee tässä.
Uutena opettajana nähdään Horatius Kuhnusarvio, jota esittää Jim Broadbent. Broadbent on erittäin hyvä näyttelijä ja sopii rooliin. Hänen ilmeensä ovat aina aivan loistavia. Bonnie Wrightin näyttelemän Ginny Weasleyn rooli kasvaa ja hänellä alkaa olla juttua Harryn kanssa. Wrightin suoritus on parantunut joka elokuvassa ja tässä kohtaa hän on jo oikein hyvä. Haluaisin nähdä Wrightia lisää elokuvissa ja mielenkiintoista hänessä onkin, että näyttelemisen lisäksi häntä kiinnostaa elokuvien teko ja ohjaaminen. Saa nähdä, onko koskaan luvassa Ginnyn ohjaamia leffoja. Tutut hahmot, kuten Neville Longbottom (Matthew Lewis) ja Luna Lovekiva (Evanna Lynch) ovat tietysti mukana, mutteivät kovin suurissa rooleissa, kuten edellisessä osassa. Lynch on yhä huikea Lunana. Tom Feltonin esittämä Draco Malfoy karistaa pois ilkeän kiusaajaroolinsa ja hänestä tulee paljon syvällisempi hahmo kuin aiemmin. Lordi Voldemort on antanut Dracolle tehtävän rangaistukseksi siitä, että tämän isä Lucius petti Voldemortin luottamuksen edellisen elokuvan lopussa. Dracolla on todella hyvä motiivi ja hänestä on saatu erittäin traaginen hahmo, jolloin aiemmin hahmoa vihanneet voivat kokea jopa sääliä häntä kohtaan. Tässä elokuvassa nähdään ensimmäistä kertaa Dracon äiti, Narcissa Malfoy, jota näyttelee Helen McCrory. Narcissa esiintyy vain alussa, mutta hänestä huomaa jo siinä, että kyseessä on huolehtiva äitihahmo, vaikka Kuolonsyöjä onkin. Feeniksin killassa esitelty Bellatrix Lestrange (Helena Bonham Carter) nähdään myös ja hän on ihan yhtä mielenvikainen kuin aiemmin. Itse lordi Voldemortia ei näy elokuvassa, mutta nuorempia versioita Tom Valedrosta näyttelevät Hero Fiennes-Tiffin ja Frank Dillane. Muitakin tuttuja hahmoja nähdään myös, kuten Arthur ja Molly Weasley (Mark Williams ja Julie Walters), heidän poikansa Fred ja George (James ja Oliver Phelps), sekä Remus Lupin (David Thewlis) ja tämän vaimo Nymfadora Tonks (Natalie Tena).
Elokuva alkaa hyvin vauhdikkaasti, kun kuolonsyöjät iskevät Viistokujalle, vievät sauvakauppias Ollivanderin ja tuhoavat Millenium Bridgen. Dumbledore käy hakemassa yksinään viihtyvän Harryn mukaansa, suostutellakseen Horatius Kuhnusarvion palaamaan Tylypahkaan. Tylypahkassa Harrylle selviää, että Kuhnusarvion paluu on erittäin tärkeää, jotta hän ja Dumbledore saisivat selville totuuden siitä, miten Voldemort selvisi hengissä, kun yritti tappaa Harryn vuosia sitten. Samalla alkaa tapahtua outoja asioita, joista Harry alkaa epäillä Dracoa. Kaiken tämän lisäksi hän jää koukkuun lukemaan mysteerisen Puoliverisen prinssin merkintöjä vanhassa oppikirjassa.
Toisin kuin edellinen osa Harry Potter ja Feeniksin kilta, tämä elokuva jatkaa sitä tunnelmaa, mikä alkoi pari elokuvaa sitten, Harry Potter ja liekehtivässä pikarissa. Puoliverinen prinssi on synkkä läpi elokuvan, sekä tunnelmaltaan että värimaailmaltaan. Mutta kuten Liekehtivään pikariin, myös tähän on löydetty oikea tasapaino synkkyyden ja huumorin välillä. Hahmojen rakentaminen sujuu samalla, sekä tarinan kuljettaminen eteenpäin ja uusien asioiden esittely. Teinihahmot esitetään jälleen normaaleina teineinä, vaikka kaikki tapahtuukin taikamaailmassa. Romanssintynkää syntyy siellä sun täällä ja ystävyyden merkitys kasvaa. Elokuvassa myös vastataan aiempiin kysymyksiin, mutta se herättää myös uusia. Se on moniulotteinen kokonaisuus, josta löytyy jännitystä, hempeilyä, surullisuutta, toimintaa ja huumoria. Myötähäpeää on myös saatu mukaan.
Tällä elokuvalla on aivan loistava aloitus. Warner Brosin logon leijuessa pilvien läpi kohti katsojaa, kuullaan Bellatrixin huuto "Minä tapoin Sirius Mustan!" josta siirrytään kameroiden salamavaloihin, toimittajien ottaessa kuvia edellisen elokuvan lopputaistelun jälkeen henkisesti rikkinäisestä Harrysta, jota Dumbledore kuljettaa suojelevasti pois. Aloitus aiheuttaa minussa joka kerta kylmiä väreitä, joita eivät auta elokuvan nimen leijuminen katsojaa kohti, eikä tyylikäs ja vauhdikas lento läpi Lontoon. Kun elokuva taas rauhoittuu, katsoja on pysähtynyt paikoilleen, ihmetellessään erittäin vaikuttavaa alkua. Läpi elokuvan nähdään pysäyttäviä kohtia ja lopussa kannattaa herkimmillä olla liinat mukana, joihin voi pyyhkiä kyyneleitä. Uhkaava ja painostava tunnelma vallitsee läpi elokuvan, jopa jollain tapaa niissäkin kohdissa, joissa saa nauraa. Piinaava tunnelma kurkottaa elokuvan alussa kohti katsojaa, nappaa kiinni ja pitää otteessaan lopputeksteihin asti, jolloin ensimmäinen ajatus katsojalla on: "Seuraava osa heti pyörimään!"
Käsikirjoittaja Steve Kloves on palannut yhden elokuvan tauon jälkeen ja ensitöikseen hän on selkeästi joutunut istumaan alas ja miettimään, miten saisi korjattua edellisen elokuvan virheet, jotka Feeniksin killan käsikirjoittaja Michael Goldenberg loi. Elokuva nappaa kuitenkin välittömästi tunteet Liekehtivän pikarin lopusta. Vaikka jälleen on jäänyt pois asioita, joita kirjassa esiintyy, on tähän löydetty tarpeellisimmat asiat, kuten myös juuri oikeat tunteet. Muutamia juttuja jää kaipaamaan ja olisi ollut hienoa nähdä lisää muistoja nuoresta Tom Valedrosta, mutta jopa tässä nähdyillä pärjää hyvin ymmärtääkseen, mistä on kyse, vaikka ei olisi kirjaa lukenut. Monia häiritsee, että elokuvaan ei oltu otettu mukaan isohkoa lopputaistelua Tylypahkassa, mutta minusta on vain hyvä, että Tylypahkassa käytävä sota on säästetty Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2:een (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 2 - 2011). Elokuvaan on myös lisätty toimintapätkä, mitä ei kirjassa ole, jotta puolessa välissä tarinaa Harry joutuisi jälleen vaaraan.
Kuten aiemmissakin osissa, myös tässä elokuvassa on tuotu uusia asioita mukaan velhomaailmaan. Uusia asioita ovat esimerkiksi häivytyskaapit, joilla voi siirtyä paikasta toiseen; manaliukset, jotka muistuttavat zombeja; onnenjuoma Felix Felicis; sekä hirnyrkit, joiden merkitys selviää elokuvan aikana. Tuttujakin asioita on mukana, kuten edellisessä osassa esitelty tarvehuone, jonka käyttötarkoitusta on muutettu. Tarvehuonekohtauksissa voi tarkimmat katsojat huomata esineitä aiemmista sarjan elokuvista. Elokuvassa nähdään myös pitkästä aikaa huispausta, vaikkei valitettavasti ihan kokonaista peliä.
David Yates tietää vihdoin, mitä tehdä Harry Potterin kaltaisen megatuotoksen kanssa. Puoliverinen prinssi pysyy loistavasti kasassa ja siitä voi kiittää Yatesin taitojen paranemista, kuten myös Klovesin paluuta kirjoittajaksi. Elokuva on myös kuvattu hyvin ja olikin siitä jopa Oscar-ehdokkaana, mutta hävisi valitettavasti Avatarille (2009). Leikkaus on sujuvaa myös ja äänitehosteet toimivat kaikin puolin. Lavastuksen osalta suosikkini on tarvehuone, sillä siihen on saatu niin paljon yksityiskohtia, että joka kerralla sieltä löytää jotain uutta. Myös lopussa nähtävä luola on mielestäni erittäin mielenkiintoinen, sekä Weasleyn veljesten pilailupuoti. Maskeeraus ja puvustus ovat tyylikkäät, kuten tavallista. Visuaalisesti elokuva on todella näyttävän näköinen, vaikkakin paikoitellen kuva on niin synkkä, ettei siitä meinaa mitään erottaa. Värimaailmaltaan Puoliverinen prinssi on pääosin erittäin harmaa. Erikoistehosteita ei ole hirveästi viljelty ympäriinsä, mutta elokuva on silti upea.
Blu-rayn kuvanlaatu on erittäin hyvä. Lisämateriaalina yhden levyn Blu-ray -julkaisussa on vain Focus Pointeja, jotka antavat lyhyitä taustatietoja eri kohtauksista, asioista ja hahmoista, joita elokuvassa esiintyy. - Uudella kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on mukana uusia extroja, kuten esittelyvideoita elokuvalle, elokuvan teosta kertova Behind the Magic, näyttelijöiden haastatteluja, Orlandossa sijaitsevan The Wizarding World of Harry Potter -teemapuiston esittely, lyhyt katsaus Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1:een (Harry Potter and the Deathly Hallows - Part 1 - 2010), sekä sekä sarjan teosta kertovan dokumentin Creating the World of Harry Potter kuudes, tunnin kestävä osa Magical Effects, joka kertoo elokuvasarjan tehosteista.
Yhteenveto:Harry Potter ja puoliverinen prinssi on aivan törkeän hyvä lisäys sarjaan. David Yates on saanut selville, miten tällaisia elokuvia tehdään ja kykenee pitää homman hienosti kasassa. Radcliffe ja Grint antavat parhaat suorituksensa sarjassa ja Jim Broadbent on todella hyvä lisä. Vaikka itse lordi Voldemortia ei nähdä, on hänen synnyttämä uhka vahvasti läsnä elokuvassa. Synkkyys ja huumori ovat täydellisessä tasapainossa ja elokuva muuttuu loppupuolella surulliseksi. Vaikka monia asioita on jäänyt puuttumaan, kirjan ydin on löydetty ja siirretty taidolla elokuvaksi. Alkuosio on aivan huikea ja jo se ansaitsee aplodit. Kun kävin katsomassa elokuvan sen ensi-illassa, katsomo oikeasti alkoi taputtaa, kun elokuva oli ohi. Puoliverinen prinssi on ollut yksi parhaimpia kokemuksiani elokuvateattereissa ja se osoittaa hyvin, miksi Harry Potter on minulle niin tärkeä. Suosittelen elokuvaa kaikille Potter-faneille ja aiemmat osat nähneille. Ja kuten aina, lukekaa myös kirjat!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.harrypotterfanzone.com
Harry Potter and the Half-Blood Prince, 2009, Warner Bros, Heyday Films
Ohjaus: David Yates Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Matthew Lewis, Bonnie Wright, Evanna Lynch, Michael Gambon, Robbie Coltrane, Maggie Smith, Alan Rickman, Imelda Staunton, Gary Oldman, Emma Thompson, Robert Hardy, Brendan Gleeson, Jason Isaacs, Helena Bonham Carter, Natalie Tena, Mark Williams, Julie Walters ja Ralph Fiennes Genre: fantasia, seikkailu Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia Ikäraja: 12
J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjasarjaan (1997-2007) perustuvat elokuvat Harry Potter ja viisasten kivi(Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001), Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets - 2002), Harry Potter ja Azkabanin vanki (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban - 2004) jaHarry Potter ja liekehtivä pikari(Harry Potter and the Goblet of Fire - 2005) olivat suurmenestyksiä, joten sarjaa päätettiin jatkaa myös elokuvien muodossa. Liekehtivän pikarin ohjaaja Mike Newell kuitenkin kieltäytyi tekemästä toista elokuvaa, joten uudeksi ohjaajaksi valittiin David Yates. Myös sarjan edelliset osat käsikirjoittanut Steve Kloves ilmoitti, ettei kirjoittaisi seuraavaa osaa, sillä neljän jättikirjan kääntäminen elokuvaksi oli ollut kamalan väsyttävä prosessi. Lopulta käsikirjoitus saatiin kuitenkin tehtyä Michael Goldenbergin toimesta ja kuvaukset lähtivät käyntiin. Harry Potter ja Feeniksin kilta sai lopulta ensi-iltansa kesällä 2007 ja se oli jälleen suurhitti, mikä voitti myös kriitikot puolelleen. Ja kyseessä oli ensimmäinen Harry Potter -elokuva, minkä minä pääsin katsomaan leffateatteriin! Olin tietysti äärimmäisen innostunut tästä. Minulla oli jopa pari julistetta elokuvasta ja olin kiireellä lukenut kirjat ja katsonut aiemmat elokuvat uudestaan valmistautuakseni. Kuitenkin kun poistuin teatterista elokuvan jälkeen, olin todella pettynyt näkemääni. Vuosien varrella olen oppinut hyväksymään useat muutokset, mitä filmissä tehtiin, mutta Feeniksin kilta on silti aina pysynyt sarjan heikoimpana osana. Nyt kun Rowlingin luoma velhomaailma saa lisäystä elokuvalla Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016), täytyi minun katsoa Harry Potter -leffat taas kerran uudestaan ja arvostella ne vihdoin. Odotin jokseenkin innolla Feeniksin killan näkemistä, jos vaikka mielipiteeni siitä muuttuisi viimein.
Lordi Voldemort on palannut, mutta Taikaministeriö yrittää kieltää tiedon leviämisen ja ottaa Dolores Pimennon avulla vallan Tylypahkasta, Harry Potterin aloittaessa viidettä kouluvuottaan.
Daniel Radcliffen näyttelemä Harry Potter elää vaikeaa aikaa. Ei ainoastaan ole Voldemort palannut, vaan myös hänen päänsä sisällä on alkanut tapahtua asioita, jotka huolestuttavat häntä. Azkabanin vangissa nähty synkkyys on palannut Harryn mieleen ja elokuvassa etsitäänkin syytä tälle. Hän näkee läpi elokuvan painajaisia Voldemortista ja Cedric Diggoryn kuolemasta. Radcliffen suoritus on edellisen osan tapaan välillä hyvä ja välillä heikompi. Jostain kumman syystä Radcliffen hiukset on leikattu paljon lyhyemmiksi, jolloin hän ei samalla lailla enää muistuta Rowlingin kuvailemaa hahmoa. Edellisessä elokuvassa Harry iski silmänsä Cho Changiin (Katie Leung), jonka kanssa hänellä alkaa olla hieman juttua tämän elokuvan aikana... Rupert Grintin esittämä Ron Weasley ja Emma Watsonin näyttelemä Hermione Granger ovat tietty Harryn tukena. He pääsevät myös vihdoin toimimaan enemmän ja Hermione alkaa innostua sääntöjen rikkomisesta. Kummankin suoritus on hyvä, vaikkei kovin ihmeellinen. Dursleyt ovat palanneet, mutta eivät kuitenkaan esiinny kovin paljoa. Vernon-sedän (Richard Griffiths) ja Petunia-tädin (Fiona Shaw) roolit jäävät hyvin vähäisiksi, mutta heidän poikansa Dudley (Harry Melling) pääsee osoittamaan olevansa se kiusaajahahmo, miksi hänet ollaan kuviteltu. Hahmo ei kuitenkaan olisi mitään ilman kiusaajakavereitaan ja pelkää Harryn taitoja. Rehtori Albus Dumbledore (Michael Gambon) tuntuu koko elokuvan ajan erittäin etäiseltä, mikä ärsyttää Harrya. Hän on kuitenkin suojelemassa Potteria, kun tarve vaatii. Professori McGarmiwa (Maggie Smith) ja professori Kalkaros (Alan Rickman) ovat myös mukana ja jälkimmäisen taustaa avataan lisää, jolloin käy selville, miksi hahmo tuntuu inhoavan Harrya. Emma Thompsonin näyttelemä ennustuksen opettaja professori Punurmio nähdään taas ja Thompson suoriutuu osastaan hyvin. Hahmoa käy hieman sääliksi elokuvassa. Warwick Davisin näyttelemällä professori Lipetitillä on yksi hauska kohta, mutta muuten hahmo jää jälleen erittäin taka-alalle. Robbie Coltranen esittämää Hagrid-jättiä joutuu odottaa kauan ja hahmo pysyy hyvin synkkänä läpi elokuvan.
Tuttuja oppilaita, sekä yksi uusi merkittävä oppilas nähdään elokuvassa. Neville Longbottomin (Matthew Lewis) ja Ginny Weasleyn (Bonnie Wright) merkittävyys kasvaa ja he pääsevätkin lopussa mukaan taistelemaan. Neville on alkanut päästä ulos kömpelöstä kuorestaan ja Ginny todistaa olevansa soturihenkeä. Heidän kanssaan taisteluun lähtee myös uusi hahmo Luna Lovekiva, jota näyttelee Evanna Lynch. Luna on hieman kummallinen, eikä hänellä ole paljoa ystäviä. Lynchin suoritus on oikein mainio ja hänen hieman utuinen äänensä sopii täydellisesti hahmolle. Muita tuttuja hahmoja, kuten Fred ja George Weasley (James ja Oliver Phelps), sekä Seamus Finnigan (Devon Murray) ja Draco Malfoy (Tom Felton) näkee myös. Elokuvan yksi merkittävimmistä uusista hahmoista on Imelda Stauntonin näyttelemä Dolores Pimento, jonka Taikaministeriö asettaa opettamaan pimeyden voimilta suojautumista. Hahmo pukeutuu pinkin eri sävyihin ja hymyilee paljon, hänen seinänsä ovat täynnä kissakuvia ja hän juo hyvin elegantisti teetä, mutta totuus on täysin toinen. Pimento on häijy nainen, joka pyrkii saamaan koko Tylypahkan komentoonsa ja yrittää olla taikaministeri Toffeen lojaalein avustaja. Staunton on aivan mahtava roolissa ja vaikka hahmo kuinka ärsyttäisi, eikä mikään toisi yhtä paljoa iloa katsojalle kuin Pimennon kuolema, niin on hän silti todella hauska. Tylypahkan vahtimestari Vorosta (David Bradley) tulee Pimennon suurin fani. Gary Oldmanin esittämä Sirius Musta on palannut, eikä esiinny vain takkatulen kautta nähtynä naamana (vaikka sellaisena hänet nähdään kerran tässäkin). Oldman on täydellinen valinta Siriukseksi ja hän toimii hyvänä isäkorvikkeena Harrylle. Hahmon taustaa avataan hieman.
Taikaministeri Cornelius Toffee (Robert Hardy) ei suostu uskomaan Voldemortin paluuta ja yrittää kaikkensa pitää kansankin siinä uskossa, että kaikki on hyvin. Hardyn suoritus sekoavana johtajahahmona on oivallinen ja hänestä välittyy selkeä pelko Voldemortia kohtaan. Elokuvan nimessä mainittu Feeniksin kilta on velhoryhmä, joka yrittää taistella Voldemortia ja tämän kannattajia vastaan. Kiltaan kuuluvat mm. aito Villisilmä Vauhkomieli (Brendan Gleeson), Ronin vanhemmat Arthur ja Molly Weasley (Mark Williams ja Julie Walters) ja ihmissusi Remus Lupin (David Thewlis), joka ei kuitenkaan tee elokuvassa lähes mitään. Uusina hahmoina esitellään Kingsley Kahlesalpa (George Harris) ja Nymfadora Tonks, jota näyttelee Natalie Tena. Tonks kykenee muuttaa tahdonvoimallaan omaa ulkonäköään. Hän pystyy muuttamaan nenänsä sian kärsäksi tai vaihtamaan hiustensa väriä. Viimeisenä merkittävänä uutena hahmona nähdään Siriuksen serkku Bellatrix Lestrange, jota näyttelee huikea Helena Bonham Carter. Bellatrix on Voldemortin uskollisin ja inhottavin kannattaja, joka on ihan yhtä julma ja säälimätön kuin mestarinsa. Bonham Carter suoriutuu roolista erinomaisesti ja sopii hullun noita-akan rooliin täydellisesti. Toisena pahiksena nähdään tuttu Dracon isä Lucius Malfoy, jota esittää Jason Isaacs. Myös Ralph Fiennesin esittämä lordi Voldemort, eli koko sarjan suurin paha nähdään jälleen ja pakko sanoa, ettei Fiennes täysin vakuuta minua tässä. Hän sopii rooliin loistavasti, mutta muutamassa kohtaa Fiennes tuntuu hoitavan hommansa vain sinne suuntaan, eikä hahmo tunnu samalla lailla uhkaavalta kuin Liekehtivässä pikarissa.
Elokuvan alussa kaksi ankeuttajaa käy Harryn ja Dudleyn kimppuun. Suojellakseen itseään ja Dudleyta, Harry käyttää suojelius-loitsua, jonka seurauksena hän joutuu Taikaministeriön kuulusteluun taikuuden käytöstä alaikäisenä. Villisilmä Vauhkomieli, Tonks ja muutama muu Feeniksin killan jäsen hakee Harryn Dursleyn luota ja vie tämän heidän päämajaansa. Kuulustelun jälkeen Harry pääsee lopulta jatkamaan opiskeluaan Tylypahkassa. Siellä hän huomaa, että ihmiset pitävät häntä huijarina, sillä Taikaministeriö yrittää pitää kaikki siinä luulossa, että Voldemort olisi yhä kuollut. Kun uudesta pimeyden voimilta suojautumisen opettajasta, professori Pimennosta, on vain enemmän haittaa kuin hyötyä, Harry, Ron ja Hermione perustavat oppilaiden yhteisen ryhmän nimeltä Albuksen kaarti, joka valmistautuu tulevaan sotaan pimeyden velhoja vastaan.
Ehkä jopa parasta elokuvassa on mielestäni se, että Taikaministeriö uskottelee ihmisille kaiken olevan hyvin. Todellisessa maailmassa monessa paikkaa on ongelmana, että hallitus pimittää kansalta tietoja ja kertoo näille täysin muuta kuin mikä totuus on. Elokuvassa tuodaan hyvin esille, miten jokainen uskoo kaiken, mitä hallitus sanoo, mutta ne jotka eivät usko, ovat väärinajattelijoita ja valehtelijoita. Toinen asia mistä pidän paljon, on että oppilaat päättävät itse tehdä jotain, kun eivät saa kunnon opetusta. He harjoittelevat salaa Harryn johdolla Tarvehuoneessa, jonne muut eivät pääse. Kolmas asia mistä pidän paljon, on uudenlainen tapa taistella taialla. Nopeatempoiset loitsimiset tuntuvat aseiden tulitukselta. Muitakin hyviä juttuja löytyy monta.
Elokuvan heikkous onkin sen rakenteessa.Harry Potter ja liekehtivä pikari otti vakavamman ja synkemmän suunnan, ja Voldemortin palaaminen viesti katsojalle, että asiat eivät olisi enää hyvin. Tämä elokuva lähtee täysin eri suuntaan ja on jopa oudon hilpeä. Onnistuneita kohtauksia ja jopa pidempiä osioita löytyy kyllä, eikä elokuva todellakaan ole huono, mutta siitä tuntuu puuttuvan jotain. Ei pelkästään, että yli tuhatsivuisesta kirjasta on väännetty vain vähän päälle kaksi tuntia kestävä elokuva. Vaikka lähdemateriaalia on paljon, ei elokuva tunnu osaavan hyödyntää sitä. Se kulkee paikoitellen jopa liian nopealla sykkeellä eteenpäin. Pitkiä montaaseja, joissa tapahtuu paljon, nähdään pariinkin otteeseen ja ne toimivat vain osittain. Lopputaistelu on kuitenkin aivan mahtava ja kirsikkana kakun päällä toimii Dumbledoren ja Voldemortin välinen kamppailu. Erittäin onnistuneita ovat kohdat, joissa näytetään vilaukselta menneitä tapahtumia, jotka tapahtuvat Harryn pään sisällä.
Heikkouksista syytän lähes täysin käsikirjoittajaa. Neljä edellistä osaa käsikirjoittanut Steve Kloves oli palanut puhki siirtäessään Liekehtivää pikaria kirjasta elokuvaksi ja hänen tilalleen tuli Michael Goldenberg. Tämä oli selkeästi huono ratkaisu. Goldenberg tuli kesken sarjaa kirjoittajaksi ja hän on selkeästi ollut hieman pihalla, miten sellainen eepos kuin Feeniksin kilta muokattaisiin elokuvakäsikirjoituksen muotoon. Tämän näkee lopputuloksesta. Hän on osannut pitää pääpointteja mukana, mutta etenkin loppupuolella, jolla on eniten väliä, juttu alkaa kiirehtiä, jolloin tunteita nostattava kohtaus ei ehdi saada katsojassa reaktiota ja lopun keskustelu Harryn ja Dumbledoren välillä on typistetty lähes olemattomiin. Myöskään Harryn ja Chon suhdetta ei erityisemmin syvennetä, jolloin se jää hieman turhaksi. Edellisessä elokuvassa oli löytynyt täydellinen tasapaino huumorin ja synkkyyden välillä, sekä siinä saatiin hahmot aivan nappiin. Tämä elokuva ei erityisemmin saa syvennettyä hahmojaan (paitsi Kalkarosta ja Siriusta) ja jotkut asiat jäävät ontoiksi. Onneksi kuitenkin pohjalla oleva tarina on niin toimiva, että elokuvasta voi nauttia ja sitä kykenee pitämään hyvänä elokuvana, vaikka kirjaan verrattuna se on aika tyhjentävä kokemus. Olen kerran nähnyt Feeniksin killan ilman, että katsoin sitä ennen aiempia osia tai luin kirjoja, jolloin se tuntui toimivalta seikkailuelokuvalta. Sillä katselukerralla ihmettelinkin, että muistinko koko jutun ihan väärin. Valitettavasti elokuvan heikkoudet tulevat esille, kun sen yhdistää muuhun sarjaan.
Uutena paikkana nähdään vihdoin Taikaministeriö, jonka lavaste on todella upea ja massiivinen. Muita uusia asioita on mm. tarvehuone, joka muuttuu henkilön tarpeiden mukaan; V.I.P. -tutkinto, joka aiemmin on vain lyhyesti mainittu; thestraalit, joita voivat nähdä vain kuoleman nähneet; kentauriarmeija Kielletyssä metsässä; ankeuttajien vartioima Azkaban-vankila; sekä ilmiintyminen/kaikkoontuminen, jolla pääsee paikasta toiseen kuin teleporttaamalla. Elokuvassa nähdään tosiaan jälleen ankeuttajia, mutta niiden ulkonäköä on muutettu paljon, jolloin ne näyttävät enemmänkin hölmöiltä kuin uhkaavilta. Mukana on myös ensimmäistä kertaa jättiläinen ja sen nimi on Ruaah. Elokuvassa esiintyy uusi kotitonttu nimeltä Oljo, joka palvelee Mustan sukua. Oljo on hyvin erilainen kuin Salaisuuksien kammiossa nähty Dobby. Oljo on vanhempi ja ilkeämpi hahmo, ja hänen äänenä kuullaan Timothy Bateson.
Toinen syy heikkouksiin on jälleen uusi ohjaajan vaihto. Vaikka David Yates todisti minulle kykynsä myöhemmin, ei hän tunnu tässä tietävän lainkaan, miten käsitellä näin massiivista kokonaisuutta. Yates olisi voinut toimia apulaisohjaajana, samalla kun edellisen osan ohjannut Mike Newell olisi toiminut ohjaajana myös tässä. Tämä on myös tähän mennessä huonoiten kuvattu Harry Potter -elokuva. Välillä kamera heiluu täysin turhaan ja leikkauksiakin on paikoitellen muutama liikaa. Säveltäjä on myös vaihtunut ja tällä kertaa musiikista vastaa Nicholas Hooper. Musiikki on hyvää, mutta elokuvalla on silti tähän mennessä kaikista heikoin soundtrack Harry Potter -sarjassa. Elokuvassa kuullaan usein todella hilpeää musiikkia, vaikka tarina onkin periaatteessa hyvin synkkä. Tämä ei värimaailmansa ja musiikkiensa takia tunnu selkeältä jatkumolta Liekehtivälle pikarille, joka pyrki aloittamaan vakavamman suunnan. Elokuvassa kuullaan myös rocktempoa ja sen värimaailma on hyvin sinertävä. Muuten värikkyys tosin sopii oivallisesti Pimennon hahmoon.
Ottaen huomioon, että kyseessä on vuoden 2007 megabudjetin elokuva, tehosteet eivät ole parhaimmasta päästä. Monet visuaaliset kohdat näyttävät tyylikkäiltä, mutta todella huonosti toteutettu Ruaah vie makua kaikista kohtauksista, joissa hän on mukana. Elokuvan montaasikohtauksissa tarinaa yritetään kuljettaa eteenpäin lehtiartikkelien kautta, joita heiluu ruudulla miten sattuu. Tyyli toimii vain hetkittäin, mutta elokuvassa jonka kuuluisi olla synkempi Harry Potter -osa, se lähinnä häiritsee. Lavastuksesta, puvustuksesta ja maskeerauksesta ei ole mitään pahaa sanottavaa, eikä myöskään äänitehosteista, jotka ovat jälleen kaikki taidokkaasti toteutettuja. Lempilavasteeni elokuvassa on ehdottomasti jättimäinen Taikaministeriö.
Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on Trailing Tonks, jossa pääsee kierrokselle kulissien takana Natalie Tenan kanssa, neljäkymmentä minuuttia kestävä The Hidden Secrets of Harry Potter, jossa käydään läpi koko tarina tähän mennessä ja miten eri asiat liittyvät toisiinsa, sekä poistettuja kohtauksia ja Fun + Games -osio, jossa on lyhyt pätkä Harry Potter and the Magic of Editing, jonka jälkeen voi itse kokeilla leikkaamista todella lyhyellä kohdalla elokuvasta. Elokuvan voi myös katsoa Focus Pointien kanssa, jolloin läpi elokuvan voi katsoa lyhyitä tietoiskuja tietyistä asioista. Nämä Focus Pointit voi myös katsoa erikseen. - Uudella kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on mukana uusia extroja, kuten elokuvan esittelyvideo The Rebellion Begins, lavasteista kertova Building the Magic: The Sets of Harry Potter, lähes tunnin kestävä Behind the Magic, jossa pääsee katsomaan elokuvan kuvauksia Ben Shephardin kanssa, sekä sarjan teosta kertovan dokumentin Creating the World of Harry Potter viides, tunnin kestävä osa Evolution, jossa kerrotaan elokuvasarjan kehittymisestä alusta loppuun.
Yhteenveto:Harry Potter ja Feeniksin kilta on todella hyvä elokuva, mutta Potter-pätkänä se jää hieman latteaksi. Siinä on paljon mahtavia kohtia, mutta paikoitellen elokuva kiirehtii liikaa ja loppu tuntuu hieman hätiköidyltä ja tönköltä. Erillään muista elokuva toimii paremmin kuin yhdistettynä sarjaan. Uudet hahmot Luna Lovekiva, Bellatrix Lestrange ja Dolores Pimento ovat eri tavoin mahtavia ja rooleihin on saatu juuri oikeat näyttelijät. Tehosteet eivät täysin vakuuta ja etenkin Ruuah näyttää erittäin huonosti tehdyltä. Lopputaistelu on kuitenkin hieno ja on hienoa nähdä Dumbledore ja Voldemort kamppailemassa nopealla temmolla. Lehtiartikkelijutut ja pitkät montaasit ovat erikoinen tapa kuljettaa elokuvaa eteenpäin, enkä näe mitään syytä, miksi ankeuttajien ulkonäkö täytyi pilata. Loppujen lopuksi eniten minua taitaa elokuvassa suututtaa Harryn ja Dumbledoren keskustelun jättäminen pois, sillä siinä kerrotaan todella paljon merkittävää informaatiota. Tämä ei tosiaan ole paras mahdollinen osa, mutta kaikesta huolimatta sen jaksaa katsoa yhä uudestaan. David Yatesilla on vielä vähän haussa tapa käsitellä tällaista elokuvaa. Elokuvasta olisi saanut kertaheitolla paremman pitämällä Steve Klovesin käsikirjoittajana ja Mike Newellin ohjaajana. Jos olet Potter-fani, niin täytyyhän tämä tietysti nähdä ja omistaa, mutta muuten suosittelen katsomaan tämän vain, jos aiemmat osat ovat uponneet. Tarina on tärkeä, joten ei tätä kannata missatakaan.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.goldbergblog.com
Harry Potter and the Order of the Phoenix, 2007, Warner Bros, Heyday Films, Cool Music, Harry Potter Publishing Rights, River Road Entertainment
