Arvostelu: We Live in Time (2024)

WE LIVE IN TIME

Ohjaus: John Crowley

Pääosissa: Andrew Garfield, Florence Pugh, Grace Delaney, Lee Braithwaite, Douglas Hodge, Adam James, Marama Corlett, Aoife Hinds, Nikhil Parmar, Heather Craney ja Lucy Briers

Genre: romantiikka, draama

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 12

We Live in Time on Andrew Garfieldin ja Florence Pugh'n tähdittämä romanttinen draamakomedia. Nick Payne työsti elokuvan käsikirjoituksen ja sai StudioCanalin tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2023 ja nyt We Live in Time on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta, kun kuulin, ketkä sitä tähdittävät, mutta kiinnostukseni heräsi tosissaan vasta, kun elokuvan markkinoinnissa nähty huvipuistokarusellin hevosesta muodostui internetmeemi. Tietämättä sen enempää mitään elokuvan sisällöstä, kävin katsomassa We Live in Timen heti ensi-iltapäivänä.

Kun pariskunta Almut ja Tobias saavat kuulla Almutin sairastavan syöpää, he muistelevat suhteensa eri taipaleita aina ensikohtaamisesta lapsensa syntymään ja miettivät, mitä tekisivät ajalla, mikä heillä on vielä jäljellä.

Elokuvan päärooleissa Tobias Durandina ja Almut Brühlina nähdään tosiaan Andrew Garfield ja Florence Pugh, joilla molemmilla on ollut vahva putki päällä, tarjoten väkeviä suorituksia elokuvasta ja vuodesta toiseen. Onkin suuri ilo nähdä heidät samassa elokuvassa, etenkin kun Garfieldin ja Pugh'n kemiat osuvat täydellisesti yhteen. He tulkitsevat erinomaisesti hahmojensa rakkautta, niin ylä- kuin alamäkineen. Erityisen hurja alamäki syntyy, kun Almut saa kuulla sairastavansa syöpää. Almut on huippuluokan kokki, joka pyörittää omaa ravintolaansa, kun taas Tobias työskentelee murofirmassa. Näyttelijälahjojensa lisäksi haluaisin uskoa, että Pugh sai roolin myös koronapandemia-aikana pyörittämänsä kokkailukanavansa Cooking With Flo'n ansiosta. Garfieldilla taas tapahtuu mukava ympyrän sulkeutuminen, sillä hänen esikoiselokuvansa, Boy A:n (2009) ohjauksesta vastasi myös We Live in Timen ohjaaja John Crowley.

En tosiaan tiennyt We Live in Timesta etukäteen muuta kuin sen päätähdet ja arvelin, että kyseessä olisi jonkin sortin romanttinen nyyhkytarina. Ja no, kun kyse on pariskunnasta, jonka toinen osapuoli sairastuu syöpään, voiko katsoja odottaakaan muuta kuin kunnon itkuja elokuvan loppupuoliskolla? Vaikka nyyhkypuoli onkin selviö, pääsi leffa silti yllättämään minut aikamoisesti, ennen kaikkea sillä, kuinka hyvä filmi onkaan kyseessä. Toki odotin Garfieldin ja Pugh'n tarjoavan mainiot suoritukset, mutta elokuva on ennen kaikkea taitavasti kirjoitettu ja ohjattu, mikä vain vahvistaa hyvien näyttelijöiden antia. Tobias ja Almut ovat lahjakkaasti toteutetut hahmot kaikin puolin ja kun heihin tykästyy niin voimakkaasti, sitä enemmän loppupään vääjäämätön tunteilu iskee.

Elokuvan kerrontatavan on haluttu heijastaa sen nimeä, ajassa elämistä. Suoraa linjaa alusta loppuun kulkevan kerronnan sijaan We Live in Timen tapahtumat esitetään epälineaarisessa järjestyksessä. Pääasiassa elokuva kertoo kolmea eri aikaa parin elämässä: Tobiaksen ja Almutin ensitapaamista ja heidän rakastumistaan, raskausaikaa ja lapsen saamista, sekä Almutin kemoterapia-aikaa syöpädiagnoosin jälkeen. Aluksi voi tuottaa vaikeuksia päästä jyvälle siitä, missä kohtaa mikäkin kuvio tapahtuu, mutta lopulta tämä ajassa hyppely tuntuu täysin luontevalta. Sen lisäksi, että elokuva kuvataan kuin pääparin muistelun kautta, se myös vahvistaa pohdintaa siitä, että jokaisella meistä on käytössä vain rajallinen aika elämässä ja jokaisen meistä pitäisi miettiä, mihin sen rajoitetun ajan käyttää. Ja mitä meistä jää jäljelle sitten, kun aikamme on loppu?

Vaikka elokuva käsitteleekin raskaita aiheita ja vääntää kyynelhanat auki, olin todella yllättynyt siitä, miten hauska leffa onkaan kyseessä. Mukana on useita suorastaan hulvattomia hetkiä, joista parhaat naurut tarjoaa kaaottinen synnytysepisodi. Nick Paynen käsikirjoitus onkin aivan mahtava kerrontatyyliään, dialogiaan ja skenaarioitaan myöten, minkä pohjalta John Crowley rakentaa vahvan kokonaisuuden ohjauksellaan. Lopputulos on monitunteikas ja kaunis. Myös tekninen toteutus toimii kuvausta, leikkausta, lavastusta, puvustusta ja Bryce Dessnerin musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.10.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

We Live in Time, 2024, StudioCanal, Film4, SunnyMarch, Shoebox Films, Canal+, Ciné+

Arvostelu: Johnny English iskee jälleen (Johnny English Strikes Again - 2018)

JOHNNY ENGLISH ISKEE JÄLLEEN

JOHNNY ENGLISH STRIKES AGAIN

Ohjaus: David Kerr
Pääosissa: Rowan Atkinson, Ben Miller, Emma Thompson, Olga Kurylenko, Jake Lacy ja Adam James
Genre: komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 7

James Bond -parodiaelokuva Johnny English (2003) oli menestys, joten tietty sille päätettiin tehdä jatkoa. Jatko-osa Johnny English - uudestisyntynyt (Johnny English Reborn - 2011) ilmestyi kuitenkin vasta kahdeksan vuotta ensimmäisen osan jälkeen ja vaikka sekin oli menestys, ei kukaan tainnut odottaa kolmatta osaa. En voi olla ainoa, jolle tuli yllätyksenä, kun viime vuonna ilmoitettiin, että Rowan Atkinson palaisi Johnny Englishin rooliin kolmatta kertaa. Kuvaukset alkoivat loppukesästä 2017 ja nyt Johnny English Strikes Again, eli suomalaisittain Johnny English iskee jälleen saa vihdoin ensi-iltansa. Yllättymisen lisäksi minua vaivasi myös hämmentyneisyys, kun kolmannesta elokuvasta ilmoitettiin, sillä mielestäni sarja ei oikeastaan tarvitsisi jatkoa. Kuitenkin pitkän pohtimisen jälkeen aloin tulla siihen tulokseen, että kolmas osa on toisaalta ihan tervetullut lisä ja aloin toivoa sen viihdyttävän Johnny English - uudestisyntynyttä paremmin. Meninkin positiivisin mielin katsomaan Johnny English iskee jälleen sen lehdistönäytökseen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Johnny English ja Johnny English - uudestisyntynyt!

Kyberterroristin piinatessa Isoa-Britanniaa maan ainoaksi toivoksi jää ex-agentti Johnny English, joka palaa suorittamaan tehtävää yhdessä uskollisen toverinsa Boughin kanssa.

Rowan Atkinson palaa agentti Johnny Englishin rooliin kolmatta ja toivottavasti viimeistä kertaa. Atkinson on tunnetusti jo vuosia ollut ongelmissa rahankäytön vuoksi, minkä takia on helppo kuvitella, että hän suostui tekemään tämän leffan ihan vain palkkansa takia. Hänen esiintymisensä on paikoitellen hyvin laiskaa, aivan kuin hän ei edes yrittäisi antaa kaikkeaan. Atkinson kyllä toilailee, ilmeilee ja hölisee tuttuun tapaansa, mutta paljon innottomammin kuin ennen. Jo tästä syystä elokuvan olisi voinut jättää tekemättä. Hahmona English ei ole paljoa muuttunut, vaikka onkin löytänyt jälleen uuden, ihan hassun ammatin lopetettuaan MI7:lla.
     Alkuperäisestä Johnny English -leffasta tuttu Ben Miller tekee paluun avustaja Boughin rooliin, joka joutuu jälleen katsomaan Englishin perään ja korvaamaan hänen aiheuttamia vahinkoja. Boughin paluu on yllättävän iloinen hetki, kun miettii, että Miller esitti hahmoa viimeksi 15 vuotta sitten. Miller myös tekee parempaa työtä näyttelijänä kuin Atkinson.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri (Emma Thompson), mysteerinen Ophelia (Olga Kurylenko), MI7:n johtaja Pegasus (Adam James), sekä tietokonenero Jason Volta (Jake Lacy). Thompson sopii täydellisesti johtajan rooliin, muttei hänkään tarjoa kovin kummoista roolisuoritusta. James Bond -leffa Quantum of Solacesta (2008) tuttu Kurylenko toimii aluksi osassaan, mutta loppupäässä elokuvaa hänen tasonsa alkaa putoamaan yhdessä tyhjänpäiväiseksi muuttuvan hahmonsa kanssa. James ei pääse lähes lainkaan esille MI7:n uutena johtajana, mutta Lacy on ihan tarpeeksi uskottava nuorena älykkönä.

Rowan Atkinsonin roolisuorituksen tavoin koko Johnny English iskee jälleen on harmillisen laiska tekele. Elokuvan juoni on todella kulunut ja ärsyttävän ennalta-arvattava, tarina kierrättää sarjan edellisten osien kaavaa ja mikä pahinta, filmi ei onnistu tärkeimmässä asiassa, eli se ei saa nauramaan. Mukana on muutama hetki, jotka saivat minut hymähtämään tyytyväisesti, minkä lisäksi Englishin kohellusta VR-lasien kanssa oli huvittavaa katsoa, mutta surullista kyllä, parhaimmat naurut tarjoaa kohtaus, missä tanssitaan suomalaisen internet-ilmiön, Daruden "Sandstorm"-kappaleen tahdissa. Ja tässäkin naurattaa lähinnä se, että tekijät olivat päätyneet lähes kymmenen vuotta vanhaan ilmiöön, eivätkä mihinkään tuoreempaan. Suuri osa elokuvan vitseistä on vain sitä, että English toteaa itsevarmasti jotain ja sitten käy juuri toisin kuin hän sanoi. Yhdessä kohtaa Bough ehdottaa, että heidän kannattaisi tankata auto, mihin English vastaa, että Aston Martin kuluttaa yllättävän vähän bensiiniä, eikä tankkaukselle ole vielä aikoihin tarvetta. Ja tietenkin autosta loppuu bensa lähes välittömästi. Tätä samaa kaavaa kierrätetään alusta loppuun, jolloin vitsit ehtii arvata ennen kuin ne edes tapahtuvat, eivätkä ne ole enää hauskoja tapahtuessaan. Johnny English iskee jälleen ei onnistu edes viihdyttämään, vaan sitä on paikoitellen jopa pitkäveteistä seurata. Elokuvan onnistuminen lepää täysin Atkinsonin harteilla ja kun Atkinsonia ei kiinnosta, miksi katsojaakaan kiinnostaisi?

Leffa yrittää luoda mukaan mielenkiintoista teemaa uuden ja vanhan taistelusta. Ovatko vanhat tavat parempia kuin uusi teknologia? Elokuvan roisto kykenee tekemään ties mitä tietokoneen avulla, kun taas English suosii vanhanaikaisempia vakoojamenetelmiä. Teema on kiinnostava, mutta valitettavasti elokuva ei onnistu hyödyntämään sitä kovin hyvin. Loppujen lopuksi on vaikea kertoa, mitä leffa edes yrittää sanoa. Sekä uutta että vanhaa tarvitaan? Teema on myös hieman kehnonpuoleisesti toteutettu sen takia, että elokuvan tekijät vaikuttaisivat edustavan vanhempaa sukupolvea, joka ei ole täysin perillä teknologiasta. Toki agenttileffoissa kaikenlaiset härpäkkeet ovat aina olleet futuristisia, mutta tässä tuntuu siltä kuin tekijät eivät vain tietäisi, miten tosielämän laitteet toimivat tai mikä edes on enää uutta. Filmissä nähdään muutamia asioita, mitkä vanhentuivat jo jokunen vuosi sitten - enkä puhu vain "Sandstormista". Ja vaikka VR-lasipöhköily onkin leffan hauskempaa antia, on pakko todeta, ettei VR-tekniikka todellakaan toimi samalla tavalla kuin tässä elokuvassa. Johnny English iskee jälleen on vain laiska ja ennen kaikkea turha kohellus. Toivon todella, että tämä jää sarjan viimeiseksi osaksi.

Elokuvan ohjaajana toimii pääasiassa televisiosarjoja työstänyt David Kerr, joka ei saa leffaa toimimaan, eikä onnistu luomaan menevää henkeä, vaan yhdistelee vain yksittäisiä sketsihetkiä toisiinsa. William Daviesin käsikirjoituksessa nämä sketsit ovat vain juuri ja juuri liitännäisiä tarinaan. Esimerkiksi vaikka VR-kohtaus viihdyttikin, sen voisi poistaa kokonaan leffasta, eikä itse tarina kärsisi. Elokuvan kuvaus on sentään kelvollista ja leikkauskin on ihan menevää. Itse asiassa tökeröitä digiefektejä lukuunottamatta filmi on teknisesti toimiva teos. Puvustus ja lavasteet ovat oivallisesti toteutetut, ääniefektit ovat mainiot ja Howard Goodallin säveltämät musiikit sopivat leffaan, vaikka toistavatkin itseään hieman liikaa.

Yhteenveto: Johnny English iskee jälleen on harmillisen väsähtänyt komedia, joka ei jaksa naurattaa. Päätähti Rowan Atkinson vetää roolinsa vähän sinne suuntaan, muttei löydä samanlaista intoa kuin edellisissä osissa. Ja kun koko elokuvan onnistuminen lepää Atkinsonin harteilla, ei filmistä paljoa jää käteen. Tarina ei ole kovin kiinnostava, vaikka sen käsittelemä teema kiehtoo. Käsikirjoitus kopioi kaavaa sarjan aiemmista leffoista ja kierrättää tuttuja juttuja. Filmi on äärimmäisen ennalta-arvattava - etenkin vitsien suhteen, mitkä pohjustetaan todella kehnosti. Onneksi mukana on VR-lasisekoilu ja Daruden "Sandstorm", mitkä nostavat elokuvan juuri ja juuri pois huonolta tasolta. Surkeita digiefektejä lukuunottamatta tekninen puoli on ihan tarpeeksi kunnossa, mutta se ei vielä pelasta mitään. Johnny English iskee jälleen ei olisi tarvinnut tehdä, eikä se todellakaan tarvitse enää jatkoa. Jos Atkinson oli kovasti rahan tarpeessa, olisi hän voinut tehdä lisää mr. Beania. Siinä hän olisi varmasti onnistunut paremmin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Johnny English Strikes Again, 2018, Universal Pictures, Studio Canal, Working Title Films, Perfect World Pictures