Arvostelu: Superman (2025)

SUPERMAN

Ohjaus: James Gunn

Pääosissa: David Corenswet, Rachel Brosnahan, Nicholas Hoult, Edi Gathegi, Skyler Gisondo, Nathan Fillion, Sara Sampaio, Isabela Merced, Anthony Carrigan, Wendell Pierce, Mikaela Hoover, Terence Rosemore, Pruitt Taylor Vince, Neva Howell, Alan Tudyk, Michael Rooker, Pom Klementieff, Jennifer Holland, Bradley Cooper, Angela Sarafyan, Sean Gunn ja Milly Alcock

Genre: toiminta, scifi

Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia

Ikäraja: 12

Superman perustuu DC Comicsin samannimiseen sarjakuvahahmoon, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1938. Hahmo on esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja sarjoissa, ja hahmon viimeisin sooloelokuva, Henry Cavillin tähdittämä Man of Steel (2013) käynnisti DC:n oman elokuvauniversumin Marvelin vastaavan rinnalle. Elokuvauniversumi ei kuitenkaan ottanut tuulta siipiensä alle toivotulla tavalla, eikä Cavill koskaan saanut toista omaa Superman-elokuvaansa. Pitkän yrityksen ja usean taloudellisen epäonnistumisen jälkeen koko DC-elokuvauniversumi päätettiin käynnistää uudestaan alusta alkaen. DC-leffa The Suidice Squadin (2021) ohjaaja James Gunn palkattiin työstämään uusi Superman-elokuva, minkä lisäksi mies pestattiin myös johtamaan uutta DC Studiosia. Cavillille ei nähty käyttöä tässä uudessa universumissa ja tilalle valittiin David Corenswet. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2024 työnimellä "Superman: Legacy" ja nyt Superman saapuu elokuvateattereihin. Itse olen odottanut elokuvaa erittäin innolla. Pidin Henry Cavillista Supermanina ja minua harmitti, kuinka näyttelijää kohdeltiin vuosien varrella roolin tiimoilta. Koin kuitenkin, että elokuvat Cavillin ympärillä eivät kuvastaneet Supermania oikealla tavalla ja odotinkin positiivisena näkeväni, mitä Gunn saisi aikaan hahmosta. Trailerit saivat minut vakuuttuneeksi ja kävin erittäin hyvillä mielin katsomassa Supermanin sen kutsuvierasnäytöksessä IMAX-salissa pari päivää ennen ensi-iltaa.

Tuhoutuneelta Krypton-planeetalta Maahan vauvana lähetetty Kal-El, eli Clark Kent on toiminut ihmiskuntaa suojelevana Supermanina kolme vuotta. Kun sankarille katkera Lex Luthor saa kansan kääntymään Supermania vastaan, hänen täytyy miettiä uudelleen paikkaansa maailmassa.

Kovasta yrityksestä huolimatta Henry Cavillin taival Kal-Elinä, eli Clark Kentinä, eli Supermanina päättyi cameoon Black Adamin (2022) lopputeksteissä ja uusi Superman-elokuva esittelee nimikkohahmon rooliin David Corenswetin, joka on aiemmin nähty muun muassa Netflixin Hollywood-minisarjassa (2020), Pearl-kauhuelokuvassa (2022) ja Twisters-katastrofileffassa (2024). Corenswet istuu rooliin kuin valettu. Hän omaksuu täydellisesti Supermanin tietyn sinisilmäisyyden, rehtiyden ja ylipäätään puhtoisen sankarillisuuden, minkä lisäksi niissä parissa kohtauksessa kun hänet nähdään ihan vain toimittaja Clark Kentinä, hän myy hahmon yrityksen esittää kömpelöä, jotta muut ympärillä eivät hoksaisi kyseessä olevan sama mies. Vaikka tavallaan pidinkin Cavillin tulkinnasta, on Corenswetin sarjakuville uskollisempi sankari tervetullut ja odotan innolla näkeväni miestä lisää tässä roolissa.

     Vastaansa Superman saa arkkivihollisensa, rikkaan supernero Lex Luthorin, jota näyttelee Nicholas Hoult. Muiden ylistäessä Supermania suurena sankarina, Lex näkee tässä vain ihmiskunnan suurimman uhkan, josta on päästävä eroon hinnalla millä hyvänsä. Hoult pyrki alun perin näyttelemään toista DC-sankaria, Batmania vuoden 2022 The Batmanissa ja tähänkin elokuvaan hän haki itse Supermaniksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Lex Luthor oli täydellinen rooli miehelle. Kaukana on kiusallisesti äännähtelevä tulkinta Jesse Eisenbergiltä ja Hoult on aidosti uhkaava Lexinä, jota ei kiinnosta kuinka monta ihmistä täytyy uhrata, kunhan hän saa tavoitteensa läpi.

Elokuvassa nähdään myös muun muassa Rachel Brosnahan toimittaja Lois Lanena, Skyler Gisondo toimittaja Jimmy Olsenina ja Wendell Pierce Daily Planet -uutislehteä johtavana Perry Whitena, Sara Sampaio Lexin tyhmänä tyttöystävänä Eve Teschmacherina ja María Gabriela de Faría Lexin kätyrinä Engineerinä, Edi Gathegi, Nathan Fillion ja Isabela Merced Justice Gang -supersankariryhmään kuuluvina Mr. Terrificinä, Green Lanternina ja Hawgirlinä, sekä Bradley Cooper ja Angela Sarafyan Kal-Elin kryptonilaisina vanhempina Jor-Elinä ja Lara Lor-Vanina, ja Pruitt Taylor Vince ja Neva Howell Clarkin adoptiovanhempina Jonathan ja Martha Kentinä. Sivunäyttelijätkin ovat pääasiassa mainioita, etenkin Brosnahan Loisina. Corenswetiltä ja Brosnahanilta vieläpä löytyy ehtaa kemiaa.

Uusi Superman-elokuva oli ennakkointooni nähden pienoinen pettymys, mutta kyseessä on silti oikein mainio supersankarileffa. Zack Snyderin "realistisempaa" otetta hakenut synkistely on enää kaukainen muisto ja James Gunnin kipparoimana Superman on kuin eloon herännyt sarjakuva tai kuin katsoisi lauantain piirrettyjä näytellyssä muodossa. Elokuva syleilee tämän DC-universumin hullunkurisempiakin puolia ja pistää Supermanin vastakkain niin muiden supervoimaisten tyyppien kuin myös jättimäisen tulta syöksevän hirviön ja toisten ulottuvuuksien vaarojen kanssa. Omaa päänvaivaansa aiheuttaa ensi vuonna oman elokuvansa saavalta serkulta lainaan otettu superkoira Krypto, jota ei kiinnosta tippaakaan kuunnella ohjeita.

Superman on ilahduttavan värikäs, mukaansatempaava ja toiminnantäyteinen, mutta siitä löytyy myös sopivissa määrin aikaa rauhoittua ja syventää hahmojaan. Seasta löytyy aitoa sydäntä, joskin jäin kaipaamaan tunneosastolta hieman enemmän. Myös ne kunnon vau-elämykset jäivät omalla kohdallani saamatta. Huumoriakin mahtuu mukaan, mutta olin tyytyväinen, ettei komedia ollut niin isossa roolissa kuin Gunnin muissa sarjakuvafilmatisoinneissa. Meno ei myöskään ole yhtä räävitöntä, mikä on hyvä, koska mielestäni Superman on aina ollut koko perheen sankari. Hymy leviääkin huulille niissä pienissä hetkissä, kun Superman nähdään taistelun tiimellyksessä siirtävän lapsia ja jopa eläimiä turvaan, ja kun taistelun jälkeen nämä innokkaat lapset säntäävät tapaamaan sankariaan. Gunn ymmärtää Supermanin ydintä, tuoden mukaan myös konfliktia, kun Lex keksii keinon kääntää kansan Supermania vastaan.

Leffa ei kuitenkaan ole ongelmaton tapaus ja siinä on kerronnallisia juttuja, jotka katsojasta riippuen voivat häiritä enemmän tai vähemmän. Koska Supermanista on tehty jo useampia elokuvia ja sarjoja, ymmärrän täysin että Gunn ei ole halunnut kertoa tuttua syntytarinaa uusiksi, vaan käynnistää leffan siitä hetkestä, kun Clark on jo toiminut Supermanina muutaman vuoden ajan. Paikoin kuitenkin tuntuu siltä, että Gunn luottaa liikaa siihen, että kaikki nämä sivuhahmotkin ovat tuttuja katsojalle entuudestaan, eikä Superman lähde pahemmin esittelemään ketään. Leffan alkaessa voi jopa tuntua siltä kuin katsoisi jo jatko-osaa. Oma isoin ongelmani kuitenkin on se, että paikoin elokuva tuntuu liian tähteen ahdetulta lukuisten sankarien ja pahistensa kanssa. Ja kun kestoakin on vain pari tuntia, elokuvalla on välillä turhan kova kiire lentää kohtauksesta, hahmosta ja skenaariosta toiseen.

James Gunnin käsikirjoitus jää epätasaiseksi, mutta siitä löytyy myös selvät vahvuutensa. Merkittävänä osana tarinaa toimiva kahden fiktiivisen valtion välinen konflikti tuo väkisinkin mieleen tämänhetkisen tulenaran tilanteen Lähi-idässä. Järjettömässä taistelussa rikkaat vain rikastuvat ja jostain syystä Supermania katsotaan oudosti, kun tämä haluaisi pelastaa syyttömät sivulliset. Kommentaari on osuvaa, joskin se on toki valitettavasti omiaan karkottamaan osan yleisöstä. Epätasaista tekstiä Gunn korvaa vahvalla ohjauksella. Hänen rakentamansa ilmapiiri on suorastaan ilahduttava. Myös tekniseltä osastoltaan Superman toimii... pääasiassa. Joissain lentokohtauksissa kamera on asetettu häiritsevän lähelle Corenswetin kasvoja, eikä hieman pyöristävä linssi ole aina kovin imarteleva. Toisinaan taas leikittelevä kameratyöskentely toimii tyylikkäästi. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivaa (kyllä, pidän todella paljon tämän Supermanin kiistellystä asusta) ja maskeerauksetkin mainiot. Tietokonetehosteet ovat pääasiassa näyttävää katseltavaa ja äänimaailma on osaavasti rakennettu. John Murphyn ja David Flemingin säveltämät musiikit eivät juuri erotu edukseen ja musiikkien osalta mieleen jää lähinnä vain John Williamsin fantastinen Superman-tunnari, jota leffa hyödyntää eri tavoin pitkin kestoaan.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.7.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Superman, 2025, DC Studios, Troll Court Entertainment, The Safran Company, Warner Bros.

Arvostelu: Guardians of the Galaxy Vol. 3 (2023)

GUARDIANS OF THE GALAXY VOL. 3

Ohjaus: James Gunn

Pääosissa: Chris Pratt, Dave Bautista, Karen Gillan, Pom Klementieff, Zoe Saldaña, Bradley Cooper, Vin Diesel, Sean Gunn, Chukwudi Iwuji, Will Poulter, Elizabeth Debicki, Maria Bakalova, Sylvester Stallone, Linda Cardellini, Asim Chaudry, Mikaela Hoover ja Nathan Fillion

Genre: scifi, toiminta, komedia

Kesto: 2 tuntia 30 minuuttia

Ikäraja: 12

Guardians of the Galaxy Vol. 3 on Marvelin elokuvauniversumin 32. elokuva ja se perustuu Marvelin sarjakuvahahmoihin. Hahmot tekivät elokuvadebyyttinsä vuonna 2014 ilmestyneessä yllätyshittileffassa Guardians of the Galaxy. Sen jälkeen hahmot ovat esiintyneet niin jatko-osassa Guardians of the Galaxy Vol. 2 (2017) kuin myös muiden Marvel-hahmojen kanssa elokuvissa Avengers: Infinity War (2018), Avengers: Endgame (2019) ja Thor: Love and Thunder (2022). Kolmannen elokuvan teko käynnistyi pian toisen ilmestyttyä, mutta vuonna 2018 ohjaaja James Gunn sai potkut projektista vanhojen twiittiensä takia. Kuitenkin kun fanit ja elokuvasarjan näyttelijät vaativat Gunnin paluuta, Disney ja Marvel tulivat toisiin aatoksiin ja pestasivat Gunnin takaisin. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2021, joiden aikana tekijätiimi työsti Disney+ -palveluun jouluteemaisen erityislyhytelokuvan The Guardians of the Galaxy Holiday Special (2022). Nyt muutamien mutkien kautta Guardians of the Galaxy Vol. 3 saa ensi-iltansa ja itse odotin elokuvaa hyvillä mielin, pidettyäni kahdesta aiemmasta elokuvasta. Kävinkin positiivisin odotuksin katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä noin viikkoa ennen ensi-iltaa.

Galaksin vartijat suojelevat toisiaan, kun Rocketin menneisyyteen liittyvä paha tiedemies High Evolutionary haluaa luomuksensa takaisin.

Yhdeksän vuotta sitten esitellyt Galaksin vartijat, Peter "Star-Lord" Quill (Chris Pratt), Drax (Dave Bautista), Rocket (Bradley Cooper), Groot (Vin Diesel), Nebula (Karen Gillan), Mantis (Pom Klementieff), Kraglin (Sean Gunn) ja viimevuotisessa jouluspesiaalissa nähty Cosmo-koira (Maria Bakalova) tekevät paluun. Myös Gamora (Zoe Saldaña) on menossa mukana, mutta kyseessä ei ole aiemmista Guardians of the Galaxy -elokuvista tuttu Gamora, sillä tämä kuoli Avengers: Infinity Warissa. Kyseessä on Avengers: Endgamessa aikamatkustuksen kautta tulevaisuuteen saapunut Gamora, joka ei ollut vielä tutustunut Peteriin ja kumppaneihin. Tällä on suuret vaikutuksensa Peteriin, joka surkuttelee edelleen rakkaansa kuolemaa. Drax ja Mantis pysyvät poppoon hassuttelijoina, Groot näyttäisi viihtyneen kuntosalilla, Kraglin harjoittelee vihellyksen kautta toimivan nuolen lennättelyä ja yllättäen aluksi pahiksena esitelty Nebula yrittää pitää porukkaa kasassa. Tällä kertaa vartijoiden vetonaulana toimii kuitenkin Rocket, jonka traagisesta ja traumaattisesta menneisyydestä on aiemmin vain hieman vihjailtu, mutta johon syvennytään nyt oikein tosissaan. Näyttelijät jatkavat mainiosti rooleissaan, osan tehdessä parasta työtään näinä hahmoina.

     Vastaansa Galaksin vartijat saavat tällä kertaa Chukwudi Iwujin näyttelemän High Evolutionaryn, joka on tehnyt erilaisia kamalia eläinkokeiluja muun muassa juurikin Rocketille, tämän oltua vasta pentu ja joka nyt haluaa luomuksensa takaisin. Iwudi on onnistuneen häijy roolissaan, herkutellen sadistisella ja monitahoisella hahmollaan. Kätyrinä High Evolutionarylla toimii kakkosleffan lopuksi vihjailtu Adam Warlock (Will Poulter), joka tekee pitkään odotetun elokuvadebyyttinsä. Harmillisesti hahmo tuottaa kuitenkin ison pettymyksen ja arvaan jo nyt, että moni fani vetää herneen nenään siitä, kuinka Adam elokuvassa esitetään.

Adam Warlockin kiusallisesta tulkinnasta huolimatta uskoisin Guardians of the Galaxy Vol. 3:n iskevän hyvin kaikkiin, jotka pitivät kahdesta edellisestä osasta. Se on varsinainen tunteiden vuoristorata-ajelu, joka tarjoaa niin hauskaa huumoria, viihdyttäviä toimintakohtauksia, jännitettä sankareiden puolesta kuin myös joitain Marvelin elokuvauniversumin synkimmistä ja sydäntä särkevimmistä hetkistä. Tunnustan herkistyneeni lähes kyyneliin asti muutamankin kerran elokuvan aikana, mikä oli hieno tunne, sillä muutamat edelliset Marvel-leffat jäivät aika pintapuoleiseksi tunnesaralla. Alahuuli alkaa väkisin väpättämään Rocketin menneisyyteen paneutuvissa takaumissa, jotka ovatkin elokuvan parasta antia. Elokuva ei näissä kohtauksissa pelkää synkentyä oikein tosissaan ja vääntää veistä haavassa.

Vaikka kyseessä on erittäin mainio scifiseikkailu, Guardians of the Galaxy Vol. 3:sta löytyy omat heikkoutensa, mitkä estävät sitä yltämästä täyteen potentiaaliinsa. Pienellä viilauksella leffasta kuoriutuisi helposti loistava. Elokuva kompuroi hieman rakenteeseensa, rytmitykseensä ja genreleikittelyynsä. Ajoittain elokuva kiirehtii, toisinaan se taas laahaa. Ja vaikka Rocketin kohtaukset ovat elokuvan parhaita, ujutetaan ne välillä hieman kummallisiin kohtiin, etenkin kun niissä tunnelma muuttuu todella radikaalisti. Lisäksi loppupää elokuvasta kaipaisi hieman rohkeampia vetoja. Silti tällaisenaankin filmi on todella hyvä ja ennen kaikkea väkevä finaali Galaksin vartijoiden trilogialle. Erityisesti pidän elokuvan tietystä intiimiydestä. Vaikka hahmot seikkailevatkin jälleen mitä hullunkurisimmissa maisemissa galaksin eri kolkissa, ei kyse ole tällä kertaa galaksin pelastamisesta, vaan Galaksin vartijoiden pitää pelastaa toisensa.

On hienoa, että tökeröiden potkujensa jälkeen ohjaaja-käsikirjoittaja James Gunn suostui palaamaan Marvel-maailmaan ja tekemään tämän elokuvan. Olisi vaikea kuvitella kenenkään muun tekevän tätä kuin hänet. Vaikka ajoittain Gunnin teksti vaatisi hienosäätöä, eikä hän aina onnistu hyppimään tunnetilasta toiseen, hän hoitaa homman silti taitavasti. Häntä ei selvästi ole kiinnostanut liittää elokuvaa osaksi isompaa elokuvauniversumia, vaan hän on halunnut viedä aloittamansa tarinan päätökseen. Muutamia hieman keskeneräisiltä näyttäviä erikoistehosteita lukuun ottamatta Guardians of the Galaxy Vol. 3 on teknisiltä ansioiltaan vakuuttava. Pääasiassa efektit ovat näyttävät ja kuvaus tyylikästä. Lavasteet ovat hienot ja asuin ja maskeerauksin toteutetut avaruuden olennot upeita. Äänitehosteet rymistelevät onnistuneesti, mutta musiikkipuoli jättää hieman toivomisen varaa. John Murphyn sävellykset eivät koskaan erotu edukseen, sillä leffa on ahdettu täyteen eri artistien ja yhtyeiden kappaleita. Kahdessa edellisosassakin käytettiin paljon olemassa olleita biisejä, mutta huomattavasti tyylitajuisemmin kuin tässä, eivätkä ne vieneet huomiota kokonaan pois Tyler Batesin melodioista. Kolmosleffasta löytyy kuitenkin muutama täsmälaulu, kuten Radioheadin Creep, Rainbow'n Since You Been Gone ja Beastie Boysin No Sleep Till Brooklyn.

Yhteenveto: Guardians of the Galaxy Vol. 3 on erittäin mainio scifiseikkailu ja huipennus trilogialle, josta olisi pienellä hienosäädöllä saanut aikaiseksi loistoleffan. Elokuva kompuroi hieman rytmitysongelmiin, tarinankerronnallisiin kömpelyyksiin ja tunnetilasta toiseen turhankin radikaalisti hyppimiseen, minkä lisäksi loppuhuipennus kaipaisi hieman rohkeampia ratkaisuja. Adam Warlock tulee takuulla jakamaan mielipiteitä. Muuten elokuva on todella viihdyttävä tapaus, jonka parissa saa niin nauraa, jännittää kuin itkeäkin. Rocketin menneisyyteen syventyvät kohtaukset ovat yllättävänkin synkkiä ja sydäntä särkeviä, nousten kevyesti elokuvan huippuhetkiksi kaikessa traagisuudessaan. Visuaalisesti elokuva on pääasiassa onnistunut, mutta musiikkipuoli jättää hieman toivomisen varaa, oli kyse sitten kummallisesti sekaan heitetyistä kappalevalinnoista tai John Murphyn täysin mitäänsanomattomaksi jääneistä sävellyksistä. Näyttelijät suoriutuvat mainiosti rooleistaan. James Gunnin ohjaus ja käsikirjoitus kaipaisivat pientä hiomista, mutta lopputulos toimii tällaisenaan. Jos siis pidit kahdesta edellisestä Guardians of the Galaxysta, kannattaa käydä katsomassa trilogian päätösosa.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.4.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Guardians of the Galaxy Vol. 3, 2023, Marvel Studios, Marvel Entertainment, Troll Court Entertainment

Arvostelu: The Suicide Squad: Suicide Mission (The Suicide Squad - 2021)

THE SUICIDE SQUAD: SUICIDE MISSION

THE SUICIDE SQUAD

Ohjaus: James Gunn

Pääosissa: Idris Elba, Margot Robbie, John Cena, Daniela Melchior, Joel Kinnaman, David Dastmalchian, Viola Davis, Sylvester Stallone, Peter Capaldi, Michael Rooker, Juan Diego Botto, Joaquín Cosío, Jai Courtney, Pete Davidson, Nathan Fillion, Flura Borg, Mayling Ng, Alice Braga, Storm Reid, Sean Gunn ja Taika Waititi

Genre: toiminta, komedia

Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia

Ikäraja: 16

The Suicide Squad: Suicide Mission perustuu DC Comicsin Suicide Squad -sarjakuviin. Vuonna 2016 sarjakuvien pohjalta tehtiin elokuvasovitus Suicide Squad, mutta se sai todella kehnon vastaanoton niin sarjakuvien faneilta kuin kriitikoilta. Alun perin sen ohjaajan, David Ayerin oli tarkoitus tehdä jatko-osa, mutta negatiivisen palautteen jälkeen Warner Bros. päätti lähteä työstämään jatkoa uudesta vinkkelistä. Ohjaajaksi pohdittiin mm. Mel Gibsonia, Ruben Fleischeriä, David S. Goyeria ja Gavin O'Connoria, kunnes Disneyn erottama Guardians of the Galaxy -ohjaaja James Gunn palkattiin ohjaamaan, sekä käsikirjoittamaan leffa. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2019 ja nyt The Suicide Squad: Suicide Mission saa ensi-iltansa. Itse en pitänyt edellisestä Suicide Squad -elokuvasta lähes yhtään, enkä siis kiinnostunut, kun ilmoitettiin, että se olisi saamassa jatkoa. Kuitenkin parin viime viikon aikana elokuvasta on alkanut kantautua lähinnä pelkkiä kehuja, mikä sai minut lopulta antamaan leffalle reilun mahdollisuuden. Meninkin toiveikkain mielin katsomaan The Suicide Squad: Suicide Missionia sen lehdistönäytökseen, mikä järjestettiin Finnkinon upeassa IMAX-salissa.

Amanda Waller kokoaa superroistojen iskuryhmän, Suicide Squadin matkaamaan Corto Maltesen saarelle ja tuhoamaan siellä salaisen laboratorion ja sieltä löytyvän Projekti Meritähden.

Margot Robbie, Viola Davis, Joel Kinnaman ja Jai Courtney palaavat rooleihinsa edellisestä Suicide Squad -elokuvasta tutuiksi sekopäiseksi Harley Quinniksi, Suicide Squad -ryhmän kasaavaksi Amanda Walleriksi, ryhmää johtavaksi Rick Flagiksi ja virnuilevaksi kapteeni Bumerangiksi. Robbie näyttelee tässä kohtaa Harley Quinnia jo kolmatta kertaa, esiinnyttyään hahmona viimeksi Birds of Prey (And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn) -leffassa (2020). Tässä kohtaa Robbie osaisi esittää tätä hullua vaikka unissaan ja tekeekin jälleen ilahduttavaa työtä roolissa. Davis on onnistuneella tavalla alati tympeä Wallerina, jota ei kiinnosta iskuryhmänsä selviytyminen, kunhan homma tulee hoidettua. Kinnaman on viime kertaa parempi Rick Flagin roolissa, mutta hänen hahmonsa jää jälleen yhdeksi porukan tylsimmistä. Courtney on yhä lystikäs kapteeni Bumerangina.

     Tuttujen hahmojen lisäksi elokuva esittelee myös hurjan määrän uusia hahmoja, jotka lähetetään vaaralliselle tehtävälle. Idris Elba näyttelee Bloodsportia, vaarallista tappajaa, jolla selvästi korvataan Will Smithin Deadshot-hahmo viime filmistä, Smithin oltua kiireinen muiden projektien kanssa. Bloodsportista löytyy paljon samaa kyvyistä vaikeaan suhteeseen tyttärensä (Storm Reid) kanssa. John Cena nähdään Peacemakerina, rauhaa niin paljon rakastavana sotilaana, että hän on valmis tappamaan vaikka tuhansia saavuttaakseen rauhan. Hahmo on mainio ja odotan ihan mielenkiinnolla ensi vuonna ilmestyvää Peacemaker-televisiosarjaa (2022-). Toimintastara Sylvester Stallone kuullaan King Sharkina, puoliksi ihmisenä ja puoliksi haina, joka on aikamoinen peto, muttei kovinkaan fiksu. Haikammostani huolimatta huomasin King Sharkin nousevan nopeasti suosikkihahmokseni tiimistä, sillä ystävää kaipaavaa haimies on kaikessa ihmislihan himossaan sympaattinen. Sympaattinen on myös Daniela Melchiorin esittämä Ratcatcher 2, joka osaa laitteen avulla käskeä rottia toteuttamaan tahtonsa. David Dastmalchianin esittämä Polka-Dot Man nousi kanssa yhdeksi lemppareistani, sillä hahmon pöljistä voimista on saatu yllättävänkin syvällistä sisältöä aikaiseksi. Muita hahmoja tiimissä ovat mm. tarkka tappaja Savant (Michael Rooker), sotilas Blackguard (Pete Davidson), raajansa irrottava T.D.K. (Nathan Fillion), avaruusolento Mongal (Mayling Ng), keihästävä Javelin (Flula Borg), sekä vesikauhuiselta, sottaisalta ja nollaälykkyysosamääräiseltä näyttävä Weasel (Sean Gunn), joka on porukan hilpeintä antia. Vaikka ryhmään kuuluu useita hahmoja, eikä osa taaskaan saa paljoa ruutuaikaa, leffa onnistuu silti syventämään suurta osaa tiimiläisistä yllättävänkin hyvin ja katsoja jopa haluaa nähdä hahmojen selviytyvän - toisin kuin edellistä Suicide Squadia katsoessa.

Kuten jo elokuvan markkinointi sanoo, ei näihin hahmoihin kannata kuitenkaan kiintyä liikaa, sillä superpahiksia pistetään lihoiksi yllättävänkin armottomasti. Heti prologi tekee hyvin selväksi, millaisesta leffasta on kyse, kun hahmoja ryhdytään listimään puolin jos toisin ja vieläpä yllättävän rankoilla tavoilla. The Suicide Squad: Suicide Mission ei todellakaan ole mikään lasten sarjakuvaelokuva, vaan se on K16-ikärajaleimansa ansainnut. Sen väkivalta on brutaalia. Veri roiskuu läpi leffan, ihmisiltä katkotaan raajoja ja päitä irti ja King Shark syö ihmisiä elävältä. Kirosanoja viljellään ja elokuva onnistuu vähän väliä yllättämään sillä, kuinka pitkälle James Gunn on uskaltanut menemään. Gunn on sanonut Warner Brosin antaneen hänelle vapaat kädet filmin kanssa ja hän on selvästi päättänyt kokeilla rajojaan.

Raakuudestaan huolimatta elokuva ei kuitenkaan ole mitään synkkyydessä murjottamista, mitä monissa DC:n elokuvissa on totuttu näkemään, vaan The Suicide Squad: Suicide Mission on vallan viihdyttävä ja hauskakin leffa. Tämän ei tosin pitäisi tulla yllätyksenä, kun puikoissa pyörii Marvelin erittäin mainioiden Guardians of the Galaxy -elokuvien (2014-) ohjaaja. James Gunn on pitänyt hauskaa filmin kanssa ja onneksi sama ilo tarttuu myös katsojaan. Siinä, missä edellistä Suicide Squad -elokuvaa katsoessa lähinnä turhautti ja ärsytti, tätä on aidosti riemukasta seurata. Elokuva on juuri oikealla tavalla pöljä, mutta samalla tarpeeksi vakavasti otettava, ettei kyseessä ole pelkkää hassuttelua. Suurten taisteluiden välissä tapahtuvat pienemmät hahmohetket ovat elokuvan parasta antia. Gunn on ymmärtänyt, että hyvin vähällä voi saada aikaiseksi paljon ja yhdellä lauseella voi jo kertoa valtavasti. Lisäksi Gunn osaa ovelasti pyöritellä pakettia pitkin filmiä ja aina kun katsoja uskoo arvaavansa, minne homma on menossa, Gunn näpäyttää nokkelasti takaisin, kääntäen homman päälaelleen. Väärissä käsissä (kuten David Ayerilla) tällainen monen pahishahmon räjähtävä seikkailu voisi hajota täysin, mutta Gunnilta löytyy ammattitaitoa ja tyylitajua, jotta kaikki hulluttelukin pysyy loppuun asti visusti kasassa.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on jopa loistokas viihdepläjäys, mikä on ainakin sata kertaa parempi kuin se epäonnistunut elokuvanraakile vuodelta 2016. Jos huomasitte, en kutsunut sitä filmiä kertaakaan "ensimmäiseksi Suicide Squadiksi", enkä tätä liiemmin sen jatko-osaksi. Muutamasta samasta hahmosta huolimatta The Suicide Squad: Suicide Mission esittäytyy kuin mitään aiempaa Suicide Squad -elokuvaa ei olisi olemassakaan. Edellinen raina on selvästi studionkin mielestä häpeäpilkku katalogissaan, eikä ihme, että uusi elokuva nimessään kantaa etuliitettä "THE Suicide Squad", aivan kuin jo nimi sanoisi, että unohtakaa se edellinen, tämä on se elokuva, mitä olisi alun perinkin pitänyt tehdä. Omalla tavallaan filmi tuntuukin maaliskuussa ilmestyneen Zack Snyder's Justice Leaguen (2021) ohella vuoden jo toiselta DC:n ja Warner Brosin anteeksipyynnöltä aiemmasta epäonnistumisestaan.

Myös teknisiltä ansioiltaan The Suicide Squad: Suicide Mission on onnistunut. Se on tyylikkäästi kuvattu (etenkin eräs Peacemakerin kypärän heijastusta hyödyntävä otos on näyttävä), mitä tukee oiva valaisu ja pääasiassa sujuva leikkaus. Parista kohtaa filmiä voisi hieman typistää, eikä sen tarvitsisi kestää ihan kahta tuntia ja varttia. Lavasteet ovat hienot ja puvustus oivallista. On hauskaa, kuinka tiimiläisten asujen laadukkuus vaihtelee kunnon huippuluokan sotisovista kotikutoisiin pukuihin. Maskeerauksessa ei tekoverta säästellä. Erikoistehosteet ovat pääosin vakuuttavat ja erityisesti King Shark on huikeasti loihdittu tietokone-efekteillä. Hömelön digihain silmiin on saatu yllättävän paljon sydämellisyyttä ja tunnetta mukaan. Äänimaailma on myös hyvin kasattu. John Murphyn säveltämät musiikit tosin hukkuvat useiden jo olemassa olleiden kappaleiden alle, joita filmissä käytetään vähän väliä.

Yhteenveto: The Suicide Squad: Suicide Mission on yllättävänkin mahtava aikuisille suunnattu sarjakuvaelokuva, joka viihdyttää täysillä läpi kestonsa. Lapsilta kielletty meno sopii filmin luonteeseen täydellisesti ja aikuiskatsojat voivat varmasti ilahtua, kun elokuvassa pistetään tosissaan haisemaan. Sen lisäksi, että toimintakohtaukset ovat brutaaleja, ovat ne myös hilpeitä. Elokuva tarjoaa monet naurut niin hauskojen tapahtumiensa kuin veikeiden repliikkiensä ansiosta. Tämänkertainen iskuryhmä on erittäin hyvin rakennettu ja näistä toisilleen naljailevista superroistoista huomaa pian pitävänsä. Näyttelijät tekevät oivaa työtä ja erityisesti Sylvester Stallone jaksaa naurattaa hölmönä King Sharkina. Hahmoihin ei kannata kuitenkaan liikaa kiintyä, sillä James Gunn ei ole halunnut säästellä niin heitä kuin katsojaakaan. Gunnin ohjaus on napakkaa ja hallittua, vaikka samalla filmi levittyykin sinne sun tänne. Hänen käsikirjoituksensa on nokkela ja hän onnistuu hyvin välttämään ennalta-arvattavuuksia sekoittamalla pakkaa vähän väliä entisestään. Kaikin puolin The Suicide Squad: Suicide Mission on riemastuttava lisäys DC:n elokuvauniversumiin, nousten ainakin omissa kirjoissani tämän leffauniversumin parhaaksi tekeleeksi. Se on erittäin yllättävää, sillä mielestäni vuoden 2016 Suicide Squad on varmistanut paikkansa universumin huonoimpana elokuvana. Tämän jälkeen se kammotus on kuitenkin enää kaukainen muisto vain!

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.8.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Suicide Squad, 2021, Warner Bros., DC Comics, DC Entertainment, Atlas Entertainment

Arvostelu: Guardians of the Galaxy Vol. 2 (2017)

GUARDIANS OF THE GALAXY VOL. 2

Ohjaaja: James Gunn
Pääosissa: Chris Pratt, Zoe Saldana, Dave Bautista, Bradley Cooper, Vin Diesel, Michael Rooker, Kurt Russell, Pom Klementieff, Karen Gillan, Sean Gunn, Elizabeth Debicki, Chris Sullivan ja Sylvester Stallone
Genre: scifi, seikkailu, toiminta
Kesto: 2 tuntia 16 minuuttia
Ikäraja: 12

Guardians of the Galaxy (2014) on Marvel Cinematic Universen, eli MCU:n kymmenes elokuva. MCU on Marvel-sarjakuviin perustuva elokuvauniversumi, jonka eri leffat yhdistyvät toisiinsa tarinoiden sisältämien henkilöiden ja asioiden kautta. MCU alkoi vuonna 2008 elokuvalla Iron Man ja on siitä lähtien kasvattanut suosiotaan. Universumin elokuvissa ovat esiintyneet useat Marvelin supersankarit, kuten Captain America, Hulk, Spider-Man, Thor, Quicksilver, Doctor Strange ja Black Widow. Nämä ovat niitä tunnetumpia hahmoja myös Suomessa, mutta kun Guardians of the Galaxy oli ilmestymässä, ei lähes kukaan ollut kuullutkaan koko jutusta. Leffa oli kuitenkin suuri hitti ja osoitti, että Marvel Studios voi tehdä mistä vain sarjakuvastaan onnistuneen elokuvan halutessaan niin. Jo ennen Guardians of the Galaxyn ilmestymistä kuulin, että tekijät ovat aloittaneet jatko-osan suunnittelun ja leffan nähtyäni toivoin, että jatko-osa ilmestyisi mahdollisimman pian, sillä ensimmäinen osa on mielestäni yksi MCU:n parhaista teoksista. Guardians of the Galaxy Vol. 2:n julisteet ja trailerit lupailivat hyvää, jolloin innostukseni kasvoi. Meninkin todella positiivisin mielin katsomaan elokuvan, odottaen edes lähes yhtä hyvää teosta kuin ensimmäinen osa.

HUOM! Tämä arvostelu tulee sisältämään SPOILEREITA koskien MCU:n elokuvaa Guardians of the Galaxy!

Galaksin vartijat joutuvat ongelmiin Sovereignin kansan kanssa, joka palkkaa Yondun johtamat ravagerit Vartijoiden perään. Pakomatkalla tapahtuu ihmeitä, kun Peter Quill tapaa viimein isänsä.

Peter Quillia, eli Star-Lordia näyttelee tietenkin Chris Pratt, joka näyttää jälleen sopivansa hienosti sankarin rooliin. Prattin itsevarmuus pääsee loistamaan useaan otteeseen, minkä takia on hienoa, että Peter on välillä myös hieman taka-alalla. Hahmoa syvennetään mainiosti leffan aikana ja katsojat saavat tietää lisää hänen menneisyydestään, jota ensimmäisen osan lopussa hieman availtiin. Peteristä löytyy samaa humoristisuutta, mutta hän on useasti myös todella vakava hahmo, jolle ei kannata ryttyillä.
     Zoe Saldanan näyttelemä Gamora on yhä tiimin tylsin hahmo, mutta hänestä löytyy myös kiinnostavia puolia. Gamora osoittaa taas olevansa loistava taistelija, mutta jotain hänessä jää uupumaan, jotta hän olisi yhtä mielenkiintoinen kuin neljä muuta ryhmän jäsentä. Saldana suoriutuu silti osastaan toimivasti. Peterin ja Gamoran välistä juttua kasvatetaan, muttei liian voimakkaasti, jottei se häiritsisi muuta tarinaa.

Dave Bautistan esittämästä Drax Tuhoajasta on tainnut tulla Drax Tuhoutumaton, sillä hän saa todella paljon osumaa leffan aikana, ilman että hän tuntuu saavan naarmun naarmua. Eipä sillä niin väliä, koska hahmo toimii - ehkä jopa paremmin kuin edellisessä osassa. Draxiin on tuotu paljon lisää hauskuutta, eikä hän vieläkään täysin ymmärrä erilaisia ihmisten asioita, kuten sarkasmia ja oikeanlaista vitsailua. Bautista on yhä erinomainen Draxina.
     Bradley Cooperin esittämä pesukarhua muistuttava Rocket on paikoitellen hieman ärsyttävä, ollessaan todella kovaääninen, mutta onneksi hahmo pääasiassa toimii. Hahmo on parhaimmillaan ollessaan hiljaa ja näyttäessään, kuinka taitava hän on teknisissä asioissa ja taistelemisessa. Rocketin avaruuspuukaveri Groot (Vin Diesel) ei ole yhtä hurmaava heppu kuin edellisessä osassa. Kuten mainokset ovat näyttäneet, Groot on tässä pieni lapsi, jolloin hän on hyvin erilainen hahmo kuin aiemmin. Ratkaisu toimii, mutta jotkut hahmoon liittyvät kohdat ja vitsit eivät ole erityisen hauskoja.
     Michael Rookerin esittämä sininen ravagerkapteeni Yondu ja tämän yksi sotilas Kraglin (ohjaajan veli Sean Gunn) ovat jälleen mukana ja isommissa rooleissa kuin aiemmin. Yondusta on saatu pidettävämpi ja hän pääsee tietty käyttämään kätevää vihellysnuoltaan. Edellisestä osasta tuttu pahiskyborgi Nebula (Karen Gillan) tekee myös paluun, mutta valitettavasti hän tuntuu suurimmaksi osaksi jokseenkin ylimääräiseltä hahmolta.
     Peterin isää, Egoa näyttelee Kurt Russell. Ego on mainio hahmo ja Russell on oiva valinta rooliin. Ego on kiehtova tapaus, josta haluaa tietää kaiken aikaa lisää. Hahmo on hyvin rakennettu, mutta valitettavasti hänen avustajansa Mantis (Pom Klementieff) ei ole erityisen innostava hahmo, eikä niin hauska kuin hänet on kai tarkoitettu. Mantis osaa tuntea muiden tunteita, mikä on mielenkiintoista, mutta muuten hän ei ole erityisen pidettävä.
     Elokuvassa nähdään muitakin uusia hahmoja, kuten Sovereignin kansan ylipapitar Ayesha (Elizabeth Debicki), klingonia muistuttava ravager (Chris Sullivan), josta heitetään paljon läppää, sekä ravagerjohtaja Stakar (Sylvester Stallone).

Lyhyen intron jälkeen seikkailu lähtee käyntiin ja katsojat imaistaan heti tuttuun tunnelmaan, joka kulki ensimmäisen osan läpi. Galaksin vartijoiden ryhmähenki on hienosti luotu, vaikka he eivät vieläkään tunnu puhaltavan täysin yhteen hiileen. Toimintaa ja seikkailua on mukana alusta alkaen, kuten myös paljon hauskuuksia. Milloin taistellaan jättimäistä liskomonsteria vastaan ja milloin ammutaan avaruusaluksia tuusan nuuskaksi, elokuva harvoin päästää otteestaan. Loistavia hetkiä on useita, jolloin voisi olla heti valmis kutsumaan teosta loistavaksi, kuten ensimmäistä osaa. Mitään edellisessä osassa tapahtunutta ei esitellä uudestaan ja leffa kulkee eteenpäin luottaen siihen, että katsojat ovat nähneet Guardians of the Galaxyn ennen jatko-osan katsomista. Yllättävää kyllä, Vol. 2 ei sisällä muiden Marvel-elokuvien tapaan lukuisia viittauksia muuhun Marvel-universumiin, jolloin sen voi helpommin katsoa ilman, että on nähnyt Avengerseja, Ant-Maneja jne. Ensimmäinen osa oli voimakkaammin sidoksissa universumiin Ikuisuuskiven takia, mutta tämä tuntuu paljon enemmän sooloseikkailulta. Ja tavallaan hyvä niin, sillä siten elokuva voi todella olla oma tarinansa, eikä sen tarvitse kovin paljoa valmistella muita elokuvia. Paitsi tietysti Guardians of the Galaxy Vol. 3:a, jota jää mielellään odottamaan leffan päätyttyä.

Valitettavasti Guardians of the Galaxy Vol. 2 ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Edellisen hienoutta tietty vahvisti sen yllätyksellisyys, kun taas tätä katsoessa odottaa alusta alkaen jotain todella huikeaa. Kyseessä on kyllä todella hyvä elokuva, mutta jotain tuntuu puuttuvan. Paikoitellen elokuva kulkee liian turvallisesti eteenpäin, eikä tarjoa samalla lailla yllätyksiä. Myös jotkut vitsit ovat liian samanlaisia kuin edellisessä leffassa. Nauraa kyllä saa, muttei yhtä paljon kuin toivoisi. Elokuvassa on useasti vakava henki, minkä lisäksi siihen on otettu mukaan paljon erilaisia ihmissuhteita, joita täytyy ratkaista. Ehkä liiankin paljon, sillä esimerkiksi Nebulan ja Gamoran välinen rikkinäinen sisaruus tuntuu jokseenkin ylimääräiseltä ja sen olisi voinut jättää kolmanteen osaan, jolloin tämän leffan isä-poika-teema olisi saanut olla enemmän esillä. Tarinaa tehdessä ollaan myös menty sillä linjalla, että jatko-osassa kaiken pitää olla isompaa ja siistimpää, jolloin sankarit joutuvat kohtaamaan erittäin suuren ja mahtavan voiman, joka voisi vaarantaa koko maailmankaikkeuden. Suuren taistelun aikana alkaa katsojana tuumia, että useassa MCU-leffassa pohjustetun Thanos-titaanin täytyy oikeasti olla aikamoinen vastus, jotta hän tuntuisi oikeasti niin suurelta ja mahtavalta kuin hahmot väittävät. Ja hänen pitäisi olla myös paljon suurempi ja mahtavampi kuin aiemmin nähdyt todella suuret ja mahtavat vastukset. Sen näkee sitten vuoden päästä, kun Avengers: Infinity War (2018) ilmestyy...

Pienistä heikkouksistaan huolimatta leffa on kuitenkin erittäin viihdyttävä, minkä lisäksi mukana on todella mainioita ratkaisuja, joiden kautta kaikki tiimin jäsenet pääsevät selkeästi esille, eikä koko juttu ole vain parin hahmon show'ta. Uudet henkilöt ovat myös toimivia ja heitä haluaisi nähdä lisääkin. Toimintakohtaukset ovat näyttäviä ja pitävät tiukasti mukanaan. Jotkut eivät välttämättä pidä yliampuvista osioista, mutta omasta mielestäni ne olivat pääasiassa hyviä. Mukana on myös onneksi koskettavuuttakin, jolloin koko leffa ei kulje hurjastelun ja taistelun voimin. Pari toimivaa yllätystäkin löytyy, jolloin Guardians of the Galaxy Vol. 2 kiehtoo entistäkin enemmän. Hahmoista todella välittää ja kuten jo sanoin, katsojana haluaa nähdä lisää heidän seikkailuitaan.

Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa edellisen osan tapaan James Gunn, joka tuntuu tietävän, mitä tekee, vaikka välillä tuntuu myös siltä, että hänelle tuli hieman kiire luoda käsikirjoitus uuden juonen ympärille. Toivottavasti hänellä on seuraavaa osaa työstäessä tarpeeksi aikaa, jotta kolmas leffa olisi loistava kuten ensimmäinen. Gunnin huumori on tuttua ja useassa kohtaa hän on onnistunut vitseillään. Elokuva on kuvattu hyvin, kuten myös leikattu. Lavasteet ovat tyylikkäitä, mutta etenkin maskeeraukset ovat todella taitavasti toteutetut. Elokuvassa nähdään paljon erilaisia avaruusolentoja, eikä voi muuta kuin ihailla maskeeraustiimin työtä olentojen ulkonäköjen toteuttamisessa. Puvustus on myös oivasti suunniteltu. Visuaalisesti Guardians of the Galaxy Vol. 2 on upeaa silmäkarkkia. Paikoitellen jotkut jutut näyttävät hieman liian digitaalisilta, mutta suurimmaksi osaksi efektit ovat todella näyttäviä. Myös äänitehosteet ovat erinomaisia. Valitettavasti elokuvan musiikit eivät ole yhtä hyvät kuin edellisessä osassa. Leffaa varten sävelletty musiikki kyllä toimii, mutta "Mahti-Mix Vol. 2" -levyllä ei ole mukana samanlaisia tarttuvia kappaleita, kuten esimerkiksi ensimmäisen elokuvan "Hooked on a Feeling" tai "Ain't No Mountain High Enough".

Elokuva sisältää muiden MCU-leffojen tapaan "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, sarjakuviin, hahmoihin jne. Kovin tarkkasilmäinen ei tarvitse olla, että huomaa Stan Leen cameoroolin, mutta on todella suuri todennäköisyys, ettei huomaa Jeff Goldblumin esittämää Grandmasteria, joka tulee olemaan tärkeä hahmo tulevassa Thor: Ragnarokissa (2017). Elokuva sisältää myös lyhyen cameon ohjaaja Gunnin suosikki Marvel-hahmolta, joka esiintyi myös ensimmäisessä osassa. Pakko sanoa, että menisin ihan mielellään vilkaisemaan, jos Gunn päättäisi tehdä hänelle sooloseikkailun.

Yhteenveto: Guardians of the Galaxy Vol. 2 ei ole yhtä hyvä elokuva kuin edeltäjänsä, mutta silti kyseessä on todella mainio avaruusseikkailu. Leffassa on muutamia turhia juttuja, mutta monet asiat toimivat hienosti ja tarina pääsee yllättämään pariin otteeseen. Hyviä vitsejä on mukana, mutta on myös paljon kohtia, jotka eivät vain naurata. Toiminta on isompaa, mikä välillä toimii ja välillä ei. Peter Quill ja Drax ovat todella hyviä hahmoja, mutta Rocket ja Groot ärsyttävät välillä. Gamora on yhä ryhmän tylsin tapaus. Yondusta on saatu pidettävämpi hahmo, mutta Nebula tuntuu ylimääräiseltä. Uudet hahmot pääasiassa toimivat, vaikka Mantis ei kovin kummoinen tapaus olekaan. Visuaalisesti elokuva on upean näköinen. Vaikka mukana onkin joitain heikkouksia, on elokuva silti todella hyvä, enkä malta odottaa kolmannen osan näkemistä. Jos pidit ensimmäisestä osasta, niin käy katsomassa myös Guardians of the Galaxy Vol. 2. Tällä kertaa ei ole edes erityisen välttämätöntä, että on nähnyt muut MCU-leffat, sillä elokuva on aika pitkälti oma seikkailunsa. Nyt kannattaa muuten tosissaan jäädä leffasaliin istumaan, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden aikana nähdään jopa VIISI kohtausta! Tarkkasilmäisimmät katsojat huomaavat myös hauskan tekstin, jossa ilmoitetaan, ettei pesukarhuja tai puita satutettu elokuvaa tehdessä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.dorkly.com
Guardians of the Galaxy Vol. 2, 2017, Marvel Studios, Walt Disney Pictures

Arvostelu: Guardians of the Galaxy (2014)

GUARDIANS OF THE GALAXY

Ohjaus: James Gunn
Pääosissa: Chris Pratt, Zoë Saldana, Dave Bautista, Bradley Cooper, Vin Diesel, Lee Pace, Michael Rooker, Glenn Close, John C. Reilly, Djimon Hounsou, Benicio Del Toro ja Josh Brolin
Genre: supersankarielokuva, scifi, komedia, toiminta
Kesto: 2 tuntia 1 minuutti
Ikäraja: 12

Kun Marvel Studios ilmoitti julkaisevansa elokuvan nimeltä Guardians of the Galaxy, massayleisö mietti, että "mitä"? Kyllä ihmiset tiesivät Captain American, Iron Manin, Hulkin, Thorin jne, mutta kovin moni ei ollut kuullut mistään galaksin vartijoista. En erityisemmin odottanut kyseistä elokuvaa, kun se ilmestyi kesän lopulla 2014. Itselleni tuntematon pärstä pääosassa ja mukana olisi puhuva pesukarhu ja yhtä lausetta toistava puu... Elokuva tuntui siltä, että se voisi mennä pahasti mönkään. Toisin kuitenkin kävi. Kävin katsomassa elokuvan viikko sen jälkeen, kun se oli saanut ensi-iltansa ja se yllätti katsojat läpi kestonsa sillä, miten hieno se oli. Nyt kun Marvel Cinematic Universen (2008-) uusin tuotos, Doctor Strange (2016) on saamassa ensi-iltansa, täytyi käydä läpi sarjan aiemmat osat ja arvostella ne. Guardians of the Galaxy on jo kymmenes MCU-elokuva.

HUOM! Tämä arvostelu saattaa sisältää SPOILEREITA sarjan aiemmista elokuvista Thor (2011), Captain America: The First Avenger (2011), The Avengers (2012), Thor: The Dark World (2013) ja Captain America: The Winter Soldier (2014)!

Joukko erilaisia rikollishylkiöitä päätyy muodostamaan ryhmän, huomatessaan, että haluavat kaikki enemmän tai vähemmän samaa ...ja että tarvitsevat toisiaan päästäkseen pois vankilasta.

Elokuvan pääosassa nähdään Chris Prattin esittämä Peter Quill/Star-Lord. Quill on yksi ainoista ihmisistä koko elokuvassa, mikä tekee hahmosta tietysti lähestyttävämmän. Katsojat pitävät hahmosta myös näyttelijän takia. Chris Pratt on nimittäin aivan mielettömän hyvä. Hän oli esiintynyt aiemmin lähinnä pienissä rooleissa elokuvissa, mutta tässä ja Jurassic Worldissa (2015) hän todistaa, että häneltä löytyy tolkuton määrä karismaa. Hän on hauska ja hänestä huokuu se, että kameran edessä oleminen on hänelle luonnollista. Haluan nähdä Prattin monissa tulevissa elokuvissa heti-heti-heti!
     Zoë Saldanan näyttelemä Gamora on aluksi pahisten puolella, mutta löytää tietysti paremman ryhmän Guardians of the Galaxyn kanssa. Saldana ei ole kovin erikoinen näyttelijä muuten, mutta tällaisiin rooleihin hän sopii, kun hänen ihonsa värjätään - tässä tapauksessa vihreäksi - ja hän esittää avaruusolentoa. Hänet on aiemmin nähty sinisenä elokuvassa Avatar (2009).
     Showpainija Dave Bautista nähdään Drax Tuhoajana ja hän sopii rooliin erinomaisesti. Drax vaikuttaa todella vaaralliselta, mutta paikoitellen hän tuntuu myös hieman tyhmältä. Draxilla on paljon hauskoja kohtia ja kyllä hän pääsee myös mätkimään porukkaa turpaan niin, että hampaat kalisevat.

Ryhmään kuuluu myös kaksikko Rocket ja Groot, joista ensimmäinen on jonkinlainen avaruuspesukarhu ja toinen elävä, kävelevä ja puhuva puu. Grootin sanavarasto tosin jää lauseeseen "Minä olen Groot", jota hän toistaa läpi elokuvan. Eri äänenpainot viestivät hänen tunnetilastaan ja lauseen merkityksestä. Groot on erittäin hauska hahmo, mutta voi olla myös todella vaarallinen, jos niin haluaa. Grootin äänenä kuullaan Vin Diesel ja Rocketin äänenä Bradley Cooper. Rocket on hieman ylimielinen heppu, joka selkeästi yrittää salailla synkempää menneisyyttään. Hahmo on myös tosi hauska. Kumpaankin on saatu paljon eloa, vaikka he ovatkin pääosin tietokoneella toteutettuja.
     Elokuvan pahis on Ronan Syyttäjä (Lee Pace), joka ei erityisemmin tunnu uhkaavalta hölmössä, sinisessä maskeerauksessaan ja voimakkaassa kajaalin käytössään. Ihan kivasti hahmo sopii elokuvan muutenkin värikkäämpään tunnelmaan, mutta kova sankariporukka olisi mielestäni ansainnut kovemman pahiksen. Lee Pacen ääni sentään sopii hyvin pahikselle. Ronanin apuna nähdään sininen kyborgi Nebula, jota esittää Karen Gillan. Myös The Avengersin lopputekstien aikana vilahtanut Thanos käväisee elokuvassa ja häntä näyttelee Josh Brolin. Thanos pääasiassa vain istuskelee leijuvassa tuolissaan.
     Muita hahmoja elokuvassa on The Walking Deadista (2010-) tutun Michael Rookerin esittämä Yondu-niminen ravager, Glenn Closen näyttelemä Nova Prime, John C. Reillyn näyttelemä päällikkö Dey, Djimon Hounsoun esittämä sotilas Korath, sekä Thor: The Dark Worldissa vilahtanut, Benicio Del Toron näyttelemä Keräilijä, joka on tällä kertaa jopa oleellinen osa tarinaa.

Elokuva alkaa aika surullisesti. Peter Quill on lapsena sairaalassa, jossa hänen äitinsä tekee kuolemaa. Jo heti alussa katsojille näytetään koskettava ja pysäyttävä hetki, jossa Peterin äiti pyytää Peteriä pitämään hänen kädestään, mutta Peter ei tähän jostain syystä suostu, vaan kääntyy poispäin. Sillä hetkellä hänen äitinsä menehtyy ja Peter romahtaa henkisesti, juosten ulos sairaalasta, jossa avaruusalus kaappaa hänet. Siirrytään ajassa eteenpäin kaksikymmentäkuusi vuotta ja katsojille ilmenee, ettei tätä elokuvaa kannatakaan ottaa kovin tosissaan. Salaperäinen hahmo saapuu planeetalle ja alkaa tutkia tätä. Hahmo paljastuu Peteriksi, joka on alkanut kutsua itseänsä Star-Lordiksi. Totisen näköinen Peter asettaa kuulokkeet korvilleen ja paina nauhuristaan playta... ja alkaa tanssia Redbonen "Come and Get Your Loven" tahtiin, samalla kun jättimäinen, kellertävä "Guardians of the Galaxy" -logo täyttää ruudun. Peter löytää mystisen pallon planeetalta, jonka aikoo myydä eteenpäin. Hänen myyntiyrityksensä menee pieleen, ja hän joutuu Rocketin ja Grootin, sekä Gamoran hyökkäyksen kohteeksi. Heidät viedään vankilaan, jossa he tapaavat Drax Tuhoajan ja saadessaan tietoonsa, että joku ostaisi pallon korkeaan hintaan, he päättävät paeta ja myydä sen. Jokainen heistä tuntuu olevan joissain ongelmissa Ronan Syyttäjän kanssa, joka yrittää saada pallon, joka sisältää mahtavia voimia.

Thor ja Thor: The Dark World yhdistivät supersankarit ja mytologian, Captain America: The First Avenger yhdisti supersankarit ja sodan, kun taas Captain America: The Winter Soldier yhdisti supersankarit ja vakoojajännärit. Guardians of the Galaxy tekee ärsyttävistä rikollisista toimivia sankareita ja heittää heidät jonkinlaiseen yhdistelmään scifiä, outoutta ja komediaa. Ja se toimii aivan törkeän hyvin! Tämä elokuva tuli täysin puskista ja yllätti kaikki sillä, miten nerokas se on - ollessaan todella hölmö. Se ei ota monia asioita vakavasti, mutta silti siitä löytyy sankarillisia kohtia, dramaattisia hetkiä, sekä koskettavia osuuksia. Se on erittäin moniulotteinen elokuva ja ottaen huomioon, ettei valtaosa yleisöstä ollut koskaan kuullutkaan hahmoista, se saa katsojat välittämään todella nopeasti jokaisesta ryhmän jäsenestä. Hahmojen ryhmäytyminen tuntuu luonnolliselta ja kestää kuitenkin kauan, ennen kuin rikollishahmot pystyvät luottamaan toisiinsa, eivätkä aja vain omaa etuaan läpi. Siinä on kekseliäitä paikkoja, tyylikkäitä avaruuslentelyitä, sekä erittäin hyvin kirjoitettua dialogia. Tällä kertaa on ihan sama, onko pahis kovin kummoinen, sillä kaikki muu toimii niin hienosti. Guardians of the Galaxy on ensimmäinen todiste siitä, että Marvel Studios saa minkä tahansa toimimaan, jos haluaa ja tekee mistä tahansa kassamagneetin.

Guardians of the Galaxyn ohjauksesta vastaa James Gunn, joka on myös toiminut yhtenä käsikirjoittajana. Gunn on selkeästi tiennyt, mitä on ollut tekemässä. Tuotantotiimi on yhteistyöllä luonut tyylikkään, yllättävän, jännittävän ja hauskan scifiseikkailun, joka pärjäisi loistavasti omillaankin, vaikkei kuuluisikaan Marvel Cinematic Universeen (mikä tuo tietty kuitenkin hieman lisämaustetta mukaan). Siitä tietenkin löytyy viittauksia muihin sarjan elokuviin ja tarinan keskiössä oleva pallo on yksi ikuisuuskivistä, joita aiemmin ollaan nähty kaksi; Tesserakti ja Aether. Elokuva on kuvattu ja leikattu taidokkaasti. Visuaalisesti se on aivan huikean näköinen. Elokuva on myös kivan värikäs ja äänimaailmakin on tarkkaan mietitty. Musiikista vastaa Tyler Bates, mutta elokuvaan sävelletty musiikki ei erityisemmin jää mieleen. Sen sijaan Guardians of the Galaxyn katsomisen jälkeen päässä soivat siinä käytetyt kappaleet, kuten Blue Sweden "Hooked on a Feeling", The Runawaysin "Cherry Bomb" ja Marvin Gaye & Tammi Terrellin "Ain't No Mountain High Enough".

Elokuvassa on mukana niin kutsuttuja "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, sarjakuviin, hahmoihin jne. Stan Lee tekee tottakai cameonsa, mutta hänen lisäksi nähdään cameot myös esimerkiksi ohjaajan veljeltä, sekä hänen koiraltaan. Elokuvassa viitataan aiemmin nähtyihin ikuisuuskiviin. Keräilijän luona voivat monet bongailla sarjakuvista tuttuja asioita, sekä Howard the Duckin, jääjättiläisen Thorista ja chitaurin The Avengersista.

Blu-rayn kuvanlaatu on aivan huikea. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, mokailuvideo, pätkät "Guide to the Galaxy with James Gunn" ja "The Intergalactic Visual Effects for Guardians of the Galaxy", sekä lyhyt vilkaisu Avengers: Age of Ultroniin (2015).

Yhteenveto: Guardians of the Galaxy on aivan mahtava yhdistelmä scifiseikkailua, supersankaritarinaa ja komediaa. Se yllätti minut, sekä suurimman osan ihmisistä, jotka sen näkivät ja se nousee helposti MCU-elokuvien kärkeen kilpailemaan parhaan Marvel Studiosin elokuvan tittelistä. Chris Pratt on aivan loistava pääosassa ja hyviä ovat myös muut tiimin jäsenistä. Ronan Syyttäjä ei vakuuta pahiksena. Musiikkina on käytetty kekseliäästi klassikkokappaleita. Scifimaailma on huikeasti luotu ja pidän siitä, kuinka värikäs elokuva on. James Gunn on luonut mestariteoksen omassa genressään... mikä ikinä elokuvan genre sitten onkaan. Suosittelen tätä Marvel-fanien ja sarjakuvien ystävien lisäksi myös niille, jotka pitävät seikkailu- tai scifi- tai komediaelokuvista. Odotan todella paljon Guardians of the Galaxy, Vol. 2:ta (2017) ja toivon, että se on edes lähes yhtä nerokas kuin tämä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.collider.com
Guardians of the Galaxy, 2014, Marvel Studios, Marvel Enterprises, Moving Picture Company, Bulletproof Cupid