Näytetään tekstit, joissa on tunniste Michael V. Gazzo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Michael V. Gazzo. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. huhtikuuta 2022

Arvostelu: Kummisetä osa II (The Godfather Part II - 1974)

KUMMISETÄ OSA II

THE GODFATHER PART II



Ohjaus: Francis Ford Coppola
Pääosissa: Al Pacino, Robert De Niro, Robert Duvall, Diane Keaton, John Cazale, Talia Shire, Lee Strasberg, Michael V. Gazzo, G. D. Spradlin, Gastone Mochin, B. Kirby Jr., Francesca De Sapio, Morgana King ja Dominic Chianese
Genre: draama, rikos
Kesto: 3 tuntia 22 minuuttia
Ikäraja: 16

Mario Puzon Kummisetä-kirjaan (The Godfather - 1969) perustuva elokuva Kummisetä (The Godfather - 1972) nousi ilmestyessään valtavaan suosioon. Sen lisäksi, että elokuva voitti mm. parhaan elokuvan Oscar- ja Golden Globe -palkinnot, siitä muodostui muutaman vuoden ajaksi kaikkien aikojen menestynein elokuva ja leffaa alettiin pian pitämään yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana filminä. Olikin selvää, että jatkoa olisi tulossa. Puzo alkoi jo ennen ensimmäisen elokuvan valmistumista kirjoittamaan jatkotarinaa, joka toimisi samanaikaisesti esiosana ja jatko-osana ensimmäiselle leffalle. Ensimmäisen osan ollessa jättimenestys, Paramount tarttui heti Puzon jatkotarinaan - tosin suurella varauksella Puzon antamasta nimestä, The Godfather Part II, eli suomalaisittain Kummisetä osa II. Tuohon aikaan ei ollut tapana nimetä jatko-osaa vain lisäämällä ensimmäisen osan nimen perään numeroa ja Paramount pelkäsi, että yleisö luulisi kyseessä olevan vain ensimmäisen elokuvan toinen puolisko, eikä kokonaan uusi filmi. Puzo sai kuitenkin tahtonsa läpi ja kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 1973. Muutamaa viikkoa ennen elokuvan ilmestymistä se joutui kuitenkin huonoon maineeseen kriitikoiden ja toimittajien toimesta, jotka pitivät elokuvan kerrontaa sekavana ja kömpelönä. Leffaa ruvettiinkin leikkaamaan uusiksi, ennen kuin Kummisetä osa II julkaistiin joulukuussa 1974. Alun heikko vastaanotto kääntyi nopeasti päälaelleen ja pian niin kriitikot kuin katsojat kehuivat filmiä. Taloudellisesti elokuva ei kuitenkaan ollut ihan ensimmäisen osan veroinen jättihitti. Elokuva sai mm. kuusi Golden Globe -ehdokkuutta (paras draamaelokuva, ohjaus, miespääosa, käsikirjoitus, musiikki ja lupaavin tulokasnäyttelijä), voittamatta niistä yhtäkään ja neljä BAFTA-ehdokkuutta (paras musiikki, leikkaus, lupaavin uusi päänäyttelijä ja paras miespääosa), joista se voitti vain jälkimmäisen. Oscar-gaalassa Kummisetä osa II teki kuitenkin historiaa. Elokuva voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon, jolloin siitä tuli ensimmäinen jatko-osa ikinä, joka voitti kyseisen pystin. Lisäksi Robert De Niro voitti parhaan miessivuosan Oscar-palkinnon roolistaan nuorena Vito Corleonena, mikä merkitsi ensimmäistä kertaa, kun kaksi näyttelijää ovat voittaneet Oscarin samasta roolista. Elokuva voitti myös parhaan ohjauksen, käsikirjoituksen, lavastuksen ja musiikin Oscar-palkinnot, minkä lisäksi se oli ehdolla parhaan miespääosan, naissivuosan ja puvustuksen palkinnoista. Vuosien varrella Kummisetä osa II:n arvostus on vain kasvanut ja sen lisäksi, että sitä pidetään edeltäjänsä tavoin yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana elokuvana, monet pitävät sitä jopa edellistä osaa parempana. Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että kun näin Kummisetä osa II:n ensimmäistä kertaa seitsemän tai kahdeksan vuotta sitten, en pitänyt näkemästäni. Ensimmäisen osan tavoin en ole katsonut leffaa toistamiseen, kunnes huomasin nyt ensimmäisen Kummisedän täyttävän 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi päätin katsoa ja arvostella koko trilogian läpi ja katsoin Kummisetä osa II:n pari päivää ensimmäisen elokuvan jälkeen. Ja niille, jotka säikähtivät tuon äskeisen tunnustukseni takia, ei huolta; pidin elokuvasta nyt valtavasti enemmän.

Vuonna 1901 nuori Vito Corleone saapuu New Yorkiin ja vajoaa vähitellen rikollisiin hommiin. Vuosia myöhemmin Viton poika Michael on noussut Corleonen rikollisperheen johtoon, kun häntä vastaan hyökätään.




Al Pacino nähdään toistamiseen Michael Corleonena, joka on nyt ottanut isänsä rikolliset bisnekset haltuunsa ja toimii Corleonen rikollisperheen uutena kummisetänä. Ensimmäinen elokuva kuvasti mestarillisesti siloposkisen ja hyvää tahtovan sotasankarin lankeamista pimeyteen ja Kummisetä osa II jatkaa tätä tarinaa hienosti. Michaelista on tullut aika häikäilemätönkin rikollispomo, joka johtaa perhettä hyvin eri tavalla kuin isänsä. Pacino tekee vielä parempaa työtä roolissa kuin viimeksi ja hänestä löytyy vahvempaa karismaa kuin edellisessä osassa.
     Monet muutkin eloonjääneet hahmot edellisestä osasta tekevät paluun. Diane Keaton on vielä mainiompi Michaelin Kay-vaimona, joka alkaa kauhistella miehensä muutosta. Jopa Robert Duvallin näyttelemä Tom Hagen näyttäisi siltä, ettei pidä siitä, millainen hänen velipuolestaan on tullut. Samaa tuntee myös Michaelin sisko Connie (ohjaaja Coppolan sisko Talia Shire), eikä Fredo-velikään (John Cazale) täysin lämpene uudelle tavalle johtaa perhebisneksiä. Uusina hahmoina kuvioihin tuodaan palveluksia Michaelilta pyytävä Frank Pentangeli (Michael V. Gazzo) ja toinen rikollispomo Hyman Roth (Lee Strasberg), johon Michael ei luota. Tuttuja hahmoja hyödynnetään taidokkaasti ja heidän kautta katsojakin kokee traagiseksi sen, millainen Michaelista on tullut. Uusista hahmoista etenkin Frank on mainio - lähinnä, koska Oscar-ehdokkuuden saanut Gazzo on roolissaan niin hyvä.




Sen lisäksi, että elokuva jatkaa Michaelin tarinan seuraamista ja näyttää hänen matkaansa syvemmälle synkkyyteen, elokuva kertoo myös takaumien kautta Michaelin isästä, Vito Corleonesta nuorena, kun tämä saapuu New Yorkiin ja perustaa Corleonen rikollisperheen. Tällä kertaa roolissa nähdään tuohon aikaan lähes tuntematon Robert De Niro, joka oli ensimmäistä elokuvaa tehdessä ehdolla Paulien rooliin. De Niro on nappivalinta nuoreksi Vitoksi ja myy ajatuksen siitä, että tässä on Marlon Brandon esittämä hahmo nuorena. De Niro nappaakin joitain Brandon maneereja mukaan, sekä tietty Viton kähisevän puheäänen. Brandonkin oli tarkoitus palata takaisin yhtä takaumakohtausta varten, mutta hän ei saapunut paikalle ja tekijöiden oli pakko kirjoittaa kohtaus lennosta uusiksi. 

Tässä vaiheessa moni teistä varmaan tuumii, kummasta Kummisetä-elokuvasta pidän enemmän; ensimmäisestä vai toisesta. Vaikka tämä Kummisetä osa II onkin hieno teos, minun täytyy silti kallistua ensimmäisen elokuvan puoleen. Sen tarina on vahvempi ja ytimekkäämpi. Lisäksi vaikka De Niro onkin loistava nuorena Vitona, Brandon roolisuoritus oli jotain täysin omaa luokkaansa. Kun näin Kummisetä osa II:n esiteininä, en tosiaan erityisemmin piitannut siitä. Olin jopa samaa mieltä joidenkin leffan ensireaktioiden kanssa, jotka sanoivat leffan koostuvan vain kirjan jämäpaloista, jotka eivät mahtuneet ensimmäiseen osaan ja jotka on nyt venytetty ylipitkäksi, lähes kolmen ja puolen tunnin filmiksi. Toisella katselulla en olisi voinut olla enempää eri mieltä vanhan mielipiteeni kanssa. Kummisetä osa II on erinomainen elokuva, joka rakentuu upeasti molemmilta puolilta alkuperäisleffan ympärille, tukien sen kertomusta niin esiosana kuin jatko-osana.




Kun ensimmäisellä katselulla mietin, ettei Mario Puzo tainnut osata päättää, haluaako hän kertoa tarinan Vitosta nuorena vai Michaelista vanhempana ja päätti yhdistää nämä yhdeksi filmiksi, toisella katselulla pidin valtavasti siitä, kuinka nämä kaksi tarinaa kulkevat käsi kädessä. Välillä näemme, kuinka Vito alun perin rakensi rikollisperheen ja välillä taas, kuinka Michael nyt johtaa perhettä. Ero isässä ja pojassa on suuri ja siitä syntyy sykkivä sydän, joka voimistaa teosta. Vaikka Vitokin oli loppujen lopuksi vajonnut aikamoiseen synkkyyteen, hän silti piti tietyn kohteliaisuuden ja lämmön yllä. Samaa ei voi sanoa yhä vain kylmemmäksi muuttuvasta Michaelista. Näiden kahden hahmon ja heidän tekemistensä vertailu on todella koukuttavaa ja kiehtovaa. Siirtymät "nykyhetken" ja menneisyyden välillä ovat taidokkaasti rytmitetyt ja kummassakin ajassa viivytään juuri oikean ajan verran. Tämä ajassa siirtyminen saa leffan myös tavallaan kulkemaan nopeammin, eikä Kummisetä osa II lopulta edes tunnu niin pitkältä teokselta kuin se on. Kenties katselua helpottaa se, että noin kahden tunnin kohdalla on väliaika ja siten leffan pakottaa pitämään tauon. Ajan voi käyttää joko pohtimiseen siitä, mitä on tapahtunut ja mitä tulee vielä käymään tai etsimään kaapista lisää leffaherkkuja.

Aikakaudesta toiseen siirtyminen vain vahvistaa Kummisetä-saagan epookkimaisuutta, mitä jo ensimmäisestä elokuvasta löytyi. Filmi onkin monin tavoin edellistä osaa mahtipontisempi ja jälleen katsojassa herää tunne siitä, että on kokemassa jotain elämää suurempaa. Tunnelma on tässäkin teoksessa vahvasti rakennettu - etenkin kun ottaa huomioon, kuinka vahvasti tunnelma saattaa vaihtua, kun hypätään ajasta toiseen. Viton tarina on paljon toiveikkaamman ja energisemmän tuntuinen, kun taas Michaelin osuus maalailee synkkyyksiä ja painostavuutta. Francis Ford Coppolan ohjaus on kuitenkin niin väkevää, että hän osaa tasapainotella vakuuttavasti kahden erilaisen hengen kanssa. Välillä teos on todella jännittävä, toisinaan taas aika hauskakin. Coppola tekee niin pitkistä keskusteluista kuin nopeista ja brutaaleista tapoista vangitsevia ja sähäköitä. Elokuva onnistuu myös liikuttamaan, etenkin lopetuksellaan, joka nivoo nämä kaksi filmiä hienosti toisiinsa.




Tekninen puolikin on erinomainen. Kuvaus ja valaisu on yhtä tyylikästä kuin viime leffassa ja varjoilla korostetaan taas ihmisten pimeitä puolia. Kun ensimmäisen elokuvan alussa Michael oli selvästi valossa, Kummisetä osa II:ssa hänen kasvonsa ovat jatkuvasti varjojen peitossa. Takaumakohtauksissa seepiamaista värimaailmaa on korostettu, mikä luo elokuvalle hyvin tunnistettavan ulkonäön. Etenkin takaumakohtauksissa lavastus ja puvustus ovat huikeasti toteutetut. New Yorkin kadut vuodesta 1901 eteenpäin muutaman vuosikymmenen ajan ovat hienosti rakennetut. Aikahyppelyn onnistumisesta en tosin tiedä, että kehuako enemmän käsikirjoitusta vai leikkausta. Kriitikoiden ensireaktioiden jälkeen elokuvaa leikattiin uudestaan, joten kenties leikkaus ansaitsee kehut. Myös äänimaailma on hyvin luotu ja Nino Rota tunnelmoi toistamiseen fantastisesti musiikeillaan. Tutut ja mahtavat sävelmät ovat mukana edellisestä elokuvasta, minkä lisäksi mukana on paljon uusiakin melodioita. Viton tarinaa säestävä reipas musiikki on äänipuolella paras lisäys leffaan.

Yhteenveto: Kummisetä osa II toimii upeasti niin esiosana kuin jatko-osana mestarilliselle alkuperäiselokuvalle, tukien ensimmäistä leffaa vaikuttavasti molemmin puolin tarinaa. Viton nuoruusvuosien ja Michaelin rikollisuran kertominen samanaikaisesti on erittäin kekseliäs ratkaisu ja on kiehtovaa seurata, kuinka erilaisia isä ja poika ovatkaan. Al Pacino jatkaa hienoa työtään Michael Corleonena ja Robert De Niro hyppää taidokkaasti nuoren Viton saappaisiin. Elokuvan kolmen ja puolen tunnin kesto menee yllättävänkin nopeasti päällekkäin kulkevien kertomusten ansiosta. Francis Ford Coppolan ohjaus on tässäkin erinomaista ja hän pitää katsojasta tiukasti kiinni. Coppolan ja Mario Puzon käsikirjoitus on myös onnistunut ja sitä tukee taidokas leikkaus. Elokuva on muutenkin teknisiltä ansioiltaan vakuuttava. Kaikin puolin Kummisetä osa II on fantastinen jatkoteos Kummisedälle, joskin itse suosin yhä ensimmäistä elokuvaa. Nyt siirrynkin innoissani Kummisetä osa III:n (The Godfather Part III - 1990) kimppuun, sillä sitä filmiä en ole koskaan aiemmin nähnyt!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.2.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Godfather Part II, 1974, Paramount Pictures, The Coppola Company, American Zoetrope


maanantai 21. helmikuuta 2022

Arvostelu: Ratkaiseva isku (Sudden Impact - 1983)

RATKAISEVA ISKU

SUDDEN IMPACT



Ohjaus: Clint Eastwood
Pääosissa: Clint Eastwood, Sondra Locke, Pat Hingle, Michael Currie, Paul Drake, Audrie J. Neenan, Bradford Dillman, Albert Popwell, Michael V. Gazzo ja Bette Ford
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia
Ikäraja: 16

"Go ahead. Make my day."

Clint Eastwoodin tähdittämä rikosjännäri Likainen Harry (Dirty Harry - 1971) oli iso menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Magnum .44 (Magnum Force - 1973) oli vielä isompi hitti ja sen jälkeen ilmestynyt Murskaaja (The Enforcer - 1976) sitäkin menestyksekkäämpi lippuluukuilla, joten jatkoa oli jälleen luvassa. Elokuva lähti liikkeelle Charles B. Piercen ja Earl E. Smithin kirjoittamasta tarinasta, jossa nainen kostaa raiskaajilleen murhaamalla heidät, mutta projekti ei sellaisenaan edennyt, kunnes Joseph Stinson muovasi siitä neljännen Likainen Harry -elokuvan. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 1983 ja lopulta Sudden Impact, eli suomalaisittain Ratkaiseva isku sai ensi-iltansa saman vuoden joulukuussa. Tämäkin leffa onnistui ylittämään edeltäjänsä lippuluukuilla ja elokuva nautti jonkin aikaa kaikkien aikojen menestyneimmän nelososan tittelistä. Kriitikot eivät kuitenkaan lämmenneet leffalle. Itse olin katsonut ensimmäisen Likaisen Harryn joitain vuosia sitten, mutten ollut koskaan ennen katsonut sen jatko-osia. Kun viime vuonna huomasin ensimmäisen elokuvan täyttävän 50 vuotta, päätin katsoa ja arvostella niin sen kuin sen jatko-osat juhlan kunniaksi. Puolisentoista kuukautta Murskaajan jälkeen katsoin vihdoin Ratkaisevan iskun.

Etsivä Harry Callahan on turhautunut, sillä hänen tutkintansa todetaan kerta toisensa perään ongelmallisiksi oikeudessa ja hänet määrätään vapaalle. Kuitenkin kun joku ryhtyy tappamaan miehiä tietyllä tyylillä, Callahan kutsutaan takaisin töihin selvittämään syyllinen.




Ensimmäistä kertaa urallaan Clint Eastwood nähdään neljännen kerran samassa elokuvasarjassa pääroolissa. Tällä kertaa Eastwood ei kuitenkaan vain näyttele likaista Harrya, etsivä Callahania, vaan hän myös toimii filmin ohjaajana. Eastwood hoitaakin molemmat puolet sujuvan mallikkaasti. Hänestä löytyy yhä äreyttä ja puhtia Harry Callahanina ja hän rakentaa oivaa trilleriä kameran takana.
     Eastwoodin lisäksi elokuvassa nähdään mm. Michael Currie poliisiluutnantti Donnellyna, Pat Hingle San Paulon poliisipäällikkö Janningsina, Sondra Locke elämänsä vääryyttä korjaavana Jennifer Spencerinä, Paul Drake häijynä Mickinä, sekä Audrie J. Neenan tätä auttavana Rayna. Edellisissä Likainen Harry -leffoissa eri sivurooleissa nähty Albert Popwell esiintyy tällä kertaa Harryn kaverina Horace Kinginä. Currie ja Hingle ajavat asiansa päällikköhahmoina, jotka ovat molemmat kyllästyneitä Harryn tyyliin hoitaa hommat lakia kiertäen. Locke on mainio valinta Spenceriksi, joka nousee pian filmin mielenkiintoisimmaksi hahmoksi. Kun Charles B. Pierce ja Earl E. Smith työstivät elokuvan pohjatarinan, Spencer toimikin päähenkilönä. Koska juoni on alun perin rakennettu eri hahmon ympärille, tarkoittaa tämä sitä, että Harrylle täytyy hieman väkisin keksiä puuhaa elokuvan alkupäässä. Drake ja Neenan edustavat kelvollisesti pahisosastoa, vaikka heidän hahmonsa jäävätkin aika latteiksi. 




Ratkaiseva isku on Likainen Harry -saagan edellistä osaa, Murskaajaa väkevämpi filmi, vaikka tästäkin löytyy omat vikansa, eikä alkuperäisen teoksen hienoutta enää millään saavuteta. Tietyt jutut alkavat olla jo vähän turhankin tuttuja ja käytettyjä juttuja etsivä Harry Callahanin seikkailuissa. Alkupäässä täytyy tietysti olla kohtaus, jossa Harry esittelee väkevyyttään jonkin sortin pahassa paikassa roistojen keskellä. Kohtaus on tavallaan mainio, mutta samalla hieman väkinäinen ja turhankin turvallinen. Myös tarinassa on omat heppoisuutensa ja lähes kahden tunnin kestossa filmi tuntuu paikoitellen turhan pitkältä. Kenties isoin ongelma onkin, että kun tietyt asiat alkavat selviämään katsojalle, itse Harry tuntuu muuttuvan vähemmän mielenkiintoiseksi, eikä katsoja edes halua Harryn ottavan kiinni tämänkertaista murhaajaa.

Sitten taas tämä puoli tuo omat onnistumisensa. On oiva käänne elokuvalle, että katsoja onkin murhaajan puolella ja haluaa nähdä tämän nousevan voitokkaaksi. Se tuo mukaan tiettyä piristysruisketta, leffan ollessa muuten niin tyypillinen kyttäraina. Sekaan mahtuu tarpeeksi mukaansatempaavia toimintakohtauksia ja takaa-ajoja, sekä tuttua Harryn kyynistä huumoria. Loppuhuipennus ajaa hyvin asiansa, vaikka samalla hieman turhauttaakin, kuinka Harrysta tehdään sankari, kun hommat olisi voinut ratkoa eri tavalla. Tietyistä onnistumisista huolimatta elokuva ei loppujen lopuksi tunnu tarjoavan sitä ratkaisevaa iskua.




Teknisiltä ansioiltaan Ratkaiseva isku on toimiva, vaikka leikkauksessa sitä olisikin voinut tiivistää. Mukana on hyvää kuvausta (loppuhuipennuksessa on erinomainen otos Harrysta lähes pelkkänä siluettina), mainiota valaisua, oivallisia lavasteita, asuja ja maskeerauksia, kuten myös päteviä erikoistehosteita. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu ja on mukava kuulla Lalo Schifrinin palaavan etsivä Harryn murhatutkimusseikkailujen säveltäjäksi.

Yhteenveto: Ratkaiseva isku on oiva rikosjännäri ja hieman sarjan edellistä elokuvaa, Murskaajaa parempi paketti. Clint Eastwood pysyy karismaattisena Harry Callahanin roolissa, mutta tällä kertaa hän näyttää taitojaan myös kameran toisella puolella. Eastwoodin ohjaus on taidokasta ja hän rakentaa tunnelmaa pätevästi. Elokuvan pieneksi ongelmaksi, sekä toisaalta myös eduksi koituu se, ettei sitä alun perin kirjoitettu Likainen Harry -filmiksi, jolloin Harry tuntuu paikoitellen sivuhahmolta omassa leffassaan. Etsittyä murhaajaa hyödynnetään kekseliäästi ja katsoja saattaakin huomata olevansa tämän puolella. Paikoitellen elokuva tuntuu ylipitkältä ja loppuhuipennuksen olisi voinut toteuttaa toisin, mutta muuten Ratkaiseva isku on hyvä lisäys etsivä Callahanin seikkailuihin. Seuraavaksi onkin sitten tiedossa sarjan viimeinen osa, Likainen Harry ja murhapooli (The Dead Pool - 1988).




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.3.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Sudden Impact, 1983, Warner Bros., The Malpaso Company