Arvostelu: Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka (The Unbearable Weight of Massive Talent - 2022)

SUURENMOISEN LAHJAKKUUDEN SIETÄMÄTÖN TAAKKA

THE UNBEARABLE WEIGHT OF MASSIVE TALENT

Ohjaus: Tom Gormican

Pääosissa: Nicolas Cage, Pedro Pascal, Sharon Horgan, Lily Sheen, Tiffany Haddish, Ike Barinholtz, Alessandra Mastronardi, Paco León, Jacob Scipio, Neil Patrick Harris, David Gordon Green ja Demi Moore

Genre: komedia, toiminta, draama

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 12

The Unbearable Weight of Massive Talent, eli suomalaisittain Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka on Nicolas Cagen tähdittämä komediaelokuva. Ohjaaja-käsikirjoittaja Tom Cormigan yritti pitkään houkutella Cagea mukaan leffaideaansa, mutta Cage torjui leffan muutamaankin otteeseen, kunnes lopulta suostui, Cormiganin kirjoitettua hänelle pitkän kirjeen. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2020 tiukkojen koronarajoitusten alla ja nyt Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin Cagen esittävän itseään tulevassa filmissä ja kävinkin katsomassa elokuvan sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Nicolas Cage ei saa tavoittelemaansa elokuvaroolia ja hänellä menee heikosti ex-vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Nick päättää tarttua agenttinsa tarjoukseen vierailla faninsa syntymäpäiväjuhlilla miljoonaa dollaria vastaan. Helppo keikka muuttuu pian jännittäväksi, kidnappausta tutkivan CIA:n värvätessä Nickin vakoilemaan isäntäänsä.

Nicolas Cage näyttelee itseään... tai jonkin sortin fiktiivistä versiota Nicolas Cagesta. Vähän kuin itse näyttelijä, myös elokuvan tulkinta hänestä on velkaantunut stara, joka on joutunut tekemään paljon itseään turhauttavaa roskaa, haaveillen samalla pääsevänsä valitsemaan elokuvansa paremmin. Pahoissa veloissa rypenyt Cage tekikin useita suoraan Anttilan alelaariin päätyneitä turhakkeita, mutta onneksi viime vuosina hän on päässyt esiintymään huomattavasti laadukkaammissa filmeissä, kuten Mandyssa (2018), Color Out of Spacessa (2019) ja Pigissä (2021). Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka tuntuu näyttelijälle loogiselta tavalta käsitellä näitä uran muutoksia. On vaikea kuvitella, että kovinkaan moni näyttelijä suostuisi tai edes kykenisi tekemään näin lystikkään itseironista roolia kuin Cage. Hän tarjoaa yhden vahvimmista suorituksistaan ikinä. Nicolas Cagena Nicolas Cage pääsee hulluttelemaan ja huutamaan kuten Nicolas Cagen olettaakin, mutta hän pääsee myös esittelemään todellisia lahjojaan.

     Elokuvassa nähdään myös Sharon Horgan Nickin keksittynä ex-vaimona Oliviana, Lily Sheen Nickin keksittynä tyttärenä Addyna (tosielämässä Cagella on kaksi poikalasta), Neil Patrick Harris Nickin agenttina Finkinä, Pedro Pascal Nickin juhliinsa kutsuvana Javina, sekä Tiffany Haddish ja Ike Barinholtz CIA:n agentteina Vivianina ja Martinina. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan mainiosti - erityisesti Pascal, joka on nappivalinta Nicolas Cage -faniksi. Cagen ja Pascalin kemiat kohtaavat täydellisesti ja kaksikon yhteisiä kohtauksia on suorastaan ilo katsoa.

Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätöntä taakkaa on muutenkin valtava ilo katsoa. Elokuva onnistui yllättämään minut totaalisesti ja vetelemään mattoa jalkojeni alta vähän väliä. Kyseessä on hillittömän hauska metatasoilla liikkuva komedia, joka yhdistelee nerokkaasti monenlaisia juttuja toisiinsa, luoden täysin omanlaisensa lopputuloksen. Seassa on niin itseironista komediaa, vahvaa perhedraamaa, herkkää ystävyyskertomusta, päihdesekoilua, vakoojatrilleriä, mafiakuvioita, vauhdikasta toimintaa kuin sitä cagemaista hulluutta. Pahimmassa tapauksessa elokuva leviäisi käsiin kauheana sekamelskana, mutta aiemmin vain ihan katsottavan romanttisen komedian Sinkkuna suhteessa (That Awkward Moment - 2014) tehnyt Tom Cormigan pitää pakettia kasassa ihailtavasti.

En edes muista, milloin minulla olisi ollut näin hauskaa elokuvateatterissa. Etenkin leffan ensimmäinen tunti sai naureskelemaan vähän väliä huvittavien keskustelujensa, kuvioidensa ja Cagen filmografiaan kohdistuvien viittauksiensa kanssa. Erään LSD-kohtauksen aikana liki sattui mahaan nauramisen määrä. Tarina vie täysillä mukanaan ja elokuva vain paranee, kun Nickin ja Javin välille alkaa vähitellen muodostumaan kaveruus. Kaksikon hiljalleen suunnittelema elokuva vain tuo filmiin lisää metatasoja ja Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka toimii myös omanlaisena rakkauskirjeenä elokuvataidetta kohtaan. Loppuhuipennus ei ole yhtä vahva kuin elokuvan ensimmäiset suunnilleen tunti ja vartti, mutta se vie filmin silti lystikkäästi päätökseensä. Ja kuten hahmot itsekin sanovat, taiteellinen henkilödraama vaatii toimintakohtauksen, jota voi hyödyntää trailereissa kalastelemaan massayleisöä teatteriin. Nerokas elokuva!

Cormiganin ohjaus ja Kevin Ettenin kanssa työstämä käsikirjoitus ovat läpikotaisin loistokasta työtä. Elokuva leikittelee ideoillaan todella nokkelasti, saaden katsojansa virnuilemaan tyytyväisenä läpi filmin. Etenkin kun Cormigan ja Etten tunnustavat Paddington 2:n (2017) kuuluvan kaikkien aikojen parhaiden elokuvien joukkoon. Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka on myös teknisiltä ansioiltaan pätevästi tehty. Se on mainiosti kuvattu ja oivallisesti leikattu kasaan. Lavasteet ja asut ovat onnistuneet ja äänimaailma on hyvin rakennettu Mark Ishamin säveltämiä musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka on riemastuttava metatasoilla liikkuva komedia, joka viihdyttää täysillä ja naurattaa todella makeasti. Elokuva yhdistelee erittäin tyylikkäästi monenlaisia lajityyppejä toisiinsa, luoden varsin omaperäisen kokonaisuuden. Jonkun muun käsissä lopputulos voisi olla kamala sekamelska, mutta Tom Cormigan pitää pakettia hienosti kasassa. Elokuva pitää täysillä mukanaan, tuoden vähän väliä uusia puolia menoon mukaan ja pitäen hommaa raikkaana. Nicolas Cage on huippuvireessä läpi elokuvan ja hänen ja Pedro Pascalin kemiat kohtaavat täydellisesti. Filmi on tekniseltä puoleltaankin onnistunut. Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka nousi kevyesti vuoden parhaiden elokuvien joukkoon. Cage-faneille suosittelen filmiä todella lämpimästi, mutta sen voi katsoa muutenkin, jos vekkulimaiset toimintakomediat iskevät. Viimevuotisen Pigin ja nyt tämän jälkeen en malta odottaa, mitä kaikkea Cagella on vielä tarjottavanaan...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.4.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Unbearable Weight of Massive Talent, 2022, Lionsgate, Saturn Films

Arvostelu: Yhteinen sävel (Military Wives - 2019)

YHTEINEN SÄVEL

MILITARY WIVES

Ohjaus: Peter Cattaneo
Pääosissa: Kristin Scott Thomas, Sharon Horgan, India Ria Amarteifio, Amy James-Kelly, Gaby French, Lara Rossi, Emma Lowndes, Laura Checkley, Jason Flemyng ja Greg Wise
Genre: komedia, musiikki, draama
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: S

Military Wives, eli suomalaisittain Yhteinen sävel perustuu löyhästi tositapahtumiin Englannin sotilastukikohdissa asuvista naisista, jotka ovat perustaneet kuoroja, kun heidän miehensä ovat sotimassa ulkomailla. Käsikirjoittajat Rosanne Flynn ja Rachel Tunnard kiinnostuivat näistä kuoroista ja alkoivat työstämään käsikirjoitusta heidän kertomustensa pohjalta. Kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 2019 ja Yhteinen sävel sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla viime syyskuussa. Elokuva ehdittiin julkaista hetkeksi aikaa leffateattereihin muutamissa maissa, kunnes koronaviruksen takia teatterit suljettiin. Nyt Suomessa elokuvateatterit ovat taas auenneet ja alunperin keväälle suunniteltu Yhteinen sävel ilmestyy vihdoin täälläkin. Kun huomasin leffan olevan samoilta tekijöiltä kuin hauska Housut pois! -elokuva (The Full Monty - 1997), menin iloisin mielin katsomaan Yhteisen sävelen sen lehdistönäytökseen heinäkuussa.

Englantilaiset sotilaat lähtevät rintamalle Afganistaniin ja heidän vaimonsa jäävät Flitcroftin sotilastukikohtaan odottamaan heidän paluutaan ja pelkäämään heidän puolestaan. Odotellessaan vaimot keksivät perustaa kuoron, vaikka kaikkia ei olisikaan siunattu laululahjoilla tai sävelkorvalla.

Kristin Scott Thomas näyttelee Kate Barclayta, joka menetti poikansa sodassa, mikä vainoaa häntä kaiken aikaa. Hän pyrkiikin tukemaan muita vaimoja mahdollisimman hyvin, kun sotilasmiehet ovat poissa, toivoen, ettei kukaan joudu kokemaan samaa kuin hän. Sharon Horgan taas esittää Lisa Lawsonia, jolla on vaikeuksia itsenäistyvän tyttärensä (India Ria Amarteifio) kanssa, samalla kun hänenkin miehensä on lähtenyt Afganistaniin. Yhdessä Katen ja Lisan on tarkoitus järjestää kuorotunteja muille vaimoille, mikä ei ole haaste vain naisten laulutaitojen (tai taidottomuuden) takia, vaan koska heillä on täysin omat näkemyksensä, kuinka homma pitäisi hoitaa. Kate on määrätietoinen ja uskoo klassisen musiikin voimaan, kun taas Lisa haluaisi ottaa rennommin ja tykittää tuoreempia hittikappaleita. Vastakohdat usein toimivat päähenkilöinä ja se pätee myös tässä. Kate ja Lisa ovat molemmat mainiot hahmot omilla tavoillaan ja niin tukevat kuin tökkivät toisiaan hyvin. Thomas ja Horgan sopivat rooleihinsa erinomaisesti.

Katen ja Lisan lisäksi kuoroon kuuluu mm. ujo mutta lahjakas Jess (Gaby French), matalalta laulava Ruby (Lara Rossi), lujan asenteen omaava Maz (Laura Checkley), lyhyttukkainen Annie (Emma Lowndies) ja sotilastukikohtaan vasta muuttanut nuori Sarah (Amy James-Kelly). Elokuva panostaa sivuhahmoihin huomattavasti pienemmin kuin Kateen ja Lisaan, ja katsojana huomaakin vasta loppupäässä, kuinka merkittävältä koko porukka itse asiassa tuntuukin. Hahmojen kasvava riemu kuororyhmässä, sekä heidän ystävystyminen tuntuvat käsinkosketeltavan aidoilta ja jo se nostaa hymyn katsojan huulille.

Hymy leviää muutenkin pitkin leffaa, sillä Yhteinen sävel on varsinainen hyvän mielen elokuva. Sen ihastuttavan riemastuttava henki ympäröi katsojan vähitellen mutta varmasti ja ennen kuin edes tajuaakaan, on jo täysin uppoutunut Flitcroftin kuoron vietäväksi. Elokuva viihdyttää läpi kestonsa, eikä aika käy pitkäksi, vaikka tarinan kaava onkin hyvin selvä alusta alkaen. Juonta voi täysin mokomin syyttää ennalta-arvattavuudesta ja sitähän se kyllä on, mutta tämä on niitä tapauksia, joissa arvattavuuden voi katsoa sormien läpi, sillä matka on monin tavoin niin miellyttävä ja valloittava. Elokuva voittaa kaiken aikaa yhä vain paremmin puolelleen ja johtaa kohti loppuhuipennusta, mikä yllättää sillä, että se jopa onnistuu nostamaan tunteet pintaan.

Yhteisestä sävelestä löytyy muutenkin iskevää herkkyyttä ja kuten arvata saattaa, ei Afganistanista kuulu pelkkiä hyviä uutisia. Näinä liikuttavina hetkinä hoksaa, kuinka paljon kuoron jäsenistä onkaan alkanut välittämään. Katsoja onnistutaan imaisemaan menoon niin hyvin mukaan, että voi huomata eläytyvänsä hahmojen tunteisiin. Vaikka aluksi elokuvan kevyt ja humoristinen henki voi tuntua pinnalliselta, on se mitä oivaltavin ja viekkain tapa luoda tunneside katsojan ja elokuvan välille, jotta oikealla hetkellä filmi voi näyttää todelliset värinsä. Hilpeyden ja surun välillä tasapainotellaan taidokkaasti. Elokuva myös syventyy mielenkiintoisesti hahmojen puolesta siihen inhottavaan tunteeseen, kun ei voi tietää, pääseekö koskaan näkemään kenties oman elämän tärkeintä henkilöä.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Housut pois! -komedian ohjaaja Peter Cattaneo, joka keskittyy tällä kertaa ryhmään naisista, jotka kokeilevat tehdä yhdessä jotain elämäänsä mullistavaa. Nämä kertomukset Cattaneo selvästi taitaa ja hän on iso syy siihen, että katsoja antaa anteeksi Rachel Tunnardin ja Rosanne Flynnin käsikirjoituksen kliseisyydet. Lisäksi Yhteinen sävel on kuvattukin sujuvasti ja leikkauskin on pätevää. Leikkauksessa pahimmaksi ongelmaksi koituu alkupään kohtaus, missä vaimot heittelevät ideoita yhteiseksi puuhaksi ja niitä kirjataan ylös paperille. Kohtaus taitaa olla improvisoitu ja ehdotukset muuttuneet kuvausten aikana, sillä lähes joka kerta, kun paperia näytetään, on listaus muuttunut. Lavasteet ja loppuhuipennuksen valaisu ovat tyylikkäät ja äänimaailmakin on rakennettu hyvin äänitehosteista Lorne Balfen säveltämiin musiikkeihin. Isoimman yllätyksen äänien puolella tekee kuitenkin kuoron itse tekemä kappale, jonka voimakas kertosäe onnistui niin nostamaan herkät tunteeni pintaan kuin ihoni kananlihalle.

Yhteenveto: Yhteinen sävel on varsinainen hyvän mielen elokuva, mikä onnistuu myös koskettamaan yllättävänkin syvältä. Elokuva osoittaa hienosti ja riipaisevasti, mitä nämä vaimot tuntevat, kun he joutuvat elämään jatkuvassa pelossa siitä, mitä heidän rakkaille käy. Etenkin loppupäässä tunteet iskevät voimakkaasti pintaan ja kuoron finaalin yhteislaulu nostaa ihon kananlihalle voimakkuudellaan. Vahvat tunteet saavat antamaan anteeksi käsikirjoituksen kliseet ja ennalta-arvattavuudet. Leffa ei kuitenkaan ole pelkkää nyyhkyttelyä, vaan siitä löytyy myös paljon hauskoja hetkiä, sävelkorvattoman kuoron harjoitellessa ja Katen ja Lisan kilpaillessa johtajuudesta. Näyttelijät ovat mainioita rooleissaan. Heikkouksiensakin kanssa Yhteinen sävel on erittäin hyvä filmi, mitä suosittelen lämpimästi kenelle tahansa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Military Wives, 2019, Ingenious Media, 42, Koliko Films, Tempo Productions Limited

Arvostelu: Game Night (2018)

GAME NIGHT

Ohjaus: John Francis Daley ja Jonathan Goldstein
Pääosissa: Jason Bateman, Racher McAdams, Billy Magnussen, Lamorne Morris, Kylie Bunbury, Sharon Horgan, Kyle Chandler, Jesse Plemons, Michael C. Hall, Jeffrey Wright ja Danny Huston
Genre: komedia, trilleri
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 16

Kun ensimmäisen kerran kuulin Game Nightista, en ollut kovin kiinnostunut. Lyhyiden televisiomainosten perusteella leffa vaikutti ärsyttävältä kohellukselta, joka ei naurattaisi, vaan aiheuttaisi lähinnä päänsärkyä. Odotin elokuvan saavan murska-arviot Yhdysvalloissa, mutta niin ei käynytkään. Filmi nousikin yhdeksi kehutuimmaksi komedialeffaksi pitkään aikaan, jolloin se alkoi kiinnostaa minua. Kun huomasin, että se on alle 16-vuotiailta kielletty mustan huumorin komedia, kiinnostukseni kasvoi ja aloin jopa odottamaan sen näkemistä. Vasta juuri ennen Game Nightin ensi-iltaa sille järjestettiin lehdistönäytös, jolloin pääsin katsomaan sen. Ja on pakko sanoa heti, etten ole nauranut yhtä paljon pitkään aikaan.

Kaverusten peli-ilta saa uuden käänteen, kun he tajuavat, että heille järjestetty murhamysteeripeli onkin täyttä totta.

Game Nightin päähenkilöt ovat Jason Batemanin ja Rachel McAdamsin näyttelemä pariskunta Max ja Annie, jotka järjestävät peli-iltoja. Pariskunta on erittäin kilpailuhenkinen, joten näinä iltoina he voivat osoittaa kavereilleen olevansa parempia. Tämä ei onneksi muutu ärsyttäväksi piirteeksi. Maxia ja Annieta on itse asiassa mielenkiintoista seurata läpi leffan, sillä Bateman ja McAdams puhaltavat yhteen hiileen erinomaisesti. He onnistuvat olemaan hauskoja erillään, mutta entistäkin hauskempia yhdessä. Paikoitellen heidän ongelmansa eivät jaksa kiinnostaa, sillä hahmot eivät ole mitä kiehtovimpia, mutta näyttelijät ovat niin pidettävät, että huumorittomatkin hetket toimivat.
     Annien ja Maxin peli-iltoihin osallistujat ovat koulusta asti yhdessä olleet Kevin (Lamorne Morris) ja Michelle (Kylie Bunbury), sekä naistenmies Ryan (Billy Magnussen) ja hänen vaihtuva naisseuralaisensa - tässä tapauksessa Sarah (Sharon Horgan). On oiva ratkaisu, että leffan seuraamat hahmot ovat pareja ja on hienoa, että jokaiselle kolmesta parista on luotu onnistunutta kemiaa, jolloin jokaista paria on ilo seurata. Jokaisen parin välit ovat erilaiset toisistaan, jolloin jokaisella parilla on erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia, minkä huomaa helposti pelien aikana. Keviniltä ja Michelleltä löytyy ryppyä rakkaudessa, mitä he yrittävät selvittää, vaikka tilanne olisikin täysin väärä sellaiseen. Sarah taas on fiksu irlantilainen, joka on jostain syystä kiinnostunut Ryanista, joka taas on hänen täysi vastakohtansa. Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä selkeämmäksi käy, että Ryan on aikamoinen idiootti, minkä ansiosta Magnussen pääsee jatkuvasti varastamaan show'n. Vain parissa kohtaa Ryanin tyhmyys on ärsyttävää, mutta muuten se toimii upeasti ja naurattaa vähän väliä.
     Muita tärkeitä hahmoja filmissä ovat Maxin omahyväinen ja rikas veli Brooks (Kyle Chandler) ja Maxin ja Annien naapurissa asuva outo Gary-poliisi (Jesse Plemons). Ryanin ohella Garykin on selkeä show'n varastaja, sillä siinä missä Ryan on tyhmä, Gary todella on outo. Hän puhuu koko ajan monotonisesti, eivätkä hänen tunteensa vaikuta koskaan luontevilta tai normaaleilta, mikä tekee hänestä välillä karmivan. Plemons on kuitenkin huikea roolissaan, ja kun hän ja Magnussen ovat samassa kohtauksessa, katsojan on vaikea päättää, kumpaa pitää hauskempana. Garykaan ei käy ärsyttäväksi, toisin kuin Brooks, josta katsojana on vaikea pitää, sillä hän vaikuttaa olevan todella täynnä itseään. Chandler sopii rooliinsa, mutta on toisaalta hyvä, että häntä nähdään vähemmän kuin kolmea pelaajaparia.
     Elokuvassa nähdään myös Michael C. Hall "Bulgarialaisena", Danny Huston rikkaana Marlon Freemanina, sekä Jeffrey Wright murhamysteerissä FBI-agenttia esittävänä miehenä.

Ensimmäisten kymmenen minuutin aikana en oikeastaan pitänyt Game Nightista. Kun Max ja Annie esitellään alussa ja heistä kerrotaan montaasikohtauksen avulla, leffa vaikutti liian perinteiseltä jenkkikomedialta, jonka unohtaisi varmasti nopeasti. Filmin ensimmäiset vitsit olivat myös niin kummallista ja myötähäpeällistä säätämistä, että minusta tuntui voimakkaasti siltä, että leffa vajoaisi ihan varmasti vuoden heikoimpien elokuvien joukkoon. Ja sitten jotain tapahtui. Aivan kuin joku lahjakkaampi käsikirjoittaja olisi tullut näyttämään kokelaalle, miten homma pitää hoitaa. Siitä lähteekin sitten sellainen naurukyyti, että välillä tuotti vaikeuksia olla nauramatta kovaan ääneen, jotten vaikuttaisi ihan toopelta muun lehdistöväen keskellä. No ei, lähes kaikki nauroivat useaan otteeseen - jopa jenkkikomedioita pääasiassa inhoava ystäväni Episodi-lehdeltä. Vitsit ovat aivan käsittämättömän nerokkaasti kirjoitettuja. Tilannekomiikka osuu täysin maalitauluunsa. Useat hetket ovat hulvattomia, enkä malta odottaa, että näen ne uudestaan. Filmi on ihan täynnä typeriä juttuja, mutta se osaa hyödyntää niitä niin taidokkaasti, että ne todella tuntuvat nerokkailta. Jotkut vitsit ovat lapsellisia, kun taas toiset ovat synkempää huumoria. Jotkut jutut syntyvät kohelluksesta ja toiset taas voimakkaasta myötähäpeästä. Ja minä nauroin ja hekottelin ja tirskuin ja hihittelin ja hymähtelin tyytyväisenä lähes kaikille jutuille.

Mutta... koska liian usein täytyy olla se mutta... kuten useiden komedioiden kanssa käy, jossain kohtaa vitsit vähenevät ja viimeistään loppuhuipennukseen mennessä ne ovat loppuneet lähes kokonaan. Ja siinä kohtaa yleensä tietää, toimiiko komedia oikeasti, kun jäljellä ovat tarina ja hahmot. Loppupäässä tulin huomanneeksi, etten erityisemmin välittänyt Maxin ja Annien suuresta ongelmasta, mitä he yrittävät ratkaista läpi leffan. Minua ei kovin paljoa edes kiinnostanut, mitä hahmoille käy. Toivoin vain, että joku sanoisi jälleen jotain hauskaa. Sen lisäksi loppuhuipennus tuntuu jotenkin nähdyltä ja tylsältä. Lopetus on myös harmillisen ennalta-arvattava, kun ottaa huomioon, miten yllättäviä hetkiä ja vitsejä sitä ennen on päässyt kokemaan. Noin tunnin ja vartin ajan pidin Game Nightia erittäin mainiona filminä, mutta surkean alun ja kehnon lopun takia en suostu vielä antamaan todella hyvän elokuvan arvosanaa. Ehkä se tapahtuu toisella katselukerralla - sillä tiedän ostavani tämän Blu-rayna ja katsovani sen joskus uudestaan - mutta juuri nyt niin ei käy. Silti minun täytyy sanoa, että pitää olla jokin todella kova teos tulossa, jottei tämä filmi pidä käsissään vuoden hauskimman elokuvan titteliä yhä joulukuun lopulla. Jos siis kaipaatte naurua elämäänne, käykää ihmeessä katsomassa Game Night!

Elokuvan ovat ohjanneet John Francis Daley ja Jonathan Goldstein, jotka ovat aiemmin tehneet yhdessä komedioita kuten Kaameat pomot (Horrible Bosses - 2011) ja sen jatko-osan Kaameat pomot 2:n (Horrible Bosses 2 - 2014), sekä uuden Loman (Vacation - 2015). Heiltä siis todella löytyy tarvittavaa taitoa luoda vitsejä vitsin perään, sekä oikeaa tunnelmaa. Leffan käsikirjoituksesta vastaa Mark Perez, joka on kirjoittanut aivan nerokkaita vitsejä ja tilanteita, muttei ole saanut aikaiseksi mitä mielenkiintoisinta tarinaa. Toivon kuitenkin todella paljon, että kolmikko työskentelee yhdessä vastaisuudessakin. Myös teknisesti Game Night on hyvin toteutettu. Leffa on taidokkaasti kuvattu ja leikattu. Etenkin yhdessä kohtaa nähtävä muka-yhden-kuvan-otto, joka seuraa hahmoja ympäri kartanoa, on tyylikkäästi kuvattu ja siihen on hyvin piilotettu leikkauksia, vaikkakin elokuvafanittajat varmasti huomaavat ne helposti. Visuaalisessa tyylissä en pitänyt kovin paljoa muutamista oudoista laajoista kuvista, jotka oli tarkennettu erittäin kummallisesti, mikä sai ne näyttämään pienoismalleilta tai tietokoneella toteutetuilta. Ääniefektit ovat kuitenkin oivallisia ja vaikka Cliff Martinezin säveltämät musiikit ovat todella unohdettavia, leffan jälkeen soi helposti Queenin biisit päässä loppupäivän ajan.

Yhteenveto: Game Night on todella hauska komedia, pääasiassa jopa aivan hulvaton. Elokuvan alku on aika kehno ja sen loppu tuntuu hieman laiskalta, mutta onneksi niiden välinen aika käytetään taidokkaasti hyödyksi. Huumoria löydetään monilla eri tavoilla ja paikoitellen vitsien rankkuus pääsee yllättämään. Yllätyin myös siitä, kuinka nerokkaasti todella typerät jutut on kirjoitettu. Tunnelma on luotu erittäin viihdyttäväksi ja elokuva onnistuukin yli tunnin ajan pitämään tiukasti mukanaan. Upeiden Ryan-idiootin ja outo-Garyn lisäksi hahmot eivät ole mitä kiinnostavimpia, mutta kun pääkuusikko esiintyy usein pareissa, on pareille saatu aikaiseksi niin toimivaa kemiaa, että jokaista paria katsoo erittäin mielellään. Jason Bateman ja Rachel McAdams ovat nappivalinnat päärooleihin ja muutenkin näyttelijätyö toimii lähes kaikilta. Muutamia outoja kuvia lukuunottamatta tekninenkin toteutus toimii hyvin. Onkin harmi, ettei leffa ole täysin eheä paketti, sillä sen hulvattomuuden takia siitä haluaisi pitää paljon enemmän. Jo tällaisenaan Game Night on kuitenkin erittäin hauska leffa ja suosittelen katsomaan sen, jos kaipaatte makeita nauruja. Tämä on loistovalinta, jos esimerkiksi kaveriporukassa mietitte, mitä voisi mennä katsomaan. Toivon todella, että ohjaajakaksikko Daley ja Goldstein, sekä käsikirjoittaja Perez tekevät tulevaisuudessa yhteistyötä, sillä he selvästi taitavat komiikan jalon taidon. Lopputekstit kannattaa muuten jäädä katsomaan, sillä niiden aikana nähdään hauskoja juttuja, minkä lisäksi niiden jälkeen on tiedossa vielä yksi kohtaus!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.2.2018 - Muokattu 15.12.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.flickeringmyth.com
Game Night, 2018, Aggregate Films, Davis Entertainment, New Line Cinema