Arvostelu: The Emoji Movie / Emoji-elokuva (2017)

THE EMOJI MOVIE (2017)

EMOJI-ELOKUVA

Ohjaus: Tony Leondis
Pääosissa: T. J. Miller, James Corden, Anna Faris, Maya Rudolph, Steven Wright, Jennifer Coolidge, Patrick Stewart, Jake T. Austin ja Sofia Vergara
Genre: animaatio, komedia
Kesto: 1 tunti 26 minuuttia
Ikäraja: 7

Emojit ovat hymiöitä sun muita pieniä piirroskuvia, joita ihmiset lähettelevät puhelimillaan toisilleen ilmaistakseen tunteitaan. Ja nyt niistä on tehty elokuva. The Emoji Movie tai siis Emoji-elokuva. Vaikea sanoa, pitäisikö 😢 vai 😃... Noh, onhan sitä aiemmin tehty elokuva mm. leluista, jotka ovat elossa, kun niiden omistaja ei ole paikalla ja filmi autoista, joilla on silmät ja suut. Jopa tunteista on tehty yhdessä animaatiossa eläviä olentoja ja lopputuloksena oli mestariteos, niin miksei hymiöistäkin voisi tehdä leffoja? Joku voisi väittää, että nuo kolme edellistä toimivat, sillä leluja ja autoja on ollut jo vuosikausia, minkä lisäksi tunteita on koettu niinku, öh, aina, mutta emojit ovat vasta muutamia vuosia vanha juttu, joten ei niistä voi elokuvaa tehdä. Au contraire hyvä ystäväni! Emojithan juontavat juurensa joitakin vuosia taaksepäin aina muinaiseen Egyptiin, jossa jengi kirjoitti toisilleen tarinoita käyttämällä juurikin näitä hassun hauskoja kuvia ihmisistä, linnuista jne. Silloinhan ei mistään autosta oltu kuultukaan - hyvä että pyörä oli edes keksitty, joten emojeita on ollut olemassa lähestulkoon aina! Onkin suuri hämmästys, ettei kukaan ole koskaan ennen keksinyt tällaista neronleimausta ennen kuin ohjaaja Tony Leondikselle lähetettiin viesti. Tämä viesti sisälsi emojin, mikä muutti koko Leondiksen maailman. Hän koki nimittäin ilmestyksen. Tässä olisi se elokuva, jonka tekemisen takia hänet lähetettiin maan päälle. Hänellä kävi onni, sillä vuonna 2015 Sony Pictures Animation halusi työstää hänen projektinsa, jolloin hän pääsisi viimein tuomaan nämä keltaiset henkilöt (ei Simpsonit) valkokankaille. Nyt The Emoji Movie on vihdoin ja viimein saamassa ensi-iltansa Suomessa (minkä se teki jo Yhdysvalloissa), jolloin meidänkin on mahdollista kokea tämä vuoden - ei vaan vuosisadan mestariteos! On suuri harmi, että kriitikot ympäri maailman ovat haukkuneet tätä elokuvaa. Sanoisin muuten, että mitä he mistään tietävät, kun haukkuivat Transformers: The Last Knightinkin (2017) lyttyyn, mutta kun huomasin, että myös tavalliset katsojat vihasivat teosta, ajattelin, että jossain on ehkä mentykin vikaan. Toiveeni olivat silti korkealla, sillä IMDb:n käyttäjäkeskiarvo 1,7 ja Rotten Tomatoesin 6% kuitenkin tarkoittivat, että edes joku on ymmärtänyt The Emoji Movien taiteellisuuden ja uskoin kuuluvani samaan porukkaan. Pelästyin huomatessani lehdistönäytöksen olevan suomeksi dubattu, sillä en halunnut mennä katsomaan teosta, jos en kuulisi erään hahmon äänenä legendaarista sir Patrick Stewartia. Olin kuitenkin suuresti huojentunut, kun Finnkino ilmoitti pitävänsä teoksesta ennakkonäytöksen englanniksi, jolloin pääsin katsomaan The Emoji Movien yhdessä tyttöystäväni kanssa ennakkoon.

Digitaalisessa maailmassa elävä päähenkilö on luotu vain yhteen asiaan koko elämänsä ajaksi, mutta kun hän ei kykenekään tekemään sitä asiaa, hän lähtee seikkailulle eri digimaailmoihin, löytääkseen oman tarkoituksensa. Valitettavasti hänen matkansa saattaa koitua näiden maailmojen tuhoksi. En sitten tiedä, selitinkö juuri The Emoji Movien vai Wreck-It Ralphin (2012) juonen...

Elokuvan päähenkilö on Gene (T. J. Miller). Hän on 😕-emoji. Valitettavasti hän ei pysty olemaan 😕, vaan häneltä löytyy paljon muitakin tunteita, mikä on täysin hyväksymätöntä hänen kotikaupungissaan, Tekstopoliksessa, jossa jokaisen tunne-emojin pitää pysyä yhdessä tunteessa. Siitä syystä Genen täytyy lähteä pois puhelinsovelluksestaan ja etsiä paikka, jossa hänet voisi korjata tavalliseksi 😕:ksi. Harmillisesti koko juttu tuntuu niin hölmöltä, ettei katsojaa jaksa kiinnostaa Genen tarina, mutta häntä kuitenkin seuraa leffan läpi, vaikka hahmo paikoitellen ärsyttääkin.
     Genen mukaan lähtee ✋ (James Corden), jolla on myös ongelmia, joihin hän voisi ehkä löytää ratkaisun jostain toisesta sovelluksesta. Vaikkei Genen matka kiinnostakaan, on hän huomattavasti mielenkiintoisempi kuin ✋, joka lähinnä vain ärsyttää. Läpi leffan hahmolle on kirjoitettu tyhmiä repliikkejä, jotka saavat katsojan ärsyyntymään, eikä asiaa helpota yhtään, miten rasittavasti Corden ääninäyttelee hahmoa. Ja minä vielä pidän James Cordenista! Mielestäni hänen "The Late Late Show with James Corden" -talkshow'nsa (2015-) on hauska, joten minua oikeasti harmittaa, miten kehnosti hän suoriutuu tässä.
     Gene ja ✋ tarvitsevat apua hakkerilta nimeltä Jailbreak (Anna Faris). Häneltäkin löytyy jotain, minkä hän haluaisi tavoittaa, mutta eipä hänenkään haaveensa saa katsojaa kovin suuresti kiinnostumaan. Jailbreak on kekseliäs hahmo, mutta silti aika mitäänsanomaton. Häneen on saatu luotua "yllätys", mutta siihen se jää. Ainakaan hän ei ole ärsyttävä.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Genen vanhemmat Mel 😕 (Steven Wright) ja Mary 😕 (Jennifer Coolidge), alkuperäinen hittiemoji 😃 (Maya Rudolph), 💩 (sir Patrick Stewart, voi parkaa) ja puhelimen omistaja Alex (Jake T. Austin). Mukana on myös Sofia Vergaran ääninäyttelemä Flamenca. Hittiemoji 😃 on todella rasittava ollessaan kaiken aikaa todella iloinen ja hymyilevä, mutta 💩-emojille on saatu pari ihan hassua pas... eiku kakka-vitsiä. Genen vanhemmille on taas jostain syystä luotu jonkinlainen aviokriisi, joka ei voisi vähempää kiinnostaa. Se laitettiin mukaan varmaan siksi, kun huomattiin, ettei leffa ylittäisi muuten tuntia ja varttia. Aluksi on ihan huvittavaa, kun vanhemmat puhuvat vain todella 😕:sti, mutta jossain kohtaa se muuttuu tylsäksi ja sitten ärsyttäväksi. Ja jos vanhempien rakkaushuolet eivät jaksa innostaa, niin eipä jaksa myöskään sivujuoni, jossa Alex yrittää keksiä, miten pystyisi herättämään ihastuksensa huomion. No miten muutenkaan kuin lähettämällä hänelle emojeita, koska sanat ei oo enää cool.

Yllätys yllätys, The Emoji Movie ei ole hyvä elokuva. Juonessa minua ei erityisemmin haittaa se, että pohjatarina on varastettu Wreck-It Ralphista, vaan se miten laiskasti tämä varastaminen on tehty. Leffan toteutus on lähes kokonaan laiska, minkä ansiosta elokuva muuttuu jopa puuduttavaksi. Kun melkein mihinkään ei ole panostettu, ei katsojana jaksa kiinnostua teoksesta. Kun Gene ja ✋ lähtevät matkalleen, kulkee leffa nopealla temmolla paikasta toiseen ja mukaan on tungettu tarpeettomia kohtauksia, jotta pituutta saataisiin lisää. Onhan se ihan huvittavaa nähdä, kun hahmot seikkailevat eri puhelinsovelluksissa, kuten Facebookissa, Instagramissa ja Youtubessa, mutta jo Candy Crush Saga -pelissä tapahtuva kohtaus alkaa tuntua liialliselta mainostamiselta. Vielä pahempaa on Just Dance -pelissä tapahtuva tanssihetki, jonka on tarkoitus herättää Genessä ja Jailbreakissa tunteita toisiaan kohtaan, mutta joka on vain ylipitkä ja tylsä pätkä muiden joukossa. Olen varmaan tulossa vanhaksi, sillä en ollut koskaan ennen kuullutkaan mistään Just Dancesta ja minun täytyi leffan jälkeen katsoa internetistä, onko sellainen oikeasti olemassa... Siinä kohtaa, kun veneillään musiikkisovellus Spotifyn ääniaalloilla, alkaa tuotesijoittelu tuntua jo tukalalta katsojasta. Viimeistään Twitter-logon linnulla lentäminen saa katsojan harkitsemaan poistumista salista.

Leffaa tehdessä on selvästi katsottu muitakin animaatioita kuin Wreck-It Ralph. Mukaan on esimerkiksi yritetty ottaa viisauksia Inside Outista (2015), jossa esitettiin hienosti, etteivät tunteet ole yksinkertaisia asioita ja iloitessa voi joutua pyyhkimään kyyneleitä, kun taas surusta saattaa löytyä hymy. Tekijät eivät ole kuitenkaan osanneet varastaa siitäkään teokseensa kunnolla, jolloin The Emoji Movien tunneviisaudet jäävät todella laimeiksi ja hölmöiksi. Leffan käsikirjoituspuoli ei muutenkaan ole kunnossa. Kolme henkilöä kirjoittivat tämän filmin, mutta he eivät yhdessä saaneet sitä toimimaan. Luulisi, että edes joku heistä huomaisi tarinasta löytyvät outoudet, mutta ehkä yhtäkään heistä ei edes kiinnostanut. Esimerkiksi yhdessä kohtaa hahmojen pitää päästä paikasta A paikkaan B, mutta koska sovellusten (jotka ovat emojeihin verrattuna kerrostalon kokoisia kuutioita) välistä juokseminen veisi heidän sanojensa mukaan ikuisuuden, on heidän pakko löytää oikopolkuja. Mutta kun pitää päästä takaisin paikasta B paikkaan A, ei sovellusten välistä juokseminen viekään yhtään sen enempää aikaa kuin oikopolut. Oikopolkujen tarkoituksena on vain esitellä sovelluksia, jotta kaikki yhtiöt olisivat tyytyväisiä tuotesijoitteluun. Käsikirjoitus on erittäin laiska ja on huvittavaa, miten mukaan on pitänyt tunkea turhia asioita, kun taas juonen kannalta tärkeät kohdat ratkaistaan typerryttävän helposti. Ja loppupään aikana on outoa, jos ei mieti, tietävätkö käsikirjoittajat yhtään mitään puhelimen toiminnasta? Romanssikin oli tietty pakko vääntää mukaan, mutta se on hoidettu niin kehnosti, että vaikka sitä odottaa tapahtuvaksi, pääsee se silti yllättämään outoudellaan. Yksi hirveimmistä asioista on kuitenkin se, että leffan täytyy päättyä tanssinumeroon.

Ei The Emoji Movie kuitenkaan täysin surkea tekele ole ja siitä löytyy hyvät puolensa. Tai no, tuntuu pahalta sanoa "hyvät", joten korjataan että "muuhun leffaan verrattuna toimivat". Vaikka emojeiden elämä näytetäänkin todella tylsästi, on Tekstopoliksessa näkyvillä ihan kekseliäitäkin juttuja. Mielestäni parasta elokuvassa oli, että siinä huomioitiin tavallisetkin hymiöt (eli :), :D jne), jotka olivat emojeille ikivanhoja konkareita. On myös ihan hauskaa, että emojeilla on oma "Walk of Famensa", jossa kaikkein tärkeimpien emojeiden naamat on laitettu lattialla oleviin tähtiin. Hieman häpeän myöntää, mutta pari kakkavitsiä saivat minut hekottelemaan pienesti... Muuten leffa ei oikeastaan ole hauska. Jotkut vitsit ovat todella väkisin väännettyjä ja ne aiheuttavat vain myötähäpeää yleisössä ja saavat katsojan silmät harhailemaan valkokankaalta etsimään "exit"-kylttiä. Ehkä kaikkein hirvein vitsi kuullaan Dropboxissa, kun yksi hahmoista kysyy, miksi sen nimi on Dropbox ja seuraavaksi he putoavat laatikkoon ja hahmo huutaa: "Aa nyt ymmärsin!" Katsojana voi samaistua tilanteeseen, kun oma älykkyysosamäärä tuntuu putoavan emojien perään. Loppujen lopuksi parasta koko leffassa on kuitenkin se, etten inhonnut sitä. The Emoji Movie on huono, turha ja ties mitä, mutta se ei koskaan saanut minua vihaamaan sitä. Leffa on vain todella tyhjentävä, eikä sitä välttämättä edes muista enää parin kuukauden päästä. Jostain syystä minua jäi eniten harmittamaan, että kun mukana olivat kolme apinaemojia, joista yksi ei näe 🙈, yksi ei kuule 🙉 ja yksi ei puhu 🙊, niin miksei heidän ominaisuuksiaan hyödynnetty koskaan? He vain heiluivat ja ääntelivät kuin tyhmät apinat, jonka jälkeen he laittoivat kätensä tiettyihin asentoihin. Onhan se outoa, että kaikista vaihtoehdoista juuri tämän muuttaminen minulle tuli mieleen, mutta olisihan se voinut ehkä pienesti muuttaa katselukokemusta kivemmaksi. Hyvää kun tästä ei saa millään.

On hyvin vaikeaa sanoa, onko ohjaajakäsikirjoittaja Tony Leondis ylpeä työstään. Hän on aiemmin ohjannut vain mitäänsanomattoman Lilo & Stitch 2: Stitch Has a Glitchin (2005) ja Igorin (2008), josta moni ei ole varmaan koskaan kuullutkaan. Näillä taidoilla hän ei tule tekemään läpimurtoa vielä piiitkään aikaan. Leondis ei osaa pitää leffaa kasassa, eikä selvästi ymmärrä nuoria kunnolla, minkä huomaa useasti leffan aikana. On kuitenkin pakko myöntää, että animointi on pääasiassa toimivaa. Paikoitellen taustat ovat liian yksinkertaiset, mutta yksi Pariisissa tapahtuva kohtaus on visuaalisesti todella hienosti tehty. Hahmot ovat tietty todella simppelisti toteutetut, mutta se ei erityisemmin haittaa. Ääniefektit ovat myös hyvät, mutta Patrick Doylen säveltämää musiikkia ei edes huomaa leffan aikana. Elokuvasta jäävät lähinnä mieleen Wham! -duon klassikkokipale "Wake Me Up Before You Go-Go" ja VIIME vuonna suuresta suosiosta nauttinut Pikotaron "PPAP", eli ✏🍍🍎✏.

Yhteenveto: The Emoji Movie on meh, kuten sen päähenkilökin. Positiivisinta koko hommassa oli se, etten inhonnut sitä. Ei se silti ollut hyvä. Käsikirjoitus on todella laiska, eikä melkein mihinkään ole panostettu. Hahmot eivät ole kiinnostavia, heidän seikkailunsa eivät nappaa mukaansa, vitsit eivät ole hauskoja, eivätkä eri sovelluksissa nähtävät kohtaukset tunnu muulta kuin tuotesijoittelulta. Joitain ihan kekseliäitä juttuja on mukana, mutta niitäkään ei hyödynnetä lähes yhtään. Voi James Corden ja Patrick Stewart -parkoja, kun lähtivät tähän mukaan. Toivottavasti he ottavat tästä opikseen ja miettivät ensi kerralla kunnolla, mihin ryhtyvät. Animointijälki on kuitenkin pääasiassa hyvää, eli ei tässä kaikki ole huonoa! The Emoji Moviea on vaikea suositella kenellekään, sillä vaikka lapset varmasti innostuvat värikkäistä kuvista ja hassun näköisistä hahmoista, on mukana paljon asioita, mitä he eivät ymmärrä, eivätkä perheen pienimmät käytä monia sovelluksia, joita leffassa nähdään. Aikuisten taas on vaikea löytää tarpeeksi iloa ymmärtämistään asioista, jotta he voisivat mennä katsomaan tätä ilman muksuja. Ei kuitenkaan hätää, minulla on tähän ongelmaan ratkaisu: älkää menkö katsomaan The Emoji Movieta. Ei vain sen takia, että se on huono, vaan jotta se ei ikinä saisi jatkoa, eikä tällaisia leffoja tulisi enää. Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt pätkä, jos kiinnostaa, minkä lisäksi ennen elokuvaa nähdään kehno Hotel Transylvania -lyhytleffa "Hauva". Kaikkea ne kyllä keksivätkin. Mitäköhän seuraavaksi... "The Fidget Spinner Movie"?

💩

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.8.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Emoji Movie, 2017, Columbia Pictures, Sony Pictures Animation, LStar Capital