Arvostelu: The Forever Purge (2021)

THE FOREVER PURGE

Ohjaus: Everardo Gout

Pääosissa: Ana de la Reguera, Tenoch Huerta, Josh Lucas, Cassidy Freeman, Leven Rambin, Will Patton, Will Brittain, Alejandro Edda, Sammi Rotibi, Zahn McClarnon ja Jeffrey Doornbos

Genre: kauhu, toiminta

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

Kauhuelokuva Puhdistuksen yö (The Purge - 2013) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Puhdistuksen yö: Anarkia (The Purge: Anarchy - 2014), The Purge: Election Year (2016) ja The First Purge (2018) olivat kaikki edeltäjiään menestyneempiä lippuluukuilla, vaikka jokainen saikin lähinnä negatiivista palautetta kriitikoilta. Elokuvien perään päätettiin tehdä televisiosarja The Purge, joka kuitenkin pyöri vain kahden kauden ajan vuodesta 2018 vuoteen 2019. Viidennen elokuvan suunnittelukin lähti nopeasti liikkeelle ja sen kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2019. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä kesällä 2020, mutta koronaviruspandemian vuoksi sen ensi-iltaa jouduttiin siirtämään. Yhdysvalloissa ja monessa muussa maassa The Forever Purge -nimen saanut leffa julkaistiin kesällä 2021, mutta Suomeen elokuva saapui vasta syksyllä, suoraan myyntiin ja vuokralle. Itse en ole koskaan pahemmin piitannut Purge-elokuvista. Vuonna 2020 katsoin ja arvostelin elokuvat ja sarjan läpi valmistautuessani uuteen filmiin ja kun The Forever Purge oli vihdoin katsottavissa myös Suomessa, vuokrasin ja katsoin sen.

Jokavuotinen Puhdistuksen yö on juuri päättynyt Yhdysvalloissa, mutta eräs ryhmä ei suostukaan lopettamaan kaaosta ja anarkiaa. Yhdessä karjatilan omistavan Tuckerin perheen kanssa pariskunta Juan ja Adela yrittävät päästä pakoon näitä Iankaikkisia Puhdistajia.

Tällä kertaa keskelle Yhdysvaltojen kuvitteellista juhlaa, Puhdistuksen yötä, jolloin kaikki rikokset ovat sallittuja 12 tunnin ajan, päätyvät Meksikosta muuttanut pariskunta Juan ja Adela (Tenoch Huerta ja Ana de la Reguera), sekä Tuckerin perhe, johon kuuluvat Caleb-isä (Will Patton), hänen tyttärensä Harper (Leven Rambin) ja poikansa Dylan (Josh Lucas) ja Dylanin vaimo Cassie (Cassidy Freeman). Valitettavasti tälläkään kertaa Purge-leffan hahmogalleria ei tee minkäänlaista vaikutusta, eikä kenestäkään huomaa piittaavan elokuvan edetessä. Hahmot ovat tylsän pahvisia, eikä yhdenkään kohtalolla ole mitään merkitystä. Meksikolaistaustaisesta parista voisi helposti saada enemmän irti, mutta elokuva on tehty vailla mitään yritystä ja hekin jäävät latteiksi. Näyttelijät yrittävät parhaansa sen kanssa, mitä heille tarjotaan käsikirjoituksessa ja ohjauksella, mutta eipä se todellakaan paljoa ole.

Tylsät hahmot on vain yksi syistä, miksi liian pitkäksi venähtäneen Purge-elokuvasarjan jo viides osa, The Forever Purge on kehno raina. Kun hahmojen kohtaloista ei piittaa, ei leffasta myöskään löydy jännitettä. Ja kun kyseessähän pitäisi olla jonkin sortin kauhuelokuva tai vähintään trillerintapainen, jännityksen puute viittaa isoon epäonnistumiseen. Suoraan sanottuna The Forever Purge on erittäin tylsä elokuva. Leffasarjan tutut jipot on jo käytetty, eikä viidenteen filmiin millään keksitä mitään oikeasti uutta. Ainoa uutuus yrittää olla se, että mukana on ihmisryhmä, jolle 12 tunnin "puhdistautuminen" ei riitäkään, vaan he haluavat jatkaa hirmutekoja vielä sireenin soitua merkiksi siitä, että nyt pitää taas käyttäytyä kiltisti ja unohtaa naapurin tai työkaverin kanssa se, että juuri yritettiin tappaa toisemme.

Näiden Iankaikkisten Puhdistautujien (joiksi jengi itseään julistaa) kautta elokuvasarja pyrkii jälleen ottamaan entistä vahvemmin kantaa poliittisiin asioihin ja Yhdysvaltojen meininkiin. Leffasarjan lähtiessä liikkeelle satiirintapainen kohdistui enemmän jenkkilän aseihannoinnille, rikollisuuden määrälle ja rikkaiden asemalle, mutta sanoma on kääntynyt enemmän siihen, kuinka Puhdistus onkin valkoisten tapa päästä eroon etnisistä ihmisryhmistä. Iankaikkiset Puhdistajat haluavat "puhdistaa" Yhdysvallat maahanmuuttajista ja niinpä Juan ja Adela osuvat heidän silmätikuikseen heti leffan alussa. Vaikka toisaalta on hyvä, että leffasarja yrittää sanoa jotain maan tilanteesta, on elokuva liiankin aggressiivinen ja saarnaava, vieden kaiken mahdollisen huvin pois filmistä. Elokuvan yritys sanoa jotain merkittävää tulee lopulta takellellen ulos tyylillä: "rasismi on muuten ikävä juttu ja sille pitäisi varmaan tehdä jotain." Keskittyisivät vain näyttämään, millaisiksi hirviöiksi itse kukin muuttuu, kun heille antaa luvan tehdä ihan mitä vain.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Everardo Gout, jonka aiempiin töihin kuuluu lähinnä lyhytelokuvia ja jaksoja eri televisiosarjoista, kuten Luke Cagesta (2016-2018) ja Snowpierceristä (2020-). Goutin työ on ponnetonta, eikä hän saa rakennettua tunnelmaa ollenkaan. Käsikirjoituksen taas on jälleen rustannut James DeMonaco, jolla on täysin ideat loppu. Ainoa älynväläys on, että tässä kuvitteellisessa maailmassa Yhdysvalloissa annetaan työpaikkabonukset juuri ennen Puhdistuksen yötä, jotta työntekijät voisivat ostaa aseita ja puolustaa itseään, jotta pystyisivät tehdä töitä seuraavankin vuoden ajan. Se kuulostaa hyvin amerikkalaiselta. Tekniseltä puoleltaan The Forever Purge ei myöskään ole kaksinen. Seassa on oivaa kuvausta, ihan päheitä puhdistautujien asuja, sekä kelvollisia ääniefektejä. Erikoistehosteista kuitenkin huomaa pienen budjetin, aivan kuin leffa olisi alun perinkin tehty katsottavaksi televisiosta.

Yhteenveto: The Forever Purge on kehno yritys pitää kuolemaa tekevää kauhuleffasarjan tapaista hengissä. Tutusta ideasta ei oikein keksitä enää mitään uutta ja niinpä homma on venytetty seuraavalle tasolle ajatuksella "mutta mitä jos jotkut haluavatkin olla rikollisia joka päivä?" Elokuvan syyttelevä sormi osoittelee kiusallisesti vähän joka suuntaan, mutta sen sijaan, että filmi oikeasti julistaisi jotain jonkin puolesta, lopputulos on pelkkä heiveröinen ääni massan keskellä. Kauhuleffaksi The Forever Purge on myös harmillisen vaisu, eikä sen aikana pääse jännittämään. Hahmojen kohtalot eivät kiinnosta, joten heidän edesottamustensa seuraaminen on aika pitkäveteistä puuhaa. Elokuvasarjan luoja James DeMonaco oli aiemmin sanonut tämän jäävän viimeiseksi Purgeksi, mutta eipä taida tulla yllätyksenä, että kuudetta filmiä suunnitellaan parhaillaan. Sitä odotellessa yritän puhdistaa mieleni tästä pökäleestä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.11.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Forever Purge, 2021, Universal Pictures, Blumhouse Productions, Platinum Dunes, Man in a Tree, Perfect World Pictures

Arvostelu: Army of the Dead (2021)

ARMY OF THE DEAD

Ohjaus: Zack Snyder

Pääosissa: Dave Bautista, Ella Purnell, Ana de la Reguera, Omari Hardwick, Nora Arnezeder, Matthias Schweighöfer, Garret Dillahunt, Tig Notaro, Raúl Castillo, Theo Rossi, Hiroyuki Sanada, Huma Qureshi, Samantha Win, Richard Cetrone ja Athena Perample

Genre: rikos, kauhu, toiminta

Kesto: 2 tuntia 28 minuuttia

Ikäraja: 16

Army of the Dead on Zack Snyderin ohjaama uusi zombielokuva Netflixille. Snyder suunnitteli elokuvan idean jo pari vuotta esikoisleffansa, Kuolleiden aamunkoitto -uudelleenfilmatisoinnin (Dawn of the Dead - 2004) jälkeen. Universal Studiosin ja Warner Bros. Entertainmentin oli tarkoitus tehdä elokuva yhteistuotannolla ja Matthijs van Heijningen Jr:n oli määrä toimia ohjaajana. Projekti päätyi kuitenkin noin vuosikymmeneksi tuotantohelvettiin, kunnes Netflix osti filmin itselleen ja Snyder päätti itse ohjata sen. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2019 ja nyt Army of the Dead on julkaistu Netflixissä. Itse en erityisemmin odottanut elokuvan näkemistä, sillä en kummemmin välittänyt Snyderin Kuolleiden aamunkoitosta, kun näin sen kymmenisen vuotta sitten, enkä myöskään pitänyt elokuvan trailerista, joka sai leffan vaikuttamaan täysin idioottimaiselta. Kuitenkin kun leffaa alettiin kehumaan, sen saatua ensi-iltansa Yhdysvalloissa viikko sitten, päätin antaa elokuvalle reilun mahdollisuuden ja katsoinkin Army of the Deadin heti, kun se oli julkaistu Netflixissä.

Las Vegasin muututtua eristetyksi zombien valtakunnaksi, uhkarohkea ryhmä livahtaa muurien läpi kaupunkiin ryöstämään kymmeniä miljoonia dollareita kasinolta, ennen kuin Las Vegas räjäytetään ydinpommilla. Las Vegasissa ryhmä saa kuitenkin huomata, että tyhmiksi luullut zombit ovatkin kehittyneet...

Rahan perässä Las Vegasin zombiepidemian kohtaamaan lähtevään porukkaan kuuluvat ex-sotilas Scott Ward (Dave Bautista), hänen tyttärensä Kate (Ella Purnell), sahalla zombeja pilkkova Vanderohe (Omari Hardwick), mekaanikko Maria (Ana de la Reguera), pankkiholveihin murtautumiseen erikoistunut Dieter (Matthias Schweighöfer), Las Vegasiin usein livahtava Lily (Nora Arnezeder), kasinon vanha turvamies Martin (Garret Dillahunt), helikopterilentäjä Peters (Tig Notaro), somejulkimo Mikey Guzman (Raúl Castillo) ja hänen parinsa Chambers (Samatha Win), sekä Las Vegasin muureja vartioiva Cummings (Theo Rossi), eli aikamoinen määrä ihmisiä, joista arvaa heti monen olevan mukana lähinnä päätyäkseen elävienkuolleiden ruokalistalle. Hahmoista ainoat kiinnostavat ovat Bautistan ja Purnellin esittämä isä ja tytär, joiden välinen suhde on pahasti hajalla Las Vegasin zombiepidemian puhkeamisen myötä. Muillekin hahmoille yritetään kehitellä jonkinlaisia piirteitä tai konflikteja toistensa kanssa, mutta aika kömpelösti. Useasti leffa pääsi osoittamaan, kuinka vähän se saakaan välittämään näistä pahvisista hahmoista ja heidän ryöstöretkestään. Näyttelijät suoriutuvat hommastaan kelvollisesti, mutta Bautistaa lukuunottamatta yksikään ei toden teolla pääse vakuuttamaan.

Army of the Dead on onneksi parempi kuin elokuvan ensimmäinen traileri antoi mielestäni ymmärtää. Trailerissa ei tehty kunnolla selväksi, että zombit on saatu eristettyä Las Vegasiin muurien taakse, joten se jätti minut lähinnä ihmettelemään, että miksi ihmeessä zombimaailmanlopun aikana tapahtuisi tämän luokan ryöstö? Koko planeettaa uhkaavan zombimaailmanlopun aikana rahalle tuskin olisi enää kellään käyttöä, joten näin idean lähinnä hölmönä. Kuitenkin itse filmissä uhkarohkea ryöstöoperaatio perustellaan tarpeeksi järkevästi, jotta katsoja ymmärtää, miksi tämä tiimi lähtee kaikista vaarallisimpaan paikkaan miljoonien takia. Konsepti on veikeä, yhdistellessään zombikauhuilua pankkiryöstöön (tai tässä tapauksessa kasinon ryöstöön), mutta valitettavasti itse elokuva ei ole kovin ihmeellinen. Se on parempi kuin odotin, mutta odotukseni olivat hyvin matalat, joten jopa keskinkertainenkin raina tuntui positiiviselta yllätykseltä.

Elokuvan ongelmiksi koituvat sen tylsät hahmot, ailahteleva tunnelma, sekä ennen kaikkea leffan pituus. Army of the Deadilla on kestoa kaksi ja puoli tuntia ja siinä on ainakin se puoli tuntia liikaa. Jos hahmoista saataisiin aidosti kiinnostavia ja filmi pitäisi reipasta tahtia yllä, se voisi perustella pitkän kestonsa, mutta tällaisenaan leffa kaipaisi rohkeampaa tiivistämistä. Elokuva lähtee sähäkästi liikkeelle ja tarjoaa todella näyttävän ensimmäisen vartin, joka lupailee toimivaa zombimättöä, mutta sitten elokuva tuntuu jämähtävän junnaamaan paikoilleen lähes kolmeksi vartiksi, ennen kuin päästään vihdoin oikeasti Las Vegasiin. Sieltäkin löytyy omat laahaavat hetkensä, mutta kiinnostus palautuu, kun ruudun täyttävät vihdoin ruumiit ja veri. Paikoitellen jopa ihmettelin, että leffan ikäraja on "vain" K16, sillä niin rajun veriseksi meno välillä yltyy.

Viihdyttävää zombimättöä kaipaavat saavat kyllä haluamansa, mutta elokuvasta löytyy turhan paljon sitä ylimääräistä täytettä ja tilpehööriä sen ympäriltä. Jos jostain pidin todella paljon, niin Las Vegasiin muodostuneesta zombikulttuurista. Kaupungista löytyy yhden jos toisenlaisia eläviäkuolleita aina laahustavista idiooteista vauhdikkaisiin neroihin ja näitä kaikkia komentaviin alfoihin, jotka ovat kehittyneet huomattavasti fiksummiksi. Tämä zombien välille muodostunut dynamiikka on filmin parempaa antia ja siihen olisi voinut syventyä vielä paremmin. Zombien kuningas ja kuningatar tuntuvat paremmilta hahmoilta kuin suuri osa elävistä ja katsoja saattaa huomata kannustavansa heitä ryöstäjien sijaan. Nämähän ovat vain poloisia, nälkäisiä zombeja, joilla ei ole ruokaa, sillä epidemia onnistuttiin eristämään yhteen kaupunkiin. Ja siitä puheenollen... vaikka mukana onkin ihmisiä syöviä zombeja, koin koko leffan epärealistisimmaksi asiaksi, että Yhdysvallat olisivat saaneet täydellisesti eristettyä zombit yhteen ainoaan kaupunkiin, eikä virus olisi lähtenyt leviämään. Jostain syystä viimeisen puolentoista vuoden tapahtumat tosielämässä saavat tarttumaan tällaiseen hölmöyteen...

Leffalla tuntuu kuitenkin olevan vaikeuksia päättää, onko se hölmöä zombiviihdettä, vai yritetäänkö siinä tehdä vakavaa ihmisdraamaa. Elokuvan henki on hieman epätasainen ja tuntuu siltä, ettei ohjaaja Zack Snyder täysin tiennyt, millaisen filmistään haluaa. Army of the Dead pitää sisällään hyvin snydermaisia juttuja niin hyvässä kuin pahassa. Snyderilla on vuosia ollut vaikeuksia pitää leffansa lyhyinä, eikä tämä ole poikkeus. Lisäkestoa tuo mukaan melodramaattiset hidastusten käytöt. Kuitenkin Snyderin heikommissakin elokuvissa hänen onnistumisiinsa kuuluu, että sentään elokuvat näyttävät todella hyviltä kuvauksensa puolesta. Army of the Dead on kuitenkin todiste siitä, että vaikka Snyderilla onkin silmää näyttäville visuaalisuuksille, on parempi, jos joku muu kuvaa hänen elokuvansa. Snyder on nimittäin itse myös kuvannut filmin ja valitettavasti täytyy sanoa, että kameratyöskentely ei ole kaksista. Tarkennuksen käyttö on erittäin kömpelöä ja liian rajaavaa, tehden monista kuvista tylsiä. Usein suuri osa kuvasta on sumeaa mössöä, mitä vain pahentaa leffan ankean harmaa värimaailma. Vain yhdessä kohtaa elokuva tarjoaa kunnon väriloistetta, kun zombeja ammutaan pelikoneiden keskellä, mutta muuten filmi on visuaalisesti pienoinen pettymys.

Visuaalisesta puolesta kehut kuitenkin ansaitsee lavastajat, puvustajat, maskeeraajat ja erikoistehostetiimi. Lavasteilla ja efekteillä rakennettu ränsistynyt Las Vegas on näyttävä ilmestys. Zombien maskeeraukset ovat hienosti toteutetut ja jo niillä saadaan näkymään, minkä arvoisia kukin eläväkuollut on omassa kulttuurissaan. Paikoitellen tehosteista näkyy digitaalisuus, mutta esimerkiksi leffan zombieläimet toimivat erittäin passelisti. Äänitehosteet ovat hyvin rakennetut aseiden tulituksista zombiörinöihin. Tom Holkenborgin säveltämät musiikit eivät kuitenkaan pääse tekemään vaikutusta, sillä leffassa kuullaan niin paljon vanhempia kappaleita, kuten hyvin ennalta-arvattavasti käytetyt Viva Las Vegas ja Zombie, harmillisesti tosin cover-versioina.

Yhteenveto: Army of the Dead on keskinkertainen ja ennen kaikkea ylipitkä zombiraina, joka ei oikein osaa päättää, onko se hölmöä viihdettä, vai vakavasti otettavaa selviytymisdraamaa. Elokuvan henki on todella ailahteleva, eivätkä humoristisemmat hetket istu mukaan muuten ankeasti synkistelevässä Snyder-visiossa. Snyder ei valitettavasti taaskaan osaa tehdä elokuvastaan oikean pituista, vaan venyttää ohutta tarinaa äärimmilleen kahden ja puolen tunnin kestolla. Jatkuvasti voi huomata tuumivansa, että tästä ja tuosta olisi voinut napsaista sekunteja ja jopa minuutteja pois. Kesto ei välttämättä haittaisi, jos ryöstöretkelle lähtevät hahmot olisivat kiinnostavampia. Kun zombit pääsevät herkuttelemaan tunkeilijoilla, käy selväksi, kuinka vähän kenenkään kohtalo jaksaa kiinnostaa. Itse zombit ovat onneksi filmin parasta antia ja on kiehtovaa, kuinka leffa luo elävillekuolleille omaa kulttuuriaan. Zombimässäilyssä ei verta säästellä ja elokuva äityy paikoitellen todella roisiksi. Myös tekniseltä puoleltaan leffa on ailahteleva. Lavasteilla ja efekteillä on loihdittu hieno tuhoutunut Las Vegas, mutta sitten taas Snyderin kuvaus on paikoitellen aika kehnoa. Tarkennuksen kömpelö hyödyntäminen häiritsi itseäni vähän väliä. Pariin tuntiin tiivistettynä, tunnelmallisesti selkeämmällä linjalla ja paremmilla hahmoilla Army of the Dead voisi olla aidosti hyvä zombielokuva. Jo tällaisena se tarjoaa muutamat hyvät juttunsa, mutta pääasiassa se jää aika keskinkertaiseksi tekeleeksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.5.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Army of the Dead, 2021, The Stone Quarry, Netflix

Arvostelu: Everything, Everything / Kaikki kaikessa (2017)

EVERYTHING, EVERYTHING (2017)

KAIKKI KAIKESSA

Ohjaus: Stella Meghie
Pääosissa: Amandla Stenberg, Nick Robinson, Anika Noni Rose, Ana de la Reguera, Danube Hermosillo ja Taylor Hickson
Genre: romantiikka, draama
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 7

Everything, Everything - eli suomalaisittain Kaikki kaikessa - perustuu Nicola Yoonin samannimiseen esikoiskirjaan vuodelta 2015. Tuntemattoman naisen kirjoittama rakkaustarina nousi aika isoon suosioon ilmestyessään, jolloin siitä päätettiin tehdä myös elokuva. Suomessa kirja ilmestyi vasta vähän aikaa sitten, joten kovin moni ei luultavasti ollut edes kuullut koko jutusta ennen leffan ilmestymistä. Minäkään en ollut kuullut siitä, ennen kuin tutkin, mitä leffoja olisi tulossa. Traaginen rakkaustarina vaikutti ihan mielenkiintoiselta - vaikka sellaisia onkin nähty tässä vuosien varrella, kuten The Fault in Our Stars (2014) ja Me Before You (2016) - ja meninkin katsomaan Everything, Everythingin. Parasta koko näytöksessä oli, että meille annettiin omat kappaleet Yoonin kirjasta! Näin on itselleni käynyt vain Fallenin (2016) näytöksessä ja sen leffan nähtyäni teki lähinnä vain mieli polttaa koko opus. Everything, Everything oli onneksi paljon siedettävämpi kokemus, vaikka ei tuntunutkaan tarjoavan oikein mitään.

Maddylla on harvinainen sairaus, jonka takia hänen immuunijärjestelmänsä on niin heikko, että mikä tahansa virus voisi tappaa hänet. Tämän takia Maddy joutuu viettämään koko elämänsä huippuvarustellussa kodissaan. Kuitenkin kun naapuriin muuttaa hurmaava poika nimeltä Olly, ei nuorelle Maddylle ole enää yhtä helppoa pysytellä sisällä.

Pääosassa Maddyna nähdään The Hunger Gamesin (2012) Rue-tyttönä tunnettu Amandla Stenberg, joka on pääasiassa ihan hyvä roolissaan. Joitain heikkoja hetkiä Stenbergin esiintymisestä löytyy, mutta ne eivät erityisemmin häiritse. Maddy on aina ollut kotona, joten hän on tavallaan jopa tottunut eristäytymiseensä. Kuitenkin hän katselee jatkuvasti ulos ikkunastaan ja haaveilee pääsevänsä näkemään maailmaa. Hahmon sairaus on mielenkiintoinen, mutta leffa ei erityisemmin selvennä, miten sellaisen kanssa voi oikeasti elää. Katsojana ei kuitenkaan voi koskaan unohtaa sairautta, sillä joku - lähinnä Maddy itse - mainitsee siitä vähän väliä!
     Olly-poikana nähdään Jurassic Worldista (2015) tuttu Nick Robinson, joka on aika kehno valinta rooliin. Robinson ei ole kovin kummoinen näyttelijä ja hänen esiintymisensä on usein tönkköä, minkä lisäksi hän saa Ollyn tuntumaan alussa enemmänkin karmivalta kuin hurmurilta. Ollyn taustoja avataan hieman leffan aikana, mutta niitä ei erityisesti nosteta esille. Hänen kotonaan on vaikeaa alkoholisti-isän takia, mutta tämä jää usein täysin unohduksiin elokuvan aikana.
     Maddyn äiti Pauline (Anika Noni Rose) on lääkäri, joten hän voi hyvin hoitaa tytärtään itse. Äidin ammatti myös antaa selvyyden sille, miten yksinhuoltajaäidillä on ollut varaa hulppeisiin laitteisiin ja muihin hoitajiin. Pauline on todella ylisuojeleva ja vahtiikin Maddyn käyttäytymistä usein. Hän ei hyväksy Maddyn ja Ollyn tuttavuutta millään lailla, minkä takia kaksikko joutuukin miettimään salassa, miten he voisivat tapailla. Anika Noni Rose on mainio ja uskottava tarkkailevana, mutta rakastavana äitinä.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Maddyn mukava hoitaja Carla (Ana de la Reguera), sekä pienissä rooleissa nähtävät Carlan tytär Rosa (Danube Hermosillo) ja Ollyn sisko Kayra (Taylor Hickson).

Heti alusta lähtien voi huomata, että Everything, Everything on suunnattu lähinnä vain teinitytöille, jotka haaveilevat rakkaudesta ja omista unelmien prinsseistään, sekä haluavat päästä tirauttamaan muutamat itkut, sillä niitähän tällainen tarina varmasti saa aikaan. Ainoat pojat yleisössä ovat näiden teinityttöjen poikaystäviä, epätoivoisia sieluja, jotka toivovat itse saavansa jotain myöhemmin, kunhan ovat tämän puolentoista tunnin keston ajan toimineet olkapäinä, jota vasten itkeä. Onneksi elokuva ei kuitenkaan ole pelkkää nyyhkyilyä, vaan vaikeasta sairaudesta on saatu aikaan jokseenkin iloa ja riemua täynnä oleva elokuva. Paikoitellen hymy pääsee leviämään jopa katsojan huulille, mutta mitään ihmeellistä ei kuitenkaan ole luvassa. Useista kohdista on pyritty tekemään mahdollisimman ihanat, jotta katsojat pääsisivät mahdollisimman moneen otteeseen liikuttumaan onnesta. Valitettavasti monet nämä "ihanat" kohdat ovat äärimmäisen siirappisia, jolloin katsoja lähinnä tuijottaa kiusallisena ruutua. Näissä kohdissa ne poikaystävät sitten miettivät, että ei kai heidän suhteensa ole yhtä yliampuvan söpöstelyä, kun taas teinitytöt mulkaisevat poikaystäviään ja miettivät, miten tuollaisen vätyksen saisi tekemään jotain todella romanttista ja suloista? Turha siis enää odottaa mitään ennen nukkumaanmenoa.

Onneksi kiusallisuudesta voi löytää hyviäkin puolia. Kun Maddy ja Olly tapaavat vihdoin ensimmäisen kerran, on kiusallinen ilmapiiri onnistuneesti luotu. Vaikka olisi kuinka viestitellyt etukäteen, on se silti jännittävää yhtäkkiä olla ihastuksensa kanssa kahdestaan samassa huoneessa. Tämä oli kaikkein paras kohtaus koko elokuvassa, sillä siinä Nick Robinsonin vaivalloinen näytteleminen tai kehnot repliikit eivät haitanneet, vaan sopivat täysin tilanteeseen. Valitettavasti muuten leffa lässähtelee vähän väliä, eikä sitä paikoitellen edes jaksaisi katsoa. Everything, Everything tuntuu paljon pidemmältä kuin oikeasti onkaan. Siirappiset parisuhteet ovat ihan okei, jos kuuluu siihen suhteeseen, mutta kun siirappisuutta tunkee muiden naamalle, kiinnostus katoaa nopeasti. Elokuva ei myöskään yllätä katsojaansa (yhtä kohtaa lukuunottamatta) ja monet kohdat tuntuvat ryöstetyiltä muualta paremmista leffoista. Lopputuloksena on äärimmäisen keskinkertainen rakkaustarina, joka uppoaa ehkä täysillä kohdeyleisöönsä, mutta jättää kaikki muut kylmäksi.

Elokuvan on ohjannut Stella Meghie, joka on aiemmin ohjannut vain kirjoittamansa komedian Jean of the Jonesesin (2016). Meghien kokemattomuuden huomaa välillä, mutta leffan suurimmat ongelmat eivät synny hänestä, vaan J. Mills Goodloen käsikirjoituksesta, jonka repliikit ovat pääasiassa käsittämättömän huonoja. Useat lauseet tuntuvat todella epäluonnollisilta sanottuina ääneen ja lisäävät katsojan kiusallista tunnetta yleisössä. Kuvaus on sentään sujuvaa ja leikkaus toimii suurimmaksi osaksi. Visuaalisina tehosteina leffassa nähdään lähinnä Maddyn ja Ollyn lähettämiä tekstiviestejä, jotka ilmestyvät ruudulle. Valitettavasti niitä on usein äärimmäisen hankala seurata, kun tekstarit ovat ruudulla sekä suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi, minkä lisäksi hahmot puhuvat päälle, jolloin pitäisi vielä kuunnella tai lukea toiset tekstitykset ruudun alareunasta. Yhdessä kohtaa on myös yritetty kikkailla ajatustekstien kanssa, jotka ilmestyvät teksteinä ruutuun tavallisten tekstitysten alle. Näitä on kaikkein hankalinta seurata, eikä itselläni ollut lähes mitään käsitystä, mitkä ovat kenenkin ajatukset. Musiikkina kuullaan usein Ludwig Göranssonin pirteää kitaranäppäilyä, joka toimii, mutta joka käy myös jossain kohtaa hieman tylsäksi, kun sitä kuullaan samanlaisena yhä uudestaan.

Yhteenveto: Everything, Everythingin katsoo kerran, mutta se tuntuu jotenkin liian nähdyltä. Maddyn sairaus on mielenkiintoinen, mutta se tuntuu kummasti jäävän taka-alalle, vaikka hahmo mainitseekin siitä vähän väliä. Nuorten rakkaustarina ei ole kovin kummoinen ja se on lähinnä häiritsevän siirappinen. Amandla Stenberg on pääosassa toimiva, mutta Nick Robinson vetää heikon suorituksen. Kaksikolle kirjoitetut repliikit ovat usein kuraa ja heidän kemiansa toimii lähinnä vain yhdessä kohtauksessa. Puolentoista tunnin elokuvaksi Everything, Everything tuntuu hieman pitkäveteiseltä. Onneksi leffa ei sentään ole niin nyyhkyilyä kuin olisi voinut odottaa ja siitä löytyy iloisuutta. Tekstivisuaalisuuksia ei ole mietitty loppuun asti ja niitä on usein hankala seurata. Everything, Everything on suunnattu juurikin rakkautta ja itkuleffoja kaipaaville teinitytöille, eikä tätä voi muille suositellakaan. Kohdeyleisö antaa varmasti korkeamman arvosanan, mutta omasta mielestäni lopputulos on heikko.

Kirjoittanut: Joonatan, 20.5.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Everything, Everything, 2017, Alloy Entertainment, Itaca Films, Metro-Goldwyn-Mayer