Arvostelu: Iron Man 3 (2013)

IRON MAN 3

Ohjaus: Shane Black
Pääosissa: Robert Downey Jr, Gwyneth Paltrow, Don Cheadle, Guy Pearce, Ben Kingsley, Rebecca Hall, Jon Favreau, James Badge Dale, Ty Simpkins, William Sadler ja Paul Bettany
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 12

Neljä vuotta sitten ilmestyi vihdoin todella monen odottama The Avengers (2012), joka kokosi tunnetut sankarit ensimmäistä kertaa yhteen isolle ruudulle. Se oli päätös Marvel Cinematic Universen (2008-) ensimmäiselle vaiheelle ja vuonna 2013 alkoi toinen vaihe elokuvalla Iron Man 3. Kun tämän katsoo ensimmäistä kertaa, ei riitä että on nähnyt vain kaksi aiempaa Iron Man -elokuvaa, vaan niiden lisäksi täytyy nähdä myös The Avengers, sillä tämä on enemmän jatkoa sen tarinalle kuin kahdelle aiemmalle Iron Manille. Elokuvateatterissa minulta menivät ohi ensimmäiset lauseet, sillä repliikit alkavat jo ennen studioiden logoja.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää mahdollisia SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Iron Man (2008), Iron Man 2 (2010), Thor (2011) ja The Avengers!

Mandariini -nimisen terroristin joukot hyökkäävät Tony Starkin kimppuun, tuhoten tämän kodin, jolloin Stark joutuu selviytymään ilman Iron Man -pukujaan.

Robert Downey Jr:n näyttelemä Tony Stark/Iron Man on muuttunut paljon The Avengersin tapahtumien jälkeen. Siinä pelossa, että jälleen jotain yliluonnollista iskisi hänen kimppuunsa, hän rakentaa nopealla tahdilla itselleen yhä vain enemmän uusia pukuja. Hän kärsii paniikkikohtauksista, eikä saa nukuttua. Mielestäni traaginen lähestymistapa hahmoon toimii erittäin hyvin, etenkin kun ottaa huomioon, että aiemmat lähestymistavat ovat olleet hyvin samanlaiset. Downey Jr loistaa yhä roolissaan ja pääsee näyttämään hieman vakavamman ja väkivaltaisemman puolen hahmostaan.

Gwyneth Paltrow'n esittämä Pepper Potts nähdään jälleen, eikä Paltrow vieläkään tee vaikutusta. Hahmo on kuitenkin onneksi päättäväisempi ja pääsee jopa toimintaan, sekä käyttää lyhyesti yhtä Iron Manin puvuista.
     Enää ei Starkin ystävä James Rhodes (Don Cheadle) ole War Machine, vaan hänestä on tehty Iron Man -versio Captain Americasta, eli Iron Patriot. Vaikka tiedän kyllä, ettei Iron Patriot ole oikeasti Kapun Rautamies-versio, niin siltä se silti ehdottomasti tuntuu. Iron Patriotin värit ovat samat kuin Yhdysvaltain lipussa ja keskellä rintakehää on valkoinen tähti. Cheadle pääsee toimintaan Rhodesina sekä rautapuvussa, että myös ilman sitä. Rhodes näyttää hetkittäin olevansa taktikoinnissa hieman parempi kuin Stark.
     Elokuvan heikoin lenkki näyttelijänsuoritusten osalta on Guy Pearcen näyttelemä Aldrich Killian. Tiedän, että Pearce osaa näytellä, mutta tässä hän ei joko yritä tai vetää aivan yli. Hahmo on erittäin ennalta-arvattava ja pystyy aika outoihin asioihin. Pearce tuntuu todella imelältä Killianina, enkä oikein tiedä onko ongelmana hahmo, vai näyttelijä.
     Terroristi Mandariinia - mikä ei tarkoita sitä oranssia hedelmää - näyttelee Ben Kingsley. Kingsley näyttelee uhkaavaa terroristia todella vakuuttavasti ja hänen televisiolähetyksensä ovat erittäin jännittäviä. Hänen kätyreillään on hieman erikoisia kykyjä ja heistä kaksi tärkeintä ovat Savin (James Badge Dale) ja Brandt (Stephanie Szostak).
     Elokuvassa nähdään myös Rebecca Hall tutkija Maya Hansenina, joka on Starkin vanha naikkonen. Maya ei kovin paljoa esiinny elokuvassa ja tuntuu paikoitellen hieman turhalta hahmolta. Nuori Ty Simpkins näyttelee Harley-poikaa, jonka Stark tapaa elokuvan aikana. Stark ja Harley ystävystyvät, vaikka eivät aluksi tule erityisemmin toimeen. Simpkins on todella lupaava tähti ja uskon, että hänellä on vielä pitkä ura edessään, jos niin vain haluaa.
     Iron Man 3:ssa esitellään vihdoin MCU:n presidenttihahmo, eli presidentti Ellis, jota näyttelee William Sadler. Ellis ei paljoa tee elokuvassa, mutta hänestä näkyy silti omanlaisensa johtajahahmo. Edellisistä osista tutut Jon Favreau ja Paul Bettany palaavat tuttuihin rooleihinsa Happy Hoganiksi ja tietokoneäly Jarvisiksi.

Elokuvan alussa Tony Stark selittää kertojaäänellä katsojille elokuvan lähtökohdista. Kuinka hän tapasi vuosia sitten Sveitsissä Mayan ja Killianin, muttei tiennyt, mitä tapahtumista seuraisi. Nykypäivänä Stark on rakentanut itselleen jälleen uuden puvun, malli 42:n, jonka hän kykenee kutsumaan pitkien etäisyyksien päästä avukseen. Kun Killian saapuu Pepperin luokse ja yrittää houkutella Stark Industriesia mukaan omaan AIM-projektiinsa, Happyn hälytyskellot soivat ja hän alkaa tutkia, mistä on kyse. Tutkinta johtaa paikalle, jossa tapahtuu terrori-isku, minkä seurauksena Happy joutuu sairaalaan. Stark yhdistää iskun Mandariiniin ja ilmoittaa julkisesti haluavansa taistella tätä vastaan. Ei aikaakaan, kun Mandariinin joukot hyökkäävät Starkin asunnolle, tuhoavat sen ja Stark pääsee vain juuri ja juuri pakoon. Hänen pukunsa vioittuu, jolloin hän joutuu selviytymään nokkeluutensa ja Harleyn avulla voittaakseen Mandariinin.

Tässä elokuvassa on otettu suuri riski tarinan kanssa. Elokuva perustuu löyhästi Iron Manin suosittuun EXTREMIS-seikkailuun, joten paineet olivat kovat muokata tarina valkokankaalle siten, että fanit olisivat tyytyväisiä. Näin ei kuitenkaan ihan käynyt ja monet fanit lähtivät kotiin pettyneinä. Eivät kuitenkaan sen takia, että elokuva olisi huono, vaan koska yhtä hahmoa on käytetty hyvin eri tavalla kuin sarjakuvissa. Itseäni se ei kovin paljoa häirinnyt ja se osoitti, että Marvelilla on munaa tehdä erikoisiakin yllätyksiä. Omasta mielestäni elokuva on hyvä kokonaisuus, vaikka sitä yrittääkin pilata lähinnä Killian. Pidän todella paljon elokuvan tarinasta, jossa Stark ei kykene enää elämään ilman pukujaan ja sitten puvut viedään häneltä. Elokuvassa keskitytään todella paljon siihen, millainen henkilö Iron Manin puvun alta oikeasti löytyy. Stark pääsee rakentelemaan uudenlaisia aseita ties mistä rojuista, mitä tavallisista kaupoista löytyy. Elokuvassa on myös tyylikkäitä toimintakohtauksia ja kun "Operaatio Kotijoukot" alkaa, voi monelta fanilta lirahtaa ilopissa housuun. En tiedä häiritseekö tämä asia ketään muuta, mutta kun Yhdysvaltain presidenttiä uhataan, niin miksei Captain America saavu paikalle pelastamaan? Luulisi hänen olevan se kaikkein isänmaallisin sankari, joka ei antaisi presidentilleen tapahtua mitään.

Jon Favreaun keskittyessä muihin projekteihin, ohjaajaksi vaihtui Shane Black. Black on oiva valinta, sillä hänen visionsa supersankarielokuvasta, jossa sankari viedään voimattomana äärirajoilleen, on onnistunut. Jos Iron Man -sarjaan tulee joskus neljäs osa, niin toivon, että Shane Black ohjaa sen. Elokuva on kuvattu taidokkaasti, kuten myös leikattu, vaikka muutamat liukuvat leikkaukset hieman häiritsevätkin. Tehosteet ovat näyttäviä, etenkin Starkin talon tuhoutuminen, lentokonekohtaus ja lopputaistelu. Äänitehosteilla on myös päästy leikkimään. Musiikista vastaa Brian Tyler ja hänen sävellyksensä ovat oikein mainioita, etenkin elokuvassa monta kertaa kuultu tunnusmusiikki. Ja koska tämä on tavallaan "jouluelokuva", niin myös joululauluja kuullaan elokuvassa.

Elokuva sisältää tietysti "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne. Esimerkiksi ensimmäisestä Iron Manista tuttu Yinsen (Shaun Toub) nähdään lyhyesti elokuvan alussa ja Stan Lee tekee tottakai cameon. Thoriin viitataan pikaisesti ja kovimmat fanit tunnistavat monia nopeasti vilahtavia hahmoja, jotka esiintyvät sarjakuvissa.

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen. Lisämateriaalina Blu-raylla on lyhytelokuva "Agent Carter", poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, mokaotoksia, pieni vilkaisu Thor: The Dark Worldiin (2013), sekä elokuvan teosta kertovat pätkät "Iron Man 3 Unmasked" ja "Deconstructing the Scene: Attack on Air Force One".

Yhteenveto: Iron Man 3 on erittäin hyvä elokuva. Tony Starkin muuttuminen henkisesti murtuneeksi on todella toimiva ratkaisu ja on hienoa nähdä, miten hahmo yrittää selvitä ilman pukujaan. Guy Pearcen esittämä Killian ärsyttää ja yhdelle hahmolle on keksitty hauska päätös. "Operaatio Kotijoukot" voi nostattaa ihon kananlihalle. Ty Simpkinsiä toivoisi näkevänsä useammin elokuvissa. Jos aiemmat MCU-elokuvat tai ylipäätään supersankarielokuvat toimivat, niin katso myös tämäkin. Kovimmille faneille tätä on vaikea suositella, sillä he ovat joko luultavasti nähneet elokuvat ja jos eivät, niin he tulevat aika varmasti ärsyyntymään yhdestä ratkaisusta elokuvassa. Shane Black voisi mielestäni tehdä toisenkin Marvel-elokuvan joskus. Iron Man 3 on mainio aloitus Marvel Cinematic Universen toiselle vaiheelle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.9.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.marvel-cinematic-universe.wikia.com
Iron Man 3, 2013, Marvel Studios, Paramount Pictures, DMG Entertainment, Illusion Entertainment

Arvostelu: Kubo and the Two Strings / Kubo ja samuraiseikkailu (2016)

KUBO AND THE TWO STRINGS (2016)

KUBO JA SAMURAISEIKKAILU

Ohjaus: Travis Knight
Pääosissa: Art Parkinson, Charlize Theron, Matthew McConaughey, Rooney Mara, Ralph Fiennes, George Takei ja Brenda Vaccaro
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 7

En erityisemmin ollut kiinnostunut Kubo and the Two Stringsistä (tai kuten se on hämärästi suomennettu Kubo ja samuraiseikkailuksi) vielä viikko sitten. Olen tietty nähnyt elokuvan tehneen Laika-yhtiön kaikki aiemmat elokuvat, eli Coralinen (2009), ParaNormanin (2012) ja The Boxtrollsin (2014), mutta koska taso on vain tuntunut laskevan hienon Coralinen jälkeen, niin en erityisemmin innostunut, että yhtiöltä oli taas tulossa leffa. Julisteet eivät erityisemmin saaneet minua kiinnostumaan ja ajattelinkin käydä katsomassa elokuvan vain, jos sattuisi olemaan aikaa. Sitten tapahtuikin ihmeitä ja Kubo and the Two Stringsin arvosteluja alkoi sadella. Monet sanoivat, että kyseessä on tämän vuoden animaatiotapaus ja että Kubo jättäisi jopa Zootopian (2016) varjoonsa. Se oli jo tarpeeksi kova väite, jolloin minun oli aivan pakko päästä katsomaan elokuva. Kun vielä Rotten Tomatoesin arvioprosentti oli 97 ja Internet Movie Databasessa käyttäjäarvioiden keskiarvo oli 8,3/10, niin en vain voinut olla missaamatta tätä elokuvaa. Niin siinä kuitenkin kävi, etten päässyt katsomaan elokuvaa lehdistönäytöksessä, mutta onneksi pääsin katsomaan elokuvan jo viime tiistaina.

Yksisilmäinen Kubo-poika asuu psykoottisen äitinsä kanssa vuorella ja käy päivisin kertomassa tarinoita lähikylän asukkaille. Tapahtumat johtavat toiseen, jolloin Kubon täytyy nousta tarinoidensa sankariksi ja etsiä kolme samuraivarustetta, joiden avulla hän voisi päihittää pahan Kuukuninkaan.

Elokuvan pääosassa nähdään tosiaan Kubo, jonka äänenä kuullaan Art Parkinson. Alkupuolella Kubo tuntuu esittävän rohkeampaa kuin onkaan ja hän haaveilee olevansa vahva eri tavoin kuin vain henkisesti. Tietysti elokuvan aikana Kubo kerää rohkeutensa ja alkaa pikkuhiljaa muuttua sankariksi, vaikkei olisikaan täysin samanlainen sankari kuin hänen oma idolinsa. Kubolla on käytössä jonkinlainen "taikakitara", jolla hän pystyy muokkaamaan maailmaa ja tekemään tyylikkäitä origameja. Aluksi "kitara" tuntuu hieman hölmöltä, mutta se muuttuu uskottavammaksi, mitä pidemmälle tarina kulkee.
     Kubon mukana matkalla on puutalismaanista eläväksi muuttunut Apina, joka on erittäin ylisuojeleva Kuboa kohtaan. Aluksi Apinan hahmo on hieman ärsyttävä, mutta hahmosta alkaa pitää, mitä enemmän hänen taustansa aukeavat katsojalle. Hän osoittaa myös olevansa hyvä taistelija, jos niin haluaa. Apinan äänenä kuullaan Charlize Theron.
     Mukana matkalla on myös Kuoriainen, joka on puoliksi ötökkä ja puoliksi samurai. Kuten Apina, niin myös Kuoriainen ärsyttää aluksi, mutta onneksi myös hänestä kehkeytyy pidettävä hahmo. Kuoriaisen kykyjä olisi mielestäni voinut käyttää hieman monipuolisemmin, eikä hahmo tuntunut kunnolla hyödyntävän neljää kättään. Kuoriaisen äänenä kuullaan Matthew McConaughey ja vaikka McConaugheylla on erittäin persoonallinen ääni yhdistettynä vahvaan korostukseen, niin minulla kesti todella kauan yhdistää Kuoriaisen ääni itse näyttelijään.
     Ralph Fiennes on osoittanut olevansa hyvä pahiksen rooleissa - oli hän sitten julma natsi Amon Göth elokuvassa Schindler's List (1993) tai pimeyden velho lordi Voldemort Harry Potter -sarjassa (2001-2011), niin hän tuntuu osaavan vihattavan hahmon elkeet ja ilmeet. Tässä hän ei kuitenkaan pääse erityisemmin esille. Fiennes kuullaan elokuvan pahiksen, eli Kuukuninkaan äänenä, eikä hän oikein saa vakuutettua katsojaa siitä, että kyseessä olisi erittäin synkkä ja paha hahmo. Syy tosin johtuu lähinnä käsikirjoituksesta, sillä hahmoa pohjustetaan todella paljon ja hänestä saa erittäin vaarallisen kuvan, mutta kun hahmo vihdoin saapuu ruudulle, niin häntä lähinnä vain alikäytetään.
     Kuukuninkaan lisäksi pahiksia ovat myös pimeyden voimia käyttävät siskot, joiden äänenä kuullaan Rooney Mara. Siskot tuntuvat oikeasti pahoilta ja heidän esittelynsä on jopa hieman karmiva. Muita hahmoja elokuvassa on mm. kylän vanha nainen Kameyo (Brenda Vaccari), joka on erittäin ystävällinen Kubolle, sekä vanha mies Hosato (George Takei).

Elokuva alkaa synkällä kohtauksella, jossa Kubon äiti matkaa merellä pakoon jotakin, samalla kun kuullaan kertojaääni, joka sanoo katsojille, että heidän täytyy kiinnittää kaiken aikaa tarkkaan huomiota siihen, mitä tapahtuu. Jos nimittäin katseen kääntää edes hetkeksi, niin sankarillemme koituu tuho. Elokuva ottaa alussa kiinni katsojasta näillä lauseilla, sillä katsojana tietysti uskoo, että elokuvaan täytyy keskittyä koko ajan täysillä. Näin ei valitettavasti kuitenkaan ole. Alkukohtauksen jälkeen meille esitellään lähes teini-ikäinen Kubo, joka yrittää pitää äidistään huolta, sillä tämä on vajonnut jonkinlaiseen psykoosiin, eikä kykene toimimaan lähes ollenkaan itse. Aamuisin hän kulkee lähistöllä olevaan kylään ja kertoo tarinaa Hanzo-samuraista, soittaen samalla taikakitaraansa, joka saa origamihahmot liikkumaan itsekseen. Tarinassa Hanzo taistelee pahaa Kuukuningasta vastaan ja tarvitsee avukseen hienoilla lisänimillä varustetut miekan, haarniskan ja kypärän. Iltaisin Kubon on kuitenkin palattava takaisin äitinsä luo vuorelle, jossa he asuvat, sillä hänen äitinsä on kertonut, että Kuukuningas on todellinen ja tämä yrittää siepata Kubon. Eräänä iltana Kubolla menee liian myöhään kylässä ja siskot hyökkäävät tämän kimppuun. Kubo joutuu pakomatkalle, joka alkaa muovata hänestä sankaria.

Elokuvan alkupuoli on hieman liian hidastempoinen. Aluksi mietin, että kyseessä olisi vain hieman rauhallisempi aloitus, mutta rauhallisuutta on jopa liikaa. Kubon tarinakin tuntuu kestävän hieman liian kauan, eikä elokuva saa enää samalla tavalla otetta katsojasta. Katsojille pyritään kertomaan kaikki tarvittava pitkällä dialogilla, jolloin itse ei tarvitse kovin paljoa päätellä. Kun siskot vihdoin ilmestyvät, niin elokuva ottaa uudestaan otteen, mutta valitettavasti menettää senkin, kun käydään jälleen aivan liian pitkä keskustelu. Tämän jälkeen minulla kesti hieman aikaa lämmetä uudestaan elokuvalle, sillä mietin, että milloin seuraavan kerran siinä tapahtuisi lässähdys. Onneksi sellaisia ei erityisemmin enää tule, jos ei lasketa mukaan Kuukuninkaan paljastusta. Mukaan tulee esimerkiksi jännittävä kohtaus suuren luurankohirviön kanssa ja intensiivinen taistelu merellä, jotka ovat erittäin hienoja pätkiä. On myös hienoa, ettei elokuvan loppu ole mistään perinteisimmästä päästä, vaan luo jotain erilaista. Onneksi alkupuoleltakin löytyy jotain hienoa ja siinä on ymmärretty, ettei se hienous edes tarvitse puhetta. Kohtaus, jossa Kubo joutuu vain katsomaan avuttomana sivusta, kun hänen äitinsä on jähmettynyt paikoilleen ja tuijottaa tyhjillä silmillään kaukaisuuteen, on hyvin surullinen ja kaunis.

Kaunista on myös animointi. Edellisten Laikan elokuvien tapaan myös tämä on nukkeanimaatio ja pakko vain sanoa, että visuaalisesti elokuva on aivan upea! Välillä suun liikkeet eivät tunnu täysin täsmäävän puheen kanssa, mutta se on yleinen ongelma kaikkien muiden paitsi tietokoneanimaatioiden kanssa. Taustat näyttävät huikeilta ja etenkin vesi on toteutettu todella ihmeellisesti. Aiemmin mainitsemani kohtaukset luurankohirviön kanssa ja meritaistelu näyttävät mielettömän hienoilta ja välillä on vaikea käsittää, että kyseessä on oikeasti nukkeanimaatio. Laikan tuttuun tyyliin muutamat kohdat ovat hieman synkempiä kuin yleensä animaatioissa ja mielestäni elokuvassa olisi voitu ottaa vielä muutama harppaus eteenpäin ja tuoda esimerkiksi synkkyyttä enemmän esille. Dialogia olisi voitu jättää pois ja katsojat olisivat siten päässeet itse täyttämään aukkoja, joita ei heti paljasteta. Tekijöiden olisi pitänyt paremmin miettiä tarkoitus alun höpötykselle siitä, ettei huomio saa herpaantua ja hyödyntää sitä enemmän, jolloin katsoja ei voisi millään irrottaa katsettaan ruudulta. Elokuvassa on myös pari juonenkäännettä, jotka ovat valitettavasti hieman liian ennalta-arvattavat, mutta sen voi toisaalta katsoa sormien läpi, kun kyseessä on koko perheen elokuva. Huumoria on tietty mukana keventämässä elokuvaa. Jotkut vitsit toimivat selkeästi paremmin kuin toiset. Tällaisenaan kyseessä on viihdyttävä ja mainio pätkä, mutta kun juttua olisi viety vielä eteenpäin kunnolla, niin Kubo and the Two Strings voisi nousta yhtä hienoksi tarinaltaan kuin animoinniltaan. Elokuvan on ohjannut Travis Knight ja tämä on hänen esikoisohjauksensa. Hän on aiemmin toiminut Laikalla animointipuolella, joten häneltä selvästi löytyy kunnollinen näkemys visuaalisuuteen.

Yhteenveto: Kubo and the Two Strings on kyllä hyvä, muttei niin ihmeellinen kuin monet muut väittävät. Se taistelee mielestäni ParaNormanin kanssa Laikan toiseksi parhaan elokuvan tittelistä, mutta jää selvästi Coralinen varjoon. Elokuvalla ei ole myöskään mitään mahdollisuuksia päihittää Zootopiaa, niin kuin jotkut ovat sanoneet. Animointi on aivan tolkuttoman huikeaa ja on sääli, ettei itse tarina ole yhtä huikea. Kun juttua olisi uskallettu viedä vielä pidemmälle, niin lopputulos olisi parempi. Kubon hahmo toimii ja loppujen lopuksi niin toimivat myös Apinan ja Kuoriaisen hahmot. Fiennesin esittämä Kuukuningas on aikamoinen pettymys, mutta hahmo ei onneksi fyysisesti esiinny kovin paljoa. Dialogia on välillä liikaa ja kohtaus, jossa Kubo on luolassa äitinsä kanssa, on todella hyvä osoitus siitä, että joskus olisi ihan hyvä olla vain hiljaa. Puhtaasti lapsille tätä ei olla suunnattu ja perheen pienimmille tämä voi olla paikoitellen liiankin jännittävä. Jos pidät Laikan aiemmista elokuvista tai ylipäätään nukkeanimaatioista ja seikkailuista, niin kannattaa tämä käydä vilkaisemassa. Hieman epäselväksi elokuvassa jää elokuvan nimen merkitys. Lopputeksteissä lukee, että elokuva on omistettu ohjaajan "two stringsille", eli hänen vanhemmilleen, mistä voisi päätellä, että Kubon "two strings" ovat hänen äitinsä ja isänsä. Tavallaan suomalainen nimi Kubo ja samuraiseikkailu kuulostaa kaikessa hölmöydessään paremmalta, vaikka olisikin voinut olla jotain luovempaa. Sentään suomennos ei ole "Kubo ja kahdet stringit".

Kirjoittanut: Joonatan, 16.9.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.wegotthiscovered.com
Kubo and the Two Strings, 2016, Laika Entertainment

Arvostelu: Harry Potter ja Azkabanin vanki (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban - 2004)

HARRY POTTER JA AZKABANIN VANKI

HARRY POTTER AND THE PRISONER OF AZKABAN

Ohjaus: Alfonso Cuarón
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Michael Gambon, Robbie Coltrane, Maggie Smith, Alan Rickman, David Thewlis, Emma Thompson, Gary Oldman, Richard Griffiths, Fiona Shaw ja Timothy Spall
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 22 minuuttia
Ikäraja: 12

"Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni."

J. K. Rowlingin kirjasarjaan (1997-2007) perustuvat elokuvat Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001) ja Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets - 2002) olivat suurmenestyksiä, joten sarjaa päätettiin tietty jatkaa. Kolmannen osan tekoa ei kuitenkaan saatu aloitettua yhtä sujuvasti kuin Salaisuuksien kammion, sillä ohjaaja Chris Columbus päätti sanoa itsensä irti keskittyäkseen omaan perheeseensä. Kun uudeksi ohjaajaksi vihdoin löydettiin meksikolainen Alfonso Cuarón, tuotanto lähti viimeinkin kunnolla käyntiin ja kuvaukset alkoivat helmikuussa 2003. Lopulta Harry Potter ja Azkabanin vanki sai ensi-iltansa keväällä 2004 ja se oli ilmestymisvuotensa toiseksi menestynein elokuva Shrek 2:n (2004) jälkeen. Kriitikot ihastuivat siihen edellisiä osia enemmän ja monet pitävät Azkabanin vankia yhtenä sarjan parhaista elokuvista. Itse näin elokuvan vasta loppuvuodesta 2004, kun sain sen lahjaksi VHS:nä. Olen katsonut filmin useaan otteeseen ja omalla listallani se on vaihdellut paikkaa sarjan parhaiden ja heikoimpien osien joukossa. Nyt kun Rowligin luoma velhomaailma saa lisäystä elokuvalla Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016), oli aika katsoa elokuvat jälleen kerran ja arvostella ne.

Massamurhaaja Sirius Musta vapautuu Azkabanin velhovankilasta ja kolmannen kouluvuotensa aloittava velhopoika Harry Potter saa tietää Siriuksen olevan hänen perässään.

Daniel Radcliffen näyttelemä Harry Potter ei ole samanlainen sankarihahmo kuin aiemmin. Harrysta alkaa löytyä synkempiäkin puolia, sekä vihaa, jotka tuovat uutta sisältöä hahmoon ja osoittavat, että kaikkein puhtoisimmissakin ihmisissä voi olla jotain "pahaa". Tietysti Harry on silti yhä tarinan keskipisteessä oleva hyvis, jolle jälleen kerran sattuu ja tapahtuu. Radcliffen suoritus paranee jälleen, mutta jösses kuinka huono hän on kiukutessaan lumisessa metsässä! Elokuvassa kerrotaan taas hieman enemmän Harryn vanhempien kuolemasta.
     Ron Weasley (Rupert Grint) ja Hermione Granger (Emma Watson) kinastelevat enemmän kuin aiemmin. Hermione on ostanut kissan nimeltä Koukkujalka, joka yrittää syödä Ronin Kutka-rotan ja tästähän Ron suuttuu. Watson on mielestäni oiva näyttelijä ja on jälleen hyvä Hermionena. Hermione pääsee näyttämään, mistä hänet on tehty ja todistamaan, ettei hänelle kannata ryttyillä. Grint suoriutuu osastaan myös hyvin. Harryn, Ronin ja Hermionen ystävyys syntyy näyttelijöiltä jo luonnostaan.
     Dursleyn perhe ei esiinny elokuvassa kovin paljoa, vain muutaman ensimmäisen minuutin ajan. Vernon-setä (Richard Griffiths) ja Petunia-täti (Fiona Shaw) ovat aivan samanlaiset kuin ennenkin, mutta Dudleysta (Harry Melling) on tullut varsinainen tyhjäntoimittaja, eikä hän tee oikeasti mitään muuta kuin katsoo televisiota ja syö. Uutena hahmona esitellään Vernonin sisko Marge, jota näyttelee Pam Ferris. Vaikka hahmo on todella vähän elokuvassa, vetää Ferris roolinsa aivan nappiin ja Marge on samaan aikaan aivan hirveä ja todella hauska.

Koska kahdessa edellisessä elokuvassa rehtori Albus Dumbledorea näytellyt Richard Harris menehtyi hieman ennen Harry Potter ja salaisuuksien kammion ensi-iltaa, täytyi hänelle löytää korvaaja tähän elokuvaan. Uutena Dumbledorena nähdään Michael Gambon, joka ottaa roolin toimivasti haltuunsa. Omasta mielestäni Gambon sopii osaan paremmin, sillä hänessä on enemmän sitä energiaa, mitä kirjan versiossa esiintyy, mutta hän pysyy silti yhtä viisaana hahmona.
     Muut tutut opettajat ovat myös mukana. Professori McGarmiwa (Maggie Smith) ei kovin paljoa esiinny elokuvassa, mutta professori Kalkaroksen (Alan Rickman) roolia on suurennettu ja hahmoon annetaan hieman lisäsyvyyttä parin uuden hahmon kautta. Kalkaros myös todistaa yhdessä repliikissä, ettei välttämättä vihaakaan Harrya niin paljon kuin on luultu ja on lopussa valmis suojelemaan pääkolmikkoa, vaikka oma henki menisi. Hagrid-jättiläinen (Robbie Coltrane) pääsee myös opettamaan, mutta se ei suju ihan toivotulla tavalla. Warwick Davisin esittämä professori Lipetit on mukana ja hänen ulkonäköään on muutettu radikaalisti. Myös ilkeä vahtimestari Voro (David Bradley) nähdään jälleen.
     Uusina opettajina nähdään professori Lupin, jota näyttelee David Thewlis ja professori Punurmio, jota näyttelee Emma Thompson. Lupin on uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja ja hän ystävystyy Harryn kanssa, kun käy selville, että Lupin oli aikoinaan Harryn vanhempien ystävä. Emma Thompson on aivan huikea ennustuksen opettaja Punurmiona, joka on hieman pimahtanut tyyppi.

Tutut oppilaat Neville Longbottom (Matthew Lewis), Seamus Finnigan (Devon Murray), Dean Thomas (Alfred Enoch), kaksoset Fred ja George Weasley (James ja Oliver Phelps), Ronin pikkusisko Ginny (Bonnie Wright), kiusaajahahmo Draco Malfoy (Tom Felton) ja tämän kaverit Crabbe (Jamie Waylett) ja Goyle (Josh Herdman) ovat tietysti mukana. Uutena oppilaana nähdään lopputeksteissä Boy 1:ksi nimetty hahmo, jonka oikeaksi nimeksi selvisi pikaisen etsimisen jälkeen Bem. Bemiä näyttelee Ekow Quartey ja hän on elokuvaa varten luotu hahmo, joka esiintyy vain tässä elokuvassa. Hänen ainoa tarkoituksensa on selittää muille hahmoille asioita ja hän tuntuu aika turhalta lisäykseltä.
     Edellisessä elokuvassa nopeasti näkynyt Taikaministeri Cornelius Toffee (Robert Hardy) esiintyy tässä elokuvassa, kuten myös Ronin vanhemmat Molly (Julie Walters) ja Arthur Weasley (Mark Williams), joista kummallakaan ei ole paljoa tehtävää elokuvassa. Uusina hahmoina esitellään mm. Poimittaislinjan rahastaja Stan Pikitie (Lee Ingleby) ja Peter Piskuilan (Timothy Spall). Merkittävin uusi hahmo on Sirius Musta, eli juuri tämä elokuvan nimessä mainittu Azkabanin vanki, jota näyttelee Gary Oldman. Oldman on todella hyvä näyttelijä ja täydellinen valinta rooliin. Hän tuo hahmon hulluuden hyvin esille. Hahmo ei ole kuitenkaan niin yksiulotteinen kuin voi luulla.

Elokuvan alussa Vernon-sedän sisko Marge tulee käymään Dursleyn perheen luona, jonne Harry on taas (elokuvassa selittämättömästä syystä) joutunut viettämään kesäänsä. Vierailu ei mene kovin hyvin ja päivällisellä Marge haukkuu Harryn vanhempia, jolloin Harry vahingossa paisuttaa Margen ihmisilmapalloksi ja karkaa Dursleyn kotoa. Villin Poimittaislinjakyydin jälkeen Harry tapaa jälleen ystävänsä, eikä aikaakaan, kun he jo suuntaavat Tylypahkaan. Azkabanin vangissa päästään tähän mennessä nopeimmin itse kouluun. Kouluvuoden aikana ei kovin paljoa sinänsä tapahdu - lähinnä käydään oppitunneilla, kerran pelataan huispausta sateessa ja välillä pelätään Sirius Mustaa, mutta eniten tapahtuu loppuosiossa, joka kestää kuitenkin aika kauan. Vaikka tässä elokuvassa ei tarvitse taistella peikkoja ja jättiläishämähäkkejä vastaan, niin silti jotain tapahtuu kouluvuoden aikana. Hahmoja nimittäin syvennetään paljon. Harry Potter ja Azkabanin vanki keskittyy edellisiä osia enemmän hahmoihinsa ja vähemmän huimiin seikkailuihin. Erilainen lähestymistapa tuo tuoreutta sarjaan.

Tuoreutta tuo myös uudenlainen tyyli itse elokuvassa. Harry Potter ja salaisuuksien kammio oli loppupuolella aika synkkä elokuva, mutta muuten se on väreiltään lämmin ja siinä on perhe-elokuvan kaltaisia viboja siellä täällä. Azkabanin vanki on läpikotaisin synkkä ja värimaailma on paljon harmaampi ja kylmempi. Yhtenä aiheuttajana tälle ovat ankeuttajat, Azkabanin velhovankilan vartijat, jotka vartioivat Tylypahkaa Sirius Mustan varalta. Ankeuttajat ovat synkkiä olentoja, jotka pukeutuvat kaapuihin, eikä niiden kasvoja näy - ne leijuvat ilmassa ja imevät ihmisistä onnellisuuden ja lopulta sielun. Hahmot ovat täydellisesti luotuja, konkreettisia pahuuksia, jotka voivat tuntua pelottavilta. Läpi elokuvan sataa myös paljon, jolloin loogisesti aurinkoa ei paljon näy. Värimäärittelyllä on myös lisätty synkkyyttä - varjot ovat korostetumpia ja monia muita asioita on hieman pehmennetty, jolloin elokuvalla on erittäin omanlainen tyylinsä verrattuna moniin muihin elokuviin. Vastapainoksi synkkyydelle elokuvasta löytyy onneksi paljon huumoria.

Hahmoihin liittyy myös uusi asia, etenkin nuoriin hahmoihin, nimittäin puvustus. Toki heillä on yhä kaikilla tutut koulupukunsa (valkoinen kauluspaita, kravatti, tummanharmaa neule ja musta kaapu), mutta niitä käytetään hieman eri tavalla kuin aiemmin. Edellisessä osissa puvut pysyivät kiltisti päällä mahdollisimman esimerkillisesti, mutta tässä paidat on vedetty pois housuista, ylin nappi on auki ja kravattia löysennetty, kuten myös pelkkää kauluspaitaa käyttäessä hihoja on kääritty ylös. Hahmot alkavat olla jo teini-iässä, jolloin pukeutumisen muuttuminen rennommaksi on täysin loogista ja toimivaa. Hahmot nähdään myös tavallista enemmän arkivaatteissaan.

Vanhat tutut paikat ovat jälleen nähtävissä, mutta Hagridin mökin ja Tällipajun sijainteja on muutettu ja pihamaille on lisätty kokonaan uusi alue, jossa mökki sijaitsee. Uutena paikkana nähdään Tylyaho, joka on kylä Tylypahkan lähellä, sekä sen vieressä sijaitseva Rääkyvä röttelö, joka huhujen mukaan kummittelee. Rääkyvässä röttelössä nähdään yksi suosikkikohtauksistani elokuvassa, joka rakentaa hahmoihin lisäsyvyyttä ja avaa hyvin uusia asioita katsojille, jotka koskevat Harryn menneisyyttä. Ankeuttajien lisäksi uusia juttuja ovat mm. Poimittaislinja, joka on kolmikerroksinen bussi velhoille; hevoskotkat, jotka ovat puoliksi hevosia ja puoliksi kotkia; Kalmakoira, jonka näkeminen enteilee kuolemaa; Kelmien kartta, joka näyttää reaaliajassa, mitä Tylypahkassa tapahtuu; animaagit, jotka pystyvät muuttumaan eläimiksi; sekä ajankääntäjä. Tässä elokuvassa on nimittäin aikamatkustusta. Tietysti tässä on jokaisen muunkin aikamatkustuselokuvan tavoin epäloogisuuksia, mutta se on silti aiheena hauska ja on hienoa nähdä sitä hyödynnettävän velhomaailmassakin. Elokuvassa nähdään myös ensimmäistä kertaa ihmissusi, joka ei tosin ole millään lailla uusi juttu kellekään.

Uutena ohjaajana toimii tosiaan Alfonso Cuarón, jolla on hyvin vahva synkkä tyyli. Pääasiassa pidän Cuarónin luomasta hengestä ja on hienoa, että ohjaaja pääsee näin isossa tuotannossa oikeasti toteuttamaan itseään, mutta minulta löytyy myös kritisoitavaa. En tiedä, oliko se hänen ideansa vai ei, mutta tässä elokuvassa monet kohtaukset päättyvät siihen, että kuva himmenee mustaksi. Tämä toimisi muuten, mutta himmentymiset ovat tehty tavalla, joka muistuttaa Looney Tunesia (1930-), jolloin himmentyminen alkaa kuvan reunoista ja päättyy johonkin tiettyyn kohtaan kuvan keskellä, esimerkiksi Harryn naamaan. Monet kohtaukset alkavat tällä lailla, mutta toisinpäin toteutettuna. Kikka toimii muutamalla ensimmäisellä kerralla, mutta kun sitä käytetään kaiken aikaa, alkaa katsojaa ärsyttää. Elokuva myös loppuu kuvaan, joka pysähtyy hetkeksi ja sitten käytetään himmennystä, jolla siirrytään lopputeksteihin. Ei näin. Muuten leikkaus on sujuvaa ja elokuva on kuvattu jopa erinomaisesti. Ja kuten jo sanoin, elokuva tuntuu värimäärittelyn takia erittäin kylmältä.

Tehosteet ovat jälleen parantuneet, vaikka paikoitellen kuvaan lisätty pehmennys saa jotkut jutut näyttämään huonommilta kuin ne ovatkaan. Ankeuttajat ovat visuaalisesti näyttäviä, sekä pelottavia. Monet ovat valittaneet siitä, miltä elokuvan ihmissusi näyttää, mutta elokuvan tekijöiden perustelujen jälkeen olen ymmärtänyt, miksi hahmo näyttää sellaiselta. Elokuvan ihmissusi on lähes karvaton ja hieman riutunut, mutta silti karmiva. Pienenä en uskaltanut katsoa kohtia, joissa se esiintyy. Hevoskotka Hiinokka on myös tyylikkäästi toteutettu, kuten myös ihmisilmapalloksi muuttuva Marge. Äänitehosteet ovat loistavat. Lavastuksen osalta suosikkini on Rääkyvä röttelö. Maskeeraus ja puvustus ovat jälleen todella taidokkaasti toteutettuja ja parasta on mielestäni, että oppilaiden kaapujen sisäpinnat ovat sen väriset, mihin tupaan he kuuluvat. Musiikin sävellyksestä vastaa jälleen John Williams. Muutamien tuttujen nuottien lisäksi kuultava musiikki poikkeaa hyvin paljon aiemmin kuullusta, jolloin Williamsin kädenjälki ei ole yhtä selkeä. Elokuvassa on silti todella hyvä soundtrack.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina yksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on viimeistelemättömiä kohtauksia ja mainoksia, kuten myös yli neljäkymmentä minuuttia kestävä Head to Shrunken Head jossa haastatellaan elokuvan näyttelijöitä ja tekijöitä. Haastatteluissa esiintyvä kutistettu pää on äärimmäisen ärsyttävä ja aivan turhaan mukana. Mukana on näiden lisäksi Choir Practice jossa kuullaan koko Double Trouble -kappale sanojen kanssa, jos haluaa laulaa mukana, Care of Magical Creatures jossa kerrotaan eläinten koulutuksesta, sekä itse elokuvan teosta kertova Conjuring a Scene. Lisämateriaali sisältää suomenkielisen tekstityksen. - Uudella kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on mukana uusia extroja, kuten esittelyvideo elokuvalle haastattelujen kera, The Magic Touch of Harry Potter joka sisältää harvinaisia videoita kolmen ensimmäisen leffan kuvauksista, ohjaaja Alfonso Cuarónin haastattelu, sekä sarjan teosta kertovan dokumentin Creating the World of Harry Potter kolmas, tunnin kestävä osa Creatures, jossa kerrotaan sarjan olennoista.

Yhteenveto: Harry Potter ja Azkabanin vanki on loistava jatko-osa fantasiasarjalle, mutta jää pienesti kahden edellisen jalkoihin, sillä kyseessä ei ole yhtä tapahtumarikas teos. Toisaalta on hienoa, että tämä elokuva keskittyy enemmän henkilöhahmojen syventämiseen kuin hurjiin seikkailuihin. Ennen loppupuolen jännittävää osiota, elokuvassa ei tapahdu paljoa. Silti jännitys on läsnä läpi elokuvan. Huumoriakin löytyy onnistuneesti, eniten professori Punurmion hahmosta. Emma Thompson ja Gary Oldman ovat loistavat valinnat rooleihinsa, kuten myös Michael Gambon uudeksi Dumbledoreksi. Rennompi tyyli päähahmoilla tuo vahvemman tunnelman siitä, että velhohenkilötkin voivat olla nuoria siinä missä muutkin. Tämä ei todellakaan ole enää lastenelokuva, sillä siinä on niin paljon jännittäviä ja synkkiä kohtia. Tai no, mistä minä tiedän, sillä itse taisin nähdä tämän jo loppuvuodesta 2004... Potter-faneille tämä on tietysti "pakko nähdä" ja "pakko omistaa" -elokuva ja suosittelen sitä vahvasti muillekin.

"Ilkityö onnistui!"

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.7.2016 - Muokattu 26.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.harrypotter.wikia.com
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban, 2004, Warner Bros, Heyday Films, 1492 Pictures, P of A Productions Limited

Arvostelu: Pan (2015)

PAN (2015)

Ohjaus: Joe Wright
Pääosissa: Levi Miller, Garrett Hedlund, Hugh Jackman, Rooney Mara, Adeel Akhtar, Amanda Seyfried, Kathy Burke, Lewis MacDougall ja Cara Delevingne
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 51 minuuttia
Ikäraja: 12

Peter Pan on ollut hyvin tuttu tarina minulle jo pienestä pitäen. Ensimmäinen elokuva, jonka näin elokuvateatterissa, oli Walt Disneyn Return to Never Land (2002), joka on jatko-osa Disney-klassikko Peter Panille (1953). Yli satakymmenen vuotta vanhasta tarinasta on ehditty vääntämään vuosien varrella useita elokuvaversioita, joista itse olen nähnyt Disney-pätkien lisäksi näytellyn Peter Panin vuodelta 2003, sekä Steven Spielbergin ohjaaman Hookin (1991). Pidän tarinasta, joten kun kuulin, että Warner Brosilla tehdään uutta näyteltyä versiota elokuvasta, mielenkiintoni heräsi. Pahikseksi roolitettiin X-Men -elokuvasarjasta (2000-) Wolverinena tuttu Hugh Jackman ja kiinnostukseni nousi. Petyin tietty, kun sain selville, ettei Jackman olisikaan kapteeni Koukku ja että elokuva kertoisikin tarinan siitä, miten Peter päätyi Mikä-mikä-maahan. Toisaalta taas ajattelin, että ehkä se voisikin olla ihan kiva pätkä ja olin jo aikeissa mennä katsomaan elokuvan, mutta sitten arvosteluja alkoi sadella ja niissä elokuva haukuttiin aivan lyttyyn. Pan oli tuntuva isku Warner Brosin vyön alle, sillä kovin montaa ei elokuva loppupeleissä kiinnostanut. En ole kuullut keneltäkään tutultani, että he olisivat katsoneet Panin. Päätin kuitenkin, että joku päivä katsoisin elokuvan nähdäkseni, onko se todella niin huono kuin lähes kaikki väittävät. Onnekseni se oli ilmestynyt Netflixiin, joten sain sen katsottua ilmaiseksi. Onneksi niin, sillä säälin jokaista, joka joutui maksamaan tämän näkemisestä.

Orpo Peter-poika päätyy merirosvolaivan kyydissä Mikä-mikä-maahan, jossa hän kuulee olevansa ennustuksen valittu.

Päärooliin Peter Paniksi on roolitettu Levi Miller, joka jättää katsojan tavallaan todella kylmäksi. Tämä on hänen ensimmäinen iso roolinsa, joten on tietty ymmärrettävää, ettei Miller ole kovin huikea näyttelijä vielä, mutta hän ei saa tuotua edes kovin uskottavaa lapsen intoa mukaan hahmoonsa. Saattaa olla, että nuorelle näyttelijänalulle tuotti vaikeuksia esiintyä, kun lähes kaikki ympärillä on pelkkää vihreää kangasta. Jos Millerillä on aikomusta menestyä urallaan, niin on sääli, jos hänet muistetaan vain tästä. Mukana olemisen innostus on kuitenkin näkyvissä ja lähes koko elokuvan ajan tuntuu siltä, että Miller on ainoa näyttelijä, jota edes kiinnosti olla mukana tässä.
     Kapteeni Koukkuna tässä nähdään Carrett Hedlund (tosin ei vielä kapteenina, vaan ihan pelkkänä Koukkuna), joka on todella raivostuttava. Ohjaaja ja Hedlund ovat varmaan hakeneet jonkinlaista Mikä-mikä-maan Indiana Jonesia, mutta epäonnistuneet siinä totaalisesti. Koukku on aivan liian paljon mukana, eikä elokuva valitettavasti näytä, kuinka krokotiili puraisee häneltä käden irti. Koukusta on yritetty tehdä juro naistenmies, joka olisi samalla myös hyvä taistelija, sekä potentiaalinen johtaja, mutta hahmo ei tunnu olevan loppujen lopuksi mitään niistä.
     Hugh Jackman vetää Mustaparta-pahiksen roolin aivan liian yli. Hän on päässyt revittelemään kunnolla, eikä kukaan ole tainnut edes uskaltaa sanoa hänelle, että voisi jo hieman hillitä. Jackman näyttää paikoitellen siltä, että haluaisi vain saada palkkansa ja päästä pois kuvauksista. Hän olisi ihan hyvin voinut esittää tämänkin kuvausten ajan Wolverinea jossain X-Men -leffassa.
     Peter Panin intiaaniystävä Tiikerililja on aika kaukana intiaanista tässä. Alkuasukkaiksi heimolaisia kutsutaan, mutta intiaaneiksi heitä on vaikea sekoittaa. Juuri Oscar-ehdokkaana ollut Rooney Mara ei vakuuta roolissaan lähes lainkaan ja hahmo tuntuu olevan mukana vain, koska on pakko. Se ei tosin selitä sitä, että elokuvasta puuttuu Helinä-keiju, joka on tärkeämpi hahmo tarinassa. Merenneitoja on mukana todella lyhyesti ja heitä esittää Cara Delevingne, joka ei sano mitään ja on todella ilmeetön.
     Koukun apuri Smee on tietysti mukana ja häntä näyttelee Adeel Akhtar. Smeen on tarkoitus luoda mukaan komiikkaa, mutta lähinnä hän vain ärsyttää. Muita hahmoja elokuvassa on mm. Peterin orpokotiystävä Nibs (Lewis MacDougall), jonka katsoja unohtaa heti alkupätkän jälkeen ja orpokodin hullu johtaja Barnabas (Kathy Burke), jonka kuolemaa katsoja toivoo koko elokuvan ajan. Peter Panin äitinä nähdään lyhyesti ruudulla käyvä Amanda Seyfried.

Elokuvan alussa Peterin äiti hylkää lapsensa orpokodin ovelle keskellä yötä. Kaksitoista vuotta myöhemmin on käynnissä toinen maailmansota - joka ei tosin tunnu vaikuttavan hahmoihin erityisemmin mitenkään. Kerran pommikoneet käyvät kääntymässä, mutta siitäkin selvitään helpommin kuin säikähdyksellä. Peter ja Nibs huomaavat, että orpokodin lapsia on alkanut katoilla öisin ja he päättävät tutkia asiaa. Eräänä yönä merirosvolaiva saapuu orpokodin ylle ja vie loput lapset mukanaan - kaikki paitsi Nibsin. Laiva vie Peterin Mikä-mikä-maahan, jota hallitsee Mustaparta. Lapset pakotetaan kaivoksiin kaivamaan keijupölyä, eli pixumia. Peterin löytäessä palan pixumia, alkaa tapahtumakaari, joka johdattaa hänet kohti ennustettua kohtaloaan.

"Panin alkutarina" kuulostaa sinänsä ihan hyvältä selitykseltä sille, miksi tarvitsisimme uuden Peter Pan -elokuvan. Ideana elokuva vaikuttaa ihan toimivalta. Mikä siinä on sitten pielessä? Kuten ylhäällä jo mainitsin, niin ainakin näyttelijät. Heidän lisäksi elokuva epäonnistuu kertomaan sen tarinan, jota se pohjustaa jo alun kertojaäänessä. Miksi Peter Pan ja kapteeni Koukku vihaavat toisiaan? Siihen kysymykseen joutuu odottamaan vastausta vielä lopputekstien jälkeenkin, sillä tämä pätkä keskittyy aivan muuhun. Keijujen ennustuksen mukaan ihmisen ja keijun lapsen kohtalona on voittaa Mustaparta ja vapauttaa Mikä-mikä-maan kansa. Peter Pan sattuu tietysti olemaan kyseinen lapsi. Miksi Peter Paniin täytyi tunkea mukaan joku iänikuinen ennustus, jonka mukaan hyvä nousee tuhoamaan pahan? Idea tosiaan vaikuttaa hyvältä, mutta sinnetänne hyppivän alun jälkeen elokuva lässähtää totaalisesti, kun sen pitäisi päästä vauhtiin. Katsojaa yritetään hämätä miljoonilla tehosteilla, mutta kun ne on tehty todella huonosti, niin mitä jää jäljelle? Huonoa näyttelyä ja tympeä elokuva, joka ei tuntuisi Peter Panilta, jos se ei muistuttaisi siitä kaiken aikaa. Dialogilla yritetään selittää aivan kaikki, eikä elokuva luota siihen, että katsoja voisi päätellä jotain itsekin. Parit hassut juonenkäänteet ovat aivan turhia ja toimintapätkät lähinnä puuduttavat. Elokuvassa näyttäisi muka tapahtuvan paljon kaikkea ja välillä pidetään hengähdystaukoja, jotta voi jälleen tapahtua hirveästi lisää.

Elokuva ei tunnu kertaakaan saavan otetta katsojasta. Useasti sitä vain lähinnä miettii, että mitä helvettiä ruudulla oikein edes tapahtuu? Muutamia viihdyttäviä pätkiä onneksi löytyy, mutta ne pitää oikein kaivella muistista, sillä päällimmäisenä mieleen jää ärsyyntyminen. Leffassa yritetään myös heittää välillä vitsejä mukaan, mutta ne ovat jopa niin huonoja, etten edes minä nauranut niille. Esimerkkinä kohta, jossa laiva saapuu vihdoin Mikä-mikä-maahan, niin mitä Peter Pan sanoo? "Onko tämä Kanada?" Siis ihan oikeasti... Päässäni ehti vain nopeasti käydä ihmetys siitä, että pitikö repliikin naurattaa, mutta ihmetys muuttui toiseen, kun tajusin, että Mikä-mikä-maan väki laulaa kuorona Nirvanan "Smells Like Teen Spirit" -kappaletta. Tämänkin kai piti naurattaa tai jotain, mutta itse mietin lähinnä, että pitikö tämän siis tapahtua toisen maailmansodan aikaan? Jos alussa ei saanut oikein kiinni siitä, mitä elokuva yritti olla, niin tuossa kohtaa en halunnut enää edes yrittää saada kiinni. Lopun elokuvasta katsoin tympeänä ja yritin piristykseksi syödä suklaakonvehteja, mutta eivät nekään parantaneet katselukokemustani. Eikö kukaan tuotantotiimistä koskaan läimäissyt ohjaajaa käsikirjoituksella päin naamaa ja kysynyt, että mitä on tämä roska? Pitikö edes kukaan elokuvan tekijöistä oikeasti tästä elokuvasta?

Panin on ohjannut Joe Wright, enkä oikein tiedä, mitä hän mietti tätä tehdessään. Kai hän halusi vain yksinkertaisesti tehdä kivaa popcornviihdettä koko perheelle - painotussanalla "kivaa", sillä en usko, että kukaan uskoi tästä tulevan mitään enempää. Enkä etenkään usko, että koko perhe voisi nauttia tästä. Muksuille tämä voi toimia, mutta vanhemmat haluaisivat vain mitä luultavimmin pitää loppuelokuvan kestävän vessatauon tai esittää nukahtavansa, toivoen, että lopulta oikeasti nukahtavat. Kuvaus on ihan menevää, kuten myös leikkaus kohtausten sisällä. Kohtauksesta toiseen siirtyminen taas tapahtuu etenkin alussa todella sekavasti. Alusta tuntuu puuttuvan jotain, mutta toisaalta on hyvä, ettei elokuva kestä hetkeäkään kauempaa, sillä tällaisenakin se on puuduttavaa katseltavaa. Noh, ainakin John Powellin säveltämä musiikki on ihan menevää. Visuaalisesti elokuva näyttää erittäin kököltä.

Yhteenveto: Pan on mitäänsanomaton, puuduttava ja huono tekele. Oli siinä muutama viihdyttävä osio, mutta pakettina elokuva ei vain toimi. Näytteleminen on huonoa ja ainoa, jota elokuvassa oleminen tuntuu kiinnostavan, on Peterin näyttelijä Levi Miller. Carrett Hedlund ja Hugh Jackman ovat molemmat todella huonoja. Elokuva ei saa otetta katsojastaan ja hyppii sinne sun tänne, luullessaan olevansa kovinkin viihdyttävä seikkailupätkä. Lapset tästä varmaan pitäisivät, mutten suosittele näyttämään tätä heille, enkä suosittele muutenkaan katsomaan tätä. Tämä ei ole aikanne arvoinen - paitsi jos on todella tylsää, eikä Netflixistä löydy mitään muuta. Tehosteet ovat kauheat ja luulisi, että ison luokan yhtiöllä olisi varaa tarjota enemmän. Warner Bros teki tällä viime vuonna Peter Panille sen, minkä Tarzanille tänä vuonna The Legend of Tarzanilla (2016). Saa nähdä, millainen yhtiön Jungle Book: Originsista (2018) tulee... Toivottavasti tälle ei tehdä koskaan jatkoa. Jos joku Walt Disneylla kuulee, niin olkaa kilttejä ja tehkää hyvät näytellyt versiot Peter Panista ja Tarzanista, samalla lailla miten teitte The Jungle Bookista (2016).

Kirjoittanut: Joonatan, 12.9.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.blog.coyoteproductions.co.uk
Pan, 2015, Warner Bros. Pictures, RatPac-Dune Entertainment, Berlanti Productions, Moving Picture Company

Arvostelu: The Avengers (2012)

THE AVENGERS

Ohjaus: Joss Whedon
Pääosissa: Robert Downey Jr, Chris Evans, Mark Ruffalo, Chris Hemsworth, Scarlett Johansson, Jeremy Renner, Samuel L. Jackson, Tom Hiddleston, Clark Gregg, Stellan Skarsgård, Cobie Smulders, Gwyneth Paltrow ja Paul Bettany
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 23 minuuttia
Ikäraja: 12

2012 oli vihdoin se vuosi, jolloin The Avengers ilmestyi. Viisi elokuvaa oltiin nähty ennen tätä: Iron Man (2008), The Incredible Hulk (2008), Iron Man 2 (2010), Thor (2011) ja Captain America: The First Avenger (2011), joissa sankarit esiteltiin ja nyt he vihdoin lyöttäytyisivät yhteen, taistellakseen pahaa vastaan. Tämä oli yksi eniten odottamistani elokuvista vuonna 2012. Saattoi olla jopa niin, että ainoa mitä odotin enemmän, oli The Dark Knight Rises (2012). Kävinkin katsomassa elokuvan heti sen ensi-iltapäivänä ja muistan, että silloin Tennispalatsissa oli pisin jono lippukassoille, mitä olen koskaan nähnyt. Nämä kaikki sankarit ja elokuvat ovat osia Marvel Cinematic Universesta (2008-), josta on nähty jo kolmetoista elokuvaa. Nyt kun sarjan uusin elokuva, Doctor Strange (2016), on saamassa ensi-iltansa, oli hyvä katsoa aiemmat osat uudestaan ja arvostella ne. Viimeisimmän elokuvan, Captain America: Civil Warin (2016), olinkin jo arvostellut huhtikuussa, kun se ilmestyi.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia Iron Man, The Incredible Hulk, Iron Man 2, Thor ja Captain America: The First Avenger!

Lokin saapuessa Maahan orjuuttamaan ihmiskunnan Tesseraktin ja chitauriarmeijan avustuksella, täytyy Nick Furyn aloittaman projektin toteutua. Iron Man, Captain America, Thor, Hulk, Black Widow ja Hawkeye kokoontuvat yhteen Avengers-ryhmäksi, pysäyttääkseen Lokin.

Isoimmassa roolissa elokuvassa on tietysti Robert Downey Jr:n näyttelemä Tony Stark/Iron Man. Stark on vihdoin löytänyt täydellisen tasapainon vakavuuden ja koomisuuden välille ja elelee hyvää elämää yhdessä tyttöystävänsä Pepper Pottsin (Gwyneth Paltrow) kanssa uudessa Stark-tornissaan. Hän saa kuitenkin huomata, ettei olekaan kovin erityinen sankari, tavatessaan muita ryhmän jäseniä, joilla on paljon voimakkaampia kykyjä ilman mitään rautapukuja. Starkilla on yhä joku pakkomielle AC/DC:tä kohtaan ja tässä elokuvassa kuullaan pätkä heidän kappaleestaan "Shoot to Thrill".
     Chris Evansin näyttelemän Steve Rogersin/Captain American kuuluisi olla Avengersin johtajahahmo, mutta tässä häntä ei ole hyödynnetty kovin hyvin. Captain America pääsee yhdessä kohtauksessa onneksi jakamaan ohjeita ryhmälle, mutta siihen se jääkin. Evansin suoritus on kyllä jälleen hyvä ja ongelma löytyykin käsikirjoituksesta. Toinen ongelma hahmossa on, että hänen uusi asunsa on aivan naurettava. Se pyrkii olemaan lähellä sarjakuvaversiota, mutta näyttää lähinnä hölmöltä potkupuvulta.

Chris Hemsworth parantaa suoritustaan Thorina. Vaikka hahmo ei ole vieläkään suosikkini päänelikosta, Thor pääsee näyttämään todelliset voimansa, sillä hän pärjää nyrkkitappelussa Hulkia vastaan. Ei myöskään Iron Man ole kovin kummoinen vastus hänelle.
     Edward Norton tosiaan jostain syystä lähti MCU:sta, jolloin hänelle täytyi löytää korvaaja. Tässä elokuvassa Bruce Bannerina/Hulkina nähdään Mark Ruffalo. Ruffalo ei vielä alussa erityisemmin vakuuta, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä enemmän hän osoittaa olevansa oiva valinta rooliinsa. Banner tulee mukaan auttamaan tiimiä paikallistamaan Tesseraktin ja Lokin, ei muuttuakseen vihreäksi jättiläiseksi. Tietysti elokuvassa käy kuitenkin pariin otteeseen niin, että Hulk pääsee valloilleen ja murskaamaan.
     Avengers-ryhmään kuuluvat myös Scarlett Johanssonin näyttelemä Natasha Romanoff/Black Widow ja Jeremy Rennerin esittämä Clint Barton/Hawkeye, jotka tuntuvat paikoitellen hieman tarpeettomilta. Kummallakin on ihan hienoja kohtia, mutta hahmot jäävät pahasti päänelikon varjoon. Black Widow pääsee kuitenkin vetämään avaruusoliota turpaan ja Hawkeyelta eivät nuolet tunnu loppuvan kesken.
     Samuel L. Jacksonin näyttelemän Nick Furyn osuus on moninkertaistunut aiempiin elokuviin nähden. Hahmo on keskeisemmässä roolissa ja pääsee pari kertaa jopa toimintaan. Jackson on tuttuun tapaansa erinomainen roolissaan ja sopii hyvin johtajahahmoksi, joka yrittää kasata ryhmän.
     Elokuvan pahiksena nähdään Thorista tuttu Loki, jota esittää Tom Hiddleston. Thorissa en pitänyt hahmosta lähes ollenkaan, mutta tässä hän on sentään siedettävä. Hiddlestonin roolisuoritus on parantunut, eikä hahmo tunnu enää valittavan kaiken aikaa. Silti pahiksena olisi sinänsä voinut olla joku toinenkin, muuttamatta tapahtumia paljoa.
     S.H.I.E.L.D. -agentti Phil Coulson (Clark Gregg) nähdään jälleen ja elokuvassa esitellään uusi agentti nimeltä Maria Hill (Cobie Smulders). Myös Thorista tuttu Erik Selvig (Stellan Skarsgård) ja Iron Manin tekoäly Jarvis (Paul Bettany) ovat mukana elokuvassa.

Tämä on hyvin erilainen supersankarielokuva, kuin mitä aiemmin on nähty. Vaikka supersankaritiimi ei sinänsä ole uusi asia ja ensimmäinen X-Men (2000) ilmestyi yli kymmenen vuotta ennen tätä, niin tässä on silti jotain poikkeuksellista. X-Men on nimittäin kaikille tiedossa tiiminä. Kaikki sen hahmot - Wolverine, Kyklooppi, Storm, jne - yhdistetään aina mielessä kyseiseen ryhmään, mutta The Avengersin hahmot ovat lähtökohtaisesti täysin erilaisista maailmoista. Ensimmäistä kertaa katsojat pääsevät näkemään valkokankaalla, kun nämä suuret sankarit lyöttäytyvät yhteen tuhotakseen pahan. Iron Manilla oli kaksi elokuvaa ennen tätä, ja Hulkilla, Thorilla ja Captain Americalla oli jokaisella omat seikkailunsa. Kaikki ne ovat kuitenkin vääjäämättä johtaneet tähän elokuvaan. Jokaisessa on jollain tapaa pohjustettu tulevia tapahtumia ja jo useamman vuoden fanit ovat päässeet innolla odottamaan, että suosikkisankarit (miinus Spider-Man) nähdään samaan aikaan ruudulla. Aiemmissa elokuvissa ei olla nähty hahmoja vielä yhdessä, joten kuvat joissa sankarit ovat asuissaan keskellä taistelua, aiheuttavat helposti kylmiä väreitä.

Elokuva alkaa Lokin saapumisella Maahan. Loki varastaa Tesseraktin ja tunkeutuu Hawkeyen ja Erik Selvigin mieliin, tehden näistä itselleen avustajia. Tämän seurauksena Nick Fury aloittaa ryhmän kasaamisen. Elokuvan alkupuoli on lähinnä tuttujen sankareiden lyhyttä uudelleenesittelyä ja tiimin kokoamista. Sankarit päätyvät mukaan hieman eri syistä, eivätkä aluksi tule kunnolla toimeen keskenään. Kuitenkin kun maailma on oikeasti vaarassa, on erimielisyydet unohdettava ja Avengersien aika pelastaa kaikki. Elokuvassa ei ole kovin montaa toimintakohtausta. Alussa on yksi lyhyt, mutta seuraavaa saa odottaa pidemmän hetken. Vaikka muuten kokonaisuus toimii hyvin, minua ärsyttää hieman, että Lokin vangitseminen on tavallaan ryövätty The Dark Knightista (2008), mutta isommassa mittakaavassa toteutettuna. Siinä seuraa elokuvan heikoin osio, joka on vähän liian hidastempoinen. Onneksi sen jälkeen alkaa tapahtua kunnolla. SHIELD:n helicarrier-aluksessa käydään tyylikäs taistelu, mutta siinä sankarit eivät vielä osaa puhaltaa yhteen hiileen. Toimintakohtauksen jälkeen ehditään vetää henkeä vain hieman, ennen kuin lopputaistelu alkaa. Ja jösses, mikä lopputaistelu onkaan kyseessä! Aiemmissa MCU-elokuvissa loppuskabailut ovat olleet lähinnä joko heikkoja tai vain ihan kivoja. The Avengersin lähes puolituntisen lopputaistelun ansiosta aiemmat voi antaa anteeksi. New Yorkissa käytävä megamättö on aivan tolkuttoman hieno, tunnelmastaan aina visuaalisuuteensa asti. Kun vihdoin näkee ryhmän kasassa, taistelemassa chitauriarmeijaa vastaan, ei siinä voi katsojana muuta kuin vain hurrata ja kannustaa sankareitaan.

The Avengers on tällä hetkellä kaikkien aikojen viidenneksi eniten rahaa tahkonnut elokuva ja vielä vuonna 2012 se oli kolmannella sijalla. Mikä siitä tekee niin suositun, että se on tienannut yli puolitoistamiljardia dollaria? Ensimmäinen Iron Man ilmestyi neljä vuotta ennen The Avengersia, joten sarjan katsojat ovat jo ehtineet kerätä innostusta tätä elokuvaa varten. Tätä elokuvaa menivät katsomaan Iron Man -fanit, Captain America -fanit, Thor-fanit, Hulk-fanit, sekä tietysti koko tiimin fanit. Näiden lisäksi myös pelkästään elokuvan päänäyttelijät takaavat, että ihmisiä kiinnostaa. Yleisesti supersankarielokuvista pitäville tämä oli tietysti pakko-nähdä-elokuva. Olen myös varma, että jossain on faneja Black Widowille ja Hawkeyelle. Ja vielä näiden lisäksi on ihmisiä, jotka haluavat vain nähdä hulppeata kesäviihdettä, sekä niitä jotka eivät tiedä yhtään mitään koko jutusta, mutta haluavat nähdä sen, koska siitä puhutaan kaikkialla niin paljon. Kovimmat fanit tietysti kävivät katsomassa The Avengersin elokuvateattereissa pariinkin otteeseen tai useamminkin. Buum! Aivan törkeän toimiva kassamagneetti. Itse olen todella suuri supersankarielokuvien fani ja vaikka esimerkiksi Thor ei kuulu suosikkeihini, niin on se vain pirun hienoa nähdä kaikki nämä hahmot yhdessä, luomassa jotain, mitä ei olla ennen nähty. Ihan sama vaikka juoni olisikin äärimmäisen yksinkertainen.

Elokuvan on ohjannut Joss Whedon, jolla on selkeästi ollut vahva visio siitä, miltä sankareiden yhteisseikkailun kuuluu näyttää ja tuntua. Tämä on selkeästi elokuva Marvel-fanilta Marvel-faneille. The Avengers on todellakin se elokuva, mitä on odotettu pitkään ja se mullisti lajityyppiään hienosti. Elokuva olisi voinut helposti mennä vikaan, mutta se on saatu toimimaan erittäin hyvin. Elokuva on kuvattu erinomaisesti, kuten myös leikattu. Ehkä koko elokuvan paras kuva on lähes minuutin mittainen taistelukuva ympäri New Yorkia, jossa näytetään jokainen sankari toiminnassa. Tietysti se on pääosin tehty tietokoneella, mutta silti se on aivan täydellinen. Tehosteet ovat aivan huikeat ja äänimaailma on kiehtova. Etenkin New Yorkin taistelu on näyttävää silmäkarkkia. Elokuva on myös muokattu kirkkaaksi, jolloin kaikki on selkeämpää, mistä minä pidän todella paljon. Ratkaisu ei toimisi kaikissa elokuvissa, mutta tässä se toimii täydellisesti. Elokuvan musiikista vastaa Alan Silvestri ja varsinkin tunnusmusiikki on hieno ja mahtipontinen.

Elokuvasta löytyy tietysti muutamia "easter eggejä", jotka ovat viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin, asioihin jne. Tarkkasilmäisimmät katsojat voivat bongata Stan Leen cameon, mutta muuten elokuvassa on vain pieniä vihjeitä, mitä tulevissa MCU-elokuvissa voitaisiin nähdä.

Blu-rayn kuvanlaatu on aivan täydellinen! Yksi parhaista, mitä olen koskaan nähnyt. Lisämateriaalit eivät kuitenkaan ole parhaimmasta päästä. Elokuvan teosta kertoo vain kuusiminuuttinen "A Visual Journey", mutta muuten extrat ovat lähinnä vain poistettuja kohtauksia ja mokaotoksia. Onneksi mukana on sentään lyhytelokuva nimeltä "Item 47".

Yhteenveto: The Avengers on aivan loistava elokuva. Ohjaaja Joss Whedon on tiennyt tasan tarkkaan, millainen sankareiden yhteisseikkailun pitää olla. Vaikka siinä on hidastempoisempi jakso, niin kokonaisuus toimii ja lopputaistelu New Yorkissa on törkeän upea. Downey Jr pääsee tietysti loistamaan Iron Manina, mutta Chris Evansin esittämää Captain Americaa ei ole hyödynnetty kovin hyvin. Hahmon puku on myös aivan naurettava. Hemsworthin suoritus Thorina paranee, kuten myös Hiddlestonin suoritus Lokina. Mark Ruffalo on oiva valinta uudeksi Bruce Banneriksi. Suosittelen elokuvaa ehdottomasti kaikille hahmojen ja supersankarielokuvien faneille, sekä toimintarymistelyjen ystäville. Ottaen huomioon, miten paljon rahaa tämä tienasi, todella monet ovat varmasti jo nähneet sen. The Avengers on jalokivi omassa genressään, vaikkei täydellinen olekaan. Blu-rayn kuvanlaatu on aivan mieletön ja pidän siitä, että kuva näyttää kirkkaalta. Kai mainitsin jo, että lopputaistelu New Yorkissa on hieno? Tämä on MCU:n "Vaihe 1:n" lopetuselokuva ja seuraavana on tiedossa kuusiosainen "Vaihe 2", alkaen elokuvalla Iron Man 3 (2013). Älkää ottako levyä vielä pois, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden aikana nähdään kohtaus, joka pohjustaa tulevia elokuvia ja niiden jälkeen nähdään myös lyhyt pätkä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot ja juliste www.imdb.com
The Avengers, 2012, Marvel Studios, Paramount Pictures

Arvostelu: Sully / Sully: Uroteko Hudson-joella (2016)

SULLY (2016)

SULLY: UROTEKO HUDSON-JOELLA

Ohjaus: Clint Eastwood
Pääosissa: Tom Hanks, Aaron Eckhart ja Laura Linney
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 7

Tom Hanks Clint Eastwoodin ohjaamassa tositapahtumiin perustuvassa lento-onnettomuuselokuvassa - "Miksipä ei?" mietin, kun kävelin sisään lehdistönäytökseen keskiviikkona. Kyseessä oli elokuva, joka hieman kiinnosti, muttei minun päiväni olisi erityisemmin pilaantunut, jos en olisi elokuvaa nähnyt. Päätinkin lähinnä vain ottaa rennosti; otin mukavan asennon tuolissa ja nostin jalkani rahille, joita ei monista Finnkinon saleista löydy. Siinä olikin niin mukava olla, että jouduin pari kertaa ryhdistäytymään, etten nukahtanut kesken elokuvan...

Pelastettuaan kaikki matkustajat, lentäjäkapteeni Chesley "Sully" Sullenberger joutuu kuulusteluihin, joissa yritetään ottaa selvää, oliko Hudson-joelle laskeutuminen todella ainoa vaihtoehto, vai ajoiko Sully kaikki lentokoneessa vielä suurempaan hengenvaaraan?

Elokuvan pääosassa Sullyna nähdään Tom Hanks, joka on tuttuun tapaansa oikein mainio. Hanksilta sujuvat pääroolit toimivasti, eikä tämä ole poikkeus. Hanks on elokuvan kantava voima ja pahoin pelkään, että ilman häntä tämä toimisi selkeästi heikommin. En kuitenkaan usko, että Hanks pääsisi tällä roolilla Oscar-ehdokkaaksi asti.
     Sullyn vaimoa Lorrainea näyttelee Laura Linney, joka nähdään pääosin vain puhumassa puhelimeen Sullyn kanssa, eikä erityisemmin ole samassa tilassa miehensä kanssa. Linneyn suoritus jää valitettavasti todella mitäänsanomattomaksi, mutta se johtuu lähinnä siitä, miten hahmo on kirjoitettu mukaan.
     Sullyn lentoperämies Skilesiä esittää Aaron Eckhart, josta päällimmäiseksi jää mieleen hahmon järkyttävän hirveät viikset. Tiedän, että Eckhartista löytyy taitoa, mutta hänenkään potentiaalia ei ole käytetty erityisemmin. No mutta, miksi muilla hahmoilla olisikaan niin väliä, kun jutun nimi on Sully...
     Elokuvassa nähdään myös muita sivuhahmoja, esimerkiksi Sullyn kuulustelijoita, lentokoneen matkustajia ja henkilöitä, jotka todistavat tapahtuneen sivusta. Pidin erityisesti siitä, että tapahtuma esitetään eri näkökulmista. Joillekin sivuhahmoille on yritetty luoda jonkinlaista tarinaa, mutta ne unohtuvat nopeasti, kun salista kävelee ulos.

Itselleni tuli hieman pettymyksenä, että lento-onnettomuus on jo ehtinyt tapahtua ennen elokuvan alkua. Sully näkee painajaisia ja harhoja tapahtuneesta. Muuten maailma juhlii häntä sankarina, joka pelasti kaikki matkustajat, mutta jostain syystä hänen epäilleen toimineen väärin. Jotkut ovat pystyneet todistamaan, että lentokoneen olisi ollut mahdollista selvitä kentälle asti, mutta Sully on vahvasti sitä mieltä, että Hudson-jokeen laskeutuminen oli ainoa vaihtoehto. Itse tapahtuman näkemistä joutuu odottaa noin puolisen tuntia, mutta se on kyllä odottamisen arvoinen. Vaikka katsojat tietävät alusta alkaen, että hyvinhän siinä kävi, niin jännitys on saatu pidettyä. Harmi vain, ettei elokuva muuten erityisemmin nappaa katsojaa mukaansa.

Elokuvasta tulee hieman mieleen Denzel Washingtonin tähdittämä Flight (2012), etenkin sen takia, että kumpikin pyörii lentotapaturman ympärillä. Yhdistävää on myös se, ettei elokuva paljoa kiinnosta muuten kuin itse tapahtuman aikana. Kolmas yhdistävä tekijä Flightin ja Sullyn välillä on, että kummatkin ovat loppujen lopuksi aika unohdettavia pätkiä. Kummastakin löytyy vahva pääosa, mutta Hanks ei yksin kuitenkaan tee elokuvasta kovin paljon parempaa. Toisin kuin Flight, Sully perustuu tositapahtumiin ja pakko antaa hatunnostot siitä, ettei elokuva ala perinteisellä "perustuu tositapahtumiin" -tekstillä, joka on alkanut ärsyttää minua aika lailla. Flightiin verrattuna Sully on draamakaareltaan jokseenkin ytimekkäämpi tekele, sillä Flight lässähtää heti alun jälkeen ja on aivan liian pitkä elokuva. Sully kestää vain noin puolitoista tuntia, mikä on pätkälle ihan sopiva pituus, mutta siitä olisi silti saanut helposti asioita pois. Elokuvassa nähdään pari muistelukohtausta, jotka tuntuvat erittäin väkisin mukaan tungetuilta. Niiden olisi kai tarkoitus avata Sullyn hahmoa enemmän, mutta itsestäni tuntui lähinnä, että ne olivat mukana vain, jotta elokuvaan saataisiin pituutta lisää.

Elokuvan on ohjannut Clint Eastwood, joka tunnetaan parhaiten kameran edestä, esimerkiksi elokuvista The Good, the Bad and the Ugly (1966) ja Dirty Harry (1971). Pidin Eastwoodin edellisestä ohjaustyöstä, American Sniperista (2014), joten olisin toivonut tältä elokuvalta enemmän. Olisihan se ollut ihan hauska nähdä Eastwood vilahtamassa kameran edessäkin nopeasti. Elokuva on kuvattu hyvin ja tasaisesti, vaikka parissa kohtaa kamera hieman heiluukin. Äänimaisema on kiintoisa, etenkin lento-onnettomuuden aikana. Visuaaliset tehosteet eivät ole parhaimmasta päästä, mutta tarpeeksi toimivat kuitenkin. Musiikki ei jää millään lailla mieleen.

Yhteenveto: Sully on valitettavasti aika unohdettava elokuva. Ei se kuitenkaan huono ole, siinä ei vain ole oikein mitään ihmeellistä. Tom Hanks on tietenkin hyvä, mutta muut näyttelijät ovat aika alikäytettyjä, eivätkä heidän hahmonsa jää mieleen. Takaumakohdat ovat aivan turhia ja ne tuntuvat olevan mukana vain, jotta elokuva saavuttaisi puolentoista tunnin mittansa. Oli hienoa nähdä tapahtuma monesta eri näkökulmasta, eikä vain lentokoneessa olevien henkilöiden. Tavallaan katsojana miettii, että miksi edes kiinnostaisi katsoa elokuvaa siitä, kun sankarikapteenin toimintaa kritisoidaan. Kyllähän sen jaksoi katsoa, mutten usko muistavani sitä kovin hyvin enää edes kuukauden päästä. Jos kiinnostaa, niin käykää katsomassa, mutta älkää odottako ihmeitä. Suosittelisin ennemminkin odottamaan vuokrausmahdollisuutta tai sitä, kun elokuva tulee televisiosta muutaman vuoden päästä.

Kirjoittanut: Joonatan, 8.9.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.collider.com
Sully, 2016, Warner Bros Pictures, FilmNation Entertainment, Flashlight Films, The Kennedy/Marshall Company, Malpaso Productions, RatPac Entertainment, Village Roadshow Pictures

Arvostelu: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets - 2002)

HARRY POTTER JA SALAISUUKSIEN KAMMIO

HARRY POTTER AND THE CHAMBER OF SECRETS

Ohjaus: Chris Columbus
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Richard Harris, Robbie Coltrane, Maggie Smith, Alan Rickman, Kenneth Branagh, Tom Felton, Jason Isaacs, Richard Griffiths, Fiona Shaw, Julie Walters, Mark Williams, Christian Coulson ja Toby Jones
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 41 minuuttia / Extended Version: 2 tuntia 54 minuuttia
Ikäraja: 12

J.K. Rowlingin kirjoittama Harry Potter (1997-2007) on ehdottomasti suosikkikirjasarjani. Olen kasvanut sekä Harry Potter -kirjojen, että niistä tehtyjen elokuvien (2001-2011) parissa, joten ne ovat jopa äärettömän tärkeitä minulle. Kirjojen pohjalta tehty ensimmäinen elokuva Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001), oli huikea menestys, joten elokuvasarjaa päätettiin tietty jatkaa. Menestys oltiin kuitenkin arvattu jo etukäteen ja toisen osan esituotanto oli jo alkanut, kun edellistä elokuvaa vasta viimeisteltiin. Loppuvuodesta 2002 ensi-iltansa saikin Harry Potter ja salaisuuksien kammio, mikä oli jälleen iso hitti. Itse olin kuitenkin silloin niin pieni, etten olisi mitenkään päässyt elokuvateatteriin katsomaan sitä. Muistan kuitenkin, miten näin leffan ensimmäistä kertaa - nimittäin salaa kurkkimalla tuolien välistä, kun äitini ja isäni katsoivat sitä kotona. Ensimmäisellä kerralla katsoessani en nähnyt vielä ensimmäisiä minuutteja, mutta olen sen jälkeen nähnyt elokuvan niin monta kertaa, että muistan sen lähes ulkoa. Nyt kun Rowlingin velhomaailma saa jatkoa elokuvalla Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016), oli aika katsoa Harry Potter -filmit uudestaan ja arvostella ne. Katsoin Salaisuuksien kammion päivä Viisasten kiven jälkeen.

Kotitonttu Dobbyn varoituksista huolimatta Harry Potter palaa Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun. Kun myyttinä pidetty Salaisuuksien kammio aukeaa, ei koulu ole enää turvallinen ja Harryn, Ronin ja Hermionen täytyy selvittää, kuka tai mikä on kammottavien hyökkäysten takana.

Daniel Radcliffe parantaa suoritustaan Harry Potterina. Ihan sama, vaikka hänellä on väärän väriset silmät, minun mielestäni Radcliffe näyttää tässä juurikin sellaiselta, miten Rowling kuvaili hahmon kirjoissa. Elokuvassa ei selitetä ollenkaan, miksi Harry joutui palaamaan takaisin hirveän Dursleyn perheen luo. Vernon-setänä nähdään jälleen edesmennyt Richard Griffiths, Petunia-tätinä Fiona Shaw ja kiusaajahahmo Dudleyna Harry Melling. Potterista näkee elokuvan alussa, että paluu Dursleyn perheen luo oli kova pala ensimmäisen vuoden seikkailuiden jälkeen, etenkin kun hän ei ole saanut yhtä ainoaa kirjetta ystäviltään koko kesän aikana. Tässä elokuvassa Harry pääsee vihdoin taikomaan ja olemaan vielä suurempi sankari kuin aiemmin.
     Harry Potterin ystävät Ron Weasley (Rupert Grint) ja Hermione Granger (Emma Watson) ovat jälleen Harryn mukana uudessa seikkailussa. Sekä Grint, että Watson parantavat myös roolisuoritustaan. Pääkolmikon näyttelijät ovat kasvaneet vuodessa huomattavasti. Heidän ystävyytensä näkyy selvästi katsojille.
     Edellisestä elokuvasta tutut Tylypahkan opettajat palaavat, paitsi Zoë Wanamakerin näyttelemä matami Huiski. Vanha viisas rehtori Albus Dumbledore (Richard Harris) pääsee jälleen antamaan filosofisia neuvoja Harrylle, professori Severus Kalkaros (Alan Rickman) on yhtä inhottava kuin ennenkin, Rohkelikon tuvanjohtaja professori McGarmiwa (Maggie Smith) näyttää todellista huolta, kun Kammio avataan ja on äidillisempi hahmo kuin aiemmin. Tietysti myös äreä vahtimestari Voro (David Bradley), ja Tylypahkan avainten ja tilusten vahti Hagrid (Robbie Coltrane) ovat mukana. Katsojille annetaan tässä hieman lisätietoja Hagridin menneisyydestä.

Uusina opettajina esitellään professori Verso, jota näyttelee Miriam Margoleys. Versoa ei paljoa nähdä, mutta hänellä on omalla tavallaan tärkeä rooli elokuvan lopputuloksen kannalta, kuten myös sairaalasiiven hoitaja Matami Pomfreylla, jona nähdään Gemma Jones. Merkittävin uusista opettajista on uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, professori Gilderoy Lockhart, jota näyttelee Kenneth Branagh. Branagh suoriutuu ylimielisen, itseään ylistävän hahmon roolista erinomaisesti. Hahmon narsistisen luonteen tuo täydellisesti esille se, että hänellä on maalaus itsestään, joka maalaa maalausta itsestään.
     Myöt tutut oppilaat ovat mukana, kuten toilaileva Neville Longbottom (Matthew Lewis), kiusaajahahmo Draco Malfoy (Tom Felton) ja tämän kaverit Crabbe ja Goyle, joiden näyttelijät Jamie Waylett ja Josh Herdman pääsevät paremmin esille tässä osassa, sekä Ronin veljet Fred (James Phelps), George (Oliver Phelps) ja Percy Weasley (Chris Rankin).
     Edellisessä osassa vain nopeasti esiintynyt Ginny Weasley on isommassa ja tarinan kannalta tärkeämmässä roolissa kuin edellisessä elokuvassa. Ginnya näyttelee Bonnie Wright. Kokonaan uutena oppilaana nähdään Harryn ihailija Colin Creevey (Hugh Mitchell), joka ottaa kaiken aikaa kuvia Harrysta. Hahmoa nähdään enemmän elokuvan alkupuolella ja Mitchellin suoritus ärsyttävänä fanipoikana on onnistunut.
     Muina uusina hahmoina nähdään Ronin isä Arthur Weasley, jota esittää Mark Williams (myös Julie Waltersin näyttelemä Ronin äiti Molly on hieman isommassa roolissa), sekä Taikaministeri Cornelius Toffee, jota näyttelee Robert Hardy, Dracon isä Lucius Malfoy (Jason Isaacs), joka on yhtä inhottava kuin poikansa, koulun tyttöjen vessassa kummitteleva Murjottava Myrtti, jota esittää Shirley Henderson, sekä mystinen Tom Valedro (Christian Coulson), jonka ikivanhaa päiväkirjaa Harry lukee. Näistä suosikkini on ehdottomasti Murjottava Myrtti, jonka ankeus on esitetty erittäin koomisesti ja Hendersonin suoritus on oikein mainio.

Paras uusi hahmo on kuitenkin digitaalisesti toteutettu kotitonttu Dobby, jonka äänenä kuullaan Toby Jones. Minulla on sydämessäni paikka kaikille suloisille hahmoille, joita olen nähnyt elokuvissa, mihin kuuluvat mm. BB-8 -droidi Star Wars: The Force Awakensista (2015), nimikkohahmo elokuvasta WALL-E (2008), Nasu Disneyn Nalle Puh -elokuvista (1977-) ja Jyrsis-orava Ice Age -sarjasta (2002-). Dobby kuuluu sinne ehdottomasti, vaikka onkin tavallaan myös aika ruma. Dobby on suunniteltu erittäin tarkkaan, aina designista Jonesin ääneen asti. Dobby saattaa ehkä olla jopa lempihahmoni Harry Potter -sarjasta. Muita uusia ei-ihmishahmoja elokuvassa ovat mm. Dumbledore feenikslintu Fawkes ja jättihämähäkki Hämäkäk, jonka äänenä kuullaan Julian Glover.

Elokuvan alussa Harryn luona vierailee kotitonttu Dobby, joka kertoo, että on luotu suunnitelma aiheuttamaan hirveyksiä Tylypahkassa. Harry ei kuuntele Dobbya, mutta saa selville, että Dobby on varastanut kaikki hänen ystäviensä lähettämät kirjeet. Jahdatessaan Dobbya Harry onnistuu pilaamaan Vernon-sedältä tärkeän työasian, jonka seurauksena Harry lukitaan huoneeseensa ja hänen ikkunoihinsa laitetaan kalterit, jotta hän ei koskaan pääsisi takaisin taikamaailmaan (tämä on taas näitä juttuja, joista lastensuojeluliitot olisivat hyvin kiinnostuneita). Kuitenkin hädässä ystävät tunnetaan ja eräänä yönä Ron, Fred ja George saapuvat pelastamaan Harryn lentävällä Ford Anglia -autolla ja muutaman vastoinkäymisen jälkeen Harry pääsee aloittamaan toisen vuotensa Tylypahkassa. Ei aikaakaan, kun alkaa tapahtua kummia; ihmisiä kangistuu ja koulun hämähäkit pakenevat sankoin joukoin metsään. Harry, Ron ja Hermione alkavat yhdessä selvittää, kuka on kaiken takana ja mikä oikein on salaisuuksien kammio.

Harry Potter ja viisasten kivessä oli jo samanlaista salapoliisityöskentelyä, mutta tässä se on suuremmassa roolissa kuin edellisessä. Päähenkilöt käyttävät monipuolisesti erilaisia keinoja, kuten monijuomalientä ja tuttua näkymättömyysviittaa yrittäessään saada selville totuuden. Harry Potter ja salaisuuksien kammio hyötyy tietty siitä, ettei sen tarvitse esitellä velhomaailmaa, vaan voi hypätä nopeammin mysteeriin mukaan ja laajentaa maailmaa siinä samalla. Edellisen elokuvan tavoin myös tämä filmi kulkee Tylypahka-osiossaan loistavasti kohtauksesta toiseen ja kaiken aikaa saadaan kokea jotain uutta, jolloin elokuva pitää otteessaan tiukasti loppuun saakka. Myös alun rytmitys sujuu tyylikkäämmin, mutta silti leffa ei ole ihan yhtä koukuttava kuin edeltäjänsä. Se on myös hyvin uskollinen kirjalle, vaikka muutamia asioita on muutettu ja joitain juttuja on jätetty kokonaan pois. Koska Harrylle monet asiat ovat vielä uusia, niin myös katsojalle ne tulevat uusina, sillä tarinaa seurataan Harryn näkökulmasta. Tämä elokuva on samaan aikaan sekä synkempi, että myös hauskempi. Huumoria riittää paljon, kuten jännitystä ja seikkailua. Loppupuoliskolla lähes kaikki viittaukset lastenelokuvaksi katoavat pois ja loppu voi tuntua jopa hieman pelottavalta. Perheen pienimmille ei tätä kannata näyttää, etenkin jos he ovat kovin herkkiä. Kirja kannattaa silti tietysti lukea!

Uusina asioina ulkonäköä muuttavan monijuomaliemen ja lentävän auton lisäksi on mm. Tällipaju, joka on aggressiivinen puu; hormipulveri, jolla voi siirtyä paikasta toiseen; räyhääjäkirjeet, jotka huutavat asiansa lukijalleen; siniset cornwallilaiset ilkiöt; kirkuvat alruunakasvit; sekä kärmessuut, jotka kykenevät puhumaan käärmeille. Lisäksi velhomaailmassa on termi "kuraverinen", mikä tarkoittaa jästisyntynyttä velhoa. Termiä voi helposti verrata erääseen haukkumasanaan tummaihoisista ja mielestäni on mielenkiintoista (vaikkakin surullista), että myös velhomaailmassa voi olla rasismia. Se ei tietenkään ole oikein, mutta se tuo tietynlaista realismia mukaan, sillä rasismi on yhä vakava asia todellisessa maailmassa. Rasismi ja tummaihoisten kokema kohtelu on verrattavissa myös kotitonttujen orjuuteen ja millä lailla esitetään Dobbyn kokemia asioita. Harry Potterin maailma tuntui laajalta jo Viisasten kivessä, joten on hienoa, että sitä on pystytty laajentamaan todella paljon jo toisessa osassa. Silti ei olla päästy vielä näkemään läheskään kaikkea, jolloin jokaisessa uudessa elokuvassa on omaa tuoreutta katsojan silmissä. Kun Harry käy Weasleyn perheen kotona Kotikolossa, hän ja katsojat pääsevät näkemään ensimmäistä kertaa, millaista on oikeassa velhokodissa. Muutamat asiat, kuten Taikaministeriö ja Azkabanin vankila mainitaan, mutta niitä ei vielä pohjusteta lähes mitenkään.

Harry Potter ja salaisuuksien kammion on ensimmäisen elokuvan tapaan ohjannut Chris Columbus. Columbus on jälleen tehnyt hyvää työtä ja hän on yhdessä tuottaja David Heymanin ja käsikirjoittaja Steve Klovesin kanssa saanut siirrettyä kirjan onnistuneesti elokuvaksi, vaikka joitain asioita jää puuttumaan. Columbusin lapset Violet, Eleanor, Brendan ja Isabella Columbus esiintyvät pienissä taustarooleissa elokuvassa. Elokuva on kuvattu erittäin taidokkaasti, kuten myös leikattu. Värimaailma on valoisissa kohdissa hyvin lämmin ja synkissä erittäin kylmä. Päiväkirjakohtauksessa on toimivasti hyödynnetty mustavalkoisuutta. Elokuvan rytmi on todella hyvä, eikä se tunnu yli kaksi ja puolituntiselta, niin kuin se todellisuudessa on. Musiikista vastaa jälleen John Williams, joka on tehnyt huikeaa työtä sävellystensä parissa. Ainoa miinuspiste Williamsille täytyy antaa siitä, että hän on kierrättänyt Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäyksessä (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002) kuultua lyhyttä jännitysmusiikkia ja käyttänyt sitä tässä huispauskohtauksessa. Ymmärtäähän sen sinänsä, kun kyseessä on saman säveltäjän tuotos ja molemmat elokuvat tulivat samana vuonna, mutta silti se tuntuu mielestäni hieman halvalta ratkaisulta. Elokuvan äänitehosteet ovat hyvin toteutettuja.

Ottaen huomioon, että elokuvalla oli pienempi budjetti kuin edellisellä osalla, tämän tehosteet ovat säilyneet huomattavasti paremmin vuosien aikana. Digitaalisesti tehdyssä Dobbyssa on vain muutaman kerran nähtävissä, että hän on tietokoneella luotu. Kun muut hämähäkit toteutettiin tietokoneella, niin jättimäinen Hämäkäk - kuten myös Fawkes ja Tällipaju - toteutettiin robotiikalla. Tietokoneanimaatiota ja robotiikkaa yhdistelemällä on saatu luotua todella uskottavan ja karmivan näköinen jättikäärme basiliski, joka näyttää upealta yhä tänäkin päivänä. Jotkut vihreän kankaan käytöt ovat aika selkeitä, mutta ne voi helposti katsoa sormien läpi. Jälleen ovat päässeet myös lavastajat, puvustajat ja maskeeraajat näyttämään todelliset taitonsa. Esimerkiksi itse Salaisuuksien kammion lavaste näyttää uskomattoman hienolta. Uusina paikkoina nähtyihin Kotikoloon ja Dumbledoren toimistoon on saatu tungettua tolkuttoman paljon pieniä yksityiskohtia. Kirjakauppa Säilä & Imupaperin kiemurtelevat kirjapinot ovat hauska keksintö.

Harry Potter ja viisasten kiven tavoin myös Salaisuuksien kammiosta on olemassa pidennetty versio, mitä ei valitettavasti ole saatavilla Suomessa. Toisin kuin edellisessä osassa, tämä sisältää lähinnä pidennettyjä kohtauksia, eikä uusia, mikä ainakin omalla kohdallani häiritsi hieman filmin rytmitystä. Jotkut lisäykset, kuten kohtaus sairaalassa, missä pääkolmikko tutkii Tom Valedron päiväkirjaa, tuovat oikeasti hyvän lisäyksensä, mutta mukana on paljon turhaa, mitkä on täysin ymmärrettävästi leikattu pois teatteriversiosta.

Blu-rayn kuvanlaatu on oikein hyvä. Lisämateriaalina yksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on keskustelu J.K. Rowlingin ja Steve Klovesin kanssa, jossa he kertovat kirjojen siirtämisestä elokuviksi, näyttelijöiden haastatteluja, kertausvideo ensimmäisestä osasta, mainos ja lyhyet videopätkät Lockhartista. Mukana on myös Behind Hogwarts: Buildind a Scene, joka käsittelee elokuvan tekoa, sekä poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia. Muutamia hieman turhia kohtia lukuunottamatta poistetut kohtaukset toimisivat hyvin itse elokuvassa. - Uudella kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on mukana uusia extroja, kuten HBO:n esittelyvideo elokuvalle vuodelta 2002, pääkolmikon koekuvauksia, sekä sarjan teosta kertovan dokumentin Creating the World of Harry Potter toinen, lähes puolitoista tuntia kestävä osa Characters, jossa kerrotaan sarjan hahmoista.

Yhteenveto: Harry Potter ja salaisuuksien kammio on aivan mahtava fantasiaelokuva. Se kulkee täydellisellä rytmillä eteenpäin ja se on saatu hyvin lähelle kirjaa. Elokuva on synkempi, mutta silti myös humoristisempi kuin edeltäjänsä, muttei silti pääse ihan samalle tasolle. Elokuva on täynnä hauskoja, sekä jännittäviä ja jopa hieman pelottaviakin kohtia. Pääkolmikon näyttelijöiden suoritukset ovat parantuneet ja uudet hahmot ovat hyvä lisä. Dobby on aivan ihana tyyppi! Taikamaailmasta löytyy vertauksia todellisiin asioihin, sekä myös hyviä neuvoja, jotka kannattaisi pitää mielessä oman elämän takia. Seikkailua riittää, jolloin aika ei käy pitkäksi, vaikka kyseessä onkin aika pitkä elokuva. Elokuva tuo paljon uutta Harry Potter -maailmaan ja kun se päättyy, katsojana haluaa välittömästi nähdä jatkoa. Suosittelen elokuvaa kaikille Potter-faneille, kuten myös kaikille muillekin - katsokaa silti Harry Potter ja viisasten kivi ensin ja lukekaa myös kirjat! Älkää ottako levyä vielä pois, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden jälkeen nähdään lyhyt kohtaus. Tämä elokuva myös aloittaa hyvin tunnetun aloituksen, jossa Warner Brosin logo tulee katsojaa kohti pilvien läpi, elokuvan logo perässään. Pelkästään "Harry Potter and the ..." -tekstin leijuminen kohti saa katsojan oikeaan tunnelmaan ja kun näitä katsoo yhä uudestaan ja uudestaan, on pelkän logon näkeminen tunteet pintaan nostattava.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.7.2016 - Muokattu 19.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.harrypotterfanzone.com
Harry Potter and the Chamber of Secrets, 2002, Warner Bros, Heyday Films, 1492 Pictures, MIRACLE Productions GmbH & Co. KG