Star Trek, kausi 1 (1966-1967) - sarja-arvostelu

STAR TREK - KAUSI 1

Luoja: Gene Roddenberry
Näyttelijät: William Shatner, Leonard Nimoy, DeForest Kelley, James Doohan, Nichelle Nichols, George Takei, Majel Barrett, Grace Lee Whitney, Jeffrey Hunter ja Ricardo Montalbán
Genre: scifi, seikkailu, jännitys
Jaksomäärä: 29
Jakson kesto: noin 50 minuuttia - Yhteiskesto: noin 24 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 7

Space, the final frontier. These are the voyages of the starship Enterprise. Its five year mission: to explore strange new worlds, to seek out new life and new civilizations, to boldly go where no man has gone before.

Star Trek on Gene Roddenberryn luoma scifisarja. Roddenberry sai alkuvuodesta 1964 idean sarjasta, joka kertoi tähtilaiva S.S. Yorktownin kapteeni Robert Aprilista ja tämän uskollisesta miehistöstä, jotka seikkailivat ympäri Linnunrataa. Hän kertoi ideastaan Desilu Productions -yhtiön tuottajalle, Herbert F. Solow'lle, joka innostui ja teki Roddenberryn kanssa kolmen vuoden diilin. Yhdessä he tarjosivat sarjaa eri kanaville. CBS kieltäytyi, koska kanavalla oli jo kehitteillä scifisarja Matkalla avaruuteen (Lost in Space - 1965-1993), mutta NBC suostui rahoittamaan pilottijakson nähdäkseen, onko sarjassa potentiaalia. Kuvattu jakso The Cage ei kuitenkaan miellyttänyt kanavaa, mutta kanavan johtajat kokivat, että sarjan idea oli yksi parhaista, jonka he olivat kuulleet, joten he tarjosivat tekijöille toista mahdollisuutta. Uusi jakso Where No Man Has Gone Before sai kanavan innostumaan. Tässä kohtaa Desilu Productions meinasi kuitenkin tulla toisiin ajatuksiin. Yhtiö ei ollut aiemmin tarttunut näin kalliisiin produktioihin (Star Trekin lisäksi yhtiö oli ottanut vastuulleen myös vakoojasarjan Vaarallinen tehtävä (Mission: Impossible - 1966-1973)) ja yhtiöllä pohdittiin, että kenties rahaa vaativasta avaruussarjasta pitäisi luopua. Tuottaja Lucille Ball sai kuitenkin vakuutettua kollegansa siitä, että molemmat sarjat pitää tehdä. Niinpä kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Star Trekin ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä televisioissa 8. syyskuuta 1966 - tasan 60 vuotta sitten! Kriitikoiden suhtautuminen oli aluksi vaihtelevaa, osan mieltäessä sarjan yhdeksi mielikuvituksellisimmista hetkeen ja osan taas haukkuessa sarjaa hölmöksi. Katsojaluvut olivat aluksi korkeat, mutta ne laskivat kauden edetessä ja hetken aikaa näytti siltä, että NBC lopettaisi sarjan teon jo ykköskauteen. Laskevista katsojaluvuista huolimatta Star Trek sai kuitenkin kerättyä ennennäkemättömän vannoutuneen fanikunnan, joka kampanjoi sarjan jatkumisen puolesta, pelastaen sarjan tulevaisuuden. Vuosien varrella Star Trekin suosio on vain kasvanut lukuisten sisarsarjojen, elokuvien, pelien ja muun oheiskaman myötä ja nykyään sarjan asema populaarikulttuurissa ja scifigenressä hakee vertaistaan. Itse olen tiennyt Star Trekistä lapsesta asti. Ensikosketukseni koko hommaan oli vuoden 2009 Star Trek -elokuva, josta pidin valtavasti. Olen katsonut leffat, mutta sarjat ovat jääneet näkemättä. Kun huomasin alkuperäisen Star Trekin täyttävän nyt 60 vuotta, päätin vihdoin ja viimein sivistää itseäni ja katsoa, mistä koko homma sai alkunsa.

Tähtiliiton avaruusalus U.S.S. Enterprise miehistöineen matkaa halki galaksin, tutkien vieraita planeettoja, etsien uutta elämää, ratkoen erilaisia konflikteja ja päätyen monenlaisiin seikkailuihin ja vaaroihin.

Star Trek sijoittuu 2200-luvun puolenvälin tietämille, jolloin ihmiskunta on onnistuneesti jatkanut avaruuslentojaan siihen pisteeseen asti, että ihmiset ovat kohdanneet muiden planeettojen edustajia. Yhdessä he ovat muodostaneet Yhdistyneiden planeettojen liiton, jonka alaisuudessa toimivan Tähtiliiton avaruusalukset, eli tähtilaivat matkaavat ympäri galaksia, suorittaen erilaisia tehtäviä ja suojelevat Linnunrataa erilaisilta uhkilta. Sarjan keskiössä on tähtilaiva U.S.S. Enterprise ja sen miehistö, johon kuuluvat muun muassa kapteeni James T. Kirk (William Shatner), puoliksi vulkanuslainen yliperämies ja tiedeupseeri Spock (Leonard Nimoy), lääkintäupseeri Leonard "Bones" McCoy (DeForest Kelley), viestintäupseeri Nyota Uhura (Nichelle Nichols), pääohjaaja Hikaru Sulu (George Takei) ja konepäällikkö Montgomery Scott (James Doohan). Yhdessä nämä hahmot muodostavat mahtavan poppoon, jonka parissa lähtee mielellään tutkimaan avaruuden erilaisia kolkkia. Hahmot nousevat toimivasti omiin tähtihetkiinsä kauden varrella, mutta merkittävimmässä roolissa ovat kapteeni Kirk ja Spock, jotka ovat hyvin eri maata keskenään. Kirk painaa menemään enemmän tunteidensa varassa, kun taas logiikkaan perustuva Spock toimii järjen äänenä. Kirk ja Spock ovat erinomainen kaksikko, eikä ihme, että yhä tänä päivänä parivaljakot pukeutuvat hahmoiksi erilaisissa populaarikulttuuritapahtumissa. Näyttelytyö on tuohon aikaan ominaisesti hieman teatraalista, mutta silti pääasiassa oivaa. Paras on Leonard Nimoy, joka tuo pienillä yksityiskohdilla sydäntä ja lämpöä aika jäykkään ja kylmään Spockiin.

Ei ole mikään ihme, että Star Trekistä on vuosien saatossa muodostunut niin kova juttu ja että franchise jatkuu edelleen lukuisten sisarsarjojen ja ties kuinka monennen elokuvan muodossa. Brittiläisen Doctor Whon (1963-) ohessa Star Trek toimi scifigenren mullistajana ja avaruusseikkailupioneerina, jonka on ohittanut suosiossa vain kymmenisen vuotta myöhemmin käynnistynyt Tähtien sota -saaga (Star Wars - 1977-). Star Trek on muodostunut kaikin tavoin ikoniseksi, oli kyse sitten vanhojen laivojen toimintaa futuristiseen asetelmaan siirtävästä U.S.S. Enterprisesta, miehistön värikkäistä univormuista, valonnopeasta poimuajosta tai teleportaatiolaite siirtimestä. Vain kenties se kaikista tunnetuin juttu, eli vulkanuslainen käsitervehdys jää vielä tältä avauskaudelta puuttumaan. Kaikkea tätä on kopioitu, matkittu ja parodioitu vuosikymmenten varrella lukuisia kertoja. Scifisarjat The Orville (2017-) ja Avenue 5 (2020-2022) ovat paljon velkaa Star Trekille, puhumattakaan Black Mirror -sarjan (2011-) neloskauden jaksosta USS Callister. Onpa täällä Suomessakin tehty oma parodia sarjasta, Star Wreck (1992-2005).

Oli äärimmäisen kiehtovaa hypätä ajassa taaksepäin tämän scifi-ilmiön juurille ja katsoa, mistä koko Star Trek sai alkunsa. Katsojana tosiaan lähtee mielellään mukaan tälle U.S.S. Enterprisen viiden vuoden mittaiselle komennukselle ja luvassa on jos jonkinlaisia ongelmia, joita miehistön täytyy selvittää. On outoja ilmiöitä avaruudessa, erikoisia voimia omaavia tyyppejä, planeettoja joiden väestö on mysteerisesti kadonnut, sekä sotaisia kansoja, kuten romuluslaiset ja klingonit, joiden kanssa konflikteja ratkoessa meno käy varsin jännittäväksi.

Nykypäivänä moni katsoja saattaisi luonnehtia alkuperäistä Star Trekiä raskassoutuiseksi ja jopa tylsäksi, sillä kyse ei ole mistään vauhdikkaasta toiminnasta ja lennokkaasta seikkailemisesta. Onhan tämä sarja nykyvinkkelistä toki hidastempoinen, mutta itse en luonnehtisi sitä millään tavalla tylsäksi, vaikka sekaan mahtuukin pari heikompaa ja vähemmän kiinnostavaa jaksoa. Pääasiassa jaksot nappasivat minut onnistuneesti mukaansa ja pidin siitä, että ainakin vielä 1960-luvulla Star Trek edusti sellaista "ajattelevan ihmisen scifiä". Hahmot lähtevät ratkomaan konflikteja ensisijaisesti diplomaattisesti ja rauhaa toivoen, eivätkä vain aseet esillä sinne tänne räiskien. On erittäin mielenkiintoista kuunnella Kirkin, Spockin ja muiden keskustelua siitä, miten he ratkaisisivat eri dilemmat, erityisesti silloin kun miehistön jäsenillä on voimakkaan erilaiset näkemykset asiaan. Välillä hahmot joutuvat erityisen vaikeiden valintojen eteen, jolloin heidän päätöstentekonsa on erittäin jännittävää seurattavaa. Sekaan mahtuu myös sitä seikkailua ja toimintaakin, mutta säästeliäästi ja kenties sitäkin tehokkaammin. Se, mistä olin erityisen yllättynyt, oli että monet avauskauden jaksoista olivat kuin trillereitä avaruudessa, jotka rakentuvat lähinnä tiiviin tunnelman varaan.

Ykköskauden jopa 29 jaksoa sisältävät paljon todella hyviä, paikoin jopa erinomaisia jaksoja, jotka kertovat lähinnä omia irrallisia tarinoitaan. Niistä suosikeiksini nousivat 5. jakso, jossa vika siirtimessä jakaa Kirkin kahtia, kivaksi Kirkiksi ja ilkeäksi Kirkiksi, 13. jakso, jossa miehistö epäilee suositun näyttelijän (Arnold Moss) olevan sarjamurhaaja Kodos, 20. jakso, jossa Kirk joutuu oikeuteen, epäiltynä miehistön jäsenen kuoleman aiheuttamisesta, 22. jakso, jossa Enterprise kohtaa Khanin (Ricardo Montalbán), joka nousi niin suosituksi hahmoksi, että tämän ympärille tehtiin ihan elokuva Star Trek II: Khanin viha (Star Trek II: The Wrath of Khan - 1982), 25. jakso, jossa hahmot auttavat kaivostyöläisiä vihamielisen olennon hyökkäyksiltä, 26. jakso, jossa tavataan klingonit ensi kertaa, sekä 28. jakso, jossa Kirkin ja Spockin on matkattava menneisyyteen pelastamaan aikajana tai muuten koko Yhdistyneiden planeettojen liittoa ei muodosteta.

Siinä, missä sarja on vaikkapa käsikirjoituksensa puolesta edelleen vahvaa settiä, Star Trekin tekninen puoli aiheuttaa nykypäivänä usein huvitusta. Enkä edes tarkoita erilaisia efektejä, joilla esimerkiksi U.S.S. Enterprise on saatu lentämään avaruuden halki - nämä ovat ymmärrettävästi oman aikansa teknologian rajoittamia, mutta silti ihan pätevän näköisiä. Koin myös erittäin ihastuttavaksi, että eräässä jaksossa tekijät ovat pistäneet leijonanharjan ja pari antennia koiralle ja kutsuvat lopputulosta pokerinaamalla avaruuden muukalaiseksi. Kritiikissäni tarkoitan lähinnä halvan näköisiä lavasteita, jotka korostuvat tänä päivänä, kun sarjaa katsoo teräväpiirtona isosta televisiosta. Vieraat planeetat näyttävät maalatulta styroksilta tai vaahdolta ja ovatpa itse Enterprisen käytävät toisinaan hätäisesti kasaan pistetyn näköiset. Valaisu on myös toisinaan erittäin kökköä, esimerkiksi kun hahmot ovat jollain planeetalla, mutta sen sijaan että studiolampuilla yritettäisiin feikata auringonvaloa, lamppuja on aseteltu vähän sinne sun tänne, jolloin hahmoista syntyy useita varjoja. Nämä seikat ovat kuitenkin kiireestä ja pienestä televisiobudjetista johtuvia kauneusvirheitä muuten todella vakuuttavassa avauksessa kenties kaikkien aikojen tieteissarjalle, enkä malta odottaa näkeväni, kuinka Kirkin ja kumppaneiden avaruusseikkailu tästä jatkuu! 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.7.2025
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
Star Trek, Yhdysvallat, 1966-1969, Paramount Television, Norway Corporation, Desilu Productions

Gremlins, kausi 2: Riiviöryhmä (Gremlins: The Wild Batch - 2024-2025) - sarja-arvostelu

GREMLINS - KAUSI 2: RIIVIÖRYHMÄ

GREMLINS: THE WILD BATCH

Luoja: Tze Chun

Näyttelijät: Izaac Wang, Gabrielle Nevaeh Green, Ming-Na Wen, B. D. Wong, James Hong, A.J. LoCascio, George Takei, Simu Liu, Keone Young, Ronny Chieng ja Jimmy O. Yang

Genre: animaatio, fantasia, seikkailu, komedia

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 50 minuuttia

Ikäraja: 12

Kauhukomedia Riiviöt (Gremlins - 1984) oli kehuttu hitti, jolle päätettiin tietty tehdä jatkoa. Gremlins 2 - uudesta pesueesta (Gremlins 2: The New Batch - 1990) muodostui kulttiklassikko, mutta taloudellisesti se jäi tappiolle ja suunnitelmat kolmannesta elokuvasta kariutuivat. Riiviöiden tarinaa päätettiin lopulta jatkaa animaatiosarjan muodossa ja lopulta Gremlins-sarjan ensimmäinen tuotantokausi Secrets of the Mogwai julkaistiin keväällä 2023. Katsojaluvut olivat tarpeeksi korkeat, että sarjaa päätettiin jatkaa. Ääninäyttelijät nauhoittivat uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja lopulta Gremlinsin toinen kausi Riiviöryhmä julkaistiin Yhdysvalloissa lokakuussa 2024. Suomeen tämänkin kauden ilmestymistä on jouduttu odottelemaan ja vasta nyt Gremlinsin kakkoskausi on saapunut myös meidän HBO Maxin valikoimaan. Itse pidin avauskautta ihan kivana ja olenkin turhautuneena odotellut jatkokauden ilmestymistä katsottavaksi. Ryhdyinkin katsomaan Gremlinsin uusia jaksoja heti, kun ne olivat saapuneet Suomeen.

Kun Sam ja Elle saavat kuulla, että San Franciscossa riehuu riiviöitä, he ottavat Gizmon mukaan ja lähtevät seikkailulle Yhdysvaltoihin, ennen kuin vihreät oliot tuhoavat kaiken.

Gremlins-animaatiosarjan tutut hahmot tekevät paluun. Avauskaudella Sam Wing (äänenä Izaac Wang) sai vastuulleen mogwain nimeltä Gizmo (A.J. LoCascio), johon kuuluu kolme tärkeää sääntöä: sitä ei saa kastella, altistaa kirkkaalle valolle, eikä ruokkia keskiyön jälkeen. Tietty pari näistä kohdista pääsivät unohtumaan matkan varrella, mikä johti keppostelevien riiviöiden syntymiseen. Sam, hänen vanhempansa Fong-äiti (Ming-Na Wen) ja Hon-isä (B. D. Wong), hänen isoisänsä (James Hong), sekä katurosvo Elle (Gabrielle Nevaeh Green) saivat riiviölauman pysäytettyä, mutta uusi seikkailu kutsuu, kun käy selväksi, että osa niistä on livahtanut laivaan ja sitä kautta Yhdysvaltojen San Franciscoon. Hahmot ovat edelleen toimivat. Sam ja Elle ovat tykättävät muksut, joiden kanssa lähteä taas seikkailulle. Gizmo on toki edelleen ylisöpö otus, joskin tällä kaudella kaikkien rakastama mogwai näyttää jostain syystä pimeämpää puolta itsestään.

     Matkansa varrella hahmot kohtaavat myös muun muassa rikollisen nimeltä Chang (Simu Liu), tämän isän pomo-Changin (Keone Young), hienostuneen Margotin (Yael Grobglas) ja älykkään riiviön nimeltä Noggin (George Takei). Noggin on ihan kiinnostava tapaus, sillä tämä riiviö havittelee muuta kuin yksinkertaisesti kaiken pistämistä tuusannuuskaksi, mutta muuten uudet hahmot jättävät hieman kylmäksi.

Mielsin Gremlinsin avauskauden, Secrets of the Mogwain ihan kivaksi, joskin minua häiritsi, kuinka paljon mukaan oli tungettu erilaisia fantasiaelementtejä, jolloin itse Gizmo ja riiviöt jäivät turhauttavasti taka-alalle. Kakkoskausi Riiviöryhmässä nämä ykköskaudella häirinneet asiat mielestäni vain pahenivat. Tätä kautta katsoessa mietin usein, että halusivatko tekijät edes tehdä sarjaa Gremlinsistä, vai oliko projekti alun perin jotain muuta, mutta jonkin studiovaatimuksen tai vastaavan takia mukaan piti tunkea tuttuja otuksia varmistamaan sarjan menestys? Kakkoskausi on nimittäin ahdettu niin täyteen ties mitä kummituksista lohikäärmeisiin ja elävistä patsaista aika-avaruuden halki kaahaavaan junaan, että välillä pitää tosissaan muistutella itseään, että kyse on mukamas Gremlinsistä.

Gizmo on söpö, päähahmot toimivia ja lähtökohdiltaan kauden juoni on lupaava, mutta jo avausjakso lässähtää, eikä meno siitä parane. Itse riiviöitä tällä kaudella ei juuri edes ole. Kenties tekijät kokivat, että niiden taukoamaton, villi ja kovaääninen keppostelu alkaisi ärsyttää nopeasti. Se taas toki herättää kysymyksen, kannattiko Gremlinsistä sitten edes tehdä sarjaa? Kieltämättä sarjassa kyllä tapahtuu hektisesti koko ajan jotain, mutta hektisyys ei synny riiviöistä. Hahmoja heitellään Kiinasta muun muassa Alcatrazin vankilaan ja villin lännen pikkukaupunkiin, mutta mistään ei löydy tarttumapintaa. Finaalijakson taistelu godzillamaista jättihirviötä vastaan on viimeinen naula sarjan arkkuun. Kenties jotakuta sarja viihdyttää tällaisenaan, mutta minulle Gremlins-animaatio oli aivan valtava hukattu mahdollisuus. Toivon mukaan työn alla oleva kolmas näytelty elokuva olisi sitten odotuksen arvoinen...

Sentään visuaalisesti Gremlins-animaatiosarja pysyy mainiona. Hahmot liikkuvat sulavasti, Gizmosta on tehty hurjan suloinen ja taustoista löytyy sopivasti yksityiskohtia. Yhdysvaltoihin siirtyminen tarjoaa animaattoreille toki mahdollisuuden tarjota paljon erilaisia maisemia kuin viime kaudella. Lisäksi kausi on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailmakin on pätevästi työstetty Sherri Chungin säveltämiä musiikkeja myöten. Ja onhan sarjan tunnusmusiikki toki mukaelma Jerry Goldsmithin tutusta riiviömelodiasta leffoista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.1.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Gremlins, Yhdysvallat, 2023-, Warner Bros. Animation, Amblin Television

Arvostelu: Mulan (1998)

MULAN

Ohjaus: Barry Cook ja Tony Bancroft
Pääosissa: Ming-Na Wen, Eddie Murphy, BD Wong, Miguel Ferrer, Harvey Fierstein, June Foray, Soon-Tek Oh, Gedde Watanabe, Jerry Tondo, James Hong, Pat Morita, Freda Foh Shen ja George Takei
Genre: animaatio, seikkailu, toiminta, musikaali
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 7

Mulan on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 36. osa. Elokuva perustuu kiinalaiseen legendaan Hua Mulan -naissoturista Kiinan eteläisten ja pohjoisten dynastioiden aikakaudella 400-luvulla. Vuonna 1989 Walt Disney perusti Floridaan animaatiostudion, minkä tarkoituksena oli tehdä lyhytleffoja. Kuitenkin kun studio auttoi Disney-yhtiötä tekemään hittimenestyselokuvia, kuten Aladdin (1992) ja Leijonakuningas (The Lion King - 1994), Disney päätti antaa studiolle mahdollisuuden todistaa tosissaan kykynsä täyspitkän elokuvan teossa. Samaan aikaan Disney oli kiinnostunut aasialaisista tarinoista, joita kääntää animaatioleffan muotoon ja kirjailija Robert D. San Souci ehdotti yhtiölle Hua Mulanin legendaa. Disney innostui ja Floridan studio sai elokuvan tehtäväkseen. Aluksi tarina lähti luisumaan romanttisen komedian puolelle, mutta kun Leijonakuningasta työstänyt Chris Sanders saapui projektiin mukaan, hän tokaisi suoraan tämän idean olevan huono ja studio uusi lähestymistapansa tarinaan. Animointiprosessi alkoi ja lopulta Mulan ilmestyi kesäkuussa 1998. Elokuva oli menestys, mitä kriitikotkin kehuivat. Se sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta musiikista, sekä Golden Globe -ehdokkuudet musiikeista ja alkuperäislaulusta. Itse näin Mulanin useaan otteeseen lapsena ja pidin siitä kovasti. Jossain kohtaa kesti kuitenkin monta vuotta, kunnes katsoin leffan uudestaan keväällä 2015. Nyt kun uuden näytellyn Mulan-elokuvan (2020) julkaisu on viivästynyt yhä uudestaan ja uudestaan, päätin katsoa alkuperäisen Mulanin pitkästä aikaa ja arvostella sen uutta versiota odotellessa.

Hurjien hunnien hyökätessä Kiinaan, keisari määrää, että jokaisesta perheestä yksi mies lähtee puolustamaan maata. Nuoren Mulan-tytön perheen ainoa mies on hänen sairas isänsä. Pelätessään isänsä puolesta, Mulan päättää varastaa tämän sotisovan ja ilmoittautua tämän tilalle armeijaan, esittäen miestä nimeltä Ping.

Elokuvan päähenkilö on sen nimikkohahmo Mulan (äänenä Ming-Na Wen, laulut Lea Salonga), aikuistumisen kynnyksellä oleva naisenalku, jonka on tarkoitus mennä naimisiin jonkun miehen kanssa ja jatkaa ylpeästi sukuaan. Sellainen ei kuitenkaan Mulania kiinnosta, vaan hän haluaa tehdä sukunsa ylpeäksi eri tavalla. Kun kutsu sotaan saapuu, Mulan ei anna heikossa kunnossa olevan isänsä (Soon-Tek Oh) lähteä, vaan lähtee itse keskellä yötä taisteluun. Kyseessä onkin todella erilainen tapaus Disneyn muihin naishahmoihin verrattuna. Mulan ei todellakaan jää odottamaan mitään prinssi Uljasta pelastamaan päivää ja jo se tekee hänestä paljon mielenkiintoisemman ja iskevämmän hahmon kuin monista prinsessoista.

Avukseen Mulan saa pienen lohikäärme Mushun (aivan mahtava Eddie Murphy), joka tarjoaa paljon huumoria synkkyyden keskelle. Hahmo voisi helposti pilata leffan ja olla pelkkä ärsyttävä vitsiniekka, mutta Mushu on erittäin onnistuneesti tuotu mukaan ja naurattaa moneen otteeseen. Suuri osa tästä johtuu Murphyn takuuvarmasta karismasta ja komediallisista taidoista. Lisäksi jonkun studiopomon käskystä mukaan on myös lisätty sirkka Siri, jota elokuvan tekijät eivät halunneet mukaan. Mushu yksinään on riittävä eläinkaveri päähenkilölle. Siri tuntuu enemmän sen Disneyn pakollisen eläinkaverin eläinkaverilta.
     Armeijassa Mulan (tai siis Ping) tapaa kapteeni Li Shangin (BD Wong), sekä kärttyisän Yaon (Harvey Fierstein), hömelön Lingin (Gedde Watanabe) ja isokokoisen Chien-Pon (Jerry Tondo), joista vain kapteenissa vaikuttaisi olevan ainesta taisteluun. Li Shang on tavallaan mainio, mutta toisaalta hieman tylsä tapaus. Koska Mulan on tarinan päähenkilö, ei Shangista tehdä sankaria, mutta hän ei myöskään koskaan ole hauska. Lopulta hän lähinnä tuo pakollisen romanttisen puolen leffaan, mikä ei sellaista tarvitse. Yao, Ling ja Chien-Po ovat hassu kolmikko ja on kiinnostavaa seurata heidän suhtautumistaan Mulaniin/Pingiin.
     Tarinan pahis on hunneja johtava Shan Yu (Miguel Ferrer). Hahmolle ei sen kummemmin luoda taustatarinaa tai selvää motiivia, mutta siitä huolimatta hän on onnistunut vihollinen häikäilemättömän julmuutensa ja häijyn luonteensa ansiosta. Lapsikatsojista Shan Yu voi olla jopa pelottava ja hänen tekonsa karmivat aikuiskatsojaakin.

Disneyn animaatioita katsotaan liian usein siitä vinkkelistä, että ne ovat vain kivoja lastenleffoja, eikä ymmärretä sitä, kuinka hienoja nämä elokuvat voivatkaan olla. Mulan on niitä piirroselokuvia, mitkä pistävät monet ns. aikuisten elokuvat nurkkaan häpeämään, kun sitä alkaa tutkimaan syvällisemmin. Hyvin nopeasti leffan alussa on selvää kritiikkiä naisten asemasta Kiinassa, mikä ei vielä tänäkään päivänä ole kummoinen. Mulanin elämälle on suunnitelmissa vain se, että hänet naitetaan jollekin miehelle, jotta hän voisi synnyttää tälle poikia. Mulanin täytyy esittää miestä, jotta hän edes pääsee armeijaan ja jos totuus hänestä paljastuisi, rangaistus olisi kuolema! Jo se tekee Mulanista hahmona urhean, sillä rangaistuksesta tietäen hän kuitenkin uhmaa järjestelmää turvatakseen isänsä hengen. Elokuvan sanoma ei kuitenkaan todellakaan ole, että naista ei voisi ottaa tosissaan ilman, että tämä tekeytyy mieheksi, vaan kyllä Mulan pääsee lopulta osoittamaan sankaruutensa selvästi naisena. Ei olekaan mikään ihme, että leffan ilmestymisen aikaan Mulan oli monille tytöille suuri idoli, sillä tällaisia naishahmoja ei vieläkään oikein nähdä elokuvissa.

Sen lisäksi, että elokuvalla on painavaa sanottavaa, mikä jo itsessään tekee siitä kypsemmän kuin pelkän "lastenleffan", on se myös yllättävän synkkä teos. Disneyä kritisoidaan usein siitä, että niihin ei uskalleta laittaa juttuja, mitkä voisivat aiheuttaa lapsille painajaisia, mutta Mulan onnistuu siinäkin lyömään luun kritisoijien kurkkuun. Olin itsekin unohtanut, kuinka synkäksi filmi muuttuu, kun hunnit ovat kuvioissa. Tämä korostuu parhaiten erittäin vaikuttavassa kohtauksessa, missä sotilaat laulavat reippaasti ja vitsailevat matkallaan kohti taistelua, kun he yhtäkkiä päätyvät poltettuun kylään, missä kaikki on tapettu lapsia myöten. Kohtaus on kauhistuttava ja on erityisen hienoa, kuinka sen jälkeen ei nähdä ja kuulla enää yhtäkään musikaalinumeroa, mikä vain painottaa sitä, että nyt ei muuten ole kyse mistään perinteisestä Disney-piirretystä.

Kypsät teemat naisten asemasta ja paikoitellen karmiva synkistely eivät kuitenkaan tarkoita, että lapset eivät voisi katsoa tätä - ne ovat lähinnä osoitus siitä, kuinka Mulan toimii upeasti kaikenikäisille. Kuten jo aiemmin totesin, Mushu-lohikäärme tuo huumoria synkkyyteen ja elokuvan aikana saa nauraa. Itse asiassa synkkyyden ja komedian välillä tasapainotteleminen näin hyvin on vain yksi vahvuus lisää. Elokuva nappaa heti alussa mukaansa jännittävällä hunnien hyökkäyksellä, eikä suostu irrottamaan otetta ennen lopputekstejä. Mukana on aidosti näyttäviä toimintakohtauksia ja hunnien ratsastus lumista vuorenrinnettä pitkin nostaa helposti ihon kananlihalle. Mulan yllättääkin eeppisyydellään ja etenkin kohtaus, missä Mulan päättää lähteä sotaan, tarjoaa voimakkaat kylmät väreet, mikä vain saa katsojan innostumaan tulevista tapahtumista enemmän.

Kuten pystyikin jo päättelemään, monien muiden Disney-piirrettyjen tapaan Mulankin on musikaali. Kovin montaa laulua leffassa ei kuitenkaan ole ja laulaminen tosiaan katkeaa kuin seinään, kun sodan karmeus oikeasti paljastuu Mulanille ja muille. Elokuvan ensimmäinen laulu Honor to Us All esittelee Mulanin ja konservatiiviset kiinalaiset tavat, kun taas Mulanin laulama Reflection kuvastaa hänen haaveitaan. Kolmas kappale, sotilaiden koulutuksen aikana soiva I'll Make a Man Out of You on ehdottomasti elokuvan tunnetuin laulu ja samalla myös paras. Neljäs laulu A Girl Worth Fighting For taas on juuri se kappale, mitä sotilaat hoilaavat matkallaan, ennen kuin kohtaavat hirveän näyn. I'll Make a Man Out of Youta lukuunottamatta Mulanin kappaleet eivät ole erityisen muistettavia tai ihmeellisiä. Ne kuitenkin toimivat kaikki tarpeeksi passelisti - toisin kuin lopputekstien aikana kuultava, 98°:n ja Stevie Wonderin esittämä True to Your Heart, mikä ei sovi elokuvaan lainkaan. Kaiken nähdyn ja koetun jälkeen kappale tuntuu jopa vesittävän loppua. Elokuvan musiikeista taas vastaa Jerry Goldsmith, joka tekee tuttuun tapaansa hienoa työtä ja tarjoaa mahtipontisia sävelmiä, mitkä vain vahvistavat tiettyjä kohtauksia.

Tuttuun Disney-tyyliin kyseessä on tietty todella tyylikkäästi animoitu elokuva. Hahmot ovat selkeästi disneymäisiä ja veikeitä. Kiinan maisemat ovat upean kauniita; niin seesteiset maalaiskuvat kuin valtavat ja hurjat vuoristot. Myös värien käyttö on taidokasta. Taistelukohtauksissa on hyödynnetty tietokoneanimaatiota, minkä kyllä huomaa, mutta se ei pistä silmään pahasti, vaan sulautuu hyvin joukkoon. Etenkin loppuhuipennus on näyttävä ja yllättävänkin valtava piirroselokuvaksi.

Mulanissa ei ole samalla lailla "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, kuten Disneyn nykyisissä tuotannoissa, mutta leffasta löytyy kyllä pari selkeää silmäniskua, jos osaa kiinnittää huomiota. Selkein taitaa olla, kun Mushu herättää Mulanin ja kutsuu tätä prinsessa Ruususeksi. Lisäksi Mushulle heitetään samat sydänkuvioiset alushousut kuin mitä Rajah-tiikeri pureskeli Aladdinissa.

Blu-rayn kuvanlaatu on tietty erinomainen. Lisämateriaalina Blu-raylla on mm. poistettuja kohtauksia, faktoja elokuvasta, leffan laulut erikielisinä musiikkivideoina, sekä lyhyitä videoita elokuvan teosta, joissa esitellään suunnittelua, piirrosanimointia, värimaailmaa ja hahmojen tyyliä. Lisäkatsottavaa on lähes kahdeksi tunniksi. Ainoa ongelma on, että poistettuja kohtauksia lukuunottamatta muille lisämateriaaleille ei ole "Katso kaikki" -toimintoa ja katsoja joutuu jatkuvasti palaamaan takaisin valikkoon, jopa pelkän lyhyen esittelyvideon jälkeen.

Yhteenveto: Mulan on erinomainen koko perheen toimintaseikkailu, joka sisältää kenties Disneyn parhaimman naishahmon. Ainakin Mulan on Disneyn coolein naishahmo, eikä mikään ihme, että hän on edelleen monien ihailun kohde ympäri maailman. Elokuva tarjoaa studiolle tuttuja veikeitä lauluja (joista I'll Make a Man Out of You on ehdoton suosikkini), hienoa animaatiota ja hauskaa huumoria, etenkin lohikäärme Mushun tarjoamana. Leffa kuitenkin uskaltaa olla yllättävänkin synkkä ja kun hunnit päästetään valloilleen, saattaa aikuiskatsojaakin karmia. Taistelut ovat näyttäviä ja eeppisiä. Elokuvalla on myös painavaa sanottavaa naisten asemasta Kiinassa, eikä filmi todellakaan ole kevyttä viihdettä. Elokuvan upeutta latistavat hieman Siri-sirkka (etenkin kun tietää, että tekijätkään eivät halunneet hahmoa leffaan), sekä pakotettu rakkaustarina. Muuten Mulan on mahtava teos ja yksi Disneyn parhaista animaatioista. Odotukseni uutta filmatisointia kohtaan eivät ole korkeat viime vuoden keskinkertaisen Aladdinin (2019) ja todella laimean Leijonakuninkaan (2019) jälkeen, mutta toivon, että mukana olisi oikea tiimi, joka kunnioittaisi tätä alkuperäistä animaatiota, mutta onnistuisi tekemään täysin oman juttunsa tarinasta. Siinä jossain on se häilyvä raja, mihin osuttaessa uusi Mulan voi toimia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Mulan, 1998, Walt Disney Pictures, Walt Disney Animation Studios, Walt Disney Feature Animation Florida

Arvostelu: Star Trek VI: Tuntematon maa (Star Trek VI: The Undiscovered Country - 1991)

STAR TREK VI: TUNTEMATON MAA

STAR TREK VI: THE UNDISCOVERED COUNTRY

Ohjaus: Nicholas Meyer
Pääosissa: William Shatner, Leonard Nimoy, DeForest Kelley, Kim Cattrall, James Doohan, Walter Koenig, Nichelle Nichols, Christopher Plummer, George Takei, David Warner, Rosanna DeSoto ja Iman
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
Ikäraja: 12

Kiinnostukseni Star Trekiä (1966-) kohtaan heräsi, kun näin J. J. Abramsin ensimmäisen Star Trekin (2009). Sitä ennen olin nähnyt vain pätkiä vanhoista televisiosarjoista, enkä ollut innostunut yhtään. Olen aina ollut isompi Star Warsin (1977-) fani, mutta Abramsin elokuvan jälkeen kävin katsomassa sekä Star Trek Into Darknessin (2013) että Star Trek Beyondin (2016) leffateatterissa ja toivon, että leffasarjaa jatketaan vielä. Vanhat Star Trek -sarjat ja -elokuvat eivät kuitenkaan kiinnostaneet, mutta ajattelin silti katsoa ainakin leffat joskus. Vuoden 2016 lopussa näin viimein Star Trek: Avaruusmatkan (Star Trek: The Motion Picture - 1979), mutta se oli mielestäni huono. Katsoin silti sen ylistetyn jatko-osan, Star Trek II: Khanin vihan (Star Trek II: The Wrath of Khan - 1982). Vaikka se oli mielestäni selkeästi parempi, oli se silti vain ihan kiva ja katsoin kolmannen osan, Star Trek III: Spockin paluun (Star Trek III: The Search for Spock - 1984) vasta maaliskuussa 2017. Vaikkei sekään ollut kovin kummoinen, vilkaisin silti myös Star Trek IV: Kotiinpaluun (Star Trek: The Voyage Home - 1986) ja Star Trek V: Viimeisellä rajalla (Star Trek: The Final Frontier - 1989). Olisin jatkanut sarjan katsomista, mutta minulta puuttui seuraavat elokuvat. Mietin pitkään niiden lainaamista, mutten saanut sitä aikaiseksi. Vasta alkusyksystä 2017 ostin viisi viimeistä alkuperäisen Star Trek -leffasarjan osaa ja katsoin vihdoin Star Trek VI: Tuntemattoman maan.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Star Trek: Avaruusmatka, Star Trek II: Khanin viha, Star Trek III: Spockin paluu, Star Trek IV: Kotiinpaluu ja Star Trek V: Viimeisellä rajalla!

Pahoina pidettyjen klingonien joutuessa hengenvaaraan, laji tarvitsee apua viholliseltaan Liitolta. Viimein voisi olla mahdollisuus rauhaan Liiton ja klingonien välillä, mutta kun klingonkansleri salamurhataan, taposta epäillään kapteeni Kirkiä ja U.S.S. Enterprise -tähtilaivan miehistöä, jolloin sota saattaa jatkua pahempana kuin koskaan.

Kapteeni Kirkinä nähdään tietysti yhä William Shatner, joka on edellisen osan tavoin mainio roolissaan. Vaikka Kirk toivoo rauhaa, hän ei luota lainkaan klingoneihin, vaan suorastaan vihaa heitä, sillä lajin edustajat tappoivat hänen poikansa Star Trek III: Spockin paluussa. Kuitenkin kun häntä ja hänen miehistöään syytetään salamurhasta, hänen täytyy yrittää päästä yli ennakkoluuloistaan ja ymmärtää, etteivät klingonit ole läpeensä pahoja.
     Leonard Nimoyn esittämä vulkanuslainen Spock on hieman tylsä hahmo tällä kertaa. Hän ei onneksi vain järkeile kaiken aikaa, mutta hän tuntuu jäävän sivuhahmoksi useaan otteeseen. Nimoy on kuitenkin oivallinen kuten aina.
     U.S.S. Enterprisen miehistöön kuuluvat tutut hahmot: kyyninen tohtori McCoy, eli "Bones" (DeForest Kelley) pääsee tositoimiin; teknistä puolta hallitsevalla Scottylla (James Doohan) on pari ihan hassua hetkeä; Uhura (Nichelle Nichols) on tuttuun tapaansa aika mitäänsanomaton; ja Chekov (Walter Koenig) jää Spockin tavoin sivuun. Hikaru Sulua (George Takei) ei Enterprisella harmillisesti nähdä, mutta hän on kuitenkin mukana leffassa ja päässyt kapteeniksi omalle tähtilaivalleen, U.S.S. Excelsiorille. Uutena miehistön jäsenenä esitellään Kim Cattrallin näyttelemä vulkanuslainen luutnantti Valeris, joka on nuoren Spockin kaltainen järkeilijä.
     Elokuvassa nähdään myös David Warner pienessä roolissa klingonkansleri Gorkonina, Rosanna DeSoto tämän tyttärenä, Christopher Plummer klingonkenraali Changina ja Iman muodonmuuttaja Martiana.

Star Trek VI: Tuntematon maa ei edellisen leffan tavoin ole selkeää jatkumoa aiemmille tapahtumille, vaan se on ihan oma seikkailunsa. Kirkin pojan kuolema otetaan tosiaan huomioon sarjan kolmannesta osasta, mutta muuten aiempia seikkailuita ei muistella. Tämä ei tosin ole mikään ongelma, vaan pitkään elokuva vaikuttaa olevan selvästi parempi kuin muutama edeltäjänsä. Leffan alkupäässä tuodaan hienosti esille ennakkoluulot ja rasistiset asenteet, jotka tuovat oivaa realismia mukaan todella fiktiiviseen elokuvaan. Sen lisäksi, että Kirk ja muutama muu pitävät kaikkia klingoneita pahoina murhaajina, jotkut klingonit miettivät samoin Liittoon kuuluvista. Liiton ja klingonien välit ovat myös oivallisesti esillä. Elokuvan ensimmäisen puoliskon läpi kulkee hyvä jännite, kun kaksi toisiaan vihaavaa porukkaa yrittävät pakottaa itsensä toveruuteen. Leffaa katsoo hyvinkin kiinnostuneena ja filmi vaikuttaisi kuuluvan vanhojen Star Trek -elokuvien parhaimmistoon.

Noh, kyllä Tuntematon maa sarjan parhaimmistoon loppujen lopuksi pääsee, mutta ensimmäisen puoliskon jälkeen mainio taso heikkenee. Elokuvassa käydään vankilaplaneetalla, josta puhutaan äärimmäisen karuna paikkana, mutta sen karuutta ei harmillisesti tuoda kunnolla esille, jolloin se jää erittäin vaisuksi. Viimeiset kolme varttia ovat valitettavasti hieman pitkäveteiset, eikä elokuvasta löydy enää jännitettä, vaikka välillä onkin ihan mielenkiintoista, kun U.S.S. Enterprisen miehistö yrittää selvittää salamurhaajan todellista henkilöllisyyttä. Loppuhuipennuksesta ei ole saatu kovin kiinnostavaa ja vaikka joillekin voi olla haikeaa, että tämä on viimeinen kerta, kun miehistö nähdään yhdessä, ovat pari viimeistä kohtausta jokseenkin innottomia, aivan kuin näyttelijät eivät malttaisi odottaa pääsevänsä eläkkeelle ikonisista hahmoistaan. Pari kelpo vitsiä on päässyt mukaan ja rasismi on erikoinen mutta oiva teema scifiseikkailulle, minkä lisäksi lyhyet toimintapätkät ovat ihan kivat. Harmillisesti lopputulos jää edellisten elokuvien tavoin vain "ihan kivaksi", eivätkä vanhat Star Trekit vieläkään nouse sen tason yli.

Elokuvan on ohjannut Nicholas Meyer, joka ohjasi myös Star Trek II: Khanin vihan. Hän toimi myös toisena käsikirjoittajana Denny Martin Flinnin kanssa. Kaksikko sai joitain erittäin hyviä ajatuksia mukaan, mutta kokonaisuutta olisi pitänyt miettiä kauemmin. Filmi on kuitenkin hyvin kuvattu ja leikkaus on myös onnistunutta. Lavasteet ja asut ovat tyylikkäitä, mutta maskeeraukset ovat hieman kehnosti toteutetut. Visuaaliset efektit ovat paikoitellen oivat, mutta jotkut jutut, kuten leijuvat veripisarat näyttävät todella digitaalisilta. Äänimaailma on oikein hyvä, mutta Cliff Eidelmanin säveltämät musiikit eivät pääse kovin hyvin esille ja ovat todella unohdettavat.

Yhteenveto: Star Trek VI: Tuntematon maa ensimmäinen puolisko on oikein mainio, mutta toinen muuttuu harmillisen pitkäveteiseksi. Aluksi elokuvasta löytyy oivaa jännitettä, kun kaksi toisiaan vihaavaa joukkoa yrittävät olla ystäviä, mutta loppupäässä jännite katoaa kokonaan, vaikka välillä nouseekin esille uhka suuremmasta sodasta Liiton ja klingonien välillä. Rasistiset teemat on kiinnostavasti yhdistetty perinteisempään scifiseikkailuun. Taso heikkenee, kun päädytään vankilaplaneetalle, joka tuntuu paljon laimeammalta kuin millaisena sitä aluksi mainostetaan. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan ihan hyvin ja visuaalinen puoli elokuvassa on aika tyylikäs. Tarinan olisi vain voinut miettiä paremmin loppuun saakka ja huipennukseen olisi pitänyt saada kiinnostavuutta. Lopputuloksena on ihan kelpo leffa ja suosittelen Star Trek VI: Tuntematon maa, jos leffasarjan aiemmat osat ovat uponneet. Mitään kovin ihmeellistä on turha odottaa, mutta filmi kuuluu silti vanhojen Star Trekien parhaimmistoon. Seuraavana on sitten tiedossa "Star Trek: The Next Generation" -sarjaan (1987-1994) perustuva Star Trek: Sukupolvet (Star Trek: Generations - 1994). Siihen asti, eläkää pitkään ja menestykää!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.9.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Star Trek VI: The Undiscovered Country, 1991, Paramount Pictures

Arvostelu: Star Trek V: Viimeisellä rajalla (Star Trek V: The Final Frontier - 1989)

STAR TREK V: VIIMEISELLÄ RAJALLA

STAR TREK V: THE FINAL FRONTIER

Ohjaus: William Shatner
Pääosissa: William Shatner, Leonard Nimoy, DeForest Kelley, Laurence Luckinbill, James Doohan, Walter Koenig, Nichelle Nichols, George Takei, Todd Bryant, Charles Cooper, David Warner ja Cynthia Gouw
Genre: scifi
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 12

Olen aina ollut enemmän innoissani Star Warsista (1977-) kuin Star Trekistä (1966-). Olin lapsena nähnyt pätkiä vanhoista Star Trek -sarjoista, enkä erityisemmin pitänyt näkemästäni, joten kiinnostukseni Star Trek -elokuvia (1979-) kohtaan ei ollut suuri. En siis lähtenyt katsomaan, kun elokuvasarja aloitettiin uudestaan vuonna 2009 elokuvalla Star Trek. Näin elokuvan vasta vuokralta, jolloin innostuin jutusta ja kävinkin katsomassa sen kaksi jatko-osaa, Star Trek Into Darknessin (2013) ja Star Trek Beyondin (2016) elokuvateatterissa. Kuitenkaan mielenkiintoni vanhoja elokuvia kohtaan ei erityisemmin kasvanut. Vuosien kuluessa tiesin kuitenkin, että ne pitäisi jossain kohtaa nähdä. Loppuvuodesta 2016 katsoinkin vihdoin sarjan ensimmäisen leffan, Star Trek: Avaruusmatkan (Star Trek: The Motion Picture - 1979), enkä pitänyt siitä. Kiinnostukseni väheni, mutta katsoin silti Star Trek II: Khanin vihan (Star Trek II: The Wrath of Khan - 1982), joka olikin ihan hyvä. Kesti kuitenkin aikaa, ennen kuin jatkoin leffasarjan katselua, kunnes lopulta katsoin lyhyen ajan sisällä Star Trek III: Spockin paluun (Star Trek III: The Search for Spock - 1984) ja Star Trek IV: Kotiinpaluun (Star Trek IV: The Voyage Home - 1986), joista jälkimmäinen oli lähinnä naurettava teos. Päädyinkin katsomaan sarjan viidennen osan, Star Trek V: Viimeisellä rajalla kolme päivää neljännen osan jälkeen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Star Trek: Avaruusmatka, Star Trek II: Khanin viha, Star Trek III: Spockin paluu ja Star Trek IV: Kotiinpaluu!

Kirkin ja hänen miehistönsä lomasuunnitelmat keskeytyvät, kun kaukaisella Nimbus III -planeetalla vulkanuslainen Sybok ottaa kolmen eri lajin edustajat panttivangeiksi. U.S.S. Enterprisen täytyy lähteä matkalle selvittämään tilannetta.

William Shatnerin näyttelemä James Kirk on jälleen kapteeni ja tuntuukin pitävän enemmän siitä arvonimestä. Shatnerin roolisuoritus paranee jälleen ja tässä elokuvassa hän onkin hyvä. Kirk pääsee hieman huvittelemaan elokuvan aikana, mutta tarpeen vaatiessa hän osaa vakavoitua ja hoitaa hommansa kunnialla.
     Leonard Nimoy osoittaa jälleen, miksi hänen esittämänsä Spock on näiden Star Trek -elokuvien parasta antia. Puoliksi vulkanuslainen kun on, Spock ei ymmärrä ihmisten tapoja, vitsailua, sarkasmia, viittauksia jne, joten hän ottaa kaiken tosissaan ja ylianalysoi kaikkea. Spock on koominen, vaikkei itse vitsaile oikeastaan koskaan. Nimoy on erittäin hyvä roolissaan.
     Tuttu U.S.S. Enterprisen miehistö on jälleen mukana ja Nichelle Nicholsin esittämä Uhura pääsee tällä kertaa useampaankin otteeseen esille. Pavel Chekov (Walter Koenig) pääsee esittämään Enterprisen kapteenia yhdessä kohtaa, tohtori "Bones" McCoylla (DeForest Kelley) on hauskoja hetkiä, Scotty (James Doohan) yrittää selvitellä Enterprisen vikoja ja Sulu (George Takei)... noh, hän lähinnä vain on mukana.
     Elokuvan pahis, eli Laurence Luckinbillin näyttelemä Sybok vaikuttaa uhkaavalta tapaukselta, sillä hän kykenee aivopesemään hahmoja, jolloin katsojana alkaa kuvitella, että jossain kohtaa elokuvaa pääsisi näkemään, kuinka Kirk ja Spock joutuisivat taistelemaan vanhoja ystäviään vastaan. Kuitenkin mitä pidemmälle tarina kulkee, sitä paremmin alkaa tajuamaan, että mitään sellaista on aika turha odottaa ja loppujen lopuksi Sybok ei ole kovin kummoinen hahmo. Ei tule kovin suurena yllätyksenä, että eräällä toisella leffan vulkanuslaisella on jonkinlainen menneisyys Sybokin kanssa...
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Sybokin panttivangit, eli ihminen John Talbot (David Warner), klingon Korrd (Charles Cooper) ja romuluslainen Caithlin Dar (Cynthia Gouw), sekä Kirkiä jahtaava klingonkapteeni Klaa (Todd Bryant).

Star Trek V: Viimeisellä rajalla ei ole erityisen selkeää jatkoa edelliselle osalle, kuten kolme edellistä elokuvaa olivat jatkumoa toisilleen. Klingonkapteeni Klaa tuntuu olevan Kirkille vihainen Star Trek III: Spockin paluun pääpahiksen, klingonkomentaja Krugen (Christopher Lloyd) kuolemasta, minkä lisäksi vasta rakennettu uusi U.S.S. Enterprise ei täysin toimi, eikä Spock vieläkään ole entisellään. Muuten eivät aiemmat tapahtumat vaikuta tähän elokuvaan ja Viimeisellä rajalla aloittaa uuden seikkailun, jolla ei ole mitään tekemistä Genesis-homman kanssa. Elokuva alkaa hieman uhkaavalla kohtauksella, jossa Sybok aloittaa panttivankioperaationsa Nimbus III:lla, mistä siirrytään paljon iloisempiin tunnelmiin. U.S.S. Enterprisen miehistö on lomalla Yosemiten kansallispuistossa, jossa Kirk harrastaa vuorikiipeilyä, Chekov ja Sulu patikoivat, ja Kirk ja McCoy yrittävät opettaa Spockille telttailun tapoja, kuten vaahtokarkkien syömistä ja yhteislauluja nuotion ääressä. Kansallispuisto-osuus näyttääkin siltä, että Star Trek IV: Kotiinpaluun hauskempi tunnelma on pidetty sarjassa mukana ja leffa vaikuttaa ihan kelpo pätkältä, mutta valitettavasti kun Kirk ja muut kuulevat Nimbus III:n tapahtumista ja suuntaavat Enterprisen sinne, alkaa elokuvan tunnelma muuttua.

Aluksi kun päähenkilöt yrittävät miettiä, kuinka he voisivat yllättää Sybokin, juttu toimii, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä tylsemmäksi se muuttuu. Star Trek: Avaruusmatkan turhauttavaa pitkästymistä se ei sentään aiheuta ja mukana on mielenkiintoisia pätkiä, mutta kokonaisuus ei erityisemmin innosta. Varsinkin kun Sybok alkaa selittämään, mistä hänen suunnitelmassaan on oikeasti kyse, katsojana tajuaa, ettei leffa nyt olekaan ihan sitä, millaiseksi sitä on luullut. Älkää ymmärtäkö väärin: yllätykset ovat hieno asia elokuvissa... kunhan ne on toteutettu oikein. Leffaan on tungettu uskonnollista teemaa mukaan, joka ei tunnu istuvan Star Trekiin ollenkaan. Elokuva ei täysin osaa hyödyntää alkupäässä esiteltyjä toimivia asioita, jolloin ne muuttuvat turhiksi loppupäässä. Elokuvan loppuhuipennus on todella mitäänsanomaton ja jättää katsojan kylmäksi. Kun ihan lopussa nähdään jälleen telttailua, katsojana alkaa toivomaan, että koko elokuva olisi kertonut siitä, kun Enterprisen miehistö kohtaa lomallaan joitain avaruusmörköjä, joita vastaan pitää hieman taistella. Ei elokuva huono ole, mutta on siinä paljon parannettavaa, eikä se pääse edellisten "ihan hyvä" -tasolle. Mukana on muutamia huvittavia juttuja ja kiinnostavia kohtia, mutta ne eivät tällä kertaa pelasta lopputulosta, joka on heikko. Elokuvasta puuttuu myös todella oleellinen asia osa Star Trekiä, eli seikkailuhenki. Monet sarjan fanitkaan eivät tästä teoksesta pidä ja ilmestyessään leffan tuottaja sanoi tämän lähes aiheuttaneen sarjan kuoleman.

Elokuvasarjan ohjaus on vaihtunut, mutta vieläkään ei puikoissa ole kukaan oikea ohjaaja, vaan jälleen toinen pääosan esittäjä, nimittäin Kirkiä näyttelevä William Shatner. Katsojana toivoisi, että Spockin näyttelijä Nimoy olisi pysynyt ohjaajana, sillä hän tuntui osaavan homman paremmin. Tämä on ensimmäinen elokuva, jonka Shatner on ohjannut ja sen myös välillä huomaa. Leffan tarinakin on Shatnerilta lähtöisin, joten häntä voi syyttää sen heikkouksista. Hänen alkuperäinen ideansa sisälsi vielä enemmän uskonnollisuutta, joten on hienoa, että hänet pistettiin edes hieman vähentämään teeman roolia leffassa. Lopullisesta käsikirjoituksesta vastasi David Loughery. Elokuvan tuotannossa myös kiirehdittiin, mikä aiheuttaa yleensä aina ongelmia lopputuloksen kannalta. Star Trek V: Viimeisellä rajalla on kuvattu ihan hyvin, kuten myös leikattu. Puvustukset ja lavasteet ovat mainiosti toteutetut. Visuaaliset tehosteet eivät ole kovin kummoisia. Toisin kuin kolmessa aiemmassa osassa, tässä edes U.S.S. Enterprise ei näytä kovin kummoisesti toteutetulta. Musiikista vastaa Jerry Goldsmith, joka sävelsi musiikit myös Star Trek: Avaruusmatkaan. Elokuvassa kuullaan kyseisen elokuvan mainio teemakappale.

Yhteenveto: Star Trek V: Viimeisellä rajalla on heikko lisäys sarjaan, josta ei löydy tuttua seikkailuhenkeä ja joka lähinnä vain pitkästyttää katsojaa. Sybok vaikuttaa aluksi uhkaavalta pahikselta aivopesukykyjensä vuoksi, muttei loppujen lopuksi olekaan erityisen vakuuttava tapaus. Uskonnollisuus on liian vahva teema, eikä sovi sarjaan. Leffasta löytyy hyviä lähtökohtia, mutta niitä ei viedä onnistuneesti loppuun saakka. Spock on lystikäs tapaus ja Kirk mainio sankari. Spockia näyttelevän Leonard Nimoyn olisi kuulunut pysyä ohjaajana ja Kirkin esittäjän William Shatnerin olisi kuulunut pysyä kameran edessä. Telttailupätkät ovat selvästi elokuvan parasta antia ja elokuva olisi voinut keskittyä enemmän niihin, vaikka ne kuinka hölmöiltä vaikuttivatkin. Leffasta löytyy mainioita juttuja, mutta ne eivät pelasta kokonaisuutta, etenkin kun loppuhuipennus on kehno. Jos pidit aiemmista sarjan osista, niin pitäähän Star Trek V: Viimeisellä rajallakin katsoa, mutta sillä varauksella, ettei se ole kovin kummoinen teos. Toivottavasti sarjan seuraava osa, Star Trek VI: Tuntematon maa (Star Trek VI: The Undiscovered Country - 1991) olisi parempi. Sen arvosteluun asti eläkää pitkään ja menestykää!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.my-sf.com
Star Trek V: The Final Frontier, 1989, Paramount Pictures

Arvostelu: Star Trek IV: Kotiinpaluu (Star Trek IV: The Voyage Home - 1986)

STAR TREK IV: KOTIINPALUU

STAR TREK IV: THE VOYAGE HOME

Ohjaus: Leonard Nimoy
Pääosissa: William Shatner, Leonard Nimoy, DeForest Kelley, Catherine Hicks, James Doohan, Walter Koenig, George Takei, Nichelle Nichols, Mark Lenard ja Jane Wyatt
Genre: scifi, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 12

Innostuin Star Trekista (1966-), kun näin J.J. Abramsin ohjaaman, vuoden 2009 Star Trek -elokuvan ja pidin erittäin paljon myös sen kahdesta jatko-osasta. En kuitenkaan ollut kovin kiinnostunut katsomaan vanhoja Star Trek -elokuvia (1979-2002), sillä olin käsittänyt niiden olevan aika tylsiä. Olin myös nähnyt pätkiä vanhoista Star Trek -sarjoista, eivätkä ne olleet saaneet minua innostumaan. Itse asiassa juuri niiden pätkien takia en halunnut lähteä katsomaan aiemmin mainittua 2009 Star Trekia leffateatteriin, kun se ilmestyi. Vuosien kuluessa tiesin kuitenkin, että minun täytyy jossain kohtaa katsoa vanhatkin Star Trek -leffat edes kerran elämässäni. Samallahan niistä kannatti myös kirjoittaa. Star Trek: Avaruusmatka (Star Trek: The Motion Picture - 1979) oli oikeasti todella tylsä, mutta ilokseni sen kaksi jatko-osaa, Star Trek II: Khanin viha (Star Trek II: The Wrath of Khan - 1982) ja Star Trek III: Spockin paluu (Star Trek III: The Search for Spock - 1984) olivat ihan kelpo pätkiä. Sarjan katselu ei tuntunutkaan enää haasteelta, vaan hyvältä tavalta viettää aikaa ja katsoinkin neljännen osan, Star Trek IV: Kotiinpaluun pari päivää kolmannen jälkeen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Star Trek: Avaruusmatka, Star Trek II: Khanin viha ja Star Trek III: Spockin paluu!

Amiraali Kirk ja hänen miehistönsä matkaa takaisin Maahan, vain huomatakseen, että sitä piinaa mystinen luotain, joka viestittää outoa signaalia. Spock huomaa, että signaali on ryhävalaan laulua, joka on heidän ajassaan kuollut sukupuuttoon. Ainoaksi ratkaisuksi koetaan palata ajassa taaksepäin 1980-luvulle, hakea valas ja viedä se tulevaisuuteen kommunikoimaan luotaimen kanssa.

Amiraali Kirkiä esittävä William Shatner ei vieläkään ole kovin kummoinen näyttelijä, mutta sopii kyllä rooliin. Hahmossa on hieman enemmän vitsikkyyttä, mutta hänestä löytyy kuitenkin sama päättäväinen johtaja, millaisena hänet on totuttu näkemään. Kirk välittää miehistöstään erittäin paljon ja hän tuntuu todella huojentuneelta, kun Spock on saatu takaisin.
     Leonard Nimoyn esittämä vulkanuslainen Spock heräsi tosiaan edellisessä elokuvassa henkiin ja nyt hän on alkanut opettelemaan vanhaa elämäänsä muiden puheiden ja tekstien perusteella. Hahmon ajattelutapa pohjautuu jälleen lähinnä loogisuuteen, eikä hän esitä erityisemmin tunteita. Spock on usein huvittava, sillä hän ei ole kovin inhimmillinen, eikä usein ymmärrä ihmisten tapoja. Nimoy suoriutuu osastaan mainiosti.
     Kirkin tuttu miehistö on tietysti mukana ja heillä on enemmän tekemistä kuin aiemmin... paitsi poloisella Sululla (George Takei), joka jää taka-alalle. Aiemmin pahasti muiden varjoon jäänyt Uhura (Nichelle Nichols) pääsee hieman enemmän näyttämään kielitaitojaan ja pääsee yhteen tehtäväänkin mukaan. Venäläistaustaisella Chekovilla (Walter Koenig) tulee ongelmia 1980-luvulla, sillä silloin hänet nähdään neuvostoliittolaisena vakoojana. Scotty (James Doohan) ja tohtori McCoy (DeForest Kelley) pääsevät hauskuuttamaan muutamassa kohtaa.
     Menneisyydessä Kirk ja Spock tapaavat valastutkija Gillianin (Catherine Hicks), johon Kirk iskee silmänsä. He eivät kuitenkaan voi kertoa Gillianille mistä tulevat, jolloin nainen lähinnä luulee heidän olevan erittäin outoja tapauksia. Kaksikko kuitenkin tarvitsee Gillianin apua, sillä hän työskentelee vesipuistossa, jonka vetonauloina on juuri sopivasti kaksi ryhävalasta. Hicks on ihan hyvä roolissaan ja tuo kiinnostavan lisäyksen leffasarjaan, ollessaan ensimmäinen hahmo, joka ei tiedä tulevaisuusjutuista mitään.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. kahdessa edellisessä leffassa esiintynyt luutnantti Saavik (Robin Curtis), joka on tässä erittäin pienessä roolissa, sekä Spockin vanhemmat Sarek (Mark Lenard) ja Amanda (Jane Wyatt).

Elokuvan tapahtumat jatkuvat suoraan siitä, mihin Star Trek III: Spockin paluu päättyi. Spock on saatu takaisin, mutta hän on lähes täysin pihalla siitä, millainen hänen aiempi elämänsä oli. Samaan aikaan Maassa klingonlähettiläs (John Schuck) yrittää saada Liittoa tuomitsemaan Kirkin rikoksista koskien Genesis-laitetta ja muutamien klingonien murhaa. Hänellä on jopa mukana pätkä suoraan Spockin paluusta otettuna, jossa näytetään klingonien kuolema Enterprisen räjähtäessä. Pistää hieman miettimään, mistä hän on saanut kopion kyseisestä elokuvasta... Joka tapauksessa maapallon viereen ilmestyy luotain, joka alkaa lähettää voimakasta signaalia, mikä aiheuttaa vakavia häiriöitä Maassa. Siinä kohtaa, kun aletaan puhua siitä, että luotain kommunikoi ryhävalaiden laululla, katsojana alkaa miettiä, että nyt ei kaikki tunnu ihan oikealta. Ja siinä kohtaa, kun hahmot päättävät tehdä aikamatkan menneisyyteen, hakeakseen valaita tulevaisuuteen, jotta päivä pelastuisi, katsojana vajoaa tuoliinsa, eikä voi muuta kuin tuijottaa suurin silmin ruutua ja miettiä, että ei kai tämä ole todellista? Star Trek IV: Kotiinpaluun juonihan on aivan tajuttoman typerä! Ensinnäkin ottaen huomioon, että hahmot eivät itse osaa tulkita ryhävalaiden puhetta, miten ihmeessä he voisivat tietää, mitä luotain haluaa ryhävalaista, kun he tuovat niitä tulevaisuuteen? Entä jos luotain juonisikin valaiden kanssa tuhoavansa kaiken? Ei sellaista voi tietää. Näistä ajatuksista siirrytäänkin siihen, kun myötähäpeän kasvaessa katsoo, kuinka tulevaisuuden avaruustutkijat ihmettelevät 1980-lukua, sen muotia ja tapoja.

Ihme ja kumma, homma toimii! Ainakin suurimmaksi osaksi. Vaikka elokuva onkin erittäin koominen, eikä välillä tiedä, onko sen tarkoitus olla komedia, vai onko se vain tahattoman hölmö - itse päädyin siihen lopputulokseen, että leffan tarkoituksena oli olla paljon kevyempi teos kuin edeltäjänsä - onnistuu se viihdyttämään lähes koko kestonsa läpi. Välillä tosin on hämmentävää, että elokuva tuntuu todella koomiselta, kun hahmot tekevät kaiken haudanvakavasti. Hetken myös kestää totutella siihen, että Kirk ja Spock kulkevat paikasta A paikkaan B ratikalla tai bussilla, mutta lopulta se alkaa toimia. Elokuvaa on hyvin vaikeaa ottaa tosissaan, mutta on oikeastaan aika mielenkiintoista nähdä, miten tulevaisuuden hahmot kokevat kasarin. Joidenkin fanien mielestä elokuva voi olla pyhäinhäväistys ja rikos ihmiskuntaa kohtaan, mutta omasta mielestäni se on tarpeellinen väliosa muiden tarinoiden yhteydessä. Siinä on selvästi paljon enemmän huumoria kuin edeltäjissä, mitä ne olisivat tarvinneet. Nyt tosin huumoria on jopa liikaa. Seikkailutunnelmaa ei ole yhtä paljoa mukana, mikä on harmi, sillä mielestäni se kuuluu Star Trekiin. Kokonaisuutena Star Trek IV: Kotiinpaluu on aikamoinen sekasikiö, joka tuntuu yhtä paljon kuuluvan sarjaan kuin se ei tunnu kuuluvan. Sitä katsoessa miettii kerran jos toisenkin ja vieläpä kolmannen ja neljännenkin, että oliko tämä epätoivossa tehty teos, vai miten ihmeessä tähän on päädytty? Innoittiko edellisvuonna ilmestynyt Paluu tulevaisuuteen (Back to the Future - 1985) tekijöitä keksimään kiireessä jonkinlaisen aikamatkustustarinan? Lopputulos on joka tapauksessa erikoinen.

Elokuvan ohjaajana toimii edellisen osan tapaan Spockia näyttelevä Leonard Nimoy. Kotiinpaluun tarina syntyi hänen ja tuottaja Harve Bennettin ideasta, joten jos tarinasta ei pidä, niin voi syyttää itse herra Spockia. Elokuvan alkuperäinen, Bennettin kirjoittama käsikirjoitus ei kelvannut tuotantoyhtiölle, joten Star Trek II: Khanin vihan ohjaajakäsikirjoittaja Nicholas Meyer palkattiin kirjoittamaan uusi versio. Olisi kiinnostavaa tietää, millainen alkuperäinen versio oli, jos se ei kerran kelvannut yhtiölle, mutta tämä kelpasi. Elokuva on kuvattu hyvin, kuten myös leikattu. Visuaalisia tehosteita ei ole käytetty samalla lailla, sillä suurin osa elokuvasta tapahtuu 1980-luvun San Franciscossa, eikä avaruudessa edellisten osien tapaan. Vihreän taustakankaan käyttö on kuitenkin selkeää, eikä miehistön lentämä klingonalus ole kovin kummoisesti toteutettu verrattuna edellisessä leffassa nähtyyn U.S.S. Enterpriseen. Lavasteet ja puvustukset ovat tyylikkäästi toteutetut. Elokuva on myös selvästi paremmin valaistu kuin aiemmat osat, eikä se ole yhtä häiritsevän synkkä. Musiikista vastaa Leonard Rosenman, mutta hänen työnsä ei pääse erityisemmin esille tai jää mieleen.

Yhteenveto: Star Trek IV: Kotiinpaluun juoni on aivan typerä ja elokuva voisikin helposti olla todella suuri pohjanoteeraus. Näin ei kuitenkaan käy, vaan typeryys tuo oman lisänsä elokuvaan ja siinä on paljon rennompi tunnelma kuin edellisissä osissa. Välillä komiikka ei tunnu toimivan, kun hahmot tekevät kaiken todella vakavasti, mutta onneksi näin ei ole koko aikaa. On mielenkiintoista nähdä, kuinka tulevaisuuden tyypit ihmettelevät 1980-lukua, joka oli tätä leffaa tehdessä nykyaikaa. Valitettavasti leffasta puuttuu tarvittava seikkailuhenki. Näyttelijät suoriutuvat pääasiassa hyvin rooleistaan ja miehistön hahmoilla on enemmän tekemistä kuin edellisissä osissa. Visuaaliset efektit eivät ole mitä parhaimmat, mutta niitä ei ole käytetty erityisen paljon, sillä elokuva tapahtuu lähinnä oikeassa maailmassa. Elokuvaa katsoessa ei oikein osaa täysin sanoa, onko Star Trek IV: Kotiinpaluu nerokas vai kuraa. Loppujen lopuksi tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se on tähän mennessä sarjan viihdyttävin osa ja siitä löytyy kaivattua kepeää tunnelmaa, jolloin se pääsee samalle "ihan kiva" -tasolle, josta sen kaksi edeltäjää nauttivat. Jos pidit aiemmista Star Trek -elokuvista, niin ei ole todellakaan varmaa, pidätkö tästä. Kotiinpaluu on hyvin erilainen elokuva ja jotkut voivat olla innoissaan siitä, kun taas jotkut voivat pitää sitä roskana. Kannattaakin siis katsoa se itse ja tehdä oma mielipide, sillä on todella vaikea sanoa, pitäisikö sarjan tosifani tästä vai ei. Kaiken hölmöyden keskellä kaikkein hölmöintä on, että alun neuvoston kokouksessa hahmot oikeasti katsovat kohtausta Star Trek III: Spockin paluusta, eivätkä leffan tekijät kuvanneet uutta versiota tästä, joka olisi paljon uskottavampi kameranauha näytettäväksi. Toisaalta, kuka sen olisi edes kuvannut, sillä ei kohtauksessa ollut muita paikalla... Seuraavana sitten tiedossa Star Trek V: Viimeisellä rajalla (Star Trek V: The Final Frontier - 1989) - saa nähdä, millainen se tulee olemaan. Siihen asti eläkää pitkään ja menestykää!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.3.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.loftcinema.org
Star Trek IV: The Voyage Home, 1986, Paramount Pictures, Industrial Light & Magic

Arvostelu: Star Trek III: Spockin paluu (Star Trek III: The Search for Spock - 1984)

STAR TREK III: SPOCKIN PALUU

STAR TREK III: THE SEARCH FOR SPOCK

Ohjaus: Leonard Nimoy
Pääosissa: William Shatner, Robin Curtis, Merritt Butrick, Christopher Lloyd, DeForest Kelley, James Doohan, George Takei, Walter Koenig, Nichelle Nichols ja Mark Lenard
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 12

En ollut kovin kiinnostunut Star Trekista (1966-), ennen kuin näin J.J. Abramsin ohjaaman, vuoden 2009 Star Trek -elokuvan. Innostuin siitä, mutten silti kokenut kovin suurta mielenkiintoa vanhoja Star Trek -elokuvia ja sarjoja kohtaan. Tiesin kuitenkin, että minun täytyy nähdä edes vanhat elokuvat, jotta voin paremmalla omallatunnolla nauttia leffasarjan uusista teoksista. Katsoin loppuvuodesta 2016 vihdoin sarjan ensimmäisen elokuvan, Star Trek: Avaruusmatkan (Star Trek: The Motion Picture - 1979), mutta se oli mielestäni huono ja minua alkoi karmia, mitä muut osat toisivat tullessaan... Onneksi kuitenkin leffan jatko-osa, Star Trek II: Khanin viha (Star Trek II: The Wrath of Khan - 1982) olikin kelpo scifiteos ja olin hieman huojentunut. En kuitenkaan ollut enää yhtä kiinnostunut vanhoista sarjan osista, joten katsoinkin kolmannen elokuvan, Star Trek III: The Search for Spock, eli suomalaisittain aika paljastavasti Spockin paluun vasta lähes neljä kuukautta myöhemmin. Toivoin, että elokuva olisi lähempänä Khanin vihan tasoa, mutta odotukseni eivät kuitenkaan olleet korkealla...

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Star Trek: Avaruusmatka ja Star Trek II: Khanin viha!

Kirkin ja muun U.S.S. Enterprisen miehistön täytyy hakea Spockin ruumis keinotekoiselta Genesis-planeetalta, jotta hänen tärkeät muistonsa saataisiin talteen. Valitettavasti myös vihamielinen klingon-ryhmä on matkalla kohti Genesistä, saadakseen käsiinsä laitteen, jolla samanlaisia planeettoja voi tehdä.

William Shatner ei vieläkään vakuuta näyttelijäntaidoillaan amiraali Kirkinä, mutta tuo paremmin tunnetta mukaan rooliinsa kuin aiemmin. Kirkiä painaa suru ja suuttumus koskien hyvän ystävänsä Spockin kuolemaa. Tämän lisäksi U.S.S. Enterprise koetaan hyödyttömäksi Tähtilaivastolle ja siitä aiotaan luopua, mikä ei tietenkään käy, sillä sehän on kuin koti Kirkille. Kun hän saa tietää, että elottomaksi luullulla Genesis-planeetalla on löydetty elävänmuoto, hänelle syntyy toivo siitä, että Spock olisikin yhä elossa.
     Kirkin tuttu miehistö on tietenkin mukana, eli tohtori McCoy (DeForest Kelley), komentaja Scotty (James Doohan), Chekov (Walter Koenig), Sulu (George Takei) ja Uhura (Nichelle Nichols). Uhuran rooli jää jälleen pieneksi, mutta tällä kertaa muutkaan miehistön jäsenistä eivät oikeastaan pääse tekemään paljoa, paitsi tohtori McCoy, jonka mieleen Spock ehti sulautua ennen kuolemaansa.
     Genesiksen elämänmuotoa menevät tutkimaan myös edellisestä osasta tutut luutnantti Saavik, jonka näyttelijä on vaihtunut Kirstie Alleysta Robin Curtisiin ja Kirkin poika, tohtori David Marcus. Kaksikon tutkimusoperaatiota on mielenkiintoista seurata ja näyttelijät suoriutuvat toimivasti rooleistaan - etenkin Robin Curtis.
     Klingon-ryhmää johtaa Christopher Lloydin näyttelemä komentaja Kruge, joka uskoo, että Genesis-laite sijaitsee itse planeetalla. Lloyd on mainio näyttelijä ja selvästi elokuvan paras, mutta kun on lapsesta asti nähnyt hänet pöhkönä Paluu tulevaisuuteen -leffojen (Back to the Future - 1985-1990) keksijä Emmett Brownina, on häntä vaikea ottaa tosissaan hurjana klingonkomentajana. Kuitenkin hän suoriutuu osastaan hyvin ja on hienoa nähdä klingonit vihdoin pahiksina.
     Elokuvassa nähdään myös Mark Lenard Spockin isänä, Sarekina, joka haluaa Kirkin hakevan poikansa ruumiin takaisin kotiplaneetalleen Vulkanukselle.

Star Trek III: Spockin paluu alkaa kertauksella Star Trek II: Khanin vihan lopusta, jossa Spock kuolee ja hänelle pidetään muistotilaisuus. Elokuva on muutenkin aika lailla suoraa jatkoa edelliselle osalle, sillä Genesis-laite on tässäkin tärkeässä roolissa. Leffa lähtee aika nopeasti käyntiin, mistä pidin kovasti. Vaikka kestää, että edellisessä osassa vaurioitunut Enterprise ampaisee poimuajolla kohti Genesistä, katsojat pääsevät seuraamaan alusta alkaen, kuinka luutnantti Saavik ja tohtori Marcus saapuvat planeetalle etsimään löydettyä elämänmuotoa, ja klingonit saapuvat heidän peräänsä. Spockin paluu tuntuu yksinkertaisemmalta seikkailuelokuvalta kuin aiemmat osat ja mielestäni se toimiikin tähän mennessä parhaiten. Siinä on ihan menevä tunnelma lähes koko elokuvan läpi, jolloin sitä seuraa paremmalla mielenkiinnolla.

Kuitenkin elokuva jää vain tasolle "ihan hyvä", sillä siitä tuntuu puuttuvan vielä paljon. Vaikka tunnelma pääasiassa toimiikin, on elokuva monessa kohtaa tylsän eloton. Siitä löytyy välillä tunteita, mutta leffa ei pysty koskettamaan katsojaa kovin hyvin. Spockin paluu on myös erittäin vakava elokuva. Parissa kohtaa saattaa hieman hymähtää, mutta muuten ei katsojana pääse naurahtamaan kunnolla. En sano, että leffan kuuluisi olla komedia, mutta voisi siinä olla mukana edes pari hassua vitsiä ilahduttamassa tunnelmaa. Leffan aikana ei katsojana pääse myöskään erityisemmin iloitsemaan kertaakaan, mikä oli sääli. Jännittääkään ei oikeastaan saa. Lopussa hieman yritetään koskettaa katsojaa, mutta se ei täysin toimi (paitsi ehkä siinä tapauksessa, jos on henkeen ja vereen alkuperäisen sarjan megafani). Mukana on muutama toimintakohtaus, jotka ovat viihdyttäviä, mutteivät ihmeellisiä. Ja vaikka onkin hienoa nähdä pahiksina viimein klingoneita, eivät he ole samalla lailla uhkaavan oloisia kuin edellisen elokuvan Khan. On harmi, että mielenkiintoinen seikkailukertomus ei ole saanut arvoistaan toteutusta, sillä pienillä muutoksilla elokuva olisi oikeasti mainio.

Ottaen huomioon, että Spock kuoli edellisessä osassa, ei häntä erityisemmin tässä nähdä (vaikka suomenkielinen nimi paljastaakin, mitä tulee tapahtumaan), mutta koska hänen näyttelijänsä Leonard Nimoy on niin tärkeä osa sarjaa, piti hänelle jotain tekemistä keksiä. Tässä elokuvassa Nimoy toimiikin ohjaajana ja hoitaa hommansa ihan kelvollisesti. Käsikirjoittajana toimii edellisen osan tarinan keksinyt Harve Bennett, joka on kynäillyt toimivan avaruuskertomuksen. Elokuva on kuvattu hyvin ja leikkaus on pääasiassa sujuvaa. Valaisu on paremmin toteutettu kuin edellisissä osissa, eikä kuva ole kaiken aikaa ärsyttävän pimeä. Visuaaliset tehosteet ovat välillä hyviä ja välillä taas aikansa eläneitä. U.S.S. Enterprise näyttää tyylikkäältä liitäessään avaruudessa, mutta klingonien alus taas näyttää kehnommin tehdyltä. Myös vihreän taustakankaan käytön huomaa useasti. Komentaja Krugen nukkena toteutettu avaruuskoira on ihan hyvin toteutettu. Lavasteet ovat tyylikkäitä ja puvustus toimii. Klingonien maskeeraus on hienosti tehty. Musiikin on säveltänyt James Horner, jonka sävellykset toimivat elokuvassa, mutteivät jää mieleen. Leffassa on useita kohtia, joissa ei ole ollenkaan musiikkia mukana.

Yhteenveto: Star Trek III: Spockin paluu on ihan toimiva scifiseikkailuelokuva, joka viihdyttää tarpeeksi alusta loppuun, vaikka siitä löytyy vikojakin. Tunnelma on ihan hyvä, mutta siihen olisi voinut lisätä hieman huumoria mukaan. Iloisuuttakin olisi voinut lisätä, sillä näin elokuva on paikoitellen ankea. Siitä myös puuttuu oikeanlaista jännitystä. William Shatner parantaa jälleen suoritustaan Kirkina. Muut Enterprisen miehistön jäsenet eivät oikeastaan pääse esille. Christopher Lloyd on hyvä näyttelijä, mutta häntä on vaikea ottaa tosissaan uhkaavana klingonpahiksena. Visuaaliset tehosteet eivät ole parhaasta päästä, vaikka jotkut efektit toimivatkin. Valaisua on taas saatu hieman parannettua. Lavasteet ja maskeeraukset ovat taidokkaasti toteutetut. Jos pidit edellisistä Star Trek -elokuvista tai alkuperäisestä sarjasta, niin kannattaa tämäkin vilkaista. Kovin ihmeellistä pätkää ei kannata odottaa, mutta on Star Trek III: Spockin paluu ainakin yhden katselukerran arvoinen. Lopuksi nähdään teksti, jossa vihjaillaan, että seikkailu tulee jatkumaan ja niin tapahtuikin vuonna 1986, kun Star Trek IV: Kotiinpaluu (Star Trek IV: The Voyage Home) ilmestyi, jonka arvostelu on ensi viikolla tiedossa. Siihen asti eläkää pitkään ja menestykää!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.3.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.startrektrekie.com
Star Trek III: The Search for Spock, 1984, Paramount Pictures, Cinema Group Ventures

Arvostelu: Star Trek II: Khanin viha (Star Trek II: The Wrath of Khan - 1982)

STAR TREK II: KHANIN VIHA

STAR TREK II: THE WRATH OF KHAN

Ohjaus: Nicholas Meyer
Pääosissa: William Shatner, Leonard Nimoy, DeForest Kelley, Ricardo Montalban, Walter Koenig, Bibi Besch, Kirstie Alley, George Takei, James Doohan, Nichelle Nichols ja Paul Winfield
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia / Director's Cut: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 12

Innostuin Star Trekista (1966-) vasta, kun näin J.J. Abramsin ohjaaman Star Trek -elokuvan (2009). Sitä ennen olin pitänyt koko juttua aika laimeana. Pidin paljon myös elokuvista Star Trek Into Darkness (2013) ja Star Trek Beyond (2016), mutten ollut kovin kiinnostunut vanhoista elokuvista, sillä olin ymmärtänyt niiden olevan todella hidastempoisia. Silti halusin nähdä ne, koska koen, että se on pakollista, jos fanittaa uusia elokuvia. Katsoin ensimmäisen Star Trek -elokuvan, Star Trek: Avaruusmatkan (Star Trek: The Motion Picture - 1979) ja se oli mielestäni jopa puuduttavan hidastempoinen ja tylsä. Hieman pelotti, millaisia sen jatko-osat olisivat. Olin kuullut paljon hyvää elokuvasarjan toisesta osasta, Star Trek II: Khanin vihasta - joten minulla oli odotukset hieman korkeammalla kuin ensimmäistä osaa katsoessa, mutten silti odottanut kovinkaan laadukasta elokuvaa. Tuntui siltä, että minulle riittäisi ihan vain se, jos kyseessä olisi parempi elokuva kuin Star Trek: Avaruusmatka.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Star Trek: Avaruusmatka!

U.S.S. Reliant miehistöineen on tutkimassa Ceti Alfa 6 -planeettaa uutta Genesis-koetta varten. Planeetalla he törmäävät Liiton vanhaan viholliseen, Khaniin, joka vannoo kostavansa amiraali Kirkille.

Amiraali Kirkina nähdään jälleen William Shatner, jonka näyttelijätyö on parantunut huomattavasti ensimmäisestä elokuvasta. Silti mukana on hieman tönkköisyyttä, sekä ylinäyttelemistä, mutta pääasiassa Shatner on toimiva roolissaan ja hänestä löytyy roolin vaatimaa arvokkuutta. Kirk pysyy edelleen vakavana, mutta on hieman filosofisempi kuin aiemmin.
     Leonard Nimoy on yhtä totinen ja looginen vulkanuslaisena Spockina kuin ennenkin. Suippokorva-Spockilla ei paljoa ole tekemistä, mutta hänellä on onneksi tärkeä kohtaus, jolloin hän ei jää täysin taka-alalle.
     Tuttu miehistö on tietysti mukana. Perämies Chekovilla (Walter Koenig) on enemmän tekemistä kuin aiemmin. Hahmon venäläisaksentti on edelleen yhtä hölmö. Tohtori "Bones" McCoy (DeForest Kelley) pysyy jokseenkin humoristisena, mutta silti vakavana. Scotty (James Doohan), Sulu (George Takei) ja Uhura (Nichelle Nichols) eivät oikeastaan tee mitään. Lisäyksenä miehistössä on vulkanuslainen nainen Saavik, jota näyttelee Kirstie Alley.
     Pahiksena elokuvassa tosiaan nähdään Khan, jota esittää Ricardo Montalban. Elokuvan nimen mukaista vihaa ja raivoa ei hahmosta oikein näy, sillä Khan on tavallaan aika rento heppu. Uhkaavuutta hahmosta löytyy kyllä ja Montalban vetää roolinsa onnistuneesti. Ei ihme, että kyseessä on yksi suosituimmista pahiksista Star Trekissa.
     Uusina hahmoina elokuvassa nähdään mm. tohtori Carol Marcus, jota esittää Bibi Besch ja U.S.S. Reliantin kapteeni Terrell, jota näyttelee Paul Winfield.

U.S.S. Reliantin miehistö etsii elotonta planeettaa kokeillakseen uutta Genesis-koetta, jolla voi luoda elämää. He saapuvat Ceti Alfa 6 -nimiselle planeetalle, mutta se paljastuukin asutetuksi, sillä siellä elävät Khan ja hänen joukkonsa. Khan ottaa U.S.S. Reliantin haltuunsa ja yrittää saada Genesiksen itselleen, jotta voi käyttää sitä aseena kostaakseen amiraali Kirkille, jonka takia hän ja hänen joukkonsa alunperin joutuivat Ceti Alfa 6:lle. Kun Kirk saa tietää asiasta, hän ja U.S.S. Enterprisen miehistö lähtevät kohtaamaan Khanin. Kyseessä on selkeästi parempi elokuva kuin Star Trek: Avaruusmatka.

Star Trek II: Khanin vihassa on mukana tunteita, joita ei edellisestä elokuvasta löytynyt lähes ollenkaan. Siinä on jännitystä, joka syntyy lähinnä uhkaavasta pahiksesta. Hidastempoisuutta on mukana, mutta se ei tee elokuvasta puuduttavaa, vaikka leffasta löytyykin muutamia tylsiä kohtia. Toimintaa on mukana yllättävän paljon ja elokuvassa on seikkailun tunnelmaa. Tällä kertaa tärkeimmistä hahmoista välittää ja katsojaa kiinnostaa nähdä, miten elokuvassa lopulta käy. Itselleni ei ollut ihan sama, mikä lopputulos on, sillä elokuva sai minut tuntemaan jotain. Silti kyseessä ei ole kovin ihmeellinen elokuva ja siitä tuntuu puuttuvan jotain, jotta se olisi tasapainoisesti todella hyvä. Kelpona scifiseikkailuna Star Trek II: Khanin vihan katsoo mielellään ja uskoisin, että katson elokuvan vielä joskus uudestaankin. Loppupuoli antaa jo hieman vinkkiä kolmannesta osasta.

Ohjaajana ei enää toimi The Sound of Music (1965) -ohjaaja Robert Wise, vaan tilalle on tullut Nicholas Meyer, jolla on selkeästi enemmän silmää sille, millainen Star Trek -elokuvan kuuluisi olla. Tätä ennen Meyer on ohjannut vain elokuvan Aikakone eli mitä Jack Viiltäjälle kuuluu tänään (Time After Time - 1979), mutta suoriutuu ohjauksesta mallikkaasti. Ohjaus toimii ja tarina on ihan hyvä, mutta tekninen puoli on aika hakusessa. Enkä tarkoita visuaalisia tehosteita, sillä ne ovat jopa yllättävän mainioita. Jotkut efektit ovat selkeästi heikompia, mutta esimerkiksi kohdat, joissa U.S.S. Enterprise lentelee avaruudessa, ovat tyylikkäästi toteutettuja. Lähinnä tarkoitan huonoa valaisua, jonka takia elokuva on useasti aivan liian pimeä. U.S.S. Enterprisen komentosilta ei pääse oikeuksiinsa, kun siitä ei välillä oikein näe mitään. Kuvaus on sujuvaa, mutta zoomaukset olisi voinut jättää pois. Äänitys on paikoitellen kehnoa, mutta äänitehosteet ovat suurimmaksi osaksi hyviä. Leikkauspöydällä on osattu tiivistää, toisin kuin ensimmäistä elokuvaa tehdessä, jolloin katsoja ei joudu tuijottamaan useita minuutteja, kun jotain tapahtuu todella hitaasti. Musiikista vastaa James Horner, jonka sävellykset eivät jää oikeastaan mitenkään mieleen.

Elokuvasta on olemassa kolme minuuttia pidempi Director's Cut, joka sisältää pidennettyjä, sekä uusia kohtauksia. En oikein ymmärrä, miksi elokuvasta täytyy tehdä erilainen versio vain kolmen minuutin takia. Mikseivät uudet kohtaukset voi olla mukana alkuperäisessä versiossa? Itse näin elokuvasta teatteriversion.

Yhteenveto: Star Trek II: Khanin viha on huima parannus verrattuna ensimmäiseen elokuvaan, mutta jää silti vain tasolle "oivallinen". William Shatnerin suoritus paranee Kirkina, mutta Leonard Nimoyn esittämä Spock jää taka-alalle. Ricardo Montalbanin näyttelemä Khan on mainio pahis. Tehosteet ovat pääosin yllättävän hyviä, vaikka heikompiakin on nähtävissä. Valaistus on toteutettu erittäin huonosti ja elokuva on usein liian pimeä, joka ei sopinut tunnelmaan yhtään. Kuvaus on sujuvaa, vaikka zoomit häiritsevätkin. Ohjaaja Nicholas Meyerilla on selkeästi ollut parempi visio Star Trekista kuin ensimmäisen osan ohjaajalla. Suosittelenkin skippaamaan Star Trek: Avaruusmatkan kokonaan ja katsomaan suoraan tämän. Vanhat Star Trek -fanit varmasti riemastuvat tästä ja vaikkei tässä ole yhtä paljoa toimintaa kuin uusissa elokuvissa, niin suosittelisin myös nuorempia faneja vilkaisemaan Star Trek II: Khanin vihan. Seuraavana onkin tiedossa Star Trek III: Spockin paluu (Star Trek III: The Search for Spock - 1984) ja toivon, että taso pysyy tällaisena tai paranee. Siihen asti eläkää pitkään ja menestykää!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.theposterboys.com
Star Trek II: The Wrath of Khan, 1982, Paramount Pictures