AMÉLIE
LE FABULEUX DESTIN D'AMÉLIE POULAIN
Ohjaus: Jean-Pierre Jeunet
Pääosissa: Audrey Tautou, Mathieu Kassovitz, Rufus, Serge Merlin, Clotilde Mollet, Claire Maurier, Isabelle Nanty, Urbain Cancelier, Jamel Debbouze, Dominique Pinon, Artus de Penguern, Yolande Moreau, Maurice Bénichou ja Ticky Holgado
Genre: komedia, romantiikka
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 7
Le Fabuleux Destin d'Amélie Poulain, eli suomalaisittain Amélie on ranskalainen romanttinen komedia. Jean-Pierre Jeunet itse kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen, toiveenaan, että englantilainen Emily Watson esittäisi pääosaa. Silloin tarinakin oli muovautunut englantilaiseen muotoon, mutta kun Watson ei ollut saatavilla, Jeunet työsti tarinan uusiksi, toiveenaan saada Audrey Tautou päärooliin. Tautoun tähdittämänä kuvaukset alkoivat ja lopulta Amélie sai maailmanensi-iltansa 25. huhtikuuta 2001 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuvasta muodostui suurmenestys, mikä levisi vähitellen ympäri maailman, keräten ylistystä kaikkialla. Leffa jopa aiheutti kohun, kun sitä ei kaikista kehuistakaan huolimatta hyväksytty Cannesin elokuvajuhlille. Ranskassa elokuva sai jopa 12 César-ehdokkuutta (mm. paras naispääosa, miessivuosa, naissivuosa, käsikirjoitus ja kuvaus), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, lavastuksen, puvustuksen ja musiikin palkinnot. Isossa-Britanniassa filmi keräsi 9 BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, ohjaus, naispääosa, kuvaus ja leikkaus), joista se voitti parhaan käsikirjoituksen ja lavastuksen palkinnot. Yhdysvalloissa elokuva nappasi jopa viisi Oscar-ehdokkuutta (paras vieraskielinen elokuva, käsikirjoitus, kuvaus, lavastus ja äänitys), joista se ei kuitenkaan voittanut yhtäkään. Itselläni on jokseenkin hauska tarina Amélieen liittyen, sillä kun olin pieni lapsi, tädilläni oli kotona seinällä leffan juliste. Silloin jokin Amélien hymyssä oli mielestäni äärimmäisen karmivaa ja pelkäsin julistetta niin paljon, että tätini piti peittää se yöllä, koska en pystynyt nukkumaan muuten. Kestikin monta vuotta, kunnes vihdoin uskalsin katsoa elokuvan. Ja vähänkö minua nolotti, hoksatessani, ettei kyseessä siis ole mikään kauhuelokuva, eikä Amélie olekaan pelottava nainen. Olen nähnyt elokuvan kerran tai kaksi uudestaan, mutta viime kerrasta on kulunut varmaan jo lähemmäs kymmenen vuotta. Kun huomasin Amélien täyttävän nyt 20 vuotta, päätin pitkästä aikaa katsoa sen ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.
Ujo tarjoilija Amélie ryhtyy toimimaan nimettömänä hyväntekijänä, auttaen niitä, jotka näyttävät kaipaavan jotain. Samalla hän itse kaipaisi rakkautta, mutta kuka auttaisi häntä?
Elokuvan teon aikaan vasta parikymppinen Audrey Tautou nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen Amélie Poulainina, ujona tarjoilijanaisena, joka etsii merkitystä elämälleen. Amélien hahmo esitellään alussa niin perusteellisesti ja hilpeästi, ettei katsojana voi muuta kuin uppoutua täysin hänen seikkailunsa vietäväksi. Uppoutumista vain auttaa se, kuinka upean loistava Tautou on roolissa. Hän on suorastaan ihana Améliena ja katsojan on helppo ihastua hahmoon välittömästi. Tautou tekee niin paljon eleillään ja ilmeillään tulkitakseen Amélieta, että katsoja ei välttämättä edes huomaa, kuinka vähän hahmo puhuu koko elokuvan aikana. Leffasta löytyy pitkiä pätkiä, ettei Amélie sano sanaakaan ja silti katsojasta tuntuu siltä kuin voisi lukea tämän ajatuksia.
Muita hahmoja elokuvassa ovat Amélien kotonaan jumittava isä Raphaël (Rufus), Amélien maalaajanaapuri Dufayel (Serge Merlin), Amélien kahvilatyöpaikan omistaja Suzanne (Claire Maurier), toinen tarjoilija Gina (Clotilde Mollet), tähän palavasti rakastunut Joseph (ohjaaja Jeunetin luottonäyttelijä Dominique Pinon), tupakkakaupan savuherkkä myyjä Georgette (Isabelle Nanty), kauppias Collignon (Urbain Cancelier) ja tämän avustaja Lucien (Jamel Debbouze). Elokuva on pullollaan mehukkaita hahmoja, joilla leikitellään läpi leffan ja joita Amélie yrittää auttaa eri tavoin. Näyttelijät ovat kaikki mahtavia, vaikka jokainen jääkin lopulta fantastisen Tautoun varjoon.
Ai että, Amélie on kertakaikkiaan valloittavan ihana elokuva! Päähenkilönsä tavoin elokuvaan uppoutuu heti riemastuttavan ja lumoavan aloituksen kautta. Filmin tapa esitellä hahmonsa on omaperäinen ja kiehtova. Kertojaäänen takertuminen erikoisiin yksityiskohtiin on hilpeä ja muutenkin katsoja pääsee naurahtelemaan vähän väliä. Kyseessä on niin voimakas hyvän mielen elokuva, että katsoja huomaa useasti herkistyvänsä lähes itkun partaalle. Ei sen takia, että leffa olisi surullinen, vaan sen kauneus ja upeus vain koskettavat niin voimakkaasti. Hymy leviää kasvoille heti elokuvan alettua ja pysyy siinä loppuun saakka. Tunnelma on läpikotaisin ihastuttavan satumainen ja lämmin. Pikkuhiljaa kehkeytyvä rakkaustarina on aidon suloinen, muuttumatta koskaan imelän siirappiseksi.
Komediapuoli Améliessa on suorastaan nerokas. Huumoria revitään todella absurdeista jutuista ja välillä saa nauraa vedet silmissä, esimerkiksi Amélien lapsuudessa perheen kalan yrittäessä toistuvasti itsemurhaa, Amélien isän tulkitessa tyttärensä läheisyydenkaipuun sydänvikana tai Amélien huijatessa isäänsä, että tämän puutarhatonttu olisi yhtäkkiä lähtenyt hurjalle maailmanympärysmatkalle. Sen lisäksi, että Amélie päättää auttaa ihmisiä, hän päättää myös näpäyttää niitä, jotka kohtelevat muita kaltoin ja sehän vastaa johtaakin hulvattomuuteen. Kertojaääni itsessään tarjoaa paljon veikeän nasevia kommentteja. Tuttuun ranskalaiseen tyyliin nopeatempoisesti käydyt dialogit jaksavat myös ilahduttaa, varsinkin kun hahmot riitelevät ja piikittelevät toisiaan. Usein Amélie on sivustakatsojana näissä tilanteissa ja on jopa erikoisen lumoavaa nähdä kaikki hänen kautta. Harva leffa saa katsojan oikeasti kokemaan kuin näkisi kaiken päähenkilön silmin. Amélien maailma tuntuu niin todelliselta, vaikka se onkin niin myyttisen ja satumaisen oloinen.
Ohjaaja Jean-Pierre Jeunet tekee kaikin puolin mahtavaa työtä elokuvan kanssa. Hän käyttää pitkin leffaa vahvaa tyylittelyä ja leikittelee monilla tehokeinoilla taidokkaasti. Kuvaus on onnistunutta ja kellertävä värimaailma on yllättävänkin näyttävä ratkaisu. Lavasteet ovat äärettömän hurmaavat ja vanhanaikaiset, ihanat pariisilaiskodit pistävät sydämen lyömään kovempaa (kenties Amélien lääkäri-isä kokisi tämänkin sydänvikana). Myös puvut ovat vallan mainiot ja hauskasti hyödynnetyt digiefektit toimivat. Äänimaailmakin on hyvin kasattu. Yann Tiersenin säveltämät musiikit toimivat kirsikkana kakun päällä. Tiersenin kauniit melodiat tarjoavat valtavaa lumoa yksinäänkin. Suosittelenkin kuuntelemaan Amélien musiikkeja myös ilman elokuvaa, sulkemaan silmät ja rauhoittumaan, antaen musiikin luoda erilaisia mielikuvia, tapahtumia ja maailmoja mielen sisällä.
Yhteenveto: Amélie on valloittavan ihana hyvän mielen elokuva, jonka levittämä hymy ei katoa katsojalta hetkeen. Elokuva on äärimmäisen hauska, oli kyse sitten täysin absurdeista jutuista, erilaisista nokkeluuksista tai nopeatempoisesti käydyistä keskusteluista, joissa heitetään toinen toistaan veikeämpiä sutkautuksia. Samalla elokuva osaa olla hyvinkin herkkä ja voi liikuttaa katsojaa syvästi. Leffa tuntuu todella kuljettavan katsojansa johonkin satumaiseen maailmaan, vaikka samalla kaikki onkin aika arkipäiväistä. Erityisen hienoa on, kuinka katsoja todella kokee kaiken päähenkilön kautta. Audrey Tautou suorastaan säkenöi Amélie Poulainina, jonka romanttisen seikkailun vietäväksi haluaa lähteä kerta toisensa perään uudestaan. Tautou on niin hyvä, että pelkkien ilmeidensä kautta hän pystyy viestimään enemmän kuin repliikeillään. Hahmo on fantastinen ja hänen elämäänsä on lumoavaa seurata. Jean-Pierre Jeunetin ohjaus on vaikuttavaa ja Yann Tiersenin säveltämät musiikit lisäävät taianomaisuuden tuntua. Kaikin puolin Amélie on upea filmi, jota on pakko suositella aivan kaikille!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Le Fabuleux Destin d'Amélie Poulain, 2001, Claudie Ossard Productions, Union Générale Cinématographique, Victoires Productions, Tapioca Films, France 3 Cinéma, MMC Independent, Sofica Sofinergie 5, Canal+, Filmstiftung Nordrhein-Westfalen
