Arvostelu: Suuri pakoretki (The Great Escape - 1963)

SUURI PAKORETKI

THE GREAT ESCAPE

Ohjaus: John Sturges

Pääosissa: Steve McQueen, James Garner, Richard Attenborough, Charles Bronson, James Donald, Donald Pleasence, James Coburn, Hannes Messemer, David McCallum, Gordon Jackson, John Leyton, Angus Lennie, Nigel Stock, Robert Graf, Hans Reiser, Jud Taylor, Harry Riebauer, George Mikell ja Robert Desmond

Genre: jännitys, historia

Kesto: 2 tuntia 52 minuuttia

Ikäraja: 16

The Great Escape, eli suomalaisittain Suuri pakoretki perustuu Paul Brickhillin samannimiseen kirjaan vuodelta 1950, joka kertoi tositapahtuman suuresta pakoyrityksestä saksalaisesta vankileiristä, Stalag Luft III:sta, missä Brickhilliä pidettiin vankina. Kirjan pohjalta oli jo tehty livelähetyksenä televisioitu näytelmäesitys vuonna 1951, mutta 1960-luvun alussa Mirischin veljekset Walter, Marvin ja Harold ryhtyivät työstämään elokuvasovitusta United Artists -yhtiön kanssa. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Suuri pakoretki sai maailmanensi-iltansa 20. kesäkuuta 1963 - tasan 60 vuotta sitten! Elokuva oli yksi ilmestymisvuotensa isoimmista hiteistä, joka sai paljon kehuja kriitikoilta, sekä Oscar-ehdokkuuden parhaasta leikkauksesta ja Golden Globe -ehdokkuuden parhaana elokuvana. Vuosien varrella filmin arvostus on vain kasvanut ja nykyään Suurta pakoretkeä pidetään ehtana klassikkona ja yhtenä vankilaelokuvien isoimmista merkkiteoksista. Itse en ollut aiemmin nähnyt Suurta pakoretkeä, mutta olin tiennyt siitä ja päätähti Steve McQueenin huimapäisestä moottoripyörästuntista jo pitkään. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 60 vuotta, päätin juhlan kunniaksi vihdoin katsoa ja arvostella sen.

Vuonna 1942 Saksan sotilasjohto on vanginnut maailman taitavimmat pakoekspertit Stalag Luft III -vankileirilleen, joka on erityisesti suunniteltu estämään kaikenlaiset pakoyritykset. Eipä aikaakaan, kun vangit ryhtyvät yhdessä kehittelemään pakosuunnitelmaa, mutta voivatko he mitenkään saada yli kaksisataa ihmistä ulos leiriltä?

Suuri pakoretki seuraa toisen maailmansodan aikaan pakenemisen mestareita, jotka Saksa on saanut kiinni ja pistänyt lukkojen taakse samalle vankileirille, jonka maan johto kehuu olevan mahdoton pakenemiselle. Pakoekspertit päättävät tietty heti saapuessaan ryhtyä testaamaan leirin mainetta ja pian saksalaiset saavat huomata, että ehkä alan parhaita ei olisi kannattanut sulloa samaan paikkaan lyömään viisaita päitään yhteen. Tähän vankilapakoihin erikoistuneeseen porukkaan kuuluvat muun muassa huimapäinen sooloilija Virgil Hilts (Steve McQueen), isoa pakoyritystä johtava Roger Bartlett (Richard Attenborough), pakotarvikkeita leiriin hankkiva Bob Hendley (James Garner), tunnelikuninkaaksi tituleerattu Danny Welinski (Charles Bronson), pakoennätyksiä rikkova Archie Ives (Angus Lennie), tarvikkeista pakovälineitä rakentava Louis Sedgwick (James Coburn), papereita väärentävä Colin Blythe (Donald Pleasence), tietoa keräävä Andy MacDonald (Gordon Jackson), sekä nokkela Eric Ashley-Pitt (David McCallum). Joukko koostuu toinen toistaan pidettävämmistä tyypeistä, joita ryhtyy heti kannustamaan pakoyrityksessä. Jokaisella on selvä roolinsa homman edistämisessä ja kaikkien puolesta jännittää läpi leffan. Näyttelijät suoriutuvat läpikotaisin taidokkaasti rooleistaan. Viimeistään tämän elokuvan myötä läpimurtonsa tehnyt McQueen on tietty karismaattinen omaa tietä kulkevana Hiltsinä ja Attenborough tekee vahvaa työtä joukkoa komentavana Bartlettina. Nousuaan tekevä Bronson on nappivalinta yrmyksi tunnelinkaivajaksi ja Pleasence omaksuu arvokkuutta, joka tultaisiin myöhemmin muistamaan esimerkiksi leffoissa 007 Elät vain kahdesti (You Only Live Twice - 1967) ja Halloween - naamioiden yö (Halloween - 1978). Mainio on myös Garner Colinin huonetoverina Hendleynä.

Suuri pakoretki osoittautui aivan mahtavaksi vankilapakoseikkailuksi, joka nappaa heti alussa mukaansa pelkän Elmer Bernsteinin reippaan marssimusiikin avulla ja pitää tiukasti otteessaan loppuun saakka. Kyseessä on lähes kolmen tunnin elokuva, mutta se on niin erinomaisesti kasattu ja rytmitetty, ettei aika käy koskaan pitkäksi ja päämääräinen, jännittävä ja napakka elokuva tuntuu itse asiassa kestoaan huomattavasti lyhyemmältä. Mukana ei ole mitään turhaa ja sanoisin jopa, että olisin helposti voinut katsoa leffaa vielä vaikka puoli tuntia lisää. Ensiminuuteista lähtien pakoyrityksiä on todella koukuttavaa seurata ja tähän poppooseen tykästyy niin, että heidän kanssa voisi viettää enemmänkin aikaa. Tuntuu siltä kuin olisi itsekin menossa mukana, kaivamassa tunneleita, vahtimassa vartijoiden liikkeitä tai etsimässä hyödyllisiä tarvikkeita. Hikipisarat kimmeltelevät niin hahmojen kuin katsojien ohimoilla ja sydän pamppailee yhä vain lujempaa, mitä pidemmälle pakoyritys etenee. Kun H-hetki on vihdoin käsillä, elokuva muuttuu äärimmäisen tiivistunnelmaiseksi.

Tehokkaasti työstetyn jännityksen ohessa elokuvasta löytyy yllättävänkin paljon huumoria. Pakoekspertit eivät todellakaan ole maansa myyneitä, kun heidät vangitaan leirille, vaan he ryhtyvät virnuillen heti pohtimaan mahdollisia tapoja päästä karkuun. Hahmot heittävät huulta ja muutenkin monet kohtaukset ovat oivan lupsakoita. Epätoivoisen sijaan filmi on pikemminkin menevän seikkailullinen, mikä johtaa niin onnistumisiin kuin elokuvan kompastuskiveen. Mukana on nimittäin traagisia hetkiä ja sen enempää spoilaamatta sanon, että ainakin jotkut vankikarkureista kohtaavat elokuvan aikana loppunsa natsien käsissä. Nämä surumielisiksi tarkoitetut hetket kuitenkin katkaistaan joka kerta liian lyhyeen, kun säveltäjä Bernstein palaa seikkailulliseen marssiinsa ja tyyli vaihtuu kuin lennosta viihteellisemmäksi. Erityisesti näiden haikeiden kohtausten aikana toivoin, että elokuva olisi pidempi ja saisi katsojan todella toivottuun tunteeseen mukaan, ennen kuin nupit väännetään taas kaakkoon. Muuten Suuri pakoretki on erinomainen teos.

Elokuvan ohjauksesta vastaa John Sturges, jonka kenties tunnetuimmassa työssä, muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneessä länkkärissä 7 rohkeata miestä (The Magnificent Seven - 1960) nähtiin myös Steve McQueen, Charles Bronson ja James Coburn. Sturgesin ohjaus on väkevää ja hän saa taidokkaasti katsojan koukkuunsa. James Clavellin ja W. R. Burnettin laatima käsikirjoitus on myös vangitseva. Vaikka kaksikko onkin ottanut vapauksia todellisista tapahtumista, heidän tekstinsä heijastaa varmasti monia tosiseikkoja, aitoja tuntemuksia ja meininkiä, millaista pakoekspertit kokivat Stalag Luft III:ssa. Visuaalisesti Suuri pakoretki on upea. Se on erittäin hienosti kuvattu ja varsinkin loppupäässä nähtävät maisemaotokset ovat komeaa katseltavaa. Vankileirin lavasteet ovat näyttävät ja niin puvut kuin maskeeraukset ovat oivallisesti toteutetut. Valaisua hyödynnetään hyvin ja leikkaus on muutamia tunnelmarikkoja lukuun ottamatta esimerkillistä. Mainio äänimaailma tukee menoa onnistuneesti.

Yhteenveto: Suuri pakoretki on aivan mahtava filmi, joka on ehdottomasti klassikkoasemansa ansainnut. Elokuva on synkästä aiheestaan huolimatta äärimmäisen viihdyttävä ja liki kolmen tunnin kesto tuntuu kuluvan yllättävänkin vauhdikkaasti. Tarina on todella vangitseva ja katsoja on täysin naulattu penkkiinsä, seuratessaan näiden pakoeksperttien livahdusyrityksiä. Elokuva on myös todella hupaisa ja siitä löytyy useita hauskoja vitsejä ja hetkiä. Mukana on myös traagisia tilanteita, joiden aikana toivoisi, että tekijät malttaisivat pysytellä hieman pidempään surussa, ennen kuin palaavat takaisin seikkailulliseen viihteeseen. Jännitys vain kasvaa elokuvan edetessä, äityen todella tiivistunnelmaiseksi loppua kohti. Lopun moottoripyöräkohtausta pidetään ihan syystä ikonisena. Näyttelijäkaarti on huippuvireessä ja puitteiltaan elokuva on vaikuttava. Kuvaus on todella tyylikästä ja Elmer Bernsteinin reippaat marssimusiikit kruunaavat kokemuksen. Suuri pakoretki on erinomainen filmi, jota suosittelen äärimmäisen lämpimästi - etenkin nyt elokuvan 60-vuotisjuhlan kunniaksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.12.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Great Escape, 1963, The Mirisch Company, Alpha

Arvostelu: Gandhi (1982)

GANDHI

Ohjaus: Richard Attenborough
Pääosissa: Ben Kingsley, Rohini Hattangadi, Roshan Seth, Saeed Jaffrey, Pradeep Kumar, Edward Fox, Trevor Howard, Martin Sheen, Athol Fugard, Geraldine James, Alyque Padamsee, Amrish Puri, Richard Vernon, Richard Griffiths, Daniel Day-Lewis, John Ratzenberger ja Dilsher Singh
Genre: draama, historia
Kesto: 3 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 12

Gandhi perustuu Intian itsenäisyysliikkeen johtajan Mahatma Gandhin elämään. Pian Gandhin kuoleman jälkeen vuonna 1948 eri elokuvantekijät kiinnostuivat tekemään filmatisointia hänen elämästään. Vuonna 1952 Gabriel Pascal teki sopimuksen Intian pääministeri Jawaharlal Nehrun kanssa elokuvasta, mutta Pascal kuoli ennen kuin projekti lähti kunnolla liikkeelle. Vuonna 1962 Richard Attenborough kiinnostui Gandhin elämästä, luettuaan Louis Fischerin elämäkertakirjan Gandhista. Hänkin tapasi pääministeri Nehrun, joka hyväksyi Attenboroughin suunnitelmat. Tällä kertaa projekti kuitenkin kaatui Nehrun kuolemaan vuonna 1964. Attenborough halusi silti jotenkin saada elokuvan tehtyä ja ottikin yhteyttä David Leaniin, joka oli suunnitellut filmiä 1950-luvun lopulla, mutta olikin päätynyt tekemään toisen historiallisen elokuvan, Arabian Lawrencen (Lawrence of Arabia - 1962). Lean oli jonkin aikaa kiinnostunut, mutta päätyi lopulta jälleen eri projekteihin. Vuonna 1976 Attenborough sai Warner Bros. Picturesin tuekseen, mutta silloin Nehrun tytär, Intian uudeksi pääministeriksi noussut Indira Gandhi julisti maahan hätätilan, eivätkä kuvaukset onnistuneet. Vuonna 1980 Attenborough sai vihdoin asiat järjesteltyä niin, että elokuvan teko oli mahdollista ja kuvaukset käynnistyivät marraskuussa. Valtavaan Gandhin hautajaiskohtaukseen saatiin jopa yli 300 000 extraa esiintymään, millä elokuva pääsi Guinnessin ennätystenkirjaan. Lopulta Gandhi sai maailmanensi-iltansa New Delhissä 30. marraskuuta 1982 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli suuri menestys - jopa ilmestymisvuotensa kolmanneksi menestynein elokuva! Se sai paljon ylistystä niin kriitikoilta kuin historioitsijoilta. Gandhi sai myös mm. yksitoista Oscar-ehdokkuutta (mm. paras maskeeraus, musiikki ja ääni), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, käsikirjoituksen, kuvauksen, lavastuksen, puvustuksen ja leikkauksen palkinnot, viisi Golden Globe -ehdokkuutta, joista se voitti parhaan ulkomaalaisen elokuvan, ohjauksen, miespääosan, käsikirjoituksen ja tulokastähden palkinnot, sekä hurjat kuusitoista BAFTA-ehdokkuutta (mm. paras miessivuosa, käsikirjoitus, kuvaus, lavastus, puvustus, maskeeraus, leikkaus ja musiikki), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen, miespääosan, naissivuosan ja lupaavimman uuden päänäyttelijän palkinnot. Vuosien varrella elokuvan maine on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään klassikkona. Itse en ollut koskaan ennen nähnyt Gandhia, mutta olin toki tiennyt niin elokuvasta kuin itse Mahatma Gandhista jo vuosia. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 40 vuotta, päätin vihdoin sivistää itseäni katsomalla ja arvostelemalla sen juhlavuoden kunniaksi.

Vuonna 1893 Etelä-Afrikassa asianajaja Mahatma Gandhi ryhtyy puolustamaan paikallisten intialaisten oikeuksia. Gandhin saavutuksista aletaan pian puhua ympäri maailman ja Gandhi aloittaa matkansa ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja väkivallattomuuden puhujana, kansalaisuudesta, uskonnosta tai ihonväristä riippumatta.

Pääroolissa Mahatma Gandhina nähdään sir Ben Kingsley, joka voitti roolistaan parhaan miespääosan Oscarin, Golden Globen, BAFTA:n ja monta muuta palkintoa - eikä syyttä. Kingsley tekee tässä uransa parhaan roolisuorituksen. Hän katoaa täysin lempeän, rauhaa toivovan ja syvästi uskovan miehen osaan. Vuosien varrella Kingsleyn mukanaolo on saanut kritiikkiä siitä, että näyttelijän ihoa tummennettiin, jotta hän sopisi paremmin intialaisen rooliin. Vaikka etenkin tänä päivänä tällainen toiminta on toki kyseenalaista, ovat monet esittäneet vasta-argumenttina, että Kingsley on isänsä puolelta intialaistaustainen ja hänen syntymänimensä oli Krishna Pandit Bhanji. Itse en kritisoi Kingsleyn valintaa päärooliin lainkaan. Hän säkenöi niin valloittavalla tavalla ja huokuu sellaista karismaa, että monologeja todella jää kuuntelemaan hiirenhiljaa ihan vain hänen näyttelemisensä ansiosta. Toiveikkaan lisäksi Kingsley tulkitsee vaikuttavasti myös Gandhin ikääntymistä, kun alkaa näyttämään siltä, että hän kantaa koko kansansa taakkaa harteillaan. Elokuvan kuvausta Gandhista on kritisoitu myös siitä, että se jättää pois Mahatma Gandhin rasistiset kommentit mustia kohtaan, sekä hänen seksuaaliset tekonsa alaikäisiä naisia kohtaan. Vaikka toisaalta ymmärrän, että jotkut eivät pidä siitä, että Gandhi esitetään leffassa lähinnä pelkkänä pyhimyksenä ja näiden asioiden esittäminen toisi henkilöön erilaista syvyyttä, eivät ne istu muuten toiveikkaaseen ja hyvien asioiden puolesta puhuvaan elokuvaan. Jos mukana olisi kohtaus, jossa Gandhi nukkuu alasti alaikäisten tyttöjen kanssa koetellakseen siveellisyyttään, katsojan olisi todella vaikea katsoa loput elokuvasta. On hyvä tietää henkilön virheistä, mutta tässä tapauksessa on parempi nähdä Gandhin hyvät teot ja merkittävät saavutukset, joilla hän muovasi maailmaa parempaan suuntaan.

     Lisäksi leffassa nähdään myös mm. Rohini Hattangadi Gandhin vaimona Kasturbana (Hattangadista tuli ensimmäinen intialainen, joka voitti BAFTA-palkinnon), Roshan Seth Gandhin ystävänä Jawaharlal Nehruna, Saeed Jaffrey Gandhia seuraavana Patelina, Amrish Puri Gandhia Etelä-Afrikassa auttavana Khanina, Athol Fugard brittikenraali Smutsina, Edward Fox kenraali Dyerinä, Martin Sheen toimittaja Vince Walkerina ja Geraldine James Gandhin opeista kiehtoutuvana neiti Sladena. Daniel Day-Lewis tekee yhden uransa ensimmäisistä elokuvarooleista Colinina, joka halveksuu Gandhia.

Tässä kohtaa minun täytyy tunnustaa, että olin etukäteen hieman pelokas Gandhin katsomisesta. Vaikka uskoin pitäväni filmistä, silti yli kolmetuntinen teos syvästi uskovan todellisen henkilön elämästä ja teoista tuntui jotenkin uhkaavalta. Jälleen kerran pelkoni osoittautuivat täysin turhiksi. Minä pidin tästä elokuvasta aivan valtavan paljon. Olin täysin ällistynyt ja häkeltynyt näkemästäni ja kokemastani. Gandhi on nimittäin juurikin kokemus. Tämä on sellaisia elokuvia, jotka tuntuvat joltain elämää suuremmalta. Kyse on suorastaan elämyksestä. Sellaisesta, jota ryhtyy katsomaan tietynlaisena ihmisenä ja josta poistuu edes hieman erilaisena. Gandhi teki minuun valtavan suuren vaikutuksen.

Ei ole mikään ihme, että elokuva on elämää suurempi - olihan itse Mahatma Gandhikin. Gandhin tapa nähdä maailma ja sen ihmiset oli hyvin erilainen, enkä kummastele, että hän keräsi vuosien varrella niin suuren kannattajajoukon ympärilleen. Gandhin pitämissä puheissa on jotain niin voimakasta, että kun hänen sanojensa päätteeksi hän saa valtavat aplodit, ihoni nousi kananlihalle. Gandhi eli syvästi uskomustensa kautta, enkä tarkoita vain uskoa Jumalaan ja muuhun taivaalliseen, vaan uskoa ihmisiin, hyvyyteen, rauhaan ja parempaan tulevaisuuteen. Tällaisia ajatusmaailmoja voisi helposti pitää naiiveina, jos Gandhi ei olisi eläessään osoittanut useasti sitä, että se usko voi tarttua ja levitä laajasti, ja toiveikkaat asiat voivat käydäkin toteen. Kun yleensä historiassa johtohahmot pitivät valtaa ja levittivät tahtoaan voimakeinoin, Gandhi uskoi väkivallattomuuden voimaan. Elokuvassa on monta huikean upeaa kohtausta, jossa brittiläiset käyttävät kaikkia voimakeinojaan Gandhin seuraajia vastaan, mutta seuraajien väkivallattomuus heikentää brittiläisten voimaa huomattavasti.

Heti elokuvan ensimmäiset kuvat imaisivat minut tarinaan mukaan täysillä. Elokuva lähtee liikkeelle Gandhin hautajaiskohtauksesta, jonka kuvauksiin saatiin jopa yli 300 000 ihmistä esittämään surijoita. Kuvat valtavasta yleisöstä, joka on hiljentynyt kunnioittamaan sankariaan, ovat jo itsessään todella vaikuttavia ja niistä herää palo saada nähdä, mitä kaikkea Gandhi teki saadakseen sellaista kunnioitusta. Ja kun elokuvan lopussa palataan takaisin samaan kohtaukseen, katsoja on täysillä surijoiden mukana. Itsekin olin syvästi liikuttunut, enkä vain siinä kohtaa. Juuri ennen puoltaväliä nähdään mitä shokeeraavin kohtaus, joka tuntui kuin todella lujalta iskulta. Kohtausta seuraakin lyhyt väliaika, jolloin minun oli pakko pitää tauko ja kerätä itseni kasaan. Samalla myös ihmettelin, että miten ihmeessä olemme jo puolessa välissä? Tuntui siltä kuin olisin katsonut elokuvaa vasta alle tunnin! Niin vangitseva se on!

Gandhilla on tosiaan kestoa yli kolme tuntia ja ymmärrän, että joillekin kesto muodostuu esteeksi elokuvasta nauttimisen kannalta. Itseäni kesto ei lopulta haitannut yhtään. Olin täysin lumoutunut tämän elämäntarinan vietäväksi. Vaikka elokuva kulkeekin rauhallisesti eteenpäin, en koskaan kokenut sitä tylsäksi tai pitkästyttäväksi. Päinvastoin, olisin kenties voinut katsoa sitä kauemminkin. Elokuva on täynnä upeita kohtauksia, olivat ne sitten mahtipontisia, hiljaisia, surullisia, kauniita... tai jopa hauskoja. Kyse ei todellakaan ole mistään komediasta, mutta sekaan mahtuu ihan hauskoja juttuja - lähinnä Gandhin suhtautumisesta brittiläisiin ja kuinka voimattomia he alkavat olemaan hänen aatteidensa edessä. Koin myös jotenkin jopa lystikkääksi, kuinka Gandhia ollaan vähän väliä passittamassa vankilaan. Jopa Gandhin ilmeestä näkee, että hän ajattelee "joko taas" ja siitä saisikin varmasti erikoisen juomapelin. Tämä vankilahommakin on yksi niistä asioista, jotka saavat brittiläiset menettämään mahtiaan, Gandhin kannattajien tietty noustessa valtaviin mielenosoituksiin, jotka saadaan kuriin vain vapauttamalla heidän johtajansa.

Elokuvan ohjauksesta vastaa tosiaan Richard Attenborough - kyllä, sama Richard Attenborough, joka näytteli vuosikymmentä myöhemmin dinosauruspuiston luojaa John Hammondia Jurassic Parkissa (1993) - jolle Gandhi oli suorastaan elämäntyö ja intohimoprojekti, jota hän yritti saada aikaiseksi lähes kahden vuosikymmenen ajan. Kova työ todella palkitaan ja Attenborough on tehnyt mestariteoksen ja hän voitti ansaitusti parhaan elokuvan ja ohjauksen palkinnot Oscar-, BAFTA- ja Golden Globe -gaaloissa. Attenborough saa sisäistettyä elokuvaansa sen henkisyyden ja sielukkuuden, mitä Gandhi huokuu, ilman että filmi on koskaan mitään uskonnollista paasausta. Attenboroughin rakentama tunnelma on erinomainen läpikotaisin ja se on yksi syy, miksi filmi pitää niin tiukasti otteessaan.

Lisäksi elokuvan on myös teknisesti varsinainen taidonnäyte. Leffa on täynnä näyttävää ja kaunista kuvastoa, jossa esitellään Intian maisemia ja kulttuuria, sekä jossa tosiaan nähdään hurjia ihmismassoja, jotka seuraavat idoliaan Gandhia. Leikkauksessa rytmitys on todella onnistunutta, jolloin yli kolmen tunnin kesto tuntuu paljon lyhyemmältä kuin se onkaan. Myös lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat vaikuttavat. Ja maskeerauksissa haluan täsmentää, että tarkoitan enemmänkin uskottavasti vanhenevaa Gandhia, enkä Kingsleyn ihonvärin tummentamista. Myös äänimaisema on hieno, oli kyse sitten äänekkäistä kohtauksista tai todella hiljaisista hetkistä. Ravi Shankarin ja George Fentonin säveltämät musiikit tuovat oman vahvan lisänsä tunnelmaan.

Yhteenveto: Gandhi on vaikuttava mestariteos, jonka parissa yli kolmen tunnin kesto kulkee kuin siivillä. Elokuva lumoaa heti alkumetreillä mukaansa ja vie katsojansa väkevälle matkalle, jonka jälkeen kokee luultavasti olevansa edes hieman erilainen ihminen. Heti alun hautajaiskohtauksesta lähtien filmi on täynnä toinen toistaan upeampia kohtauksia, hetkiä ja tapahtumia, joita seuraa kuin vangittuna. Elokuva tarjoaa katsojalleen monenlaisia tunnetiloja ja iskevimmillään se on erittäin liikuttava. Hauskojakin hetkiä mahtuu mukaan ja kun Gandhia ollaan ties kuinka monetta kertaa passittamassa vankilaan, koristaa niin nimikkohenkilön kuin katsojankin kasvoja sama huvittunut ilme. Ben Kingsley on suorastaan ilmiömäisen hieno Mahatma Gandhin roolissa, tulkiten täydellisesti hahmonsa henkevää matkaa, joka innoitti miljoonia muita. Kun lopussa palataan takaisin alun hautajaiskohtaukseen, on katsojan vaikea pidätellä kyyneliään. Richard Attenborough'n ohjaus on erinomaista ja teknisiltä ansioiltaan Gandhi on erittäin väkevästi tehty. Lopputuloksena on ehta mestariteos ja klassikko, mikä jokaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.3.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Gandhi, 1982, International Film Investors, National Film Development Corporation of India, Goldcrest Films International, Indo-British, Indo-British Films

Arvostelu: Kadonnut maailma - Jurassic Park (The Lost World: Jurassic Park - 1997)

KADONNUT MAAILMA - JURASSIC PARK

THE LOST WORLD: JURASSIC PARK

Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Jeff Goldblum, Julianne Moore, Vanessa Lee Chester, Vince Vaughn, Richard Schiff, Arliss Howard, Pete Postlethwaite ja Richard Attenborough
Genre: seikkailu, jännitys
Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia
Ikäraja: 12

Michael Crichtonin kirjaan perustuva elokuva Jurassic Park (1993) oli ylistetty kassamagneetti, joten jatkoa oli tietenkin luvassa. Crichton oli jo kirjoittanut jatkoa vuonna 1995 nimeltä "The Lost World", joten tarinaa oli helppo jatkaa myös filmimaailmassa. Jatko-osan suunnittelu lähti heti käyntiin, kun ensimmäinen osa huomattiin hitiksi. Vanhaa työryhmää kasaantui jälleen työstämään dinosaurusseikkailua ja kuvaukset lähtivät käyntiin syksyllä 1996. Kadonnut maailma - Jurassic Park sai ensi-iltansa keväällä 1997 ja se oli suuri menestys, vaikkei päässytkään ensimmäisen osan lukemiin. Elokuva ei myöskään ollut yhtä arvostettu ja se jakoi voimakkaasti mielipiteitä. Jotkut inhosivat leffaa, jotkut pitivät sitä keskinkertaisena, mutta oli myös paljon niitä, jotka pitivät siitä. Itse kuulun jälkimmäisiin. Näin teoksen ala-asteella, kun sain alkuperäisen Jurassic Park -trilogian DVD:nä. Katsoin Kadonnut maailma - Jurassic Parkin nopeasti ensimmäisen osan jälkeen, mutta edellisen tapaan myös tämäkin oli mielestäni karmiva, enkä uskaltanut katsoa sitä vähään aikaan uudestaan. Vuosien varrella olen kuitenkin alkanut pitämään leffasta ja katsonut sen useasti uudestaan. Kun alkuvuodesta 2017 mietin, mitä elokuvia arvostelisin ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, useat Steven Spielbergin teokset tulivat mieleeni, Jurassic Parkit tietty ensimmäisinä. Päädyin kirjoittamaan sarjan osista myös siksi, että elokuvat ovat saamassa jatkoa teoksella Jurassic World: Kaatunut valtakunta (Jurassic World: Fallen Kingdom - 2018). Alkuperäisen elokuvan tapaan katsoin myös Kadonnut maailma - Jurassic Parkin tyttöystäväni ja ystäväni kanssa, ja söimme jälleen paljon herkkuja.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Jurassic Park!

Isla Nublar -saarella sijaitsevan Jurassic Parkin lisäksi on toinenkin saari, josta löytyy eläviä dinoja. Jurassic Parkin onnettomuudesta selvinnut Ian Malcolm lähtee tiiminsä kanssa tutkimaan dinosaurusten elämää tällä B-saarella.

Jeff Goldblumin näyttelemä Ian Malcolm on muuttunut paljon edellisestä osasta. Enää Ian ei ole samanlainen muka-hurmuri, joka ottaa rennosti ja vitsailee. Dinosauruspuistossa käynti on muuttanut hänet kunnon pessimistiksi ja päästyään uudelle dinosaarelle, pelkää hän jatkuvasti kaikista pahinta tilannetta tapahtuvaksi. Yllättävää kyllä, sarjan päähenkilön vaihtuminen Alan Grantista Ianiin toimii ja on mielenkiintoista seurata, miten aiemmat tapahtumat ovat vaikuttaneet tuttuun hahmoon. Goldblum on edelleen pidettävä heppu, josta onneksi löytyy yhä huumoria, vaikka hän onkin negatiivisempi asioiden suhteen. Läpi leffan hahmosta paistaa ilme "mitä minä sanoin?".
     Julianne Moore näyttelee paleontologi Sarah Hardingia, Ianin tyttöystävää, joka on enemmän kuin mielissään, päästessään tutkimaan eläviä dinosauruksia. Sarah esittelee taitojaan useasti leffan aikana ja vaikka hänen suuri mielenkiintonsa dinoja kohtaan pistää hänet vaaroihin, ei hän jää odottelemaan ketään pelastajaa paikalle, vaan yrittää keksiä itse, miten selviäisi tilanteista. En erityisemmin pidä Mooresta näyttelijänä, mutta Sarahin roolissa hän on toimiva.
     Edellisessä osassa Ian kertoi, että hänellä olisi kolme lasta ja Kadonnut maailma - Jurassic Parkissa esitellään yksi heistä: Vanessa Lee Chesterin näyttelemä teinityttö Kelly, joka päätyy jokseenkin vahingossa mukaan saarelle. Vaikka hahmolle on yksi sankarihetki luotu, hän lähinnä vain roikkuu mukana siinä toivossa, että katsoja kannustaisi Iania pelastamaan tyttärensä hirmuliskojen hampaista. Valitettavasti hahmo ei ole kiinnostava, eikä Chester ole kovin hyvä roolissaan, jolloin katsojaa ei erityisemmin kiinnosta hänen kohtalonsa.
     Ianin tiimiin kuuluu Sarahin lisäksi myös Vince Vaughnin näyttelemä valokuvaaja Nick Van Owen ja Richard Schiffin esittämä maastovaruste-ekspertti Eddie Carr. Kumpikaan heistä ei valitettavasti ole erityisen mielenkiintoinen tapaus, vaikka molemmilta löytyy hetkensä. Kaksikko on kiva lisä tarinaan, muttei oikein jää mieleen. Yleensä en Vaughnista pidä näyttelijänä, mutta leffa tekee hänelle samat kuin Julianne Moorelle, eli hän on toimiva roolissaan, etenkin kun hän on jotain muuta kuin mitä hän tuppaa esittämään komedialeffoissaan. Schiff on myös ihan hyvä osassaan.
     Arliss Howard on mainio Peter Ludlowina, dinosauruksia valmistavan InGen-yhtiön uutena johtajana, jolla on tyhmiä aikomuksia dinoihin liittyen. Ludlow kokee olevansa tärkeä henkilö, mutta todellisuudessa hän ei tiedä dinoista mitään, joten yksin hän tulisi nopeasti syödyksi.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. metsästäjä Roland (Pete Postlethwaite), joka haluaa saada ammuttua Tyrannosaurus Rexin, tämän avustaja Ajay (Harvey Jason) ja Dieter (Peter Stormare), joka ei erityisemmin halua ystävystyä pienten Compsognathusten kanssa. Ianin lisäksi edellisestä elokuvasta tekevät paluun myös Jurassic Parkin luonut John Hammond (Richard Attenborough), sekä tämän lapsenlapset Lex (Ariana Richards) ja Tim (Joseph Mazzello), joskin vain todella lyhyeksi aikaa.

Elokuva tapahtuu neljä vuotta Jurassic Parkin jälkeen ja heti alussa tulee selväksi, mitä vuosien varrella on tapahtunut. Hyvin nopeasti tajuaa, miksi Ian on muuttunut niin paljon ja muutoksen kautta hahmo tuntuu kuin uudelta, jolloin hänessä on heti jotain kiehtovaa. Nopeasti käytävien hahmoesittelyjen jälkeen matka uudelle saarella alkaa. Toisin kuin edellinen osa, tämä leffa ei tapahdu Isla Nublarilla, vaan Isla Sornalla, jossa dinosauruksia kasvatettiin puistoa varten. Sielläkin tapahtui onnettomuus, minkä takia eläimet ovat päässeet vapaiksi... mikä tosin kävi edellisessäkin osassa, jolloin olisi oikeastaan ihan sama, jos tämäkin filmi tapahtuisi Nublarilla. Noh, vapaat dinosaurukset luovat joka tapauksessa hienosti jännitettä, sillä aiemmin on jo päässyt näkemään, miten dinot toimivat päästessään ulos aidoistaan. Vaikka mukana on toimivaa huumoria, on Kadonnut maailma - Jurassic Park jännittävämpi ja synkempi elokuva kuin edeltäjänsä, mikä toimii todella mainiosti. Lihansyöjädinot ovat välittömästi karmivia, varsinkin kun ne voivat piileskellä missä tahansa metsän siimeksessä. Onneksi mukaan on kuitenkin saatu edellisestä osasta tuttua ihmetystä ja hämmästelyä, kun dinosaurukset ensimmäisen kerran saapuvat ruutuun. Niissä olennoissa on jotain äärimmäisen upeaa ja teos saa sen tuotua esille tyylillä. Leffassa nähdään tietty uusia sauruksia, kuten pienet Compsognathusit ja erikoisia lättyjä selkä täynnä oleva Stegosaurus. Vanhat tututkin palaavat, eli pitkäkaulaiset Brachiosaurukset, saalistajamaiset Velociraptorit, sekä fanien suursuosikit, Tyrannosaurus Rexit. Kyllä luitte oikein, tässä leffassa on useampi kuin yksi T-Rex!

Vaikka Kadonnut maailma - Jurassic Park on karmivampi ja synkempi kuin edeltäjänsä, on mukana silti paljon tuttua seikkailuhenkeä, hauskoja hetkiä ja toimintaa. Elokuva myös toimii siten, millä lailla jatko-osan kuuluukin, eli se tuo uusia asioita sarjaan ja etenkin leffan loppuhuipennus on todella poikkeava edelliseen osaan verrattuna. Mukana on jälleen tyhmiä ideoita, jotka kostautuvat keksijöilleen. Jännitystä on toimiva määrä ja useaan otteeseen huomaa jääneensä tuijottamaan ruutua hievahtamatta, kun on pakko saada tietää, miten Ian ja kumppanit selviävät vaaroista. Valitettavasti päähenkilöiden lisäksi muut hahmot eivät kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi, jotta oikeasti välittäisi siitä, miten heille käy? Ja koska aivan varmasti haluaa katsoa, kun Tyrannosaurus Rexit ja Velociraptorit hotkivat ihmisiä kitaansa, on huojentavaa, että saarella on tällä kertaa paljon enemmän nimettömiä sivuhahmoja uhreiksi. Vaikka mukana on monia todella hyviä kohtia, ei elokuva kuitenkaan tarjoa katsojille samaa loistokkuutta kuin edeltäjänsä, jolloin tämä jää selvästi sen jalkoihin. Erittäin oivallinen jatko-osa on kuitenkin kyseessä ja jos edellisestä osasta on pitänyt, niin mitä luultavimmin tämäkin iskee. Hieman kyllä jää harmittamaan, että kertaakaan ei kerrota, mitä kävi dinosaurusalkioille, jotka Dennis Nedry varasti edellisessä leffassa.

Ohjauksesta vastaa edellisen osan tapaan Steven Spielberg, joka on onnistunut jälleen seikkailutunnelman luomisessa. Spielbergin ohjaaman Indiana Jones -sarjan (1981-) tavoin hän on tehnyt tästä synkemmän kuin edeltäjästään, mutta poikkeus on siinä, että tässä hän onnistui paremmin kuin Indiana Jones ja tuomion temppelissä (Indiana Jones and the Temple of Doom - 1984). Käsikirjoituksesta vastaa edellisen osan tapaan David Koepp, joka on tehnyt mainiota työtä, vaikkakin mukaan on lipsahtanut juoniaukko hieman ennen loppuhuipennusta, joka häiritsee suuresti. Sitä voi pohtia ja pähkäillä, muttei siihen mitään loogista selitystä keksi. Kadonnut maailma - Jurassic Park on kuvattu mainiosti, eikä mukana ole ihan yhtä montaa ylidramaattista lähikuvaa hahmojen kasvoista. Leikkaus on sujuvaa, vaikka tuntuukin, että loppupäässä on pätkäisty jokin tärkeä hetki kokonaan pois teoksesta. Visuaalisesti elokuva on edeltäjänsä tapaan edelleen todella hieno. Dinosaurukset, etenkin Tyrannosaurus Rexit ja Velociraptorit, näyttävät upeilta. Ääniefektit ovat muuten toimivat, mutta parissa kohtaa on todella häiritsevää, että dinosaurukset päästelevät samoja äännähdyksiä kuin avaruusmöröt Star Warseissa (1977-). Tutut dinoäänet ovat kuitenkin mukana ja karjahtelut kuulostavat mahtavilta. Säveltäjä John Williams on jälleen tehnyt todella mainiota työtä ja tuonut mukaan uusia teemoja, saaden ne silti kuulostamaan samalta musiikkimaailmalta kuin edeltäjässä.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on elokuvan suunnittelusta ja teosta kertovat "The Making of The Lost World", "Original Featurette on the Making of the Film", sekä "Return to Jurassic Parkin" kaksi osaa "Finding The Lost World" ja "Something Survived", minkä lisäksi mukana on kirjailija Michael Crichtonin haastattelu, dinosaurusten tanssinumero, kohtauksia ilman tehosteita ja tehosteiden kanssa, kaksitoista kuvakäsikirjoitusta (mm. alkuperäinen loppu), trailer, poistettuja kohtauksia ja valokuvia kuvauksista, dinoista, piirroksista, julisteista, leluista ja pienoismalleista. Katsottavaa on yhteensä yli viideksi tunniksi.

Yhteenveto: Kadonnut maailma - Jurassic Park on todella mainio jatko-osa, jossa ilmapiiri on karmivampi kuin edeltäjässä. Ihan alkuperäisen teoksen tasolle tämä ei kuitenkaan pääse. Jännittävämpi lähestymistapa toimii ja on kiehtovaa, että dinosaurukset ovat tällä kertaa alusta alkaen vapaina. Huumoria on silti yhä mukana ja Jeff Goldblum on edelleen hyvä Ian Malcolmina, vaikka hahmoa on muutettu paljon. Muut tärkeät hahmot ovat ihan toimivia, mutta suurimmaksi osaksi sivuhahmot on tarkoitettu dinojen uhreiksi. Tarina on oiva ja mukaan on saatu todella hyvä loppuhuipennus, vaikka se onkin lähtöisin todella typerästä ideasta. Ennen huipennusta mukana on outo juoniaukko, joka voi jäädä häiritsemään, jos sitä miettii liikaa. Visuaalisesti elokuva on näyttävä ja John Williamsin sävellykset ovat jälleen onnistuneet. Ohjaaja Steven Spielberg on tehnyt todella hyvää työtä tunnelman luomisessa ja jatkotarinan muokkaamisessa. Jos pidit edellisestä osasta, niin kannattaa katsoa myös Kadonnut maailma - Jurassic Park. Jotkut eivät siitä pidä ja jotkut jopa inhoavat sitä (mitä en ymmärrä yhtään), mutta tiedän, että on myös monia, jotka rakastavat teosta. Joillekin lapsille tämä voi olla liian jännittävä, mutta kannattaa se silti ala-astelaisille näyttää, sillä tämäkin saa helposti innostumaan dinoista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.6.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.jurassicworlduniverse.com
The Lost World: Jurassic Park, 1997, Universal Pictures, Amblin Entertainment, Digital Image Associates

Arvostelu: Jurassic Park (1993)

JURASSIC PARK

Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Sam Neill, Laura Dern, Jeff Goldblum, Richard Attenborough, Ariana Richards, Joseph Mazzello, Bob Peck, Martin Ferrero, Samuel L. Jackson, Wayne Knight ja BD Wong
Genre: seikkailu, jännitys
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 12

Jurassic Park perustuu Michael Crichtonin samannimiseen kirjaan vuodelta 1990. Ohjaaja Steven Spielberg kiinnostui tarinasta jo ennen kirjan julkaisua ja Universal Pictures saikin ostettua kirjan oikeudet, jotta hän voi tehdä siitä elokuvan. Tuotanto lähti samantien käyntiin ja Crichton itse kirjoitti leffalle käsikirjoituksen ensimmäiset versiot. Kuvaukset alkoivat kesän 1992 lopussa ja Jurassic Park ilmestyi teattereihin kesällä 1993. Elokuva oli todella iso hitti, jopa kaikkien aikojen menestynein elokuva siihen aikaan! Yleisö rakastui elokuvaan ja myös kriitikot pitivät sitä upeana, vaikka muutamia negatiivisiakin arvioita ilmestyi. Leffa voitti kolme Oscar-palkintoa (mm. parhaat tehosteet), kuten myös monia muita palkintoja. Jurassic Park on vuosien varrella äänestetty useaan otteeseen parhaiden leffojen joukkoon ja monille tämä onkin kaikista paras elokuva. Itse näin elokuvan ala-asteella, kun sain isältäni DVD:nä alkuperäisen Jurassic Park -trilogian. Leffa oli mielestäni karmiva ja kesti vuosi tai pari, ennen kuin uskalsin katsoa sen uudestaan. Silloin vasta aloin oikeasti pitämään teoksesta ja olenkin katsonut sen vuosien varrella useasti uudelleen ja muutama vuosi sitten päivitin leffan ja sen jatko-osat Blu-raylle. Kun vuoden 2017 alussa mietin, mitä elokuvia arvostelisin ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, useat Steven Spielbergin leffat ilmestyivät mieleeni, Jurassic Park ensimmäisten joukossa - etenkin kun sarja on jälleen saamassa jatkoa. Katsoin elokuvan yhdessä tyttöystäväni ja ystäväni (jonka mielestä Jurassic Park on kaikkien aikojen paras leffa, minkä takia omistan tämän arvostelun hänelle) kanssa ja söimme samalla ihan tolkuttoman määrän herkkuja. Sen lisäksi näin leffan elokuvateatterissa, kun Finnkino näytti sen kuukauden klassikkona, jolloin rakastuin filmiin entistäkin enemmän.

Joukko tutkijoita kutsutaan kertomaan mielipiteensä varakkaan John Hammondin luoman dinosauruspuisto Jurassic Parkin turvallisuudesta. Aluksi kaikki on hämmästyttävää ja upeaa, mutta ihmetys muuttuu nopeasti kauhuksi, kun puiston sähköt katkeavat ja dinosaurukset pääsevät vapaaksi.

Sam Neill näyttelee tohtori Alan Grantia, joka tutkii dinosaurusten fossiileja. Dinosaurukset kiehtovat Alania ja hän haluaa saada niistä selville mahdollisimman paljon. Kun hän kohtaa eläviä dinosauruksia Jurassic Parkissa, Alanin työ alkaa tuntua tarpeettomalta, sillä puistossa dinosauruksista voi saada selville kaiken. Kun dinot pääsevät riehumaan vapaina, hahmosta alkaa muodostua sankarityyppi, joka yrittää johdattaa muita tutkijoita ja vierailijoita turvaan. Neill on oivallinen valinta ja uskottava sekä tutkijana että pienesti Indiana Jonesia muistuttavana sankarina.
     Alanin kanssa puistoon lähtee tohtori Ellie Sattler, jota esittää mainio Laura Dern. Ellie tutkii esihistoriallisia kasveja, mutta tietää myös jutun jos toisenkin dinosauruksista ja pääseekin osoittamaan taitojaan sairaan Triceratopsin kanssa. Myös Ellie pääsee sankarihommiin ja on hienoa, että hänkin on valmis kohtaamaan vaaran silmästä silmään, eikä hahmosta ole kirjoitettua kaiken aikaa panikoivaa hienohelmaa.
     Jeff Goldblum näyttelee matemaatikko Ian Malcolmia, joka tutkii kaaosteoriaa. Ian ei ole täysin vakuuttunut Jurassic Parkin hyvistä puolista ja uskoo, ettei monta kymmentä miljardia vuotta sitten kuollutta lajia kannattaisi palauttaa henkiin nykypäivänä. Vaikka hän onkin usein negatiivinen koskien puistoa, on Ianista pyritty luomaan huumorihahmo, joka ilmeillään, eleillään ja puhetavallaan hauskuuttaisi yleisöä. Goldblum on todella onnistunut roolissaan, eikä Ian ole kertaakaan ärsyttävä, kuten huumoriheppujen kohdalla usein käy.

Itse Jurassic Parkin luojaa, John Hammondia näyttelee Richard Attenborough, joka suoriutuu osastaan erinomaisesti. Hammond on todella rikas mies, joka ei turhia säästele, vaan haluaa jakaa varakkuuttaan ja on pistänyt järkyttävän suuren omaisuuden kiinni puistoonsa. Hahmo kokee Jurassic Parkin ihmeellisyyden huipentumana, eikä näe siinä mitään pahaa tai vaarallista. Attenborough on uskottava tärkeänä, mutta jokseenkin huvittavana vanhana herrana, joka uskoo täysillä siihen, mitä tekee, vaikka kukaan muu ei uskoisi häneen.
     Tutkijoiden lisäksi puistoon saapuvat vierailemaan Hammondin lapsenlapset Lex (Ariana Richards) ja Tim (Joseph Mazzello), jotka voivat alkupuoliskolla vaikuttaa ärsyttäviltä, toimiessaan vähän väliä typerästi tai ollessaan kovaäänisiä. Etenkin innokas Tim on aluksi rasittava, höpöttäessään Alanille dinosauruksista, jota eivät pojan puheet kiinnosta. Lex ja Tim pitää tietty pelastaa erilaisista vaaroista, mutta onneksi he joutuvat myös jossain kohtaa selviämään itse pelottavasta tilanteesta. Elokuvan aikana lapset muuttuvat pidettävämmiksi, jolloin alkaakin toivoa, että he eivät päätyisi Tyrannosaurus Rexin kitaan.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat lakimies Gennaro (Martin Ferrero), joka miettii lähinnä puistosta saatavia lipputuloja, vartija Muldoon (Bob Peck), joka on todella tarkka paikan turvallisuudesta, teknisiä puoli hoitavat Ray Arnold (Samuel L. Jackson) ja Dennis Nedry (Wayne Knight), sekä dinosauruksia luova tohtori Wu (BD Wong).

Jurassic Park sieppaa katsojansa välittömästi mukaansa hienosti luodun ja jännittävän avauksen ansiosta. Ei kestä kauaa, kun päähenkilöt jo matkaavat helikopterilla Isla Nublar -saarelle, jolla puisto sijaitsee ja seikkailu lähtee kunnolla käyntiin. Ensimmäisen kerran, kun jättimäinen Brachiosaurus astelee ruudulle, katsojan suu aukeaa hämmästyksestä ja elokuva imaisee vielä voimakkaammin mukaansa. Läpi leffan nähdään useita hetkiä, jolloin ei voi muuta kuin ihailla hahmojen kanssa dinosaurusten kauneutta ja kuinka hienoa olisi, jos tällainen puisto voisi olla oikeasti mahdollinen. Kuitenkin jossain kohtaa "vau dinosauruksia!" muuttuu ajatukseen "voi ei, dinosauruksia!", sillä myrskyn yllättäessä sähköt katkeavat ja verenhimoiset Velociraptorit sekä dinofanien suursuosikki Tyrannosaurus Rex pääsevät sähköaidoistaan läpi. Hämmästely alkaa muuttua pakokauhuksi, jolloin katsojana jännittää hahmojen puolesta ja uuden dinosauruksen ilmestyessä ruutuun, jännittyy paikoilleen, sillä ei ole varma, onko kyseessä kiva kaveri vai ilkeä hirmulisko?

Elokuvassa on erinomaisesti yhdistetty kevyttä seikkailuhenkeä pelottaviin hirviöihin ja leffa tarjoaa yleisölleen täydellisen jännitysnäytelmän, jonka katsomista on todella vaikea keskeyttää. Karmivien kohtausten väliin on saatu mukaan hengähdystaukoja, jolloin voi hetken aikaa helpottua, kunnes uusi toimintakohtaus alkaa; aivan kuten vuoristoradan suuren mutkittelun jälkeen pääsee hetkeksi tasaiselle kohdalle, kunnes uusi ylämäki osuu vastaan ja tietää, että nyt taas mennään. Jurassic Parkin tunnelmaa lisää upeasti se, kuinka hienosti hahmojen tunteet välittyvät kotisohvalle asti. Lapsille monet kohtaukset, kuten T-Rexin ensiesiintyminen ja Velociraptorit keittiössä, voivat aiheuttaa painajaisia, mutta monet kohdat ovat myös niin siistejä, että muksut mitä luultavimmin vaativat dinosaurusleluja, kun seuraavan kerran pääsevät lelukauppaan. Elokuva kulkee mahtavalla temmolla eteenpäin loppuun asti, eikä kertaakaan käy tylsäksi.

Jurassic Park ei kuitenkaan ole virheetön teos kaikessa mestarillisuudessaan. Mukana on nimittäin yksi todella häiritsevä jatkumovirhe, joka saattaa pilata erään jännittävimmistä kohtauksista, jos sitä alkaa pohtimaan liikaa. Kyseessä ei ole mikään yksinkertainen juttu, kuten hahmon käden sijainnin vaihtuminen kuvien välillä, vaan paljon isompi juoneen vaikuttava asia. T-Rexin aitaus on nimittäin selvästi samalla korkeudella kuin aidan toisella puolella kulkeva tie, mutta T-Rexin päästessä vapaaksi, sen aitaus muuttuu täysin ja vaihtaa jopa sijaintia yli kymmenen metriä alemmas kuin viereinen tie. Näin mukaan on saatu uusi jännittävä hetki, mutta kun elokuvaa katsoo tarkkaan, alkaa hetki muuttua oudommaksi, kun tajuaa, ettei niin voisi mitenkään käydä. Kaiken maailman outouksia ei voi tapahtua leffassa, vaikka mukana olisi erikoisella tavalla kloonattuja dinosauruksia. Mutta vaikka itse tiedostankin virheen, en näe sitä liian suurena ongelmana, sillä kyseessä on muuten niin huikeasti luotu seikkailuelokuva, että jatkumovirheen voi helposti antaa anteeksi!

Steven Spielberg toimii tosiaan ohjaajana, enkä usko, että kukaan muu olisi saanut Jurassic Parkista niin hienoa kuin hän. Spielberg on useasti aiemmin osoittanut osaavansa luoda pelottavia kohtauksia, jännittävää toimintaa ja upeaa seikkailuhenkeä, ja osoittaa sen jälleen tässä. Spielbergin luoma tunnelma on erinomainen ja on hienoa, ettei hän ole tehnyt tästä tavallista hirviöpätkää, vaan hän on saanut dinosaurukset tuntumaan oikeilta eläimiltä, mitä ne olivatkin miljoonia vuosia sitten. Käsikirjoituksesta vastaa kirjan kirjoittaneen Michael Crichtonin lisäksi David Koepp, jotka ovat tehneet loistavaa työtä. Jurassic Park on kuvattu hyvin, vaikka mukana onkin hieman liikaa dramaattisia lähikuvia hahmojen naamoista. Leikkauksella filmi on rytmitetty aivan täydellisesti. Elokuva on hyvin valaistu, mikä korostaa usein ruudulla leijuvaa usvaa. Lavasteet ovat mainiot, kuten myös maskeeraus. Visuaalisesti Jurassic Park näyttää edelleen upealta, pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. T-Rex, Velociraptorit, Brachiosaurukset, myrkylliset Dilophosaurukset ja sairas Triceratops näyttävät uskomattoman hienoilta, mutta juokseva Gallimimus-lauma näyttää selvästi digitaaliselta. Ääniefektit ovat erinomaisia, etenkin dinosaurusten äänet. John Williamsin säveltämä musiikki on aivan huikeaa! Etenkin leffan tunnusmusiikki on täydellinen ja jää helposti soimaan päässä.

Blu-rayn kuvanlaatu on mainio. Lisämateriaalina Blu-raylla on trailer, kuvakäsikirjoituksia, lokaatioiden metsästämistä, videoita esituotantokokouksista, jälkiäänityksistä ja ohjaamisesta, sekä elokuvan teosta kertovat pätkät "The Making of Jurassic Park", "Original Featurette on the Making of the Film" ja kolmiosainen "Return to Jurassic Park", jossa näyttelijät ja tekijät kertovat vuosia myöhemmin leffan tekemisestä. Mukana on myös "Jurassic Park" -pelistä kertova video, sekä pätkiä, joissa näytetään, miten dinosaurukset toteutettiin nukeilla ja tietokoneella. Katsottavaa on yhteensä hieman yli kolmeksi tunniksi.

Yhteenveto: Jurassic Park on aivan mestarillinen seikkailuelokuva, joka saa katsojan sekä innostumaan dinosauruksista, että pelkäämään niitä. Leffa nappaa välittömästi mukaansa ja pitää tiukasti mukanaan läpi kestonsa. Elokuvassa on paljon jännittäviä ja jopa karmivia kohtia, sekä huikeaa seikkailutunnelmaa, jonka ohjaaja Steven Spielberg todella hallitsee. Hengähdystauot ovat tärkeitä ja niissä pääsee tutustumaan hahmoihin paremmin, sekä naureskelemaan mainioille vitseille. Näyttelijät ovat erittäin hyviä rooleissaan. Visuaalisesti elokuva näyttää todella hienolta; dinosaurukset ovat upeasti toteutetut, vaikka parissa kohtaa ajan hammas onkin efektejä hieman nakertanut. John Williamsin säveltämä musiikki on täydellistä. Jostain syystä mukaan on livahtanut iso jatkumovirhe, mutta siitä huolimatta kohtaus on niin jännittävän pysäyttäväksi luotu, että sen voi helposti katsoa sormien läpi. Suosittelenkin Jurassic Parkia aivan kaikille, etenkin seikkailu- ja jännitysleffojen ystäville. Lapsille tämä toimii varmasti, sillä mukana on siistejä kohtauksia ja dinoja, minkä lisäksi monet kohdat voivat heidän mittarissaan olla kuin kauhua. Kyseessä on yksi hienoimmista elokuvista, eikä mikään ihme, miksi Jurassic Parkin suosio on niin suuri ja sille tulee vielä nykyäänkin jatkoa!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.6.2017 - Muokattu 16.5.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.jurassicworlduniverse.com
Jurassic Park, 1993, Universal Pictures, Amblin Entertainment